Avohakkuut ovat nykyään pieniä ja sertifikaatti turvaa kestävyyden – Miksi maisema on silti harmaa?

Tällaisia hokemia kuullaan usein keskusteltaessa tehometsätalouden kestävyydestä. Suomen metsistä avohakataan vuosittain vain murto-osa. Avohakkuuthan ovat nykyään niin pienialaisia Osaran aukeisiin verrattuna, että metsämaisemassa säilyy aina runsaasti myös varttuneita metsiä. 

Ja tosiaan, yksittäiset metsänkäyttöilmoitukset tehdään useimmiten korkeintaan muutamien hehtaarien yhtenäisistä alueista. Tosin jo hehtaarin aukkoa voi pitää valtavana verrattuna luonnonmetsien tavanomaisten luontaisten häiriöiden mittakaavaan. Siis siihen, johon iso osa metsälajeistamme on sopeutunut. Yksityismetsissä yksittäisen päätehakkuun keskimääräinen pinta-ala on pienempi kuin muiden maanomistajien hakkuissa, ollen sekin kuitenkin 1,3 hehtaaria.

Avohakkuista tehdyt metsänkäyttöilmoitukset harmaalla.
© Maanmittauslaitos © Metsäkeskus

Yllä olevasta kuvasta kuitenkin välittyy avohakkuutalouden metsämaisemaa muokkaava voima totuudenmukaisemmin. Lähes kaikki kartalla näkyvät avohakkuut on tehty 13 viime vuoden aikana Kolvananuuron luonnonsuojelualueeseen rajautuvalla, metsäyhtiö Tornatorin (Stora Enson tytäryhtiö) omistamalla palstalla.

Hakkuukartan aluetta ilmakuvassa. Alla olevat valokuvat ovat itäosaan suunnitellun avohakkuun alueelta. Ilmakuva © Maanmittauslaitos

13 vuoden ikäinen taimikko on vielä kovin kaukana sellaisesta metsästä, jossa viihtyisi sen kummemmin ihminen kuin uhanalainen metsälajikaan. Lähes yhtenäinen harmaan pirstoma alue on kooltaan noin 120 hehtaaria. Kymmenien hehtaarien kokoiset harmaat vyöhykkeet ovat yleisiä. Lohduttomimmat tuhoalueet peittävät yhtenäisinä jopa kymmeniä neliökilometrejä kotimaatamme. Siis tuhansia hehtaareja.

Tornatorin avohakkuun leimikkonauha runsaslahopuustoisessa metsässä Kolvananuuron itäpuolella Joensuussa.

Lopputuloksena oleva maisema muistuttaa metsää yhtä paljon kuin yhtiöiden kestävyyspuheet todellisuutta. Yhtiöt tekevät kaikkensa, jotta niiden maine olisi vihreä. Tai siis tekevät kaikkensa, paitsi sellaisia käytännön tekoja, jotka sanottavasti auttaisivat metsäluontoamme. Ongelmana on, ettei yhtiön puusta saamaa hintaa parantava sertifikaatti saisi jättitulosta takovien metsäjättien mielestä johtaa siihen, että puuta saa kaataa vähemmän. Kyse ei ole tappion välttelystä, vaan maksimaalisesta voitontavoittelusta. Kansankielellä ahneudesta.

Tornatorin avohakkuun leimikkonauha runsaslahopuustoisessa metsässä Kolvananuuron itäpuolella Joensuussa.

Kulisseissa on meneillään kiivas kamppailu siitä, ettei FSC-sertifikaattia tarvitsisi noudattaa ihan niin kuin sääntöihin on kirjattu. Esimerkiksi uhanalaisten lajien esiintymien hävittäminen halutaan sallituksi. Nyt kun vihreä leima on lyöty pitävästi kankkuun, voi sikailu toden teolla alkaa.

Kolvananuuron seudulta Tornator on juuri aikeissa parturoida viimeisiä vanhoja metsiään (linkki Karttapaikkaan). Sellaisiakin, jotka kuuluisi sertifioinnin sääntöjen mukaan säästää ja jotka ovat selkeästi suojelun arvoisia. Niissä elää suuri joukko uhanalaisia lajeja, joista, kuten sääntöjen vastaisista hakkuistakin, on yhtiölle ilmoitettu. Toivottavasti ainakin tämän alueen kohdalla omien sääntöjen noudattaminen kiinnostaa.

Tornatorin avohakkuuleimikon runsaslahopuustoista luonnontilaisen kaltaista metsää. Tällaiset metsät kuuluvat uhanalaisten lajien tärkeimpiin elinympäristöihin.

P.S.
Sattumoisin yhtiö ilmoitti juuri uuden, laajan luonnonsuojelualueen perustamisesta läheiselle Luhtapohjan alueelle. Yhtiön kommentin mukaan ”Uusia luonnonsuojelualueita perustamalla täydennämme ekologista verkostoa, joka yhdessä avainbiotooppien, lajiesiintymien ja suojakaistojen kanssa muodostaa Tornatorin metsien monimuotoisuudelle vahvan perustan”.

