Skip to content

Marraskuun metsä – Hietasaari

4.11.2011

Teksti ja kuvat:  Kirsi Eskelinen

Minulle merkityksellinen ja tärkeä metsä alkaa melkein kotioveltani Oulun Hietasaaressa. Se on metsä, jossa olen käynyt ehkä eniten elämässäni – monesti useita kertoja päivässä. Jos minun pitäisi kertoa, millaista metsää arvostan eniten, kuvailisin luultavasti Lapin vanhoja männiköitä tai Venäjän Karjalan ikimetsiä. Se, että metsä on ihan vieressä ja tulee tutuksi koiran ja ystävien kanssa siellä kulkiessa, tekee tästä metsästä kuitenkin tällä hetkellä tärkeimmän metsäni. On myös hienoa voida nähdä sama metsä eri vuorokauden- ja vuodenaikoina sekä erilaisilla säillä.

Pieniläpimittaista lahopuuta Hietasaaressa.

Lähimetsäni ei ole järin vanhaa, ehkä pääosin viisikymmenvuotiasta. Silti siellä on siellä täällä monisatavuotisia kilpikaarnamäntyjä ja vanhoja kuusia muistona menneistä pihapiireistä. Metsää halkovat pienet, umpeutumassa olevat ojat ja paikoin tuskastuttavan tasarakenteisena kasvava männikkö kielivät suuren osan metsästä olleen taannoin peltoa. Näkymä ei kuitenkaan ole tavanomaisesta talousmetsästä, vaan useat männyt kasvavat oikukkaasti vinkuraan ja paikoin lehtipuiden suuri osuus elävöittää maisemaa. Saniaiset viihtyvät täällä hyvin, ja pohjakerros onkin valtaosin lehtomaista. Merenrantaa lähestyttäessä lisääntyy suolajisto, ja rannan tuntumassa on leveä luhtainen vyöhyke. Maannousemametsä on toistaiseksi saanut kehittyä rauhassa, vaikka raivattu hiekkaranta ja hotelli ovatkin vain kilometrin päässä. Ympäröivä meri ja jokisuisto tuovat metsään oman tunnelmansa.

Talvella liikun pääosin suksilla, ja matka jatkuu sujuvasti metsästä meren ja saarta halkovan salmen jäälle. On hauskaa, kun talvella pääsee aivan eri reittejä kuin kesäaikaan, ja osa metsää halkovista pikkuteistä teistä jätetään auraamatta. Ne kapenevat talven mittaan ensi poluiksi, ja lopulta niistä tulee hiihtolatuja.

Syysmyrskyn tekemä konkelo.

Erityistä lähimetsässäni on se, etten juuri ajattele lajistoa, metsätyyppejä tai METSO-kriteerejä siellä kulkiessani, enkä ole selvillä metsään suunnitelluista toimenpiteistä. Välillä toki väistämättä huomaa jotakin erityistä, kuten lehtikuusen tai tammen. Onpa rantaruovikossa tullut vastaan supikoirakin ja parin viime viikon ajan lähimetsässäni on kuulemma liikuskellut myös muutama peura! Ihmettelen kovasti, kuinka ne ovat tiensä lähes ydinkeskustan viereiseen saareen löytäneet.

Tänä syksynä myrsky teki lähimetsässäni paljon tuulenkaatoja. Oli onnellinen, kun lähinnä ohuista rungoista koostuva lahopuusto sai järeämpää täydennystä. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, kun kaupunki korjautti tuulenkaadot pois. Olin ehkä vihaisempi ja surullisempi kuin minkään näkemäni vanhan metsän hakkuuta todistaessa. Mietin, olisiko pitänyt yrittää reagoida asiaan heti tuulenkaatojen synnyttyä ja vedota kaupunkia pitäytymään toimenpiteistä- vai olisiko se vain vauhdittanut korjuuta kuten aluksi epäilin. Muutama tuulenkaato kuitenkin jäi rikastuttamaan Hietasaaren metsäluontoa. Päätin sittenkin perehtyä alueen metsänkäyttösuunnitelmaan ja yrittää jatkossa olla tilanteen tasalla ja vaikuttaa metsän luonnontilaistumisen edistämiseksi. Toivon kuitenkin, että pystyn jatkossakin tekemään ennen kaikkea elämyksellisiä, arkisia retkiä lähimetsääni.

Vanha mänty polunvarressa

Kirjoitus on osa Kuukauden metsä -juttusarjaa, jossa ihmiset esittelevät itselleen merkityksellisiä metsiä. Jos haluaisit esitellä metsäblogissa metsän, joka on tavalla tai toisella sinulle tärkeä, lue tarkemmat ohjeet täältä.

Advertisements
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: