Anna joululahja metsille ja ystävällesi!

Kuva: Suvi Kervinen

Toivota metsille levollista joulua ja anna läheisellesi lahjaksi tukea Luonto-Liiton metsäryhmän metsiensuojelutyöhön!

Luonto-Liiton metsäryhmä etsii arvokkaita metsä- ja suoalueita ja tekee työtä niiden suojelemiseksi.

Lahjoitukset Luonto-Liiton tilille:

Sampo Pankki IBAN: FI62 1574 3007 1006 37
BIC: NDEAFIHH

Muista merkitä lisätietoja-kohtaan: ”lahjoitus metsätoimintaan”.

Lahjan saajalle voit tulostaa lahjakirjan värillisenä täältä ja mustavalkoisena täältä.

Kiitos metsien puolesta!  Rauhallista joulua!

*Keräysluvan saaja: Luonto-Liitto ry, *Keräysluvan myöntäjä: Poliisihallitus, *Keräysluvan numero: 2020/2011/1145, *Myöntämisajankohta: 8.6.2011, *Toimeenpanoaika: 1.7.2011–31.6.2013, *Toimeenpanoalue: koko maa, Ahvenanmaata lukuunottamatta, *Kerättävien varojen käyttötarkoitus: Varat käytetään Luonto-Liiton ja sen piirijärjestöjen järjestämän lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristötoiminnan sekä kerho- ja leiritoiminnan toteuttamiseen, mm. materiaalin tuottamiseen, koulutukseen, leirien, kurssien, retkien ja luentojen järjestämiseen. Kolmasosa päivätyökeräyksen tuotoista voidaan osoittaa kouluissa tapahtuvan kerho-, oppilaskunta- ja opintotoiminnan tukemiseen.

Arkistojen aarteet – osa 4: Metsäsotien syttyessä

Teksti: Emilia Pippola

Jyrki Heimonen kirjoitti Murhijärven tilanteesta tuoreeltaan Nuorten Luonnon numerossa 4/1988. Valokuva: Harri Nurminen.

Vuonna 1987 muodostunut erämaaliike oli ensimmäisiä merkkejä paikallisen luonnonsuojelutoiminnan viriämisestä eloon hiljaiselon jälkeen sekä ns. metsäsotien syttymisestä. Seuraavana merkkinä voidaan pitää syyskuussa 1988 syntynyttä Murhijärvi-liikettä.

Luontoliittolaiset biologian opiskelijat Oulusta sekä paikalliset asukkaat nousivat vastustamaan Murhisalon metsien hakkuita Suomussalmen Kuivajärven kylässä. Murhijärvi-liike syntyi spontaanisti noin kahdessa viikossa siitä, kun metsähallitus oli alkanut rakentaa metsäautoteitä keskelle Suomen viimeisten vienankarjalaisten kylien syntymetsiä. Myös Kalevalaseura, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura sekä Antropologinen seura tukivat Murhisalon suojelua vienankarjalaisen eräkulttuurin muistomerkiksi.

Laajan rintaman vastustuksesta huolimatta tuolloinen maa- ja metsätalousministeri Toivo T. Pohjala oli haluton luopumaan hakkuusuunnitelmista, ja teiden rakentaminen sai jatkua. Murhijärvi-liikkeen sekä Luonto-Liiton aktivistit niin Oulusta kuin Helsingistäkin lähtivät pysäyttämään tietöitä keinolla millä hyvänsä. Suoran toiminnan uhkaamana ministeri lopulta astui metsähallituksen varpaille ja keskeytti työt – metsähallituksen pääjohtajan Jaakko Piiroisen nihkeydestä välittämättä.

Tiedotustilaisuus Murhijärven kohtalosta Suomussalmella Domnan pirtillä 15.9.1988. Metsätaistelut 1980-luvun lopulla nostivat uudeksi vaikutuskeinoksi mediat, joiden osuus suoran toiminnan iskuissa oli elintärkeä. Kuva: Harri Nurminen.

Saman vuoden lopulla alkunsa saanut Talaskangas-liike näytti, miten pitkälle aktivistit olivat tarpeen vaatiessa valmiita menemään. Makupalana Talaskankaan taistojen alkuvaiheen tunnelmista voitte lukea Jani Kaaron eli Rusinan lennokkaan kirjoituksen (pdf), joka julkaistiin Nuorten Luonnon numerossa 5/1988.

Sarjan aiemmat kirjoitukset ovat luettavissa täältä:

Kirjoittaja työskentelee tänä syksynä projektityöntekijänä Luonto-Liiton metsäryhmän hankkeessa, jossa tallennetaan metsiensuojelun historiaa. Hanketta ovat tukeneet Metsämiesten Säätiö ja Kansan Sivistysrahasto, ja se toteutetaan yhteystyössä Suomen metsämuseo Luston kanssa. Hankkeesta voit lukea lisää täältä.

Arkistojen aarteet – osa 2: Ilmakuvia

Teksti: Emilia Pippola

Olen viime päivinä käynyt läpi Luonto-Liiton metsäryhmän kuva-arkistoja. Etenkin dioja riittää. Aiheena on useimmiten hieno suojelematon metsä tai hakattu arvometsä. Aina ei käy heti ilmi, mistä kuva on otettu ja mihin se tarkemmin liittyy, mutta tarinoita kuvat kertovat!

Toisinaan kuvien visuaalisuus kertoo omaa tarinaansa. Veikko Valkaman ilmakuva Inarin Paadarskaidilta havainnollistaa kouriintuntuvasti metsiemme pirstoutumista, joka ei kuvanottohetkestä nykypäivään ole ainakaan vähentynyt.

Ns. luonnonmukaista metsänkäsittelyä ilmasta Inarin Paadarskaidilla. Kuva: Veikko Vasama.

 

Yläilmoista, tai ainakin melkein, on kuvattu myös monia hakkuita ja hakkuupinoja. Diat todistavat surullisen monen metsän päätyneen pinoon.

Kuusamon Romevaaran hakkuita dokumentoimassa 1994. Hetkeä aiemmin hiiltynyt korjuukoneen kuljettaja on kasannut tukkikuorman tielle poikittain, lähtenyt viikonlopun viettoon ja blokannut metsäaktivistien autot kääntöpaikalle. Kuva: Raimo Rajamäki.

 

Onneksi metsiensuojelutyössä on lohdullisempiakin hetkiä. Evästauot lienevät aina paikallaan – oltiin sitten matkalla metsiä kartoittamaan tai hakkuita dokumentoimaan. Ja onpa joku joskus saanut ikuistettua evästauonkin lintuperspektiivistä…

Luonto-Liiton metsäryhmäläiset Matti Ikonen (vas.), Sami Tynkkynen (konepellillä), Katja Viberg ja Jan Kunnas lounastauolla matkalla Sysmään metsää pelastamaan 1992. Kuva: Matti Liimatainen.

 

Sarjan aiemmat osat ovat luettavissa täältä:

 

Kirjoittaja työskentelee tänä syksynä projektityöntekijänä Luonto-Liiton metsäryhmän hankkeessa, jossa tallennetaan metsiensuojelun historiaa. Hanketta ovat tukeneet Metsämiesten Säätiö ja Kansan Sivistysrahasto, ja se toteutetaan yhteystyössä Suomen metsämuseo Luston kanssa. Hankkeesta voit lukea lisää täältä.

Arkistojen aarteet – osa 1: Kuusamon metsäsissit

Teksti: Emilia Pippola

Keijo Savola ja Maiju Pasanen Ylioppilaslehden 5/1995 kannessa. Kuva: Mattias Erkkilä.

Metsäryhmän lehtileikkeiden joukosta löytyi tänään Ylioppilaslehti 5/1995, jonka kantta koristaa nostalginen kuva Kuusamon metsäkiistan aktiiveista. Mattias Erkkilä oli tehnyt Ylioppilaslehteen repparin metsäkiistan välirauhan aikana. Repparin yhdessä kuvatekstissä Keijo Savola toteaa kuusamolaisten isäntien aggressiivisuuden yllättäneen hänet: ”Kuusamo on pimeyden ydin”. Toisessa samasta pinosta löytyneessä lehtileikkeessä kuusamolainen metsäisäntä Veikko Keränen kommentoi: ”Metsässä kyykkijöillä on mielessä vain radikaalit vouhotukset” (HS 13.2.1995).

Syksyllä 1994 alkanut kiista Kuusamon yhteismetsän vanhojen metsien hakkuista jatkui tiiviinä koko talven 94-95. Metsäaktivistit pitivät päämajaa Ahjolan koululla Suomussalmella, vahtivat metsiä ja raportoivat käänteistä tiiviisti sekä medialle että päättäjille. Paikallista ratkaisua kiistaan ei neuvotteluyrityksistä huolimatta löytynyt. Oulun lääninhallitus asetti yhteismetsän alueita toimenpidekieltoon ja hallitus puolestaan Kuusamotyöryhmän selvittämään ratkaisua metsien suojelun sekä yhteismetsän toiminnan turvaamiseksi. Työryhmän esitys suojelualueista Närängänvaaran, Romevaaran, Pajupurosuon ja Virmajoen alueille toteutui vuosikausia kestäneen prosessin jälkeen, kun korvausvaateet olivat ensin käyneet läpi kaikki oikeusasteet.

Metsäkiistan aikana metsäaktivistien postikin tuli Ahjolaan.

