Avohakkuut ovat nykyään pieniä ja sertifikaatti turvaa kestävyyden – Miksi maisema on silti harmaa?

Tällaisia hokemia kuullaan usein keskusteltaessa tehometsätalouden kestävyydestä. Suomen metsistä avohakataan vuosittain vain murto-osa. Avohakkuuthan ovat nykyään niin pienialaisia Osaran aukeisiin verrattuna, että metsämaisemassa säilyy aina runsaasti myös varttuneita metsiä. 

Ja tosiaan, yksittäiset metsänkäyttöilmoitukset tehdään useimmiten korkeintaan muutamien hehtaarien yhtenäisistä alueista. Tosin jo hehtaarin aukkoa voi pitää valtavana verrattuna luonnonmetsien tavanomaisten luontaisten häiriöiden mittakaavaan. Siis siihen, johon iso osa metsälajeistamme on sopeutunut. Yksityismetsissä yksittäisen päätehakkuun keskimääräinen pinta-ala on pienempi kuin muiden maanomistajien hakkuissa, ollen sekin kuitenkin 1,3 hehtaaria.

Avohakkuista tehdyt metsänkäyttöilmoitukset harmaalla.
© Maanmittauslaitos © Metsäkeskus

Yllä olevasta kuvasta kuitenkin välittyy avohakkuutalouden metsämaisemaa muokkaava voima totuudenmukaisemmin. Lähes kaikki kartalla näkyvät avohakkuut on tehty 13 viime vuoden aikana Kolvananuuron luonnonsuojelualueeseen rajautuvalla, metsäyhtiö Tornatorin (Stora Enson tytäryhtiö) omistamalla palstalla.

Hakkuukartan aluetta ilmakuvassa. Alla olevat valokuvat ovat itäosaan suunnitellun avohakkuun alueelta. Ilmakuva © Maanmittauslaitos

13 vuoden ikäinen taimikko on vielä kovin kaukana sellaisesta metsästä, jossa viihtyisi sen kummemmin ihminen kuin uhanalainen metsälajikaan. Lähes yhtenäinen harmaan pirstoma alue on kooltaan noin 120 hehtaaria. Kymmenien hehtaarien kokoiset harmaat vyöhykkeet ovat yleisiä. Lohduttomimmat tuhoalueet peittävät yhtenäisinä jopa kymmeniä neliökilometrejä kotimaatamme. Siis tuhansia hehtaareja.

Tornatorin avohakkuun leimikkonauha runsaslahopuustoisessa metsässä Kolvananuuron itäpuolella Joensuussa.

Lopputuloksena oleva maisema muistuttaa metsää yhtä paljon kuin yhtiöiden kestävyyspuheet todellisuutta. Yhtiöt tekevät kaikkensa, jotta niiden maine olisi vihreä. Tai siis tekevät kaikkensa, paitsi sellaisia käytännön tekoja, jotka sanottavasti auttaisivat metsäluontoamme. Ongelmana on, ettei yhtiön puusta saamaa hintaa parantava sertifikaatti saisi jättitulosta takovien metsäjättien mielestä johtaa siihen, että puuta saa kaataa vähemmän. Kyse ei ole tappion välttelystä, vaan maksimaalisesta voitontavoittelusta. Kansankielellä ahneudesta.

Tornatorin avohakkuun leimikkonauha runsaslahopuustoisessa metsässä Kolvananuuron itäpuolella Joensuussa.

Kulisseissa on meneillään kiivas kamppailu siitä, ettei FSC-sertifikaattia tarvitsisi noudattaa ihan niin kuin sääntöihin on kirjattu. Esimerkiksi uhanalaisten lajien esiintymien hävittäminen halutaan sallituksi. Nyt kun vihreä leima on lyöty pitävästi kankkuun, voi sikailu toden teolla alkaa.

Kolvananuuron seudulta Tornator on juuri aikeissa parturoida viimeisiä vanhoja metsiään (linkki Karttapaikkaan). Sellaisiakin, jotka kuuluisi sertifioinnin sääntöjen mukaan säästää ja jotka ovat selkeästi suojelun arvoisia. Niissä elää suuri joukko uhanalaisia lajeja, joista, kuten sääntöjen vastaisista hakkuistakin, on yhtiölle ilmoitettu. Toivottavasti ainakin tämän alueen kohdalla omien sääntöjen noudattaminen kiinnostaa.

Tornatorin avohakkuuleimikon runsaslahopuustoista luonnontilaisen kaltaista metsää. Tällaiset metsät kuuluvat uhanalaisten lajien tärkeimpiin elinympäristöihin.

P.S.
Sattumoisin yhtiö ilmoitti juuri uuden, laajan luonnonsuojelualueen perustamisesta läheiselle Luhtapohjan alueelle. Yhtiön kommentin mukaan ”Uusia luonnonsuojelualueita perustamalla täydennämme ekologista verkostoa, joka yhdessä avainbiotooppien, lajiesiintymien ja suojakaistojen kanssa muodostaa Tornatorin metsien monimuotoisuudelle vahvan perustan”.

Hienolta kuulostaa ja suoluonnon kannalta onkin. Tornatorin metsien monimuotoisuudesta on kuitenkin turha puhua valtaosin puuttomista, märistä luhtasoista muodostuvan suojelualueen kohdalla, jonka sertifikaattikin velvoittaisi pääosin säästämään. Lajiesiintymien mainitseminen särähtäisi korvaan huomattavasti vähemmän, jos yhtiö ei olisi juuri viime kesänä tuhonnut avohakkuissa sille ilmoitettuja uhanalaisten lajien esiintymiä FSC-sertifikaatin sääntöjen vastaisesti. Suojelu-uutiset ovat aina hyviä, mutta metsäluonto kaipaa suojeltuja metsiä.

Teksti ja kuvat: Joni-Matti Kusmin

Miksi Tornator ei halua suojella Natura -alueen virkistysmetsiä?

Teksti:
Janne Kumpulainen, luontoinventoija
Juha Kinnunen, biologi, FM

Vieremäläisille ja yläsavolaisille laaja Hällämönharjun seutu on ollut tunnetuimpia harjumetsiä, ja suosituimpia sellaisia. Niinpä pääomistaja Tornator suostui viitoittamaan polun ja rakentamaan kodan Linnaharjulle. Yhtiö osoitti tällä, että virkistys kohdistuu muihinkin osiin kuin harjun keskeisimpään selänteeseen.

Hällämönharju_usvassa
Hällämönharju usvassa.

Toistaiseksi Tornator on suostunut rauhoittamaan vain jyrkimmän pätkän järvimaiseman keskeltä. Yhtiö kuitenkin jätti polun hoitamatta ja alkoi vähentää Natura-alueen harjumetsiä reunoilta käsin. Tornator ryhtyi rahankiilto silmissään vähentämään Natura-alueen arvoja. Siitä huolimatta että joka vuosikymenellä on kiistelty alueen suojelusta.

Linnaharju_aukkohakkuu_2015
Linnaharjun vuonna 2015 hakattua maisemaa. ”Linnaharjun metsiä käsitellään maisema-, ja virkistysarvojensa vuoksi puistomaisesti, vaikka ne ovatkin talousmetsiä. Polun opastaulut pidetään ajantasalla tulevan metsänkäsittelyn mukaan, joten polku elää jatkuvasti”, sanotaan Vieremän kunnan nettisivulla.

Tornator on osallistunut Hällämön hoito- ja kunnostusuunnitelman ohjausryhmään. Samaan aikaan kun ryhmässä on monien osapuolien toimesta esitetty luontopolun kunnostamista, yhtiö ei kerro omista aikeistaan. Tornator on jatkanut alueen metsien hakkaamista, ja valmistelee uusia jatkohakkuita kuin mitään suojelun toteutusta ei aiottaisikaan miettiä.

Aika lailla samanlainen kiista Natura-suojelun toteutuksesta käytiin viime vuonna Kajaanin Ärjänsaaressa. Eli onko alueelta ehditty kartoittaa luontotyypit ja mitä suunnittelu edellyttää ennen hakkuita. Myös kartoituksen tarkkuus on tärkeää. Jos harjumetsien joukossa on (nuortakin) luonnonmetsää, hakkuut ovat laittomia.

ELY-keskus ei ole puuttunut Tornatorin hakkuisiin Hällämönharjun Natura-alueella. Suurin ristiriita viranomaisten passiivisuudessa on se, että maanmuokkaus on haitannut luontotyypeille tärkeiden kasvilajien säilymistä. Eli hakkuut ja muokkaus yhdessä ovat heikentäneet Natura-alueen harjumetsiä ja muita luontotyyppejä. Luonnonsuojelulaki kieltää näiden heikentämisen.

Linnaharju_avohakkuu_2017.jpg
Avohakkuu Linnaharjulla vuonna 2017.

Linnaharju_avohakkuu_2017-2.jpg
Avohakkuu Linnaharjulla vuonna 2017.

Ydinalueiden arvo on hyvin merkittävä niin geologisesti kuin biologisesti. Suomen Ympäristö -julkaisussa 32/2011 todetaan, että alue on Savon laajin valtakunnallisesti arvokas tuuli-/rantakerrostumien yhdistelmämuodostuma (s.18). Hakkuut tuntuvat erityisen ahneilta, kun ajattelee ainutkertaisen kokonaisuuden arvoa.

Vieremän kunta on toivonut Linnaharjun polun kunnostamista. Hakkuiden jatkaminen oli huono vastaus luontomatkailun ja matkailusuunnitelman kehittäjille. Kuka kustantaa uuden kodan, kun edellisen kotareitin maisema on pilattu hätiköintihakkuilla? Ehkä kunta huomaa tästä, että maakuntakaavamerkinnät pitäisi siirtää yleiskaavan määräyksiksi.

Hakkuut mahdollistava maa-aineslailla toteutettu suojeluvaihtoehto valittiin viime vuosisadalla Hällämön Natura-alueen toteutuskeinoksi vain siksi, ettei valtiolle syntyisi suojelusta korvausvelvollisuutta. Rajoittamalla metsätaloushakkuita – ja perustamalla suojeluosia – turvataan monikäyttö ja lisääntyvä matkailukäyttö. Vain tällä tavalla kyetään takaamaan alueen arvot. Vieläkö tarvitaan kiista maanmuokkauksen rajuudesta Natura-alueella?

Linnaharju_avohakkuu_2015.jpg
Linnaharjun avohakkuu vuodelta 2015.

Onko mäntyplantaasi-istutuksien perustaminen luontaisesti syntyneen männikön tilalle järkevää Natura-alueen käyttöä? Miksi ELY-keskus sallii heikentää luontotyypin ominaispiirteitä, esimerkiksi harjukasvillisuuden elinoloja?

Näitä kysymyksiä kuullaan vielä lisää.

Hällämönharju&Pikku-Hällämö.jpg
Hällämönharju ja Pikku-Hällämö.

mapant
Kartta Hällämönharjun ja Linnaharjun topografiasta. Violetit alueet ovat suppakuoppia. (karttakuva: MapAnt.fi)


 

LINKKEJÄ:

 

Päivän laji: kuusenpiilojäkälä – korpikuusten vaarantunut kauneuspilkku

Teksti ja kuvat: Olli Manninen

Kuusenpiilojäkälä (Arthonia leucopellaea) on erinomainen arvokkaiden vanhapuustoisten korpien indikaattori. Korpien ohella lajia voi löytää puronvarsimetsistä sekä joskus rämeiltä. Lajin levinneisyys on Suomessa eteläinen ja se on kärsinyt paljon ojituksista ja hakkuista. Kuusenpiilojäkälä kasvaa vanhoilla elävillä kuusilla tai joskus muillakin puilla, hyvin usein samoilla rungoilla kuin kuusenhärmäjäkälä (Lecanactis abietina). Aluksi esiintymät tulevat kuoren uloimmille palasille, josta se voi levitä laajemmallekin.

Kuusenpiilojäkälä on erinomainen arvokkaiden vanhapuustoisten korpien indikaattori. Kuva: Olli Manninen
Kuusenpiilojäkälä on erinomainen arvokkaiden vanhapuustoisten korpien indikaattori. Kuva: Olli Manninen

Tämä rupijäkälälaji on poikkeuksellisen vaihteleva väritykseltään. Sekovarsi voi olla kellertävä, punertava, vihertävä tai jopa valkoinen! Itiäpesäkkeet ovat mustia, epäselvärajaisia ja vanhemmiten reunaltaan mutkittelevia. Ruotsalaisten mielestä nämä muistuttavat kissantassuja, tästä ruotsinkielinen nimikin (kattfotslav).

Uhanalaisuudeltaan uusenpiilojäkälä on luokiteltu vaarantuneeksi (VU). Uhanalaisuuden aiheuttajia ovat metsätaloustoimien aiheuttamat vanhojen metsien ja kookkaiden puiden väheneminen sekä korpien ojitukset. Lajin tulevaisuuden turvaamiseksi korpien suojelua tulee lisätä eteläisessä Suomessa. Myös ennallistamistoimet ojitetuilla esiintymispaikoilla saattavat auttaa lajia selviytymään. Korpien suojelutilanteen parantaminen on yksi uuden soidensuojelun täydennysohjelman päätavoitteista. Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) keskeytti pitkään valmistellun soidensuojelun täydennysohjelman juuri ennen maanomistajakuulemisten alkamista.