Hienolta kuulostaa ja suoluonnon kannalta onkin. Tornatorin metsien monimuotoisuudesta on kuitenkin turha puhua valtaosin puuttomista, märistä luhtasoista muodostuvan suojelualueen kohdalla, jonka sertifikaattikin velvoittaisi pääosin säästämään. Lajiesiintymien mainitseminen särähtäisi korvaan huomattavasti vähemmän, jos yhtiö ei olisi juuri viime kesänä tuhonnut avohakkuissa sille ilmoitettuja uhanalaisten lajien esiintymiä FSC-sertifikaatin sääntöjen vastaisesti. Suojelu-uutiset ovat aina hyviä, mutta metsäluonto kaipaa suojeltuja metsiä.

Teksti ja kuvat: Joni-Matti Kusmin

Miksi Tornator ei halua suojella Natura -alueen virkistysmetsiä?

Teksti:
Janne Kumpulainen, luontoinventoija
Juha Kinnunen, biologi, FM

Vieremäläisille ja yläsavolaisille laaja Hällämönharjun seutu on ollut tunnetuimpia harjumetsiä, ja suosituimpia sellaisia. Niinpä pääomistaja Tornator suostui viitoittamaan polun ja rakentamaan kodan Linnaharjulle. Yhtiö osoitti tällä, että virkistys kohdistuu muihinkin osiin kuin harjun keskeisimpään selänteeseen.

Hällämönharju_usvassa
Hällämönharju usvassa.

Toistaiseksi Tornator on suostunut rauhoittamaan vain jyrkimmän pätkän järvimaiseman keskeltä. Yhtiö kuitenkin jätti polun hoitamatta ja alkoi vähentää Natura-alueen harjumetsiä reunoilta käsin. Tornator ryhtyi rahankiilto silmissään vähentämään Natura-alueen arvoja. Siitä huolimatta että joka vuosikymenellä on kiistelty alueen suojelusta.

Linnaharju_aukkohakkuu_2015
Linnaharjun vuonna 2015 hakattua maisemaa. ”Linnaharjun metsiä käsitellään maisema-, ja virkistysarvojensa vuoksi puistomaisesti, vaikka ne ovatkin talousmetsiä. Polun opastaulut pidetään ajantasalla tulevan metsänkäsittelyn mukaan, joten polku elää jatkuvasti”, sanotaan Vieremän kunnan nettisivulla.

Tornator on osallistunut Hällämön hoito- ja kunnostusuunnitelman ohjausryhmään. Samaan aikaan kun ryhmässä on monien osapuolien toimesta esitetty luontopolun kunnostamista, yhtiö ei kerro omista aikeistaan. Tornator on jatkanut alueen metsien hakkaamista, ja valmistelee uusia jatkohakkuita kuin mitään suojelun toteutusta ei aiottaisikaan miettiä.

Aika lailla samanlainen kiista Natura-suojelun toteutuksesta käytiin viime vuonna Kajaanin Ärjänsaaressa. Eli onko alueelta ehditty kartoittaa luontotyypit ja mitä suunnittelu edellyttää ennen hakkuita. Myös kartoituksen tarkkuus on tärkeää. Jos harjumetsien joukossa on (nuortakin) luonnonmetsää, hakkuut ovat laittomia.

ELY-keskus ei ole puuttunut Tornatorin hakkuisiin Hällämönharjun Natura-alueella. Suurin ristiriita viranomaisten passiivisuudessa on se, että maanmuokkaus on haitannut luontotyypeille tärkeiden kasvilajien säilymistä. Eli hakkuut ja muokkaus yhdessä ovat heikentäneet Natura-alueen harjumetsiä ja muita luontotyyppejä. Luonnonsuojelulaki kieltää näiden heikentämisen.

Linnaharju_avohakkuu_2017.jpg
Avohakkuu Linnaharjulla vuonna 2017.

Linnaharju_avohakkuu_2017-2.jpg
Avohakkuu Linnaharjulla vuonna 2017.

Ydinalueiden arvo on hyvin merkittävä niin geologisesti kuin biologisesti. Suomen Ympäristö -julkaisussa 32/2011 todetaan, että alue on Savon laajin valtakunnallisesti arvokas tuuli-/rantakerrostumien yhdistelmämuodostuma (s.18). Hakkuut tuntuvat erityisen ahneilta, kun ajattelee ainutkertaisen kokonaisuuden arvoa.

Vieremän kunta on toivonut Linnaharjun polun kunnostamista. Hakkuiden jatkaminen oli huono vastaus luontomatkailun ja matkailusuunnitelman kehittäjille. Kuka kustantaa uuden kodan, kun edellisen kotareitin maisema on pilattu hätiköintihakkuilla? Ehkä kunta huomaa tästä, että maakuntakaavamerkinnät pitäisi siirtää yleiskaavan määräyksiksi.

Hakkuut mahdollistava maa-aineslailla toteutettu suojeluvaihtoehto valittiin viime vuosisadalla Hällämön Natura-alueen toteutuskeinoksi vain siksi, ettei valtiolle syntyisi suojelusta korvausvelvollisuutta. Rajoittamalla metsätaloushakkuita – ja perustamalla suojeluosia – turvataan monikäyttö ja lisääntyvä matkailukäyttö. Vain tällä tavalla kyetään takaamaan alueen arvot. Vieläkö tarvitaan kiista maanmuokkauksen rajuudesta Natura-alueella?

Linnaharju_avohakkuu_2015.jpg
Linnaharjun avohakkuu vuodelta 2015.

Onko mäntyplantaasi-istutuksien perustaminen luontaisesti syntyneen männikön tilalle järkevää Natura-alueen käyttöä? Miksi ELY-keskus sallii heikentää luontotyypin ominaispiirteitä, esimerkiksi harjukasvillisuuden elinoloja?

Näitä kysymyksiä kuullaan vielä lisää.

Hällämönharju&Pikku-Hällämö.jpg
Hällämönharju ja Pikku-Hällämö.

mapant
Kartta Hällämönharjun ja Linnaharjun topografiasta. Violetit alueet ovat suppakuoppia. (karttakuva: MapAnt.fi)


 

LINKKEJÄ:

 

Armeijan käytöstä vapautui harvinaislaatuista vanhaa metsää – Metsähallitus avohakkaa välittömästi

Teksti: Lauri Kajander Kuvat: Ari Aalto / SLL – Keurusseudun luonnonystävät ry

***
PÄIVITYS 17.1.2015

Mielenosoitus keskeytti Metsähallituksen vanhan metsän hakkuut Keuruulla

Lue lisää tiedotteesta tästä linkistä!

Mielenosoittajia Metsähallituksen hakkuulla Keuruulla 17.1.2015.
Mielenosoittajia Metsähallituksen hakkuulla Keuruulla 17.1.2015.

***

Metsähallitus panee sileäksi Etelä-Suomessa huippuharvinaista 150 - 220-vuotiasta metsää.
Metsähallitus panee sileäksi Etelä-Suomessa huippuharvinaista 150 – 220-vuotiasta metsää Keuruulla 16.1.2015.

Metsähallituksella on Keuruulla juuri nyt käynnissä alkaneen vuoden törkeimmät luontoarvojen hävityshakkuut. Keuruun lakkautetun varuskunnan alueella liikkuminen vapautui viime vuodenvaihteessa ensimmäistä kertaa sitten 1960-luvun. Suomen luonnonsuojeluliiton kartoittajat tutkivat välittömästi alueen luontoarvoja ja totesivat alueen olevan yksi Keski-Suomen laajimmista ja laadukkaimmista luonnonsuojelullisesti arvokkaista metsistä valtionmailla.

Metsähallitus parturoi metsää, jonka puista osa on kasvanut paikallaan Ranskan suuren vallankumouksen ajoista asti.
Metsähallitus parturoi metsää, jonka puista osa on kasvanut paikallaan Ranskan suuren vallankumouksen ajoista asti. Silloin Suomi oli osa Ruotsin kuningaskuntaa.

Luontotiedot toimitettiin viipymättä Metsähallitukselle tiedoksi ja esitettiin huippuarvokkaan kokonaisuuden suojelemista. Pyynnöt kaikuivat kuuroille korville. Liikkumisrajoitteiden poistamisesta ei mennyt kuin kaksi viikkoa, kun hakkuukoneet olivat jo maastossa. Itse asiassa Metsähallituksella oli niin kova kiire päästä hakkaamaan, että julkisia tietoja hakkuusuunnitelmista ei useista pyynnöistä huolimatta ole kolmessa päivässä vielä ehditty toimittaa luontojärjestöille.

Kun puolustusvoimilla vuosikymmeniä säilynyt vanha metsä päätyy Metsähallituksen haltuun, näky on lohduton.
Kun puolustusvoimilla vuosikymmeniä säilynyt vanha metsä päätyy Metsähallituksen haltuun, näky on lohduton.

Avohakkuuleimikoita on suunniteltu yhteensä noin 50 hehtaaria. Tänään 16.1.2015 on jo ehditty hakata useita hehtaareja metsää, jossa puusto on 150-220 vuotiasta. Tällaisia metsiä ei Suomen eteläpuoliskosta löydy juuri etsimälläkään. Itse asiassa niitä on niin vähän, ettei niiden määrää pystytä edes tilastoimaan luotettavasti valtakunnan metsien inventoinneissa, koska niitä ei osu tutkittaville koealoille. Etelä-Suomen valtionmailla niitä on vielä vähemmän. Metsähallitus ei kuitenkaan valtion metsien hoitajana keksi näille viimeisille luontohelmille muuta käyttöä kuin avohakkuun.

Metsähallitus on suunnitellut avohakkuita noin 30 hehtaarin alalle. Kartassa näkyvät mustalla suunnitellut avohakkuut ja punaisella SLL:n suojeluesityksen alustava rajaus. Rajaus on tehty puuttellisten maastotietojen pohjalta ja on mahdollista, että myös sen ulkopuolella hakkuisiin on menossa suojelullisesti arvokasta metsää. Kokonaisuudessaan suojelurajaus ja maastoraportti löytyvät tämän blogitekstin lopun linkeistä.
Metsähallitus on suunnitellut avohakkuita noin 50 hehtaarin alalle. Kartassa näkyvät mustalla suunnitellut avohakkuut ja punaisella SLL:n suojeluesityksen alustava rajaus. Rajaus on tehty puuttellisten maastotietojen pohjalta ja on mahdollista, että myös sen ulkopuolella hakkuisiin on menossa suojelullisesti arvokasta metsää. Kokonaisuudessaan suojelurajaus ja maastoraportti löytyvät tämän blogitekstin lopun linkeistä.

Tästäkin metsästä hakatut yli 200-vuotiaat puut päätyvät maailman markkinoille FSC-sertifioituun puuhun sekoitettuna ”FSC Mix” -leimalla merkittyjen tuotteiden osana. Nämä tuotteet saavat sisältää varsinaisen FSC-sertifioidun raaka-aineen lisäksi enintään 30 % muuta, ns. kontrolloitua puuta. Systeemin heikkouden takia metsäyhtiöt voivat viherpestä Metsähallituksen harrastaman tietoisen luontoarvojen hävityksen FSC-merkin alla, jonka pitäisi olla tae tuotteen ympäristöystävällisyydestä. Suomalaiset luontojärjestöt ovat mukana kehittämässä FSC-sertifiointia ja eräs turhauttavimmista porsaanrei’istä järjestelmässä on juuri tämä ”kontrolloitu puu”. Mikään vastuullinen metsäyhtiö ei ostaisi näistä hakkuista peräisin olevaa puuta, saati sitten kehtaisi myydä sitä FSC-merkin alla ”kestävästi” tuotettuna. Vuosia kestäneestä yrityksestämme huolimatta metsäteollisuus ei ole toistaiseksi suostunut järjestelmää parantamaan. Lisätietoa FSC:n ”kontrolloidun puun” ongelmista löytyy tästä Greenpeacen raportista: FSC at Risk: Finland (pdf). Itsestään selvää tietenkin on, että Suomessa vallitseva metsäsertifiontijärjestelmän irvikuva PEFC ei näe tällaisissa hakkuissa mitään ongelmaa.

Tänään 16.1. hakkuulla tehdyssä maastokatselmuksessa Metsähallituksen suunnittelupäällikkö Niklas Björkqvist totesi näiden korvaamattomien luontoarvojen avohakkaamisen olevan Metsähallituksen ympäristöoppaan mukaista. Kysymys kuuluu, mitä sellaisella ympäristöoppaalla kukaan tekee?

Pipo on mittakaavana tehtaalle lähtevien 220-vuotiaiden ikimäntyjen vieressä.
Pipo on mittakaavana tehtaalle lähtevien 220-vuotiaiden ikimäntyjen vieressä. Nämäkin jättiläiset kelpaavat metsäteollisuudelle ”kestävänä” markkinoitujen FSC Mix -tuotteiden raaka-aineeksi.

Anna palautetta Metsähallitukselle:

  • pääjohtaja Esa Härmälä: esa.harmala (ät) metsa.fi
  • metsätalouden johtaja Jussi Kumpula: jussi.kumpula (ät) metsa.fi
  • metsätalouden ympäristöpäällikkö Antti Otsamo: antti.otsamo (ät) metsa.fi
  • suunnittelupäällikkö Niklas Björkqvist: niklas.bjorkqvist (ät) metsa.fi
  • palaute (ät) metsa.fi

Lisätietoa:

IKEA lähtee Venäjän Karjalasta

Teksti: Olli Manninen 

IKEA ja sen puunhankinnasta vastaava tytäryhtiö Swedwood olivat taas puheenaiheena Venäjän Karjalassa tiistaina. Swedwoodin tehdas Kostamuksessa lopetetaan pikaisesti ja IKEAn puunhankintaa ja jalostusta keskitetään sen sijaan Tihvinään Leningradin alueella.

Ikimetsää pinossa Maksimjärvensalolla kesällä 2012. Kuva: Olli Manninen
Ikimetsää pinossa Maksimjärvensalolla kesällä 2012. Kuva: Olli Manninen

Karjalan työllisyyteen ja vanhojen metsien tilanteeseen vaikuttavaa uutispommia edelsi alle kaksi viikkoa sitten tapahtunut Swedwoodin saama murskaava arvio metsätaloustoiminnastaan Karjalassa ja siitä seurannut FSC-ympäristösertifikaatin menetys.

Ruotsissa ja muualla länsimaissa asia ei ole vielä ollut uutisissa vaikka aiheen luulisi kiinnostavan. IKEA ja Swedwood ovat olleet pari vuotta melkoisen kritiikin ja huomion kohteena Karjalan hakkuutoiminnastaan. Erityisen huomion kohteena on ollut se, että firman hakkuut Karjalan vanhoissa metsissä ovat olleet sertifioituja FSC-ympäristömerkin mukaan ja se, että yhtiö ei ole noudattanut sertifikaatin kriteereitä hakkuissa, avoimuudessa ja sosiaalisissa kysymyksissä.

Asia lienee IKEAn kannalta niin kiusallinen, että se yritetään vaieta ja unohtaa. Uudesta merkittävästä strategiamuutoksesta ei ole lännessä tiedotettu ollenkaan. Suomessa ainoastaan Maaseudun tulevaisuus teki aiheesta pienen uutisen.

Swedwoodin hakkuuta Karjalassa 2012. Kuva: Lauri Kajander
Swedwoodin hakkuuta Karjalassa 2012. Kuva: Lauri Kajander

IKEA ilmoittaa ratkaisun syyksi yhtiön uudelleenjärjestelyt ja tarpeen keskittää toimintoja. Kritiikkiä saaneet aarniometsien hakkuut ja epäonnistuminen ympäristökriteerien noudattamisessa ei heidän mukaansa vaikuttanut päätökseen mitenkään. Tätä on jo moni Karjalassa ehtinyt epäillä, koska yhtiö on saanut huonoa ympäristöjulkisuutta juuri Karjalan toiminnastaan ruotsalaisten, venäläisten ja suomalaisten ympäristöjärjestöjen otettua epäkohtia esille. Muina syinä on mainittu lisäksi Karjalan kankea lainsäädäntö hakkuiden ja maanvuokrausten suhteen ja osin tästä johtuva taloudellisesti ja ekologisesti järkevien hakkuumahdollisuuksien väheneminen.

IKEAn toiminta Kostamuksessa on tyypillinen esimerkki suuryhtiöiden kyynisestä ympäristöpolitiikasta. Yhtiö kieltäytyi vuosien ajan toimittamasta tai edes tuottamasta vaadittua dokumentaatiota säästökohteista ja luonnoltaan arvokkaiden metsien sijainnista. Yhtiö ei edes suostunut kertomaan, mistä kaikkialta se hankkii puuta tehtaalleen ns. Controlled wood:ina, jota käytetään FSC Mix -merkityissä tuotteissa varsinaisen sertifioidun puun ohessa. Aarniometsiä hakattiin rutiininomaisesti ja ongelmat kiellettiin julkisuudessa. Julkisuudessa yhtiö sen sijaan mainostaa ”korkeaa ympäristöimagoaan” erittäin näyttävästi. Laiminlyöntien seurauksena oli lopulta sertifikaatin menetys.

Vaikka ”oikeus” lopulta toteutui oli vahinko kuitenkin jo tapahtunut. Yhtiö hakkasi ja hakkautti yli kahdeksan vuoden aikana tuhansia hehtaareita aarniometsiä Karjalassa ja myi niistä valmistettuja huonekaluja ja sahatavaraa ympäristösertifikaatilla leimattuna. Kun sertifikaatti aiheellisesti lähti, lähti myös IKEA kohti uusia alueita.

Maksimjärvensalon puupinoja 2012. Kuva: Olli Manninen
Maksimjärvensalon puupinoja 2012. Kuva: Olli Manninen

Karjalassa huolta työpaikoista on herättänyt äkillinen liimapuutehtaan lakkauttaminen ja todennäköisesti siitä seuraava hakkuiden väheneminen Karjalan pohjoisosissa. Sahan ja vuokrattujen metsäalueiden tulevaisuudesta ei ole tällä hetkellä varmaa tietoa. Myös alueen vanhojen metsien tulevaisuus riippuu siitä, tuleeko Swedwoodin tilalle Kostamukseen muita yrittäjiä ja kuinka metsien vuokrasopimuksia kaupataan eteenpäin. Toivoa kuitenkin sopii, että ainakin Maksimjärvensalon laajan aarniometsäalueen suojelu etenee kun IKEA lakkaa ostamasta sieltä puuta. Luonto-Liiton metsäryhmäläiset ovat inventoineet jo 90-luvun puolivälistä lähtien tätä mahtavaa mutta koko ajan kutistunutta metsäerämaata, viimeksi toissa vuonna.

IKEA siis keskittää tuotantoa etelämmäs Venäjällä. Tihvinän alueen lisäksi on mainittu suunnitelma uudesta huonekalutehtaasta Novgorodiin. Nopeakasvuisemmat metsät ja pienempi vanhojen metsien suhteellinen määrä näillä alueilla saattaa mahdollistaa luonnonkin kannalta järkevämpää toimintaa. Kovin lupaavaa ei kuitenkaan ole se, että Swedwood sai jo vuonna 2012 Tihvinän vuokra-alueen FSC-auditoinnissa huikeat 26 eri huomautusta korjattavista asioista ympäristöön, työturvallisuuteen ja muihin sosiaalisiin kysymyksiin liittyen.

LINKKEJÄ:

– Greenpeacen blogi Swedwoodin FSC-sertifikaatin menetyksestä 5.2.2014

 Luonto-Liiton Metsäblogi IKEAn ikimetsähakkuista 13.12.2012

– Venäjänkielisiä uutislinkkejä IKEAn Karjalan toiminnan lakkauttamisesta:

Swedwoodin FSC-sertifikaatin menetykseen johtanut auditoijan raportti

AlJazeera English -kanavan uutinen IKEAn toiminnasta Karjalassa (2012, YouTube -video)

Saksalaisen tv-kanavan uutisraportti IKEAn toiminnasta Karjalassa (2011, YouTube -video, engl. tekstitys)

– Ikea avverkar unik urskog – i skydd av miljöflagg (2012, Ruotsin TV:n raportti)

Metsillä ei ole rajoja – katso video IKEA:n törkyhakkuista!

