Päivän laji: kuusenpiilojäkälä – korpikuusten vaarantunut kauneuspilkku

Teksti ja kuvat: Olli Manninen

Kuusenpiilojäkälä (Arthonia leucopellaea) on erinomainen arvokkaiden vanhapuustoisten korpien indikaattori. Korpien ohella lajia voi löytää puronvarsimetsistä sekä joskus rämeiltä. Lajin levinneisyys on Suomessa eteläinen ja se on kärsinyt paljon ojituksista ja hakkuista. Kuusenpiilojäkälä kasvaa vanhoilla elävillä kuusilla tai joskus muillakin puilla, hyvin usein samoilla rungoilla kuin kuusenhärmäjäkälä (Lecanactis abietina). Aluksi esiintymät tulevat kuoren uloimmille palasille, josta se voi levitä laajemmallekin.

Kuusenpiilojäkälä on erinomainen arvokkaiden vanhapuustoisten korpien indikaattori. Kuva: Olli Manninen
Kuusenpiilojäkälä on erinomainen arvokkaiden vanhapuustoisten korpien indikaattori. Kuva: Olli Manninen

Tämä rupijäkälälaji on poikkeuksellisen vaihteleva väritykseltään. Sekovarsi voi olla kellertävä, punertava, vihertävä tai jopa valkoinen! Itiäpesäkkeet ovat mustia, epäselvärajaisia ja vanhemmiten reunaltaan mutkittelevia. Ruotsalaisten mielestä nämä muistuttavat kissantassuja, tästä ruotsinkielinen nimikin (kattfotslav).

Uhanalaisuudeltaan uusenpiilojäkälä on luokiteltu vaarantuneeksi (VU). Uhanalaisuuden aiheuttajia ovat metsätaloustoimien aiheuttamat vanhojen metsien ja kookkaiden puiden väheneminen sekä korpien ojitukset. Lajin tulevaisuuden turvaamiseksi korpien suojelua tulee lisätä eteläisessä Suomessa. Myös ennallistamistoimet ojitetuilla esiintymispaikoilla saattavat auttaa lajia selviytymään. Korpien suojelutilanteen parantaminen on yksi uuden soidensuojelun täydennysohjelman päätavoitteista. Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) keskeytti pitkään valmistellun soidensuojelun täydennysohjelman juuri ennen maanomistajakuulemisten alkamista.

Luonto-Liiton metsäryhmän kartoittajat löysivät kuusenpiilojäkälää UPM:n omistamasta Viilijaakonkorvesta. Korpi on osa Sammalisenvuorten aluetta, jonka suojelua luontojärjestöt ovat esittäneet jo vuonna 2008. Kuva: Olli Manninen
Luonto-Liiton metsäryhmän kartoittajat löysivät kuusenpiilojäkälää tästä UPM:n omistamasta komeasta korvesta. Viili-Jaakonkorpi on osa Lammin Sammalisenvuorten aluetta, jonka suojelua luontojärjestöt ovat esittäneet jo vuonna 2008 [katso linkki]. Aluetta ei ole suojeltu. Kuva: Olli Manninen
***
Päivän laji -sarjassamme julkaistu:

Päivän laji: aarninappu

Teksti ja kuva: Olli Manninen 
Aarninappu (Pseudographis pinicola) on vanhojen, hitaasti kasvaneiden kuusten kuorella elävä kotelosieni. Isäntäpuut ovat usein kitukasvuisia eivätkä kovin järeitä. Otollisimmat paikat lajille ovat soiden laitamien kitukuusikot, korvet ja muut pienilmastoltaan kosteat vanhoja, mielellään hieman vinoon kasvavia kuusia sisältävät metsät ja suot. Aarninappu on uhanalaisuusarvioinnissa luokiteltu vaarantuneeksi (VU).
Aarninapun otollisimpia kasvupaikkoja ovat soiden laitamien kitukuusikot, korvet ja muut pienilmastoltaan kosteat vanhoja, mielellään hieman vinoon kasvavia kuusia sisältävät metsät ja suot. Kuva: Olli Manninen
Aarninappu on helpointa tunnistaa kosteana vaikkapa sateen jälkeen. Silloin keskustan keltaoranssi väri tulee esiin ja kotelomaljat voivat turvota lähes pyöreiksi. Kuivana ne käpristyvät laidoiltaan kokoon muistuttaen pikkuriikkistä kahvipapua. Kuva: Olli Manninen

Tämä vain 1-2mm leveitä kotelomaljoja tekevä laji olisi vaikea löytää, ellei sillä olisi niin selkeät vaatimukset kasvupaikalleen. Otollisten paikkojen kuusten kuorta tutkien sen voi kyllä löytää paljainkin silmin. Helpointa laji on tunnistaa kosteana vaikkapa sateen jälkeen. Silloin keskustan keltaoranssi väri tulee esiin ja kotelomaljat voivat turvota lähes pyöreiksi. Kuivana ne käpristyvät laidoiltaan kokoon muistuttaen pikkuriikkistä kahvipapua.

Aarninapun otollisimpia kasvupaikkoja ovat soiden laitamien kitukuusikot, korvet ja muut pienilmastoltaan kosteat vanhoja, mielellään hieman vinoon kasvavia kuusia sisältävät metsät ja suot. Kuva: Olli Manninen
Aarninapun otollisimpia kasvupaikkoja ovat soiden laitamien kitukuusikot, korvet ja muut pienilmastoltaan kosteat vanhoja, mielellään hieman vinoon kasvavia kuusia sisältävät metsät ja suot. Kuva: Olli Manninen
Levinneisyydeltään laji on pohjoinen: Lapin ojittamattomien soiden laiteiden kuusilta sitä löytyy melko usein. Kenties eteläisin löytö Suomesta on Vesijaon alueelta, suojelemattomasta korvesta Luonto-Liiton inventoijien löytämä esiintymä. Laji oli vielä muutama vuosi sitten Suomessa hyvin huonosti tunnettu. Luonto-Liiton Pohjois-Ruotsissa maastoinventointeja tehneet aktiivit tutustuivat lajiin, jota Ruotsissa käytetään vanhojen, suojelunarvoisten metsien indikaattorina. Suomesta ei tuolloin ollut kuin muutama löytö tästä lajista eikä sillä vielä ollut suomenkielistä nimeäkään!
***
Päivän laji -sarjassamme aiemmin julkaistu:

Päivän laji: nevamesisieni

Teksti: Martti Rajamäki ja Tea von Bonsdorff
Kuva: Tapio Kekki

Uhanalainen nevamesisieni on taantunut soiden ojitusten seurauksena. Kuva: Tapio Kekki
Uhanalainen nevamesisieni on taantunut soiden ojitusten seurauksena. Kuva: Tapio Kekki

”Kappas, renkaaton mesisieni avosuolla… Mikä ihme tämä on! Hmm… ai niin sellainen kuin nevamesisienihän on olemassa.” Näin voisi luonnehtia törmäämistä tähän etupäässä avosoilla viihtyvään vaarantuneeseen (VU) sieneen. Nevamesisieni (Armillaria ectypa) on yksi harvoista avosoilla viihtyvistä kookkaista suursienilajeista.

Nevamesisieni viihtyy märillä ohutturpeisilla keskiravinteisilla nevoilla ja letoilla, luhtarannoilla ja kalliosoistumissa. Nevamesisienen itiöemän löytää järviruoko- ja sarakasvustoista, mutta myös rahkasammalikosta. Itiöemä nousee usein pullosaran lahoavista tyviosista.

Nevamesisieni on harvinaisehko ja taantunut, vaarantuneeksi arvioitu sienilaji. Sille on koitunut kohtaloksi samat tekijät kuin muillekin soiden lajeille eli ennen kaikkea ojittaminen ja turpeenkaivuu. Laji on vahvasti pohjoispainotteinen, eniten esiintymiä on aapasoilla ja sieni harvinaistuu selvästi etelää kohti tultaessa.

***

Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) keskeytti pitkään valmistellun soidensuojelun täydennysohjelman juuri ennen maanomistajakuulemisten alkamista.

Suojellaansuot

Päivän laji: riekko – soiden kuukkeli

Teksti: Kukka Kyrö
Kuva: Teemu Saloriutta

Riekko katosi soiden mukana Etelä-Suomesta. Kuva: Teemu Saloriutta
Riekko katosi soiden mukana Etelä-Suomesta. Kuva: Teemu Saloriutta

Monet luulevat riekon olevan vain pohjoisten metsien ja tuntureiden laji. Kuitenkin vielä 1900-luvun alkupuolella riekko oli yleinen Etelä-Suomessakin. Sitten alkoivat soiden ojitukset ja turpeenkaivuu.

Siinä missä vanhojen metsien hakkuut veivät kuukkelit, koitui soiden hävittäminen riekon kohtaloksi Etelä-Suomessa. Etelässä riekko on nimittäin varsinainen suospesialisti ja paikkalintuna se on erityisen haavoittuvainen elinympäristönsä katoamiselle. Suo on riekolle koti, soidinpaikka ja valmiiksi katettu ruokapöytä. Soiden reunametsät taas tarjoavat riekoille tärkeitä suoja- ja pesäpaikkoja. Riekko on tärkeä soiden indikaattorilaji, jonka löytyminen viittaa lähes aina suon korkeisiin luontoarvoihin.

Riekko on luokiteltu koko Suomessa silmälläpidettäväksi (NT) ja Lapin eteläpuolella alueellisesti uhanalaiseksi (RT). Hemiboreaaliselta vyöhykkeeltä riekko on hävinnyt (RE).

***

Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) keskeytti pitkään valmistellun soidensuojelun täydennysohjelman juuri ennen maanomistajakuulemisten alkamista.

Suojellaansuot

Suojellaan suot -kampanja käynnistyi

Luonto-Liiton metsäryhmä käynnisti #suojellaansuot -kampanjan.

Suojellaansuot

Emme hyväksy uhanalaisen suoluonnon käyttämistä poliittisena pelinappulana.

Vaadimme, että ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen huolehtii soidensuojelun täydennysohjelman toteutuksesta hallitusohjelmassa sovitulla tavalla, vuosia kestäneen asiantuntijavalmistelun mukaisesti. Jos olet samaa mieltä, sano se ääneen!

Jaa oheista ja Luonto-Liiton Facebook-sivulta löytyvää kuvaa Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa hashtageilla #suojellaansuot #sannigrahnlaasonen #suotsanninvastuulla #soidensuojelu

Twitterissä muista myös @sannigrahn

Voit myös ottaa viikonlopun suoretkellä oman selfien tai muun kuvan ja jakaa napakat terveisesi somessa. Muista #suojellaansuot

Haasta kaverisi mukaan!

Anna joululahja metsille ja ystävällesi!

Kuva: Suvi Kervinen

Toivota metsille levollista joulua ja anna läheisellesi lahjaksi tukea Luonto-Liiton metsäryhmän metsiensuojelutyöhön!

Luonto-Liiton metsäryhmä etsii arvokkaita metsä- ja suoalueita ja tekee työtä niiden suojelemiseksi.

Lahjoitukset Luonto-Liiton tilille:

Sampo Pankki IBAN: FI62 1574 3007 1006 37
BIC: NDEAFIHH

Muista merkitä lisätietoja-kohtaan: ”lahjoitus metsätoimintaan”.

Lahjan saajalle voit tulostaa lahjakirjan värillisenä täältä ja mustavalkoisena täältä.

Kiitos metsien puolesta!  Rauhallista joulua!

*Keräysluvan saaja: Luonto-Liitto ry, *Keräysluvan myöntäjä: Poliisihallitus, *Keräysluvan numero: 2020/2011/1145, *Myöntämisajankohta: 8.6.2011, *Toimeenpanoaika: 1.7.2011–31.6.2013, *Toimeenpanoalue: koko maa, Ahvenanmaata lukuunottamatta, *Kerättävien varojen käyttötarkoitus: Varat käytetään Luonto-Liiton ja sen piirijärjestöjen järjestämän lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristötoiminnan sekä kerho- ja leiritoiminnan toteuttamiseen, mm. materiaalin tuottamiseen, koulutukseen, leirien, kurssien, retkien ja luentojen järjestämiseen. Kolmasosa päivätyökeräyksen tuotoista voidaan osoittaa kouluissa tapahtuvan kerho-, oppilaskunta- ja opintotoiminnan tukemiseen.

Suotragedia

Teksti ja kuva Juho Kytömäki

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia valmistui viime viikolla. Luontojärjestöistä valmistelutyöryhmän varsinaiseksi jäseneksi oli kelpuutettu vain Suomen luonnonsuojeluliitto, joka jätti strategiaan lopulta eriävän mielipiteen. SLL:n mielestä suoluonto, ilmasto ja vesistöt eivät edelleenkään saaneet riittävää arvostusta ja parantavia toimenpiteitä osakseen. Eriävän jätti myös Suomen ympäristökeskuksen edustaja, joskin mielipide jätettiin hämmentävästi ulos mietinnöstä.

Suostrategian virallinen tavoite oli sovittaa yhteen soiden käyttö ja suojelu sekä turvata soiden tarjoamat ekosysteemipalvelut. Epävirallinen tavoite oli turpeen kaivun ja polton jatkaminen nykyisellä tasolla pitkälle tulevaisuuteen. Kuten arvata saattaa, virallinen tavoite ei toteutunut, mutta epävirallinen toteutui liiankin hyvin.

Suostrategiaan liittyy suoraan valtionyhtiö Vapo, johtava turpeenkaivaja. Yhtiön toive uusien turvesoiden määrästä solahti strategiaan kuin kiintoaine turvekentältä vesistöön. No, itse en silti usko, että vuoteen 2020 mennessä saadaan avattua strategiassa linjatut lähes 60 000 hehtaaria uusia turpeenottoalueita. Jos näin kuitenkin tapahtuu, se tarkoittaa sitä, että alle kymmenessä vuodessa otettaan käyttöön yhtä suuri määrä turvesoita kuin edellisten 40 vuoden aikana yhteensä. Näin tylyä menoa en oikein pidä mahdollisena, vaikka turpeenottajilla onkin parhaillaan käynnissä massiivinen vyörytys uusille soille.

Julkisuudessa on väitetty, että suostrategia lopettaa turpeenoton ojittamattomilta soilta. Olisikin niin. Todellisuudessa ojittamattomien soiden turpeen kaivu jatkuu ja pahimmassa tapauksessa se saattaa jopa lisääntyä.

Turpeenottajat haluaisivat nopeuttaa ympäristölupaprosesseja, jotta pääsisivät jouhevammin soita kaivamaan. Ehkäpä tästä syystä Vapo harrastaa tietoista harhaanjohtamista ja törkeää vedätystä lupahakemuksissaan. Kuulin juuri yhtiön uudesta hakemuksesta, joka koskee Parkanon Louhinevaa. Louhineva on osin ojittamaton eteläinen aapasuo, jolla elää muun muassa alueellisesti uhanalainen riekko. Kyseessä on turpeen kaivun osalta kokonaan uusi kohde, mutta Vapon hakemus on nimetty seuraavasti: ”Sydänmaannevan laajennusalueen ympäristölupa ja vesien johtaminen toiseen ojaan”. Lähistöllä on kyllä Sydänmaanneva-niminen turvesuo, mutta sen ja Louhinevan välissä on reippaasti kivennäismaita ja etäisyyttäkin lähes kilometri. Lisäksi välistä menee myös Pohjanmaan rata. Vaatii aikamoista pokkaa kutsua tällaista selvästi uutta hanketta vanhan laajennukseksi.

Toinen kyseenalainen tapaus viime ajoilta on Virtain ”Alastaipaleensuo”. Siellä Vapon ympäristölupahakemus koskee Housunevaa ja Kirnunevaa, mutta ne on niputettu yhteen ja vedetty hatusta nimeksi Alastaipaleensuo. Sen nimistä suota ei löydy mistään kartasta eivätkä edes paikalliset tunne moista nimeä.

Valtion omistajaohjaus Vapoon on onnetonta, se tiedetään. Yhtiön ei esimerkiksi tarvitse noudattaa valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita, joiden mukaan turpeenotto pitää ohjata ojitetuille, muuttuneille soille. Soiden nimillä kikkailu ja sitä kautta kansalaisten tarkoitushakuinen harhaanjohtaminen on kuitenkin härskiydessään omaa luokkaansa. Kun aluehallintoviraston nettisivuilla lukee Vapon hakemuksen kohdalla väärä tai keksitty suon nimi, hyvästä paikallistuntemuksesta huolimatta turpeenottohanke voi jäädä pimentoon jopa lähiasukkaalta, kunnes on liian myöhäistä. Miten Vapo-ongelma voitaisiin ratkaista? Kirjallinen kysymys joltakulta kansanedustajalta varmaan järjestyisi, mutta se on kovin käytetty ja kevyt keino. Ideoita kehiin, siis!

Parkanon Rukoneva elokuussa 2010. Vapo on saanut haluamansa eli ympäristöluvan, minkä jälkeen se on hakannut puuston, ojittanut suon ja kuorinut siitä kasvillisuuden. Varsinainen turpeen kaivu alkaa pian.

Kirjoittajaa harmittaa, että hukkasi arviolta 3000 vuotta vanhan puunpalan, jonka oli kairannut suosta.


Luonto-Liiton valtakunnallinen metsätapaaminen 9.-10.10.

Teksti Mari E. Niemi

Viime viikonloppuna 9.-10.10. järjestettiin Oulussa Luonto-Liiton valtakunnallinen metsätapaaminen, jossa suunniteltiin ensi vuoden toimintaa ja kampanjointia. Paikan päälle kokoontui metsäaktivisteja eri puolilta maata. Oli ilahduttavaa havaita, että metsäryhmän koko kasvaa! Toimintaryhmiä alkaa muodostua useampaan eri Luonto-Liiton piiriin.

Viikonlopun aikana havaitsin, että metsäaktivistin sydän palaa perinteiseen tapaan metsäkartoitusten tekemiseen ja suojelualoitteiden laatimiseen – huoli suojelualueiden vähäisyydestä on edelleen käsin kosketeltavan suuri. Luonto-Liiton metsäryhmän kartoittajat löytävät suojelun arvoisia uhattuja metsiä lähes jokaisella maastokäynnillään.

Enenevässä määrin myös muut metsäiset asiat herättävät kiinnostusta. Monet nykyisistä metsienkäsittelyn menetelmistä nähdään käsittämättömänä toimintana aikana, jolloin käyttökelpoista tietoa tulvii joka suunnalta. Tiedosta huolimatta metsäala ei ole toistaiseksi nähnyt asiaa tarpeeksi tärkeänä, jotta uudistaisi menetelmiään. Kriittisyys avohakkuita kohtaan kasvaa ja vähäiset lahopuumäärät metsissämme huolestuttavat. Maanmuokkaukset ja kantojen kiskominen nähdään hyväksymättömänä toimintana. Metsäisten elinympäristöjen ja metsälajiston tilan heikentämisen lisäksi nykyisillä metsienkäsittelymenetelmillä luodaan maisemaa, joka on luonnossa virkistäytyville ihmisille vastenmielistä katseltavaa.

Myös soiden uhattu tila herättää suuria harmistumisen tunteita. Turvetuotannolle halutaan laittaa stoppi ja metsäisten soiden ojitukset on saatava loppumaan.

Ihmisten luontosuhde ja luonnon itseisarvon tunnustaminen puhuttivat monia. Tulevaisuudessa näiden asioiden vahvistamista ja tunnustamista halutaan korostaa entistäkin enemmän. Ihmisyys on perin mitätöntä, mikäli olemme välinpitämättömiä luonnon monimuotoisuutta kohtaan.

Suomessa tuhotaan arvometsiä joka ikisenä päivänä. Tätä tosiasiaa on sydäntäsärkevän surullista joutua todistamaan. Tästä huolimatta metsäryhmäläiset ovat motivoituneita ja valmiita tekemään väsymättä töitä sen eteen, että metsiä päätyisi suojeluun. Olen ylpeä Luonto-Liiton metsäryhmästä ja siitä, millä tavoin ryhmä työskentelee. Mielipieroja on, mutta on ollut upeaa havaita, miten hyvässä hengessä keskustelut ovat silti kulkeneet eteenpäin, ja on löytynyt yhteinen linja. Erilaiset näkemykset varmistavat sen, että asioita ei oteta itsestäänselvyytenä vaan näkemystään joutuu testaamaan ja perustelemaan. Monipuolisuus on varmasti yksi keskeinen syy siihen, että Luonto-Liiton metsäryhmä kykenee tekemään haastavaa metsiensuojelutyötä vuodesta toiseen.

Vääristelevän ja Alhaisen Propagandan Osaamiskeskus (VAPO)

Teksti Juho Kytömäki

Katselin juuri viime viikon Ajankohtaista kakkosta jälkikäteen netissä. Yksi ohjelman aiheista oli turpeenotto ja turpeenpolton tuleva, epäreilun kevyt energiaverotus. Ohjelmassa vierailtiin mm. Parkanon Saukonsuolla, joka on luonnoltaan huomattavan arvokas, pääosin ojittamaton eteläinen aapasuo.

 

Parkanon Saukonsuon rimpistä keskiosaa.

 

Saukonsuosta suunniteltiin suojelukohdetta ensimmäisen kerran jo vuonna 1971 Tampereen seutukaavaliiton selvityksissä. Suon luontoarvot eivät tunnetusti kuitenkaan estä valtionyhtiö Vapoa hakemasta ympäristölupaa turvekaivoksen perustamiseen. Saukonsuokin on ollut Vapon kiikarissa jo pitkään. Parhaillaan on menossa toinen valituskierrosten sävyttämä ympäristölupaprosessi. Luonnosta ja paikallisista elinoloista huolestuneet tahot yrittävät sitkeästi saada Länsi-Suomen ympäristölupaviraston myöntämän luvan kumottua. Vaasan hallinto-oikeus pysytti luvan voimassa, joten valitukset ovat nyt viimeisessä portaassa eli KHO:n käsiteltävinä. Ennuste ei ole hyvä, sillä ainakaan luontoarvot eivät lupaharkinnassa tunnetusti paljoa paina.

Ajankohtaisen kakkosen turvejutussa herättivät huomiota myös Vapon aluejohtaja Päivi Peroniuksen kommentit. Hän myönsi, että Vapon havittelemissa soissa on usein ojittamattomiakin (keski)osia. Niinpä. Peroniuksen mukaan ojittamaton ala mitataan kuitenkin vain hehtaareissa tai muutamissa kymmenissä hehtaareissa. Paksua pajunköyttä. Esimerkiksi Saukonsuon ojittamaton osa on lähes 100 hehtaaria.

 

Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri, Luonto-Liitto ja SLL järjestivät Virtain Vaskuulla suotapahtuman 21.-22.8. Tapahtuma alkoi retkellä Pahkanevalle.

 

Virroilla Vapo hakee parhaillaan ympäristölupaa upean Pahkanevan turpeenkaivuuseen. Pahkanevasta on ojittamatta jopa 200 hehtaaria. Läheisen Isonevankin ojittamaton osa lähentelee 100 hehtaaria. Isonevan tilanne on kuitenkin siinä mielessä parempi, että Pirkanmaan ympäristökeskus vaati Vapolta turpeenoton ympäristövaikutusten arviointia. YVA-vaatimus sai Vapon luopumaan Isonevan turpeenotosta viime vuoden lopulla, mutta yhtiö toki valitti vaatimuksesta hallinto-oikeuteen. Näiden kolmen esimerkkisuon lisäksi Vapolla on aikomus saada lukuisia, enemmän tai vähemmän ojitettuja soita turpeenottoon. Runsassoisilla Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla yhtiön toiminta lienee kaikkein törkeintä: esimerkiksi Seinäjoen–Ilmajoen rajamailla sijaitsevalle pääosin luonnontilaiselle Karvasuolle Vapo suunnittelee jopa 400 hehtaarin laajuista turvekaivosta…

 

Virtain Pahkanevan erämaista maisemaa. Taustalla häämöttävät metsäsaarekkeetkin ovat melko luonnontilaisia.

 

Päivi Peronius muistutti Ajankohtaisessa kakkosessa myös eräästä toisesta Vapon toiminnan mustasta pisteestä. Yhtiö perustelee luonnontilaisten soiden turpeenottoa usein sillä, että tietyt suot ovat olleet yhtiön agendalla jo 1970-luvulla. Kuinka moni muu nykyaikaisena itseään pitävä – ja vieläpä valtion omistama – yhtiö kehtaa jumittua muinaisiin päätöksiin? No, näköjään se on vain niin, että maailma ympärillä muuttuu, mutta Vapo ei.

Kirjoittaja on ollut tiiviisti mukana metsien ja soiden suojelussa 90-luvulta lähtien.

Elämää suolla

Teksti Mari E. Niemi

Tapasimme viime viikonloppuna pirkanmaalaisilla soilla useamman luonnonsuojelijan kanssa. Kahtena päivänä kuljimme soilla ja nautimme suoluonnon kauneudesta. Mietimme tietysti pitkät tovit myös sitä, miten mittaamattoman arvokkaat suot saataisiin vihdoinkin suojeltua.

Virtain Pahkaneva lumosi kauneudellaan ja lajien kirjollaan. Suolla lentelevät niin kurjet kuin kapustarintakin, riekon reviirejä löytyy useita. Totesimme porukalla soiden olevan tavattoman hienoja retkikohteita. Joukossamme joku intoutui kävelemään ilman saappaita. Mahtoivat suon märkyys ja pehmeät rahkasammalet tuntua jalkojen alla hyvältä!

 

Rahkasammalissa on lukuisia eri värisävyjä vihreistä ja ruskeista erilaisiin punaisiin. Rahkasammalia kasvaa suomessa yli 30 lajia.

 

Mutta kuinka kauan me ihmiset voimme kulkea rauhallista tunnelmaa huokuvilla soilla? Miten hyvin suolajistomme selviää tulevaisuuteen? Suomessa laaditaan parhaillaan kansallista strategiaa soiden tehokäytölle, turpeen nostamiselle. Hallitus linjasi viime viikolla ensi vuoden budjettiin turpeelle olemattoman pientä verotusta. Korpimetsien hakkuu jatkuu edelleen ja avohakkuiden (!) jälkeen suot ojitetaan kammottavan näköisiksi. Niin turpeen nosto kuin ojituskin aikaansaa lukuisten lajien elinympäristöjen tuhoutumisen lisäksi vesistöjen pilaantumisen. Muistatko nähneesi tämän päivän Suomessa järven, jonka pinnalta voit ihailla kirkasta vettä useiden metrien syvyyteen? Itse en ainakaan ihan heti saa mieleeni, mistä sellaisen näkymän löytäisin.

Tilanne on hälyyttävä ja tehtävää on paljon! Siksi tarvitaankin meitä kaikkia, jotta asiat alkaisivat muuttua! Voi vaikkapa kirjoittaa mielipiteen tai pitää esitelmän. Jokaiselle löytyy varmasti sopiva foorumi tai taho, jolle puhua. Virallinen tapa vaikuttaa soiden tuhoon, on lähettää eri tahoille aloitteita ja kannanottoja tilanteen korjaamiseksi. Myös lausunnot lukuisista turvetuotantolupahakemuksista ovat enemmän kuin tarpeen. Yksi keskeinen toimija turvetuotannossa on valtio-omisteinen yhtiö Vapo. Aloita vaikka sen toimien kritisoimisesta! Koitin katsoa Vapon nettisivuilta mahdollista kohtaa palautteen antamiseksi, vaan eipä näyttänyt löytyvän. Sen puuttuessa voisi hyvin käyttää vaikkapa heidän sähköistä yhteydenottolomakettaan. Se löytyy täältä. Turvetuotantoyhtiö Vapon toimintaa kritisoidaan myös mm. Facebookissa.

 

Joku raja ny sentäs.