Taajamametsien hallinta tarvitsee tietoa ja demokratiaa

Teksti: Riku Rinnekangas

Anni-Maaria Leppäsen kirjoituksessaan (Metsäblogi 12.5.2015) esille nostama asukasnäkökulma on tärkeä taajamametsiin liittyvien kamppailujen ymmärtämiseksi.

Suomen luonnonsuojeluliiton Kouvolan paikallisyhdistyksellä oli toukokuun puolivälissä taajamametsätilaisuus, jossa olivat keskustelemassa mm. Kouvolan kaupungin nykyinen sekä entinen taajamametsistä vastaava virkamies. Kuulijoita oli kourallinen.

Ilta vahvisti aiempia havaintojani siitä, millä perusteilla Kouvolan taajamametsiä hoidetaan. Sitä määrittää asukkaiden enemmistön mielipide sekä ammattilaisten metsänhoitoon ja metsätalouteen perustuvat käsitykset. Enemmistön mielipiteestä ei tosin ole selvää näyttöä. Esimerkiksi kyseisessä tilaisuudessa metsäammattilaisten ohella ei ollut varsinaisesti ketään muita, jotka olisi tätä enemmistöä edustaneet.

Kun asukkaiden enemmistön ja metsäammattilaisten käsityksiä leimaa vanhakantainen metsätalousajattelu, metsien ekologista ulottuvuutta ei ymmärretä tai edes haluta ymmärtää. Parhaimmillaankin se ymmärretään vajaasti. Tällöin taajamametsien ekologian huomiointi edellyttää asian jatkuvaa esilletuontia niiden toimesta, jotka ymmärtävät taajamametsät luontona, eivätkä ihmiselle hoitovelvoitteita asettavana rasitteena.

Hakkuita, kuten hakkuutarpeita ja -menetelmiä, kohdevalintoja, aikatauluja, jne. voidaan perustella tilanteen mukaan joko populistisilla tai asiantuntijaperusteilla. Näitä perusteluja esittää taajamametsistä vastaava virkamies, joka käyttää toimeenpanovaltaansa mm. tilaamalla metsäsuunnitelmat, muotoilemalla asukaskyselyjen kysymykset, käsittelemällä vastausaineiston, tiedottamalla hakkuista, kuulemalla asukkaita, ohjeistamalla korjuuhenkilöstön jne.

Enemmistö Kouvolan ja uskoakseni koko Suomen asukkaista hyväksyy kehäselityksen taajamametsien käsittelylle: taajamametsiä täytyy hoitaa, koska metsiä yleensä täytyy hoitaa. Näin taajamametsiin kajoaminen voidaan aina oikeuttaa demokratian mukaisena.

Anni-Maaria Leppänen peräänkuuluttaa asukkaiden näkemyksen huomioimista siinä, miten metsiä tulee käsitellä. Tämä on perusteltua kansalaisyhteiskunnan nimissä, mutta se ei tuota varmaa lopputulosta taajamametsien ekologian kannalta. Jos enemmistö on välinpitämättömiä, jotka myötäilevät muutamia äänekkäitä hakkuuintoilijoita, demokratia ja siten oikeus toteutuu.

Tilannekohtaisesti voi tietysti käydä niin, että äänekäs vähemmistö tai jopa asukkaiden enemmistö vaatii tietyn metsän säilyttämistä. Taajamametsistä päättävä virkamies voi silloinkin nojata asiantuntijuuteensa, auktoriteettiinsa tai asemaansa hallintokoneistossa ja torjua vaatimukset.

Taajamametsien hallinnasta vallitseekin usein jatkuva epäselvyys. Vaikka on olemassa kaavat ja hoitosuunnitelmat, metsien kohtalo ratkaistaan helposti tapauskohtaisesti. Kamppailu taajamametsistä on siksi pysyvä olotila. Oman ulottuvuutensa siihen luo julkisuus, perinteinen media sekä sosiaalinen media.

Leppäsen blogitekstissään mainitseman Sipilä et al.in peräänkuuluttama asukkaiden valta lähiympäristöönsä toteutuu ainakin Kouvolassa, kun on kyse siitä, että asukkaat haluavat kaupungin kaatavan esimerkiksi pihoja varjostavia puita. Kaupungin metsäammattilainen kuuntelee asukkaita rajatusti. Puita voidaan tapauskohtaisesti myös säästää ja hakkuista jopa kokonaan pidättäytyä, mutta metsäammattilainen oikeuttaa toimintansa viime kädessä suomalaiseen kulttuuriin syvärakenteeseen iskostuneen ”metsää täytyy hoitaa” -periaatteen kautta. Suojelu ja säästäminen ovat poikkeus säännöstä.

Jotta taajamametsien ympärillä vallitseva kamppailu vähenisi, tulisi puhua taajamamesien hyötyjen (kuten. maisema, virkistys, terveys, ekologia) ohella myös siitä, millaisen tiedon varassa niiden käytöstä päätetään ja millainen tuo päätösprosessi on. Toki jos henkilö ei edes ymmärrä eroa taajamametsän ja talousmetsän välillä, lähtökohta keskustelulle on hankala.

Onkin todellinen viidakko yrittää osoittaa metsäammattilaisille, kuntapäättäjille tai henkistä 50-lukua elävälle asukkaalle kuinka taajamametsien hallinnassa tarvitaan sekä demokratiaa että tietoa. Kumpikaan ei yksin riitä.

Kirjoittaja on Kymenlaakson luonnonsuojelupiirin toiminnanjohtaja.

Joulukuun metsä – Jyväskylän Laajavuori

Teksti: Aura Yliselä

Minulle rakkain metsä on lapsuuteni retkeily- ja ulkoilumetsä, Jyväskylän Laajavuori. Alueen metsissä kuljin kavereiden tai perheen kanssa, yksin tai koirien kanssa. Vaikka ulkoilin Laajavuoressa myös yhdessä muiden kanssa, elävimmät muistoni metsästä liittyvät retkiin, joilla kuljin kilometrikaupalla metsissä yksin. Olin ajatuksissani, kuuntelin metsän ääniä, kiikaroin ja opettelin tunnistamaan lintuja, poimin marjoja ja kuljin ristiin rastiin tuttuja polkuja.

Kaupungin lähimetsäksi Laajavuoresta löytyy yllättävän monipuolista maastoa. On soita, aarniometsän tyyppisiä kuusikoita, vanhoille laskettelurinteiden pohjille syntyneitä niittyjä ja valitettavasti myös hakkuuraiskioita.

Laajavuoren metsässä risteilee 4 kilometrin mittainen luontopolku, joka antaa monipuolisen kuvan alueen luonnosta. Polun alku on Vuorilammen lähistöllä ja loppupää Laajavuoren laskettelukeskuksella. Lisäksi metsämaastossa risteilee talvisin aktiivisessa käytössä oleva hiihtolatujen verkosto, sekä vanhat Jyväskylän Suurajoissa käytössä olleet rallipolut.

Lapsena erityisesti nuo ralliautoja varten kauniiseen metsään puhkotut autotiet saivat ympäristötietoisuuteni heräämään. Vielä 80-luvulla rallien erikoiskokeita ajettiin Laajavuoressa, ja minulle, metsässä liikkumaan tottuneelle lapselle, vuotuinen ralliviikonloppu tarkoitti sitä että rakkaat ulkoilumaastoni riistettiin minulta. Ralliautot ajoivat mutkaisilla teillä tuhatta ja sataa, näkyvyyden ollessa todella huono. On ihme, ettei erikoiskokeilla sattunut enempää vakavia onnettomuuksia.

Nykyisin rallien päävarikko on siirretty Laajavuoresta lähemmäs kaupungin keskustaa, joten ralliautot eivät enää valtaa rakasta lapsuuteni metsää. Ikuisen vihan autourheilua kohtaan kotikaupunkini rallitapahtuma kuitenkin sai aikaan. Myöhemmin olin järjestämässä rallien vastaisia neppiautokilpailuja Pienajoja, kadunvaltausjuhlia ja mielenosoituksia.

Laajavuoresta muistan erityisesti luonnon hiljaisuuden. Metsään saattoi kulkea niin kauas, että liikenteen humina kuului enää heikosti kaukaisuudessa. Tämän vuoksi lapsena suututtikin niin paljon, kun äänekkäät ralliautot veivät minulta pois metsän hiljaisuuden.

Kirjoitus on osa Kuukauden metsä -juttusarjaa, jossa ihmiset esittelevät itselleen merkityksellisiä metsiä. Jos haluaisit esitellä metsäblogissa metsän, joka on tavalla tai toisella sinulle tärkeä, lue tarkemmat ohjeet täältä.

Sarjan aiemmat osat:

Voinko minä vaikuttaa taajamametsien suojeluun?

Teksti Mari E. Niemi

Tästä on helppo olla samaa mieltä: Luonnoltaan arvokas ja viihtyisä lähimetsä on löydyttävä jokaiselle ihmisille.

Arkipäivää ovat kuitenkin lukuisat rakennushankkeet, jotka nakertavat metsäalueita pala kerrallaan. Lisäksi hyvinkin intensiivistä metsien käsittelyä harjoitetaan myös virkistysmetsissä. Edelleen. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla, sillä jokainen meistä voi tehdä paljon tilanteen muuttamiseksi.

Viime viikkoina olen ilahtuneena huomannut tämän asian olleen esillä julkisuudessa useammassakin eri yhteydessä.

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri järjesti tovi sitten hienon seminaarin (katso esitykset!) ja julkaisi oppaan kuntametsien merkityksestä asukkaille sekä näiden metsien mahdollisuuksista metsäluonnon monimuotoisuuden suojelussa.

Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava kirjoitti uusinpaan Luonnonsuojelijaan aiheesta osuvan ja monipuolisen Lukijan kirjeen (lue sivulta 24).

Aamulehdessä julkaistiin tovi sitten edelleen ajankohtainen artikkeli, josta ilmenee hyvin metsän merkitys ihmisille. Tämä on yksi esimerkki siitä, miten metsiensuojelun tärkeyttä voisi kannustaa nostettavaksi esille eri lehdissä.

Jotkut taajamametsät ovat yksityisten omistamia, mutta kunnasta riippuen paljon metsää löytyy tietysti kuntien ja seurakuntien omistuksesta. Konkreettista apua näiden omistajatahojen omistamien arvokkaiden metsien suojelemiseen saa vaikkapa Suomen luonnonsuojeluliiton Luontohaasteesta. Siinä tarjotaan valmis konsepti, jonka avulla kuka tahansa voi haastaa kunnan suojelemaan arvokasta luontoa.

Lisää taustatukea löytyy Suomen ympäristökeskuksen ja Ympäristöministeriön kirjeestä kunnille.

Metsän suojelemiseksi tarvitaan yleensä monta yhteydenottoa ja mielellään eri tahoilta. Kannattaa siispä muistuttaa kuntia tästä viranomaiskirjeestä, haastaa kunta luontohaasteella ja koittaa aktivoida paikallismediakin asian tiimoilta. Aloitteita voisi olla hedelmällistä tehdä yhteistyössä muiden metsistä kiinnostuneiden tahojen kanssa. Näitä tahoja voisivat olla esimerkiksi partiolaiset, suunnistajat, asukasyhdistykset jne.

Monesti luontoarvot on vielä paikantamatta metsistä, joten voit ottaa käteesi tästä linkistä löytyvän opuksen ja lähteä tutkailemaan, löytyykö näitä luonnontilaisen metsän piirteitä lähimaisemistasi. Häkellyttävän usein näin käy – jopa keskellä kaupunkia!

Luonnontieteelliset seikat ovat usein keskustelun kärjessä silloin, kun jotakin metsää yritetään saada suojelluksi. Kuitenkin yhä enenevässä määrin myös muut asiat (virkistäytyminen, marjojen ja sienten keruu, metsän esteettiset arvot jne.) nousevat suojelukeskusteluun. Mukaan etenkin tähän keskusteluun on huutava tarve saada lisää puhujia ja kirjoittajia. Jokaisella on sanottavaa metsistä ja siitä, mitä ne meille ihmisille merkitsevät. Ei tarvitse olla luontoasiantuntija voidakseen vaatia jonkin metsän suojelua!

Vahinkohakkuita luonnonsuojelualueella

Teksti Mari E. Niemi

Raaseporin kaupungin omistamalla yksityisellä Ramsholmenin luonnonsuojelualueella Tammisaaressa on viime päivinä hakattu kilpikaarnaisia lähes 200-vuotiaita mäntyjä.

Hakkuut 1) ovat lehtokasvillisuuden kannalta turhia, 2) vähentävät  luonnon monimuotoisuutta ja alueen esteettistä arvoa ja 3) haaskaavat arvokasta puuta: kaadetut puut on suunniteltu käytettävän kuitupuuksi ja energiaksi.

Luonnonsuojelualueen lehtokasvillisuutta "varjostavien yksittäisten mäntyjen" poistoa. © Luonto-Liiton metsäryhmä

 

1) Turhat hakkuut

Alueen hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisesti alueella on sallittu yksittäisten mäntyjen poistaminen. Alueen tavoitteena on lehtokasvillisuuden ja jalopuiden hoitaminen. Nämä vaativat valoa menestyäkseen, mutta harvakseltaan ylispuina sijaitsevat männyt eivät niitä pahemmin varjosta.

Tämä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun Suomessa poistetaan lehdosta mäntyjä. Kuusien osalta peistä on väännetty jo hyvä tovi.

Mänty, kuten kuusikin kuuluu luonnostaan myös lehtoihin.

Tietyissä kohdin voi olla perusteltua kaataa yksittäinen runko, mutta tällöinkin luonnonsuojelualueella puu on jätettävä luontaiseen eliympäristöönsä. Ramsholmenissa reitistöjen varsilla halutaan saada aluskasvillisuus kulkijoiden ihailtavaksi etenkin kevätaspektin aikaan. Tällaisessa tilanteessa lahopuita voi sijoittaa esim. noin 10 metrin päähän reiteiltä. Näin ihmiset pääsevät ihailemaan kevätkukkia ja lahopuulajistokin saa resurssinsa.

"Varjostavaa" mäntypuustoa taka-alalla pystyssä. Etualalla hakkuun jälkiä. © Luonto-Liiton metsäryhmä

2) Moraalisesti kestämättömät hakkuut

Kilpikaarnaisia mäntyjä on enää tänä päivänä jäljellä erittäin vähän. Niillä ei ole pelkästään itseisarvoinen oikeus jäädä kasvamaan ja rauhassa lahoamaan oman elinkiertonsa mukaisesti. Myös lukuisille metsälajeille nämä rungot ovat korvaamattomia: kaikki männyllä elävät lajit eivät menesty nopeasti kasvaneella ja nuorella puulla.

Ihmisille nämä harvat jäljellä olevat vanhat männyt ovat äärimmäisen arvokkaita myös esteettisessä mielessä. Harvassa ovat ne henkilöt, jotka eivät hiljene katsoessaan ylös männyn runkoa sen vahvaan punertavaan latvukseen.

Kuva puhukoon puolestaan. © Luonto-Liiton metsäryhmä

 

3) Kilpikaarnaisia runkoja kuiduksi ja energiapuuksi

Kaadettuja puita ei enää pystyyn saa, mutta ei ole yhdentekevää, mitä niille seuraavaksi tehdään. Nämä rungot on jo pätkitty, joten niiden hyödyntämismahdollisuudet rakennuspuuna lienevät rajalliset. Sen sijaan kalusteiden valmistamiseen näitä voinee käyttää. Tammisaaressa suunnitelmat kuitenkin ovat toisenlaiset. Runkoja on ajateltu käytettävän lyhytkestoisena kuitutuotteena tai energiaksi poltettuna. Suomessa on pulaa laadukkaasta puusepän- ja rakennuspuusta. Puurakennusala on kasvussa – mutta mistä puut?

Tässä tilanteessa lienee viisainta jättää runkojen pätkät elinalustaksi luonnonsuojelualueen lahopuulajistolle.

Odottamassa matkaa sellukattilaan (massaved) © Luonto-Liiton metsäryhmä
2010-luvun energiapuuta (energi) © Luonto-Liiton metsäryhmä

 

Metsiensuojelijoiden verkosto vahvistuu entisestään – 15 uutta metsäkartoittajaa paikansi UPM-Kymmenen hienoja suojelemattomia metsiä

Teksti Mari E. Niemi

Kymeenlaakson luonnonsuojelupiiri ja Luonto-Liitto järjestivät viime viikonloppuna 29.-31.10. metsäkartoituskurssin. Kolusimme ison porukan voimin Kouvolan läheisyydessä useampia eri metsäyhtiö UPM-Kymmenen omistamia metsäkohteita. Samalla perehdyimme siihen, mikä tämän päivän suomalaisessa metsämaisemassa on huomionarvoista.

UPM-Kymmene omistaa eri puolilla Suomea merkittäviä määriä metsiä ja soita. Näin myös Kaakkois-Suomessa. Ajattelimme lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli tutkailla yhtiön suojelemattomia metsiä ja kouluttaa samalla liudan uusia kartoittajia. Porukkaa oli ilahduttavasti eri puolilta maamme eteläistä osaa: Jyväskylästä, Savonlinnasta, Kotkasta, Turusta, Pirkanmaalta ja tietysti Kymenlaaksosta.

Esittelen tässä lyhykäiseen kaksi erilaista löydöstämme:

1) Katsastimme yhtiön omistamaa laajempaa yhtenäistä aluetta Kouvolan kaakkoispuolella. Tästä linkistä voi karkeasti havaita, miten yhtiö on toteuttanut isoja avohakkuita viime vuosien aikana. Kuitenkin maisemassa on vielä säilynyt ilahduttavasti jokunen hyvinkin arvokas metsä.

Suojellun Hangassuon kupeessa sijaitseva Iso-Penttinen häkellytti kartoittajat luonnontilaisuudellaan. Paikansimme erirakenteista kuusivaltaista metsää, jossa on useampi kymmenen kuutiota kuollutta puuta. Alueelta löytyy myös liito-orava ja pohjantikka. Pohtiessamme rinteen laen mäntyjen ikää lensi päämme yli kanahaukka. Kartoituksessa ei tutkittu lahopuulajistoa, mutta ohimennen kävellessä havaitsimme vanhan metsän indikaattorilajit rusokäävän ja ruostekäävän, joista etenkin jälkimmäinen on aika hyvä havainto keskellä noin vahvasti pirstottua maisemaa. Arvokkaan ydinalueen ympärille saattoi rajata useamman hehtaarin alalta tukialuetta eli iältään varttunutta metsää, jossa luontoarvot ovat kehittymässä hyvää vauhtia.

2) Perehdyimme myös taajamametsiin lähempänä Kouvolan keskustan tuntumaa. Sääksniemestä löysimme vanhaa mäntymetsää, jossa kilpikaarnaisista rungoista ei ollut tulla loppua. Alueen keskellä sijaitsee hieno kuusimetsä, jossa on runsaasti lahopuuta. Eri puolilla aluetta kasvaa haapoja niin vanhoina yksittäisinä puina kuin pieniä metsikköjä muodostavien nuorten puiden rykelminäkin. Tämä on esimerkiksi liito-oravalle tärkeää. Liito-oravan läsnäolosta viestivät vanhat ja tuoreet papanat järeän haavan tyvellä. Alueen arvoa lisää sijainti asutuksen kupeessa: hyviä lähivirkistysmetsiä ei voi koskaan olla liikaa.

Kaakkois-Suomessa taitaa luonnonvarojen käyttö olla lähes tulkoon intensiivisintä koko maassa. Metsätkin ovat isolta osin vahvasti käsiteltyjä ja paikoin pirtoutuneita pieniksi laikuiksi. Niin metsien lajistosta kuin luontotyypeistäkin iso osa on uhanalaisia. Jotta kykenemme jarruttamaan uhanalaistumiskehitystä ja vältämme uusien lajien ja metsäisten luontotyyppien uhanalaistumisen, on tartuttava ripeästi työhön: On etsittävä metsät, jotka voivat seuraavien vuosikymmenten aikana kehittyä arvokkaammiksi luontokohteiksi. UPM-Kymmenellä on tässäkin osassa maata mahdollisuudet kantaa kortensa kekoon metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi!