Are you who you need to be?

Keskustelua luontokadosta käytiin Nuorten ilmasto- ja luontohuippukokouksessa. Kuvassa vasemmalta oikealle: juontaja Sara Nyman, Teknologiateollisuuden Helena Soimakallio, MEP Silvia Modig, Suomen pääneuvottelija Marina von Weissenberg ja Emma Sairanen. Paneeli nähtävissä edelleen: https://www.youtube.com/watch?v=MQQzsvBHm1c (Kuva: Aino Huotari)

”Who are you as a human being? As a future ancestor?” kysyi nuori Ibaloi-Kankanaey Igorot alkuperäiskansaan kuuluva Josefa Carino Tauli päättäjiltä YK:n luontokokouksessa. “And are you who you need to be?”  

Puheessaan Josefa herätteli pohtimaan rooliamme ihmisinä ja tämän päivän tekojen merkitystä tuleville sukupolville. Kysymys kolahti. Maailma tarvitsee lapsia, nuoria, aikuisia ja erityisesti päättäjiä, jotka korottavat äänensä luonnon puolesta. Jotka uskaltavat vaatia muutosta ja visioida tulevaisuutta, jossa sekä ihminen, että muu luonto voivat kukoistaa. Johtajuutta tarvitaan erityisesti nyt, kun maailman maat valmistautuvat päättämään globaaleista luontotavoitteista. 

Uudet luontotavoitteet ovat osa jo lähes 30 vuotta sitten laadittua YK:n biodiversiteettisopimusta. Sopimuksen tueksi on kerran aikaisemmin asetettu maailmanlaajuiset tavoitteet. Tavoitteita ei kuitenkaan saavutettu ja luontoa katoaa edelleen. Esimerkiksi metsiä hävitetään maailman laajuisesti reilu puolen Helsingin verran päivittäin.  

Ihmiskunta on astumassa, tai ehkäpä jo astunut, vaaravyöhykkeelle. Pölyttäjäkato ja maaperän monimuotoisuuden heikkeneminen vaarantavat ruokaturvaa maailmalla, metsäkato uhkaa niin juomaveden saatavuutta kuin ilmastotavoitteiden saavuttamista ja meret ovat kovaa vauhtia täyttymässä kalojen sijaan muovista.  

Lokakuun puolessa välissä, YK:n luontokokouksen ensimmäisessä osassa, otettiin pieniä askeleita oikeaan suuntaan. 196 neuvottelevaa maata hyväksyivät Kunmingin julistuksen, jossa mm.:  

• tunnustetaan, että luontokato on ihmiskunnan olemassaoloa uhkaava kriisi,  
• nimetään suojelun vahvistaminen, haitallisista tuista luopuminen ja käyttäytymisen muutoksen tukeminen toimiksi, joita tarvitaan, ja 
• tunnistetaan alkuperäiskansojen ja paikallisten yhteisöjen rooli luonnon monimuotoisuuden varjelijoina sekä tarve vahvistaa nuorten, naisten ja tyttöjen roolia päätöksenteossa.  

Vaikka kokous pääasiassa olikin vain puhetta, kuultiin myös jotain lupauksia. Esimerkiksi EU, Iso-Britannia, Japani ja Kiina kaikki kertoivat suuntaavansa entistä enemmän rahaa luonnon monimuotoisuuden suojeluun. Positiivista energiaa oli ilmassa myös suojelun tehostamisen osalta – jo yli 70 maata, Suomi mukaan lukien, on asettunut tukemaan tavoitetta, että 30 % maapallosta suojeltaisiin.   

Josefa haastoi luontokokouksessa päättäjiä pohtimaan ovatko he johtajia, joita maailma tässä hetkessä tarvitsee. Kysymyksen voi kuitenkin yhtä lailla esittää meillä kaikille. Vaikka globaalit luontotavoitteet asetetaankin jossain kaukana, voimme kaikki olla mukana nostamassa luontokatoa tapetille ilmastonmuutoksen rinnalle ja rakentamassa globaalia yhteishenkeä luontokadon pysäyttämiseksi. 

Varaa epäonnistumiselle ei enää ole. Kun kansainväliset päätökset saadaan keväällä 2022 nuijittua läpi luontokokouksen toisessa osassa, otetaan globaalit tavoitteet omiksemme! Kasvetaan yhdessä ihmisiksi, joita maailma tarvitsee. 

Voimia syksyyn ja jokaisen omaan luontotyöhön!

Emma Sairanen, nuorten edustaja YK:n luontoneuvotteluissa ja kansallisen biodiversiteettistrategian valmistelussa

Mitä sinä voit tehdä? 

• Omassa arjessa luontoa voi puolustaa esimerkiksi kuluttamalla vähemmän, syömällä kasvispainotteisesti ja keskustelemalla aiheesta perheen ja ystävien kanssa.  
• Järjestöissä ja yhteisöissä taas voidaan yhteisvoimin saada paljon enemmän aikaan kuin yksin. Esimerkiksi Luonto-Liiton metsäryhmän Kaadetaan kaava, ei metsää! -kampanja on loistava esimerkki ruohonjuuritason toiminnasta lähiluonnon puolesta. @kaadetaankaava
• Suomen valmisteilla olevaan biodiversiteettistrategiaan voi vaikuttaa esimerkiksi ottamalla yhteyttä päättäjiin tai lähtemällä mukaan perusteilla olevaan Nuoret biodiversiteettivaikuttajat -verkostoon. Lisää tietoa saa esimerkiksi ottamalla yhteyttä Instagramissa @emma_ilmastodelegaatti 
• Kansainvälisiin neuvotteluihin taas pääsee parhaiten tuomaan ääntänsä Global Youth Biodiversity Networkin toiminnan kautta. Verkostoon voi osallistua yksityishenkilönä tai metsäryhmän kautta.  

Tämä ei ole enää metsä

Näissä kuvissa ei ole metsää.

Nämä yli 100 vuotiaat männyt, kelot, lahopuut, varvut, pensaat ja kalliot eivät ole enää metsää. Ne ovat Kruunuvuorenrannan asuinaluetta.
Näin kaavassa lukee. Kun kaava on lainvoimainen, metsä lakkaa olemasta. Seuraa välitila, jossa alueelle jäävä elämä odottaa rakentamisen alkamista, puiden kaatoa ja kallion räjäyttämistä.

Stansvikinkallioiden kaava on lainvoimainen. Uhanalaisten lajit ja luontotyypit ovat menettäneet merkityksensä. Paikallisaktiivien 18 vuotta kestänyt, korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti edennyt taistelu metsän puolesta on hävitty.
Mutta metsä on yhä olemassa. Se elää yhä.

Istun kuvien metsässä juuri nyt, lahopuun päällä kuusen oksien varjossa.

Jossain laulaa mustarastas. Leppäkerttu kiipeä viereisessä mustikanvarvussa ja perhonen lennähtää hetkeksi käsivarrelleni. Kaikki metsän lukuisat asukkaat, ötökät, sienet, kasvit, linnut, eläimet… ne ovat yhä täällä, elossa ja olemassa.

Olen Stansvikinkalliolla, joiden rakentamispäätös hyväksyttiin valtuustossa vuonna 2018. Helsingin hallinto-oikeus kumosi vuonna 2019 päätöksen riittämättömien luontoselvitysten johdosta, mutta kaupunki valitti kumoamispäätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka hyväksyi vuonna 2020 kaupungin valituksen. Nyt alueelle on lupa rakentaa asuntoja 2000 ihmiselle.

Tähän mennessä adressin alueen säilyttämiseksi on allekirjoittanut 3447 ihmistä.

Stansvikin alue kokonaisuudessaan on mainittu yhdeksi Helsingin merkittävimmistä monimuotoisista luontokohteista ja se löytyy muun muassa luonnonsuojelujärjestöjen arvometsäesityksestä. Kaupungin omassa karttapalvelussa (kartta.hel.fi) asuinalueeksi kaavoitettu Stansvikinkallio on lähes kokonaisuudessaan merkattu arvokkaaksi metsäkohteeksi ja tärkeäksi lintualueeksi, suurelta osin tärkeäksi lepakkoalueeksi sekä monin paikoin uhanalaisen lahokaviosammaleen elinympäristöksi tai tukialueeksi. Alueelta on myös löytynyt monia vanhan metsän indikaattorilajeja, ja siellä on useampi uhanalainen luontotyyppi. Se on vanha, luonnontilainen ja monimuotoinen metsä. Juuri sellainen, jonka kaltaiset EU:n uusi biodiversiteettistrategiakin vaatii suojelemaan.

Samalla kun toisaalla kehitetään keinoja bioiversiteettikadon ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi, maailman toimivin kaupunki Helsinki toimii aktiivisesti niiden kiihdyttäjänä. Stansvikinkallioiden lisäksi rakentaminen uhkaa lukuisia muita metsäkohteita. Matokallion metsä, Honkasuo, Kivikonlaita, Karhunkaatajan metsä, Riistavuoren, Kumpulan vaahteralehto… Jos Helsingin suunnitelmat pysyvät ennallaan mitään näistä metsistä ei pian enää ole.

Suomessa tuhoutuu 19 000 hehtaaria metsää muun maankäytön, kuten pellonraivauksen ja rakentamisen tieltä. Se tarkoittaa 52 hehtaaria päivässä. Maailmassa metsää katoaa yhden jalkapallokentän (tai jäähallin, kuten Matokallion metsän tapauksessa), joka kolmas sekunti.

Vaikka kaupunkimetsät ovatkin pieniä, ne ovat sitäkin arvokkaampia monimuotoisuuskeskittymiä. Useat kaupunkimetsät ovat saaneet olla metsätalouskäytön ulkopuolella kauan ja niiden luonto on saanut kehittyä virkistyskäytöstä huolimatta varsin luonnontilaisina. Niiden säilyttäminen voi tuntua pieneltä asialta, mutta todellisuudessa ne saattavat olla usean uhanalaisen lajin viimeisiä turvapaikkoja. Samalla tuhotaan jotain ihmisille rakasta. Lapsuuden leikkipaikkoja, lenkkipolkuja, turvapaikkoja kiireen, stressin ja helteen keskellä.

Stansvikinkallioiden vanhimmat puut ovat yli 300-vuotiaita. Ne ovat vanhempia kuin kukaan kaavaa suunnittelemassa ollut virkamies, sen puolesta äänestänyt kuntapoliitikko tai yksikään uudelle asuinalueelle muuttavista ihmisistä.

Istun täällä, puun alla varjossa, piilossa katseilta ja helteeltä. Kuvittelen hetken ympärilleni asvaltoidun tien, kerrostalot, pienen puiston joka alueen keskelle aiotaan jättää kuin muistona metsästä. Kuumuus hohkaa asvaltista ja heijastuu seinistä. Ilma seisoo ja ympärillä vallitsevat harmaan eri sävyt.

Karistan ajatuksen pois ja palaan metsään.

Se on yhä täällä. Se on yhä elossa.

Metsä on olemassa, sanoi kaava mitä tahansa. Haluan, että se on olemassa vielä vuoden 2022 jälkeenkin.
Ei anneta sen kaatua.

17.-18.7. Luonto-Liiton metsäryhmäläiset järjestävät Stansvikin kaavankaatajaiset yhdessä paikallisaktiivien kanssa, telttailevat Stansvikinkallioiden alueella ja vaativat kaupungilta tämän ja muiden luontoa tuhoavien kaavahankkeiden perumista. Lisätietoa tapahtumasta löydät facebook-tapahtumasta: https://fb.me/e/1BgjK2lat
Metsäryhmäläiset jäävät yöksi telttailemaan alueelle muistutuksena siitä, etteivät hyväksy tämän, tai minkään muunkaan metsän kaatamista rakentamisen tieltä.
Kaadetaan kaava, ei metsää.

Teksti ja kuvat: Ida Korhonen

Äänestä kuntametsien puolesta!

Lähes jokainen kunta on metsänomistaja. Määrät vaihtelevat kunnittain huomattavasti. Kuntametsien tila ja tavoitteet ovat viime vuosina nousseet keskusteluun niin asukkaiden yrityksissä säilyttää heille tärkeät lähimetsät kuin esimerkiksi Avohakkuut historiaan -kampanjan myötä. Moni kunta on ottanut metsien kannalta lupaavia askeleita: Vantaalla on määritelty, että kaupungin metsät eivät ole talousmetsiä. Myös Helsinki on hiljattain linjannut strategiassaan, että metsissä ja metsäisillä alueilla suunnitelmallinen monimuotoisuuden lisääminen on hoidon keskeisin tavoite. 

Tulevissa kuntavaaleissa yksi tärkeistä kysymyksistä on luonnon monimuotoisuus – kuinka kunnat voivat omalla toiminnallaan pysäyttää monimuotoisuuden köyhtymistä. Metsien käytön muuttaminen luonnolle ja virkistykselle paremmaksi on oleellista. Kunnilla on kuntalain mukaan erityisvastuu luonnonsuojelusta ja kestävästä kehityksestä. 

Kuntametsät ovat metsälajiston kannalta tärkeitä. 36 prosenttia uhanalaisista lajeista elää ensisijaisesti metsissä ja metsäelinympäristöistä jopa 70 prosenttia on uhanalaisia. Ulkoilemaan houkuttelevat ja saavutettavat metsät ovat välttämättömiä myös kuntalaisten hyvinvoinnille. Lähivirkistysalueiden merkitys ihmisten terveydelle on koko ajan selvempi. Jo pieni määrä metsässä vietettyä aikaa laskee stressioireita. Lisäksi metsien hiilivarastot ovat tärkeässä roolissa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

Luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi ja virkistysalueiden säilyttämiseksi lähimetsissä tulee noudattaa niin sanottua hallitun hoitamattomuuden periaatetta. Siinä ulkoilureittejä rakennetaan ja ylläpidetään harkitusti niin, että metsä on kaikkien ulottuvilla. Reittien varrelta kaadetaan ainoastaan yksittäisiä puita, jotka jätetään metsään lahopuuksi. Luonnoltaan arvokkaimmat alueet jätetään koskemattomiksi ja kulkureittejä ohjataan rajatuille alueille. Kuntien tulee tavoitella vähintään 30% suojelualaa.

Mahdollisten metsätalouskäyttöön jäävien, kauempana taajamista sijaitsevien metsäalueiden avohakkuille on vaihtoehto. Metsien jatkuvapeitteinen kasvatus on metsänhoitoa, jossa aluetta ei hakata täysin paljaaksi, vaan metsä säilyy peitteisenä koko ajan. Maaperää ei tarvitse hakkuiden yhteydessä muokata, joten ilmakehään vapautuu vähemmän hiiltä ja vesistöihin ravinteita. Oikein toteutettuna se huomioi virkistyksen sekä ilmasto- ja luontokysymykset. Useissa kunnissa on tehty valtuustoaloitteita avohakkuuttoman metsien käytön puolesta.

Äänestämällä ehdokkaita ja puolueita, jotka ymmärtävät kuntametsien arvon luonnolle ja ihmisille voit vaikuttaa metsiemme tulevaisuuteen.

Reija Mikkola, metsävastaava, Luonto-Liitto

Paloma Hannonen, suojeluasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto

Avohakkuut ovat nykyään pieniä ja sertifikaatti turvaa kestävyyden – Miksi maisema on silti harmaa?

Tällaisia hokemia kuullaan usein keskusteltaessa tehometsätalouden kestävyydestä. Suomen metsistä avohakataan vuosittain vain murto-osa. Avohakkuuthan ovat nykyään niin pienialaisia Osaran aukeisiin verrattuna, että metsämaisemassa säilyy aina runsaasti myös varttuneita metsiä. 

Ja tosiaan, yksittäiset metsänkäyttöilmoitukset tehdään useimmiten korkeintaan muutamien hehtaarien yhtenäisistä alueista. Tosin jo hehtaarin aukkoa voi pitää valtavana verrattuna luonnonmetsien tavanomaisten luontaisten häiriöiden mittakaavaan. Siis siihen, johon iso osa metsälajeistamme on sopeutunut. Yksityismetsissä yksittäisen päätehakkuun keskimääräinen pinta-ala on pienempi kuin muiden maanomistajien hakkuissa, ollen sekin kuitenkin 1,3 hehtaaria.

Avohakkuista tehdyt metsänkäyttöilmoitukset harmaalla.
© Maanmittauslaitos © Metsäkeskus

Yllä olevasta kuvasta kuitenkin välittyy avohakkuutalouden metsämaisemaa muokkaava voima totuudenmukaisemmin. Lähes kaikki kartalla näkyvät avohakkuut on tehty 13 viime vuoden aikana Kolvananuuron luonnonsuojelualueeseen rajautuvalla, metsäyhtiö Tornatorin (Stora Enson tytäryhtiö) omistamalla palstalla.

Hakkuukartan aluetta ilmakuvassa. Alla olevat valokuvat ovat itäosaan suunnitellun avohakkuun alueelta. Ilmakuva © Maanmittauslaitos

13 vuoden ikäinen taimikko on vielä kovin kaukana sellaisesta metsästä, jossa viihtyisi sen kummemmin ihminen kuin uhanalainen metsälajikaan. Lähes yhtenäinen harmaan pirstoma alue on kooltaan noin 120 hehtaaria. Kymmenien hehtaarien kokoiset harmaat vyöhykkeet ovat yleisiä. Lohduttomimmat tuhoalueet peittävät yhtenäisinä jopa kymmeniä neliökilometrejä kotimaatamme. Siis tuhansia hehtaareja.

Tornatorin avohakkuun leimikkonauha runsaslahopuustoisessa metsässä Kolvananuuron itäpuolella Joensuussa.

Lopputuloksena oleva maisema muistuttaa metsää yhtä paljon kuin yhtiöiden kestävyyspuheet todellisuutta. Yhtiöt tekevät kaikkensa, jotta niiden maine olisi vihreä. Tai siis tekevät kaikkensa, paitsi sellaisia käytännön tekoja, jotka sanottavasti auttaisivat metsäluontoamme. Ongelmana on, ettei yhtiön puusta saamaa hintaa parantava sertifikaatti saisi jättitulosta takovien metsäjättien mielestä johtaa siihen, että puuta saa kaataa vähemmän. Kyse ei ole tappion välttelystä, vaan maksimaalisesta voitontavoittelusta. Kansankielellä ahneudesta.

Tornatorin avohakkuun leimikkonauha runsaslahopuustoisessa metsässä Kolvananuuron itäpuolella Joensuussa.

Kulisseissa on meneillään kiivas kamppailu siitä, ettei FSC-sertifikaattia tarvitsisi noudattaa ihan niin kuin sääntöihin on kirjattu. Esimerkiksi uhanalaisten lajien esiintymien hävittäminen halutaan sallituksi. Nyt kun vihreä leima on lyöty pitävästi kankkuun, voi sikailu toden teolla alkaa.

Kolvananuuron seudulta Tornator on juuri aikeissa parturoida viimeisiä vanhoja metsiään (linkki Karttapaikkaan). Sellaisiakin, jotka kuuluisi sertifioinnin sääntöjen mukaan säästää ja jotka ovat selkeästi suojelun arvoisia. Niissä elää suuri joukko uhanalaisia lajeja, joista, kuten sääntöjen vastaisista hakkuistakin, on yhtiölle ilmoitettu. Toivottavasti ainakin tämän alueen kohdalla omien sääntöjen noudattaminen kiinnostaa.

Tornatorin avohakkuuleimikon runsaslahopuustoista luonnontilaisen kaltaista metsää. Tällaiset metsät kuuluvat uhanalaisten lajien tärkeimpiin elinympäristöihin.

P.S.
Sattumoisin yhtiö ilmoitti juuri uuden, laajan luonnonsuojelualueen perustamisesta läheiselle Luhtapohjan alueelle. Yhtiön kommentin mukaan ”Uusia luonnonsuojelualueita perustamalla täydennämme ekologista verkostoa, joka yhdessä avainbiotooppien, lajiesiintymien ja suojakaistojen kanssa muodostaa Tornatorin metsien monimuotoisuudelle vahvan perustan”.

Hienolta kuulostaa ja suoluonnon kannalta onkin. Tornatorin metsien monimuotoisuudesta on kuitenkin turha puhua valtaosin puuttomista, märistä luhtasoista muodostuvan suojelualueen kohdalla, jonka sertifikaattikin velvoittaisi pääosin säästämään. Lajiesiintymien mainitseminen särähtäisi korvaan huomattavasti vähemmän, jos yhtiö ei olisi juuri viime kesänä tuhonnut avohakkuissa sille ilmoitettuja uhanalaisten lajien esiintymiä FSC-sertifikaatin sääntöjen vastaisesti. Suojelu-uutiset ovat aina hyviä, mutta metsäluonto kaipaa suojeltuja metsiä.

Teksti ja kuvat: Joni-Matti Kusmin

Metsien Suomi -kampanja levittää virheellistä tietoa metsien suojelusta

Teksti: Lauri Kajander

Useat metsätalouden edistämisorganisaatiot ovat lyöneet jälleen hynttyyt yhteen ja tempaisseet isolla rahalla näyttävän metsäteollisuuden maineenparannus- ja menekinedistämiskampanjan. Metsien Suomi -nimellä tarjoillaan kansalle eri medioissa nätisti paketoituja ja tarkoin mietittyjä viestejä.

Reippaita väitteitä Metsien Suomi -kampanjan nettisivuilla.

”Yli puolet Euroopan suojelumetsistä on Suomessa”

Yksi Metsien Suomi -kampanjan kärkiviesteistä kuuluu, että Euroopan suojelluista metsistä yli puolet on Suomessa. Kuulostaako uskomattomalta? No eihän se tietenkään totta olekaan.

Metsien suojelun tilastointi on monimutkainen aihe. Erilaisten suojelun toteutustapojen ja rajoitusten voimakkuuden luokittelu ja vertaaminen toisiinsa tuottaa oman päänvaivansa. Toisen suuren ongelman muodostaa metsän määritelmä.

Kitumaata Kolarissa. Tämän kaltaiset alueet päätyvät usein koristamaan ”metsien” suojelutilastoja, mutta tarjoavat heikosti turvaa varsinaiselle metsien lajistolle. Kuva: Olli Manninen

Jo pelkästään Suomen omaa metsien suojelun tilastointia luetaan eri yhteyksissä jatkuvasti tarkoitushakuisesti väärin. Myös Metsien Suomi -kampanjan sivuilla kerrotaan, että Suomen metsistä 13 % on suojeltu. Näin suureksi suojeluprosentti saadaan vain laskemalla mukaan lähes puuttomia kitumaita, kuten soita ja tuntureita, sekä alueita, joilla harjoitetaan käytännössä normaalia avohakkuumetsätaloutta (Lisää aiheesta tässä linkissä). Todellisuudessa Suomen tuottavasta metsämaasta eli varsinaisista kunnolla puuta kasvavista metsistä on lakisääteisesti hakkuiden ulkopuolella koko maassa n. 6 %. Suurin osa suojelluista metsistä on Pohjois-Suomessa, Etelä-Suomen metsämaasta on suojeltu vaivaiset alle 3 % (Linkki Luken suojelutilastoihin).

Vaikka jossain muualla metsien suojelusta olisi huolehdittu vielä huonommin kuin Suomessa, suojellun metsän määrä ei Suomessakaan tarjoa pahemmin aihetta henkseleiden paukutteluun. Vertailun vuoksi, YK:ssa sovittujen ns. Aichi -tavoitteiden mukaan suojelun osuus pitäisi nostaa 17 %:iin kattavasti eri elinympäristöissä.

Avohakkuu Valkeajärven Natura-alueella. Nämäkin alueet luetaan tilastoissa suojelualueiksi, jos mukaan otetaan Luken tilastojen luokka ”1B Muut lakisääteiset suojelualueet, varovaiset hakkuut mahdollisia”. Kuva: Olli Manninen

Kun tehdään markkinointikampanjaa, jonka ainoa tavoite on saada vastaanottaja uskomaan suomalaisen metsäteollisuuden suurta kertomusta ja häivyttää kaikki ongelmat, valikoidaan tietenkin rusinat pullasta ja ripotellaan päälle vielä tuhti kerros tomusokeria. Kas näin se käy kansainvälisten suojelutilastojen kohdalla, kolmella kikalla:

1. Tiputetaan otsikosta yksi olennainen sana pois. Kampanjan sivuja lukemalla kyllä selviää, ettei sielläkään sentään uskota, että Euroopan metsiensuojelusta on yli puolet Suomessa. Kampanjasivuilla väitetään, että Euroopan ”tiukasta suojelusta” yli puolet on Suomessa – siis suojelusta, joka oikeasti rajaa metsät talouskäytön ulkopuolelle. Sekään ei pidä paikkaansa, mutta otsikkoon ja iskulauseekseen kampanja on tiivistänyt väitteensä vielä reippaammaksi ja väittää siis, että kaikista Euroopan tavalla tai toisella suojelluista metsistä puolet on Suomessa.
   
2. Noukitaan vertailuun vain yksi luokka tilastosta, jossa eri maiden luokittelu ei ole vertailukelpoista. Metsien Suomi- kampanjassa lähteenä käytetyssä Forest Europen julkaisemassa tilastossa [pdf, s. 160] eri maat ovat itse luokitelleet omat suojelualueensa suojelun voimakkuuden mukaan eri luokkiin. Suomi on ilmoittanut valtaosan suojelupinta-alastaan tiukimpaan ”1.1. No active intervention” -luokkaan, kun taas esimerkiksi Ruotsi on käyttänyt lähinnä toiseksi tiukinta ”1.2 Minimum intervention” -luokkaa. Metsätalouden harjoittaminen on määritelmien mukaan kiellettyä näiden molempien luokkien lisäksi myös tilaston luokassa ”1.3 conservation through active management”, mutta nämä luokat 1.2 ja 1.3 Metsien Suomi -kampanja tietoisesti sivuuttaa.

   Todellisuudessa Suomen ja Ruotsin metsiensuojelutilanne on hyvin samankaltainen. Noukkimalla Euroopan tilastosta vain tiukimman suojelun luokka ja sivuuttamalla muut luokat, saadaan kuitenkin Suomen suojelutilanne näyttämään moninkertaisesti Ruotsia paremmalta. Forest Europen tilastossa luokkiin 1.1-1.3 kuuluvaa metsää, jossa siis määritelmän mukaan pitäisi metsätalouden harjoittamisen olla kiellettyä, on tarkastelualueella yhteensä 19 miljoonaa hehtaaria. Jos Suomesta käytetään ylioptimistista suojelutilastoa, jossa mukana ovat myös niukkapuustoiset kitumaat sekä sellaiset suojelualueet, joilla harjoitetaan metsätaloutta (esim. rantojensuojeluohjema), Suomessa olisi suojeltua metsä- ja kitumaata yhteensä 2,9 miljoonaa hehtaaria. Tämäkin olisi vasta noin 15 % Forest Europen tilaston 19 miljoonasta hehtaarista, ei puolet.

3. Määritellään Eurooppa uusiksi. Suojelualueiden määrää tarkasteltaessa Venäjä on rajattu kokonaan ulos vertailusta puutteellisen datan perusteella. Eurooppaan kuuluva osa Venäjää on pinta-alaltaan yli kymmenen kertaa suurempi kuin Suomi ja Euroopan jäljellä olevista metsistä valtava osa sijaitsee Venäjällä.Pohjoisen suojelualueverkon kattavuutta on selvitetty erillisessä Barentsin aluetta koskevassa BPAN-hankkeessa. Hankkeen aluerajaus sisältää Luoteis-Venäjän, Pohjois-Suomen sekä Ruotsin ja Norjan pohjoisosat. Eri maiden suojelua on hankkeessa pyritty luokittelemaan yhteismitallisesti. Tuolla tarkastelualueella Venäjällä on tiukasti suojelluksi luokiteltua metsää noin kolmannes enemmän kuin koko Suomessa yhteensä. BPAN-hankkeen tutkimusalueen eteläpuolella Venäjällä on vielä lisää merkittäviä metsiensuojelualueita.

Metsien Suomi -kampanja käyttää lähteenään Forest Europen julkaisemaa metsiensuojelutilastoa. Eri maiden metsien suojelualueiden luokittelu luokkiin 1.1-1.3 ei ole vertailukelpoista, mikä näkyy räikeästi Suomen ja Ruotsin diagrammeja vertaamalla. Näissä on todellisuudessa melko vastaava suojeluverkosto. Kartasta näkyy myös, mitkä osat Euroopasta eivät ole mukana tilastossa.

Metsien Suomi -kampanjan väite ”Yli puolet Euroopan suojelumetsistä on Suomessa” on siis yksiselitteisesti ja moninkertaisesti pötyä:

• kampanja puhuu itsekin leipätekstissä vain ”tiukasta suojelusta” eli yhdestä virheellisen tilaston luokasta, mutta kärkiviesti puhuu silti kaikesta suojelusta
• suojelutilaston luokitusta on luettu tarkoitushakuisesti väärin
• puheena olevan ”Euroopan” pinta-alasta puuttuu kymmenen kertaa Suomen verran pinta-alaa

Mitä väliä?

Metsien Suomi -kampanjaan käytetään veronmaksajien rahaa suoraan 380 000 euroa. Kampanjaa rahoittavat valtion metsiä hallinnoiva Metsähallitus 250 000 eurolla, Suomen metsäkeskus 50 000 eurolla ja maa- ja metsätalousministeriö 80 000 eurolla. Näitä veronmaksajien osuuksia ei ole kerrottu julkisesti, mutta toimittaja Pekka Juntti selvitti ne kyselemällä rahoittajilta tässä Twitter-ketjussa.

Kampanjan suurin rahoittaja on Suomen Metsäsäätiö 310 000 euron osuudella ja muita kampanjan taustatahoja Metsäteollisuus ry, MTK, Puunjalostusinsinöörit ry, Metsämiesten Säätiö, Paperiliitto ja Teollisuusliitto. Kampanjan käytännön toteutuksesta vastaa Suomen Metsäyhdistys.

Kun Suomen metsäteollisuusyrityksistä jo pelkästään kolme suurinta tekevät vuodessa noin 0,5-1,5 miljardia euroa liikevoittoa jokainen, ja Suomen hakkuumäärät kasvavat vuosi vuodelta uusiin ennätyksiin, voisi kuvitella että ala voisi kustantaa mainoskampanjansa itse. Jos silti jostain kumman syystä veronmaksajien rahaa on markkinointiin pakko käyttää, olisi kohtuullista edes odottaa, ettei kampanjassa levitetä suoranaisia valheita.

Osattiinpa ennenkin

Moni muistaa vuodelta 2017 turvealan lobbausjärjestö Bioenergia ry:n rahoittaman mainoskampanjan, jossa haukuttiin suomalaiset maailman hölmöimmäksi kansaksi ja valehdeltiin turpeenpolton vaikutuksista ympäristöön. Kampanja nostatti aiheellisen kritiikkivyöryn ja veronmaksajien rahaa paloi senkin kampanjan rahoituksessa.

Nyt kolme vuotta myöhemmin Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra esittää tuoreessa raportissaan turpeen energiakäytön lopettamista.

Mielikuvamarkkinointi ja tosiasioiden hämärtäminen ovat olleet teollisuuslobbareiden keinopaletissa aina, mutta ennemmin tai myöhemmin tosiasioilla on tapana tulla esiin. Silloin vahvoilla on se teollisuudenala, joka on ottanut aiheuttamansa ongelmat vakavasti ja pyrkinyt muuttamaan toimintaansa. Valikoitujen faktojen sumuverhon takana törttöilijältä taas saattaa lähteä verotuet ja kansalaisten hyväksyntä alta.

Todellinen Metsien Suomi

Tässä lopuksi vielä esimerkin vuoksi muutama tärkeä viesti, jotka Metsien Suomi -kampanjasta tällä kertaa unohtuivat. Toivottavasti ainakin näin merkittävällä julkisella rahoituksella tehdyissä metsäalan kampanjoissa näkyvät tulevaisuudessa myös nämä teemat. Vielä parempi olisi tietysti käyttää nekin eurot metsätalouden aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseen.

– Metsätalous on merkittävin syy lajiston uhanalaisuuteen Suomessa

– Kiihtyneiden hakkuiden seurauksena Suomen metsien hiilinielu romahti v. 2018 ja hiilen sitoutuminen metsiin väheni koko Suomen autoliikenteen tuottamien hiilipäästöjen verran

– Metsätalouden vesistökuormitus on uuden tutkimustiedon mukaan moninkertainen aiempiin arvioihin verrattuna – 20 prosenttia vesistöjen fosforikuormituksesta ja 15 prosenttia typpikuormituksesta on peräisin metsätalouskäyttöön ojitetuilta soilta.

– Suomessa yli 100-vuotiaiden metsien pinta-ala on pienentynyt edelleen 2000-luvulla 20 % eli 791 000 hehtaaria. Hävitetty vanhan metsän pinta-ala vastaa yli 80 % Uudenmaan maakunnan pinta-alasta.

Ministeri Leppä, älkää ajako metsäluontoa enää ahtaammalle

Maa- ja metsätalousministeriö nosti jälleen Metsähallituksen tulos- ja tuloutustavoitteita, eduskunnan hyväksymissä rajoissa. Päinvastaisista vakuutteluista huolimatta on riski, että nostetut euromäärät revitään kasvattamalla hakkuumääriä, kuten ennenkin.

Tilanteessa, jossa metsäluontomme monimuotoisuuden ja hiilivarastojen hupeneminen on saatava pysäytettyä ja ilmastotavoitteisiin tartuttava tosissaan, valtion maiden metsänkäyttöä pehmentämällä ja kohtuullistamalla voitaisiin helpoiten vastata kansallisen tason ilmasto- ja biodiversiteettitavoitteisiin. Lisäksi Metsähallituksen päälliköt voisi ohjata näyttämään talouskykynsä ja hankkimaan enemmän tuloja vähemmillä hakkuilla ja luonnonhäirinnällä.

Joukko luontoliittolaisia kävi aamupäivällä muistuttamassa Maa- ja metsätalousministeriötä luonto- ja ilmastoasioista, etteivät ne jäisi luonnonvara-ahneuden ja teollisuuden intressien jalkoihin.

Ovatkohan muuten maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä tai Metsähallituksen ylijohtaja Pentti Hyttinen kuulleet nuorten lisääntyneestä ympäristöahdistuksesta ja toivottomuuden kokemuksesta? Tällä hetkellä herrojen toimet näyttäytyvät enemmänkin ympäristöahdistusta kuin -toivoa tuottavina. Metsäluonto köyhtyy, mutta päättäjät ajavat sitä yhä ahtaammalle sen sijaan, että näyttäisivät johtajuutta suunnanmuutokseen.

 

Kansallisromantiikkaa, isänmaallista talouspolitiikkaa ja maakuvabrändäystä – Suomalainen metsäasennemuokkaus ennen ja nyt Osa 2/2

Suomalainen asenne metsää kohtaan

Suomalaisen metsäsuhde perustuu sekä kansallisromanttisille mielikuville että talonpoikaiselle mentaliteetille. Siinä yhdistyvät ja kietoutuvat toisiinsa kansanperinteen mystinen luontosuhde, positivismin kiihdyttämä luontoa taloudellisesti hyödyntävä ajattelu ja romanttishumanistinen näkemys luonnosta ihmisen jalostajana. Se saattaa olla ristiriitainen sekä ajatuksen että toiminnan tasolla, sillä siinä voidaan havaita useita erilaisia asennoitumistapoja metsään tilana, entiteettinä ja hyödykkeenä. Pietarinen (1987) erottaa ihmisen suhteessa metsään neljä perusasennetta, joista hän käyttää nimityksiä utilismi, humanismi, mystismi ja primitivismi.

• Utilismi perustuu hyötyajatteluun, joka toteutuu tuotantoa jatkuvasti lisäämällä ja tehostamalla saavutettavaan aineellisesti mitattavaan hyvinvointiin. Tässä ajattelumallissa luonto arvo nähdään sen tarjoamassa energia- ja raaka- ainevarannossa, jota ihmisellä on oikeus käyttää hyvinvointinsa lisäämiseen.
• Humanismin tavoitteena on ihmisen täydellistyminen niin yksilöllisellä kuin yhteiskunnallisellakin tasolla. Luonto nähdään sekä mahdollisuutena henkiseen, esteettiseen ja eettiseen kehitykseen että kehityskohteena, joka tarvitsee ihmisen apua täydellistyäkseen ja tasapainon löytääkseen.

• Mystismi pyrkii pyhyyden ja äärettömyyden kokemukseen olemalla yhtä luonnon kanssa. Luonto nähdään henkisenä kokonaisuutena, jota ei pidä turmella tieteen tai tekniikan keinoin.
• Primitivismi pohjaa luonnon itseisarvon eettiseen kunnioittamiseen monimuotoisen ja runsaan ekojärjestelmän turvaamisen avulla. Ihmisellä ei ole erioikeuksia toisten lajien hyödyntämiseen, joten primitivistinen luontoihanne toteutuu vain, jos ihminen luopuu erityisasemastaan eli hyvinvointinsa tavoittelusta luontoa hyväksikäyttämällä.