Kirjoittaja työskentelee tänä syksynä projektityöntekijänä Luonto-Liiton metsäryhmän hankkeessa, jossa tallennetaan metsiensuojelun historiaa. Hanketta ovat tukeneet Metsämiesten Säätiö ja Kansan Sivistysrahasto, ja se toteutetaan yhteystyössä Suomen metsämuseo Luston kanssa. Hankkeesta voit lukea lisää täältä.

Kun metsiensuojelun historiaa tallennetaan, on sinunkin apusi tarpeen!

Teksti: Emilia Pippola

Haussa on mm. täydellinen sarja Luonto-Liiton julkaisemia lehtiä. Olisitko valmis lahjoittamaan omat Molekyyli-, Nuorten Luonto - ja/tai Sieppo-lehtesi museoon?

Metsäaktivistien paukut eivät ole riittäneet metsiensuojeluhistorian tallentamiseen. Työtä on riittänyt ja riittää yhä hehtaaritolkulla ajankohtaisten suojelukysymysten parissa. Metsiensuojelussa etusijalla on taistelu suojelunarvoisten alueiden puolesta, ja niin pitääkin olla! Muuten lukemattomat metsälajit katoavat unholaan eikä tuleville sukupolville jää juuri muuta kuin surullisia puupeltoja.

Jotta metsiensuojelutyön merkitys, vaiheet ja parhaassa tapauksessa myös innostus siihen aukeaisivat mahdollisimman monelle, työn historiaa arkineen, juhlineen ja kaikkine sattumuksineen on tallennettava johonkin. Muuten tarina on vaarassa jäädä luonnonsuojelujärjestöjen ja yksittäisten metsäaktivistien hyllyihin ja ullakoille. Urakka tarinan välittämiseksi on onneksi jo alkanut. Ensiaskeleena voidaan pitää Suomen metsämuseo Luston ja Työväenmuseo Werstaan tuottamaa näyttelyä Koijärvi, Kessi ja Kuusamon kosket, joka pureutuu suomalaisen ympäristöliikkeen historiaan. Näyttelyn myötä myös metsiensuojeluhistoriasta kertovaa materiaalia päätyi Luston kokoelmiin.

Metsiensuojeluhistorian tallennusurakka on kuitenkin vasta alkutaipaleella. Tämän syksyn aikana Luonto-Liiton metsäryhmä pyrkii kirimään urakassa niin pitkälle kuin mahdollista. Metsiensuojelu on tarkoitus saada osaksi Luston perusnäyttelyä jo tulevana keväänä. Jokaisen apu on siis enemmän kuin tervetullut! Jos omissa arkistoissasi on valokuvia, kirjeitä, esineitä tai jotain muuta metsiensuojelun taipaleen varrelta, jonka olisit valmis lahjoittamaan museokokoelmiin, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen (emilia ät emiliapippola.com / 050 5402551). Lahjoitettava materiaali voi yhtä hyvin olla iältään satavuotias kuin viikon vanhakin, eikä sen tarvitse olla mitään suurta ja mullistavaa. Jopa rikkinäinen villasukka, johon liittyy tarina, voi olla kullanarvoinen!

Pengon tulevan parin kuukauden aikana metsäryhmän arkistoja ja raportoin metsäblogissa viikoittain sieltä löytyneistä aarteista.

Kirjoittaja työskentelee tänä syksynä projektityöntekijänä Luonto-Liiton metsäryhmän hankkeessa, jossa tallennetaan metsiensuojelun historiaa. Hanketta ovat tukeneet Metsämiesten Säätiö ja Kansan Sivistysrahasto, ja se toteutetaan yhteystyössä Suomen metsämuseo Luston kanssa.

Kuvareportaasi Luonto-Liiton Pohjois-Suomen metsäkartoituksista kesältä 2010

Teksti Kukka Kyrö

Metsäkartoitusten tekeminen on ehdottomasti mielenkiintoisimpia ja antoisimpia tapoja edistää luonnonsuojelua. Kartoittajana voi päästä kulkemaan paikkoihin, joissa kovinkaan moni ei ole käynyt, tai ainakin tutkimaan puunrunkoja, joita kukaan ei ole aikaisemmin lähempää tarkastellut. Kahden Lapin metsissä vietetyn viikon aikana kirjoittaja (joka oli ensimmäistä kertaa mukana Luonto-Liiton metsäkartoituksissa) pääsi ja välillä joutui kokemaan mm. tällaista:

Kilometreittäin metsäautoteitä
Paljon upeita suojelemattomia metsiä
Liian monta tuhottua metsää
Lukemattomien runkojen tutkimista
...ja niillä elävien kääpä-, sammal- ja jäkälälajien tunnistamista
Hienoja paikkoja, hetkiä ja ihmisiä

 

Mitä Luonto-Liiton metsäryhmä teki vuonna 2010?

