Se ei ole maailma, jossa haluan elää

Kivikonlaita, Helsinki, 8.-9.11.2021

Seison työmaa-alueen keskellä vaaleanpunaisessa heijastinliivissä ja pidän toisella kädellä pystyssä banderollia. Olemme koneen turvaetäisyyden sisäpuolella, mutta metsätyökone on yhä liikkeessä. Tiedämme, että kuskin pitäisi lopettaa työt heti huomatessaan ihmisen 100 metrin etäisyydellä koneesta. 

Kone ajaa suuren lahopuurungon yli. Kuuluu rasahdus, aivan kuin selkäranka katkeaisi. Vieressä työskentelevän korjuukoneen telaketjut vajoavat syvälle mutaan. Siinä missä vielä pari päivää aiemmin oli kiinteä metsämaa ja polku, on nyt pelkkää mutavelliä, koneiden jättämiä syviä uria, oksia, puiden latvoja ja sikin sokin lojuvia puunrunkoja.

Poliisi saapuu paikalle. Minä istun kuusenoksista muodostuneen kasan päälle, enkä poistu.

Olen nähnyt elämässäni lukuisia hakkuuaukkoja. Olen nähnyt menetettyjen korpikuusikoiden valtavia kantoja ja avohakkuun keskellä yksinäisinä seisovia aihkimäntyjä. Metsätyökoneen jälkiä toisensa perään. Mutta en ole aiemmin nähnyt, kuinka yli kolmekymmenmetrinen puu kaatuu. Siitä lähtevä ääni saa minut säpsähtämään. Kone kaataa puun nopeasti ja aggressiivisesti ja yhtä nopeasti ja aggressiivisesti se pilkkoo puun sopivan mittaisiksi tukeiksi. Ja sitten on seuraavan vuoro. Suljen silmät.

Olemme Kivikonlaidassa, Helsingissä, vanhassa ja arvokkaassa lähimetsässä jota kaupunki hakkaa kaavoituksen tieltä. Jo aiemmin kaupunkiin on vedottu kaavan muuttamiseksi ja metsän säästämiseksi, mutta turhaan. Nyt tilanne on edennyt siihen pisteeseen, että hakkuut ovat alkaneet, ja me olemme menneet väliin. Toiveenamme on saada poliittinen päätös kaavan perumisesta tai edes uudelleenarvioinnista ja ennen kaikkea osoittaa, ettemme hyväksy kaupungin toimintaa. Onnistumme viiivyttämään hakkuita kahden päivän ajan. Näiden päivien aikana koen läpi melkein kaikki tunteet, jotka osaan nimetä. Olen vihainen, totta kai, mutta samalla myös innostunut, toiveikas ja äärimmäisen motivoitunut. Olen jännittynyt ja epävarma. Olen turhautunut. Olen tyyni ja keskittynyt. Olen onnellinen kaikista niistä ihmisistä, jotka ovat siellä kanssani. Vitsailen ja nauran. Kiroilen ja itken. Ja aivan viimeisenä tunteena, vasta myöhään tiistai-iltana, päästyäni putkasta ja kävellessäni metrolta kohti kotia, tulee suru. 

Suru kestää useita päiviä. Silloin tällöin mieleeni palaa, miltä näytti kun yksi korkeimmista koivuista kaatuu. Se vajosi mutaiseen maahan ja pilkkoutui palasiksi, jotka korjuukone noukki kyytiinsä. Kone jatkoi matkaansa, ajoi lahopuun päältä, puu raksahti poikki ja se ääni kuulosti selkärangan katkeamiselta.

Palataan takaisin hakkuutyömaalle. Aikaan, jolloin suurin osa metsästä oli vielä pystyssä. Kahden päivän aikana hakkuut pysäytetään Kivikonlaidassa yhteensä kolme kertaa. Joka kerta poliisi käy paikalla ja hakee mielenosoittajat pois koneen läheisyydestä. Laillinen hakkuu saa jatkua. Ensimmäisellä kerralla maanantaina mielenosoittajia on vain neljä. Poliisi sanoo, että saamme jatkaa mielenosoitustamme, jos lupaamme pysyä työmaa-alueen ulkopuolella. Vastaan, että pysymme siellä ilomielin, mikäli meille luvataan, etteivät hakkuut jatku. Seuraavaksi poliisi sanoo, että olisi tehokkaampaa yrittää vaikuttaa kaavoihin etukäteen vaikka olemalla yhteydessä päättäjiin. Totean, että sitähän tässä on tehty jo vuosikausia huonoin tuloksin. Sen jälkeen poliisi ehdottaa, että voisimme mielenosoittamisen sijaan istuttaa puita. Naurahdan ja kerron, että puolet Suomessa kasvavista männyistä on läpimitaltaan alle seitsemän senttimetriä paksuja, ja että Suomi ei todellakaan tarvitse yhtäkään uutta puuntaimea vaan vanhoja metsiä. Lopulta poliisi puuskahtaa, ettei ala meitä sieltä pois kantamaan ja rämpii mudan, hakkuutähteiden ja puunrunkojen lomasta takaisin autolleen.

Estämme hakkuiden jatkumisen vielä neljän tunnin ajan ennen kuin poliisi saapuu uudelleen paikalle, tällä kertaa suuremmalla joukolla. Lopulta kolme meistä neljästä otetaan kiinni. Minä jään yksin pimenevään iltaan katsomaan, kuinka puut alkavat kaatua.

Seuraavana aamuna mielenosoittajia on enemmän, yli kymmenen. Olemme paikalla jo ennen töiden alkua. Paikalle saapuu kaupungin työntekijöitä. ”Täällä taas”, yksi heistä toteaa. Muuta emme juttele. Eräs ystävällinen henkilö tulee tarjoamaan meille lämmintä teetä. Hän kertoo olevansa töissä viereisessä teollisuushallissa ja että voisimme tulla koputtamaan oveen, jos tarvitsisimme jotain, esimerkiksi vessaa tai lisää lämmintä juotavaa. Kiitämme häntä ja hän kiittää meitä siitä, että olemme paikalla. Niin kiittää moni muukin ohikulkija. Harva näyttää tienneen Kivikonlaidan kaavasuunnitelmasta ennen hakkuiden alkamista. Ohikulkijat ovat tyrmistynyt rakkaan lähimetsänsä menettämistä ja pettyneitä kaupungin toimintaan.

Neljä mielenosoittajaa pysäyttää hakkuut tiistaina heti alkumetreillä. Samalla kun he siirtyvät työmaa-alueelle moton eteen aletaan aluetta kiireesti aidata. Me muut jäämme aidan ulkopuolelle ja aidanraosta työnnämme ystävillemme suklaata sekä lämpimiä lapasia ja pipoja. Jonkin ajan kuluttua poliisi saapui paikalle. Kaksi mielenosoittajaa kieltäytyy noudattamasta poistumiskäskyä ja heidät viedään pois. Me muut saamme ohjeen pysyä aidan ulkopuolella, jossa saisimme rauhanomaisesti osoittaa mieltä. Poliisi jää joksikin aikaa seuraamaan tilannetta. Me siirrymme läheiselle kävelytielle banderollien kanssa osittain siksi, että siellä pystyy jututtamaan ohikulkijoita, mutta osittain koska siellä ei tarvitse koko ajan nähdä kuinka puu toisensa perään kaatuu.

Jossain vaiheessa poliisi lähtee. Mietimme mitä voimme enää tehdä ja mikä olisi paras tapa saada asialle huomiota. Mikään media ei tunnu kiinnostuvan aiheesta. Päättäjille on lähetetty lukuisia viestejä, vetoomuksia ja päivityksiä paikan päältä.

Ketään ei tunnu kiinnostavan.

Kuulen jälleen kuinka puu kaatuu, vaikken näekään metsätyökonetta.

Puen heijastinliivin, otan banderollin ja lähden kohti ääntä. Jos voisin, lukittautuisin kiinni johonkin tai kiipeäisin puuhun. En mediahuomion takia, en mielenosoitukseksi, vaan koska haluan vain saada hakkuut loppumaan. Millään muulla ei ole väliä juuri nyt. Mutta minulla ei ole ketjua tai lukkoa ja puiden oksat ovat liian korkealla kiipeämiselle. Minulla on vain itseni, pieni ihminen, joka on helppo kantaa pois. 

Kivikonlaidan hakkuut jatkuvat vielä useamman päivän. Metsänlaitaan kertyy valtavia puupinoja. Lasken vuosilustoja yhdestä pinossa makaavista männyistä. Pääsen 157 asti ennen kuin sekoan laskuissa. Kaupunki tuo paikalle kyltin, jossa kerrotaan Kivikonlaidan kierrätyskentän rakennustöiden aikataulusta. Siinä lukee: ”Tässä tehdään maailman toimivinta kaupunkia”, kuten kaikissa Helsingin työmaakylteissä. Kyltti on surullinen osoitus siitä, että kaavan myötä Kivikonlaidassa ei ole enää kyse metsästä vaan rakennustyömaasta. Metsän läpi tehdään ensin noin 300 metriä pitkä ja 50 metriä leveä tie, jonka päähän tulee hehtaarin kokoinen maa-aineksen kierrätyskenttä. Yhteensä metsää katoaa hieman yli 2 hehtaaria. Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan juuri sen verran metsää Suomessa katoaa joka tunti.

Kierrätyskenttä on hankkeena hyvä ja kannatettava, vähentäähän se rakennustyömailta tulevan maa-aineksen säilyttämiseen ja paikasta toiseen kuljettamiseen kuluvan energian määrää huomattavasti. Paikkana metsä on kuitenkin väärä. Hyvin vähäisellä käytöllä olevaa joutomaata on kyseisellä alueella Helsingissä huomattava määrä. Niille kaikille on kuitenkin jo kaavoitettu muuta maankäyttöä, kaikkea lumenkaatopaikoista jo noin 14 vuotta myöhässä olevaan liikuntapuistohankkeeseen, eikä rohkeutta muuttaa kaavoja tunnu löytyvän. Loppujen lopuksi kaavoissa on kyse vain ihmisten tekemistä sopimuksista ja päätöksistä. Ne voidaan aina muuttaa.

Aina on mahdollista päättää toisin.

Kivikonlaidan kierrätyskentän hakkuilla ja niiden vastustamiselle on minulle symbolinen merkitys. Kentällä tullaan säilyttämään kaivumaita ja purkumateriaaleja, joita käytetään Helsingin omilla rakennustyömailla. Tällä hetkellä kaupungilla on lukuisia kaavoitushankkeita, jotka uhkaavat lähimetsiä. Käykö niin, että tällä metsään rakennettavalla kierrätyskentällä tullaan säilyttämään raaka-aineita, joita käytetään kaikilla tulevilla metsiä tuhoavilla rakennustyömailla?

Vai voisiko Kivikonlaita olla viimeinen tällainen konflikti? Voisiko olla niin, että tulevaisuuden Helsingissä kenenkään ei tarvitse seistä metsätyökoneen edessä, sillä yhtäkään lähimetsää ei kaadettaisi.

Helsingin kestämättömän kaavoituspolitiikan lisäksi Kivikonlaita symboloi minulle laajempaa, maailmanlaajuista luontokatoa. Se symboloi maailmaa, jossa on normaalia laittaa ihmisten tarpeet muiden lajien edelle. Maailmaa, jossa kaupungin kasvu on tärkeämpää kuin asukkaille rakkaan lähiluonnon säilyminen, tai esimerkiksi luisteleminen tärkeämpää kuin uhanalaisten lajien selviytyminen, kuten Matokallion kaava osoittaa.

Se ei ole maailma, jossa haluan elää. Siksi en poistu, kun poliisi käskee.

Retkellä hakkuiden uhkaamissa Pesiöjärven saarissa

Teksti: Hanna Jauhiainen
Kuvat: Luonto-Liiton metsäryhmä

Vietimme viikonlopun Pesiöjärven maisemissa Suomussalmella helmikuun lopussa 2015. Suksi luisti ja saarten vanhojen metsien katveessa mieli tahtoi virittyä hiihtolomatunnelmiin, mutta retkellämme oli myös tarkoitus. Järven saaria uhkaavat nimittäin Metsähallituksen hakkuut, jotka voivat alkaa hetkenä minä hyvänsä.

Aamuauringon valo pilkottaa pilvien lomasta Honkasaaren takana.
Aamuauringon valo pilkottaa pilvien lomasta Honkasaaren takana.

Leuto sää tuo saarille ehkä hiukan lisäaikaa: jäätie ei vielä kanna rekkaa eikä se näillä keleillä vahvistu. Metsähallitus on kuitenkin uhonnut tuovansa puut saarista vaikka traktorilla jollei jäätietä saada kantamaan rekkaa. Toistaiseksi hakkuut eivät ole alkaneet. Kävimme paikalla protestoimassa tulevia hakkuita, tarkkailemassa tilannetta ja tutustumassa alueen luonnonarvoihin.

Luonto-Liiton metsäryhmä protestoi metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Kumpusaareen johtavan jäätien päässä.
Luonto-Liiton metsäryhmä protestoi metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Kumpusaareen johtavan jäätien päässä.

Kansallisomaisuusbandis
Luonto-Liiton metsäryhmä protestoi metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Kumpusaareen johtavan jäätien päässä.

 

Saaret on merkitty maakuntakaavassa virkistysalueiksi. Hakkuut heikentäisivät saarten virkistysarvoja väistämättä, minkä myös Kainuun ELY-keskus on todennut muistiossaan. Ajourat ja hakkuun jäljet tulisivat näkymään saarten luonnossa vielä pitkään. Hakkuut vaikuttaisivat negatiivisesti myös maisemaan. Alueen matkailuyrittäjät tuskin ilahtuisivat maisema-arvojen heikentymisestä, sillä Kainuun matkailun tärkein vetonaula on luonto. Hakkuut ovatkin herättäneet vastustusta paikallisten keskuudessa.

Honkasaaren rannalla on virkistytty nuotion äärellä.
Honkasaaren rannalla on virkistytty nuotion äärellä.

Saarten luonto on monipuolista ja vaihtelevaa. Honka- ja Kutusaari ovat puustoltaan mäntyvaltaisia, kun taas Lehto- ja Kumpusaaressa on enemmän kuusivaltaista iäkästä sekametsää. Saarilta löytyi useita vanhan metsän ilmentäjälajeja, joista silmälläpidettäviä oli kolme (korpiluppo, kanadanluppo ja hentoneulajäkälä) sekä vaarantuneeksi luokiteltu aarninappu, joka elää vanhojen kuusten kuorella.

Lajiston tonkimista. Tältä kuusivanhukselta löytyi aarninappu.
Lajiston tonkimista. Tältä kuusivanhukselta löytyi aarninappu.

Kumpusaaren korpiluppokuusikkoa.
Kumpusaaren korpiluppokuusikkoa.

Lisäksi Lehtosaaressa epäillään esiintyvän liito-oravaa. ELY-keskus on kieltäny hakkuut Lehtosaaressa ennen kunnollisen liito-oravaselvityksen tekemistä. Tähän vuodenaikaan luotettavan liito-oravaselvityksen tekeminen on mahdotonta. Metsähallitus aikoo yhä kuitenkin hakata muissa saarissa. Paha vain, että jäätie kulkee ensin Lehtosaareen ja sen kautta muihin saariin. Tielinja on merkitty kulkemaan suoraan Lehtosaaren läpi.

Lehtosaaren monimuotoista metsää. Taka-alalla näkyvä keltainen nauha on tielinjan merkki.
Lehtosaaren monimuotoista metsää. Taka-alalla näkyvä keltainen nauha on tielinjan merkki.

Lehtosaaren metsää.
Lehtosaaren metsää.

Toivon, että vielä monet pääsevät retkeilemään Pesiöjärven rauhaisissa maisemissa siinä tilassa kuin ne ovat nyt. Metsähallituksen maat ovat meidän kaikkien yhteistä omaisuutta ja tällaisten pienten, virkistys- ja luonnonarvoiltaan merkittävien saarten parturoiminen on Metsähallitukselta, omaisuutemme vartijalta, kovin lyhytnäköistä ja piittaamatonta toimintaa.

Lisää aiheesta:

IKEA lähtee Venäjän Karjalasta

Teksti: Olli Manninen 

IKEA ja sen puunhankinnasta vastaava tytäryhtiö Swedwood olivat taas puheenaiheena Venäjän Karjalassa tiistaina. Swedwoodin tehdas Kostamuksessa lopetetaan pikaisesti ja IKEAn puunhankintaa ja jalostusta keskitetään sen sijaan Tihvinään Leningradin alueella.

Ikimetsää pinossa Maksimjärvensalolla kesällä 2012. Kuva: Olli Manninen
Ikimetsää pinossa Maksimjärvensalolla kesällä 2012. Kuva: Olli Manninen

Karjalan työllisyyteen ja vanhojen metsien tilanteeseen vaikuttavaa uutispommia edelsi alle kaksi viikkoa sitten tapahtunut Swedwoodin saama murskaava arvio metsätaloustoiminnastaan Karjalassa ja siitä seurannut FSC-ympäristösertifikaatin menetys.

Ruotsissa ja muualla länsimaissa asia ei ole vielä ollut uutisissa vaikka aiheen luulisi kiinnostavan. IKEA ja Swedwood ovat olleet pari vuotta melkoisen kritiikin ja huomion kohteena Karjalan hakkuutoiminnastaan. Erityisen huomion kohteena on ollut se, että firman hakkuut Karjalan vanhoissa metsissä ovat olleet sertifioituja FSC-ympäristömerkin mukaan ja se, että yhtiö ei ole noudattanut sertifikaatin kriteereitä hakkuissa, avoimuudessa ja sosiaalisissa kysymyksissä.

Asia lienee IKEAn kannalta niin kiusallinen, että se yritetään vaieta ja unohtaa. Uudesta merkittävästä strategiamuutoksesta ei ole lännessä tiedotettu ollenkaan. Suomessa ainoastaan Maaseudun tulevaisuus teki aiheesta pienen uutisen.

Swedwoodin hakkuuta Karjalassa 2012. Kuva: Lauri Kajander
Swedwoodin hakkuuta Karjalassa 2012. Kuva: Lauri Kajander

IKEA ilmoittaa ratkaisun syyksi yhtiön uudelleenjärjestelyt ja tarpeen keskittää toimintoja. Kritiikkiä saaneet aarniometsien hakkuut ja epäonnistuminen ympäristökriteerien noudattamisessa ei heidän mukaansa vaikuttanut päätökseen mitenkään. Tätä on jo moni Karjalassa ehtinyt epäillä, koska yhtiö on saanut huonoa ympäristöjulkisuutta juuri Karjalan toiminnastaan ruotsalaisten, venäläisten ja suomalaisten ympäristöjärjestöjen otettua epäkohtia esille. Muina syinä on mainittu lisäksi Karjalan kankea lainsäädäntö hakkuiden ja maanvuokrausten suhteen ja osin tästä johtuva taloudellisesti ja ekologisesti järkevien hakkuumahdollisuuksien väheneminen.

IKEAn toiminta Kostamuksessa on tyypillinen esimerkki suuryhtiöiden kyynisestä ympäristöpolitiikasta. Yhtiö kieltäytyi vuosien ajan toimittamasta tai edes tuottamasta vaadittua dokumentaatiota säästökohteista ja luonnoltaan arvokkaiden metsien sijainnista. Yhtiö ei edes suostunut kertomaan, mistä kaikkialta se hankkii puuta tehtaalleen ns. Controlled wood:ina, jota käytetään FSC Mix -merkityissä tuotteissa varsinaisen sertifioidun puun ohessa. Aarniometsiä hakattiin rutiininomaisesti ja ongelmat kiellettiin julkisuudessa. Julkisuudessa yhtiö sen sijaan mainostaa ”korkeaa ympäristöimagoaan” erittäin näyttävästi. Laiminlyöntien seurauksena oli lopulta sertifikaatin menetys.

Vaikka ”oikeus” lopulta toteutui oli vahinko kuitenkin jo tapahtunut. Yhtiö hakkasi ja hakkautti yli kahdeksan vuoden aikana tuhansia hehtaareita aarniometsiä Karjalassa ja myi niistä valmistettuja huonekaluja ja sahatavaraa ympäristösertifikaatilla leimattuna. Kun sertifikaatti aiheellisesti lähti, lähti myös IKEA kohti uusia alueita.

Maksimjärvensalon puupinoja 2012. Kuva: Olli Manninen
Maksimjärvensalon puupinoja 2012. Kuva: Olli Manninen

Karjalassa huolta työpaikoista on herättänyt äkillinen liimapuutehtaan lakkauttaminen ja todennäköisesti siitä seuraava hakkuiden väheneminen Karjalan pohjoisosissa. Sahan ja vuokrattujen metsäalueiden tulevaisuudesta ei ole tällä hetkellä varmaa tietoa. Myös alueen vanhojen metsien tulevaisuus riippuu siitä, tuleeko Swedwoodin tilalle Kostamukseen muita yrittäjiä ja kuinka metsien vuokrasopimuksia kaupataan eteenpäin. Toivoa kuitenkin sopii, että ainakin Maksimjärvensalon laajan aarniometsäalueen suojelu etenee kun IKEA lakkaa ostamasta sieltä puuta. Luonto-Liiton metsäryhmäläiset ovat inventoineet jo 90-luvun puolivälistä lähtien tätä mahtavaa mutta koko ajan kutistunutta metsäerämaata, viimeksi toissa vuonna.

IKEA siis keskittää tuotantoa etelämmäs Venäjällä. Tihvinän alueen lisäksi on mainittu suunnitelma uudesta huonekalutehtaasta Novgorodiin. Nopeakasvuisemmat metsät ja pienempi vanhojen metsien suhteellinen määrä näillä alueilla saattaa mahdollistaa luonnonkin kannalta järkevämpää toimintaa. Kovin lupaavaa ei kuitenkaan ole se, että Swedwood sai jo vuonna 2012 Tihvinän vuokra-alueen FSC-auditoinnissa huikeat 26 eri huomautusta korjattavista asioista ympäristöön, työturvallisuuteen ja muihin sosiaalisiin kysymyksiin liittyen.

LINKKEJÄ:

– Greenpeacen blogi Swedwoodin FSC-sertifikaatin menetyksestä 5.2.2014

 Luonto-Liiton Metsäblogi IKEAn ikimetsähakkuista 13.12.2012

– Venäjänkielisiä uutislinkkejä IKEAn Karjalan toiminnan lakkauttamisesta:

Swedwoodin FSC-sertifikaatin menetykseen johtanut auditoijan raportti

AlJazeera English -kanavan uutinen IKEAn toiminnasta Karjalassa (2012, YouTube -video)

Saksalaisen tv-kanavan uutisraportti IKEAn toiminnasta Karjalassa (2011, YouTube -video, engl. tekstitys)

– Ikea avverkar unik urskog – i skydd av miljöflagg (2012, Ruotsin TV:n raportti)

Metsien suojelu vihdoin Metsämuseo Luston perusnäyttelyssä

Teksti: Emilia Pippola

Kuvat: Emilia Pippola ja Lauri Kajander

Suojeltu metsä -osio näkyy heti näyttelyihin laskeuduttaessa.
Suojeltu metsä -osio näkyy heti näyttelyihin laskeuduttaessa.

Punkaharjulla sijaitsevassa Suomen Metsämuseo Lustossa ei pitkään ollut metsien suojelu lainkaan edustettuna. Viime vuoden keväällä perusnäyttelyssä avautunut Suojeltu metsä -osio muutti tilanteen kertaheitolla. Pieni, mutta näyttävä osasto esittelee metsiensuojelutoimijoita, suojelutyön arkea, suojelualueverkoston kehittymistä sekä yksittäisiä tempauksia ja kampanjoita vuosien varrelta. Osio tulee esiin heti, kun museokävijä laskeutuu ramppia pitkin Luston näyttelyihin. Rampin toisella puolella näkyy osuvasti Metsänparantajien vuosisata -näyttely auroineen ja valtavine ojineen.

Aiemmin Luston kokoelmissa ei ollut tarvittavaa materiaalia metsiensuojelua käsittelevän näyttelyn rakentamiseen. Tilanne alkoi muuttua vuonna 2010. Silloin Lusto ja Työväenmuseo Werstas käynnistivät hankkeen, jossa museoiden kokoelmiin ruvettiin tallentamaan ympäristöliikkeen historiaan liittyvää aineistoa. Hankkeessa tuotettiin myös ympäristöliikkeestä kertova näyttely: Koijärvi, Kessi ja Kuusamon kosket. Metsiensuojelun osalta kokoelmat karttuivat edelleen Luonto-Liiton metsäryhmän tallennushankkeiden myötä syksyllä 2011 ja 2013.

Punkaharjun suunnalla liikkuvien kannattaa ehdottomasti katsastaa Metsämuseo Luston näyttelyt. Metsiensuojeluosion lisäksi myös Luston muissa näyttelyissä riittää runsaasti ihmeteltävää, ja tekemistä löytyy lapsillekin. Lusto on kiinni tammikuun lopun, mutta avautuu taas normaalisti helmikuun alussa.

Hankkeista ja näyttelyistä huolimatta metsiensuojelun historian tallennus on kesken. Lisäyksiä kokoelmiin kaivataan jatkuvasti. Jos sinulla on jotain lahjoitettavaa, voit kysyä lisätietoja allekirjoittaneelta (emilia ät emiliapippola.com / 050-5402551) tai suoraan Lustosta, esimerkiksi intendentti Leena Paaskoskelta, jonka yhteystiedot löytyvät täältä.

Luston amanuenssi Reetta Karhunkorva esittelee lehtileikettä, joka oli ainut metsien suojeluun liittyvä materiaali Luston kokoelmissa ennen ympäristöliikkeen ja metsiensuojelun historian tallennushankkeita.
Luston amanuenssi Reetta Karhunkorva esittelee lehtileikettä, joka oli ainut metsien suojeluun liittyvä materiaali Luston kokoelmissa ennen ympäristöliikkeen ja metsiensuojelun historian tallennushankkeita.

Luonto-Liiton metsäryhmäläiset tutustuivat Luston näyttelyyn UPM:n Haarikon alueelle eli Metsän tarina -elokuvan kuvauspaikoille suuntautuneen maastokartoitusretken yhteydessä 20.10.2013. Kuva: Lauri Kajander.
Luonto-Liiton metsäryhmäläiset tutustuivat Luston näyttelyyn UPM:n Haarikon alueelle eli Metsän tarina -elokuvan kuvauspaikoille suuntautuneen maastokartoitusretken yhteydessä 20.10.2013. Kuva: Lauri Kajander.

Metsiensuojelutyön arkea ja toimijoita.
Metsiensuojelutyön arkea ja toimijoita.

Vuosien saatossa kartat, inventointilomakkeet ja kamerat ovat olleet ahkerassa käytössä.
Vuosien saatossa kartat, inventointilomakkeet ja kamerat ovat olleet ahkerassa käytössä.

Tempauksia ja kampanjoita metsien suojelutilanteen edistämiseksi. Vasemmalla pilkottaa retkeilyä esittelevä näyttelyosio.
Tempauksia ja kampanjoita metsien suojelutilanteen edistämiseksi. Vasemmalla pilkottaa retkeilyä esittelevä näyttelyosio.

Esimerkkitapaus: Kessi.
Esimerkkitapaus: Kessi.

Suojelualueverkoston kehittyminen.
Suojelualueverkoston kehittyminen.

***

Kirjoittaja on työskennellyt kahteen otteeseen projektityöntekijänä Luonto-Liiton metsäryhmän hankkeessa, jossa on tallennettu metsiensuojelun historiaa. Yhteystyökumppanina on ollut Suomen Metsämuseo Lusto. Vuonna 2011 hanke sai tukea Metsämiesten Säätiöltä ja Kansan Sivistysrahastolta. Vuonna 2013 Suomen Luonnonsuojelun Säätiö tuki hanketta henkilökohtaisella apurahalla.

Viime hetken joululahjavinkit metsien ystäville

Kuva: Suvi Kervinen
Kuva: Suvi Kervinen

1) Lahjoitus metsien suojeluun

Toivota läheisellesi sekä metsille rauhallista joulua tukemalla Luonto-Liiton metsäryhmän metsiensuojelutyötä. Lahjan saajalle voit tulostaa joko värillisen tai mustavalkoisen lahjakirjan. Värillinen lahjakirja on ladattavissa pdf-tiedostona täältä ja mustavalkoinen lahjakirja täältä.

Maksa haluamasi lahjoitussumma Luonto-Liitto ry:n tilille:
IBAN: FI62 1574 3007 1006 37
BIC: NDEAFIHH

Merkitse tilisiirron viestikenttään ”lahjoitus metsätoimintaan”.

Rahankeräyslupa * Keräysluvan saaja: Luonto-Liitto ry * Keräysluvan myöntäjä: Poliisihallitus * Keräysluvan numero: 2020/2013/1235 * Myöntämisajankohta: 3.6.2013 * Toimeenpanoaika: 1.7.2013–30.6.2015 * Toimeenpanoalue: koko maa Ahvenanmaata lukuunottamatta * Kerättävien varojen käyttötarkoitus: Kerätyt varat käytetään lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristötoiminnan, kerho- ja leiritoiminnan toteuttamiseen sekä koulujen kerho-, oppilaskunta- ja opintotoiminnan tukemiseksi. Kerätyillä varoilla tuotetaan materiaaleja sekä järjestetään koulutusta, leirejä, kursseja, retkiä ja luentoja.

Kuva: Emilia Pippola
Kuva: Emilia Pippola

2) Metsäretki

Anna sukulaisellesi tai ystävällesi lahjaksi retki metsään tai suolle. Askartele lahjan saajalle lahjakortti. Retki voi suuntautua pieneen lähimetsään tai suureen metsään kauemmas ja retki voi olla lyhyt tai pitkä. Vinkkejä retkikohteista voit etsiä esimerkiksi luonnonsuojelujärjestöjen Kansallisomaisuus turvaan -suojeluesityksestä, johon on koottu suojelemattomia, arvokkaita metsäalueita valtion mailta.

Suomen Latu haluaa kaataa paikallisten tukeman Teijon kansallispuiston

Teksti: Lauri Kajander

Teijon kansallispuiston perustaminen olisi ainutlaatuinen tilaisuus parantaa Etelä-Suomen metsien surkeaa suojelutilannetta. Mutta mitä tekee ulkoilijoiden keskusjärjestö Suomen Latu? Haluaa kaataa koko kansallispuistohankkeen! Suojelun sijaan Suomen Latu toivoo Teijoon mm. pienaukkohakkuita.

Teijon maisemat ovat kansallispuistotasoa. Kuva: Olli Turunen
Teijon maisemat ovat kansallispuistotasoa. Kuva: Olli Turunen

Tiedotteessaan 12.9.2013 Metsähallitus totesi näin:

”Alueen sijaintikunnassa Salossa ja eri intressiryhmien keskuudessa vallitsee varsin yhtenäinen kannatus kansallispuiston perustamiseksi, ja Varsinais-Suomen liitto on asettanut Teijon kansallispuiston perustamisen yhdeksi edunvalvonnan painopistealueekseen.” Erityisen tärkeänä kansallispuiston perustaminen nähtiin selvityksen mukaan luontomatkailun ja paikallisen matkailuyritystoiminnan kannalta sekä luonnonsuojelun, erityisesti metsien suojelun kannalta.

Metsähallitus teki selvityksen [pdf, 5Mb] kansallispuiston perustamisedellytyksistä. Kansallispuiston vaikutuksia alueen virkistyskäyttöön arvioidaan selvityksessä näin:

”Virkistyskäyttö voi jatkua kutakuinkin nykyisellä tavalla myös kansallispuistossa. Kansallispuistot toimivat paitsi luonnonsuojelualueina myös retkeilyä ja luontomatkailua varten. Kansallispuistoissa voi olla monipuolisesti erilaisia harrastusmuotoja. Perinteisen ulkoilun ja retkeilyn lisäksi esimerkiksi suunnistusta, pyöräilyä, ratsastusta, geokätköilyä, valokuvausta, hiihtoa jne. Tarpeen vaatiessa käyttömuotoja voidaan ohjata tarkemmin kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelmassa sekä järjestyssäännöllä. Alueelle voidaan esim. tarkemmin ohjata polkupyöräillyn tai ratsastukseen soveltuvia reittejä. Geokätköjen sijainnit tulee ilmoittaa Metsähallitukselle ja suunnistusrastit tulee sopia tarkemman suunnittelun yhteydessä. Myös hiihtolatujen ylläpito kansallispuistossa on mahdollista. Marjastus ja sienestys kuuluvat kansallispuistojen suosituimpiin aktiviteetteihin. Erityisen arvokkaille luontokohteille, kuten tärkeille lintujen pesimäalueille, voidaan asettaa liikkumisrajoituksia. Voimassa olevassa hoito- ja käyttösuunnitelmassa tällaisia alueita ei Teijolle kuitenkaan ole ehdotettu. Retkeilyalueella sijaitseva asuntovaunualueen nykyinen toiminta voi jatkua, mutta sitä ei tule laajentaa.”

Suojelu ei ole ristiriidassa alueiden retkeilykäytön kanssa. Suomessa on tällä hetkellä 37 kansallispuistoa ja niihin tehtiin vuonna 2012 yli kaksi miljoonaa käyntiä. Se on Metsähallituksen mukaan kaksi ja puoli kertaa enemmän kuin vuonna 2001. Harva haluaa retkeilymaisemiinsa hakkuita – tätä todistaa myös noin 2500 ihmisen allekirjoittama valtion retkeilyalueiden hakkuita vastustava adressi vuodelta 2012.

Teijon alueella on vastustuksesta huolimatta tehty voimakkaita hakkuita kansallispuistoselvityksen aloittamiseen asti. Kuva: Hannu Paunila
Teijon alueella on vastustuksesta huolimatta tehty voimakkaita hakkuita kansallispuistoselvityksen aloittamiseen asti. Kuva: Hannu Paunila

Etelä-Suomessa metsäluonnon suojelun tila on katastrofaalisen huono. Metsistä on esimerkiksi Varsinais-Suomen Metsäkeskuksen alueella suojeltu vain 2,5 prosenttia ja tässäkin luvussa ovat myös niukkapuustoiset kitumaat mukana. Kaikkein huutavin pula on laajoista yhtenäisistä metsäalueista, joita hakkuut eivät pirstoisi erillisiksi pikkumetsiköiksi.

Teijon retkeilyalue Salossa on erittäin harvinainen mahdollisuus muodostaa Lounais-Suomen hemiboreaaliselle kasvillisuusvyöhykkeelle suuri suojelualue, joka pystyisi tarjoamaan elintilaa uhanalaiselle lajistolle. Esitetyn kansallispuiston alueeseen kuuluu yli 1000 hehtaaria nykyisin hakkuukäytössä olevia metsiä, jotka kansallispuistossa saataisiin ennallistavan suojelun piiriin ja kehittymään kohti luonnontilaa.

Kuka haluaa retkeillä hakkuulla, Suomen Latu? Kuva: Hannu Paunila
Kuka haluaa retkeillä hakkuulla, Suomen Latu? Kuva: Hannu Paunila

On vaikea ymmärtää, miksi Suomen Latu haluaa asettua vastustamaan kansallispuistoa, jolla on paikallisten vahva tuki, joka ei juuri vaikuta alueen nykyiseen virkistyskäyttöön ja joka toteutuessaan olisi erittäin merkittävä parannus metsien heikkoon suojelutilanteeseen koko Etelä-Suomen mittakaavassa. Olen varma, että myös moni Suomen Ladun 77 000:sta jäsenestä ihmettelee samaa.

Kohtalon ironiaa on, että juuri tänä vuonna myös Suomen Latu on ollut mukana juhlimassa Suomen 75-vuotiasta kansallispuistoverkkoa. Juhlavuoden kunniaksi Latu voisi korjata kantaansa Teijon kansallispuiston suhteen ja antaa tukensa hankkelle, jonka merkityksen niin monet muut tahot ovat jo ymmärtäneet.

LINKKEJÄ:

 

 

 

Anna joululahja metsille ja ystävällesi!

Kuva: Suvi Kervinen

Toivota metsille levollista joulua ja anna läheisellesi lahjaksi tukea Luonto-Liiton metsäryhmän metsiensuojelutyöhön!

Luonto-Liiton metsäryhmä etsii arvokkaita metsä- ja suoalueita ja tekee työtä niiden suojelemiseksi.

Lahjoitukset Luonto-Liiton tilille:

Sampo Pankki IBAN: FI62 1574 3007 1006 37
BIC: NDEAFIHH

Muista merkitä lisätietoja-kohtaan: ”lahjoitus metsätoimintaan”.

Lahjan saajalle voit tulostaa lahjakirjan värillisenä täältä ja mustavalkoisena täältä.

Kiitos metsien puolesta!  Rauhallista joulua!

*Keräysluvan saaja: Luonto-Liitto ry, *Keräysluvan myöntäjä: Poliisihallitus, *Keräysluvan numero: 2020/2011/1145, *Myöntämisajankohta: 8.6.2011, *Toimeenpanoaika: 1.7.2011–31.6.2013, *Toimeenpanoalue: koko maa, Ahvenanmaata lukuunottamatta, *Kerättävien varojen käyttötarkoitus: Varat käytetään Luonto-Liiton ja sen piirijärjestöjen järjestämän lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristötoiminnan sekä kerho- ja leiritoiminnan toteuttamiseen, mm. materiaalin tuottamiseen, koulutukseen, leirien, kurssien, retkien ja luentojen järjestämiseen. Kolmasosa päivätyökeräyksen tuotoista voidaan osoittaa kouluissa tapahtuvan kerho-, oppilaskunta- ja opintotoiminnan tukemiseen.

Metsätoimintaviikonloppu Nuuksiossa – kuvareportaasi

Teksti: Birthe Weijola, kuvat: Birthe Weijola, Markus Björksten

Metsätoimintaviikonloppu Nuuksiossa 5.-6.11. toi yhteen metsäryhmän ja LUP:in retkiryhmän toimijoita opettelemaan metsäkartoitusta ja suunnittelemaan tulevaa Lapinjärvi-retkeä.  Viikonlopun aikana löytyi hienoja retki- ja lahopuumetsiä Espoon kaupungin mailta,  jotka kelpaisivat suojeltavaksi.


Markus näyttää kuvia kesän Lappi-kartoituksista.

Lajikartoitusta on helpointa opetella pienryhmissä. Tässä Elina, Teemu, Emilia ja Anna lähdössä maastoon.

Punaisen listan lajeista ja vanhan metsän indikaattoreista otetaan koordinaatit.

Espoon kaupungin omistamalta Selkäkalliolta löytyi uhanalainen rusokantokääpä.

Taidetta uhatun metsän puolesta – kuvareportaasi

Teksti: Kaisa Illukka ja Emilia Pippola, kuvat: Emilia Pippola

Vedimme viime viikonloppuna Ympäristötoimintapäivillä Karjaan Lärkkullassa työpajan, jonka teemana oli ympäristöasioihin vaikuttaminen taiteen keinoin. Annoimme nuorten ideoitavaksi teoksen aiheesta uhattu metsä.

Vapaata ideointia teeman ympärillä. Jimi (vas.), Minna, Antti, Heidi ja Ella valitsivat monista vaihtoehdoista toteutettavaksi inhimillistetyn, omasta puolestaan puhuvan metsän.

Ella ja puun puheenvuoro.

Juonta kasaamassa.

"May the forest be with you." Ympäristötoimintapäivien lopuksi teos ripustettiin Lärkkullan lähimetsään.

Puutkin ovat katsoneet elokuvia.

Puhekuplat - vaihtoehto perinteisille luonnonsuojelubanderolleille?

Kaisa ja Minna ripustushommissa.

Teokselle ”Run Forrest run” pyritään löytämään lopullinen sijoituspaikka jostain akuutisti uhatusta metsästä.

Arkistojen aarteet – osa 5: Tunteet kuumina Jerisjärven tiellä

Teksti: Emilia Pippola

Muoniolainen ukko kohtelee kaltoin jalastaan kaivinkoneen kauhaan kytkeytynyttä Kuopion Nuorten Luonnonystäväin kuraattori Kari Saukkosta. Kuva: Timo Nikki.

Olen viime päivinä yrittänyt saada Luonto-Liiton metsäryhmän lehtileikeläjiä lopullisesti järjestykseen. Eilen sain järjesteltyä 90-luvun alkuvuosien leikkeet. Joukosta erottui Iltalehden (19.2.1991) revittelevä otsikko: ”Poliisin ote lipesi Pallastunturilla – Asukkaat ryhtyivät repimään luontoaktivisteja tunturista.”

Iltalehden juttu (pdf) liittyy Jerisjärven tiekiistaan. Luonnonsuojelijat yrittivät estää tien rakentamisen Pallas-Ounastunturin kansallispuistoon: puiston rajalle muodostettiin ihmismuuri ja työkoneisiin kahliuduttiin. Poliisi irrotti ja raahasi luonnonsuojelijoita paikalle tilaamaansa bussiin, ja myös paikalliset intoutuivat ”avustamaan” poliisia.

Jyrki Pynnönen ja Esa Mäkinen olivat kiivenneet työkoneen kauhan päälle, eikä poliisi saanut heitä alas. Luonto-Liiton toimistosihteerinä työskentelevä Jyrki kertoo kokemuksistaan näin:

– Ei me oltu mitenkään kiinni koneessa, mutta eihän poliisi voinut heiluttaa kauhaa, sillä mehän oltais voitu pudota ja loukkaantua vakavasti.

Paikalle tilattiinkin toinen työkone, jotta tietyötä saatiin jatkettua. Jyrki ja Esa joutuivat lopulta tulemaan itse alas kauhan päältä, kun koneen kuljettaja ryhtyi vaarallisesti liikuttelemaan kauhaa poliisien lähdettyä.

Suomen luonnonsuojeluliitto oli nimellään mukana Jerisjärven tapahtumissa. Luonnonsuojeluliiton bussit kuljettivat väkeä ”taistelupaikalle”, ja läheinen lomakylä oli vuokrattu Jerisjärven suojelijoille.

Luonnonsuojelijat saivat suoralla toiminnalla viivytettyä tietöitä, ja tuolloinen liikenneministeri Ilkka Kanerva joutui puhaltamaan työt pariin otteeseen väliaikaisesti poikki. Lopulta tie kuitenkin rakennettiin – laittomuudestaan huolimatta.

Iltalehden juttu 19.2.1991. Teksti: Erkki Koivula. Kuvat: Jarmo Kariniemi.

Luonnonsuojelijoita kiinnittyneinä maansiirtokoneeseen. Kauhan päällä Jyrki Pynnönen (vas.) ja Esa Mäkinen. Kuva: Harri Nurminen.

Sarjan aiemmat kirjoitukset ovat luettavissa täältä:

Kirjoittaja työskentelee tänä syksynä projektityöntekijänä Luonto-Liiton metsäryhmän hankkeessa, jossa tallennetaan metsiensuojelun historiaa. Hanketta ovat tukeneet Metsämiesten Säätiö ja Kansan Sivistysrahasto, ja se toteutetaan yhteystyössä Suomen metsämuseo Luston kanssa. Hankkeesta voit lukea lisää täältä.