Tutustu Joensuun metsiin

Teksti ja kuvat: Aslak Eronen

Selite karttaan: puuston ikä vuonna 2013. Kartta löytyy täältä.
Selite karttaan: puuston ikä vuonna 2013. Kartta löytyy täältä (Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkuna).

Joensuun seudun, kuten koko Pohjois-Karjalankin metsämaisemia hallitsevat sodan jälkeen kasvaneet nuoret kasvatusmetsät sekä ojitetut suot. Niinpä peräti 75% Savo-Karjalan metsistä on avohakattu 1940-luvun jälkeen ja soista on ojitettu 69%. Silti säilyneet vanhan metsän alueet Pohjois-Karjalassa ovat kaskihistoriaa lukuun ottamatta lähes luonnontilaisia, ja jopa Joensuun lähialueilta löytyy hyvinkin hienoja vanhan metsän alueita. Onnekseni opiskelin Joensuussa vuosina 2009-2014 ja pääsin tänä aikana tutustumaan näihin valtavan hienoihin metsiin. Tässä kooste hienoimmista metsistä, joissa olen polkupyörällä Joensuusta käsin käynyt. Metsien järjestys on sattumanvarainen.

Kartalle merkattuina metsät löytyvät täältä (Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkuna).

1 Soikkelin metsä

Soikkelin metsä on vanhojen metsien suojelualue Lykynlammen ulkoilualueen pohjoispuolella. Kuusisekametsä on rinteistään rehevää, eteläosastaan korpimaista ja pohjoisosastaan talousmetsämäistä. Idässä metsä rajoittuu nuoreen rehevännäköiseen pöpelikköön, jonka laidalla kasvaa valtavia kuusivanhuksia. Metsän hienoin osa, sen lounaiskulma nimittäin, jossa oli valtavia sammaloituneita kuusenrunkoja, suuria sortuneita koivuja ja ainakin toistasataavuotiaita mäntyjä, avohakattiin vuonna 2014. Suojelualue levittäytyy tästä hakkuuaukosta pohjoiseen.

2 Paiholan metsä

Paiholan metsä Kulhossa on enimmäkseen kuivan kankaan mäntymetsää, joka on suojeltu vanhojen metsien suojeluohjelmassa. Vaikka suurimmat aihkimännyt on alueelta kaadettu joskus 1940-luvun lopulla, niin silti tässä valtapuustoltaan yli 120-vuotiaassa metsässä kurkottavat mahtavat ikihongat oksistojaan taivaisiin koivujen ja männynriukuloiden yläpuolelle. Suojelualueen luoteiskulmassa on ojittamaton räme ja sammalpohjainen kuusikko, jossa kasvaa suuria mäntyjä. Isompi osa alueesta on kooltaan vaikuttavat 70 hehtaaria, mutta lisäksi suojelualueeseen kuuluu viiden hehtaarin lisäosa, josta löytyy ojitettu, mutta muuten luonnontilaisen kaltainen kuusikorpi.

Paiholan metsän yleisilmettä.
Paiholan metsän yleisilmettä.

3 Betlehemin luonnonsuojelualue; Pöllönvaara-Kruununkangas

Edellä mainitusta metsästä luoteeseen, Kruununkankaan nuorten talousmänniköiden ja Siprintien toisella puolella on toinen hieno alue. Täällä vuorottelevat nuoret kuusirääseiköt ja mahtavat hakkuuraiskiot suppien pohjille ja harjujen notkelmiin jääneiden vanhojen ja rehevien ikikuusikoiden kanssa. Valtavien palokoroisten aihkimäntyjen kannot tosin todistavat näissäkin ikikuusikoissa harjoitetun metsätaloutta (kauan sitten, hevosaikana), mutta silti täällä on vanhoja, suuria haapoja ja koivupökkelöitä kuusien ja mäntyjen seassa. Hienoin ja isoin näistä vanhan metsän länteistä on suojeltu vähän vajaan 10 hehtaarin Betlehemin yksityisenä luonnonsuojelualueena.

Koivumaapuuta Betlehemin metsässä.
Koivumaapuuta Betlehemin metsässä.

