Retkellä hakkuiden uhkaamissa Pesiöjärven saarissa

Teksti: Hanna Jauhiainen
Kuvat: Luonto-Liiton metsäryhmä

Vietimme viikonlopun Pesiöjärven maisemissa Suomussalmella helmikuun lopussa 2015. Suksi luisti ja saarten vanhojen metsien katveessa mieli tahtoi virittyä hiihtolomatunnelmiin, mutta retkellämme oli myös tarkoitus. Järven saaria uhkaavat nimittäin Metsähallituksen hakkuut, jotka voivat alkaa hetkenä minä hyvänsä.

Aamuauringon valo pilkottaa pilvien lomasta Honkasaaren takana.
Aamuauringon valo pilkottaa pilvien lomasta Honkasaaren takana.

Leuto sää tuo saarille ehkä hiukan lisäaikaa: jäätie ei vielä kanna rekkaa eikä se näillä keleillä vahvistu. Metsähallitus on kuitenkin uhonnut tuovansa puut saarista vaikka traktorilla jollei jäätietä saada kantamaan rekkaa. Toistaiseksi hakkuut eivät ole alkaneet. Kävimme paikalla protestoimassa tulevia hakkuita, tarkkailemassa tilannetta ja tutustumassa alueen luonnonarvoihin.

Luonto-Liiton metsäryhmä protestoi metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Kumpusaareen johtavan jäätien päässä.
Luonto-Liiton metsäryhmä protestoi metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Kumpusaareen johtavan jäätien päässä.

Kansallisomaisuusbandis
Luonto-Liiton metsäryhmä protestoi metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Kumpusaareen johtavan jäätien päässä.

 

Saaret on merkitty maakuntakaavassa virkistysalueiksi. Hakkuut heikentäisivät saarten virkistysarvoja väistämättä, minkä myös Kainuun ELY-keskus on todennut muistiossaan. Ajourat ja hakkuun jäljet tulisivat näkymään saarten luonnossa vielä pitkään. Hakkuut vaikuttaisivat negatiivisesti myös maisemaan. Alueen matkailuyrittäjät tuskin ilahtuisivat maisema-arvojen heikentymisestä, sillä Kainuun matkailun tärkein vetonaula on luonto. Hakkuut ovatkin herättäneet vastustusta paikallisten keskuudessa.

Honkasaaren rannalla on virkistytty nuotion äärellä.
Honkasaaren rannalla on virkistytty nuotion äärellä.

Saarten luonto on monipuolista ja vaihtelevaa. Honka- ja Kutusaari ovat puustoltaan mäntyvaltaisia, kun taas Lehto- ja Kumpusaaressa on enemmän kuusivaltaista iäkästä sekametsää. Saarilta löytyi useita vanhan metsän ilmentäjälajeja, joista silmälläpidettäviä oli kolme (korpiluppo, kanadanluppo ja hentoneulajäkälä) sekä vaarantuneeksi luokiteltu aarninappu, joka elää vanhojen kuusten kuorella.

Lajiston tonkimista. Tältä kuusivanhukselta löytyi aarninappu.
Lajiston tonkimista. Tältä kuusivanhukselta löytyi aarninappu.

Kumpusaaren korpiluppokuusikkoa.
Kumpusaaren korpiluppokuusikkoa.

Lisäksi Lehtosaaressa epäillään esiintyvän liito-oravaa. ELY-keskus on kieltäny hakkuut Lehtosaaressa ennen kunnollisen liito-oravaselvityksen tekemistä. Tähän vuodenaikaan luotettavan liito-oravaselvityksen tekeminen on mahdotonta. Metsähallitus aikoo yhä kuitenkin hakata muissa saarissa. Paha vain, että jäätie kulkee ensin Lehtosaareen ja sen kautta muihin saariin. Tielinja on merkitty kulkemaan suoraan Lehtosaaren läpi.

Lehtosaaren monimuotoista metsää. Taka-alalla näkyvä keltainen nauha on tielinjan merkki.
Lehtosaaren monimuotoista metsää. Taka-alalla näkyvä keltainen nauha on tielinjan merkki.

Lehtosaaren metsää.
Lehtosaaren metsää.

Toivon, että vielä monet pääsevät retkeilemään Pesiöjärven rauhaisissa maisemissa siinä tilassa kuin ne ovat nyt. Metsähallituksen maat ovat meidän kaikkien yhteistä omaisuutta ja tällaisten pienten, virkistys- ja luonnonarvoiltaan merkittävien saarten parturoiminen on Metsähallitukselta, omaisuutemme vartijalta, kovin lyhytnäköistä ja piittaamatonta toimintaa.

Lisää aiheesta:

IKEA lähtee Venäjän Karjalasta

Teksti: Olli Manninen 

IKEA ja sen puunhankinnasta vastaava tytäryhtiö Swedwood olivat taas puheenaiheena Venäjän Karjalassa tiistaina. Swedwoodin tehdas Kostamuksessa lopetetaan pikaisesti ja IKEAn puunhankintaa ja jalostusta keskitetään sen sijaan Tihvinään Leningradin alueella.

Ikimetsää pinossa Maksimjärvensalolla kesällä 2012. Kuva: Olli Manninen
Ikimetsää pinossa Maksimjärvensalolla kesällä 2012. Kuva: Olli Manninen

Karjalan työllisyyteen ja vanhojen metsien tilanteeseen vaikuttavaa uutispommia edelsi alle kaksi viikkoa sitten tapahtunut Swedwoodin saama murskaava arvio metsätaloustoiminnastaan Karjalassa ja siitä seurannut FSC-ympäristösertifikaatin menetys.

Ruotsissa ja muualla länsimaissa asia ei ole vielä ollut uutisissa vaikka aiheen luulisi kiinnostavan. IKEA ja Swedwood ovat olleet pari vuotta melkoisen kritiikin ja huomion kohteena Karjalan hakkuutoiminnastaan. Erityisen huomion kohteena on ollut se, että firman hakkuut Karjalan vanhoissa metsissä ovat olleet sertifioituja FSC-ympäristömerkin mukaan ja se, että yhtiö ei ole noudattanut sertifikaatin kriteereitä hakkuissa, avoimuudessa ja sosiaalisissa kysymyksissä.

Asia lienee IKEAn kannalta niin kiusallinen, että se yritetään vaieta ja unohtaa. Uudesta merkittävästä strategiamuutoksesta ei ole lännessä tiedotettu ollenkaan. Suomessa ainoastaan Maaseudun tulevaisuus teki aiheesta pienen uutisen.

Swedwoodin hakkuuta Karjalassa 2012. Kuva: Lauri Kajander
Swedwoodin hakkuuta Karjalassa 2012. Kuva: Lauri Kajander

IKEA ilmoittaa ratkaisun syyksi yhtiön uudelleenjärjestelyt ja tarpeen keskittää toimintoja. Kritiikkiä saaneet aarniometsien hakkuut ja epäonnistuminen ympäristökriteerien noudattamisessa ei heidän mukaansa vaikuttanut päätökseen mitenkään. Tätä on jo moni Karjalassa ehtinyt epäillä, koska yhtiö on saanut huonoa ympäristöjulkisuutta juuri Karjalan toiminnastaan ruotsalaisten, venäläisten ja suomalaisten ympäristöjärjestöjen otettua epäkohtia esille. Muina syinä on mainittu lisäksi Karjalan kankea lainsäädäntö hakkuiden ja maanvuokrausten suhteen ja osin tästä johtuva taloudellisesti ja ekologisesti järkevien hakkuumahdollisuuksien väheneminen.

IKEAn toiminta Kostamuksessa on tyypillinen esimerkki suuryhtiöiden kyynisestä ympäristöpolitiikasta. Yhtiö kieltäytyi vuosien ajan toimittamasta tai edes tuottamasta vaadittua dokumentaatiota säästökohteista ja luonnoltaan arvokkaiden metsien sijainnista. Yhtiö ei edes suostunut kertomaan, mistä kaikkialta se hankkii puuta tehtaalleen ns. Controlled wood:ina, jota käytetään FSC Mix -merkityissä tuotteissa varsinaisen sertifioidun puun ohessa. Aarniometsiä hakattiin rutiininomaisesti ja ongelmat kiellettiin julkisuudessa. Julkisuudessa yhtiö sen sijaan mainostaa ”korkeaa ympäristöimagoaan” erittäin näyttävästi. Laiminlyöntien seurauksena oli lopulta sertifikaatin menetys.

Vaikka ”oikeus” lopulta toteutui oli vahinko kuitenkin jo tapahtunut. Yhtiö hakkasi ja hakkautti yli kahdeksan vuoden aikana tuhansia hehtaareita aarniometsiä Karjalassa ja myi niistä valmistettuja huonekaluja ja sahatavaraa ympäristösertifikaatilla leimattuna. Kun sertifikaatti aiheellisesti lähti, lähti myös IKEA kohti uusia alueita.

Maksimjärvensalon puupinoja 2012. Kuva: Olli Manninen
Maksimjärvensalon puupinoja 2012. Kuva: Olli Manninen

Karjalassa huolta työpaikoista on herättänyt äkillinen liimapuutehtaan lakkauttaminen ja todennäköisesti siitä seuraava hakkuiden väheneminen Karjalan pohjoisosissa. Sahan ja vuokrattujen metsäalueiden tulevaisuudesta ei ole tällä hetkellä varmaa tietoa. Myös alueen vanhojen metsien tulevaisuus riippuu siitä, tuleeko Swedwoodin tilalle Kostamukseen muita yrittäjiä ja kuinka metsien vuokrasopimuksia kaupataan eteenpäin. Toivoa kuitenkin sopii, että ainakin Maksimjärvensalon laajan aarniometsäalueen suojelu etenee kun IKEA lakkaa ostamasta sieltä puuta. Luonto-Liiton metsäryhmäläiset ovat inventoineet jo 90-luvun puolivälistä lähtien tätä mahtavaa mutta koko ajan kutistunutta metsäerämaata, viimeksi toissa vuonna.

IKEA siis keskittää tuotantoa etelämmäs Venäjällä. Tihvinän alueen lisäksi on mainittu suunnitelma uudesta huonekalutehtaasta Novgorodiin. Nopeakasvuisemmat metsät ja pienempi vanhojen metsien suhteellinen määrä näillä alueilla saattaa mahdollistaa luonnonkin kannalta järkevämpää toimintaa. Kovin lupaavaa ei kuitenkaan ole se, että Swedwood sai jo vuonna 2012 Tihvinän vuokra-alueen FSC-auditoinnissa huikeat 26 eri huomautusta korjattavista asioista ympäristöön, työturvallisuuteen ja muihin sosiaalisiin kysymyksiin liittyen.

LINKKEJÄ:

– Greenpeacen blogi Swedwoodin FSC-sertifikaatin menetyksestä 5.2.2014

 Luonto-Liiton Metsäblogi IKEAn ikimetsähakkuista 13.12.2012

– Venäjänkielisiä uutislinkkejä IKEAn Karjalan toiminnan lakkauttamisesta:

Swedwoodin FSC-sertifikaatin menetykseen johtanut auditoijan raportti

AlJazeera English -kanavan uutinen IKEAn toiminnasta Karjalassa (2012, YouTube -video)

Saksalaisen tv-kanavan uutisraportti IKEAn toiminnasta Karjalassa (2011, YouTube -video, engl. tekstitys)

– Ikea avverkar unik urskog – i skydd av miljöflagg (2012, Ruotsin TV:n raportti)

Helmikuun metsä – Ahvenanmaan Brändössä Jurmon saarella

Teksti ja kuvat: Mai ja Lassi Suominen

Vietimme joulukuun alussa viikon Ahvenanmaalla Brändön saaristossa. Ihailimme Jurmon
saaristomaisemia hyvin vaihtelevissa sääolosuhteissa. Alkuviikon saimme tutkailla saaren
rantoja, laitumia ja metsiä auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Tämän jälkeen koitti
kunnon talvimyrsky. Tuolloin ei rytisevään metsään ollut asiaa, mutta rannoilla oli hienoa
seurata aallokon vyörymistä ja tuntea tuulen voima.

Jäkäläiset tervalepän rungot meren rannan tulvametsässä

Löysimme viehättävän luontopolun vanhan kalliomännikön halki. Saatoimme ihailla ikivanhoja kiemuralatvaisia mäntyjä. Kallion laen ohuessa maaperässä ne ovat kasvaneet vain muutaman metrin korkuisiksi, mutta niiden runkoa peittää paksu kilpikaarna. Seurasimme
polkua myös tervaleppää kasvavaan merenrantapoukamaan. Talviset tulvat suosivat tervaleppää ja pitävät kuusen taimet poissa lepikosta.

Kalliomännikön rakastavaiset

Saaren koillisosassa on tunnelmallista vanhaa metsälaidunta, jossa kasvaa haaraisia, mutkarunkoisia koivuja. Niistä kerättiin ennen lehdeksiä karjalle talviravinnoksi. Siksi rungot ovat vielä tänäkin päivänä jännittävän näköisiä. Myös lahopuuta on paikalla jonkin verran, kuten yleensäkin laidunmetsissä.

Suurin osa Jurmon saaren metsistä on metsätaloudellisesti käsiteltyjä, melko nuoria kangasmetsiä. Saaren pohjoisosassa on pieni sirpale vanhempaa metsää, jossa eri kokoiset kuuset ja koivut kasvavat vanhojen ylispuumäntyjen alla. Tuostakin metsästä on kuolleet puut haettu pois, mutta elävä puusto on sen ikäistä, että lähitulevaisuudessa puita alkaa kuolla ja metsä palautuu pikku hiljaa lähemmäs luonnontilaa.

Lehdesmetsä

Saariston metsät poikkeavat Manner-Suomen metsistä monella tapaa niin puustoltaan kuin
muultakin lajistoltaan. Lukuisten kallioiden männyt ja mutkittelevien rantojen tervalepät
ovat tunnusomaisia puulajeja. Lisäksi saaristosta löytyvät kaikki muutkin Suomessa
luonnonvaraisena kasvavat puulajit. Metsien luonnonsuojelullista arvoa punnittaessa
nostetaan usein esille kääpälajisto. Käävissä on paljon vaateliaita lajeja ja niiden elo
jossakin tietyssä metsässä kertoo paljon olennaista. Saaristossa on ainutlaatuinen ja rikas kääpälajisto.

Koiranheiden marjat tuovat väriä talviseen rantametsään.

Lounaisessa saaristossa, kuten muuallakin Etelä-Suomessa, suojeltujen metsien osuus on vielä
varsin pieni. Saaristomeren kansallispuistostakin vain murto-osa on maa-alueita. Vaikka moni
saaristometsä on hakkuin käsitelty, on joukossa myös luonnontilaisen kaltaisia metsiä.

Retkeilijä merenrantametsässä.

Saaristomme houkuttelevuutta matkailijoiden silmissä pyritään nostamaan eri tavoin.
Yksi selkeä valttikortti matkailun edistämisessä on suojeltujen metsäkohteiden määrän
kasvattaminen ja toisaalta myös metsänkäsittelyn monipuolistaminen. Avohakkuista ja
muista maisemaa rankasti muuttavista käsittelytavoista luopuminen on ensimmäinen askel
saaristometsien tilan parantamiseksi.

Kirjoitus on osa Kuukauden metsä -juttusarjaa, jossa ihmiset esittelevät itselleen merkityksellisiä metsiä. Jos haluaisit esitellä metsäblogissa metsän, joka on tavalla tai toisella sinulle tärkeä, lue tarkemmat ohjeet täältä.

Tammikuun metsä – Järventausta Eurajoen Irjanteella

Teksti ja kuvat: Ilona Hankonen

Ostin keväällä metsäpalstan. Olin jo pitkään etsinyt metsäpalstaa lähiseudulta. Motiivini

Avainbiotoopiksi määritetty rehevä korpipainanne, jossa on riistan juomapaikka.

hankintaan olivat moninaiset. Ensinnäkin minulle oli kertynyt hieman säästöjä, jotka halusin sijoittaa turvallisesti. Toiseksi taloudessamme käytetään noin 20 mottia polttopuuta vuodessa ja se ei rankanakaan ostettuna ole aivan halpaa.  Haluan myös tietää, mistä polttopuuni tulee. Kolmanneksi, etsin palstaa, jota voisin hoitaa ja käyttää luontoarvoja vaalien ja kehittäen. Neljänneksi, taloudessamme retkeillään, marjastetaan,
sienestetään ja metsästetään. Onhan sitä komeaa harrastaa omassa metsässä.

Ensitöikseni tein hirveä ja valkohäntäpeuraa koskevan metsästysvuokrasopimuksen paikallisen hirviporukan kanssa. Ilokseni juuri huomasin, että mailleni oli nauhoitettu passipaikkoja. Ehkä joskus kaato osuu palstalleni ja saan metsästäni polttopuiden lisäksi myös kassillisen herkullisia keittoaineksia. Meillä metsästetään vain pienriistaa ja sitäkin jousella, joten saalis ei pakastinta täytä. Mieheni on toki innoissaan hankinnastani ja ensi viikonloppuna viemme palstalle metsäkauriin ruokinta-automaatin. Metsäkanalinnut saavat olla rauhassa, niitä ei Satakunnassa ole syötäväksi asti. Ilo oli suuri, kun näin kaksi nuorta metsopoikaa palstallani viimeksi käydessäni.

Aarnimetsiä etsivän luontoharrastajan näkökulmasta palstani ei ole kehuttava. Itse tykästyin eniten sen rehevyyteen: lähes koko palsta on lehtoa, loput lehtomaista kangasta tai rehevää korpea. Maaperä on diabaasia, joka aiheuttaa poikkeuksellisen rehevyyden.

Tehometsätalouden jälki on ikävää, ajatteli asiaa sitten luonnon tai järkevän metsätalouden kannalta. Paikalla on kuulemma ollut todella vanhaa, hienoa kuusimetsää, mutta loputkin siitä avohakattiin noin 10 vuotta sitten, lehdon maaperä aurattiin ja istutettiin männylle. Siellä täällä näkyy vielä jättiläiskuusien kantoja. Ne nostavat joskus palan kurkkuun. Osa metsästäni on uudistettu jo aiemmin. Märässä korvessa kasvaa 50-vuotias kuusikko, lehtorinteessä nelikymppinen oksakas räkämännikkö.

Räkämännikön alareunasta, vanhalta ajouralta löysin pari pientä metsälehmusta. Kuusama, näsiä, lehtopähkämö, metsävirna ja vuokot kukkivat metsässäni. Mietin, miltä metsä on mahtanut näyttää ennen minun syntymääni, kun se on hakattu. Onkohan lehmuksia ollut paljonkin? Metsälehmus on näin lännessä jo harvinaisuus.

Kukkiva näsiä, jota on palstalla todella paljon.

Räkämännikkö on niin harvaa, että puiden välissä pääsee ajamaan vanhalla massikallamme. Haluaisin kaataa kasvatettavaa puustoa polttopuuksi ja antaa tilaa alta luontaisesti puskevalle kuusen, haavan ja koivun taimikolle. Mielestäni kodin ja pihasaunan lämmittäminen ja ruoan valmistus ovat männyn arvolle paremmin sopivia käyttötarkoituksia kuin vessapaperi ja mainokset.

Tukkipuuta männyistäni ei tulisi kuitenkaan, koska ne kasvavat männylle vääränlaisella kasvupaikalla, hirvien kurittamina ja liian harvassa. Tämä suunnitelmani on kuitenkin lainvastainen, enkä ole varma, uskallanko toteuttaa sitä. Männikkö on harvennettu jo lakirajalle ja jos vielä poistan kelvotonta istutusmäntyä ja palstalle osuu tarkastus, voi käydä niin, että minut velvoitetaan avohakkaamaan, auraamaan ja istuttamaan lehtoni. Järkevä tapa hoitaa omaa omaisuutta ei ole sallittu, vaikka kuulemma elämme vapaassa markkinataloudessa.

Männyntaimikon taimet ovat kieroon kasvaneita, hirvien ja männynversoruosteen kurittamia puskia, jotka männylle liian lihavassa maaperässä ja harvaksi jääneessä taimikossa kasvavat enemmän paksuja valo-oksia kuin pituutta. Männyntaimikon keskellä törröttää lehtokorpipainanteen muistona komea tervaleppä.

Kymmenisen vuotta sitten hakattua lehtometsää / korpea, joka on istutettu männylle. Jättöpuina mäntyjen joukossa tervaleppää.

Paikoin uudistaminen on täysin epäonnistunut. Taimikossa on avoimia heinää kasvavia alueita. Vaikka näitä ei enää tarvitse paikata, ajattelin tehdä uhkarohkean kokeilun. Hirvien valtavasta määrästä huolimatta istutan aukkopaikkoihin pienen määrän hybridihaavan taimia, jotka kokeilen suojata nestesaippuaan kastetuilla kangassoiroilla. Vierasperäinen puulaji on tietysti hieman epäortodoksinen valinta, mutta toisaalta hybridihaapa kurottaa nopeasti hirvien ulottumattomiin. Haavasta saan tulevaa polttopuuta ja osan voin jättää aikanaan kolopesijöiden askarreltaviksi. Ja onhan toki niinkin, että näinä ilmastonmuutoksen aikoina on hiilensidonta hyveellinen harrastus. Metsäni geneettinen laatuhan on tuhottu ja ties mitä alkuperää olevilla istutusmännyillä.

Rehevää korpea ei onneksi ole kunnostusojitettu. Vanhat lapio-ojat halkovat rahkasammalikkoa. Ajouralta löydän mesimarjaa. Rehevimmän lehtokorven ojan penkalla kasvavat virmajuuret, hiirenportaat ja korpi-imarteet. Toisaalla on avovesilämpäre, jonka ympärillä maasto on heinäkorpea. Järeiden hieskoivujen reunustama lämpäre on riistan juomapaikka. Asetan paikalle videokuvaa ottavan riistakameran. Eläimiä käy juomassa jatkuvasti. Kesähelteillä pari viimevuotista hirvivasikkaa pulahtaa lammikkoon ja hyppelee riemuissaan rahkasammalikossa vilvoittavan kylvyn jälkeen.

Tämä kuvio on minun oma luonnonsuojelualueeni. Metsäkeskuksen vuonna 2005 tekemässä metsäsuunnitelmassa kuvio on määritelty ”soistuvaksi kangasmetsäksi”, vaikka turvetta on 40 cm ja kasvillisuus rehevälle korvelle tyypillistä viitakastikkaa ja kurjenjalkaa.

Tälle ihanalle paikalle suositellaan suunnitelmassa avohakkuuta ja ojitusmätästystä, jotka olisi suunnitelman mukaan pitänyt toteuttaa jo ennen viime vuotta. Kanssani paikalla käynyt metsäammattilainen määritti kuvion kuitenkin avainbiotoopiksi, jota ei saa hakata. Näin erilaisia voivat eri metsäammattilaisten suositukset ja laintulkinnat olla! Onneksi edellinen omistaja on käyttänyt järkeään. Puolen hehtaarin kuviolta olisi saatu muutama koivutukki ja kasa energiapuuta. Yhteiskunnan avokätisellä KEMERA-tuella toki tämänkin avainbiotoopin tuhoaminen olisi saatu taloudellisesti kannattavaksi.

Kauempana korpi on yksitotista talouskuusikkoa. Se on uudistettu aikoinaan alikasvoksesta ja kasvaa tiheänä ja veden vaivaamana huonosti. Jos teen siihen joskus avohakkuun, on se pakko ojittaa, jotta uudistaminen olisi mahdollista. Olen päättänyt kokeilla vaihtoehtoista strategiaa: harvennan kuusikkoa alaharsintana polttopuuksi vähin erin ja istutan syntyviin pieniin aukkoihin ja ojien varsille tervaleppää. Ehkäpä korpi joskus kehittyy näin hoidettuna kohti alkuperäistä tilaansa, rehevää tervaleppäkorpea.

Yhtä asiaa ihmettelen. Pidän itseäni melko tavallisena metsänomistajana. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion selvityksen mukaan suurin osa metsänomistajista haluaa painottaa metsissään monikäyttöä: puuntuotantoa, virkistystä, riistaa, luontoarvoja, marjoja, sieniä, kauneutta; kaikkea tätä sekaisin.

Miksi siis metsälaki näkee metsät lähtökohtaisesti teollisuuden puuntuotantoon tarkoitettuina? Miksi en saa omasta metsästäni hakata vain kuiduksi kelpaavaa mäntyä polttopuuksi miten haluan? Miksi en saa kasvattaa lehdossa vaikka raitaa, jos haluan? Miksi minun on maksettava metsänhoitomaksua palveluista, joita en tarvitse ja jotka ovat tavoitteitteni kanssa jopa ristiriidassa? Eikö metsäni olekaan minun?

Kirjoitus on osa Kuukauden metsä -juttusarjaa, jossa ihmiset esittelevät itselleen merkityksellisiä metsiä. Jos haluaisit esitellä metsäblogissa metsän, joka on tavalla tai toisella sinulle tärkeä, lue tarkemmat ohjeet täältä.

Vahinkohakkuita luonnonsuojelualueella

Teksti Mari E. Niemi

Raaseporin kaupungin omistamalla yksityisellä Ramsholmenin luonnonsuojelualueella Tammisaaressa on viime päivinä hakattu kilpikaarnaisia lähes 200-vuotiaita mäntyjä.

Hakkuut 1) ovat lehtokasvillisuuden kannalta turhia, 2) vähentävät  luonnon monimuotoisuutta ja alueen esteettistä arvoa ja 3) haaskaavat arvokasta puuta: kaadetut puut on suunniteltu käytettävän kuitupuuksi ja energiaksi.

Luonnonsuojelualueen lehtokasvillisuutta "varjostavien yksittäisten mäntyjen" poistoa. © Luonto-Liiton metsäryhmä

 

1) Turhat hakkuut

Alueen hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisesti alueella on sallittu yksittäisten mäntyjen poistaminen. Alueen tavoitteena on lehtokasvillisuuden ja jalopuiden hoitaminen. Nämä vaativat valoa menestyäkseen, mutta harvakseltaan ylispuina sijaitsevat männyt eivät niitä pahemmin varjosta.

Tämä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun Suomessa poistetaan lehdosta mäntyjä. Kuusien osalta peistä on väännetty jo hyvä tovi.

Mänty, kuten kuusikin kuuluu luonnostaan myös lehtoihin.

Tietyissä kohdin voi olla perusteltua kaataa yksittäinen runko, mutta tällöinkin luonnonsuojelualueella puu on jätettävä luontaiseen eliympäristöönsä. Ramsholmenissa reitistöjen varsilla halutaan saada aluskasvillisuus kulkijoiden ihailtavaksi etenkin kevätaspektin aikaan. Tällaisessa tilanteessa lahopuita voi sijoittaa esim. noin 10 metrin päähän reiteiltä. Näin ihmiset pääsevät ihailemaan kevätkukkia ja lahopuulajistokin saa resurssinsa.

"Varjostavaa" mäntypuustoa taka-alalla pystyssä. Etualalla hakkuun jälkiä. © Luonto-Liiton metsäryhmä

2) Moraalisesti kestämättömät hakkuut

Kilpikaarnaisia mäntyjä on enää tänä päivänä jäljellä erittäin vähän. Niillä ei ole pelkästään itseisarvoinen oikeus jäädä kasvamaan ja rauhassa lahoamaan oman elinkiertonsa mukaisesti. Myös lukuisille metsälajeille nämä rungot ovat korvaamattomia: kaikki männyllä elävät lajit eivät menesty nopeasti kasvaneella ja nuorella puulla.

Ihmisille nämä harvat jäljellä olevat vanhat männyt ovat äärimmäisen arvokkaita myös esteettisessä mielessä. Harvassa ovat ne henkilöt, jotka eivät hiljene katsoessaan ylös männyn runkoa sen vahvaan punertavaan latvukseen.

Kuva puhukoon puolestaan. © Luonto-Liiton metsäryhmä

 

3) Kilpikaarnaisia runkoja kuiduksi ja energiapuuksi

Kaadettuja puita ei enää pystyyn saa, mutta ei ole yhdentekevää, mitä niille seuraavaksi tehdään. Nämä rungot on jo pätkitty, joten niiden hyödyntämismahdollisuudet rakennuspuuna lienevät rajalliset. Sen sijaan kalusteiden valmistamiseen näitä voinee käyttää. Tammisaaressa suunnitelmat kuitenkin ovat toisenlaiset. Runkoja on ajateltu käytettävän lyhytkestoisena kuitutuotteena tai energiaksi poltettuna. Suomessa on pulaa laadukkaasta puusepän- ja rakennuspuusta. Puurakennusala on kasvussa – mutta mistä puut?

Tässä tilanteessa lienee viisainta jättää runkojen pätkät elinalustaksi luonnonsuojelualueen lahopuulajistolle.

Odottamassa matkaa sellukattilaan (massaved) © Luonto-Liiton metsäryhmä

2010-luvun energiapuuta (energi) © Luonto-Liiton metsäryhmä

 

Kansallisomaisuuden tuottoa ei mitata vain euroissa

Teksti ja kuva Lauri Kajander

Metsähallitus on tehnyt tulosta Kivimäensalolla Etelä-Suomen arvokkaimpiin kuuluvien kääpäesiintymien naapurissa.

Metsähallitus tiedotti tuottaneensa vuonna 2010 kaikkien aikojen suurimman liikevoittonsa: 113,7 miljoonaa euroa. Mitä tästä pitäisi päätellä? Kiva, että valtion rahakirstuun sataa seteleitä?

Valtion liikelaitos Metsähallitus tekee tuloksensa käyttämällä valtionmaita, jotka me suomalaiset yhdessä omistamme. Tuloista 85 % syntyy puuta myymällä – siis avohakkaamalla ja harventamalla metsää. Muita rahanlähteitä ovat mm. soiden luovuttaminen turpeenkaivuuseen, vapaiden luonnontilaisten rantojen myyminen mökkitonteiksi ja maa-ainesten myyminen eli esimerkiksi kallioiden murskaaminen ja harjujen kaivaminen. Ennätystulos syntyy tekemällä tätä kaikkea ennätyspaljon.

Suomen metsäluonnon tila on vuosikymmeniä jatkanut heikkenemistään. Viime vuoden lopussa julkaistun uuden lajien uhanalaisuusarvion mukaan metsien talouskäytöstä johtuvat elinympäristöjen muutokset ovat edelleen tärkein lajien uhanalaistumista aiheuttava tekijä. Metsätalous on joka kolmannen eli lähes 1300 uhanalaisen tai silmälläpidettävän lajin ensisijainen tulevaisuuden uhkatekijä.

Merkittävin yritys estää tätä uhkaavaa lajikatoa muuttumasta todeksi on tällä hetkellä Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO, jossa hankitaan vapaaehtoisilta metsänomistajilta maata suojeluun täydellä markkinahinnalla. METSO-ohjelmaa laadittaessa tavoite asetettiin työryhmän ehdottaman haarukan alimman tason mukaan: metsää on tarkoitus suojella 96 000 hehtaaria vuoteen 2016 mennessä.

Viime vuonna METSO-ohjelman käytössä olleilla hieman yli 20 miljoonalla eurolla saatiin suojeltua n. 4029 hehtaaria metsää. Lisäksi kahtena aikaisempana vuonna on suojeltu yhteensä 3661 hehtaaria. Tällä vauhdilla tavoiteaikataulusta myöhästytään noin 20 vuotta. Se on pitkä aika häviämisvaarassa oleville metsälajeille.

Nyt olisi korkea aika lopettaa valtionmaiden tehotalouskäytön ennätystehtailu ja ottaa luonnon monimuotoisuuden ja metsän muiden käyttömuotojen turvaaminen vakavasti. Tässä esimerkiksi kolme käytännön toimea, joilla yhteiset maamme saataisiin paremmin palvelemaan yhteistä etuamme:

  1. valtionmailla tehtyä alimitoitettua METSO-suojelua (10 000 ha) on täydennettävä uudella suojelukierroksella. Joko laatunsa tai sijaintinsa perusteella suojelun arvoista, mutta jatkuvan hävittämisuhan alla olevaa metsää ja suota on Etelä-Suomen valtionmailla useita kymmeniä tuhansia hehtaareja
  2. valtion retkeilyalueilla (Evo, Teijo ja Ruunaa) on luovuttava kokonaan metsätaloudesta ja pyrittävä muodostamaan niistä kansallispuistoja. Tätä ovat yhteistuumin vaatineet Luonto- Liitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto viimeksi tämän vuoden alussa.
  3. valtionmaita voitaisiin hyödyntää vaihtomaina hankittaessa yksityisomistajilta arvokkaita kohteita suojeluun. Juho Kytömäki kirjoitti kuukausi sitten tästä aiheesta täällä Metsäblogissa.

Metsähallituksen oman arvion mukaan kansallispuistojen hoitoon sijoitettu euro tuottaa paikallistalouteen 20-30 kertaisen hyödyn. Tähän lukuun eivät tietenkään sisälly hellemmän metsänkäytön lukemattomat muut hyödyt, kuten luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, hiilivarastojen säilyttämisestä seuraavat ilmastohyödyt tai virkistyskäyttäjien hyvä olo.

Valtiolle eli meille veronmaksajille halvin tapa hoitaa velvollisuuttamme uhanalaisen luonnon suojelemisessa on siirtää valtionmaiden käyttötavoitteita ennätysvoittojen repimisestä yhteiskunnan kokonaisedun turvaamiseen. Nyt on oikea aika välittää tätä viestiä myös kansanedustajaehdokkaille, jotka ensi vaalikaudella valtionmaidenkin kohtalosta päättävät.

YK:n metsävuosi avattu – onko metsien kestämätön käyttö menossa entistäkin huonompaan suuntaan?

Teksti Mari E. Niemi

Kun saavuin tänään Maa- ja metsätalousministeriön järjestämään YK:n metsävuoden avajaistilaisuuteen, odotukseni eivät olleet korkealla. Siitä huolimatta tunsin putoavani korkealta: Tilaisuudessa ei mainittu metsien suojelun tärkeyttä yhdelläkään sanalla!

Tähän asti tämänkaltaisissa valtionhallinnon tilaisuuksissa on sentään edes mainittu metsäluonnon monimuotoisuuden huomioiminen. Esimerkiksi Etelä-Suomen osalta huomioiminen on kuitenkin tarkoittanut vain pienten metsäsirpaleiden säästämistä hakkuilta. Valtaosalla metsäpinta-alaa huomioiminen on tarkoittanut mm. irvokkaita jättöpuita keskellä avohakkuuaukeaa tai hivenen entistä leveämpiä suojavyöhykkeitä vesistöjen varsille.

Ironisesti sanottuna ilahduttavaa oli sentään tilaisuudessa välitetty viesti. Kerrottiin rehdillä tavalla siitä, millaisessa metsätodellisuudessa edelleen elämme. Voisin kiteyttää tilaisuuden sanoman näin: ”Metsien kestämätön käyttö jatkuu, ja oikeastaan sen olisi suotavaakin jatkua.”

Maa- ja metsätalousministeriön metsäosaston osastopäällikkö Juha Ojala tuumaili, että tärkeintä on metsien avulla lisätä hyvinvointiamme. Tästä olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä, mutta tilaisuuden sisällön perusteella hän tuntuu käsittävän hyvinvoinnin eri tavalla kuin minä. Ymmärtääkseni kulutuksen ja talouden kasvattamisen sijaan ihmisen hyvinvoinnissa on keskeisellä sijalla puhdas ympäristö ja monimuotoinen luonto, josta nauttia ilman tarvetta ylimitoitettuun materiaaliseen kulutukseen. Jälleen kerran on siis hyvä pitää mielessä se, että vaikka puhuisimme samoilla sanoilla, voi viestin sisältö olla aivan eri.

Suomen Metsäyhdistyksen viestinnän suunnittelija Hannes Mäntyrantaa kuultiin tilaisuuden viimeisenä puhujana. Hän esitteli kohta puoliin lanseerattavaa nuorille suunnattua Metsä puhuu -kampanjaa, jossa olennaiseksi nähdään se, että metsäala puhuisi yhteistä kieltä. Olisi kuulemma oltava yhteinen sanoma. Mäntyrannalla se kuului näin: ”Metsiä suojelemalla pelastetaan metsä, mutta se ei riitä meille. Me haluamme pelastaa maailman.” Jos tämä on metsäalan yhteinen viesti, on minun todettava, että YK:n vuoden 2011 metsien teemavuonna ei metsäalan sisään vielä valitettavasti kuulu metsiensuojelu.

Ison roolin avajaisissa saanut Mäntyranta on sentään kuitenkin vain yksi toimija metsäalalla. Onneksi hänen tavoittelemansa nuoret eivät sentään pureksimatta niele sitä, että maailman pelastamiseen ei tarvitsisi lukeutua myös metsien pelastaminen.

Eiköhän YK:n metsävuodesta tehdä kuitenkin Suomessa metsiensuojeluvuosi!

Luonto-Liiton valtakunnallinen metsätapaaminen 9.-10.10.

Teksti Mari E. Niemi

Viime viikonloppuna 9.-10.10. järjestettiin Oulussa Luonto-Liiton valtakunnallinen metsätapaaminen, jossa suunniteltiin ensi vuoden toimintaa ja kampanjointia. Paikan päälle kokoontui metsäaktivisteja eri puolilta maata. Oli ilahduttavaa havaita, että metsäryhmän koko kasvaa! Toimintaryhmiä alkaa muodostua useampaan eri Luonto-Liiton piiriin.

Viikonlopun aikana havaitsin, että metsäaktivistin sydän palaa perinteiseen tapaan metsäkartoitusten tekemiseen ja suojelualoitteiden laatimiseen – huoli suojelualueiden vähäisyydestä on edelleen käsin kosketeltavan suuri. Luonto-Liiton metsäryhmän kartoittajat löytävät suojelun arvoisia uhattuja metsiä lähes jokaisella maastokäynnillään.

Enenevässä määrin myös muut metsäiset asiat herättävät kiinnostusta. Monet nykyisistä metsienkäsittelyn menetelmistä nähdään käsittämättömänä toimintana aikana, jolloin käyttökelpoista tietoa tulvii joka suunnalta. Tiedosta huolimatta metsäala ei ole toistaiseksi nähnyt asiaa tarpeeksi tärkeänä, jotta uudistaisi menetelmiään. Kriittisyys avohakkuita kohtaan kasvaa ja vähäiset lahopuumäärät metsissämme huolestuttavat. Maanmuokkaukset ja kantojen kiskominen nähdään hyväksymättömänä toimintana. Metsäisten elinympäristöjen ja metsälajiston tilan heikentämisen lisäksi nykyisillä metsienkäsittelymenetelmillä luodaan maisemaa, joka on luonnossa virkistäytyville ihmisille vastenmielistä katseltavaa.

Myös soiden uhattu tila herättää suuria harmistumisen tunteita. Turvetuotannolle halutaan laittaa stoppi ja metsäisten soiden ojitukset on saatava loppumaan.

Ihmisten luontosuhde ja luonnon itseisarvon tunnustaminen puhuttivat monia. Tulevaisuudessa näiden asioiden vahvistamista ja tunnustamista halutaan korostaa entistäkin enemmän. Ihmisyys on perin mitätöntä, mikäli olemme välinpitämättömiä luonnon monimuotoisuutta kohtaan.

Suomessa tuhotaan arvometsiä joka ikisenä päivänä. Tätä tosiasiaa on sydäntäsärkevän surullista joutua todistamaan. Tästä huolimatta metsäryhmäläiset ovat motivoituneita ja valmiita tekemään väsymättä töitä sen eteen, että metsiä päätyisi suojeluun. Olen ylpeä Luonto-Liiton metsäryhmästä ja siitä, millä tavoin ryhmä työskentelee. Mielipieroja on, mutta on ollut upeaa havaita, miten hyvässä hengessä keskustelut ovat silti kulkeneet eteenpäin, ja on löytynyt yhteinen linja. Erilaiset näkemykset varmistavat sen, että asioita ei oteta itsestäänselvyytenä vaan näkemystään joutuu testaamaan ja perustelemaan. Monipuolisuus on varmasti yksi keskeinen syy siihen, että Luonto-Liiton metsäryhmä kykenee tekemään haastavaa metsiensuojelutyötä vuodesta toiseen.

International Day Against Tree Monocultures 21.9.

Teksti Mari E. Niemi

Tänään vietetään kansainvälistä yksipuolisesti hoidettujen metsien päivää.

Päivän tarkoituksena on viestiä siitä, miten nykymetsätalous heikentää metsiemme lajiston elinolosuhteita. Moniaalla maapallon eteläpuolisilla alueilla plantaasit aiheuttavat myös maaperän ja vesistöjen pilaantumista. Surullinen seuraus plantaaseista on alkuperäiskansojen ja paikallisväestön maa-alueiden valtaaminen. Nämä ihmiset joutuvat siirtymään toisaalle ja usein vaihtoehdot ovat vähissä.

Suomessa viimeisten vuosikymmenten aikana harjoitettu metsien käsittely (avohakkuu – maanmuokkaukset – harvennukset – avohakkuu) on suistanut metsäluonnon katastrofaalisen hälyyttävään tilaan: Suomen metsäisistä luontotyypeistä on uhanalaisia noin 70 % ja metsälajeista noin puolet.
 

 

Kuva Mari E. Niemi. Suojelematonta harvennettua metsää valtionmaalla Teijon retkeilyalueella.

 

 

Metsälajiston lisäksi meilläkin kärsijänä on myös ihminen. Nykyään on vaikeaa löytää laajoja yhtenäisiä metsäalueita. Kuten elokuvantekijät Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo ovat todenneet: ”Jäljellä oli vain kahden tai viiden minuutin metsiä. Kymmenen minuutin metsiä hyvin vähän.”
Suomessa metsistä ei ole tapana puhua monokulttuureina sillä täällä puuntuotantoon kasvatetaan kotoperäisiä puulajeja, yleensä mäntyä, kuusta tai harvemmin koivua. Metsät on kuitenkin käsitelty intensiivisesti siten, että usein metsässä kasvaa lähinnä yhtä puulajia.

Monipuolisessa lajirikkaassa suomalaisessa metsässä voi kasvaa esimerkiksi kuusta, mäntyä, haapaa ja koivua eri kokoisina puuyksilöinä, pienistä puista puuvanhuksiin. Joukosta löytyy oletettavasti myös raitaa, pihlajaa, leppiä, tuomea, katajaa ja Suomen eteläosissa yksittäisiä vaahteroita, tammia, pähkinäpensaita ja muita lehtipuita. Näitä kaikkia puita on luonnollisesti myös kuolleina niin pystyssä kuin eriasteisesti lahonneena metsän pohjallakin.
 

 

Kuva Harri Kuokkanen. Suojelematonta arvometsää UPM:n mailla Etelä-Savossa.

 

 

 

TAUSTOJA:

 

Suomen metsien runkopuusta on mäntyä 50 %, kuusta 30 %, (hies)koivua 17 % ja muita lehtipuita 3 %.
Vuonna 2009 metsää uudistettiin 150 000 ha. Tästä lukemasta 21 000 ha uudistettiin luontaisesti jättäen avohakkuulle siemenpuita. Lopuista viljellen uudistetuista metsistä kuusta oli 53 %, mäntyä 44 % ja muita puulajeja 3 %. Lähde: Metsätilastollinen vuosikirja 2009.

”Nykyinen metsämaisema on luotaantyöntävän näköinen”

VIERASKYNÄ

Helsingin Sanomat 21.9.2010

Suomen metsiä hoidetaan liian yksipuolisesti

Metsälain uudistamisen yhteydessä on varmistettava, ettei laissa keskitytä vain teollisuuden raaka-aineen saannin turvaamiseen.

Mari E. Niemi

Suomen metsämaisemaa on muutettu dramaattisesti viime vuosisadan puolivälistä lähtien. Tämä on saattanut uhanalaiseksi ison osan metsälajeista ja metsäisistä elinympäristöistä. Tulevina vuosikymmeninä tärkeintä olisikin palauttaa metsäluonnon tila vakaaksi.

Metsiä on kaikkialla maassamme uudistettu avohakkuilla, joissa on poistettu lähes kaikki puu. Nykysuunnitelmien mukaisesti metsistä poistetaan tulevaisuudessa puunrunkojen lisäksi myös valtaosa oksista, latvuksista ja kannoista. Avohakkuun jälkeen metsä lähtee uuteen kasvuun, jonka aikana joitakin metsiä lannoitetaan ja ojitetaan kasvun tehostamiseksi.

Ennen seuraavaa avohakkuuta metsää harvennetaan, jotta jäljelle jäävillä puilla olisi enemmän kasvutilaa. Tässä järjestelmässä yksittäisen metsikön kiertoaika on niin lyhyt, ettei metsästä tule luonnontilaisen kaltaista.

Näin luodaan maisemaa, jossa vuorottelevat aukeat ja eri-ikäiset harvennetut metsiköt, joissa usein kasvaa vain kuusta tai mäntyä. Vanhoja puita ei juuri näy.

Luonnossa tapahtuu paljon muutoksia, joista osa on kaikkien nähtävissä. Vesistöt saastuvat lannoitusten ja ojitusten seurauksena. Monet eliöt menettävät kasvualustansa, kun kuollut puu siivotaan metsistä. Silmin havaitsemattomia vaikutuksia ovat maaperäeliöstön elinolojen heikkeneminen sekä maaperään ja vanhaan puustoon varastoituneen hiilen väheneminen.

Nykyinen metsämaisema on myös luotaantyöntävän näköinen. Maisemaa muutetaan jatkuvasti, eivätkä ihmiset ehdi enää kiintyä tiettyyn metsään. Vain kansallispuistoissa he voivat luottaa siihen, ettei luontoa tuhota seuraavassa hetkessä. Jokaisella pitäisi kuitenkin olla viihtyisiä virkistäytymismetsiä myös lähellä kotiaan.

Suomen metsäluonnon köyhtyminen huolestuttaa onneksi monia tahoja. Parhaillaan keskustellaan siitä, tulisiko metsien käsittelykäytäntöjä muuttaa. Maa- ja metsätalousministeriö keräsi kesällä aiheesta mielipiteitä ja asetti työryhmän selvittämään eri vaihtoehtoja. Tavoitteena on muun muassa muuttaa metsänhoitosuosituksia ja luoda uudenlaisia puitteita metsäneuvonnalle. Myös metsälaki, joka ohjaa metsien käsittelyä, uudistetaan lähiaikoina.

Vaikka metsänhoitosuosituksissa onkin viime vuosikymmeninä alettu ottaa huomioon myös muita asioita kuin puuntuoton tehostaminen, niissä on edelleen parannettavaa. Hakkuissa metsiin jätetään yhä liian vähän lahopuuta. Harvennuksissa lehtipuita poistetaan turhaan. Hakkuita ja maanmuokkauksia tehdään liian lähellä vesistöjä, ja metsiä käsitellään aivan luonnonsuojelualueiden rajalle asti.

Metsäneuvonnassa avainasemassa ovat metsänhoitoyhdistykset ja metsäkeskukset. Nykyjärjestelmässä ne eivät kuitenkaan voi uudistaa metsien käsittelyä, koska niillä ole riittävästi resursseja tai aitoa halua muuttaa metsissä harjoitettua toimintaa.

Metsäalalla työskentelevien tehtäviin on toki lisätty luonnon monimuotoisuuden huomiointia, mutta siihen ei ole tarpeeksi aikaa, eikä näitä asioita aina myöskään oteta järin vakavasti.

Metsiä koskeva suunnittelu ja metsien käsittelyyn vaikuttaminen ovat nykyisin lähes yksinomaan metsänhoitoyhdistysten ja metsäkeskusten käsissä, vaikka metsiin liittyviä intressejä ja osaamista on muuallakin. Ympäristöviranomaisten vaikuttamismahdollisuudet ovat tarkoin säädeltyjä ja valitettavan vähäisiä. Toimintakentälle kaivataan myös uusia metsäneuvontaa antavia yrityksiä, jotka auttaisivat metsänomistajia löytämään metsilleen muutakin käyttöä kuin sellupuun tuottamisen.

Metsien käyttöä ohjaavat lait säätelevät sitä, mitä metsissä voi tehdä. Metsälain uudistamisen yhteydessä on varmistettava, ettei laissa keskitytä vain teollisuuden raakaaineen saannin turvaamiseen.

Vastikään tarkistetussa kansallisessa metsäohjelmassa 2015 on esitetty hakkuumäärien tuntuvaa lisäämistä. Ohjelman valmistelijat korostavat kaikessa toiminnassa luonnon arvostamisen tärkeyttä. Tämän arvon soisi ulottuvan myös metsien käyttöön.

Kirjoittaja on Luonto-Liiton metsävastaava.