Olemme Taigataistelijat: 11 nuorta, jotka ovat kokoontuneet Metsillä ei ole rajoja – työpajan tiimoilta pohtimaan ratkaisuja pohjoisten metsien suojelemiseksi. Me kaikki tulemme erilaisista taustoista ja eri puolilta Suomea, mutta meitä kuitenkin yhdisti kiinnostus ja innostus metsiin ja niiden suojeluun. ympa?risto?toimintapa?iva?t

Ympäristötoimintapäivät ovat Luonto–Liiton ja Natur och Miljön yhdessä järjestämä viikonlopputapahtuma 16-20 vuotiaille. Se tarjoaa luonnonsuojelusta kiinnostuneille nuorille mahdollisuuden keskustella ja pohtia ajankohtaisia aiheita. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin Virroilla, nuorisokeskus Marttisessa.

Luonto–Liiton nuorten aktiivien ohjaamassa Metsillä ei ole rajoja – työpajassa tutustuimme metsien tilaan niin Suomessa, Venäjällä, kuin muuallakin maailmassa. Keskustelimme monista eri aiheista; pohdimme talousmetsien ja luonnontilaisten metsien eroja, mietimme omia mahdollisuuksiamme vaikuttaa sekä aktiivisesti että passiivisesti. Vierailimme myös paikallisessa metsässä kokeilemassa kartoitusta.

metsa?

Tutustuimme viikonlopun aikana ajankohtaiseen metsien suojelun aiheeseen: Ikean puuhakkuisiin Karjalassa. Suunnittelimme ja kuvasimme vetoomuksen Karjalan vanhojen, luonnontilaisten metsien puolesta. Video on nähtävissä täällä.

Kaiken maailmanpelastamisen lisäksi ehdimme viikonlopun aikana nauttia hyvästä ruoasta, live-musiikista sekä virkistävistä luonto- ja lumikenkäretkistä. Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan hauska ja antoisa. Sunnuntaina Virroilta lähti varmasti suuri joukko entisestään innostuneempia ja vaikutushaluisempia nuoria.

Taigataistelijat: Laura, Anni, Heidi, Veera, Ira, Emma, Jakke, Antti, Valtteri, Marja ja Milka

tt

IKEA hakkaa ikimetsiä Karjalassa

Teksti: Tiina Jalkanen

Joukko Luonto-Liiton metsäryhmän vapaaehtoisia inventoi alkusyksystä Kostamuksen lähellä sijaitsevan Maksimjärvensalon metsämassiivin luontoarvoja. Kartoitusretki oli osa  Suomen ja Venäjän ympäristöviranomaisten välistä Ystävyyden puiston yhteistyötä.

Maksimjärvensalon ikimetsää. Kuva: Tiina Jalkanen
Maksimjärvensalon ikimetsää. Kuva: Tiina Jalkanen

Maksimjärvensalon metsä on yksi Venäjän Karjalassa parhaiten ihmistoiminnalta säilyneistä mutta suojelemattomista metsäerämaista. Toistaiseksi yhtenäisenä säilyneellä alueella on metsää, jollaista ei tapaa enää juuri muualta Fennoskandian alueelta ja hyvin harvakseltaan koko pohjoiselta taigametsävyöhykkeeltäkään. Kun Suomessa ja muualla Pohjoismaissa vielä säilyneet koskemattoman metsän alueet mitataan usein muutamissa hehtaareissa, on Maksimjärvensalolla sitä aivan oikeaa aarniometsää yli sata tuhatta hehtaaria.

Maksimjärvensalon ikimetsää. Kuva: Olli Manninen
Maksimjärvensalon ikimetsää. Kuva: Olli Manninen

Syksyisen inventoinnin aikana Maksimjärvensalon alueelta dokumentoitiinkin tuhansia uhanalaisten ja vanhaa metsää indikoivien eliölajien esiintymiä. Nämä lajit ovat taigametsävyöhykkeellä hätää kärsimässä: esimerkiksi Suomessa 70 prosenttia metsien elinympäristöistä on uhanalaisia. Elinympäristöjen hävitessä Maksimjärvensalon kaltaiset metsät, joissa ihmistoiminnan historia rajoittuu lähinnä parin vuosisadan takaisiin kaskiin, ovatkin kituvalle metsälajistolle erittäin tärkeitä  piilopaikkoja.

Koskemattoman metsän hakkuita Maksimjärvensalolla syksyllä 2012.
Koskemattoman metsän hakkuita Maksimjärvensalolla syksyllä 2012. Kuva: Tiina Jalkanen

Koska Maksimjärvensalo on Karjalan luonnosuojeluprotektoraatin suojeluprioriteettilistassa syystä tai toisesta tippunut kärkisijoilta, uhkaa tätä metsämassiivia tuhoisa louhinta. Ilmakuvista näkee helposti, kuinka valtavaa metsämassiivia parturoidaan kiihtyvällä vauhdilla sitä mukaa, kun teitä saadaan rakennettua. Mukana hakkuissa ovat myös IKEA ja sen tytäryhtiö Swedwood.

Satelliittikuva paljastaa hakkuiden etenemisen Karjalan metsissä.
Satelliittikuva Maksimjärvensalon metsämassiivista. Kvartaalihakkuiden shakkiruutu lähestyy idästä. Viime vuosina hakkuut ovat levinneet jo punaisella rajatulle alueelle (rajaus suuntaa antava).
[Linkki GoogleMapsiin].
Toistaiseksi IKEA on ollut haluton kertomaan, mistä se ostaa puuta. Todisteet maastossa antavat kuitenkin syytä epäillä IKEA:n vastuullisuutta puunostajana. Maksimjärvensalolla kaatuvia ikimäntyjä väistellessä ehtii jutustella metsäurakoitsijoiden kanssa. He tietävät, kenelle tekevät töitä ja minne heidän kaatamansa puut menevät: Swedwood, IKEA. Eräänkin metsurin työnkuvana oli hänen kertomansa mukaan lähinnä vartioida IKEA:n tukkeja. Katsotaan, joko IKEA:lla olisi pokkaa varmistaa nämä tiedot.

Swedwoodin rekka tukkilastissa.
Swedwoodin rekka tukkilastissa. Kuva: Matti Ikonen

Ikea rakastaa puuta?

Viime vuosien aikana IKEA on jäänyt useaan otteeseen kiinni kirveenkoskemattomien luonnonmetsien hakkaamisesta huonekalujensa materiaaliksi erityisesti Venäjän Karjalassa. Swedwoodin rekat ovat kuljettaneet koskemattomista metsistä rekkakulkueittain puuta sohvapöytien ja ties minkä teevatien materiaaliksi.

Ruotsalainen Skydda Skogen -järjestö onkin viimeisen vuoden aikana nostanut esiin IKEA:n härskiä toimintaa. Järjestön inventoijat dokumentoivat IKEA:n Venäjän Karjalasta vuokraamien alueiden hakkuilta 500-vuotiaiden puiden runkoja, uhanalaisia lajeja ja aivan kauhistuttavaa hakkuujälkeä.

IKEA:n ”vastuullisen” toiminnan jälkiä ja Skydda Skogenin keräämää tietoa voi opiskella tästä linkistä.

IKEA:n viherpesu onkin erityisen törkeää, kun yhtiön brändi on rakennettu osin ympäristöystävällisyyden mielikuvalle.  “IKEA-tuotteiden puu ei saa olla peräisin koskemattomista luonnonmetsistä tai metsistä, joilla on erityistä suojeluarvoa, ellei niitä ole sertifioitu vastuullisesti hoidetuiksi .” [linkki IKEAn ”Energia ja raaka-aineet” -sivulle]

Hakkuujälkeä Maksimjärvensalolla, mittatikkuna kirjoittaja. Kuva: Olli Manninen
Hakkuujälkeä Maksimjärvensalolla, mittatikkuna kirjoittaja. Kuva: Olli Manninen

IKEA:a ei siis huoleta tuhota luonnonmetsiä tai suojeluarvoiltaan arvokkaita alueita, kunhan toimintaa sertifikaatilla hiukan pesaistaan. IKEA:n käyttämä FSC-sertifikaatti on kuitenkin huono pesukinnas. FSC-sertifikaatin kriteerit ovat maakohtaisia, ja Venäjällä on mahdollista, että sertifikaatin saa myös arvokkaista luonnonmetsistä hakattu puu.  Avohakkuu harvinaisessa ikimetsässä on kuitenkin avohakkuu harvinaisessa ikimetsässä riippumatta siitä, mikä leima tukkiin lyödään.

Skydda Skogen, Ruotsin Maanystävät, Venäjän Greenpeace ja venäläinen metsiensuojelujärjestö SPOK vaativatkin IKEA:a lopettamaan arvokkaiden luonnonmetsien hakkaamisen ja kuluttajille valehtelun. Katso seikkaperäiset vaatimukset tästä linkistä [pdf].

Lisäksi 180 000 ihmistä on vedonnut Ikeaan ikimetsätuhon lopettamiseksi.

Mietipä siis vielä, ennen kuin vierailet IKEA:ssa ostoksilla.

P.S. Monta sataa vuotta vanhat järeät kelopuut ovat yksi luonnonmetsän monimuotoisuudelle merkittävistä piirteistä.  Suuri osa Venäjän Karjalassa kaadetuista keloista tuodaan Suomeen. Suomessa keloja ei tapaakaan enää juuri muualla kuin hiihtokeskuksiin nousevien kelohuviloiden seinissä.

Kirjoittaja oli mukana Maksimjärvensalon inventointiretkellä sekä järjestöjen tapaamisessa Tukholmassa joulukuun alussa.

LINKKEJÄ:

Onežskoe Pomorje – ikimetsät ja pomorikulttuuri vaarassa

Teksti Kirsi Eskelinen

Onegan niemimaan rantoja Valkoisen meren rannalla, Arkangelin alueella ovat vuosisatoja asuttaneet pomorit. He ovat venäläisten jälkeläisiä, jotka ovat perinteisesti asuneet tällä rannikolla ja eläneet pääosin kalastuksesta. Puuta he tarvitsevat toki myös rakentamiseen ja polttopuuksi. Kotitarvekäyttö on kuitenkin säästänyt metsiä intensiivisiltä hakkuilta, eikä niemimaan pohjoisimpiin kyliin ole oikeastaan teitäkään.

 

Näkymää Lopshengan kylään Onegan niemimaan itäosassa, missä järjestettiin elokussa kansainvälinen leiri. Kuva Anna Kuhmonen.

 

Kilometritolkulla jatkuvat ojittamattomat korvet ja luonnontilaisten soiden sekä suurelta osin kirveenkoskemattomien taigametsien mosaiikki peittää edelleenkin karkeasti ottaen puolet niemimaasta pohjoisessa. Ihmisvaikuitteisissakin metsissä on luonnonmetsien dynamiikka säilynyt, ja vain kylien välittömästä läheisyydestä on hakattu esimerkiksi suuret männyt.

Elokuun alussa järjestettiin Lopshengan kylässä niemimaan itäosassa leiri, jossa kokoontui venäläisiä ja suomalaisia luontojärjestöjä sekä sosiologeja edistääkseen etenkin tulevan kansallispuiston suojavyöhykkeen suojelua sekä vuoropuhelua paikallisten asukkaiden kanssa. Tuolloin pääsimme myös retkeilemään Lopshenga- ja Jarenga-kylien lähialueille niemimaan sisempiin osiin.

 

Kuvasta erottuu hyvin, miten Onegales yhtiö on pirstonut aarniometsämaisemaa.

 

Onegan niemimaalle on tarkoitus perustaa kansallispuisto vielä vuoden 2010 aikana. Prosessi on ollut vireillä jo 1990-luvun loppupuolelta asti. Nykyinen puistoksi varattu alue on alkuperäisestä rajausehdotuksesta kutistunut noin kolmannekseen alkuperäisestä, ja sinä aikana Onegales-yhtiö on pirstonut puistorajauksen ulkopuolelle jääneitä ikimetsiä avohakkuilla jatkuvasti. Shakkiruudukolta tällä hetkellä näyttävä ilmakuva jo hakatun alueen pohjoisosassa paljastaa hakkuiden luonteen.

Yhtiö saa hakata kerrallaan ruudun, joka on kilometri kertaa puoli kilometriä. Kunkin hakatun ruudun väliin jää ruutu, jossa metsä vielä on pystyssä mutta jonka yhtiö saa hakata kuuden vuoden päästä edellisestä. Mitään metsänuudistamista ei harrasteta, vaan hakkuiden kuivattamat entiset ikikuusikot ovat luontaisen uudistumisen varassa. Tokihan metsä hiljalleen kasvaa, mutta katsellessa myllättyä maisemaa ymmärtää maalaisjärjelläkin, että se tulee kestämään satoja vuosia ja tuskin palautuu ennalleen. Lajiston leviäminen tämänkokoisten aukeiden yli on melkoisen mahdotonta.

 

Avohakattua aarniometsää. FSC-sertifioitua.

 

Onegales on ainakin menneinä vuosina myynyt puuta tai sahatavaraa länsieuroopan maihin, kuten Britanniaan ja Hollantiin. Olisikin uuden kampanjan paikka päivittää ajan tasalle, mihin muualle kuin Venäjälle puuta menee, ja informoida ostajia puun alkuperästä.

Absurdeinta on, että tuokin näkemämme avohakkuu on FSC-sertifioitua. Tällaisen suuruusluokan ikimetsät siis kaatuvat sertifikaatin suojissa, ja kun kaikki ”shakkiruudut” on hakattu, on tuloksena käytännössä jättimäinen avohakkuu, 20 kilometriä kanttiinsa. Nähtyäni Stora Enson Jämtlannissa tänä vuonna avohakkaamia metsiä niin ikään FSC:n alla, voi vain todeta kuinka sertifikaatti näyttää sallivan täydellisen luontoarvojen hävityksen kaikkialla, maakohtaisista sovelluksista huolimatta. Saa nähdä, mitä tuo kirjainhirviö ja sen toimeenpano merkitsee toteutuessaan mahdollisesti Suomessakin. Ainakin meillä on nyt varoittavia esimerkkejä.

 

Tässä kasvoi vanha aarniokuusi. Kuva Kirsi Eskelinen.

 

Vaikka paikalliset ovat luonnollisesti huolissaan perustettavan kansallispuiston vaikutuksista elämäänsä, on suurempi huoli Onegalesin suorittamat hakkuut. Avohakkuiden raja on jo saavuttanut eteläisimpiä kyliä. Toivottavasti Venäjän viranomaisilta löytyy tahtoa perustaa kansallispuisto ennen kuin on liian myöhäistä.

Lisää kuvia Onegan niemimaalla elokussa järjestetyltä leiriltä löytyy täältä.