Teksti: Tiina Jalkanen
Joukko Luonto-Liiton metsäryhmän vapaaehtoisia inventoi alkusyksystä Kostamuksen lähellä sijaitsevan Maksimjärvensalon metsämassiivin luontoarvoja. Kartoitusretki oli osa Suomen ja Venäjän ympäristöviranomaisten välistä Ystävyyden puiston yhteistyötä.
Maksimjärvensalon metsä on yksi Venäjän Karjalassa parhaiten ihmistoiminnalta säilyneistä mutta suojelemattomista metsäerämaista. Toistaiseksi yhtenäisenä säilyneellä alueella on metsää, jollaista ei tapaa enää juuri muualta Fennoskandian alueelta ja hyvin harvakseltaan koko pohjoiselta taigametsävyöhykkeeltäkään. Kun Suomessa ja muualla Pohjoismaissa vielä säilyneet koskemattoman metsän alueet mitataan usein muutamissa hehtaareissa, on Maksimjärvensalolla sitä aivan oikeaa aarniometsää yli sata tuhatta hehtaaria.
Syksyisen inventoinnin aikana Maksimjärvensalon alueelta dokumentoitiinkin tuhansia uhanalaisten ja vanhaa metsää indikoivien eliölajien esiintymiä. Nämä lajit ovat taigametsävyöhykkeellä hätää kärsimässä: esimerkiksi Suomessa 70 prosenttia metsien elinympäristöistä on uhanalaisia. Elinympäristöjen hävitessä Maksimjärvensalon kaltaiset metsät, joissa ihmistoiminnan historia rajoittuu lähinnä parin vuosisadan takaisiin kaskiin, ovatkin kituvalle metsälajistolle erittäin tärkeitä piilopaikkoja.
Koska Maksimjärvensalo on Karjalan luonnosuojeluprotektoraatin suojeluprioriteettilistassa syystä tai toisesta tippunut kärkisijoilta, uhkaa tätä metsämassiivia tuhoisa louhinta. Ilmakuvista näkee helposti, kuinka valtavaa metsämassiivia parturoidaan kiihtyvällä vauhdilla sitä mukaa, kun teitä saadaan rakennettua. Mukana hakkuissa ovat myös IKEA ja sen tytäryhtiö Swedwood.
Toistaiseksi IKEA on ollut haluton kertomaan, mistä se ostaa puuta. Todisteet maastossa antavat kuitenkin syytä epäillä IKEA:n vastuullisuutta puunostajana. Maksimjärvensalolla kaatuvia ikimäntyjä väistellessä ehtii jutustella metsäurakoitsijoiden kanssa. He tietävät, kenelle tekevät töitä ja minne heidän kaatamansa puut menevät: Swedwood, IKEA. Eräänkin metsurin työnkuvana oli hänen kertomansa mukaan lähinnä vartioida IKEA:n tukkeja. Katsotaan, joko IKEA:lla olisi pokkaa varmistaa nämä tiedot.
Ikea rakastaa puuta?
Viime vuosien aikana IKEA on jäänyt useaan otteeseen kiinni kirveenkoskemattomien luonnonmetsien hakkaamisesta huonekalujensa materiaaliksi erityisesti Venäjän Karjalassa. Swedwoodin rekat ovat kuljettaneet koskemattomista metsistä rekkakulkueittain puuta sohvapöytien ja ties minkä teevatien materiaaliksi.
Ruotsalainen Skydda Skogen -järjestö onkin viimeisen vuoden aikana nostanut esiin IKEA:n härskiä toimintaa. Järjestön inventoijat dokumentoivat IKEA:n Venäjän Karjalasta vuokraamien alueiden hakkuilta 500-vuotiaiden puiden runkoja, uhanalaisia lajeja ja aivan kauhistuttavaa hakkuujälkeä.
IKEA:n ”vastuullisen” toiminnan jälkiä ja Skydda Skogenin keräämää tietoa voi opiskella tästä linkistä.
IKEA:n viherpesu onkin erityisen törkeää, kun yhtiön brändi on rakennettu osin ympäristöystävällisyyden mielikuvalle. “IKEA-tuotteiden puu ei saa olla peräisin koskemattomista luonnonmetsistä tai metsistä, joilla on erityistä suojeluarvoa, ellei niitä ole sertifioitu vastuullisesti hoidetuiksi .” [linkki IKEAn ”Energia ja raaka-aineet” -sivulle]
IKEA:a ei siis huoleta tuhota luonnonmetsiä tai suojeluarvoiltaan arvokkaita alueita, kunhan toimintaa sertifikaatilla hiukan pesaistaan. IKEA:n käyttämä FSC-sertifikaatti on kuitenkin huono pesukinnas. FSC-sertifikaatin kriteerit ovat maakohtaisia, ja Venäjällä on mahdollista, että sertifikaatin saa myös arvokkaista luonnonmetsistä hakattu puu. Avohakkuu harvinaisessa ikimetsässä on kuitenkin avohakkuu harvinaisessa ikimetsässä riippumatta siitä, mikä leima tukkiin lyödään.
Skydda Skogen, Ruotsin Maanystävät, Venäjän Greenpeace ja venäläinen metsiensuojelujärjestö SPOK vaativatkin IKEA:a lopettamaan arvokkaiden luonnonmetsien hakkaamisen ja kuluttajille valehtelun. Katso seikkaperäiset vaatimukset tästä linkistä [pdf].
Lisäksi 180 000 ihmistä on vedonnut Ikeaan ikimetsätuhon lopettamiseksi.
Mietipä siis vielä, ennen kuin vierailet IKEA:ssa ostoksilla.
P.S. Monta sataa vuotta vanhat järeät kelopuut ovat yksi luonnonmetsän monimuotoisuudelle merkittävistä piirteistä. Suuri osa Venäjän Karjalassa kaadetuista keloista tuodaan Suomeen. Suomessa keloja ei tapaakaan enää juuri muualla kuin hiihtokeskuksiin nousevien kelohuviloiden seinissä.
Kirjoittaja oli mukana Maksimjärvensalon inventointiretkellä sekä järjestöjen tapaamisessa Tukholmassa joulukuun alussa.
LINKKEJÄ:
Päivitysilmoitus: IKEA hakkaa ikimetsiä Karjalassa « Vapaan Vasemmiston vaaliblogi
Olen ostanut jo vuosikymmnien ajan kotimme huonekalut, taulunkehykset ja muut mahdolliset puuesineet antiikkiliikkeistä ja kirpputoreilta. Niissä on valtava ja mahtava valikoima. En ymmärrä, mikä Ikeassa kiehtoo – mainokset ovat kiiltäviä ja puhtoisia, mutta totuus on aivan päinvastainen.
Tämä sukupolvi ei säästä – Eikä seuraavalla ole mistä säästää…
Todella outoa, koska IKEA on aina panostanut markkinoinnissaan ympäristöystävällisyyteen ja siihen miten raakamateriaalit hankitaan. Vastahan se piti kamppanian halvan työvoiman työolosuhteiden ja ympäristön parannuksesta.
Follow me @jimmyliljeberg
Päivitysilmoitus: IKEA pysäköi bussipysäkille
Päivitysilmoitus: IKEA lähtee Venäjän Karjalasta | Luonto-Liiton metsäblogi - ajankohtaista metsiensuojelusta: metsien suojelu, metsien tila
Vanhojen metsien hakkaaminen on TÖRKEÄÄ luonnon raiskaamista !