Metsiensuojelijoiden verkosto vahvistuu entisestään – 15 uutta metsäkartoittajaa paikansi UPM-Kymmenen hienoja suojelemattomia metsiä

Teksti Mari E. Niemi

Kymeenlaakson luonnonsuojelupiiri ja Luonto-Liitto järjestivät viime viikonloppuna 29.-31.10. metsäkartoituskurssin. Kolusimme ison porukan voimin Kouvolan läheisyydessä useampia eri metsäyhtiö UPM-Kymmenen omistamia metsäkohteita. Samalla perehdyimme siihen, mikä tämän päivän suomalaisessa metsämaisemassa on huomionarvoista.

UPM-Kymmene omistaa eri puolilla Suomea merkittäviä määriä metsiä ja soita. Näin myös Kaakkois-Suomessa. Ajattelimme lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli tutkailla yhtiön suojelemattomia metsiä ja kouluttaa samalla liudan uusia kartoittajia. Porukkaa oli ilahduttavasti eri puolilta maamme eteläistä osaa: Jyväskylästä, Savonlinnasta, Kotkasta, Turusta, Pirkanmaalta ja tietysti Kymenlaaksosta.

Esittelen tässä lyhykäiseen kaksi erilaista löydöstämme:

1) Katsastimme yhtiön omistamaa laajempaa yhtenäistä aluetta Kouvolan kaakkoispuolella. Tästä linkistä voi karkeasti havaita, miten yhtiö on toteuttanut isoja avohakkuita viime vuosien aikana. Kuitenkin maisemassa on vielä säilynyt ilahduttavasti jokunen hyvinkin arvokas metsä.

Suojellun Hangassuon kupeessa sijaitseva Iso-Penttinen häkellytti kartoittajat luonnontilaisuudellaan. Paikansimme erirakenteista kuusivaltaista metsää, jossa on useampi kymmenen kuutiota kuollutta puuta. Alueelta löytyy myös liito-orava ja pohjantikka. Pohtiessamme rinteen laen mäntyjen ikää lensi päämme yli kanahaukka. Kartoituksessa ei tutkittu lahopuulajistoa, mutta ohimennen kävellessä havaitsimme vanhan metsän indikaattorilajit rusokäävän ja ruostekäävän, joista etenkin jälkimmäinen on aika hyvä havainto keskellä noin vahvasti pirstottua maisemaa. Arvokkaan ydinalueen ympärille saattoi rajata useamman hehtaarin alalta tukialuetta eli iältään varttunutta metsää, jossa luontoarvot ovat kehittymässä hyvää vauhtia.

2) Perehdyimme myös taajamametsiin lähempänä Kouvolan keskustan tuntumaa. Sääksniemestä löysimme vanhaa mäntymetsää, jossa kilpikaarnaisista rungoista ei ollut tulla loppua. Alueen keskellä sijaitsee hieno kuusimetsä, jossa on runsaasti lahopuuta. Eri puolilla aluetta kasvaa haapoja niin vanhoina yksittäisinä puina kuin pieniä metsikköjä muodostavien nuorten puiden rykelminäkin. Tämä on esimerkiksi liito-oravalle tärkeää. Liito-oravan läsnäolosta viestivät vanhat ja tuoreet papanat järeän haavan tyvellä. Alueen arvoa lisää sijainti asutuksen kupeessa: hyviä lähivirkistysmetsiä ei voi koskaan olla liikaa.

Kaakkois-Suomessa taitaa luonnonvarojen käyttö olla lähes tulkoon intensiivisintä koko maassa. Metsätkin ovat isolta osin vahvasti käsiteltyjä ja paikoin pirtoutuneita pieniksi laikuiksi. Niin metsien lajistosta kuin luontotyypeistäkin iso osa on uhanalaisia. Jotta kykenemme jarruttamaan uhanalaistumiskehitystä ja vältämme uusien lajien ja metsäisten luontotyyppien uhanalaistumisen, on tartuttava ripeästi työhön: On etsittävä metsät, jotka voivat seuraavien vuosikymmenten aikana kehittyä arvokkaammiksi luontokohteiksi. UPM-Kymmenellä on tässäkin osassa maata mahdollisuudet kantaa kortensa kekoon metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi!

Metsiensuojeluvoitto Etelä-Suomeen!

Teksti Mari E. Niemi

Etelä-Suomen metsiensuojelussa otettiin eilen merkittävä askel: Metsäyhtiö Tornator (Stora Enson metsien nykyinen omistaja) ja Ympäristöministeriö sopivat noin 70 ha suojelualueen perustamisesta Etelä-Karjalaan Ruokolahdelle.

 

Viitalammin vanhassa metsässä on kaunis ja rauhaisa tunnelma. Metsästä löytyy mm. eliöstölle tarpeellista lahopuuta hyvänä jatkumona. On pientä ja suurta puuta, pidemmälle lahonnutta ja tuoreemmaltaan kuollutta.

 

Ympäristöjärjestöt ovat tehneet alueen eteen suojelutyötä noin 10 vuotta. Paikan päällä on käyty useaan otteeseen kartoittamassa metsän rakennepiirteita ja lajistoa. Rajauksia on tarkennettu ja täydennetty jokusen kerran yhtiön nakertaessa aluetta milloin miltäkin suunnalta. Maastoon on viety virkamiehiä ympäristöministeriötä myöten. On kuljettu lahopuiden keskellä Tornatorin edustajien kanssa pohtien sitä, löytäisimmekö yhteistä näkemystä metsien tulevaisuuden suhteen. Viimeisimpänä järjestöt esittivät kohteen suojelua osana laajempaa suojeluesitystä Tornatorin ja toisen ison metsäyhtiön UPM:n maille.

Suuret kiitokset kaikille metsäaktivisteille, jotka ovat sinnikkäästi jaksaneet tehdä töitä alueen suojelun edistämiseksi!

 

Metsäkartoittaja tutkailee lahopuulla elävää eliöstöä. Tässä metsässä saavat pohjanrypykät ja ruostekäävät elellä rauhassa. Vaan kyllä niitäkin auttaisi, jos saisivat lisää elintilaa ympärilleen.

 

Nyt suojeltu Viitalammin alue sijaitsee ns. metsäekologisella vyöhykkeellä, joka yhdistää Venäjän puoliset metsät Suomen puolen suojelualueisiin Etelä-Savossa. Tornatorin metsä on hyvin arvokas sekä lajistoltaan että ympäristönsä puolesta: metsä sijaitsee keskellä erämaisena säilynyttä aluetta. Näin ollen sen lajistolla on paremmat mahdollisuudet selvitä elinvoimaisina tulevaisuuteen. Nyt suojellun metsän ympärille onkin hyvä alkaa rakentamaan laajempaa metsiensuojelukokonaisuutta.

Vastaavanlainen tilanne on monella muullakin alueella ympäri Suomea. Isoilla maanomistajilla (mm. yhtiöt ja valtio) on laajat yhtenäiset metsäalueet omistuksessaan. Näiden alueiden saaminen suojelualueverkoston ytimiksi on äärimmäisen tärkeää.

Haluan kiittää myös Tornatoria ja ympäristöministeriötä hienosta suojelupäätöksestä!


Onežskoe Pomorje – ikimetsät ja pomorikulttuuri vaarassa

Teksti Kirsi Eskelinen

Onegan niemimaan rantoja Valkoisen meren rannalla, Arkangelin alueella ovat vuosisatoja asuttaneet pomorit. He ovat venäläisten jälkeläisiä, jotka ovat perinteisesti asuneet tällä rannikolla ja eläneet pääosin kalastuksesta. Puuta he tarvitsevat toki myös rakentamiseen ja polttopuuksi. Kotitarvekäyttö on kuitenkin säästänyt metsiä intensiivisiltä hakkuilta, eikä niemimaan pohjoisimpiin kyliin ole oikeastaan teitäkään.

 

Näkymää Lopshengan kylään Onegan niemimaan itäosassa, missä järjestettiin elokussa kansainvälinen leiri. Kuva Anna Kuhmonen.

 

Kilometritolkulla jatkuvat ojittamattomat korvet ja luonnontilaisten soiden sekä suurelta osin kirveenkoskemattomien taigametsien mosaiikki peittää edelleenkin karkeasti ottaen puolet niemimaasta pohjoisessa. Ihmisvaikuitteisissakin metsissä on luonnonmetsien dynamiikka säilynyt, ja vain kylien välittömästä läheisyydestä on hakattu esimerkiksi suuret männyt.

Elokuun alussa järjestettiin Lopshengan kylässä niemimaan itäosassa leiri, jossa kokoontui venäläisiä ja suomalaisia luontojärjestöjä sekä sosiologeja edistääkseen etenkin tulevan kansallispuiston suojavyöhykkeen suojelua sekä vuoropuhelua paikallisten asukkaiden kanssa. Tuolloin pääsimme myös retkeilemään Lopshenga- ja Jarenga-kylien lähialueille niemimaan sisempiin osiin.

 

Kuvasta erottuu hyvin, miten Onegales yhtiö on pirstonut aarniometsämaisemaa.

 

Onegan niemimaalle on tarkoitus perustaa kansallispuisto vielä vuoden 2010 aikana. Prosessi on ollut vireillä jo 1990-luvun loppupuolelta asti. Nykyinen puistoksi varattu alue on alkuperäisestä rajausehdotuksesta kutistunut noin kolmannekseen alkuperäisestä, ja sinä aikana Onegales-yhtiö on pirstonut puistorajauksen ulkopuolelle jääneitä ikimetsiä avohakkuilla jatkuvasti. Shakkiruudukolta tällä hetkellä näyttävä ilmakuva jo hakatun alueen pohjoisosassa paljastaa hakkuiden luonteen.

Yhtiö saa hakata kerrallaan ruudun, joka on kilometri kertaa puoli kilometriä. Kunkin hakatun ruudun väliin jää ruutu, jossa metsä vielä on pystyssä mutta jonka yhtiö saa hakata kuuden vuoden päästä edellisestä. Mitään metsänuudistamista ei harrasteta, vaan hakkuiden kuivattamat entiset ikikuusikot ovat luontaisen uudistumisen varassa. Tokihan metsä hiljalleen kasvaa, mutta katsellessa myllättyä maisemaa ymmärtää maalaisjärjelläkin, että se tulee kestämään satoja vuosia ja tuskin palautuu ennalleen. Lajiston leviäminen tämänkokoisten aukeiden yli on melkoisen mahdotonta.

 

Avohakattua aarniometsää. FSC-sertifioitua.

 

Onegales on ainakin menneinä vuosina myynyt puuta tai sahatavaraa länsieuroopan maihin, kuten Britanniaan ja Hollantiin. Olisikin uuden kampanjan paikka päivittää ajan tasalle, mihin muualle kuin Venäjälle puuta menee, ja informoida ostajia puun alkuperästä.

Absurdeinta on, että tuokin näkemämme avohakkuu on FSC-sertifioitua. Tällaisen suuruusluokan ikimetsät siis kaatuvat sertifikaatin suojissa, ja kun kaikki ”shakkiruudut” on hakattu, on tuloksena käytännössä jättimäinen avohakkuu, 20 kilometriä kanttiinsa. Nähtyäni Stora Enson Jämtlannissa tänä vuonna avohakkaamia metsiä niin ikään FSC:n alla, voi vain todeta kuinka sertifikaatti näyttää sallivan täydellisen luontoarvojen hävityksen kaikkialla, maakohtaisista sovelluksista huolimatta. Saa nähdä, mitä tuo kirjainhirviö ja sen toimeenpano merkitsee toteutuessaan mahdollisesti Suomessakin. Ainakin meillä on nyt varoittavia esimerkkejä.

 

Tässä kasvoi vanha aarniokuusi. Kuva Kirsi Eskelinen.

 

Vaikka paikalliset ovat luonnollisesti huolissaan perustettavan kansallispuiston vaikutuksista elämäänsä, on suurempi huoli Onegalesin suorittamat hakkuut. Avohakkuiden raja on jo saavuttanut eteläisimpiä kyliä. Toivottavasti Venäjän viranomaisilta löytyy tahtoa perustaa kansallispuisto ennen kuin on liian myöhäistä.

Lisää kuvia Onegan niemimaalla elokussa järjestetyltä leiriltä löytyy täältä.

Etelä-Suomen metsiensuojelun keskeiset toimenpiteet odottavat toteutustaan

Teksti Mari E. Niemi

Osallistuin eilen METSO-seminaariin, johon oli kokoontunut noin sata metsä- ja ympäristöalan toimijaa, virkamiehistä tutkijoihin, luonnonsuojelijoista metsätalousneuvonnan tarjoajiin. Tarvitaan lisää rahaa, jotta ohjelman tavoitteet saadaan toteutettua. Tämä kuultiin seminaarissa useamman eri tahon edustajan suusta. Paljon oli puhetta myös siitä, miten metsiensuojelupäätöksiä saadaan työstettyä eteenpäin virkakoneistossa. Kohteiden ostorahojen lisäksi pulaa on myös työtunneista: viranomaisten resursseja on lisättävä.

Valitettavasti asiasta kerrottiin asiaa edistämään kykenevän ympäristöministeri Paula Lehtomäen jo käveltyä salista ulos.

Nykyvauhdilla olemme jäämässä METSO-ohjelman hehtaaritavoitteesta hyvin kauas, mitä Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava kommentoi seminaarissa lyhyessä, mutta sitäkin viiltävämmän terävässä puheenvuorossaan.

METSO-ohjelman tavoitteena on suojella 96 000 ha vuoteen 2016 mennessä. Tällä hetkellä, ohjelman oltua käynnissä kaksi vuotta, on hehtaareja kertynyt 3 598. On siis ilmeistä, että lisätoimenpiteet ovat enemmän kuin tarpeen, jotta Etelä-Suomen metsäluonnon monimuotoisuuden köytyminen saadaan pysäytettyä.

Suomessa on nyt ensimmäistä kertaa laadittu valtion toimesta suojeluohjelma, jossa yksityiset metsänomistajat voivat vapaaehtoisesti suojella metsänsä korvausta vastaan. Tämä on arvokas asia, sillä se toimii varmasti yhtenä keinona lisätä suojelumyönteisyyttä metsänomistajien keskuudessa.

Vaikka Etelä-Suomen metsistä valtaosa on yksityisomisteisia, mittavia pinta-aloja omistavat myös valtio, isot metsäyhtiöt, erityisesti UPM-Kymmene ja Tornator, kunnat ja erinäiset yhteisöt kuten seurakunnat ja säätiöt. Erityisesti tietyillä alueilla näiden omistajien metsien tärkeys luonnonsuojelussa korostuu. Maakunnallisesti on alueita, joilla arvokkaimpia metsiä sijaitsee nimenomaan näiden omistajien mailla. Suuromistajien metsiä sijaitsee myös Suomea halkovilla luonnonsuojelullisesti tärkeillä laajemmilla vyöhykkeillä, joilla on säilynyt metsäinen yhteys.

Suurmetsänomistajien metsien suojelu on toistaiseksi unohdettu lähes kokonaan. Valtion, eli meidän kaikkien omistamissa metsissä toteutetaan parhaillaan joitakin pieniä lisätoimenpiteitä tilanteen parantemiseksi, mutta tällä hetkellä olennaiset ratkaisut Etelä-Suomen metsäluonnon monimuotoisuuden vähenemiseksi ja nykytilan vahvistamiseksi on tekemättä.

Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto ja Greenpeace ovat esittäneet mm. tiettyjen arvokkaiden yhtiömetsien suojelua.