4 Hopealahden metsä

Hopealahden metsä, kaksiosainen 19 hehtaarin helmi Pyhäselän rannalla, on kuusivaltainen vanha metsä. Vaikka se on ympäröinyt vanhaa Piipposten tilaa ties kuinka kauan, aistii siellä silti vanhan aarniokuusikon tunnelman. Metsä tosin on varsinkin pohjoisosastaan rakenteeltaan hyvin omalaatuinen: nuorten, pienten kuusien seassa kasvaa ikivanhoja kuusivanhuksia sekä todella vaikuttavan kokoisia koivuja. Lahopuuta metsästä löytyy kuusimaapuista suuriin koivupökkelöihin. Metsän erillinen eteläosa on hieman talousmetsämäisempi, mutta täälläpä elääkin liito-orava! Hopealahden metsä on suojeltu vanhojen metsien suojeluohjelmassa.

5 Näätävaara-Kolvananuuro

Tämä lienee yhtenäisin ja rikkumattomin metsäkokonaisuus Joensuun lähimailla. Kolvananuuron lehtojen- ja vanhojen metsien suojeluohjelmissa suojeltu rotko on kilometrinmittainen rotkolaakso, jonka lohkareisella pohjalla kasvaa aarniokuusikkoa ja saniaislehtoa sekä useita Pohjois-Karjalassa harvinaisia kasvilajeja. Lisäksi rotkonpohjan purossa elää mutuja.

Hienot, vanhat kuusikot jatkuvat osittain myös UPM:n omistamalle, toistaiseksi suojelemattomalle Näätävaaran palstalle, jonka keskeltä lähimmälle tielle on matkaa Etelä-Suomen mittakaavassa vaikuttavat 1,0 kilometriä, eli se on suoranainen pienoiserämaa! Palstan korkeammat alueet on hakattu joskus 1960-luvulla, mutta näistäkin nuorista männiköistä löytyy jokunen edellisen puusukupolven aihkimänty ja kelokin. Näätävaaran palstalla on kolme luonnontilaista lampea ja sieltä on löydetty vanhan metsän indikaattorilajeja, mm. viinikääpää ja karhunkääpää. Kolvananuuron-Näätävaaaran lähistöllä on myös muutama muu pieni lehtojensuojelualue ja vanhan metsän sirpale.

Retkeilykohteena alue on kylläkin jo yhden päivän pyöräilysäteen ulkoreunalla, noin 42 kilometrin päässä Joensuusta.

6 Paskolähde ja muut Jaamankankaan vanhan metsän riekaleet

Hakkuin raiskatun Jaamankankaan ja turpeestaan riistetyn Raatesuon välistä pulppuaa kristallinkirkas lähde, jonka ympärillä levittäytyy hakkuilta unohtunut pieni vanhan metsän sirpale. Kortteisesta ja rahkasammaleisesta metsänpohjasta pulppuaa sieltä täältä vettä lahoavien leppien ja kuusien muodostaman korven keskelle. Vanhan metsän sydämen muodostaa pieni rahkasammalsuon ympäröimä lammikko. Nimestäään huolimatta Paskolähde on erittäin kaunis paikka ja siellä on huhujen mukaan hyvin rikas epifyyttilajisto.

Paskolahteen metsää.
Paskolahteen metsää.

7 Niinivaara-Munakukkulat

Kenties hienoin metsä, jossa olen pyöräilymatkan päässä Joensuusta käynyt. Jyrkät, sokkeloiset rinteet ovat vanhojen, jylhien kuusikoiden peittämiä, mutta niissä kasvaa myös metsälehmuksia suurten, haavanarinakääpäisten haapojen katveessa. Lisäksi rinteistä löytyy ikivanhoja palaneita tervaskantoja todistamassa viimeisimmästä metsäpalosta. Rinteiden alla on reheviä lähdesoita, joista löytyy mm. kaatunut haapajättiläinen, harsosammalta, sekä hiljakseen kuolemaa tekevä raita, jossa on hieno raidankeuhkojäkäläkasvusto. Harjujen ja suppien sokkeloon eksyimme lähes aina, mutta eksymistenhän tuloksena koko paikan aikanaan löysimmekin.

Ikävä kyllä tämä kaunis ja erittäin vaihtelurikas vanha metsä kaikkine yksityiskohtineen on, Törisevänsuota lukuun ottamatta, vailla harjujensuojeluohjelmaa kummoisempaa suojelua. Eli vaikkei soraa saakaan kaivaa metsän alta, voi metsän silti hakata reunamuodostuman päältä pois. Toivottavasti syvät supat ja jyrkät rinteet tulevat suojelemaan näitä metsiä vastaisuudessakin…

Niinivaara-Munakukkuloiden lähteikköön kaatunut suuri haapa.
Niinivaara-Munakukkuloiden lähteikköön kaatunut suuri haapa.

8 Utranharju

Lehmon Jätti.
Lehmon Jätti.

Utranharjun poiskaivamattomia alueita peittävät vaihtelurikkaat metsät. Täältä löytyy niin nelimetristä mäntytaimikkoa, kuin vanhaa kuusimetsääkin. Sekä kaikkea tältä väliltä, jopa pieni sorakuopan pohjoispuoleinen haavikko, jossa suurien haapojen alustaa peittää raitalahopuu! Alueella on myös ojittamattomia rämeitä sekä upouusi metsäautotie. Hakkuita lienee siis tiedossa.

Utranharjulla, aivan lenkkeilypolun vieressä, kasvaa myös yksi Suomen pisimpiä mäntyjä, 38-metrinen ”Lehmon Jätti”.

9 Noljakanmäki ja Marjalan metsä

Noljakanmäen Natura-2000 alueeseen kuuluu perinnemaisemien ja suurimman Joensuussa näkemäni koivun ja männyn lisäksi myös hienoa metsää. Biologian opiskelijoiden kääpärallissa alueelta löytyi 45 kääväkästä.

Lähistöllä, Marjalan takana on toinen pikkuruinen vanha metsä, jossa olen nähnyt muun muassa ilveksenjälkiä sekä metson. Tuomo Takala taas löysi täältä myös Chaenotheca gracilenta -nuppijäkälää.

Noljakanmäen murtunut koivu.
Noljakanmäen murtunut koivu.

10 Kuhasalo

Kuhasaloksi kutsutaan Penttilästä etelään sijaitsevaa nientä peittävää metsäaluetta. Nimestään huolimatta siellä ei esiintyne kuhia, mutta tässäkin vanhassa kuusikossa on kääpärallissa löytynyt 45 kääpälajia.

11 Louhivaaran metsä

Jakokosken suunnalla sijaitsevat Louhivaara, Hevosvaara, sekä Kotivaaran ja Syntirinteen kalliorinteet ovat hienon vanhan metsän peittämää. Notkelmista ja rinteistä löytyy vanhoja kuusikoita, siellä täällä on myös jyrkkiä, louhikkoisia rinteitä ja vaarojen laella kasvaa vanhaa sekametsää. Vanhoja, suuria haapoja, tyveltään liito-oravan papeloiden peittämiä, löytyi paristakin paikasta. Yhtenäinen vanhan metsän alue on täällä hyvin suuri, joskin reunoiltaan repaleinen ja kokonaan vailla suojelua.

Pieniin vanhan metsän repaleisiin olen törmännyt myös muualla, muun muassa Repokallion metsässä ja Raatekankaan pohjoispuolella (kartassa kohteet 12. ja 13.)

Yhteenveto

Kaikkien näiden hienojen metsäalueiden jälkeen voi jäädä vaikutelma, että hienoja vanhoja metsiä olisi täällä Joensuun lähialueilla vielä paljon jäljellä. Karu totuus on kuitenkin toinen. Esitellyt metsät ovat vuosien etsimisten tulos ja useimmiten valtavien hakkuuaukkojen ja nuorten pöpelikköjen ympäröimiä. Näin ollen monet näistä tässä kirjoituksessa esitellyistä metsistä päätynevät ennen pitkää hakkuuaukoiksi, ja ovat näin ollen tuleville sukupolville ikuisesti saavuttamattomissa, kuin uni menneisyydestä… Mutta jotakin sentään on vielä jäljellä, joten menkää metsään nyt kun se vielä on mahdollista!

Kirjoittaja on ekologian opiskelija Turun Yliopistossa. Kirjoitus perustuu Joensuun biologian opiskelijoiden Halko-lehdessä 2011-2014 julkaistuun artikkelisarjaan.

Suomussalmen Malahvian metsäalueen hakkuut keskeytettävä!

Teksti ja kuva: Emilia Pippola

Metsähallitus aloitti viime viikon perjantaina hakkuut Suomussalmen Malahvian metsäalueella. Par’aikaa metsäkone parturoi Tihisenmännikön ja Hukkalammentien eteläpuolista vanhaa korpikuusikkoa. Metsähallitus suunnittelee avohakkaavansa myös muita suojelemattomia arvometsiä Malahvian alueella, muun muassa Syvä-Äylän pohjoisrannan sekä Käyrä-Kankaan. Luonnonsuojelujärjestöt ovat esittäneet näitä ja muutamia muita suojelemattomia metsiä mukaan valmisteilla olevaan Kalevalapuiston suojelualueeseen.

Koska Metsähallitus ei ole vaatimuksista huolimatta keskeyttänyt arvometsien hakkuita Kalevalapuiston valmistelun ajaksi, Greenpeace, Luonto-Liitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto vetosivat eilen Ympäristöministeriöön:

Järjestöt pyytävät Ympäristöministeriötä puuttumaan valtion liikelaitos Metsähallituksen hakkuisiin alueella. Metsähallitus aloitti hakkuut suojelullisesti arvokkaassa metsässä viikonloppuna.

Ympäristöministeriössä on parhaillaan loppusuoralla yli kymmenen vuotta valmisteltu ns. Kalevalapuiston suojelualueiden muodostaminen. Malahvian alue on yksi laajimmista ja hienoimmista Kalevalapuistoon ehdotetuista kohteista. Sen luontoarvot on todettu valtakunnallisesti arvokkaiksi ympäristöviranomaisten selvityksissä. Keskeinen osa Malahviasta on suojeltu, mutta alueen reunoilla on edelleen suojelemattomia metsiä sekä erämaajärvien ja -lampien rantoja. Alue on tärkeä paikallisille asukkaille virkistys- ja eränkäyntialueena.

Järjestöt vetoavat ympäristöministeriöön: hakkuut on keskeytettävä Kalevalapuiston suojeluvalmistelun ajaksi ja Kalevalapuistoon on sisällytettävä kaikki aikanaan ympäristöviranomaisten tutkimuksissa ja järjestöjen esityksissä arvokkaaksi todetut alueet.

Helsingissä 9.10.2012
Matti Liimatainen, metsävastaava, Greenpeace
Lauri Kajander, metsävastaava, Luonto-Liitto
Risto Sulkava, puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto

Lisätiedot: Matti Liimatainen (etunimi.sukunimi@greenpeace.org)

Sinäkin voit vedota hakkuiden keskeyttämiseksi! Metsähallituksen Kainuun alueen ja Suomussalmen metsätiimin yhteystiedot löytyvät täältä ja ympäristöministerin yhteystiedot täältä.

Uutisointia aiheesta:

Metsähallitus hakkaa Tihisenmännikön eteläpuolista metsäaluetta. Vielä marraskuussa 2008 se sai olla rauhassa.

Metsäretki Lapinjärvelle – kuvareportaasi

Teksti ja kuvat: Emilia Pippola

Luonto-Liiton metsäryhmä ja Luonto-Liiton Uudenmaan piiri järjestivät marraskuun viimeisenä sunnuntaina yleisöretken Lapinjärvelle Latokartanon metsäpalstalle. Parikymmentä retkeläistä pääsi tutustumaan yhteen Uudenmaan hienoimmista metsäalueista loppusyksyn kosteansumeassa säässä. Ahkerimmat ehtivät retken lomassa poimia mukaansa metsän tunnelman lisäksi syksyn viimeiset suppilovahverot.

Metsäretken oppaana Luonto-Liiton metsävastaava Lauri Kajander.

Taivallusta lahopuiden lomassa.

Latokartanon palstan loppusyksyistä tunnelmaa.

Harmaaluppojen koristelema oksa.

Myös Metsäntutkimuslaitoksen metsätalousinsinööri Markku Rantala (oik.) osallistui metsäretkelle.

”Well here’s another mess you’ve gotten me into”. Osa ympäristötoimintapäivillä syntynyttä taideteosta ripustettuna tämänsyksyiselle hakkuuaukolle.

Latokartanon metsäpalstalle, joka on valtion omistama Metsäntutkimuslaitoksen tutkimusmetsä, on tehty ja suunnitellaan hakkuita. Alue on Etelä-Suomen mittakaavassa laaja arvometsä. Eteläsuomalaisen, uhanalaisen metsäluonnon suojelussa tällaisten metsien tärvelemiseen hakkuilla ei ole varaa!

Metsäalueesta ja sen tilanteesta löytyy lisätietoa muun muassa luonnonsuojelujärjestöjen tiedotteesta.

Arkistojen aarteet – osa 6: 20 vuotta Porkkasalon taistelusta

Teksti: Matti Liimatainen

Metsähallitus tuskin tiesi, mihin se kätensä iski 20 vuotta sitten loka-marraskuun vaihteessa 1991 aloittaessaan hakkuut Sotkamon Porkkasalossa. Hiidenportin kansallispuiston rajalla käyty kaksiviikkoinen kamppailu oli lopullinen niitti vanhojen metsien suojelun käynnistymiselle ja Luonto-Liiton metsäryhmän perustamiselle. Jos herrat olisivat tämän tienneet, Porkkasalon hakkuissa olisi ehkä menetelty toisin. Onneksi metsähallinnon Kainuun johtajat pitivät pintansa ja tilasivat suuren poliisijoukon huolehtimaan kiistan pitkittymisestä ja näkyvyydestä.

Suomen luonnonsuojeluliiton metsäsihteeri Janne Kumpulainen ja ruuhka Porkkasalon tiellä. Kuva: Risto Sauso.

Lyhyesti kyse oli tästä: hieman etelämpänä oltiin kamppailtu Talaskankaan suojelusta 1987-1989. Siitä sai alkunsa Vesi- ja ympäristöhallituksen (nyk. Suomen ympäristökeskus) aarniometsäkartoitus Etelä-Suomen valtion mailla. Ehdotuksia tutkittavista alueista otettiin vastaan ilmoitusmenettelyllä. Metsähallitus ilmoitti tietenkin hyvin vähän kohteita, lähinnä jo suojeltuja aarnialueitaan. Onneksi oli valppaita yksityisiä, kuten lahtelainen Esa Brunström, joka ilmoitti mm. Porkkasalon.

Koska kyse oli vasta selvityshankkeesta, Metsähallitus sai hakata alueita mielensä mukaan yhtä aikaa tutkimuksen kanssa. Porkkasalo oli viimeinen niitti prosessia seuranneille luonnonsuojelijoille. Alueen hakkuita kävi maastossa vastustamassa erilaisin keinoin noin 80 ihmistä kahden viikon aikana. Sotkamon ja Kajaanin putkien ovet heiluivat taajaan, vastakeksitty sähköposti neliskulmaisista macintoshin koneista kulki edestakaisin, karttoja ja kannanottoja kulkeutui faksattuina lämpöpaperitulosteina sinne ja tänne, sanomalehdet kirjoittivat aiheesta metritolkulla ja jonain aamuna ihmeteltiin, kuka oli se ammattimies – tai Mystinen Metsätyömies tuonaikaisen radiohitin mukaan –  joka oli yön pimeydessä kaivanut Porkkasalon metsäautotiehen useampia kuorma-auton kokoisia kuoppia läheiseltä patotyömaalta luvattomasti käyttöön otetulla kaivinkoneella.

Kiistan vielä velloessa maastossa 31.10.1991 ympäristöministeriö tiedotti asettavansa työryhmän tekemään esityksen Etelä-Suomen aarniometsien suojeluohjelmasta valtion maille, ja samalla päätettiin, ettei kohteita selvitystyön aikana hakattaisi. Vaatimuksemme kilahtivat siis lähes samantien läpi, ja muistan mielialan olleen korkealla huolimatta siitä, että Porkkasalon meneillään olleita hakkuita päätös ei koskenut.

Kukaan tuskin aavisti tuolloin, että tätä seuraisivat myöhemmin suojeluohjelma Etelä-Suomen yksityismaille, suojeluohjelmat Kuusamon yhteismetsään ja Pohjois-Suomen valtionmaille, Natura- ohjelmat täydennyksineen ja täydennyksien täydennyksineen, Metsähallituksen alue-ekologiset suunnitelmat, niiden edelleen täydentäminen ympäristöjärjestöjen ja Metsähallituksen välisellä ns. dialogiprosessilla, Metsä-Lapin vanhojen metsien suojelun täydentäminen ja viimeisimpänä laaja sopimus Inarin vanhojen metsien rauhoittamisesta. Mutta tavoite toki oli tämä. Kuten Matti Ikonen, yksi Suomen metsiensuojelun veteraaneista, sanoi sanomalehti Karjalaiselle 4.11.1991 Porkkasalossa: ”Pyrimme siihen, että voisimme häiritä hakkuita niin tehokkaasti, että ne olisi yksinkertaisesti pakko lopettaa …. Tämän jälkeen käynnistyisivät neuvottelut .. aarnimetsäalueiden suojelusta. Eikä mitkään kulissineuvottelut, vaan todelliset neuvottelut… Nyt ei ole siis kysymys vain tästä Porkkasalon alueesta, vaan koko Suomen vanhoista metsistä, joita ei ole enää paljoa.”.

Itse juhlin merkkipäivääni työn merkeissä eli vietin 18-vuotispäivääni Sotkamon poliisilaitoksen putkassa. Olin yksi kymmenistä myöhemmin oikeudessa tuomitusta metsäaktivistista, ja kuten moni muukin toverini, sain reilusti yli 2000 markan – iso summa tuohon aikaan – sakot ja korvaukset Metsähallitukselle, jotka sitten vuotta myöhemmin maksoin Metsähallitukselta tienaamillani palkkarahoilla – työtehtäviimme aarniometsäkartoittajina kuului mm. Porkkasalon ja sen lähialueiden kartoittaminen… Porkkasalon ansiota on myös Luonto-Liiton metsäryhmän perustaminen. Päätös ”metsäaktivistien järjestäytymisestä Luonto-Liiton metsäryhmäksi” tehtiin 1992 tai 1993 kokouksessa, jossa käsiteltiin Porkkasalon toiminnasta aiheutuneiden sakkojen ja muiden kulujen maksamista.

Sitä siis saa, mitä tilaa. 20 vuotta myöhemmin voidaan hyvällä mielellä todeta, että suojeltujen metsien määrä Suomessa on moninkertaistunut, ja itse Porkkasalolle sekä viereisen Teeri-Lososuon väliselle alueelle kävi oikein hyvin: sieltä suojeltiin eri päätöksin melkein kaikki mitä talven 1991 melko pienten hakkuiden jälkeen jäljellä vielä oli. Lopullinen lakisääteinen suojelu osalta alueista puuttuu vielä, mutta hakkuut eivät näitä vanhoja metsiä enää uhkaa.

Savottamme ei tietenkään ole vieläkään valmis. Monet viimeisen 20 vuoden aikana rauhoitetuista vanhoista metsistä ovat vielä vailla lopullista lakisääteistä suojelua, ja monia (pieniä) alueita valtionmailla Kainuussakin on vieläkin vailla mitään suojaa. Etelä-Suomen metsiensuojelu on edelleen erittäin puutteellista. Eikä Suomessa vieläkään ole viranomais- tai asiantuntijavoimin tehty järjestelmällistä kaikkien suojelunarvoisten metsien kartoitusta. Mutta siinä missä meillä on satojatuhansia suojeltuja hehtaareja takana, on selvää että on niitä vielä edessäkin.

Kirjoittaja on ikuinen Luonto-Liiton metsäryhmäläinen, vaikkakin toimii tällä hetkellä Greenpeacen metsävastaavana.

Arkistojen aarteet – osa 1: Kuusamon metsäsissit

Teksti: Emilia Pippola

Keijo Savola ja Maiju Pasanen Ylioppilaslehden 5/1995 kannessa. Kuva: Mattias Erkkilä.

