IKEA lähtee Venäjän Karjalasta

Teksti: Olli Manninen 

IKEA ja sen puunhankinnasta vastaava tytäryhtiö Swedwood olivat taas puheenaiheena Venäjän Karjalassa tiistaina. Swedwoodin tehdas Kostamuksessa lopetetaan pikaisesti ja IKEAn puunhankintaa ja jalostusta keskitetään sen sijaan Tihvinään Leningradin alueella.

Ikimetsää pinossa Maksimjärvensalolla kesällä 2012. Kuva: Olli Manninen
Ikimetsää pinossa Maksimjärvensalolla kesällä 2012. Kuva: Olli Manninen

Karjalan työllisyyteen ja vanhojen metsien tilanteeseen vaikuttavaa uutispommia edelsi alle kaksi viikkoa sitten tapahtunut Swedwoodin saama murskaava arvio metsätaloustoiminnastaan Karjalassa ja siitä seurannut FSC-ympäristösertifikaatin menetys.

Ruotsissa ja muualla länsimaissa asia ei ole vielä ollut uutisissa vaikka aiheen luulisi kiinnostavan. IKEA ja Swedwood ovat olleet pari vuotta melkoisen kritiikin ja huomion kohteena Karjalan hakkuutoiminnastaan. Erityisen huomion kohteena on ollut se, että firman hakkuut Karjalan vanhoissa metsissä ovat olleet sertifioituja FSC-ympäristömerkin mukaan ja se, että yhtiö ei ole noudattanut sertifikaatin kriteereitä hakkuissa, avoimuudessa ja sosiaalisissa kysymyksissä.

Asia lienee IKEAn kannalta niin kiusallinen, että se yritetään vaieta ja unohtaa. Uudesta merkittävästä strategiamuutoksesta ei ole lännessä tiedotettu ollenkaan. Suomessa ainoastaan Maaseudun tulevaisuus teki aiheesta pienen uutisen.

Swedwoodin hakkuuta Karjalassa 2012. Kuva: Lauri Kajander
Swedwoodin hakkuuta Karjalassa 2012. Kuva: Lauri Kajander

IKEA ilmoittaa ratkaisun syyksi yhtiön uudelleenjärjestelyt ja tarpeen keskittää toimintoja. Kritiikkiä saaneet aarniometsien hakkuut ja epäonnistuminen ympäristökriteerien noudattamisessa ei heidän mukaansa vaikuttanut päätökseen mitenkään. Tätä on jo moni Karjalassa ehtinyt epäillä, koska yhtiö on saanut huonoa ympäristöjulkisuutta juuri Karjalan toiminnastaan ruotsalaisten, venäläisten ja suomalaisten ympäristöjärjestöjen otettua epäkohtia esille. Muina syinä on mainittu lisäksi Karjalan kankea lainsäädäntö hakkuiden ja maanvuokrausten suhteen ja osin tästä johtuva taloudellisesti ja ekologisesti järkevien hakkuumahdollisuuksien väheneminen.

IKEAn toiminta Kostamuksessa on tyypillinen esimerkki suuryhtiöiden kyynisestä ympäristöpolitiikasta. Yhtiö kieltäytyi vuosien ajan toimittamasta tai edes tuottamasta vaadittua dokumentaatiota säästökohteista ja luonnoltaan arvokkaiden metsien sijainnista. Yhtiö ei edes suostunut kertomaan, mistä kaikkialta se hankkii puuta tehtaalleen ns. Controlled wood:ina, jota käytetään FSC Mix -merkityissä tuotteissa varsinaisen sertifioidun puun ohessa. Aarniometsiä hakattiin rutiininomaisesti ja ongelmat kiellettiin julkisuudessa. Julkisuudessa yhtiö sen sijaan mainostaa ”korkeaa ympäristöimagoaan” erittäin näyttävästi. Laiminlyöntien seurauksena oli lopulta sertifikaatin menetys.

Vaikka ”oikeus” lopulta toteutui oli vahinko kuitenkin jo tapahtunut. Yhtiö hakkasi ja hakkautti yli kahdeksan vuoden aikana tuhansia hehtaareita aarniometsiä Karjalassa ja myi niistä valmistettuja huonekaluja ja sahatavaraa ympäristösertifikaatilla leimattuna. Kun sertifikaatti aiheellisesti lähti, lähti myös IKEA kohti uusia alueita.

Maksimjärvensalon puupinoja 2012. Kuva: Olli Manninen
Maksimjärvensalon puupinoja 2012. Kuva: Olli Manninen

Karjalassa huolta työpaikoista on herättänyt äkillinen liimapuutehtaan lakkauttaminen ja todennäköisesti siitä seuraava hakkuiden väheneminen Karjalan pohjoisosissa. Sahan ja vuokrattujen metsäalueiden tulevaisuudesta ei ole tällä hetkellä varmaa tietoa. Myös alueen vanhojen metsien tulevaisuus riippuu siitä, tuleeko Swedwoodin tilalle Kostamukseen muita yrittäjiä ja kuinka metsien vuokrasopimuksia kaupataan eteenpäin. Toivoa kuitenkin sopii, että ainakin Maksimjärvensalon laajan aarniometsäalueen suojelu etenee kun IKEA lakkaa ostamasta sieltä puuta. Luonto-Liiton metsäryhmäläiset ovat inventoineet jo 90-luvun puolivälistä lähtien tätä mahtavaa mutta koko ajan kutistunutta metsäerämaata, viimeksi toissa vuonna.

IKEA siis keskittää tuotantoa etelämmäs Venäjällä. Tihvinän alueen lisäksi on mainittu suunnitelma uudesta huonekalutehtaasta Novgorodiin. Nopeakasvuisemmat metsät ja pienempi vanhojen metsien suhteellinen määrä näillä alueilla saattaa mahdollistaa luonnonkin kannalta järkevämpää toimintaa. Kovin lupaavaa ei kuitenkaan ole se, että Swedwood sai jo vuonna 2012 Tihvinän vuokra-alueen FSC-auditoinnissa huikeat 26 eri huomautusta korjattavista asioista ympäristöön, työturvallisuuteen ja muihin sosiaalisiin kysymyksiin liittyen.

LINKKEJÄ:

– Greenpeacen blogi Swedwoodin FSC-sertifikaatin menetyksestä 5.2.2014

 Luonto-Liiton Metsäblogi IKEAn ikimetsähakkuista 13.12.2012

– Venäjänkielisiä uutislinkkejä IKEAn Karjalan toiminnan lakkauttamisesta:

Swedwoodin FSC-sertifikaatin menetykseen johtanut auditoijan raportti

AlJazeera English -kanavan uutinen IKEAn toiminnasta Karjalassa (2012, YouTube -video)

Saksalaisen tv-kanavan uutisraportti IKEAn toiminnasta Karjalassa (2011, YouTube -video, engl. tekstitys)

– Ikea avverkar unik urskog – i skydd av miljöflagg (2012, Ruotsin TV:n raportti)

Arkistojen aarteet – osa 7: Laplandskij les

Teksti ja kuvat Aulikki Laine

Laplandskij lesin tunturimaisemaa.
Laplandskij lesin tunturimaisemaa.

Lähdin vuonna 1998 Laplandskij lesiin Metsähallituksen työntekijänä Dennis Smirnovin ja Mishan kanssa kartoittamaan alueen metsiä. Laplandskij les sijaitsee Kuolan niemimaalla, rajoittuen UKK-puistoon länsilaidaltaan. Laplandskij les oli silloin täysin suojelematon, mutta upea satojen tuhansien hehtaareiden suuruinen metsäerämaa. Sen länsiosat ovat pitkälti männikköjä ja itäosat kuusivaltaisia. Männiköitä hakattiin koko ajan kovaa vauhtia ja siellä oli laajoja avohakkuita sekä metsätyöläisten leirejä.

Metallivaunu metsätyöläisten leirillä.
Metallivaunu metsätyöläisten leirillä.

Venäläiset tutut heittivät meidät metsään. Osan matkasta kuljimme peltisellä veneellä, jossa oli yhden hevosvoiman moottori. Kuljimme ensin Mishan kanssa, ja Dennis tuli mukaamme viimeiseksi kahdeksi viikoksi. Jokien ylityksiin oli keksittävä tekniikoita siltojen puuttuessa: jos niitä ei pystynyt kahlaamaan, kiipesimme puita pitkin.

Misha ylittää joen.
Misha ylittää joen.

Suurimman osan ruoasta kuljetimme itse mukanamme, mutta keräsimme lisäksi punikkitatteja, joita paistoimme trangian pannulla. Telttasaunankin pojat onnistuivat rakentamaan erään lammen rannalle. He keräsivät laajalta alueelta kiviä kasaksi, lämmittivät kivikasaa ja laittoivat monta tuntia lämmenneen kasan päälle tukien varaan pressun. Löylyt olivat leppoisat, mutta saunominen keskellä erämaata oli hyvin ylellistä.

Minä tein kartoituksesta raportin Metsähallitukselle. Misha ja Dennis veivät omat kartoitustuloksensa venäläisten ympäristöjärjestöjen sekä viranomaisten käyttöön. Vuosien jälkeen Laplandskij lesin itäosa suojeltiin.

Telttasaunan kiuas.
Telttasaunan kiuas.
Misha ja Dennis saunan lämmityksessä.
Misha ja Dennis saunan lämmityksessä.
Dennis suolla.
Dennis suolla.
Dennis puussa.
Dennis puussa.
Kahluu joen yli.
Kahluu joen yli.
Misha ja Dennis tunturissa.
Misha ja Dennis tunturissa.

Kirjoittaja toimi Luonto-Liitossa Venäjän metsäasioiden parissa 1996-1999. Vuonna 2003 hän valmistui Helsingin yliopistosta pääaineenaan systemaattis-ekologinen kasvitiede. Sen jälkeen hän työskenteli biologian ja maantieteen opettajana. Nykyisin Aulikki toimii ympäristökasvattajana Luontokoulu Tikankontissa ja Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitossa. Tämän reportaasin kuvat ovat päätyneet myös Suomen metsämuseo Luston kokoelmiin Luonto-Liiton metsiensuojeluaineiston tallennushankkeen myötä.

Sarjan aiemmat kirjoitukset ovat luettavissa täältä:

Onegan yläaste sai oman luontopolun

Teksti ja kuva: Birthe Weijola

Luontopolku voi syntyä kouluprojektina, niin että koko luokka osallistuu. Samalla koulun lähiluonto tulee tutuksi.

Kello on neljä iltapäivällä ja edessä istuu Onegan koulun 8 B-luokka ja heidän biologian opettajansa Olga Khamova. Tuijotamme toisiamme hetken hämmentyneenä. Kun esittäydyn venäjäksi, joitakin oppilaita hymyilyttää.

Tietävätkö luokan oppilaat mikä on luontopolku? Kysymystä seuraa pitkä hiljaisuus, johon opettaja joutuu puuttumaan. Kuuluhan jo sanasta mistä on kyse – polku, joka kulkee luonnossa!

Nyt joku muistaa käyneensä luontopolulla, kansallispuistossa. Siellä on ollut kylttejä, jossa kerrotaan luonnosta ja kiinnostavista paikoista polun varrella.

Olemme Aetas-järjestön Anna Ushakovan kanssa pohjois-venäläisessä syrjäkaupungissa pitämässä luontopolkutyöpajaa. Kyseessä on kokeilu, koska pidämme työpajaa enimmäistä kertaa näin nuorelle ikäryhmälle. Olga on Annan entinen opettaja ja hän on suostunut luovuttamaan työpajalle omia biologian oppituntejaan.

Oppilaat suhtautuvat aluksi epäluuloisesti ajatukseen, että he voisivat itse tehdä luontopolun, asia joka yleensä löytyy vain kansallispuistosta. Innostus kuitenkin herää sitä mukaan, kun tehtävä selkenee ja päätetään tehdä luontopolku muille nuorille – koulun omaan käyttöön.

Luontopolku täydentämään koulun biologian opetusta

Anna kertoo mikä on luontopolkujen tyypillinen pituus ja mitkä voivat olla niiden teemat: kasvit, eläimet, metsäluonto, alueen historia, jne. Luontopolkua suunnittellessa pitää myös huomioida kävijöiden turvallisuus ja yrittää välttää herkkiä paikkoja luonnossa.

– Tulemme tässä vaiheessa tekemään vain polun sisältöä, eli rastien kuvaukset. Te voitte sen pohjalta ehdottaa kaupungille, että se tekisi polulle kylttejä, Anna tarkentaa.

Olga on kertonut, että biologian opetussuunnitelmasta puuttuu tieto oman kotiseudun luonnosta, ja luontopolku tarvitaan siihen, että koulun oppilaat oppisivat enemmän paikallisista lajeista.

Oppilaat tietävät kuitenkin monia puulajeja ja hyötykasveja, kuten marjoja ja sieniä. Kerron heille käävistä, joita löytyy paljon syksyisestä metsästä ja auttavat arvioimaan metsän luontoarvoja.

Sitten tulee vuoro valita luontopolulle sopiva sijainti. Se on helppoa, koska koulun lähellä on vain yksi isompi metsäalue. Onneksi se sattuu olemaan hieno, vanha metsä. Metsässä kiertävät talvisin kaupungin hiihtoladut, ja siellä käydään usein koulun liikuntatunneilla.

Seuraavana päivänä käymme Annan kanssa metsässä ja löydämme viihtyisän metsäpolun, joka johtaa suolammelle. Päätämme tehdä luontopolun tälle valmiille metsäpolulle, koska se helpottaa suunnistusta.

  • Koulun luontopolulla koululaiset voivat vierailla joko opettajan kanssa tai itsenäisesti. Sen pohjalta voidaan suunnitella esimerkiksi biologian oppitunteja
  • Kouluprojektina toteututtuna luontopolku voi opettaa luovuutta, ongelmaratkaisutaitoja ja tarjota yhdessä tekemisen kokemus.
  • Luontopolun avulla voidaan myös kertoa kaupungin tai kunnan päättäjille koulumetsän arvoista.
  • Luontopolun laadintaa helpottaa etukäteen valittu yksinkertainen teema (esimerkiksi monimuotoinen metsäluonto).
  • Luontopolku voi syntyä monilla eri tavoin – tässä jutussa kuvattu työpaja on vain yksi niistä. Luonto-Liitolta ja netistä löytyy vinkkejä luontopolun tekemiseen.

Tuotoksina metsärasteja ja lajinäytteitä

Lauantai-aamuna keräännymme koulun pihalle. Olga ja oppilaat ovat paikalla jo ennen meitä. On  kaunis syyskuinen päivä ja meillä on eväitä, muistinpanovälineet ja GPS-laite mukana.

Kun pääsemme metsän lipeille alkaa haastavin osuus: meidän pitää yhdessä valita polun rastit ja tehdä niistä kuvauksia. Jakaudumme kahteen ryhmään, joissa molemmissa on kahdeksan oppilasta ja kaksi aikuista.

Rastit ja kuvaukset syntyvät yllättävän nopeasti, koska nuoret ovat kärsimättömiä liikkumaan eteenpäin.  Paluumatkalla käymme rasteja läpi, kirjaamme niiden koordinaatit ja kuuntelemme toisten tekemiä  kuvauksia.

Koululaisten päivässä tekemä luontopolku kertoo muun muassa isojen puiden merkityksestä metsässä, saniaisista, käävistä ja metsän pohjakasvillisuudesta.

Päivän lopuksi osa porukasta palaa kouluun kirjoittamaan kuvaukset puhtaaksi ja huolehtimaan päivän aikana kerätyistä lajinäytteistä. Niistä tehdään näyttely koulun seinälle.

Annan tehtäväksi jää laatia luontopolun esite, johon tulee rastien kuvaukset ja koordinaatit, sekä kartta polun sijainnista. Polkua voi käyttää esitteen ja GPS-laitteen avulla. Rasteja voi haluttaessa merkitä maastoon esimerkiksi nauhalla.

Venäjän suojelusuunnitelma 2012-2020: Uutta toivoa Hiipinän ja Äänisen niemimaan kansallispuistoille

Teksti ja kuvat: Birthe Weijola

Venäjä on vihdoin saanut uuden federaatiotason luonnonsuojelualueiden kehityssuunnitelman. Pääministeri Putin allekirjoitti suunnitelman joulukuun lopussa.

Suunniteltu Hiipinän kansallispuisto on kasvistollisesti erittäin arvokas

Kiinnostavinta suunnitelmassa on lista uusista federaatiotason suojelualueista, jotka perustetaan vuoteen 2020 menneessä. Vuoden 2010 jälkeen on eletty epävarmuudessa siitä, miten käy niille arvokkaille, suojeluun varatuille alueille, jotka ei syystä tai toisesta perustettu viime suunnitelmakauden aikana. Siksi Luoteis-Venäjän luonnonsuojelun seuranneille on helpotus, että uudesta suunnitelmasta löytyy sekä Äänisen niemimaan kansallispuisto (Arkangelin alue), Laatokan luotojen kansallispuisto (Karjalan tasavalta) että Inkerin luonnonpuisto (Leningradin alue). Jos kaikki menee hyvin, nämä suojelualueet perustetaan vielä tänä vuonna.

Myös Hiipinän kansallispuisto (Murmanskin alue) on otettu mukaan uuteen suunnitelmaan. Kasvistollisesti arvokas Hiipinä on pitkään ollut Murmanskin alueen luontojärjestöjen tärkeä kampanjakohde, ja viime vuosina on järjestetty useampi leiri ja tempaus kansallispuiston tueksi. Uudet kaivossuunnitelmat alueella tekevät kansallispuiston perustaminen kiireelliseksi.

Kaikkiaan Venäjällä on tarkoitus perustaa vuoteen 2020 menneessä 20 uutta kansallispuistoa, 11 luonnonpuistoa (zapovednik), ja 3 muuta federaatiotason suojelualueetta. Sen lisäksi Paanajärven kansallispuistoon tehdään iso laajennus ja 11 luonnonpuistoa laajennetaan. Jos suunnitelma toteutuu, se on merkittävä lisäys Venäjän federaatiotason suojeluverkostoon, johon kuuluu tällä hetkellä 102 luonnonpuistoa, 42 kansallispuistoa ja 71 muuta luonnonsuojelualuetta.

Uutinen Venäjän luonnonvaraministeriön nettisivuilla

Aiempi kirjoitus Äänisen niemimaan kansallispuistosta metsäblogissa

Onežskoe Pomorje – ikimetsät ja pomorikulttuuri vaarassa

Teksti Kirsi Eskelinen

Onegan niemimaan rantoja Valkoisen meren rannalla, Arkangelin alueella ovat vuosisatoja asuttaneet pomorit. He ovat venäläisten jälkeläisiä, jotka ovat perinteisesti asuneet tällä rannikolla ja eläneet pääosin kalastuksesta. Puuta he tarvitsevat toki myös rakentamiseen ja polttopuuksi. Kotitarvekäyttö on kuitenkin säästänyt metsiä intensiivisiltä hakkuilta, eikä niemimaan pohjoisimpiin kyliin ole oikeastaan teitäkään.

 

Näkymää Lopshengan kylään Onegan niemimaan itäosassa, missä järjestettiin elokussa kansainvälinen leiri. Kuva Anna Kuhmonen.

 

Kilometritolkulla jatkuvat ojittamattomat korvet ja luonnontilaisten soiden sekä suurelta osin kirveenkoskemattomien taigametsien mosaiikki peittää edelleenkin karkeasti ottaen puolet niemimaasta pohjoisessa. Ihmisvaikuitteisissakin metsissä on luonnonmetsien dynamiikka säilynyt, ja vain kylien välittömästä läheisyydestä on hakattu esimerkiksi suuret männyt.

Elokuun alussa järjestettiin Lopshengan kylässä niemimaan itäosassa leiri, jossa kokoontui venäläisiä ja suomalaisia luontojärjestöjä sekä sosiologeja edistääkseen etenkin tulevan kansallispuiston suojavyöhykkeen suojelua sekä vuoropuhelua paikallisten asukkaiden kanssa. Tuolloin pääsimme myös retkeilemään Lopshenga- ja Jarenga-kylien lähialueille niemimaan sisempiin osiin.

 

Kuvasta erottuu hyvin, miten Onegales yhtiö on pirstonut aarniometsämaisemaa.

 

Onegan niemimaalle on tarkoitus perustaa kansallispuisto vielä vuoden 2010 aikana. Prosessi on ollut vireillä jo 1990-luvun loppupuolelta asti. Nykyinen puistoksi varattu alue on alkuperäisestä rajausehdotuksesta kutistunut noin kolmannekseen alkuperäisestä, ja sinä aikana Onegales-yhtiö on pirstonut puistorajauksen ulkopuolelle jääneitä ikimetsiä avohakkuilla jatkuvasti. Shakkiruudukolta tällä hetkellä näyttävä ilmakuva jo hakatun alueen pohjoisosassa paljastaa hakkuiden luonteen.

Yhtiö saa hakata kerrallaan ruudun, joka on kilometri kertaa puoli kilometriä. Kunkin hakatun ruudun väliin jää ruutu, jossa metsä vielä on pystyssä mutta jonka yhtiö saa hakata kuuden vuoden päästä edellisestä. Mitään metsänuudistamista ei harrasteta, vaan hakkuiden kuivattamat entiset ikikuusikot ovat luontaisen uudistumisen varassa. Tokihan metsä hiljalleen kasvaa, mutta katsellessa myllättyä maisemaa ymmärtää maalaisjärjelläkin, että se tulee kestämään satoja vuosia ja tuskin palautuu ennalleen. Lajiston leviäminen tämänkokoisten aukeiden yli on melkoisen mahdotonta.

 

Avohakattua aarniometsää. FSC-sertifioitua.

 

Onegales on ainakin menneinä vuosina myynyt puuta tai sahatavaraa länsieuroopan maihin, kuten Britanniaan ja Hollantiin. Olisikin uuden kampanjan paikka päivittää ajan tasalle, mihin muualle kuin Venäjälle puuta menee, ja informoida ostajia puun alkuperästä.

Absurdeinta on, että tuokin näkemämme avohakkuu on FSC-sertifioitua. Tällaisen suuruusluokan ikimetsät siis kaatuvat sertifikaatin suojissa, ja kun kaikki ”shakkiruudut” on hakattu, on tuloksena käytännössä jättimäinen avohakkuu, 20 kilometriä kanttiinsa. Nähtyäni Stora Enson Jämtlannissa tänä vuonna avohakkaamia metsiä niin ikään FSC:n alla, voi vain todeta kuinka sertifikaatti näyttää sallivan täydellisen luontoarvojen hävityksen kaikkialla, maakohtaisista sovelluksista huolimatta. Saa nähdä, mitä tuo kirjainhirviö ja sen toimeenpano merkitsee toteutuessaan mahdollisesti Suomessakin. Ainakin meillä on nyt varoittavia esimerkkejä.

 

Tässä kasvoi vanha aarniokuusi. Kuva Kirsi Eskelinen.

 

Vaikka paikalliset ovat luonnollisesti huolissaan perustettavan kansallispuiston vaikutuksista elämäänsä, on suurempi huoli Onegalesin suorittamat hakkuut. Avohakkuiden raja on jo saavuttanut eteläisimpiä kyliä. Toivottavasti Venäjän viranomaisilta löytyy tahtoa perustaa kansallispuisto ennen kuin on liian myöhäistä.

Lisää kuvia Onegan niemimaalla elokussa järjestetyltä leiriltä löytyy täältä.