Skip to content

Arkistojen aarteet – osa 6: 20 vuotta Porkkasalon taistelusta

4.11.2011

Teksti: Matti Liimatainen

Metsähallitus tuskin tiesi, mihin se kätensä iski 20 vuotta sitten loka-marraskuun vaihteessa 1991 aloittaessaan hakkuut Sotkamon Porkkasalossa. Hiidenportin kansallispuiston rajalla käyty kaksiviikkoinen kamppailu oli lopullinen niitti vanhojen metsien suojelun käynnistymiselle ja Luonto-Liiton metsäryhmän perustamiselle. Jos herrat olisivat tämän tienneet, Porkkasalon hakkuissa olisi ehkä menetelty toisin. Onneksi metsähallinnon Kainuun johtajat pitivät pintansa ja tilasivat suuren poliisijoukon huolehtimaan kiistan pitkittymisestä ja näkyvyydestä.

Suomen luonnonsuojeluliiton metsäsihteeri Janne Kumpulainen ja ruuhka Porkkasalon tiellä. Kuva: Risto Sauso.

Lyhyesti kyse oli tästä: hieman etelämpänä oltiin kamppailtu Talaskankaan suojelusta 1987-1989. Siitä sai alkunsa Vesi- ja ympäristöhallituksen (nyk. Suomen ympäristökeskus) aarniometsäkartoitus Etelä-Suomen valtion mailla. Ehdotuksia tutkittavista alueista otettiin vastaan ilmoitusmenettelyllä. Metsähallitus ilmoitti tietenkin hyvin vähän kohteita, lähinnä jo suojeltuja aarnialueitaan. Onneksi oli valppaita yksityisiä, kuten lahtelainen Esa Brunström, joka ilmoitti mm. Porkkasalon.

Koska kyse oli vasta selvityshankkeesta, Metsähallitus sai hakata alueita mielensä mukaan yhtä aikaa tutkimuksen kanssa. Porkkasalo oli viimeinen niitti prosessia seuranneille luonnonsuojelijoille. Alueen hakkuita kävi maastossa vastustamassa erilaisin keinoin noin 80 ihmistä kahden viikon aikana. Sotkamon ja Kajaanin putkien ovet heiluivat taajaan, vastakeksitty sähköposti neliskulmaisista macintoshin koneista kulki edestakaisin, karttoja ja kannanottoja kulkeutui faksattuina lämpöpaperitulosteina sinne ja tänne, sanomalehdet kirjoittivat aiheesta metritolkulla ja jonain aamuna ihmeteltiin, kuka oli se ammattimies – tai Mystinen Metsätyömies tuonaikaisen radiohitin mukaan –  joka oli yön pimeydessä kaivanut Porkkasalon metsäautotiehen useampia kuorma-auton kokoisia kuoppia läheiseltä patotyömaalta luvattomasti käyttöön otetulla kaivinkoneella.

Kiistan vielä velloessa maastossa 31.10.1991 ympäristöministeriö tiedotti asettavansa työryhmän tekemään esityksen Etelä-Suomen aarniometsien suojeluohjelmasta valtion maille, ja samalla päätettiin, ettei kohteita selvitystyön aikana hakattaisi. Vaatimuksemme kilahtivat siis lähes samantien läpi, ja muistan mielialan olleen korkealla huolimatta siitä, että Porkkasalon meneillään olleita hakkuita päätös ei koskenut.

Kukaan tuskin aavisti tuolloin, että tätä seuraisivat myöhemmin suojeluohjelma Etelä-Suomen yksityismaille, suojeluohjelmat Kuusamon yhteismetsään ja Pohjois-Suomen valtionmaille, Natura- ohjelmat täydennyksineen ja täydennyksien täydennyksineen, Metsähallituksen alue-ekologiset suunnitelmat, niiden edelleen täydentäminen ympäristöjärjestöjen ja Metsähallituksen välisellä ns. dialogiprosessilla, Metsä-Lapin vanhojen metsien suojelun täydentäminen ja viimeisimpänä laaja sopimus Inarin vanhojen metsien rauhoittamisesta. Mutta tavoite toki oli tämä. Kuten Matti Ikonen, yksi Suomen metsiensuojelun veteraaneista, sanoi sanomalehti Karjalaiselle 4.11.1991 Porkkasalossa: ”Pyrimme siihen, että voisimme häiritä hakkuita niin tehokkaasti, että ne olisi yksinkertaisesti pakko lopettaa …. Tämän jälkeen käynnistyisivät neuvottelut .. aarnimetsäalueiden suojelusta. Eikä mitkään kulissineuvottelut, vaan todelliset neuvottelut… Nyt ei ole siis kysymys vain tästä Porkkasalon alueesta, vaan koko Suomen vanhoista metsistä, joita ei ole enää paljoa.”.

Itse juhlin merkkipäivääni työn merkeissä eli vietin 18-vuotispäivääni Sotkamon poliisilaitoksen putkassa. Olin yksi kymmenistä myöhemmin oikeudessa tuomitusta metsäaktivistista, ja kuten moni muukin toverini, sain reilusti yli 2000 markan – iso summa tuohon aikaan – sakot ja korvaukset Metsähallitukselle, jotka sitten vuotta myöhemmin maksoin Metsähallitukselta tienaamillani palkkarahoilla – työtehtäviimme aarniometsäkartoittajina kuului mm. Porkkasalon ja sen lähialueiden kartoittaminen… Porkkasalon ansiota on myös Luonto-Liiton metsäryhmän perustaminen. Päätös ”metsäaktivistien järjestäytymisestä Luonto-Liiton metsäryhmäksi” tehtiin 1992 tai 1993 kokouksessa, jossa käsiteltiin Porkkasalon toiminnasta aiheutuneiden sakkojen ja muiden kulujen maksamista.

Sitä siis saa, mitä tilaa. 20 vuotta myöhemmin voidaan hyvällä mielellä todeta, että suojeltujen metsien määrä Suomessa on moninkertaistunut, ja itse Porkkasalolle sekä viereisen Teeri-Lososuon väliselle alueelle kävi oikein hyvin: sieltä suojeltiin eri päätöksin melkein kaikki mitä talven 1991 melko pienten hakkuiden jälkeen jäljellä vielä oli. Lopullinen lakisääteinen suojelu osalta alueista puuttuu vielä, mutta hakkuut eivät näitä vanhoja metsiä enää uhkaa.

Savottamme ei tietenkään ole vieläkään valmis. Monet viimeisen 20 vuoden aikana rauhoitetuista vanhoista metsistä ovat vielä vailla lopullista lakisääteistä suojelua, ja monia (pieniä) alueita valtionmailla Kainuussakin on vieläkin vailla mitään suojaa. Etelä-Suomen metsiensuojelu on edelleen erittäin puutteellista. Eikä Suomessa vieläkään ole viranomais- tai asiantuntijavoimin tehty järjestelmällistä kaikkien suojelunarvoisten metsien kartoitusta. Mutta siinä missä meillä on satojatuhansia suojeltuja hehtaareja takana, on selvää että on niitä vielä edessäkin.

Kirjoittaja on ikuinen Luonto-Liiton metsäryhmäläinen, vaikkakin toimii tällä hetkellä Greenpeacen metsävastaavana.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: