Se ei ole maailma, jossa haluan elää

Kivikonlaita, Helsinki, 8.-9.11.2021

Seison työmaa-alueen keskellä vaaleanpunaisessa heijastinliivissä ja pidän toisella kädellä pystyssä banderollia. Olemme koneen turvaetäisyyden sisäpuolella, mutta metsätyökone on yhä liikkeessä. Tiedämme, että kuskin pitäisi lopettaa työt heti huomatessaan ihmisen 100 metrin etäisyydellä koneesta. 

Kone ajaa suuren lahopuurungon yli. Kuuluu rasahdus, aivan kuin selkäranka katkeaisi. Vieressä työskentelevän korjuukoneen telaketjut vajoavat syvälle mutaan. Siinä missä vielä pari päivää aiemmin oli kiinteä metsämaa ja polku, on nyt pelkkää mutavelliä, koneiden jättämiä syviä uria, oksia, puiden latvoja ja sikin sokin lojuvia puunrunkoja.

Poliisi saapuu paikalle. Minä istun kuusenoksista muodostuneen kasan päälle, enkä poistu.

Olen nähnyt elämässäni lukuisia hakkuuaukkoja. Olen nähnyt menetettyjen korpikuusikoiden valtavia kantoja ja avohakkuun keskellä yksinäisinä seisovia aihkimäntyjä. Metsätyökoneen jälkiä toisensa perään. Mutta en ole aiemmin nähnyt, kuinka yli kolmekymmenmetrinen puu kaatuu. Siitä lähtevä ääni saa minut säpsähtämään. Kone kaataa puun nopeasti ja aggressiivisesti ja yhtä nopeasti ja aggressiivisesti se pilkkoo puun sopivan mittaisiksi tukeiksi. Ja sitten on seuraavan vuoro. Suljen silmät.

Olemme Kivikonlaidassa, Helsingissä, vanhassa ja arvokkaassa lähimetsässä jota kaupunki hakkaa kaavoituksen tieltä. Jo aiemmin kaupunkiin on vedottu kaavan muuttamiseksi ja metsän säästämiseksi, mutta turhaan. Nyt tilanne on edennyt siihen pisteeseen, että hakkuut ovat alkaneet, ja me olemme menneet väliin. Toiveenamme on saada poliittinen päätös kaavan perumisesta tai edes uudelleenarvioinnista ja ennen kaikkea osoittaa, ettemme hyväksy kaupungin toimintaa. Onnistumme viiivyttämään hakkuita kahden päivän ajan. Näiden päivien aikana koen läpi melkein kaikki tunteet, jotka osaan nimetä. Olen vihainen, totta kai, mutta samalla myös innostunut, toiveikas ja äärimmäisen motivoitunut. Olen jännittynyt ja epävarma. Olen turhautunut. Olen tyyni ja keskittynyt. Olen onnellinen kaikista niistä ihmisistä, jotka ovat siellä kanssani. Vitsailen ja nauran. Kiroilen ja itken. Ja aivan viimeisenä tunteena, vasta myöhään tiistai-iltana, päästyäni putkasta ja kävellessäni metrolta kohti kotia, tulee suru. 

Suru kestää useita päiviä. Silloin tällöin mieleeni palaa, miltä näytti kun yksi korkeimmista koivuista kaatuu. Se vajosi mutaiseen maahan ja pilkkoutui palasiksi, jotka korjuukone noukki kyytiinsä. Kone jatkoi matkaansa, ajoi lahopuun päältä, puu raksahti poikki ja se ääni kuulosti selkärangan katkeamiselta.

Palataan takaisin hakkuutyömaalle. Aikaan, jolloin suurin osa metsästä oli vielä pystyssä. Kahden päivän aikana hakkuut pysäytetään Kivikonlaidassa yhteensä kolme kertaa. Joka kerta poliisi käy paikalla ja hakee mielenosoittajat pois koneen läheisyydestä. Laillinen hakkuu saa jatkua. Ensimmäisellä kerralla maanantaina mielenosoittajia on vain neljä. Poliisi sanoo, että saamme jatkaa mielenosoitustamme, jos lupaamme pysyä työmaa-alueen ulkopuolella. Vastaan, että pysymme siellä ilomielin, mikäli meille luvataan, etteivät hakkuut jatku. Seuraavaksi poliisi sanoo, että olisi tehokkaampaa yrittää vaikuttaa kaavoihin etukäteen vaikka olemalla yhteydessä päättäjiin. Totean, että sitähän tässä on tehty jo vuosikausia huonoin tuloksin. Sen jälkeen poliisi ehdottaa, että voisimme mielenosoittamisen sijaan istuttaa puita. Naurahdan ja kerron, että puolet Suomessa kasvavista männyistä on läpimitaltaan alle seitsemän senttimetriä paksuja, ja että Suomi ei todellakaan tarvitse yhtäkään uutta puuntaimea vaan vanhoja metsiä. Lopulta poliisi puuskahtaa, ettei ala meitä sieltä pois kantamaan ja rämpii mudan, hakkuutähteiden ja puunrunkojen lomasta takaisin autolleen.

Estämme hakkuiden jatkumisen vielä neljän tunnin ajan ennen kuin poliisi saapuu uudelleen paikalle, tällä kertaa suuremmalla joukolla. Lopulta kolme meistä neljästä otetaan kiinni. Minä jään yksin pimenevään iltaan katsomaan, kuinka puut alkavat kaatua.

Seuraavana aamuna mielenosoittajia on enemmän, yli kymmenen. Olemme paikalla jo ennen töiden alkua. Paikalle saapuu kaupungin työntekijöitä. ”Täällä taas”, yksi heistä toteaa. Muuta emme juttele. Eräs ystävällinen henkilö tulee tarjoamaan meille lämmintä teetä. Hän kertoo olevansa töissä viereisessä teollisuushallissa ja että voisimme tulla koputtamaan oveen, jos tarvitsisimme jotain, esimerkiksi vessaa tai lisää lämmintä juotavaa. Kiitämme häntä ja hän kiittää meitä siitä, että olemme paikalla. Niin kiittää moni muukin ohikulkija. Harva näyttää tienneen Kivikonlaidan kaavasuunnitelmasta ennen hakkuiden alkamista. Ohikulkijat ovat tyrmistynyt rakkaan lähimetsänsä menettämistä ja pettyneitä kaupungin toimintaan.

Neljä mielenosoittajaa pysäyttää hakkuut tiistaina heti alkumetreillä. Samalla kun he siirtyvät työmaa-alueelle moton eteen aletaan aluetta kiireesti aidata. Me muut jäämme aidan ulkopuolelle ja aidanraosta työnnämme ystävillemme suklaata sekä lämpimiä lapasia ja pipoja. Jonkin ajan kuluttua poliisi saapui paikalle. Kaksi mielenosoittajaa kieltäytyy noudattamasta poistumiskäskyä ja heidät viedään pois. Me muut saamme ohjeen pysyä aidan ulkopuolella, jossa saisimme rauhanomaisesti osoittaa mieltä. Poliisi jää joksikin aikaa seuraamaan tilannetta. Me siirrymme läheiselle kävelytielle banderollien kanssa osittain siksi, että siellä pystyy jututtamaan ohikulkijoita, mutta osittain koska siellä ei tarvitse koko ajan nähdä kuinka puu toisensa perään kaatuu.

Jossain vaiheessa poliisi lähtee. Mietimme mitä voimme enää tehdä ja mikä olisi paras tapa saada asialle huomiota. Mikään media ei tunnu kiinnostuvan aiheesta. Päättäjille on lähetetty lukuisia viestejä, vetoomuksia ja päivityksiä paikan päältä.

Ketään ei tunnu kiinnostavan.

Kuulen jälleen kuinka puu kaatuu, vaikken näekään metsätyökonetta.

Puen heijastinliivin, otan banderollin ja lähden kohti ääntä. Jos voisin, lukittautuisin kiinni johonkin tai kiipeäisin puuhun. En mediahuomion takia, en mielenosoitukseksi, vaan koska haluan vain saada hakkuut loppumaan. Millään muulla ei ole väliä juuri nyt. Mutta minulla ei ole ketjua tai lukkoa ja puiden oksat ovat liian korkealla kiipeämiselle. Minulla on vain itseni, pieni ihminen, joka on helppo kantaa pois. 

Kivikonlaidan hakkuut jatkuvat vielä useamman päivän. Metsänlaitaan kertyy valtavia puupinoja. Lasken vuosilustoja yhdestä pinossa makaavista männyistä. Pääsen 157 asti ennen kuin sekoan laskuissa. Kaupunki tuo paikalle kyltin, jossa kerrotaan Kivikonlaidan kierrätyskentän rakennustöiden aikataulusta. Siinä lukee: ”Tässä tehdään maailman toimivinta kaupunkia”, kuten kaikissa Helsingin työmaakylteissä. Kyltti on surullinen osoitus siitä, että kaavan myötä Kivikonlaidassa ei ole enää kyse metsästä vaan rakennustyömaasta. Metsän läpi tehdään ensin noin 300 metriä pitkä ja 50 metriä leveä tie, jonka päähän tulee hehtaarin kokoinen maa-aineksen kierrätyskenttä. Yhteensä metsää katoaa hieman yli 2 hehtaaria. Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan juuri sen verran metsää Suomessa katoaa joka tunti.

Kierrätyskenttä on hankkeena hyvä ja kannatettava, vähentäähän se rakennustyömailta tulevan maa-aineksen säilyttämiseen ja paikasta toiseen kuljettamiseen kuluvan energian määrää huomattavasti. Paikkana metsä on kuitenkin väärä. Hyvin vähäisellä käytöllä olevaa joutomaata on kyseisellä alueella Helsingissä huomattava määrä. Niille kaikille on kuitenkin jo kaavoitettu muuta maankäyttöä, kaikkea lumenkaatopaikoista jo noin 14 vuotta myöhässä olevaan liikuntapuistohankkeeseen, eikä rohkeutta muuttaa kaavoja tunnu löytyvän. Loppujen lopuksi kaavoissa on kyse vain ihmisten tekemistä sopimuksista ja päätöksistä. Ne voidaan aina muuttaa.

Aina on mahdollista päättää toisin.

Kivikonlaidan kierrätyskentän hakkuilla ja niiden vastustamiselle on minulle symbolinen merkitys. Kentällä tullaan säilyttämään kaivumaita ja purkumateriaaleja, joita käytetään Helsingin omilla rakennustyömailla. Tällä hetkellä kaupungilla on lukuisia kaavoitushankkeita, jotka uhkaavat lähimetsiä. Käykö niin, että tällä metsään rakennettavalla kierrätyskentällä tullaan säilyttämään raaka-aineita, joita käytetään kaikilla tulevilla metsiä tuhoavilla rakennustyömailla?

Vai voisiko Kivikonlaita olla viimeinen tällainen konflikti? Voisiko olla niin, että tulevaisuuden Helsingissä kenenkään ei tarvitse seistä metsätyökoneen edessä, sillä yhtäkään lähimetsää ei kaadettaisi.

Helsingin kestämättömän kaavoituspolitiikan lisäksi Kivikonlaita symboloi minulle laajempaa, maailmanlaajuista luontokatoa. Se symboloi maailmaa, jossa on normaalia laittaa ihmisten tarpeet muiden lajien edelle. Maailmaa, jossa kaupungin kasvu on tärkeämpää kuin asukkaille rakkaan lähiluonnon säilyminen, tai esimerkiksi luisteleminen tärkeämpää kuin uhanalaisten lajien selviytyminen, kuten Matokallion kaava osoittaa.

Se ei ole maailma, jossa haluan elää. Siksi en poistu, kun poliisi käskee.

Katson maalaismaisemaa ja…

Teksti ja kuvat: Kaisa Illukka

Valtatie 13 välillä Savitaipale-Mikkeli (72 km) on sukusijojeni vuoksi oikein tuttu. Tienvarsilla näkee hyvinkin somaa kulttuuri-, maalais- ja metsämaisemaa. Silmäänsä lepuuttaa mielellään tummissa havumetsissä ja avarilla järvenselillä, nostalgiahermoon iskevät kesäisin parilla pellolla laiduntavat lehmät. Kunnes viime syksyn ja talven aikana havahduin, että jokin pisti kovasti silmään, ja maisema oli ihan erilainen kuin ennen.

Pääsiäisenvietosta palatessani aloin ihan mielenkiinnosta laskea linja-auton ikkunasta näkemäni hakkuut. Istumapaikkani vuoksi siis tien itäpuoliset hakkuut (länsipuolella saattoi avautua vielä totaalisempi tuho!). Jossain kohtaa ryhdyin myös ottamaan kuvia, joten laskelmani sekosivat hetkeksi, mutta avohakkuiden kokonaissaldo oli kuitenkin yli 30. Tuollaisella tienpätkällä määrä tuntuu erityisen rajulta. Alle kymmenvuotiaita taimikoita oli saman verran, ja myös kovalla kädellä suoritettuja harvennushakkuita runsaasti. Hakkuualat olivat erikokoisia metsäpalstojen mukaan, silti tehokkaasti maiseman pirstovia.

20160329_161420

Katsoin siis maalaismaisemaa ja ymmärsin, kuinka onnekas olin ollut: nuo arviolta sotien jälkeen istutetut (tai vanhemmat) metsät olivat saaneet kasvaa tähänastisen elämäni ajan, ja minä olin saanut kasvaa kiinni niihin, tottua tähän maisemaan ja luonnonjärjestykseen. Luultavasti nämä metsät, ja puupellot, olivat kuitenkin koko ajan olleet sarake jonkun metsäomaisuuskansiossa, odottamassa ”hakkuukypsäksi” varttumistaan.

Omistajilla on juridinen oikeus hakata metsänsä, tiedän toki. Kun metsät ovat suhteellisen tasaikäisiä, äkillinen iso maisemanmuutos samanaikaisten hakkuiden vuoksi on siis todennäköinen. Alueelta kesämökkiä etsinyt tuttavaperhe kertoi, etteivät uskalla ostaa mökkiä minkään komean metsän luota, koska tietävät paikan arvon romahtavan mahdollisten hakkuiden myötä. Ja koko mökkeilyinnon.

Seuraavan kerran, kun minä näen noilla paikoilla metsän, siis varttuneita puita, olen 9-kymppinen vanhus. Sitä odotellessa voin alkaa kulkea tietä ottamassa itsestäni taimikkoselfieitä, kuten metsänhoitaja kirjassa Metsäviestintä.nyt suosittelee: ne kuulemma tekevät metsätalouden imagosta sosiaalisessa mediassa inhimillisemmän ja sympaattisemman. Bussimatkustajana en siis katso enää ikkunasta maisemia, vaan kännykästä taimikkoselfieitä, ja jo tuntuu paremmalta? Henkilöautoilija voi painaa kaasun pohjaan ja ajaa nopeasti pois.

20160329_162508

20160329_163150

20160329_163702

20160329_164053

20160329_164359

20160329_164628

Kuvanlaatu vauhdin mukainen.

Ps. Mikkeli-Kouvola-rautatien väliset avohakkuut (radan itäpuoli): ”vain” 13 kpl!

Retkellä hakkuiden uhkaamissa Pesiöjärven saarissa

Teksti: Hanna Jauhiainen
Kuvat: Luonto-Liiton metsäryhmä

Vietimme viikonlopun Pesiöjärven maisemissa Suomussalmella helmikuun lopussa 2015. Suksi luisti ja saarten vanhojen metsien katveessa mieli tahtoi virittyä hiihtolomatunnelmiin, mutta retkellämme oli myös tarkoitus. Järven saaria uhkaavat nimittäin Metsähallituksen hakkuut, jotka voivat alkaa hetkenä minä hyvänsä.

Aamuauringon valo pilkottaa pilvien lomasta Honkasaaren takana.
Aamuauringon valo pilkottaa pilvien lomasta Honkasaaren takana.

Leuto sää tuo saarille ehkä hiukan lisäaikaa: jäätie ei vielä kanna rekkaa eikä se näillä keleillä vahvistu. Metsähallitus on kuitenkin uhonnut tuovansa puut saarista vaikka traktorilla jollei jäätietä saada kantamaan rekkaa. Toistaiseksi hakkuut eivät ole alkaneet. Kävimme paikalla protestoimassa tulevia hakkuita, tarkkailemassa tilannetta ja tutustumassa alueen luonnonarvoihin.

Luonto-Liiton metsäryhmä protestoi metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Kumpusaareen johtavan jäätien päässä.
Luonto-Liiton metsäryhmä protestoi metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Kumpusaareen johtavan jäätien päässä.

Kansallisomaisuusbandis
Luonto-Liiton metsäryhmä protestoi metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Kumpusaareen johtavan jäätien päässä.

 

Saaret on merkitty maakuntakaavassa virkistysalueiksi. Hakkuut heikentäisivät saarten virkistysarvoja väistämättä, minkä myös Kainuun ELY-keskus on todennut muistiossaan. Ajourat ja hakkuun jäljet tulisivat näkymään saarten luonnossa vielä pitkään. Hakkuut vaikuttaisivat negatiivisesti myös maisemaan. Alueen matkailuyrittäjät tuskin ilahtuisivat maisema-arvojen heikentymisestä, sillä Kainuun matkailun tärkein vetonaula on luonto. Hakkuut ovatkin herättäneet vastustusta paikallisten keskuudessa.

Honkasaaren rannalla on virkistytty nuotion äärellä.
Honkasaaren rannalla on virkistytty nuotion äärellä.

Saarten luonto on monipuolista ja vaihtelevaa. Honka- ja Kutusaari ovat puustoltaan mäntyvaltaisia, kun taas Lehto- ja Kumpusaaressa on enemmän kuusivaltaista iäkästä sekametsää. Saarilta löytyi useita vanhan metsän ilmentäjälajeja, joista silmälläpidettäviä oli kolme (korpiluppo, kanadanluppo ja hentoneulajäkälä) sekä vaarantuneeksi luokiteltu aarninappu, joka elää vanhojen kuusten kuorella.

Lajiston tonkimista. Tältä kuusivanhukselta löytyi aarninappu.
Lajiston tonkimista. Tältä kuusivanhukselta löytyi aarninappu.

Kumpusaaren korpiluppokuusikkoa.
Kumpusaaren korpiluppokuusikkoa.

Lisäksi Lehtosaaressa epäillään esiintyvän liito-oravaa. ELY-keskus on kieltäny hakkuut Lehtosaaressa ennen kunnollisen liito-oravaselvityksen tekemistä. Tähän vuodenaikaan luotettavan liito-oravaselvityksen tekeminen on mahdotonta. Metsähallitus aikoo yhä kuitenkin hakata muissa saarissa. Paha vain, että jäätie kulkee ensin Lehtosaareen ja sen kautta muihin saariin. Tielinja on merkitty kulkemaan suoraan Lehtosaaren läpi.

Lehtosaaren monimuotoista metsää. Taka-alalla näkyvä keltainen nauha on tielinjan merkki.
Lehtosaaren monimuotoista metsää. Taka-alalla näkyvä keltainen nauha on tielinjan merkki.

Lehtosaaren metsää.
Lehtosaaren metsää.

Toivon, että vielä monet pääsevät retkeilemään Pesiöjärven rauhaisissa maisemissa siinä tilassa kuin ne ovat nyt. Metsähallituksen maat ovat meidän kaikkien yhteistä omaisuutta ja tällaisten pienten, virkistys- ja luonnonarvoiltaan merkittävien saarten parturoiminen on Metsähallitukselta, omaisuutemme vartijalta, kovin lyhytnäköistä ja piittaamatonta toimintaa.

Lisää aiheesta:

Vienan reitti jälleen Metsähallituksen kynsissä

Teksti: Emilia Pippola
Valokuvat: Luonto-Liitto

Metsähallitus ei näytä saavan tarpeekseen Vienan reitin historiallisten ja luonnonsuojelullisten arvojen tuhoamisesta. Viime syksynä sen hampaissa oli Syntisenkangas, ja tänä syksynä Metsähallitus on hakannut Aittokankaan alueella. Lisäksi se on laatimassa hakkuusunnitelmia Vienan reitin päähän Pulkkisenautiolle Museoviraston ja Kainuun Museon vastustavista lausunnoista huolimatta. Lausunnossaan Museovirasto on todennut muun muassa seuraavaa:

”Viiankijärven pohjoispuolella sijaitseva Pulkkisenautionkangas on selvitetyn reitin varrella merkittävin luonnontilaisena säilynyt vanhan metsän alue. Polun alkuperäinen luonne erämaata halkovana kulkutienä on täällä edelleen koettavissa. Hakkuut muuttaisivat olennaisesti polun kokonaisilmettä ja luonnetta. Museovirasto esittääkin, että hakkuista pidättäydytään.”

Tämän viikon torstaina 2.10. Kainuun maakunnan retkeily poikkeaa myös Vienan reitin alueelle keskustelemaan Vienan reitin ja Yli-Vuokin virkistysmetsän tilanteesta. Aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita osallistumaan tilaisuuteen: kokoontuminen Rautiaisen puromyllyllä 2.10. klo 15 (ks. myllyn sijainti täältä).

Jos haluat vaikuttaa Vienan reitin tulevaisuuteen, niin anna palautetta Metsähallitukselle sähköpostitse: palaute@metsa.fi

Lisäksi huolensa voi ilmaista esimerkiksi maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpolle (petteri.orpo@eduskunta.fi / sihteeri Tiina Sahlberg-Kelly: tiina.sahlberg-kelly@mmm.fi) ja ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasoselle (sanni.grahn-laasonen@eduskunta.fi / sihteeri Kristina Tamminen: kristina.tamminen@ymparisto.fi).

Seuraavissa valokuvissa Aittokankaan alue Metsähallituksen tämänsyksyisten hakkuiden jälkeen:

Vienan reitti, Aittokankaan alue, syksy 2014
Syksyn 2014 hakkuissa Metsähallitus heikensi Vienan reitin kulttuuri- ja luontoarvoja entisestään.

Vienan reitti, Aittokankaan alue, syksy 2014
Historian siipien havina vaimenee hakkuu hakkuulta.

Vienan reitti, Aittokankaan alue, syksy 2014
Monen Aittokankaan vanhan puun tarina päättyi tänä syksynä.

Vienan reitti, Aittokankaan alue, syksy 2014
Elias Lönnrotin ajoista Vienan reitin luonne on muuttunut.

Ensimmäisellä kartoitusreissulla

Teksti: Pihla Salminen

Kuvat: Lauri Kajander

Hanna Jauhiainen merkitsee muistiin konkelolla kasvavan punahäivekäävän, joka on vanhan metsän indikaatorilaji.
Hanna Jauhiainen (vas.) merkitsee muistiin konkelolla kasvavan punahäivekäävän, joka on vanhan metsän indikaattorilaji. Pihla Salminen valokuvaa.

Osallistuin viime syyskuussa Luonto-Liiton metsälähettiläskoulutukseen, sillä halusin alkaa tehdä jotakin hupenevien metsiemme puolesta. Antoisan koulutuspäivän jälkeen meidät toivotettiin tervetulleiksi myös Luonto-Liiton metsäryhmän kokoukseen, jossa käsiteltiin muun muassa tulevaa kartoitusretkeä Etelä-Savoon Haarikko-järven alueelle. Haarikossa kuvatun Metsän tarina –dokumentin nähneenä sukat pyörivät jaloissani, kun kuulin, että voisin lähteä mukaan kartoittamaan metsiä tuolle yhdelle kuukkelien eteläisimmistä asuinsijoista. Alueesta on tehty suojeluesitys, jota varten suuri osa alueesta ja sen luontoarvoista oli jo kartoitettu, mutta joitakin reuna-alueita oli vielä tutkimatta. Pääsisin siispä oppimaan metsien kartoitusta ja vieläpä alueelle, jonka pikainen suojelu on hyvin tärkeää.

Lokakuussa koitti tuo odotettu reissu, pakkasen ja ensimmäisten lumihiutaleiden laskeutuessa. Perillä odotti iloinen joukko metsäryhmäläisiä, jotka opastivat minut metsän kartoitukseen. Ensimmäisenä aamuna jakauduimme muutaman hengen ryhmiin ja jaoimme jokaiselle ryhmälle kartoitettavan alueen. Pääsin kahden konkarin mukaan Rakovuorille, joista osa oli jo UPM:n suunnitelmissa suojeltavina luontokohteina.

Opin ensimmäisen kartoituspäiväni aikana muutamia kääpälajeja, koetin arvioida metsän ikää, tyyppiä sekä lahopuun määrä ja räpsin kuvia. Sain lainaksi GPS-laitteen, josta kartan kanssa seurasin reittiämme ja johon merkkasin suojelun kannalta tärkeitä lajeja ja paikkoja, esimerkiksi kääpiä ja korpilaikkuja. Ja voi sitä riemun tunnetta, kun kaatuneen kuusen juurakosta löytyi vanhan metsän lajeihin kuuluva aarnisammal (Schistostega pennata)! Illalla majapaikkaamme palattuamme saimme kuulla iloisia uutisia myös toiselta ryhmältä, sillä he olivat nähneet kuukkeliparin sekä liito-oravan papanoita.

Pihla Salminen (oik.) ja Hanna Jauhiainen kirjaavat aarnisammalen GPS-koordinaatteja Rakovuorilla.
Pihla Salminen (oik.) ja Hanna Jauhiainen kirjaavat aarnisammalen GPS-koordinaatteja Rakovuorilla.

Seuraavana inventointipäivänä saimme oppaaksemme alueen läpikotaisin tuntevan luontokuvaaja Hannu Siitosen, joka on yksi Metsän tarina –dokumentin tekijöistä. Hannu näytti meille viime kesänä salamasta syttyneen metsäpaloalueen. Mustaksi palanut maa ja puunrungot olivat maagisen kauniita ja pohjantikkakin kuului jo tulleen apajille kaivamaan makupaloja palaneen puunkuoren alta.

Kuukkeli laskeutuu Hannu Siitosen kädelle.
Kuukkeli laskeutuu Hannu Siitosen kädelle.

Päätehakkuiden vertaaminen metsän luonnolliseen uudistumiseen metsäpalon kautta tuntui absurdimmalta kuin koskaan, kun kuljimme tuossa kauniissa, uutta voimaa huokuvassa metsässä. Tapasimme myös kuukkeliparin, joka uteliaana lähestyi meitä puusta toisen lennähdellen. Sinä hetkenä viimeistään päätin, että aion auttaa metsien kartoituksessa aina kun se vain on mahdollista.

Metsäpaloalueen tutkimisen jälkeen lähdimme vielä kartoittamaan kahta pienempää aluetta, mahdollista liito-orava metsikköä sekä ilmakuvien perusteella lupaavan näköistä metsälaikkua. Menin jälkimmäisen ryhmän mukana, mutta maisema ei paikan päällä ollutkaan aivan se mitä odotimme ja toivoimme. Siinä missä meidän kartoissamme oli metsää, oli nyt heinikoitunut hakkuuaukea. Näky oli surullinen, mutta vakuutti minut siitä, että metsien kartoitusta on tehtävä niin paljon kuin mahdollista, jotta sama ei toistu muualla.

Kirjoittaja on 22-vuotias luonnonmaantieteen opiskelija, Luonto-Liiton luontokerho-ohjaaja ja metsien ystävä pienestä pitäen. Kirjoitus on aiemmin julkaistu Nuorten Luonto -lehden numerossa 1/2014. Jos sinäkin haluaisit lähteä kartoittamaan metsiä, ota yhteyttä Luonto-Liiton metsävastaavaan Lauri Kajanderiin (lauri.kajander [ät] luontoliitto.fi). Tulevan kesän kartoituksia suunnitellaan jo!

ps. Luontojärjestöt tekivät äskettäin Haarikon naapurista suojeluesityksen myös Tornatorin omistamalle Saarijärven alueelle. Suojeluesitys löytyy täältä.

 

Lisää Haarikon alueesta Metsäblogissa:

 

IKEA lähtee Venäjän Karjalasta

Teksti: Olli Manninen 

IKEA ja sen puunhankinnasta vastaava tytäryhtiö Swedwood olivat taas puheenaiheena Venäjän Karjalassa tiistaina. Swedwoodin tehdas Kostamuksessa lopetetaan pikaisesti ja IKEAn puunhankintaa ja jalostusta keskitetään sen sijaan Tihvinään Leningradin alueella.

Ikimetsää pinossa Maksimjärvensalolla kesällä 2012. Kuva: Olli Manninen
Ikimetsää pinossa Maksimjärvensalolla kesällä 2012. Kuva: Olli Manninen

Karjalan työllisyyteen ja vanhojen metsien tilanteeseen vaikuttavaa uutispommia edelsi alle kaksi viikkoa sitten tapahtunut Swedwoodin saama murskaava arvio metsätaloustoiminnastaan Karjalassa ja siitä seurannut FSC-ympäristösertifikaatin menetys.

Ruotsissa ja muualla länsimaissa asia ei ole vielä ollut uutisissa vaikka aiheen luulisi kiinnostavan. IKEA ja Swedwood ovat olleet pari vuotta melkoisen kritiikin ja huomion kohteena Karjalan hakkuutoiminnastaan. Erityisen huomion kohteena on ollut se, että firman hakkuut Karjalan vanhoissa metsissä ovat olleet sertifioituja FSC-ympäristömerkin mukaan ja se, että yhtiö ei ole noudattanut sertifikaatin kriteereitä hakkuissa, avoimuudessa ja sosiaalisissa kysymyksissä.

Asia lienee IKEAn kannalta niin kiusallinen, että se yritetään vaieta ja unohtaa. Uudesta merkittävästä strategiamuutoksesta ei ole lännessä tiedotettu ollenkaan. Suomessa ainoastaan Maaseudun tulevaisuus teki aiheesta pienen uutisen.

Swedwoodin hakkuuta Karjalassa 2012. Kuva: Lauri Kajander
Swedwoodin hakkuuta Karjalassa 2012. Kuva: Lauri Kajander

IKEA ilmoittaa ratkaisun syyksi yhtiön uudelleenjärjestelyt ja tarpeen keskittää toimintoja. Kritiikkiä saaneet aarniometsien hakkuut ja epäonnistuminen ympäristökriteerien noudattamisessa ei heidän mukaansa vaikuttanut päätökseen mitenkään. Tätä on jo moni Karjalassa ehtinyt epäillä, koska yhtiö on saanut huonoa ympäristöjulkisuutta juuri Karjalan toiminnastaan ruotsalaisten, venäläisten ja suomalaisten ympäristöjärjestöjen otettua epäkohtia esille. Muina syinä on mainittu lisäksi Karjalan kankea lainsäädäntö hakkuiden ja maanvuokrausten suhteen ja osin tästä johtuva taloudellisesti ja ekologisesti järkevien hakkuumahdollisuuksien väheneminen.

IKEAn toiminta Kostamuksessa on tyypillinen esimerkki suuryhtiöiden kyynisestä ympäristöpolitiikasta. Yhtiö kieltäytyi vuosien ajan toimittamasta tai edes tuottamasta vaadittua dokumentaatiota säästökohteista ja luonnoltaan arvokkaiden metsien sijainnista. Yhtiö ei edes suostunut kertomaan, mistä kaikkialta se hankkii puuta tehtaalleen ns. Controlled wood:ina, jota käytetään FSC Mix -merkityissä tuotteissa varsinaisen sertifioidun puun ohessa. Aarniometsiä hakattiin rutiininomaisesti ja ongelmat kiellettiin julkisuudessa. Julkisuudessa yhtiö sen sijaan mainostaa ”korkeaa ympäristöimagoaan” erittäin näyttävästi. Laiminlyöntien seurauksena oli lopulta sertifikaatin menetys.

Vaikka ”oikeus” lopulta toteutui oli vahinko kuitenkin jo tapahtunut. Yhtiö hakkasi ja hakkautti yli kahdeksan vuoden aikana tuhansia hehtaareita aarniometsiä Karjalassa ja myi niistä valmistettuja huonekaluja ja sahatavaraa ympäristösertifikaatilla leimattuna. Kun sertifikaatti aiheellisesti lähti, lähti myös IKEA kohti uusia alueita.

Maksimjärvensalon puupinoja 2012. Kuva: Olli Manninen
Maksimjärvensalon puupinoja 2012. Kuva: Olli Manninen

Karjalassa huolta työpaikoista on herättänyt äkillinen liimapuutehtaan lakkauttaminen ja todennäköisesti siitä seuraava hakkuiden väheneminen Karjalan pohjoisosissa. Sahan ja vuokrattujen metsäalueiden tulevaisuudesta ei ole tällä hetkellä varmaa tietoa. Myös alueen vanhojen metsien tulevaisuus riippuu siitä, tuleeko Swedwoodin tilalle Kostamukseen muita yrittäjiä ja kuinka metsien vuokrasopimuksia kaupataan eteenpäin. Toivoa kuitenkin sopii, että ainakin Maksimjärvensalon laajan aarniometsäalueen suojelu etenee kun IKEA lakkaa ostamasta sieltä puuta. Luonto-Liiton metsäryhmäläiset ovat inventoineet jo 90-luvun puolivälistä lähtien tätä mahtavaa mutta koko ajan kutistunutta metsäerämaata, viimeksi toissa vuonna.

IKEA siis keskittää tuotantoa etelämmäs Venäjällä. Tihvinän alueen lisäksi on mainittu suunnitelma uudesta huonekalutehtaasta Novgorodiin. Nopeakasvuisemmat metsät ja pienempi vanhojen metsien suhteellinen määrä näillä alueilla saattaa mahdollistaa luonnonkin kannalta järkevämpää toimintaa. Kovin lupaavaa ei kuitenkaan ole se, että Swedwood sai jo vuonna 2012 Tihvinän vuokra-alueen FSC-auditoinnissa huikeat 26 eri huomautusta korjattavista asioista ympäristöön, työturvallisuuteen ja muihin sosiaalisiin kysymyksiin liittyen.

LINKKEJÄ:

– Greenpeacen blogi Swedwoodin FSC-sertifikaatin menetyksestä 5.2.2014

 Luonto-Liiton Metsäblogi IKEAn ikimetsähakkuista 13.12.2012

– Venäjänkielisiä uutislinkkejä IKEAn Karjalan toiminnan lakkauttamisesta:

Swedwoodin FSC-sertifikaatin menetykseen johtanut auditoijan raportti

AlJazeera English -kanavan uutinen IKEAn toiminnasta Karjalassa (2012, YouTube -video)

Saksalaisen tv-kanavan uutisraportti IKEAn toiminnasta Karjalassa (2011, YouTube -video, engl. tekstitys)

– Ikea avverkar unik urskog – i skydd av miljöflagg (2012, Ruotsin TV:n raportti)

Metsähallitus jatkaa syntejään Vienan reitillä

Teksti: Emilia Pippola
Valokuvat: Luonto-Liitto

Metsähallitus on jälleen hakannut historiallisen Vienan reitin varrella, tällä kertaa Suomussalmen Syntisenkankaan alueella. Lokakuun puolivälissä toteutetuista hakkuista voi lukea

Pohjanlahden ja Vienanmeren aikanaan yhdistänyt Vienan reitti ja sitä merkitsevät vanhat puut ovat muinaismuistolain suojaamia muinaisjäännöksiä. Vuodesta toiseen Metsähallitus suorittaa reitin varrella avohakkuita, eikä jälki ole kaunista katseltavaa. Kaikkialle ei jätetä suojavyöhykkeitä lainkaan, metsäkoneet ovat paikoin vaurioittaneet reittiä ja toisinaan Metsähallitus on kaatanut myös merkkipuita. Tämänsyksyisissäkin hakkuissa aukot ulottuvat osin polkuun saakka jättäen reitin paljaaksi.

Vuosien saatossa poliisille on jätetty useita rikosilmoituksia Vienan reitin hakkuista. Esimerkiksi vuonna 2010 Kainuun luonnonsuojelupiiri teki rikosilmoituksen muinaismuistolain rikkomisesta. Näistä hakkuista uutisoi muun muassa Helsingin Sanomat. Kaikesta huolimatta Metsäahallitus ei ole joutunut minkäänlaisiin seuraamuksiin kulttuurihistorian tuhoamisesta, vaan se jatkaa määrätietoisesti reitin tuhoamista. Valokuvissa näkyy Vienan reitin tila Syntisenkankaalla lokakuun 2013 hakkuiden jälkeen.

Vienan reitin hakkuut 2013 - Syntisenkangas
Vienan reitin maisemaa Syntisenkankaalla. Hakkuut ulottuvat paikoin polkuun asti.

Vienan reitin hakkuut 2013 - Syntisenkangas
Metsähallitus mitoittaa hakkuut joka kerta liian suuriksi Vienan reitin varrella.

Vienan reitin hakkuut 2013 - Syntisenkangas
Elias Lönnrot käytti Vienan reittiä runonkeruumatkoillaan 1800-luvulla. Historiallista tunnelmaa on vaikea enää aistia hakkuiden ja nuorten taimikoiden lomassa.

Vienan reitin hakkuut 2013 - Syntisenkangas
Syntisenkankaan ikivanhat puut odottamassa noutajaa.

Vienan reitin hakkuut 2013 - Syntisenkangas
Tämä oli vanhaa metsää. Nyt se on mäntytukki. PEFC-sertifioitu.

Vienan reitin hakkuut 2013 - Syntisenkangas
Onko tämä mielestäsi virkistysmetsää?

MetsŠhallitus avohakkaa historiallista Vienan reittiŠ
Seppo Leinosen pilakuva vuodelta 2005 osoittaa, ettei Metsähallituksen touhu ole vuosien saatossa muuttunut.

Kyllästyttääkö? Anna ihmeessä palautetta Metsähallitukselle, esim. metsätalouden johtajalle (Jussi Kumpula, puh. 020564 6657) ja/tai Suomussalmen tiimiesimiehelle (Heikki Juntunen, puh. 0205646417) Palautetta voi antaa myös sähköpostitse: etunimi.sukunimi@metsa.fi tai Metsähallituksen nettisivujen palautelomakkeella.

Arkistojen aarteet – osa 9: Näin toimii Metsähallitus

Teksti Emilia Pippola, kuvat Matti Liimatainen

Olen viime viikkoina tallentanut ison läjän Luonto-Liiton metsäryhmän dioja Kantapuu-museotietokantaan. Kuvat eivät ole vielä tietokannassa julkisesti nähtävillä. Haluankin jakaa jo nyt laajemmalle yleisölle muutaman äskettäin vastaan tulleen helmen.

Jan Kunnas esittelee Metsähallituksen toimintaa Nurmeksen Uuronvaaralla 1992. Paperissa lukee: "Näin toimii Metsähallitus".
Jan Kunnas esittelee Metsähallituksen toimintaa Nurmeksen Uuronvaaralla 1992. Paperissa lukee: ”Näin toimii Metsähallitus”.

Luonto-Liiton metsäryhmä aloittelemassa aarniometsäkartoituksia Kuhmossa 1992. Kuvassa Janne Kumpulainen, Jorma Rinkinen ja Jarmo Pyykkö.
Luonto-Liiton metsäryhmä aloittelemassa aarniometsäkartoituksia Kuhmossa 1992. Kuvassa Janne Kumpulainen, Jorma Rinkinen ja Jarmo Pyykkö.

Kirjoittaja työskentelee metsiensuojelun historian tallentajana Luonto-Liiton metsäryhmässä. Tallennusta tehdään yhteistyössä Suomen metsämuseo Luston kanssa.

Sarjan aiemmat kirjoitukset ovat luettavissa täältä:

Suomussalmen Malahvian metsäalueen hakkuut keskeytettävä!

Teksti ja kuva: Emilia Pippola

Metsähallitus aloitti viime viikon perjantaina hakkuut Suomussalmen Malahvian metsäalueella. Par’aikaa metsäkone parturoi Tihisenmännikön ja Hukkalammentien eteläpuolista vanhaa korpikuusikkoa. Metsähallitus suunnittelee avohakkaavansa myös muita suojelemattomia arvometsiä Malahvian alueella, muun muassa Syvä-Äylän pohjoisrannan sekä Käyrä-Kankaan. Luonnonsuojelujärjestöt ovat esittäneet näitä ja muutamia muita suojelemattomia metsiä mukaan valmisteilla olevaan Kalevalapuiston suojelualueeseen.

Koska Metsähallitus ei ole vaatimuksista huolimatta keskeyttänyt arvometsien hakkuita Kalevalapuiston valmistelun ajaksi, Greenpeace, Luonto-Liitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto vetosivat eilen Ympäristöministeriöön:

Järjestöt pyytävät Ympäristöministeriötä puuttumaan valtion liikelaitos Metsähallituksen hakkuisiin alueella. Metsähallitus aloitti hakkuut suojelullisesti arvokkaassa metsässä viikonloppuna.

Ympäristöministeriössä on parhaillaan loppusuoralla yli kymmenen vuotta valmisteltu ns. Kalevalapuiston suojelualueiden muodostaminen. Malahvian alue on yksi laajimmista ja hienoimmista Kalevalapuistoon ehdotetuista kohteista. Sen luontoarvot on todettu valtakunnallisesti arvokkaiksi ympäristöviranomaisten selvityksissä. Keskeinen osa Malahviasta on suojeltu, mutta alueen reunoilla on edelleen suojelemattomia metsiä sekä erämaajärvien ja -lampien rantoja. Alue on tärkeä paikallisille asukkaille virkistys- ja eränkäyntialueena.

Järjestöt vetoavat ympäristöministeriöön: hakkuut on keskeytettävä Kalevalapuiston suojeluvalmistelun ajaksi ja Kalevalapuistoon on sisällytettävä kaikki aikanaan ympäristöviranomaisten tutkimuksissa ja järjestöjen esityksissä arvokkaaksi todetut alueet.

Helsingissä 9.10.2012
Matti Liimatainen, metsävastaava, Greenpeace
Lauri Kajander, metsävastaava, Luonto-Liitto
Risto Sulkava, puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto

Lisätiedot: Matti Liimatainen (etunimi.sukunimi@greenpeace.org)

Sinäkin voit vedota hakkuiden keskeyttämiseksi! Metsähallituksen Kainuun alueen ja Suomussalmen metsätiimin yhteystiedot löytyvät täältä ja ympäristöministerin yhteystiedot täältä.

Uutisointia aiheesta:

Metsähallitus hakkaa Tihisenmännikön eteläpuolista metsäaluetta. Vielä marraskuussa 2008 se sai olla rauhassa.

Arkistojen aarteet – osa 6: 20 vuotta Porkkasalon taistelusta

Teksti: Matti Liimatainen

Metsähallitus tuskin tiesi, mihin se kätensä iski 20 vuotta sitten loka-marraskuun vaihteessa 1991 aloittaessaan hakkuut Sotkamon Porkkasalossa. Hiidenportin kansallispuiston rajalla käyty kaksiviikkoinen kamppailu oli lopullinen niitti vanhojen metsien suojelun käynnistymiselle ja Luonto-Liiton metsäryhmän perustamiselle. Jos herrat olisivat tämän tienneet, Porkkasalon hakkuissa olisi ehkä menetelty toisin. Onneksi metsähallinnon Kainuun johtajat pitivät pintansa ja tilasivat suuren poliisijoukon huolehtimaan kiistan pitkittymisestä ja näkyvyydestä.

Suomen luonnonsuojeluliiton metsäsihteeri Janne Kumpulainen ja ruuhka Porkkasalon tiellä. Kuva: Risto Sauso.

Lyhyesti kyse oli tästä: hieman etelämpänä oltiin kamppailtu Talaskankaan suojelusta 1987-1989. Siitä sai alkunsa Vesi- ja ympäristöhallituksen (nyk. Suomen ympäristökeskus) aarniometsäkartoitus Etelä-Suomen valtion mailla. Ehdotuksia tutkittavista alueista otettiin vastaan ilmoitusmenettelyllä. Metsähallitus ilmoitti tietenkin hyvin vähän kohteita, lähinnä jo suojeltuja aarnialueitaan. Onneksi oli valppaita yksityisiä, kuten lahtelainen Esa Brunström, joka ilmoitti mm. Porkkasalon.

Koska kyse oli vasta selvityshankkeesta, Metsähallitus sai hakata alueita mielensä mukaan yhtä aikaa tutkimuksen kanssa. Porkkasalo oli viimeinen niitti prosessia seuranneille luonnonsuojelijoille. Alueen hakkuita kävi maastossa vastustamassa erilaisin keinoin noin 80 ihmistä kahden viikon aikana. Sotkamon ja Kajaanin putkien ovet heiluivat taajaan, vastakeksitty sähköposti neliskulmaisista macintoshin koneista kulki edestakaisin, karttoja ja kannanottoja kulkeutui faksattuina lämpöpaperitulosteina sinne ja tänne, sanomalehdet kirjoittivat aiheesta metritolkulla ja jonain aamuna ihmeteltiin, kuka oli se ammattimies – tai Mystinen Metsätyömies tuonaikaisen radiohitin mukaan –  joka oli yön pimeydessä kaivanut Porkkasalon metsäautotiehen useampia kuorma-auton kokoisia kuoppia läheiseltä patotyömaalta luvattomasti käyttöön otetulla kaivinkoneella.

Kiistan vielä velloessa maastossa 31.10.1991 ympäristöministeriö tiedotti asettavansa työryhmän tekemään esityksen Etelä-Suomen aarniometsien suojeluohjelmasta valtion maille, ja samalla päätettiin, ettei kohteita selvitystyön aikana hakattaisi. Vaatimuksemme kilahtivat siis lähes samantien läpi, ja muistan mielialan olleen korkealla huolimatta siitä, että Porkkasalon meneillään olleita hakkuita päätös ei koskenut.

Kukaan tuskin aavisti tuolloin, että tätä seuraisivat myöhemmin suojeluohjelma Etelä-Suomen yksityismaille, suojeluohjelmat Kuusamon yhteismetsään ja Pohjois-Suomen valtionmaille, Natura- ohjelmat täydennyksineen ja täydennyksien täydennyksineen, Metsähallituksen alue-ekologiset suunnitelmat, niiden edelleen täydentäminen ympäristöjärjestöjen ja Metsähallituksen välisellä ns. dialogiprosessilla, Metsä-Lapin vanhojen metsien suojelun täydentäminen ja viimeisimpänä laaja sopimus Inarin vanhojen metsien rauhoittamisesta. Mutta tavoite toki oli tämä. Kuten Matti Ikonen, yksi Suomen metsiensuojelun veteraaneista, sanoi sanomalehti Karjalaiselle 4.11.1991 Porkkasalossa: ”Pyrimme siihen, että voisimme häiritä hakkuita niin tehokkaasti, että ne olisi yksinkertaisesti pakko lopettaa …. Tämän jälkeen käynnistyisivät neuvottelut .. aarnimetsäalueiden suojelusta. Eikä mitkään kulissineuvottelut, vaan todelliset neuvottelut… Nyt ei ole siis kysymys vain tästä Porkkasalon alueesta, vaan koko Suomen vanhoista metsistä, joita ei ole enää paljoa.”.

Itse juhlin merkkipäivääni työn merkeissä eli vietin 18-vuotispäivääni Sotkamon poliisilaitoksen putkassa. Olin yksi kymmenistä myöhemmin oikeudessa tuomitusta metsäaktivistista, ja kuten moni muukin toverini, sain reilusti yli 2000 markan – iso summa tuohon aikaan – sakot ja korvaukset Metsähallitukselle, jotka sitten vuotta myöhemmin maksoin Metsähallitukselta tienaamillani palkkarahoilla – työtehtäviimme aarniometsäkartoittajina kuului mm. Porkkasalon ja sen lähialueiden kartoittaminen… Porkkasalon ansiota on myös Luonto-Liiton metsäryhmän perustaminen. Päätös ”metsäaktivistien järjestäytymisestä Luonto-Liiton metsäryhmäksi” tehtiin 1992 tai 1993 kokouksessa, jossa käsiteltiin Porkkasalon toiminnasta aiheutuneiden sakkojen ja muiden kulujen maksamista.

Sitä siis saa, mitä tilaa. 20 vuotta myöhemmin voidaan hyvällä mielellä todeta, että suojeltujen metsien määrä Suomessa on moninkertaistunut, ja itse Porkkasalolle sekä viereisen Teeri-Lososuon väliselle alueelle kävi oikein hyvin: sieltä suojeltiin eri päätöksin melkein kaikki mitä talven 1991 melko pienten hakkuiden jälkeen jäljellä vielä oli. Lopullinen lakisääteinen suojelu osalta alueista puuttuu vielä, mutta hakkuut eivät näitä vanhoja metsiä enää uhkaa.

Savottamme ei tietenkään ole vieläkään valmis. Monet viimeisen 20 vuoden aikana rauhoitetuista vanhoista metsistä ovat vielä vailla lopullista lakisääteistä suojelua, ja monia (pieniä) alueita valtionmailla Kainuussakin on vieläkin vailla mitään suojaa. Etelä-Suomen metsiensuojelu on edelleen erittäin puutteellista. Eikä Suomessa vieläkään ole viranomais- tai asiantuntijavoimin tehty järjestelmällistä kaikkien suojelunarvoisten metsien kartoitusta. Mutta siinä missä meillä on satojatuhansia suojeltuja hehtaareja takana, on selvää että on niitä vielä edessäkin.

Kirjoittaja on ikuinen Luonto-Liiton metsäryhmäläinen, vaikkakin toimii tällä hetkellä Greenpeacen metsävastaavana.