Riekko katosi soiden mukana Etelä-Suomesta. Kuva: Teemu Saloriutta
Monet luulevat riekon olevan vain pohjoisten metsien ja tuntureiden laji. Kuitenkin vielä 1900-luvun alkupuolella riekko oli yleinen Etelä-Suomessakin. Sitten alkoivat soiden ojitukset ja turpeenkaivuu.
Siinä missä vanhojen metsien hakkuut veivät kuukkelit, koitui soiden hävittäminen riekon kohtaloksi Etelä-Suomessa. Etelässä riekko on nimittäin varsinainen suospesialisti ja paikkalintuna se on erityisen haavoittuvainen elinympäristönsä katoamiselle. Suo on riekolle koti, soidinpaikka ja valmiiksi katettu ruokapöytä. Soiden reunametsät taas tarjoavat riekoille tärkeitä suoja- ja pesäpaikkoja. Riekko on tärkeä soiden indikaattorilaji, jonka löytyminen viittaa lähes aina suon korkeisiin luontoarvoihin.
Riekko on luokiteltu koko Suomessa silmälläpidettäväksi (NT) ja Lapin eteläpuolella alueellisesti uhanalaiseksi (RT). Hemiboreaaliselta vyöhykkeeltä riekko on hävinnyt (RE).
Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia valmistui viime viikolla. Luontojärjestöistä valmistelutyöryhmän varsinaiseksi jäseneksi oli kelpuutettu vain Suomen luonnonsuojeluliitto, joka jätti strategiaan lopulta eriävän mielipiteen. SLL:n mielestä suoluonto, ilmasto ja vesistöt eivät edelleenkään saaneet riittävää arvostusta ja parantavia toimenpiteitä osakseen. Eriävän jätti myös Suomen ympäristökeskuksen edustaja, joskin mielipide jätettiin hämmentävästi ulos mietinnöstä.
Suostrategian virallinen tavoite oli sovittaa yhteen soiden käyttö ja suojelu sekä turvata soiden tarjoamat ekosysteemipalvelut. Epävirallinen tavoite oli turpeen kaivun ja polton jatkaminen nykyisellä tasolla pitkälle tulevaisuuteen. Kuten arvata saattaa, virallinen tavoite ei toteutunut, mutta epävirallinen toteutui liiankin hyvin.
Suostrategiaan liittyy suoraan valtionyhtiö Vapo, johtava turpeenkaivaja. Yhtiön toive uusien turvesoiden määrästä solahti strategiaan kuin kiintoaine turvekentältä vesistöön. No, itse en silti usko, että vuoteen 2020 mennessä saadaan avattua strategiassa linjatut lähes 60 000 hehtaaria uusia turpeenottoalueita. Jos näin kuitenkin tapahtuu, se tarkoittaa sitä, että alle kymmenessä vuodessa otettaan käyttöön yhtä suuri määrä turvesoita kuin edellisten 40 vuoden aikana yhteensä. Näin tylyä menoa en oikein pidä mahdollisena, vaikka turpeenottajilla onkin parhaillaan käynnissä massiivinen vyörytys uusille soille.
Julkisuudessa on väitetty, että suostrategia lopettaa turpeenoton ojittamattomilta soilta. Olisikin niin. Todellisuudessa ojittamattomien soiden turpeen kaivu jatkuu ja pahimmassa tapauksessa se saattaa jopa lisääntyä.
Turpeenottajat haluaisivat nopeuttaa ympäristölupaprosesseja, jotta pääsisivät jouhevammin soita kaivamaan. Ehkäpä tästä syystä Vapo harrastaa tietoista harhaanjohtamista ja törkeää vedätystä lupahakemuksissaan. Kuulin juuri yhtiön uudesta hakemuksesta, joka koskee Parkanon Louhinevaa. Louhineva on osin ojittamaton eteläinen aapasuo, jolla elää muun muassa alueellisesti uhanalainen riekko. Kyseessä on turpeen kaivun osalta kokonaan uusi kohde, mutta Vapon hakemus on nimetty seuraavasti: ”Sydänmaannevan laajennusalueen ympäristölupa ja vesien johtaminen toiseen ojaan”. Lähistöllä on kyllä Sydänmaanneva-niminen turvesuo, mutta sen ja Louhinevan välissä on reippaasti kivennäismaita ja etäisyyttäkin lähes kilometri. Lisäksi välistä menee myös Pohjanmaan rata. Vaatii aikamoista pokkaa kutsua tällaista selvästi uutta hanketta vanhan laajennukseksi.
Toinen kyseenalainen tapaus viime ajoilta on Virtain ”Alastaipaleensuo”. Siellä Vapon ympäristölupahakemus koskee Housunevaa ja Kirnunevaa, mutta ne on niputettu yhteen ja vedetty hatusta nimeksi Alastaipaleensuo. Sen nimistä suota ei löydy mistään kartasta eivätkä edes paikalliset tunne moista nimeä.
Valtion omistajaohjaus Vapoon on onnetonta, se tiedetään. Yhtiön ei esimerkiksi tarvitse noudattaa valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita, joiden mukaan turpeenotto pitää ohjata ojitetuille, muuttuneille soille. Soiden nimillä kikkailu ja sitä kautta kansalaisten tarkoitushakuinen harhaanjohtaminen on kuitenkin härskiydessään omaa luokkaansa. Kun aluehallintoviraston nettisivuilla lukee Vapon hakemuksen kohdalla väärä tai keksitty suon nimi, hyvästä paikallistuntemuksesta huolimatta turpeenottohanke voi jäädä pimentoon jopa lähiasukkaalta, kunnes on liian myöhäistä. Miten Vapo-ongelma voitaisiin ratkaista? Kirjallinen kysymys joltakulta kansanedustajalta varmaan järjestyisi, mutta se on kovin käytetty ja kevyt keino. Ideoita kehiin, siis!
Parkanon Rukoneva elokuussa 2010. Vapo on saanut haluamansa eli ympäristöluvan, minkä jälkeen se on hakannut puuston, ojittanut suon ja kuorinut siitä kasvillisuuden. Varsinainen turpeen kaivu alkaa pian.
Kirjoittajaa harmittaa, että hukkasi arviolta 3000 vuotta vanhan puunpalan, jonka oli kairannut suosta.
Katselin juuri viime viikon Ajankohtaista kakkosta jälkikäteen netissä. Yksi ohjelman aiheista oli turpeenotto ja turpeenpolton tuleva, epäreilun kevyt energiaverotus. Ohjelmassa vierailtiin mm. Parkanon Saukonsuolla, joka on luonnoltaan huomattavan arvokas, pääosin ojittamaton eteläinen aapasuo.
Parkanon Saukonsuon rimpistä keskiosaa.
Saukonsuosta suunniteltiin suojelukohdetta ensimmäisen kerran jo vuonna 1971 Tampereen seutukaavaliiton selvityksissä. Suon luontoarvot eivät tunnetusti kuitenkaan estä valtionyhtiö Vapoa hakemasta ympäristölupaa turvekaivoksen perustamiseen. Saukonsuokin on ollut Vapon kiikarissa jo pitkään. Parhaillaan on menossa toinen valituskierrosten sävyttämä ympäristölupaprosessi. Luonnosta ja paikallisista elinoloista huolestuneet tahot yrittävät sitkeästi saada Länsi-Suomen ympäristölupaviraston myöntämän luvan kumottua. Vaasan hallinto-oikeus pysytti luvan voimassa, joten valitukset ovat nyt viimeisessä portaassa eli KHO:n käsiteltävinä. Ennuste ei ole hyvä, sillä ainakaan luontoarvot eivät lupaharkinnassa tunnetusti paljoa paina.
Ajankohtaisen kakkosen turvejutussa herättivät huomiota myös Vapon aluejohtaja Päivi Peroniuksen kommentit. Hän myönsi, että Vapon havittelemissa soissa on usein ojittamattomiakin (keski)osia. Niinpä. Peroniuksen mukaan ojittamaton ala mitataan kuitenkin vain hehtaareissa tai muutamissa kymmenissä hehtaareissa. Paksua pajunköyttä. Esimerkiksi Saukonsuon ojittamaton osa on lähes 100 hehtaaria.
Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri, Luonto-Liitto ja SLL järjestivät Virtain Vaskuulla suotapahtuman 21.-22.8. Tapahtuma alkoi retkellä Pahkanevalle.
Virroilla Vapo hakee parhaillaan ympäristölupaa upean Pahkanevan turpeenkaivuuseen. Pahkanevasta on ojittamatta jopa 200 hehtaaria. Läheisen Isonevankin ojittamaton osa lähentelee 100 hehtaaria. Isonevan tilanne on kuitenkin siinä mielessä parempi, että Pirkanmaan ympäristökeskus vaati Vapolta turpeenoton ympäristövaikutusten arviointia. YVA-vaatimus sai Vapon luopumaan Isonevan turpeenotosta viime vuoden lopulla, mutta yhtiö toki valitti vaatimuksesta hallinto-oikeuteen. Näiden kolmen esimerkkisuon lisäksi Vapolla on aikomus saada lukuisia, enemmän tai vähemmän ojitettuja soita turpeenottoon. Runsassoisilla Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla yhtiön toiminta lienee kaikkein törkeintä: esimerkiksi Seinäjoen–Ilmajoen rajamailla sijaitsevalle pääosin luonnontilaiselle Karvasuolle Vapo suunnittelee jopa 400 hehtaarin laajuista turvekaivosta…
Virtain Pahkanevan erämaista maisemaa. Taustalla häämöttävät metsäsaarekkeetkin ovat melko luonnontilaisia.
Päivi Peronius muistutti Ajankohtaisessa kakkosessa myös eräästä toisesta Vapon toiminnan mustasta pisteestä. Yhtiö perustelee luonnontilaisten soiden turpeenottoa usein sillä, että tietyt suot ovat olleet yhtiön agendalla jo 1970-luvulla. Kuinka moni muu nykyaikaisena itseään pitävä – ja vieläpä valtion omistama – yhtiö kehtaa jumittua muinaisiin päätöksiin? No, näköjään se on vain niin, että maailma ympärillä muuttuu, mutta Vapo ei.
Kirjoittaja on ollut tiiviisti mukana metsien ja soiden suojelussa 90-luvulta lähtien.
Tapasimme viime viikonloppuna pirkanmaalaisilla soilla useamman luonnonsuojelijan kanssa. Kahtena päivänä kuljimme soilla ja nautimme suoluonnon kauneudesta. Mietimme tietysti pitkät tovit myös sitä, miten mittaamattoman arvokkaat suot saataisiin vihdoinkin suojeltua.
Virtain Pahkaneva lumosi kauneudellaan ja lajien kirjollaan. Suolla lentelevät niin kurjet kuin kapustarintakin, riekon reviirejä löytyy useita. Totesimme porukalla soiden olevan tavattoman hienoja retkikohteita. Joukossamme joku intoutui kävelemään ilman saappaita. Mahtoivat suon märkyys ja pehmeät rahkasammalet tuntua jalkojen alla hyvältä!
Rahkasammalissa on lukuisia eri värisävyjä vihreistä ja ruskeista erilaisiin punaisiin. Rahkasammalia kasvaa suomessa yli 30 lajia.
Mutta kuinka kauan me ihmiset voimme kulkea rauhallista tunnelmaa huokuvilla soilla? Miten hyvin suolajistomme selviää tulevaisuuteen? Suomessa laaditaan parhaillaan kansallista strategiaa soiden tehokäytölle, turpeen nostamiselle. Hallitus linjasi viime viikolla ensi vuoden budjettiin turpeelle olemattoman pientä verotusta. Korpimetsien hakkuu jatkuu edelleen ja avohakkuiden (!) jälkeen suot ojitetaan kammottavan näköisiksi. Niin turpeen nosto kuin ojituskin aikaansaa lukuisten lajien elinympäristöjen tuhoutumisen lisäksi vesistöjen pilaantumisen. Muistatko nähneesi tämän päivän Suomessa järven, jonka pinnalta voit ihailla kirkasta vettä useiden metrien syvyyteen? Itse en ainakaan ihan heti saa mieleeni, mistä sellaisen näkymän löytäisin.
Tilanne on hälyyttävä ja tehtävää on paljon! Siksi tarvitaankin meitä kaikkia, jotta asiat alkaisivat muuttua! Voi vaikkapa kirjoittaa mielipiteen tai pitää esitelmän. Jokaiselle löytyy varmasti sopiva foorumi tai taho, jolle puhua. Virallinen tapa vaikuttaa soiden tuhoon, on lähettää eri tahoille aloitteita ja kannanottoja tilanteen korjaamiseksi. Myös lausunnot lukuisista turvetuotantolupahakemuksista ovat enemmän kuin tarpeen. Yksi keskeinen toimija turvetuotannossa on valtio-omisteinen yhtiö Vapo. Aloita vaikka sen toimien kritisoimisesta! Koitin katsoa Vapon nettisivuilta mahdollista kohtaa palautteen antamiseksi, vaan eipä näyttänyt löytyvän. Sen puuttuessa voisi hyvin käyttää vaikkapa heidän sähköistä yhteydenottolomakettaan. Se löytyy täältä. Turvetuotantoyhtiö Vapon toimintaa kritisoidaan myös mm. Facebookissa.
Luonto-Liiton metsäblogi 