Missä viipyy Evon kansallispuisto?

Luonto-Liiton, Elokapinan ja Greenpeacen metsäaktivistit retkeilivevät Evon uudessa kansallispuistossa viime viikonloppuna 28.-29.5. Kansallispuisto ulottuu sekä valtion että UPM:n maille ja on yksi Etelä-Suomen merkittävimpiä yhtenäisiä metsäalueita. Se on poikkeuksellisen laaja, pakoin jopa erämainen vanhojen metsien alue, jossa elää lukuisia uhanalaisia lajeja, kuten kissantassujäkälä, hentokesijäkälä, aarnisammal ja pihlajanlaikkakääpä. Luontoarvoja lisäävät pienet järjet, suot, harjut ja virtavedet. Alue on myös Euroopan ensimmäinen tiedekansallispuisto ja tarjoaa loistavat mahdollisuudet niin metsäekosysteemin tutkimiseen kuin tutkimuksen tunnettavuuden lisäämiseen.

Ainoa mutta on, ettei Evo vielä ole kansallispuistoa. Noin vuosi sitten Ympäristöministeriön nimittämä työryhmä sai valmiiksi selvityksensä tiedenkansallispuistoksi. Kansallispuistoksi ehdotettu alue hieman alle 5000 hehtaaria, vaikka suojelunarvoisia metsiä Evolla olisi huomattavasti enemmänkin. Tämän jälkeen hankkeesta ei kuitenkaan ole kuulunut ja Evon kansallispuisto on hukkunut jonnekin byrokratian rattaisiin.

Luonto-Liitto, Elokapina ja Greenpeace järjestivät keväällä metsäaktivistikoulutuksia useilla ei paikkakunnilla. Nyt aktivistit ryhtyvät vahtimaan suojelemattomia luonnonmetsiä valtion mailla. Yhtenä vahdittavista kohteista on Evo. Kansallispuistoa odottaessa meillä ei ole varaa menettää enää palaakaan Evon arvokkaista metsistä, toisaalta luonnon monimuotoisuuden takia, toisaalta siksi, että jokainen hakattu hehtaari kasvattaa kustannuksia kansallispuiston perustamisen jälkeen, jolloin metsiä mahdollisesti halutaan ennallistaa takaisin kohti luonnontilaa. Nytkin monessa kansallispuistossa korjaillaan menneiden hakkuiden jälkiä ennallistamalla samaan aikaan, kun toisaalla hävitetään moninkertainen määrä samanlaisia luontoarvoja.

Valtion maiden lisäksi Evolla vahditaan UPM:n metsiä. UPM omistaa huomattavan määrän metsää Evolla ja myös suunnittelee alueelle jatkuvasti hakkuita. Nytkin hakkuusuunnitelmia on useassa arvokkaassa vanhassa luonnonmetsässä, sillä kuten valtiokin, myös kaikki Suomen suurista metsäyhtiöistä hakkaavat jatkuvasti viimeisiä luonnonmetsiä. Evolla hakattavaksi suunnitelluissa UPM:n metsissä on tehty havaintoja yli kymmenestä uhanalaisesta tai silmälläpidettävästä lajista. Avohakkuita on suunniteltu niin järven rantaan kuin lehtoonkin.

Evo on jo nyt suosittu retkeilyalue, ja monelle ihmiselle tärkeä luontokohde. Kansallispuisto turvaisi alueen retkeilymahdollisuudet, sillä nykyisestä retkeilyaluestatuksesta huolimatta metsätaloudellisia hakkuita on mahdollista tehdä jopa aivan vallusreittien varrella. Tiedekansallispuiston on arvioitu luovan alueelle 1000 uutta työpaikkaa. Samalla se toisi tuloja Hämeenlinnalle ja viereiselle Padasjoelle kansallispuistossa vierailevien ihmisten myötä. Kansallispuistojen käviämäärät ovat kasvaneet viime aikoina huomattavasti, jolloin uusi laaja kansallispuisto myös vähentäsi muiden Etelä-Suomen kansallispuistojen kävijäpainetta ja kulumista.

Evon kansallispuistolla olisi valtava merkitys Etelä-Suomen metsien monimuotoisuudelle. Se mainittiin jo vuonna 2000 Ympäristöministeriön julkaisemassa Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsien suojelun tarve -työryhmän mietinnössä esimerkkinä kiireellisesti suojelua kaipaavasta kohteesta. 22 vuotta myöhemmin Evo on yhä suojelematta ja sen vanhoja metsiä nakerretaan pala palalta pienemmiksi.

Evolle tarvitaan kansallispuisto, ei hakkuita. Tule mukaan metsäliikkeeseen! Ota yhteyttä päättäjiin ja UPM:ään ja vaadi Evon suojelua!

Metsäliike vahtii niin Evoa kuin monia muitakin suojelemattomia luonnonmetsiä valtion ja yritysten mailla. Tule mukaan vaatimaan lisää metsiensuojelua. Tee itsellesi tärkeitä metsiä tunnetuksi somessa ja vaadi luonnonmetsien hakkuiden lopettamista. #metsäliike

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s