Luonto-Liiton metsäryhmän kartoittajat löysivät kuusenpiilojäkälää UPM:n omistamasta Viilijaakonkorvesta. Korpi on osa Sammalisenvuorten aluetta, jonka suojelua luontojärjestöt ovat esittäneet jo vuonna 2008. Kuva: Olli Manninen
Luonto-Liiton metsäryhmän kartoittajat löysivät kuusenpiilojäkälää tästä UPM:n omistamasta komeasta korvesta. Viili-Jaakonkorpi on osa Lammin Sammalisenvuorten aluetta, jonka suojelua luontojärjestöt ovat esittäneet jo vuonna 2008 [katso linkki]. Aluetta ei ole suojeltu. Kuva: Olli Manninen
***
Päivän laji -sarjassamme julkaistu:

Ensimmäisellä kartoitusreissulla

Teksti: Pihla Salminen

Kuvat: Lauri Kajander

Hanna Jauhiainen merkitsee muistiin konkelolla kasvavan punahäivekäävän, joka on vanhan metsän indikaatorilaji.
Hanna Jauhiainen (vas.) merkitsee muistiin konkelolla kasvavan punahäivekäävän, joka on vanhan metsän indikaattorilaji. Pihla Salminen valokuvaa.

Osallistuin viime syyskuussa Luonto-Liiton metsälähettiläskoulutukseen, sillä halusin alkaa tehdä jotakin hupenevien metsiemme puolesta. Antoisan koulutuspäivän jälkeen meidät toivotettiin tervetulleiksi myös Luonto-Liiton metsäryhmän kokoukseen, jossa käsiteltiin muun muassa tulevaa kartoitusretkeä Etelä-Savoon Haarikko-järven alueelle. Haarikossa kuvatun Metsän tarina –dokumentin nähneenä sukat pyörivät jaloissani, kun kuulin, että voisin lähteä mukaan kartoittamaan metsiä tuolle yhdelle kuukkelien eteläisimmistä asuinsijoista. Alueesta on tehty suojeluesitys, jota varten suuri osa alueesta ja sen luontoarvoista oli jo kartoitettu, mutta joitakin reuna-alueita oli vielä tutkimatta. Pääsisin siispä oppimaan metsien kartoitusta ja vieläpä alueelle, jonka pikainen suojelu on hyvin tärkeää.

Lokakuussa koitti tuo odotettu reissu, pakkasen ja ensimmäisten lumihiutaleiden laskeutuessa. Perillä odotti iloinen joukko metsäryhmäläisiä, jotka opastivat minut metsän kartoitukseen. Ensimmäisenä aamuna jakauduimme muutaman hengen ryhmiin ja jaoimme jokaiselle ryhmälle kartoitettavan alueen. Pääsin kahden konkarin mukaan Rakovuorille, joista osa oli jo UPM:n suunnitelmissa suojeltavina luontokohteina.

Opin ensimmäisen kartoituspäiväni aikana muutamia kääpälajeja, koetin arvioida metsän ikää, tyyppiä sekä lahopuun määrä ja räpsin kuvia. Sain lainaksi GPS-laitteen, josta kartan kanssa seurasin reittiämme ja johon merkkasin suojelun kannalta tärkeitä lajeja ja paikkoja, esimerkiksi kääpiä ja korpilaikkuja. Ja voi sitä riemun tunnetta, kun kaatuneen kuusen juurakosta löytyi vanhan metsän lajeihin kuuluva aarnisammal (Schistostega pennata)! Illalla majapaikkaamme palattuamme saimme kuulla iloisia uutisia myös toiselta ryhmältä, sillä he olivat nähneet kuukkeliparin sekä liito-oravan papanoita.

Pihla Salminen (oik.) ja Hanna Jauhiainen kirjaavat aarnisammalen GPS-koordinaatteja Rakovuorilla.
Pihla Salminen (oik.) ja Hanna Jauhiainen kirjaavat aarnisammalen GPS-koordinaatteja Rakovuorilla.

Seuraavana inventointipäivänä saimme oppaaksemme alueen läpikotaisin tuntevan luontokuvaaja Hannu Siitosen, joka on yksi Metsän tarina –dokumentin tekijöistä. Hannu näytti meille viime kesänä salamasta syttyneen metsäpaloalueen. Mustaksi palanut maa ja puunrungot olivat maagisen kauniita ja pohjantikkakin kuului jo tulleen apajille kaivamaan makupaloja palaneen puunkuoren alta.

Kuukkeli laskeutuu Hannu Siitosen kädelle.
Kuukkeli laskeutuu Hannu Siitosen kädelle.

Päätehakkuiden vertaaminen metsän luonnolliseen uudistumiseen metsäpalon kautta tuntui absurdimmalta kuin koskaan, kun kuljimme tuossa kauniissa, uutta voimaa huokuvassa metsässä. Tapasimme myös kuukkeliparin, joka uteliaana lähestyi meitä puusta toisen lennähdellen. Sinä hetkenä viimeistään päätin, että aion auttaa metsien kartoituksessa aina kun se vain on mahdollista.

Metsäpaloalueen tutkimisen jälkeen lähdimme vielä kartoittamaan kahta pienempää aluetta, mahdollista liito-orava metsikköä sekä ilmakuvien perusteella lupaavan näköistä metsälaikkua. Menin jälkimmäisen ryhmän mukana, mutta maisema ei paikan päällä ollutkaan aivan se mitä odotimme ja toivoimme. Siinä missä meidän kartoissamme oli metsää, oli nyt heinikoitunut hakkuuaukea. Näky oli surullinen, mutta vakuutti minut siitä, että metsien kartoitusta on tehtävä niin paljon kuin mahdollista, jotta sama ei toistu muualla.

Kirjoittaja on 22-vuotias luonnonmaantieteen opiskelija, Luonto-Liiton luontokerho-ohjaaja ja metsien ystävä pienestä pitäen. Kirjoitus on aiemmin julkaistu Nuorten Luonto -lehden numerossa 1/2014. Jos sinäkin haluaisit lähteä kartoittamaan metsiä, ota yhteyttä Luonto-Liiton metsävastaavaan Lauri Kajanderiin (lauri.kajander [ät] luontoliitto.fi). Tulevan kesän kartoituksia suunnitellaan jo!

ps. Luontojärjestöt tekivät äskettäin Haarikon naapurista suojeluesityksen myös Tornatorin omistamalle Saarijärven alueelle. Suojeluesitys löytyy täältä.

 

Lisää Haarikon alueesta Metsäblogissa:

 

IKEA lähtee Venäjän Karjalasta

Teksti: Olli Manninen 

IKEA ja sen puunhankinnasta vastaava tytäryhtiö Swedwood olivat taas puheenaiheena Venäjän Karjalassa tiistaina. Swedwoodin tehdas Kostamuksessa lopetetaan pikaisesti ja IKEAn puunhankintaa ja jalostusta keskitetään sen sijaan Tihvinään Leningradin alueella.

Ikimetsää pinossa Maksimjärvensalolla kesällä 2012. Kuva: Olli Manninen
Ikimetsää pinossa Maksimjärvensalolla kesällä 2012. Kuva: Olli Manninen

Karjalan työllisyyteen ja vanhojen metsien tilanteeseen vaikuttavaa uutispommia edelsi alle kaksi viikkoa sitten tapahtunut Swedwoodin saama murskaava arvio metsätaloustoiminnastaan Karjalassa ja siitä seurannut FSC-ympäristösertifikaatin menetys.

Ruotsissa ja muualla länsimaissa asia ei ole vielä ollut uutisissa vaikka aiheen luulisi kiinnostavan. IKEA ja Swedwood ovat olleet pari vuotta melkoisen kritiikin ja huomion kohteena Karjalan hakkuutoiminnastaan. Erityisen huomion kohteena on ollut se, että firman hakkuut Karjalan vanhoissa metsissä ovat olleet sertifioituja FSC-ympäristömerkin mukaan ja se, että yhtiö ei ole noudattanut sertifikaatin kriteereitä hakkuissa, avoimuudessa ja sosiaalisissa kysymyksissä.

Asia lienee IKEAn kannalta niin kiusallinen, että se yritetään vaieta ja unohtaa. Uudesta merkittävästä strategiamuutoksesta ei ole lännessä tiedotettu ollenkaan. Suomessa ainoastaan Maaseudun tulevaisuus teki aiheesta pienen uutisen.

Swedwoodin hakkuuta Karjalassa 2012. Kuva: Lauri Kajander
Swedwoodin hakkuuta Karjalassa 2012. Kuva: Lauri Kajander

IKEA ilmoittaa ratkaisun syyksi yhtiön uudelleenjärjestelyt ja tarpeen keskittää toimintoja. Kritiikkiä saaneet aarniometsien hakkuut ja epäonnistuminen ympäristökriteerien noudattamisessa ei heidän mukaansa vaikuttanut päätökseen mitenkään. Tätä on jo moni Karjalassa ehtinyt epäillä, koska yhtiö on saanut huonoa ympäristöjulkisuutta juuri Karjalan toiminnastaan ruotsalaisten, venäläisten ja suomalaisten ympäristöjärjestöjen otettua epäkohtia esille. Muina syinä on mainittu lisäksi Karjalan kankea lainsäädäntö hakkuiden ja maanvuokrausten suhteen ja osin tästä johtuva taloudellisesti ja ekologisesti järkevien hakkuumahdollisuuksien väheneminen.

IKEAn toiminta Kostamuksessa on tyypillinen esimerkki suuryhtiöiden kyynisestä ympäristöpolitiikasta. Yhtiö kieltäytyi vuosien ajan toimittamasta tai edes tuottamasta vaadittua dokumentaatiota säästökohteista ja luonnoltaan arvokkaiden metsien sijainnista. Yhtiö ei edes suostunut kertomaan, mistä kaikkialta se hankkii puuta tehtaalleen ns. Controlled wood:ina, jota käytetään FSC Mix -merkityissä tuotteissa varsinaisen sertifioidun puun ohessa. Aarniometsiä hakattiin rutiininomaisesti ja ongelmat kiellettiin julkisuudessa. Julkisuudessa yhtiö sen sijaan mainostaa ”korkeaa ympäristöimagoaan” erittäin näyttävästi. Laiminlyöntien seurauksena oli lopulta sertifikaatin menetys.

Vaikka ”oikeus” lopulta toteutui oli vahinko kuitenkin jo tapahtunut. Yhtiö hakkasi ja hakkautti yli kahdeksan vuoden aikana tuhansia hehtaareita aarniometsiä Karjalassa ja myi niistä valmistettuja huonekaluja ja sahatavaraa ympäristösertifikaatilla leimattuna. Kun sertifikaatti aiheellisesti lähti, lähti myös IKEA kohti uusia alueita.

Maksimjärvensalon puupinoja 2012. Kuva: Olli Manninen
Maksimjärvensalon puupinoja 2012. Kuva: Olli Manninen

Karjalassa huolta työpaikoista on herättänyt äkillinen liimapuutehtaan lakkauttaminen ja todennäköisesti siitä seuraava hakkuiden väheneminen Karjalan pohjoisosissa. Sahan ja vuokrattujen metsäalueiden tulevaisuudesta ei ole tällä hetkellä varmaa tietoa. Myös alueen vanhojen metsien tulevaisuus riippuu siitä, tuleeko Swedwoodin tilalle Kostamukseen muita yrittäjiä ja kuinka metsien vuokrasopimuksia kaupataan eteenpäin. Toivoa kuitenkin sopii, että ainakin Maksimjärvensalon laajan aarniometsäalueen suojelu etenee kun IKEA lakkaa ostamasta sieltä puuta. Luonto-Liiton metsäryhmäläiset ovat inventoineet jo 90-luvun puolivälistä lähtien tätä mahtavaa mutta koko ajan kutistunutta metsäerämaata, viimeksi toissa vuonna.

IKEA siis keskittää tuotantoa etelämmäs Venäjällä. Tihvinän alueen lisäksi on mainittu suunnitelma uudesta huonekalutehtaasta Novgorodiin. Nopeakasvuisemmat metsät ja pienempi vanhojen metsien suhteellinen määrä näillä alueilla saattaa mahdollistaa luonnonkin kannalta järkevämpää toimintaa. Kovin lupaavaa ei kuitenkaan ole se, että Swedwood sai jo vuonna 2012 Tihvinän vuokra-alueen FSC-auditoinnissa huikeat 26 eri huomautusta korjattavista asioista ympäristöön, työturvallisuuteen ja muihin sosiaalisiin kysymyksiin liittyen.

LINKKEJÄ:

– Greenpeacen blogi Swedwoodin FSC-sertifikaatin menetyksestä 5.2.2014

 Luonto-Liiton Metsäblogi IKEAn ikimetsähakkuista 13.12.2012

– Venäjänkielisiä uutislinkkejä IKEAn Karjalan toiminnan lakkauttamisesta:

Swedwoodin FSC-sertifikaatin menetykseen johtanut auditoijan raportti

AlJazeera English -kanavan uutinen IKEAn toiminnasta Karjalassa (2012, YouTube -video)

Saksalaisen tv-kanavan uutisraportti IKEAn toiminnasta Karjalassa (2011, YouTube -video, engl. tekstitys)

– Ikea avverkar unik urskog – i skydd av miljöflagg (2012, Ruotsin TV:n raportti)

Loviisan Kukuljärvi suojeltiin!

Teksti: Lauri Kajander

Syksyllä 2012 paljastui, että Stora Enso oli ostanut maanomistaja Tornatorilta 16 hehtaarin avohakkuuleimikon Kukuljärven alueelta Loviisan Ruotsinpyhtäällä. Nurin oli menossa hienoa Kukuljärven rantametsää, jota luontojärjestöt olivat esittäneet suojeluun jo paria vuotta aikaisemmin. Tuli kiire.

Heti uutisen kuultuamme suuntasimme Olli Mannisen ja Greenpeacen Matti Liimataisen kanssa maastoon tarkastamaan suunniteltua avohakkuualuetta. Muutaman tunnin pintapuolinen kartoitus tuotti leimikon alueelta yli kolmekymmentä havaintoa uhanalaisista, silmälläpidettävistä tai muuten vaateliaista ja luonnonsuojeluarvoa indikoivista lajeista! [lajilista .xls-tiedostona, 13kt]

Olli Manninen löysi korven reunasta tervalepän tyveltä uhanalaista ruskopiilojäkälää. Kuva: LK
Olli Manninen löysi korven reunasta tervalepän tyveltä uhanalaista ruskopiilojäkälää. Kuva: LK

Avohakkuuseen oli menossa noin 16 hehtaaria metsää, jossa on muun muassa satoja järeitä haapoja, satoja kuutioita eri ikäistä lahopuuta, luonnontilaisia korpia ja rämeitä sekä lukuisia uhanalaisia tai vaateliaita lajeja. Ruotsinpyhtään taajaman ja historiallisen ruukin vieressä sijaitsevan alueen läpi kulkee merkitty retkeilyreitti. Avohakkuuseen oli joutumassa myös puoli kilometriä täysin rakentamattoman erämaisen järven yhtenäistä metsäistä rantaa. Rantaan oli tarkoitus jättää vain 10 metrin kapea suojavyöhyke, jolla silläkin olisi tehty harvennushakkuu. Leimikko rajautui aivan grillikatoksella ja laiturilla varustetun yleisen uimarannan viereen.

Avohakkuu uhkaa erämaisen, rakentamattoman Kukuljärven metsäistä rantaa puolen kilometrin matkalta. Tässä leimikkoa vastarannalta kuvattuna. Kuva: LK
Avohakkuu uhkasi erämaisen, rakentamattoman Kukuljärven metsäistä rantaa puolen kilometrin matkalta. Tässä leimikkoa vastarannalta kuvattuna. Kuva: LK

Toimitimme välittömästi tiedot uusista, aiempaa suojeluesitystä täydentävistä havainnoistamme maanomistaja Tornatorille ja puunostaja Stora Ensolle. Vetosimme niihin, että hakkuista luovuttaisiin ja alue suojeltaisiin. Tornator käynnistikin neuvottelut METSO-ohjelmasta ja suojelun toteutuksesta vastaavan Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa, joka tiedotti neuvotteluiden lopputuloksesta viimein 20.6.2013: ”Uusi suojelumetsä Kukuljärvelle”.

Kukuljärvelle perustetun yksityisen luonnonsuojelualueen karttarajaus.
Kukuljärvelle perustetun yksityisen luonnonsuojelualueen karttarajaus.

Tämä on erittäin hieno päätös! Vilpitön kiitos Tornatorille valmiudesta myydä arvokkaimpia luontoalueitaan paperitehtaan ja sahan sijasta suojeluun. 50 hehtaarin suojelualue on Etelä-Suomen mittapuulla suuri ja tässä tapauksessa myös erittäin korkealaatuinen.

Toivottavasti Tornator selvittää suojelumahdollisuudet myös muilla luontojärjestöjen suojeluesityskohteilla. Kukuljärvelläkin suojelualuetta saadaan toivottavasti vielä myöhemmin laajennettua järjestöjen alkuperäisessä suojeluesityksessä rajatuilla läheisillä arvokkailla Kukuljärvenkallioiden ja Högmalmenin alueilla.

Joka tapauksessa Kukuljärven suojelualueen perustaminen oli Tornatorilta merkittävä teko eteläsuomalaisen uhanalaisen metsäluonnon auttamiseksi!

Kartassa mustalla luontojärjestöjen suojeluesityksen rajaus (2009) ja punaisella Stora Enson avohakkuuleimikot.
Kartassa mustalla luontojärjestöjen suojeluesityksen rajaus (2009) ja punaisella Stora Enson avohakkuuleimikot, joiden ympäristöön suojelualue on nyt perustettu.

LINKKEJÄ:

PS. Olemme esittäneet myös Ruotsinpyhtään ruukkialueen koillispuolella sijaitsevan hienon Vironmäen alueen suojelua. Maanomistaja A. Ahlström Oy:n mukaan Vironmäen suojeluesityksen eteläosaan on jo kaavoitettu muutamia tontteja, mutta he ovat luvanneet selvittää mahdollisuuksia muun alueen suojeluun.

UPM taipui neuvottelemaan Haarikosta – lisäaikaa kaakkurille ja kuukkelille

Teksti ja kuvat: Eini Kosonen

Metsäyhtiö UPM on Suomen luonnonsuojeluliiton kanssa keskiviikkona 26.3. käymissään neuvotteluissa lupautunut pidättäytymään ”Metsän tarina” -elokuvasta tutun Haarikon alueen hakkuista toistaiseksi. Myös rantatonttien myynti on jäissä. Haarikon alue on näin saanut jatkoaikaa.

Tähän Tyrmä-lammen rantametsään suunniteltu hakkuu on toistaiseksi peruttu. Kuva: Eini Kosonen
Tähän Tyrmä-lammen rantametsään suunniteltu hakkuu on toistaiseksi peruttu.

Luontojärjestöt ovat tehneet UPM:lle esityksen Haarikon luontoarvojen säilyttämiseksi. Esityksessä toivotaan esimerkiksi, että uudistushakkuita ei tehtäisi alueella. Näiden metsien peitteisenä säilyminen on erityisen tärkeää alueella elävän kuukkelin vuoksi, mutta se on myös kohtuullista kaikkien muiden alueella elävien metsälajien elinympäristöjen säilyttämiseksi. Lähialueiden metsäpeitteisyys ja metsäelinympäristöjen määrä on lyhyenä aikana pudonnut rankkojen avohakkuiden vuoksi. On hyvä, että metsäyhtiö on nyt viheltänyt pelin poikki hakkuiden suhteen, jotta luontoarvojen kartoitukselle jää aikaa.

Tällä alueella järjestöt (SLL, GP ja LL) esittävät mökkirakentamisesta ja uudistushakkuista luopumista.
Tällä alueella järjestöt (SLL, GP ja LL) esittävät mökkirakentamisesta ja uudistushakkuista luopumista. Rajaus on päivitetty tuoreiden maastotietojen perusteella ja esitetty UPM:lle 26.3.2013.

Myös mökkitonttien myynnin jäädyttäminen toistaiseksi on askel hyvään suuntaan. 3641 ihmistä on vedonnut näiden rantojen vuoksi Metsäyhtiöön 28.3.2013 mennessä allekirjoittamalla adressin: ”Suojellaan Metsän tarinan syntymetsä tulevaisuudelle”. Adressin allekirjoittajat ovat olleet myötävaikuttamassa siihen, että UPM on ryhtynyt harkitsemaan mökkitonttien siirtämistä.

Suojeluesityksen ulkopuolella, mm. Ahven-Valkian ja Kumpulammen länsipuolella on jo hakattu paljon.
Suojeluesityksen ulkopuolella, mm. Ahven-Valkian ja Kumpulammen länsipuolella on jo hakattu paljon.

Haarikon tapaus osoittaa, että Savonlinnan kunnan olisi syytä terästää linjaa tapauksissa, joissa erämaisia lampia pyritään kaavoittamaan mökkikyliksi. Tällaisia kaavoitusmokia ei saisi tapahtua, kuten tällä aiemmin Punkaharjun kuntaan kuuluneella alueella on käynyt. On kuitenkin muistettava, että Haarikon alue on pieni UPM:n omistusten mittakaavassa. Metsäyhtiöllä on vastuu näistä arvokkaista rannoista, ja vain sillä on mahdollisuus tehdä sijoitus tulevaisuuteen säilyttämällä näiden alueiden arvokkaimmat piirteet: erämaisuuden ja luonnonrauhan.

On vielä toivoa, että Haarikon elämä jatkuu myös livenä. Elokuvana ”Metsän tarina” on kerännyt jo suomalaisittain valtavat katsojaluvut ja saavuttanut kuuluisuutta myös kansainvälisesti. Dokumentin on nähnyt jo 61 177 katsojaa ja Panu Aaltion ”Metsän tarinaa” varten säveltämä musiikki on voittanut The International Film Music Critics Association:n  (IFMCA) myöntämän palkinnon maailman parhaasta dokumenttimusiikista vuonna 2012. Tällainen kansainvälinen huomio ei voi olla tuomatta lisää katsojia myös muualta kuin Suomesta. Olisi ikävää huomiota Suomelle joutua myöntämään, että valitettavasti näitä metsiä ja rantoja ei enää ole.

LINKKEJÄ:

Metsän tarina päättymässä UPM:n ahneuteen

Teksti: Eini Kosonen
Kuvat Haarikon alueelta: Luonto-Liiton arkisto

Metsäyhtiö UPM:n toimilta ei säästy juuri mikään, minkä voi muuttaa rahaksi. Yhtiön ahneuden uhriksi ovat nyt jäämässä Haarikon alueen erämaiset järvet ja vanhat metsät, joiden luontoarvoista todistaa ”Metsän tarina” -elokuva.

Tämänkin lammen rantaan on kaavoitettu mökkitontti.
Tämänkin lammen rantaan on kaavoitettu mökkitontti.

Kannattamattoman metsätalouden alueella Pohjois-Suomessa yhtiö myy metsätiloja. Etelä-Karjalassa, metsäteollisuuden ydinalueella, se muuttaa viimeiset, erämaiset järvet mökkikyliksi; rantojahan ei FSC-sertifikaatin kasvojenpesuliinakseen ottanut yhtiö voi hakata.

Nettisivulla UPM:n myytäviä tontteja on tätä kirjoitettaessa 1263 kpl. Uusia järviä pyykitetään jatkuvasti. Rauhallisten tai rakentamattomien järvien muuttaminen mökkislummeiksi tuhoaa luonnon arvoja ja poistaa järvet käytännössä paikallisten ihmisten yhteisestä virkistyskäytöstä. Toisen mökkitontin rannassa ei voi nauttia luonnon rauhassa retkeilystä.

Vielä rakentamattoman Haarikko-järven rantakallioita.
Vielä rakentamattoman Haarikko-järven rantakallioita.

Näin on käymässä myös Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan rajamaastossa parinkymmenen kilometrin säteellä Haarikon erämaisesta alueesta. Esimerkiksi Lohikosken valtionmaan pohjoisreunalla Honkasjärven rannalla UPM:llä on myytävänä 13 tonttia, Vihtari-järven rannalla 7 tonttia ja täysin rakentamattoman Palos-järven rannalle on pyykitetty 10 tonttia. Kolmisenkymmentä mökkitonttia on suunnitteilla Haarikon ja parinkymmenen muun toistaiseksi rakentamattoman, erämaisen järven rannalle, suoraan ”Metsän tarina” – elokuvan syntysijoille.

”Metsän tarina” elokuvan on nähnyt jo noin 25 000 ihmistä. Elokuvateatterit täyttyvät lapsiperheistä. Lapset ovat saaneet harvinaisen tilaisuuden nähdä, millaisia aarteita suomalainen vanha metsä parhaimmillaan sisältää, millaisia lintuja ja eläimiä Etelä-Karjalan viimeisessä erämaisessa kolkassa, Haarikkojärven läheisyydessä asuu.

Haarikon alueella pesii myös erämaisten lampien asukki kaakkuri.
Haarikon alueella pesii myös erämaisten lampien rauhaa tarvitseva kaakkuri.

Elokuvan lopussa elokuvalle äänensä antanut poika kertoo pääsevänsä ensimmäiselle metsäretkelleen. Saman ilon soisi järjestyvän vielä niille elokuvan nähneille lapsille, jotka kiinnostuvat vanhan metsän tarinasta. Yhtiö tarjoaa heille tulevaisuudessa kuitenkin kuukkelin, liito-oravan, peukaloisen, hirvien, pöllöjen ja kanahaukan sijasta ihmistoiminnan ja moottoriajoneuvojen melua ja yksityisalueiden kiertämistä.

Haarikon alueelta on tehty suojeluesityksiä UPM:lle jo vuodesta 2008 lähtien. Suojeluesitystä on laajennettu kattamaan lisääntyneen tiedon valossa arvokkaat alueet. Karttaan on merkitty mustalla UPM:n suunnittelemat mökkitontit.
Haarikon alueelta on tehty suojeluesityksiä UPM:lle jo vuodesta 2008 lähtien. Suojeluesitystä on myöhemmin laajennettu kattamaan lisääntyneen tiedon valossa arvokkaat alueet. Karttaan on merkitty mustalla UPM:n suunnittelemat mökkitontit.

Suomen luonnonsuojeluliitto, sen Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirit sekä Etelä-Karjalan lintutieteellinen yhdistys ovat tehneet Haarikon alueesta suojeluesityksen. Alue on luonnon monimuotoisuuden kannalta maakunnallisesti arvokas. Haarikkojärven ympärillä on parikymmentä rakentamatonta järveä tai lampea, arvokkaita puroja ja virtavesiä ja luonnontilaisia lähteitä. Haarikkojärven ympärillä on iäkästä, luonnontilaista korpea ja majavan toiminnan muokkaamaa rantametsää. Alueella pesii varpuspöllö, kanahaukka ja liito-orava. Lammilla tavataan kaakkuria. Metsäyhtiö on tietoinen, että alueella pesii myös Etelä-Suomessa harvinaistunut kuukkeli, sillä yhtiö on toiminut luonnonsuojelujärjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa ns. Kuukkeli-yhteistyöverkosto-hankkeessa vuosina 2010 -2011.

Laajoja yhtenäisiä metsäalueita tarvitseva kuukkeli on uhanalainen Etelä-Suomessa. Haarikon alue on viimeisiä eteläisiä kuukkelin pesimämetsiä.
Laajoja yhtenäisiä metsäalueita tarvitseva kuukkeli on uhanalainen Etelä-Suomessa. Haarikon alue on viimeisiä eteläisiä kuukkelin pesimämetsiä.

Alue on arvokkaiden metsiensä ja rakentamattomuutensa vuoksi Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan mittapuulla ainutlaatuinen kokonaisuus. Metsäteitä on vähän ja puuttuva infrastruktuuri on suojellut alueen erämaisuutta ja luonnonarvoja. Juuri erämaisuus on katoava luonnonvara, joka pitää sisällään arvokkaan metsän elämän lisäksi yhä harvinaisemmaksi käyvän mahdollisuuden ihmiselle; virkistyä ja hoitaa terveyttään rauhallisessa luonnon ympäristössä. Kansainvälisessä Green Belt -hankkeessakin on havaittu suojelualuetyhjiö juuri Etelä-Karjalan kohdalla. Metsätalouden pirstomissa maakunnissa erämaisuutta on häviävän vähän jäljellä. On korkea aika ottaa aikalisä. Haarikon alue on liian arvokas uhrattavaksi ahneuden alttarille. Vetoa sinäkin UPM:ään alueen säästämiseksi ja Metsän tarinan jatkumiseksi: allekirjoita adressi!

LINKKEJÄ:

– Adressi: Suojellaan ”Metsän tarinan” syntymetsä tulevaisuudelle

– SLL:n tiedote 17.1.2013: Metsän tarina -elokuvan syntypaikat uhattuina Punkaharjulla

– YLE-Uutiset 17.1.2013: Metsän tarinan kuvauspaikan kohtalo surettaa

Metsän tarina -elokuva

– Haarikon sijainti Kansalaisen karttapaikassa

IKEA hakkaa ikimetsiä Karjalassa

Teksti: Tiina Jalkanen

Joukko Luonto-Liiton metsäryhmän vapaaehtoisia inventoi alkusyksystä Kostamuksen lähellä sijaitsevan Maksimjärvensalon metsämassiivin luontoarvoja. Kartoitusretki oli osa  Suomen ja Venäjän ympäristöviranomaisten välistä Ystävyyden puiston yhteistyötä.

Maksimjärvensalon ikimetsää. Kuva: Tiina Jalkanen
Maksimjärvensalon ikimetsää. Kuva: Tiina Jalkanen

Maksimjärvensalon metsä on yksi Venäjän Karjalassa parhaiten ihmistoiminnalta säilyneistä mutta suojelemattomista metsäerämaista. Toistaiseksi yhtenäisenä säilyneellä alueella on metsää, jollaista ei tapaa enää juuri muualta Fennoskandian alueelta ja hyvin harvakseltaan koko pohjoiselta taigametsävyöhykkeeltäkään. Kun Suomessa ja muualla Pohjoismaissa vielä säilyneet koskemattoman metsän alueet mitataan usein muutamissa hehtaareissa, on Maksimjärvensalolla sitä aivan oikeaa aarniometsää yli sata tuhatta hehtaaria.

Maksimjärvensalon ikimetsää. Kuva: Olli Manninen
Maksimjärvensalon ikimetsää. Kuva: Olli Manninen

Syksyisen inventoinnin aikana Maksimjärvensalon alueelta dokumentoitiinkin tuhansia uhanalaisten ja vanhaa metsää indikoivien eliölajien esiintymiä. Nämä lajit ovat taigametsävyöhykkeellä hätää kärsimässä: esimerkiksi Suomessa 70 prosenttia metsien elinympäristöistä on uhanalaisia. Elinympäristöjen hävitessä Maksimjärvensalon kaltaiset metsät, joissa ihmistoiminnan historia rajoittuu lähinnä parin vuosisadan takaisiin kaskiin, ovatkin kituvalle metsälajistolle erittäin tärkeitä  piilopaikkoja.

Koskemattoman metsän hakkuita Maksimjärvensalolla syksyllä 2012.
Koskemattoman metsän hakkuita Maksimjärvensalolla syksyllä 2012. Kuva: Tiina Jalkanen

Koska Maksimjärvensalo on Karjalan luonnosuojeluprotektoraatin suojeluprioriteettilistassa syystä tai toisesta tippunut kärkisijoilta, uhkaa tätä metsämassiivia tuhoisa louhinta. Ilmakuvista näkee helposti, kuinka valtavaa metsämassiivia parturoidaan kiihtyvällä vauhdilla sitä mukaa, kun teitä saadaan rakennettua. Mukana hakkuissa ovat myös IKEA ja sen tytäryhtiö Swedwood.

Satelliittikuva paljastaa hakkuiden etenemisen Karjalan metsissä.
Satelliittikuva Maksimjärvensalon metsämassiivista. Kvartaalihakkuiden shakkiruutu lähestyy idästä. Viime vuosina hakkuut ovat levinneet jo punaisella rajatulle alueelle (rajaus suuntaa antava).
[Linkki GoogleMapsiin].
Toistaiseksi IKEA on ollut haluton kertomaan, mistä se ostaa puuta. Todisteet maastossa antavat kuitenkin syytä epäillä IKEA:n vastuullisuutta puunostajana. Maksimjärvensalolla kaatuvia ikimäntyjä väistellessä ehtii jutustella metsäurakoitsijoiden kanssa. He tietävät, kenelle tekevät töitä ja minne heidän kaatamansa puut menevät: Swedwood, IKEA. Eräänkin metsurin työnkuvana oli hänen kertomansa mukaan lähinnä vartioida IKEA:n tukkeja. Katsotaan, joko IKEA:lla olisi pokkaa varmistaa nämä tiedot.

Swedwoodin rekka tukkilastissa.
Swedwoodin rekka tukkilastissa. Kuva: Matti Ikonen

Ikea rakastaa puuta?

Viime vuosien aikana IKEA on jäänyt useaan otteeseen kiinni kirveenkoskemattomien luonnonmetsien hakkaamisesta huonekalujensa materiaaliksi erityisesti Venäjän Karjalassa. Swedwoodin rekat ovat kuljettaneet koskemattomista metsistä rekkakulkueittain puuta sohvapöytien ja ties minkä teevatien materiaaliksi.

Ruotsalainen Skydda Skogen -järjestö onkin viimeisen vuoden aikana nostanut esiin IKEA:n härskiä toimintaa. Järjestön inventoijat dokumentoivat IKEA:n Venäjän Karjalasta vuokraamien alueiden hakkuilta 500-vuotiaiden puiden runkoja, uhanalaisia lajeja ja aivan kauhistuttavaa hakkuujälkeä.

IKEA:n ”vastuullisen” toiminnan jälkiä ja Skydda Skogenin keräämää tietoa voi opiskella tästä linkistä.

IKEA:n viherpesu onkin erityisen törkeää, kun yhtiön brändi on rakennettu osin ympäristöystävällisyyden mielikuvalle.  “IKEA-tuotteiden puu ei saa olla peräisin koskemattomista luonnonmetsistä tai metsistä, joilla on erityistä suojeluarvoa, ellei niitä ole sertifioitu vastuullisesti hoidetuiksi .” [linkki IKEAn ”Energia ja raaka-aineet” -sivulle]

Hakkuujälkeä Maksimjärvensalolla, mittatikkuna kirjoittaja. Kuva: Olli Manninen
Hakkuujälkeä Maksimjärvensalolla, mittatikkuna kirjoittaja. Kuva: Olli Manninen

IKEA:a ei siis huoleta tuhota luonnonmetsiä tai suojeluarvoiltaan arvokkaita alueita, kunhan toimintaa sertifikaatilla hiukan pesaistaan. IKEA:n käyttämä FSC-sertifikaatti on kuitenkin huono pesukinnas. FSC-sertifikaatin kriteerit ovat maakohtaisia, ja Venäjällä on mahdollista, että sertifikaatin saa myös arvokkaista luonnonmetsistä hakattu puu.  Avohakkuu harvinaisessa ikimetsässä on kuitenkin avohakkuu harvinaisessa ikimetsässä riippumatta siitä, mikä leima tukkiin lyödään.

Skydda Skogen, Ruotsin Maanystävät, Venäjän Greenpeace ja venäläinen metsiensuojelujärjestö SPOK vaativatkin IKEA:a lopettamaan arvokkaiden luonnonmetsien hakkaamisen ja kuluttajille valehtelun. Katso seikkaperäiset vaatimukset tästä linkistä [pdf].

Lisäksi 180 000 ihmistä on vedonnut Ikeaan ikimetsätuhon lopettamiseksi.

Mietipä siis vielä, ennen kuin vierailet IKEA:ssa ostoksilla.

P.S. Monta sataa vuotta vanhat järeät kelopuut ovat yksi luonnonmetsän monimuotoisuudelle merkittävistä piirteistä.  Suuri osa Venäjän Karjalassa kaadetuista keloista tuodaan Suomeen. Suomessa keloja ei tapaakaan enää juuri muualla kuin hiihtokeskuksiin nousevien kelohuviloiden seinissä.

Kirjoittaja oli mukana Maksimjärvensalon inventointiretkellä sekä järjestöjen tapaamisessa Tukholmassa joulukuun alussa.

LINKKEJÄ:

Säästäkää Kukuljärven arvometsä, Stora Enso ja Tornator!

Teksti: Lauri Kajander
Kuvat: Olli Manninen ja Lauri Kajander

Stora Enso on ostanut Tornatorilta avohakkuuleimikon metsässä, jonka hakkaaminen uhkaa sekä merkittäviä luontoarvoja että ahkerassa käytössä olevaa merkittyä retkeilyreittiä Ruotsinpyhtään taajaman läheisyydessä, Loviisan Kukuljärvellä (sijainti Karttapaikassa).

Kartassa mustalla luontojärjestöjen suojeluesityksen rajaus (2009) ja punaisella Stora Enson avohakkuuleimikot. Ruotsinpyhtään taajama oikealla ylhäällä.

Avohakkuun uhkaama retkeilyreitti Kukuljärvellä. Siniset leimikkonauhat osoittavat hakkuun reunan. Kuva: LK

Avohakkuuseen on menossa noin 16 hehtaaria metsää, jossa on muun muassa satoja järeitä haapoja, satoja kuutioita eri ikäistä lahopuuta, luonnontilaisia korpia ja rämeitä sekä lukuisia uhanalaisia tai vaateliaita lajeja. Suunniteltujen avohakkuiden keskellä oleva parin sadan metrin pituinen korkea jyrkänne yläpuolisine hienoine kalliometsineen on sentään rajattu hakkuista ulos – mutta vain noin hehtaarin alalta.

Kukuljärven leimikossa kasvaa runsaasti järeitä haapoja. Kuva: OM

Kukuljärven leimikolla on paljon lahopuuta, jolla elää vaateliasta ja uhanalaista lajistoa. Kuva: OM

Avohakattavan alueen läpi kulkee merkitty retkeilyreitti ja avohakkuuseen on joutumassa myös puoli kilometriä täysin rakentamattoman erämaisen järven yhtenäistä metsäistä rantaa. Rantaan on tarkoitus jättää vain 10 metrin kapea suojavyöhyke, jolla silläkin tehtäisiin harvennushakkuu. Leimikko rajautuu aivan grillikatoksella ja laiturilla varustetun yleisen uimarannan viereen.

Avohakkuu uhkaa erämaisen, rakentamattoman Kukuljärven metsäistä rantaa puolen kilometrin matkalta. Tässä leimikkoa vastarannalta kuvattuna. Kuva: LK

Kuulostaako metsältä, joka kannattaa tuhota? No ei minustakaan.

Kyseinen metsäalue sijaitsee Loviisan kunnassa, lähellä Ruotsinpyhtään taajamaa, Kukuljärven pohjoispuolella. Avohakkuun uhkaama metsä on osa laajaa arvokasta metsäaluetta, jonka suojelua luontojärjestöt esittivät osana yhtiömaiden suojeluesitystä vuonna 2009. Samainen alue on todettu myös maakunnallisesti arvokkaaksi Itä-Uudenmaan liiton selvityksessä ”Itä-Uudenmaan maakunnallisesti arvokkaat luonnonympäristöt [pdf, 6,3 Mb]”.

Kävimme tiistaina 2.10.2012 kolmen hengen voimin tutustumassa avohakattavaksi aiottuun metsään – ja mitä löysimmekään! Muutaman tunnin pintapuolinen kartoitus tuotti leimikon alueelta yli kolmekymmentä havaintoa uhanalaisista, silmälläpidettävistä tai muuten vaateliaista ja luonnonsuojeluarvoa indikoivista lajeista!

Olli Manninen löysi luonnontilaisen korven reunasta tervalepän tyveltä uhanalaista ruskopiilojäkälää. Kuva: LK

Lajilistasta [.xls, 13 kt] löytyvät mm. silmälläpidettävät, alueellisesti uhanalaiset, rusokantokääpä (2 esiintymää), rustikka (2 esiintymää) ja  peikonnahka sekä uhanalainen, vaarantuneeksi luokiteltu ruskopiilojäkälä ja silmälläpidettävä norjantorvijäkälä. Tietenkin lyhyen pintaraapaisun jäljiltä paljon lajeja jäi vielä löytämättä.

Leimikkoon joutunut Kukuljärven metsä muodostaisi erinomaisen suojelukohteen jo itsessään. Kun vielä otetaan huomioon metsän sijainti osana laajaa, yhtenäistä korkean suojeluarvon metsäaluetta, johtopäätös on tietenkin selvä:

Luonto-Liitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto vetoavat hakkuusuunnitelmasta vastaavaan ja puut ostavaan Stora Ensoon, että se vetäytyy kaupasta eikä hanki puuta alueelta, jonka suojeluarvo on näin ilmeinen. Lisäksi järjestöt vetoavat metsän omistajaan Tornatoriin, että se tekisi ainoan vastuullisen ratkaisun ja suojelisi Kukuljärven metsän.

Toivomme tietenkin myös, että suojelu ulotetaan Kukuljärven kaakkoispuolisille Kukuljärvenkallioille ja koilliseen Huuhkajavuorta ympäröiviin metsiin vuoden 2009 rajauksemme mukaisesti – jo ennen kuin nämäkin arvokohteet joutuvat avohakkuuleimikkoon.

LINKKEJÄ: