Pelastetaan Meri-Rastilan metsä, kaupunginhallitus!

Teksti: Lauri Kajander
Helsingin upean Meri-Rastilan rantametsän kohtalosta päätetään kaupunginhallituksessa maanantaina 25.11.2013 (asia jäi viikoksi pöydälle 18.11 kokouksessa). Metsää uhkaa kaavoittaminen kerrostaloalueeksi. Metsän kohtaloa ei ole kuitenkaan vielä ratkaistu, sillä säilyttämistä ja tuhoamista kannattavia poliitikkoja on suurin piirtein saman verran.

Luonto-Liitto järjesti yhdessä paikallisten asukkaiden kanssa lauantaina 23.11. metsässä 70 hengen voimin tempauksen, jossa merkittiin kaavan uhkaama alue nauhoilla ja kantaa ottavilla kylteillä. Kuvia tapahtumasta LUPin blogissa: http://www.luppi.fi/kannanotot/meri-rastilassa-lopun-ajat-kasilla-katso-kuvat-asukkaiden-tempauksesta/

Ulkoilutie Meri-Rastilan metsässä. Kuva: Olli Manninen
Ulkoilutie Meri-Rastilan metsässä. Kuva: Olli Manninen
Kaupunginhallituksen jäsenet vastasivat Luonto-Liiton 11.11. lähetettyyn kyselyyn seuraavasti (vihreiltä ei kysytty, koska he tiedottivat aiemmin olevansa metsän säästämisen puolella):
  • Rakentamista kannattavat: Lasse Männistö (kok), Osku Pajamäki (sdp) ja Pilvi Torsti (sdp)
  • Metsän säilyttämistä kannattavat: Sirpa Puhakka (vas), Emma Kari (vihr), Tuuli Kousa (vihr), Hannu Oskala (vihr), Erkki Perälä (vihr)
  • Kanta avoin: Marcus Rantala (rkp)
  • Ei vastausta: Tatu Rauhamäki (kok), Juha Hakola (kok), Laura Rissanen (kok), Arja Karhuvaara (kok), Tarja Tenkula (sdp), Jussi Halla-aho (ps)

NYT TARVITAAN AKTIIVISTA ASUKASPALAUTETTA PÄÄTTÄJILLE!

Jos haluat säilyttää yhden Helsingin hienoimmista lähiluontoalueista, kerro se kaupunginhallitukselle ja lähetä sähköpostia. Kaupunginhallituksen jäsenten ja varajäsenten sähköpostiosoitteet on koottu alla olevaan taulukkoon.
JÄSENET:
Rauhamäki, Tatu kok tatu.rauhamaki (a) valtuusto.hel.fi
Hakola, Juha kok juha.hakola (a) juhahakola.fi
Männistö, Lasse kok lasse.mannisto (a) eduskunta.fi
Rissanen, Laura kok laura.rissanen (a) iki.fi
Karhuvaara, Arja kok arja.karhuvaara (a) valtuusto.hel.fi
Kari, Emma vihr emma.kari (a) vihreat.fi
Kousa, Tuuli vihr tuuli.kousa (a) vihreat.fi
Oskala, Hannu vihr hannu.oskala (a) vihreat.fi
Perälä, Erkki vihr info (a) erkkiperala.fi
Pajamäki, Osku sd osku.pajamaki (a) filmiteollisuus.fi
Tenkula, Tarja sd tarjatenkulavaltuusto (a) gmail.com
Torsti, Pilvi sd pilvitorstivaltuusto (a) gmail.com
Puhakka, Sirpa vas sirpa.puhakka (a) pp2.inet.fi
Halla-aho, Jussi ps jussi.halla-aho (a) eduskunta.fi
Rantala, Marcus rkp marcus.rantala (a) gmail.com
VARAJÄSENET:
Urho, Ulla-Marja kok ulla.urho (a) kolumbus.fi
Muurinen, Seija kok seija.muurinen (a) kolumbus.fi
Kolbe, Laura kesk laura.kolbe (a) helsinki.fi
Nieminen, Jarmo kok jarmo.nieminen (a) santahamina.fi
Koskinen, Kauko kok kauko (a) kaukokoskinen.fi
Rantanen, Tuomas vihr tuomas.rantanen (a) voima.fi
Hamid, Jasmin vihr jasmin (a) jasminhamid.fi
Chydenius, Jussi vihr jussi.chydenius (a) gmail.com
Kivekäs, Otso vihr otso.kivekas (a) iki.fi
Castén, Nina sd nina.casten (a) gmail.com
Kurttila, Tuomas sd tuomas.kurttila (a) gmail.com
Bergholm, Jorma sd jorma.bergholm (a) paasitorni.fi
Koivulaakso, Dan vas dan.koivulaakso (a) gmail.com
Xia, Belle Selene ps selene.xia (a) iki.fi
Månsson, Björn rkp bjorn.mansson (a) kolumbus.fi
Meri-Rastilan metsä pitää säilyttää rakentamattomana, koska…

  • se on Helsingin viimeisiä laajoja ja yhtenäisiä metsäalueita ja luontoarvoiltaan merkittävä
  • monipuoliset liikuntamahdollisuudet luonnontilaisessa lähimetsässä kohentavat ratkaisevasti viihtyvyyttä ja hyvinvointia Meri-Rastilassa ja torjuvat näin osaltaan segregaatiota
  • metron ansiosta luonnontilaisesta metsästä pääsevät nauttimaan myös autottomat kaupunkilaiset – heidän määränsä kasvaa jatkuvasti
  • koulut ja päiväkodit hyödyntävät kaavaehdotuksen uhkaamaa aluetta aktiivisesti: liikunta, Metsämörri-opetus, ympäristökasvatus, metsämatikka…
  • monimuotoisen luonnon läheisyys tasaa tutkimusten mukaan sosioekonomisten ryhmien välisiä terveyseroja: metsä ennaltaehkäisee ongelmia edullisesti
  • alueen asukasmäärää voidaan kasvattaa kolmanneksella (2000 asukasta) kehittämällä ja täydennysrakentamalla nykyistä Meri-Rastilaa metroaseman ja ostoskeskuksen ympäristössä
  • metsän säästävä OURcity-vaihtoehtokaava lähtee asukkaiden toiveista, on ammattiarkkitehtien tekoa ja puolueettoman selvitykseen mukaan osayleiskaavaehdotusta kokonaistaloudellisempi
  • laajoja virkistysalueita on oltava eri puolilla kaupunkia, nykysuunnitelmien perusteella Itä-Helsinki olisi jäämässä paitsioon

14 kommenttia artikkeliin ”Pelastetaan Meri-Rastilan metsä, kaupunginhallitus!

  1. Arto Pesonen

    Kaava jäänee viikoksi pöydälle. Valtuustoon se on tarkoitus viedä 11.12. vuoden viimeiseen kokoukseen (Hannu Penttilä). Siihen mennessä ehtisi kerätä netti/FB-adressin, 5000 nimeä voisi jotain vaikuttaakin. Kuka organisoi ?

  2. Olli Vento

    Jos asiaperusteet katsotaan, hieno metsäkokonaisuus säilyy virkistysalueena. Kyse on vahvasti helsinkiläisten terveyden ja hyvinvoinnin tukemisesta. Koululaisille ja päiväkotiryhmille ulkoilupuisto on arvokas paikka oppia asioita ja kasvaa.

  3. Kaipaisi suoria ohjeita miten toimia. Suorat linkit päättäjien sähköpostiin. Jos tiellä on askeleita, voi helposti palautteen antaminen jäädä siihen. Ehdottaisin että kirjoitatte sivulle selkeästi ohjeet kenelle lähettää palautetta ja missä muodossa. Isolla.

    1. Ainakin kaupunginhallituksen demareihin kannattaa yrittää vaikuttaa, sillä demarien mahdollinen tuki Meri-Rastilan länsirannan osayleiskaavalle ei mitenkään voi liittyä puolueen arvoihi, vaan on pikemminkin valtapolitiikkaa. Osayleiskaavaa tukemalla demarit myös sahaisivat omaa oksaansa, puolue jatkaisi kannatuksensa menettämistä kotikentällään Itä-Helsingissä. Asuntojen tarve on ontuva peruste, koska OURCity-suunnitelmalla on mahdollista saada yhtä paljon asuntoja metsään koskematta.

      Tässä kaupunginhallituksen demareiden sähköpostisosoitteita: tarja.tenkula@welho.com, osku.pajamaki@filmiteollisuus.fi, pilvi@pilvitorsti.fi, nina.casten@gmail.com, tuomas.kurttila@gmail.com

    2. metsienpuolustaja

      Ei monikaan ehkä halua omasta sähköpostista lähettää palautetta päättäjille, koska lähettäjän nimi näkyy? Eikö voisi laittaa kommenttia nimettömänä?

  4. Päivitysilmoitus: Helsyviesti 15.11.2013 | Helsyviesti

  5. Raija Lehtinen

    Olen muuttanut Roihuvuoreen (silloiseen Itä-Herttoniemeen) syksyllä 1955. Siitä asti Rastilanniemi on ollut talvisin hiihtomaitani. Kesäisin siellä on kävelty perhekoon mukaan kaksin, kolmin tai neljästään ja ajoittain koirankin kanssa. Yhdestä lapsesta tuli jostain syystä biologi, joita me vanhemmat emme ole. – Helsingin ei kannattaisi rakentaa jokaista mahdollista paikkaa täyteen asuintaloja. Rajat tulevat lopulta kuitenkin vastaan, vaikka asuttaisiin maan alla ja pilviä hipovissa torneissa! Kaadettuja metsiä ja pois louhittuja kallioita ei voi palauttaa. Kannattaisi jättää kävely- ja hiihtomaita, silmän lepuutuspaikkoja, eläinten, puiden ja muiden kasvien luontaisia elin- ja kasvupaikkoja. Kannattaisi arvostaa ja esitellä säilytettyä luontoa Helsingin ainutlaatuisena tunnusmerkkinä maailman muihin kaupunkeihin verrattuna – ja antaa niiden, jotka eivät halua maksaa verojaan Helsingille, muuttaa muualle.

  6. anne uimonen

    Todella järjenvastaista mikäli Meri-Rastilan metsä hakataan. Tämä Metsä on valtavan hienon näköinen, katsoipa sitä Vuosaaren sillan suunnasta tai lähempää metsäpolun varrelta. Tällaisia alueita ei oikeastaan enää ole muualla. Ovatko päättäjät siis kateellisia vai puuttuuko heiltä kyky nähdä tämän alueen ainutlaatuisuus? Minusta on suorastaan rikollista jos tähän metsään kajotaan. Olen mieheni kanssa käynyt aluetta ihailemassa Espoon Haukilahdesta asti. Lapsuudessani kun Vuosaaressa vielä oli laajoja metsäalueita, jotka rajautuivat aivan meren rantaan, poljin naapurilähiön asukkaana Vuosaaren metsissä, ja ne ovat porautuneet ihanina muistoina lähtemättömästi mieleeni. Miksi päättäjät eivät kunnioita metsää? Jättömaille ja esim. Vuosaaren karavaanarialueelle voisi mieluummin rakentaa. Ja ihan tervetullutta olisi myös jo entuudestaan rakennettujen alueiden tiivistäminen. Jätettäisiin rantametsä ihmisten iloksi, henkireiäksi ja koskematta.

  7. metsienpuolustaja

    Ja onhan tällä metsällä myös turisteille varmasti merkitystä, metsä jossa ulkoilla, grillata (grillikatos) ja ihailla suomalaista luontoa ja merimaisemaa, koska on aivan leirintäalueen lähellä. Tämä jos kaadetaan, ei pääse hekään enää metsään juoksemaan, kävelemään, ulkoilemaan Helsingin ainoalta leirintäalueelta. Ja talvella jäärata meren jäällä metsän vieressä, yhdistyy luonto- ja liikuntaretki vaikka sitten turisteillekkin, myös asukkaille ja kaikille kiinnostuneille.
    Varakkaille kyllä on asuntoja muutenkin, olemassa oleviakin asuntoja myymättä ja aloitettuja rakennus-alueita kokonaan rakentamatta. Käykö tuon rakennusbuumin kanssa kuten Espanjassa että kohta on tyhjillään uusia asuntoja ja kuitenkin asuntopula koska ihmisillä ei ole niitä varaa ostaa, eikä vuokratakkaan korkeiden vuokrien takia.
    Voisitteko te tämän nettisivun ylläpitäjät lähettää nämä viestit jollekkin päättäjälle/päättäjille,kun ei tavallinen ihminen tiedä kelle näitä sitten lähettäisi ja miten, ainakaan minä tiedä.. että menisi sitten sellaisten korviin jotka asioista päättävät.

    1. Aino

      Hyviä argumentteja tullut esille tässä ketjussa. Kannattaa rohkeasti laittaa kunnallispoliitikoille sähköpostia. Päättäjiä kiinnostavat juuri tavallisten äänestäjien näkemykset ja perustelut, usein enemmän kuin aktivisteiksi miellettyjen henkilöiden. Erityisesti demareihin ja perussuomalaisiin on nyt hyvä olla yhteydessä, he tulevat pitkälti ratkaisemaan metsän kohtalon kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa.

      Niin kauan kun päättäjät käyttävät kaavoituksessa luontoalueille levittäytymisen takaporttia, ei ole intressiä todella panostaa tiivistämiseen ja täydennysrakentamiseen. Tiivistäminen vaatii opettelua, mutta pitkällä tähtäimellä se on yhteiskuntataloudellisesti kannattavin vaihtoehto: olemassa oleva infrastruktuuri saadaan tehokkaampaan käyttöön, kaupunkilaisten matka-ajat lyhenevät, vuorovaikutus ihmisten välillä lisääntyy ja siten myös ideat.

      Metsäalueille kaavoittamalla tavoittellaan – huom., välttämättä ei edes saada – rakennuttajille pikavoittoja ja poliitikoille aikaansaavaa fiilistä. Mutta jos halutaan ajaa koko kaupungin etua, ratkaisuksi valitaan rakennettujen alueiden (lähiöt, tyhjentyneet teollissuus- ja toimistokiinteistöt, sisääntuloväylät varsineen) tiivistäminen.

  8. Joakim

    Tässä ei nyt ole lainkaan otettu huomioon metsän säilyttämisen vaihtoehtokustannusta. Helsingin seudun väkiluku tulee kasvamaan puolella miljoonalla henkilöllä ja tulokkaat on jonnekin asutettava. Koko metropolialueen suuri ongelma on kaupunkirakenteen hajautuminen, mikä on johtanut oman auton käyttöön. Vaihtoehtona on rakentaa jonnekin kauemmas samalla vieden jonkin toisen metsän, mutta tämä vain pahentaa tilannetta. Kyseinen alue on lähellä metroasemaa, joka on luonnonsuojelullisesti paras paikka rakentaa. Toki Helsingissä olisi tiivistämisen varaa ilman että yhtenäisiin metsiin tarvitsisi koskea ja korkeita rakennuksia voisi myös suosia. Ennemmin lähettäisin kyseisille valtuuteille toiveen korkeasta rakentamisesta ja parkkipaikkapakon purkamisesta.

    1. Tässähän on kyse siitä, että täydennysrakentamissuunnitelmalla olisi mahdollista saada sama määrä asuntoja metsään koskematta. Tiivistyvä kaupunki tarvitsee riittävät virkistysalueet (tähän velvoittaa myös laki). Siksi jäljellä oleviin metsäisiin virkistysalueisiin ei tulisi koskea sen enempää Meri-Rastilassa kuin muuallakaan. Vaihtoehtoja riittää: myös ne mainitsemasi korkea rakentaminen ja parkkipaikkapakon purku.

      Kaupunkisuunnittelijat ja osa poliitikoista ovat valitettavan muutosvastarintaisia. He haluavat jatkaa kaupunkirakenteen levittämistä, vaikka nykyisillä tiedoilla pitäisi jo ymmärtää, ettei niin synny viihtyisää ympäristöä.

  9. Jaska Rajatammi

    Täydennysrakentaminen asukkaiden omien ehdotusten ja valmiiden suunnitelmien mukaan on ohitettu, liekö syynä, että kaavoitusarkkitehti on liian mustasukkainen omasta työstään ja näkemyksestään vai hänen valinneiden solidaarisuudesta. Työpaikkoja alue tarvitsee lisää, kulkeehan metro molempiin suuntiin. Voisiko myös joitain kaupungin toimintoja hajauttaa alueelle ja muihin lähiöihin, voisi tarpeiden arviointi muuttua jatkossa.
    Luonnon arviointi ja luontoarvojen kartoitus oli melko hätäisesti toimitettu, olivat pari kertaa käyneet paikan päällä arvioimassa. Paikallise luntokerhot varmasti mielellään avustavat.
    Tämän suunnitelman mukaan metsäalue supistuu entisestään ja suurempi kulutus kohdistuu jäljellejäävään osaan. Muutamassa vuodessa senkin voi käyttää rakennusmaana.

  10. Matti Mäkelä

    On erittäin tärkeää, että kaupunkien läheisyydessä on koskematonta luontoa asukkaiden virkistykseksi. Siksi päättäjien on ehdoottomasti kuunneltava asukkaiden mielipiteitä, mitä he pitävät tärkeänä. Kaikessa ei kannata mennä napit vastakkain, nämä rannat ovat yhteisiä ja ydessä meidän pitää rakentaa kaupunkiamme, eikä niin, että ne joilla on valta tekevät mitä lystäävät. Kansalta se valta on saatu ja kansalta on kysyttävä, miten valtaa käytetään.

Jätä kommentti