Suomalaisen yhteiskunnan vallitseva asenne on utilismi – kuten lähes kaikissa muissakin yhteiskunnissa, huomauttaa Pietarinen. Se perustuu paitsi moderniin luonnontieteeseen ja positivistiseen kehitysuskoon, myös possessiivis-individualistiseen ihmiskuvaan eli omistamiseen tähtäävään yksilökeskeisyyteen. Luonto edustaa tässä näkökulmassa hyödykettä, joka mahdollistaa yksilölle omistamisen ja siten oman hyvinvoinnin kasvattamisen mahdollisuuden. Humanistinen asenne on henkisissä pyrkimyksissään ylevämpi, mutta näkee luonnon ensisijaisen arvon välineellisenä ihmisen kehityksen tukijana ja mahdollistajana. Kansallisromanttisen ajan metsä oli nimen omaan humanistisesti nähty metsä: kappale luontoa, joka tarjosi henkisen yhteyden kansallisiin juuriin. Taiteen kautta metsäsuhde vivahti paikoin mystismiin, mutta sen keskiössä pysyi yleensä humanistisen perinteen mukaisesti ihminen ja hänen kokemuksensa. Primitivismiä edustaa Suomessa lähinnä Pentti Linkola, jonka ekofasistiset kannanotot eivät ole omiaan kannustamaan ihmisiä tuotannon ja kulutuksen hillitsemiseen. Primitivistinen näkökulma on kuitenkin luonnontieteellisesti perustelluin: sen korostama luonnon itseisarvo ja monipuolinen biodiversiteetti ovat ainoita lähtökohtia, jotka takaavat luonnontilaisen metsän jatkuvuuden edellytykset.

Metsäsuhde kansallisena projektina

Suomi on eittämättä metsien maa. Kertomus suomalaisten erityisen tiiviistä metsäsuhteesta on kuitenkin suurelta osin maakuvatyötä, jota on tehty 1800-luvulta lähtien. Myös muualla maailmassa romantiikan ajan metsäihanteet jalostuivat kansallisiksi projekteiksi. Esimerkiksi Ruotsissa, jossa kansanomainen suhtautuminen metsään oli yhtä pragmaattista kuin Suomessa, oli käynnissä samaan aikaan vastaava romantisoiva prosessi, jossa metsiin liitettiin voimakkaita kansallistunteita. Ruotsalainen mänty- ja koivumaisema kansallistui ja muuntui luokkarajat ylittäväksi hartaan kunnioituksen kohteeksi.

Myös saksalaiset kokevat olevansa metsäkansa, jonka kansallinen essenssi lepää Saksan metsissä – saksalaisuutta symboloiva puu on jykevä tammi. 1800-luvun lopun Saksassa laajojen metsien koettiin yhdistävän vast’ikään, vuonna 1871, yhdeksi kansakunnaksi yhdistynyttä maata ja tarjoavan pohjan kollektiiviselle identiteetille, johon kaikki voisivat samaistua. Kansallispuistojen perustamisen myötä luonnossa vaeltelusta tuli keskiluokan mieliharrastus, jonka isänmaallisuutta korostettiin. Metsistä tuli saksalaisuuden maisema, symboli ja kansallinen muisti. Kuten suomalaisessa, myös saksalaisessa metsäromantiikassa metsä lisää yksilön ja yhteisön hyvinvointia. Saksan kielestä löytyy jopa (vaikeasti käännettävä) ilmaisu Waldeinsamkeit, kirjaimellisesti metsäyksinäisyys, jolla kuvataan luonnon keskellä saavutettavaa mielenrauhaa.

Suomessa kansallisen identiteetin pohjan rakentavaa, poikkeuksellisen merkitykselliseksi kuvailtua metsäsuhdetta ylläpidetään määrätietoisesti. Ulkoministeriön maakuvayksikkö on nostanut metsäsuhteen erääksi Suomen maakuvan pääteemoista vuonna 2018. Marraskuussa 2017 Museovirasto esitti Opetus- ja kulttuuriministeriölle elävän perinnön kansalliseen luetteloon 52 kohdetta, jotka oli valikoitu yhteisöhaulla suoritetun keräyksen tuloksista asiantuntijaryhmän suosituksen mukaisesti. Yksi valituista kohteista oli suomalainen metsäsuhde, joka maääriteltiin näin:

”Suomalaisten metsäsuhde kattaa laajan kirjon erilaisia toimintoja ja suhtautumistapoja, jotka ovat usein jopa toisilleen vastakkaisia. Kaikilla suomalaisilla on metsäsuhde. Monet yhteisöt tai ryhmät jakavat ja ylläpitävät tietynlaista metsäsuhdetta. Näitä ovat esimerkiksi metsäammattilaiset, luontoyrittäjät, ympäristökasvattajat, retkeilijät, partiolaiset, marjastajat, metsästäjät, kesämökkeilijät. Käsitystä metsien merkityksestä rakennetaan yhä kulttuurin, kasvatuksen ja koulutuksen keinoin. Perheillä ja kotikasvatuksella on iso merkitys metsissä liikkumisen ja metsien käytön perinteiden välittämisessä ja elävänä pitämisessä.” (Kostet ja Hamari 2017.)

 

Suomalaisen metsäsuhteen suojelua ja asemaa osana aineetonta kulttuuriperintöä haki kahdeksan yhteisöä: Lusto – Suomen Metsämuseo, Suomen Metsäyhdistys, Metsäkeskus, Metsämiesten Säätiö, MTK, Metsäteollisuus ry, Suomen Partiolaiset ja Metsähallitus. Asetelma, jossa metsään ilmeisen utilistisesti asennoituvat tahot, kuten metsäteollisuuden toimijat, haluavat profiloitua julkisesti metsien puolestapuhujina ja metsän aineettoman arvon tuntijoina, kertoo vallankäytöstä. Poikkitieteellisen poliittisen ekologian tutkimuksen mukaan ne, jotka hallitsevat ympäristönarratiiveja, hallitsevat myös maan ja luonnonvarojen käyttöä. Ympäristönarratiiveilla selitetään ympäristön tilaa ja siinä tapahtuvia muutoksia sekä määritetään millainen on ihmisen oikeanlainen suhde luontoon. Narratiivi ei viittaa epätoteen vaan selittämisen tapaan: ympäristönarratiiveja ovat sekä tieteeseen perustuvat eroosio, väestöräjähdys ja ilmastonmuutos että luonnonuskoinen magia ja loitsuperinne. Tieteellisiä ja luonnonsuojelullisia narratiiveja on esimerkiksi hyödynnetty rajoitettaessa alkuperäiskansojen oikeuksia luonnonvarojen käyttöön. Suomen julkisessa keskustelussa hallitsevan ympäristönarratiivin tarjoavat Metsähallitus ja metsäyhtiöt, jotka kuvailevat metsiä kansallisomaisuudeksi ja lupaavat uusiutuvan metsäteollisuuden luovan yhteiskunnalle menestystä biotalouden kautta.

Valtioneuvoston hyväksymä kansallinen metsästrategia 2025 listaa metsäalan tärkeimmiksi tavoitteiksi ”edistää metsäalan kilpailukykyä, uudistumista ja kasvua sekä metsien aktiivista, kestävää ja monipuolista hyödyntämistä”. Metsätunnelmoinnin tavoite on selvä: metsäteollisuuden promotoimat mielikuvat tähtäävät samaan kuin ulkoministeriön maakuvatyö, joka on ”vaikuttamis- ja viestintätyötä, jolla vaikutetaan kohderyhmien tietoon, mielipiteeseen ja lopulta päätöksiin” (Ulkoministeriö. Maakuvatyö). 

Metsää ihannoiva ja jopa mystifioiva kuvasto on ollut 1900-luvun alusta lähtien osa suomalaisuuden hegemonista diskurssia. Sen yhteydet valtaan ovat lujat: metsäkuvaston suojissa vallanpitäjä on esittänyt itsensä koko kansan mielenilmausten edustajana. Metsiin, kansallisomaisuuteen, kohdistuvia toimenpiteitä kutsutaan hoidoksi, jonka toteuttamiseen valtion omistama metsätalouden kehittämiskeskus Tapio antaa metsänomistajille suunnatuissa Metsäkustannuksen julkaisuissaan yksityiskohtaisia ohjeita (ks. esim. Lehmonen 2014).

Englannissa metsänhoidosta käytetään sanaa silviculture, joka konnotoituu sanan culture toiseen merkitykseen, kulttuuriin. Tapion julkaisemassa Merkityksellinen metsäkulttuuri -selvityksessä metsiin liittyviä kulttuurisia ilmauksia kutsutaan metsäkulttuuriksi. Selvityksen mukaan ”kun jollakin metsään liittyvällä ilmauksella koetaan olevan erityistä kulttuuriarvoa, se määritellään säilyttämisen arvoiseksi ja seuraaville sukupolville siirrettäväksi metsäkulttuuriperinnöksi”. (Karhunkorva et al., 2016.) Metsäteollisuus profiloituukin mielellään kulttuuriorientoituneeksi hoitoalan toimijaksi, jonka tärkeä tavoite on pitää Suomen metsät elinvoimaisina ja varjella niitä henkisen hyvinvoinnin keskuksena – sekä aineellisena omaisuutena.

Kulttuurin ja teollisuuden yhteenkietouttaminen kielen ja käsitteen tasolla liittyy aktiiviseen mielikuvatyöhön. Julkusen ja Kuusamon (1987) mukaan julkisuudessa ylläpidetyt metsämielikuvat voidaan asettaa binääriselle jatkumolle, jonka toisessa päässä on sakraali ”kansallisten arvojen metsä” ja toisessa profaani ”raaka-ainemetsä”. Jatkumon yhdistävänä elementtinä toimii ”suomalaisuus”, joka konnotatiivisena kenttänä antaa merkityksen molemmille ääripäille. Käyttöyhteys ratkaisee erityismerkityksen: talousmetsä saatetaan esittää tunnearvokkaana kansallisaarteena. Näin profaani metsäteollisuus representoidaan sakraalin suomalaisuuden kielellä.

Teksti ja kuvat: FM, MA Juulia Juutilainen

Perustuu Juutilaisen Aalto-yliopiston maisterinopinnäytteeseen Understory.

Lähteet:
Julkunen, E. ja Kuusamo, A. (1987) ”Kansallis/omaisuus. Metsän mielikuvat isänmaallisissa lauluissa ja metsämainoksissa”. Teoksessa: Reunala, A. ja Virtanen, P. (toim.): Metsä suomalaisten elämässä = Forest as a Finnish Cultural Entity.

Karhunkorva, R., Paaskoski, L., Matila, A. ja Arnkil, N. (2016) Merkityksellinen metsäkulttuuri.

Keto-Tokoi, P. (2011) ”Suomen symboli”. Teoksessa: Keto-Tokoi, P. ja Kuuluvainen, T.: Suomalainen aarniometsä.

Kostet, J. ja Hamari, P. (2017) Museoviraston esitys elävän perinnön kansalliseen luetteloon hyväksyttävistä kohteista opetus- ja kulttuuriministeriölle [verkkoaineisto]. Saatavissa: http:// http://www.aineetonkulttuuriperinto.fi/fi/File/3367/esitys-kansalliseksi-luetteloksi-2.pdf.

Laukkanen, M. (2018) Metsäsuhteella luodaan myönteistä Suomi-kuvaa [verkkoaineisto].  Saatavissa: https://www.sttinfo.fi/tiedote/metsasuhteella-luodaan-myonteista-suomi-kuvaa?publisherId=4627873&releaseId=65815510.

Lehmonen, H. (2014) ”Metsäsuunnitelma ja puuston arviointi”. Teoksessa: Rantala, S. (toim.): Metsäkoulu.

Maa- ja metsätalousministeriö. Kansallinen metsästrategia 2025 [verkkoaineisto]. Saatavissa: http://mmm.fi/kms.

Metsäteollisuus. Visio 2025 [verkkoaineisto]. Saatavissa: https://www.metsateollisuus.fi/visio2025/.

Pietarinen, J. (1987) ”Ihminen ja metsä: neljä perusasennetta”. Teoksessa: Reunala, A. ja Virtanen, P. (toim.): Metsä suomalaisten elämässä = Forest as a Finnish Cultural Entity.

Schwartz, K. (2006) Nature and National Identity after Communism. Globalizing the Ethnoscape.

Ulkoministeriö. Maakuvatyö [verkkoaineisto]. Saatavissa: http:// formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=49631.

Virtanen, L. (1994) ”Suomen kansa on aina vihannut metsiään”. Teoksessa: Metsä ja metsänviljaa.

Wilson, J. K. (2012) The German Forest. Nature, Identity, and the Contestation of a National Symbol, 1871–1914.

Metsäsuhdetta brändäämässä

Teksti ja kuvat: Kaisa Illukka

Yle kirjoitti 4.2. Suomen metsämuseo Luston tiedonkeruuhankkeesta, jossa selvitellään suomalaisten metsäsuhteita ja pyritään löytämään yhteisymmärrystä erilaisten metsäasenteiden välille. Lusto ei toki ole ensimmäisenä asialla; ristiriitaistenkin metsäsuhteiden ja -näkökulmien käsitteleminen on ollut viime vuosina pinnalla sekä tutkimushankkeissa että taiteessa.

Luston näyttelypäällikkö toteaa jutussa: ”Metsäsuhde-käsite on siitä erittäin hyvä, että se saattaa eri tavoin ajattelevat yhteen, kun he hoksaavat, että mehän ollaan tässä saman asian äärellä. Että metsä on kummallekin osapuolelle tärkeä ja rakas asia, mutta sitä katsotaan vaan eri tavalla.”

Erilaisia metsäsuhteita 1: Mänty-ihmiskehosuhde. Rauhassa kasvanut lähimetsän mänty, jonka oksilla moni lapsi on harjaannuttanut motoriikkaansa, mutta jonka ikää kukaan ei tiedä. Talvi 2013.

Metsäsuhdeprojekti laittaa kaikki suhteet ja kokemukset samalle viivalle ja samanarvoisiksi niiden sisältöjä tarkemmin arvottamatta. Kunhan on joku, vaikka välillinenkin linkki metsään. Vessapaperinkuluttajalla on metsäsuhde siinä missä metsäekologillakin, erilaiset metsäsuhteet ovat rikkaus, kampanja viestittää.

Koettuja suhteita ei voi oikein osoittaa tosiksi tai epätosiksi, jokainen kokee miten kokee. Mutta entä jos kokija ei esimerkiksi ”koe” tai ei halua kokea metsän ekologisia tai kulttuurihistoriallisia piirteitä, niitä jotka eivät näyttäydy paljaalle ihmissilmälle, joita hän ei ehkä tunne tai jotka haittaavat hänen intressejään? Millaisesta ”metsäsuhteesta” silloin on kyse? Joku toinen saattaa puolestaan tuntea rakkautta metsän puunkasvua kohtaan, mutta onko silloin kyseessä metsäsuhde vai tarkemmin ajateltuna puunkasvatussuhde? Mitä metsän käsitteellä tahdotaan tarkoittaa, onhan luonnonmetsällä ja talousmetsällä kuitenkin valtavasti eroa?

Kaikki metsäsuhteet eivät ole yhtä painavia ja merkityksellisiä esimerkiksi poliittisessa päätöksenteossa tai julkisessa keskustelussa. Muiden kuin ihmisten metsäsuhteita ei välttämättä oteta huomioon politiikassa. Eikä kyllä edes kaikkien ihmisten. Kuvitellaan vaikka kolme metsäsuhdetta. Kanahaukalle metsä on elinympäristö ja -ehto, sen metsäsuhde on siis elämän ja kuoleman suhde, vaikkakin kokemustasolla ihmisymmärryksen vaikea saavuttaa. Lapsen metsäsuhde voi olla hyvin kehollinen ja mielikuvituksekas, voisi sanoa: perustavanlaatuinen. Kolmas metsäsuhde voisi olla Metsähallituksen aluepäällikön, joka haluaa täyttää maan hallituksen asettamat hakkuutavoitteet ja vähän ylikin, hänellä on paljon metsävaltaa, mutta hän vakuuttelee metsärakkauttaan (sillä kukapa kysyttäessä sanoisi vihaavansa metsää?).

On tosi mielenkiintoista kuulla lintutietäjiltä kanahaukan touhuista, ihmetellä että tällaisenkin olion kanssa saa elää samaan aikaan maapallolla ja miettiä, mitenköhän se metsänsä kokee. Vähän harmittaa, ettei haukoilla tai lapsilla ole metsävaltaa, eikä heidän metsäsuhteitaan nosteta kampanjan keskiöön. Projektin tägeihin liitetty metsäsuhteisto vaikuttaa toistaiseksi painottuvan erilaisiin metsänkäyttösuhteisiin.  Mutta mihin tällä kokemuspuheen kasaamisella pyritään? Miksi se kuulostaa ilmiönä niin tutulta?

Erilaisia metsäsuhteita 2: Evankelis-luterilais-ekonominen metsäsuhde, Savitaipaleen seurakunta tarvitsi metsänhakkuutuloja seurakuntatalon peruskorjaukseen. Syksy 2017.

Kokemuspuheen voimistumiseen yhteiskunnassa on pureutunut Kertomuksen vaarat -tutkimusprojekti, jonka tavoitteena on ”selvittää, miksi ja miten kertomuksesta on tullut hyvinvointia ja yhteiskunnallista osallistumista määrittävä muoto, mitä riskejä tähän liittyy ja miten tutkijat voivat lisätä kriittistä ymmärrystä kertomusmuodon voimasta ja vaaroista”. Tutkimus keskittyy erityisesti kokemuksellisen puheen, tunteita herättävien ”mallikertomusten” jakamisen sekä narratiivisuuden yhteiskunnallisen ja poliittisen hyötykäytön kysymyksiin.

Kertomuksen vaarat -projektin kysymyksiä soveltaen metsäsuhdepuheen ongelmaksi muodostuu helposti se, että poliittis-yhteiskunnallisista kysymyksistä – kuten metsien käyttö – pyritään henkilökohtaisella kokemuspuheella häivyttämään niiden poliittisuus. Metsäsuhteet esitetään vilpittöminä ja subjektiivisina, vähän psyykkisinäkin tunneasioina, joissa ei ole mitään oikeaa tai väärää, vaan kaikki ovat ihan yhtä hyviä metsäsuhteita, vaikka erilaisia. Yksilökertomuksilla pyritään myös suoraan tunnesamastumiseen, ja ihminen saattaakin samastua helpommin tunteitaan heruttelevaan metsävallanpitäjään kuin metsässä mönkivään uhanalaiseen eliöön.

Metsäsuhdekampanjassa ei ole kuitenkaan kyseessä pelkkä tiedonkeruu ja metsäkonsensus, vaan Lusto ja Suomen Metsäyhdistys ovat mukana rakentamassa suomalaisten metsäsuhteesta maabrändiä ja ajavat sitä myös Unescon aineettomien maailmanperintökohteiden listalle. Matkailuelinkeinon kasvaessa saattaakin herätä ajatus, vastaavatko suomalaisten kauppaamat metsämielikuvat ja -suhteet todellisuutta? Luontomatkailuahan voisi markkinoida rehellisesti vaikka taimikonhoitokuvastolla ja brändätä se esimerkiksi weird wilderness experienceksi. Vaan uskaltaisivatko metsäsuhdebrändääjät julkaista kertomuksia vihamielisistä metsäsuhteista, salametsästyksestä tai laittomista hakkuista? Nekin ovat valitettavan tosia metsäsuhteita maassamme ja ”metsäsuhteiden erilaisuushan on rikkaus” kampanjoitsijoiden mukaan.

Erilaisia metsäsuhteita 3: Taiteilijan metsäsuhde. Taidemaalari Pekka Halonen rauhoitti Halosenniemen pienen luontoalueen Tuusulassa aikana, jolloin luonnonsuojelusta ei vielä juuri puhuttu. Nyt niemellä kasvaa ihastuttava vanha sekametsikkö. Talvi 2017.

Metsäkokemusten keruuprojekti kuulostaa tietenkin somalta, vaikkakin enemmän vaikuttamisviestinnältä kuin tutkimukselta, koska  tämän metsäsuhdeprojektin taustalla vaikuttavat pääasiassa metsätaloustoimijat firmoista etujärjestöihin, eivätkä esimerkiksi tutkimuslaitokset. Keskustelun herättäminen ja sillanrakentaminen ovat ihan kivoja pyrkimyksiä, mutta millaisilla argumenteilla? Luston apulaisjohtajan mukaan ”metsäteollisuuden johtajat unohtavat ’motot ja motit’, kun heidän kanssaan alkaa avata metsäsuhdeteemaa.” Olisi kuitenkin varsin suotavaa, että luontosuhdefiilistelyn ja brändityöpajojen sijaan metsäalan edunvalvojat ja vallanpitäjät kykenisivät käymään myös ihan asia- ja tietopohjaista dialogia köyhtyvän metsäluontomme tilasta ja heidän osuudestaan asiassa. Monimuotoinen metsäluonto on kuitenkin paras maabrändi ja tarjoaa kestävimmän metsäsuhteen:

Welcome to Finland, the land that overcame its forestry greed and is now learning a more moderate, respecting and wiser forest relationship!

 

Erilaisia metsäsuhteita 4: Paikallishistoriaan kietoutuva metsäsuhde, sisällissodan raadollisimmat hetket nähneet vanhat koivut Savitaipaleen Hakamäen suojelupläntillä. Kevät 2017.

Miksi Tornator ei halua suojella Natura -alueen virkistysmetsiä?

Teksti:
Janne Kumpulainen, luontoinventoija
Juha Kinnunen, biologi, FM

Vieremäläisille ja yläsavolaisille laaja Hällämönharjun seutu on ollut tunnetuimpia harjumetsiä, ja suosituimpia sellaisia. Niinpä pääomistaja Tornator suostui viitoittamaan polun ja rakentamaan kodan Linnaharjulle. Yhtiö osoitti tällä, että virkistys kohdistuu muihinkin osiin kuin harjun keskeisimpään selänteeseen.

Hällämönharju usvassa.

Toistaiseksi Tornator on suostunut rauhoittamaan vain jyrkimmän pätkän järvimaiseman keskeltä. Yhtiö kuitenkin jätti polun hoitamatta ja alkoi vähentää Natura-alueen harjumetsiä reunoilta käsin. Tornator ryhtyi rahankiilto silmissään vähentämään Natura-alueen arvoja. Siitä huolimatta että joka vuosikymenellä on kiistelty alueen suojelusta.

Linnaharjun vuonna 2015 hakattua maisemaa. ”Linnaharjun metsiä käsitellään maisema-, ja virkistysarvojensa vuoksi puistomaisesti, vaikka ne ovatkin talousmetsiä. Polun opastaulut pidetään ajantasalla tulevan metsänkäsittelyn mukaan, joten polku elää jatkuvasti”, sanotaan Vieremän kunnan nettisivulla.

Tornator on osallistunut Hällämön hoito- ja kunnostusuunnitelman ohjausryhmään. Samaan aikaan kun ryhmässä on monien osapuolien toimesta esitetty luontopolun kunnostamista, yhtiö ei kerro omista aikeistaan. Tornator on jatkanut alueen metsien hakkaamista, ja valmistelee uusia jatkohakkuita kuin mitään suojelun toteutusta ei aiottaisikaan miettiä.

Aika lailla samanlainen kiista Natura-suojelun toteutuksesta käytiin viime vuonna Kajaanin Ärjänsaaressa. Eli onko alueelta ehditty kartoittaa luontotyypit ja mitä suunnittelu edellyttää ennen hakkuita. Myös kartoituksen tarkkuus on tärkeää. Jos harjumetsien joukossa on (nuortakin) luonnonmetsää, hakkuut ovat laittomia.

ELY-keskus ei ole puuttunut Tornatorin hakkuisiin Hällämönharjun Natura-alueella. Suurin ristiriita viranomaisten passiivisuudessa on se, että maanmuokkaus on haitannut luontotyypeille tärkeiden kasvilajien säilymistä. Eli hakkuut ja muokkaus yhdessä ovat heikentäneet Natura-alueen harjumetsiä ja muita luontotyyppejä. Luonnonsuojelulaki kieltää näiden heikentämisen.

Avohakkuu Linnaharjulla vuonna 2017.

Avohakkuu Linnaharjulla vuonna 2017.

Ydinalueiden arvo on hyvin merkittävä niin geologisesti kuin biologisesti. Suomen Ympäristö -julkaisussa 32/2011 todetaan, että alue on Savon laajin valtakunnallisesti arvokas tuuli-/rantakerrostumien yhdistelmämuodostuma (s.18). Hakkuut tuntuvat erityisen ahneilta, kun ajattelee ainutkertaisen kokonaisuuden arvoa.

Vieremän kunta on toivonut Linnaharjun polun kunnostamista. Hakkuiden jatkaminen oli huono vastaus luontomatkailun ja matkailusuunnitelman kehittäjille. Kuka kustantaa uuden kodan, kun edellisen kotareitin maisema on pilattu hätiköintihakkuilla? Ehkä kunta huomaa tästä, että maakuntakaavamerkinnät pitäisi siirtää yleiskaavan määräyksiksi.

Hakkuut mahdollistava maa-aineslailla toteutettu suojeluvaihtoehto valittiin viime vuosisadalla Hällämön Natura-alueen toteutuskeinoksi vain siksi, ettei valtiolle syntyisi suojelusta korvausvelvollisuutta. Rajoittamalla metsätaloushakkuita – ja perustamalla suojeluosia – turvataan monikäyttö ja lisääntyvä matkailukäyttö. Vain tällä tavalla kyetään takaamaan alueen arvot. Vieläkö tarvitaan kiista maanmuokkauksen rajuudesta Natura-alueella?

Linnaharjun avohakkuu vuodelta 2015.

Onko mäntyplantaasi-istutuksien perustaminen luontaisesti syntyneen männikön tilalle järkevää Natura-alueen käyttöä? Miksi ELY-keskus sallii heikentää luontotyypin ominaispiirteitä, esimerkiksi harjukasvillisuuden elinoloja?

Näitä kysymyksiä kuullaan vielä lisää.

Hällämönharju ja Pikku-Hällämö.

Kartta Hällämönharjun ja Linnaharjun topografiasta. Violetit alueet ovat suppakuoppia. (karttakuva: MapAnt.fi)

---

 

LINKKEJÄ:

• Hällämönharjun ja Linnaharjun sijainti Paikkatietoikkunassa
• Tapaus Hällämöstä ja Linnaharjun luontopolusta on kuvia täälläkin:
  • https://talaksenystavat.wordpress.com/2017/05/09/miksi-luonnonsuojelualueita-pitaa-perustaa-natura-alueille/
  • http://www.perukassa.fi/blogi—blog?tag=natura2000
    

    ”Kuvat muistuttavat myös vaikutuskeinoista: siitä että luontotietojen keruu ja suojelun toteutukseen osallistuminen ovat yhä tärkeitä toimintamuotoja.”

• Hällämönharju-Valkeiskangas Natura -alueen tietolomake: http://natura2000.eea.europa.eu/Natura2000/SDF.aspx?site=FI0600033
• Aluekuvaus: http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Suojelualueet/Natura_2000_alueet/Hallamonharju__Valkeiskangas(6437)
• Toimenpidekieltoaloite Pyhännän puolelle, mikä johti METSO-neuvotteluihin ja mahdolliseen suojelualueeseen: http://www.iisalmenluontomuseo.net/luontomuseo/attachments/article/17/Pyh%C3%A4nn%C3%A4n-Yhteismets%C3%A4_Toimenpidekieltoaloite_20150910.pdf

 

Metsähallitus hakkaa ikimetsiä Lapissa – hakkuukohteilta tuhansia havaintoja uhanalaisista ja muista vaateliaista lajeista

Teksti: Lauri Kajander & Olli Manninen
Kuvat: Olli Manninen, Hanna Jauhiainen, Päivi Mattila ja Luonto-Liiton metsäryhmä

Maastokartoittajat löysivät elokuussa 2016 tuhansia uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien esiintymiä Metsähallituksen hakkuusuunnitelmien uhkaamista vanhoista metsistä Lapissa. Metsähallitus ei ole kertonut miten nämä upeat ikimetsät ja uhanalaiset lajit aiotaan turvata – vai aiotaanko ne lajilöydöistä piittaamatta hävittää.

Luonto-Liiton metsäryhmäläisistä ja muista vapaaehtoisista luontokartoittajista koostuva inventointiryhmä tutki elokuun 2016 aikana valtion omistamien metsien luontoarvoja Lapissa. Olli Mannisen koordinoimilla retkillä dokumentoitiin Metsähallituksen hakkuusuunnitelmien kohteita Inarin, Sodankylän, Savukosken, Muonion, Kolarin ja Kittilän kunnissa.

Kuohana-Annenvaara, Inari – hakkuiden uhkaamia täysin luonnontilaisia ja kevyesti poimintahakattuja metsiä, joista löytyi yli 300 uhanalaisen tai silmälläpidettävän lajin esiintymää. Kuva: Hanna Jauhiainen

Kuten oheisista kuvista näkyy, Metsähallitus hakkaa edelleen myös ilmiselviä ikimetsiä. Näitä on vuosikymmeniä jatkuneiden hakkuiden jäljiltä jäljellä vain muutama prosentti Suomen metsäpinta-alasta. Ne ovat kaikki luonnonsuojelun kannalta erittäin arvokkaita. Monia näistä kartoitetuista metsistä ei ole mahdollista kevyttä poimintahakkuuta lukuunottamatta hakattu koskaan, vaan ne ovat saaneet kehittyä luonnontilassa jääkauden jälkeen. Metsähallituksen suunnittelemien hakkuiden jälkeen paikalla ei ole enää elinmahdollisuuksia häviämisvaarassa olevalle uhanalaiselle metsälajistolle, satoja vuosia vanhojen aihkimäntyjen ja kelojen juhlallisesta rauhasta puhumattakaan.

Kartoituksen tulokset osoittavat karusti kuinka vastuutonta Metsähallituksen hakkuutoiminta on: raportoiduilla 27:llä hakattavaksi aiotulla vanhan metsän kohteella tehtiin yhteensä yli 3 000 havaintoa uhanalaisista ja silmälläpidettävistä lajeista, joukossa kymmenkunta havaintoa luonnonsuojelulailla erityisesti suojelluista lajeista. Näiden lisäksi alueilta löytyi runsaasti muita vanhaa luonnonsuojelullisesti arvokasta metsää indikoivia lajeja.

Tuolpujärvet, Inari – hakkuiden uhkaamia vanhoja metsiä, osin Natura2000 -alueella. Kuva: Olli Manninen

Kartoittajat kiersivät noin tuhannen hehtaarin verran hakattaviksi ilmoitettuja metsiä. Hakkuusuunnitelmia on ilmakuvien perusteella Lapin arvokkaissa vanhoissa metsissä vielä ainakin toinen mokoma lisää. Monet tutkituista kohteista ovat suurempien arvokkaiden suojelemattomien metsäkokonaisuuksien osia, monet rajautuvat olemassaoleviin suojelualueisiin ja yksi on Natura 2000 -aluetta.

Kartoitusten tulokset lajilistoineen toimitettiin Metsähallitukselle marraskuun alussa. Siis yli kolmetuhatta uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien esiintymää suunnitelluilla hakkuualueilla. Metsähallitusta pyydettiin perumaan suunnitellut hakkuut näillä ilmiselvästi huippuarvokkailla vanhan metsän luontokohteilla. Metsähallitus ei vastannut mitään yli kuukauteen.

Pekan Tupajärvi, Inari – Hakkuiden uhkaamia hienoja vanhoja metsiä, joista löydettiin yli 300 uhanalaisen ja silmälläpidettävän lajin esiintymää. Alueelta löytyi myös poikkeuksellisen runsaasti saamelaisten kulttuuriperintöön kuuluvia vanhoja petunottojälkiä tai muita vanhoja merkintöjä. Kuva: Luonto-Liiton metsäryhmä

 

Patistelemalla sähköpostitse ja Metsähallituksen Facebook -sivulla saatiin lopulta vastukseksi, että muutamia kohteita oli jo hakattu ennen lajitiedon vastaanottamista. Muiden kohteiden kohtalosta Metsähallitus ei ole vieläkään useista pyynnöistä huolimatta suostunut kertomaan.

Vintilänkaira S, Savukoski – Metsähallituksen ilmoituksen mukaan tämä metsä on hakattu syksyn 2016 aikana osittain tai kokonaan. Suoraan Vintilänkairan erämaa-alueeseen rajoittuvilla hakkuualueilla oli erittäin luonnotilaisia metsiä. Alueelta löytyi yli 250 uhanalaisen tai silmälläpidettävän lajin esiintymää, joista yksi lailla erityisesti suojeltu lutikkakääpä. Kuva: Olli Manninen

Vapaaehtoistyönä kerätty luontotieto on nykyään käytännössä ainoa tapa yrittää pelastaa jäljellä olevia suojelemattomia aarniometsiä valtion mailla. Metsähallitus ei tee itse luontoselvityksiä hakattavissa ”talousmetsissä”. Näissäkin nyt kartoitetuissa kohteissa ehdittiin tänä syksynä tehdyissä hakkuissa hävittämään ilmeisesti ainakin kaksi luonnonsuojelulailla erityisesti suojellun lajin esiintymää, muista uhanalaisista lajeista puhumattakaan.

Tammukkalammet, Inari – Hakkuiden uhkaamia laadukkaita vanhoja mäntymetsiä, jotka rajautuvat suoraan Tsarmitunturin erämaahan. Kuva: Päivi Mattila

Aikaisemmin Metsähallitukselle on toimitettu tarkat koordinaattipisteet kaikista lajihavainnoista. Sen sijaan, että paljon arvokasta lajistoa sisältävät ilmiselvät arvometsät rajattaisiin riittävän suuriksi säästettäviksi luontokohteiksi, joissa lajeilla olisi tulevaisuudessakin elinmahdollisuuksia, Metsähallitus on hyvin usein näissä tapauksissa jättänyt pistemäisen lajihavainnon ympärille pienen tupsun puustoa ja hakannut kaikki metsät lajihavaintojen välistä. Tästä syystä inventointiryhmä ei ole tällä kertaa toistaiseksi toimittanut tarkkoja koordinaatteja havainnoista, vaan lajisto on ilmoitettu hakkuukohteittain. Keskustelu metsäkohteiden suojelemisesta jatkuu.

Raitiojänkä, Sodankylä – Tietön ja laadukas vanhan metsän alue, jolla sekä kuusi- että mäntymetsien lajisto on poikkeuksellisen monipuolista. Alueella tehtiin yli 280 havaintoa peräti 29 eri uhanalaisesta tai silmälläpidettävästä lajista. Kuva: Olli Manninen

Pikaisilla maastokäynneillä havaittavat uhanalaiset ja vanhaa metsää indikoivat lajit kertovat vain pienen osan alueiden luontoarvoista. Ne tulisikin tulkita lähinnä osoituksena siitä, että alueella on erittäin todennäköisesti paljon muitakin luonnonsuojelullisesti arvokkaita lajeja ja yleensä paljon enemmän jo havaittujenkin lajien esiintymiä. Kartoitukset koskevat vain joitakin harvoja lajiryhmiä ja maastokäynnit harvoin ovat läheskään kattavia edes pienillä kohteilla. Lisäselvitykset kohteiden luontoarvoista olisivat tarpeen, jotta kohteiden luontoarvot saadaan peremmin selville.

Maaimmainen Nuorakoskenvaara, Savukoski – Metsähallituksen ilmoituksen mukaan tämä kohde on hakattu kokonaan tai osittain syksyn 2016 aikana. Kokonaisen vaaran laen peittävä hieno vanha mäntymetsä, josta löytyi yli 260 uhanalaisen tai silmälläpidettävän lajin esiintymää. Kuva: Olli Manninen

Kuitenkin jo tiedossa olevien lajiesiintymien ja kuvalinkkien kuvistakin näkyvän metsän luontaisen rakenteen perusteella on selvää, että näiden metsien hakkaaminen on uhanalaisen metsäluonnon kannalta kestämätöntä. Metsähallituksen on syytä pikimmiten lopettaa ikimetsien hakkaaminen ja uhanalaisten lajien hävittäminen.

Lähetä palautetta Metsähallitukselle: http://www.metsa.fi/palaute

Alla esimerkkejä kartoitetuista hakkuiden uhkaamista metsistä, klikkaamalla nimeä pääset katsomaan kuvia kohteesta:

• Heinikkoaapa, Kittilä
• Torkoseljänpäät, Inari

• Torkoselkä, Inari
• Tuolpujärvet S (Siekajärvi), Inari
  • Tuolpujärvet E (samaa kohdetta kuin ylempi linkki, mutta nämä on kartoitettu 2015)
• Pekan Tupajärvi, Inari
• Kuohana-Annenvaara, Inari
• Tammukkalammet, Inari
• Märsikkö, Sodankylä
• Raitiojänkä, Sodankylä

Seuraavat kohteet Metsähallitus on ilmoittanut hakanneensa osittain tai kokonaan jo ennen kuin kartoitustulokset toimitettiin MH:lle eli syksyn 2016 aikana:

• Pailakainen S, Kittilä
• Vintilänkaira S, Savukoski
• Maaimmainen Nuorakoskenvaara, Savukoski
• Iso Pahtalaki, Kolari

---

Aikaisemmin, vuonna 2015, kartoitettuja hakkuusuunnitelmien uhkaamia metsiä:

• Piernakansarvi, Kittilä
• Kuusilampi, Rovaniemi
• Nuolivuoma, Kittilä
• Paljukka NE, Kittilä
• Siengalaiskuusikko, Kittilä
• Karhurommas E, Ylitornio