Metsäryhmän lehtileikkeiden joukosta löytyi tänään Ylioppilaslehti 5/1995, jonka kantta koristaa nostalginen kuva Kuusamon metsäkiistan aktiiveista. Mattias Erkkilä oli tehnyt Ylioppilaslehteen repparin metsäkiistan välirauhan aikana. Repparin yhdessä kuvatekstissä Keijo Savola toteaa kuusamolaisten isäntien aggressiivisuuden yllättäneen hänet: ”Kuusamo on pimeyden ydin”. Toisessa samasta pinosta löytyneessä lehtileikkeessä kuusamolainen metsäisäntä Veikko Keränen kommentoi: ”Metsässä kyykkijöillä on mielessä vain radikaalit vouhotukset” (HS 13.2.1995).

Syksyllä 1994 alkanut kiista Kuusamon yhteismetsän vanhojen metsien hakkuista jatkui tiiviinä koko talven 94-95. Metsäaktivistit pitivät päämajaa Ahjolan koululla Suomussalmella, vahtivat metsiä ja raportoivat käänteistä tiiviisti sekä medialle että päättäjille. Paikallista ratkaisua kiistaan ei neuvotteluyrityksistä huolimatta löytynyt. Oulun lääninhallitus asetti yhteismetsän alueita toimenpidekieltoon ja hallitus puolestaan Kuusamotyöryhmän selvittämään ratkaisua metsien suojelun sekä yhteismetsän toiminnan turvaamiseksi. Työryhmän esitys suojelualueista Närängänvaaran, Romevaaran, Pajupurosuon ja Virmajoen alueille toteutui vuosikausia kestäneen prosessin jälkeen, kun korvausvaateet olivat ensin käyneet läpi kaikki oikeusasteet.

Metsäkiistan aikana metsäaktivistien postikin tuli Ahjolaan.

Kirjoittaja työskentelee tänä syksynä projektityöntekijänä Luonto-Liiton metsäryhmän hankkeessa, jossa tallennetaan metsiensuojelun historiaa. Hanketta ovat tukeneet Metsämiesten Säätiö ja Kansan Sivistysrahasto, ja se toteutetaan yhteystyössä Suomen metsämuseo Luston kanssa. Hankkeesta voit lukea lisää täältä.

Metsähallitus suunnittelee edelleen hakkaavansa arvometsiä

Teksti Mari E. Niemi

Luonto-Liiton metsäryhmä hiljeni kesän tullen kaupungeista, ja maastokauden 2010 metsäkartoitukset jatkuvat edelleen pitkälle syksyyn. Vapaaehtoiset metsäaktivistit kulkevat pitkiä päiviä etsien arvokkaita metsiä eri puolilla Suomea. Hienoja löytöjä onkin jo ehditty tehdä niin etelässä kuin pohjoisessa.

Valitettavasti löytöjen joukossa on myös kovin surullista nähtävää: metsien keskeltä löytyy tuoreita avohakkuualoja, joilla kulkiessa voi todeta paikan päällä seisseen upeaa metsää. Mittaamattoman arvokkaita metsiä on toki löytynyt pystyssäkin, mutta valitettavasti niiden joukossa on edelleen myös sellaisia, jotka uhkaavat päätyä hakkuihin. Tällaisten metsien kohdalla herää tietysti tarve toimia, ja ripeästi.

Luonto-Liiton metsäryhmän kartoittajat paikansivat esimerkiksi Kuhmosta upean metsän, jonka Metsähallitus on suunnitellut hakkaavansa. Metsän sijaintia voi katsella täältä. Sivuston oikeasta laidasta voi vaihtaa näkymään ilmakuvan. Vertailemalla ilmakuvaa ja karttakuvaa saa hyvän katsauksen maisemaan.  Alueelta löytyy ojittamattomina laajoja suoalueita sekä edustavaa ojittamattomien soiden, kangasmaiden ja pienvesien pienipiirteistä mosaiikkia. Alueella on lisäksi säilynyt näihin päiviin asti paljon (= muutamia satoja ha) vanhoja luonnontilaisen kaltaisia havumetsiä.

Hakkuusuunnitelmien muuttamiseksi tehtiin aloite, johon Metsähallitus vastasi palaavansa asiaan avainhenkilöiden palattua lomalta… Jatkoa seuraa.

 

Tältä soisi jo vältyttävän. Kuva: Jaakko Junikka