Teksti Mari E. Niemi

Luonto-Liiton metsäryhmä sai taas valtavasti aikaan vuoden 2010 aikana. Ilman lukuisten metsäryhmän vapaaehtoisten mittavaa panosta tämä ei tietenkään olisi ollut mahdollista. Tähän alkuun haluan siispä esittää suuren suuren kiitoksen metsien sankareille! Teitte upeaa ja tärkeää työtä uhatun metsäluonnon hyväksi!

Nostan tässä kärkeen seuraavat kolme metsäryhmän aikaansaannosta, joita kuvailen alla tarkemmin:

1) Toimintamme ansiosta saatiin aikaan uusia suojelupäätöksiä ja otettiin ensi askeleita metsien käsittelyn parantamiseksi.

2) Aktivoiduimme metsäkulttuurin saralla.

3) Toimintatapamme sai uusia muotoja ja ylipäätään toimijoita saatiin lisää. Saimme myös uudenlaista näkyvyyttä.

Jatka lukemista ”Mitä Luonto-Liiton metsäryhmä teki vuonna 2010?”

Lahjoita metsiensuojelutoimintaan! Toivota metsille joulurauhaa!

Toivota metsille joulurauhaa ja anna ystävällesi lahjaksi tukea

Luonto-Liiton metsäryhmän metsiensuojelutyöhön!

Kuva: Suvi Kervinen

 

Luonto-Liiton metsäryhmä etsii arvokkaita luontoalueita ja tekee työtä niiden suojelemiseksi.

***

Lahjoitusohjeet löydät Luonto-Liiton nettisivulta. Muista laittaa rasti kohtaan ”Metsät”.

***

Metsähallitus suunnittelee edelleen hakkaavansa arvometsiä

Teksti Mari E. Niemi

Luonto-Liiton metsäryhmä hiljeni kesän tullen kaupungeista, ja maastokauden 2010 metsäkartoitukset jatkuvat edelleen pitkälle syksyyn. Vapaaehtoiset metsäaktivistit kulkevat pitkiä päiviä etsien arvokkaita metsiä eri puolilla Suomea. Hienoja löytöjä onkin jo ehditty tehdä niin etelässä kuin pohjoisessa.

Valitettavasti löytöjen joukossa on myös kovin surullista nähtävää: metsien keskeltä löytyy tuoreita avohakkuualoja, joilla kulkiessa voi todeta paikan päällä seisseen upeaa metsää. Mittaamattoman arvokkaita metsiä on toki löytynyt pystyssäkin, mutta valitettavasti niiden joukossa on edelleen myös sellaisia, jotka uhkaavat päätyä hakkuihin. Tällaisten metsien kohdalla herää tietysti tarve toimia, ja ripeästi.

Luonto-Liiton metsäryhmän kartoittajat paikansivat esimerkiksi Kuhmosta upean metsän, jonka Metsähallitus on suunnitellut hakkaavansa. Metsän sijaintia voi katsella täältä. Sivuston oikeasta laidasta voi vaihtaa näkymään ilmakuvan. Vertailemalla ilmakuvaa ja karttakuvaa saa hyvän katsauksen maisemaan.  Alueelta löytyy ojittamattomina laajoja suoalueita sekä edustavaa ojittamattomien soiden, kangasmaiden ja pienvesien pienipiirteistä mosaiikkia. Alueella on lisäksi säilynyt näihin päiviin asti paljon (= muutamia satoja ha) vanhoja luonnontilaisen kaltaisia havumetsiä.

Hakkuusuunnitelmien muuttamiseksi tehtiin aloite, johon Metsähallitus vastasi palaavansa asiaan avainhenkilöiden palattua lomalta… Jatkoa seuraa.

 

Tältä soisi jo vältyttävän. Kuva: Jaakko Junikka

 

Metsäryhmäläinen, mitä v****a!?

Teksti Jaakko Junikka
Metsäryhmäläinen, mitä v****a!? Näin tokaisisi nauraen älykäs vanha koulukaverini palkattomasta vapaaehtoistoimestani. Tuo vanha kokoomuslainen ystäväni, jonka elämän suurin päämäärä tuntuu olevan keinotella itselleen massia muista välittämättä ja kuluttaen nautiskella oma elämänsä. Hiilijalanjälki on elintason ja hyvinvoinnin mittari! Turhia välittämättä ihmisistä tai luonnosta. Miksi olen metsäryhmäläinen?
Omasta sisäisestä pakostani. En enää voi olla tekemättä mitään. Olen aina ollut erittäin suojelumyönteinen ja ”hengessä mukana”, mutta en ole osallistunut suojelutyöhön. Omassa elämässä ollut lie tarpeeksi. Mutta nyt en kerta kaikkiaan voi olla tekemättä mitään. Vituttaa liiaksi ajaa autolla halki Suomen niemen tai istua junassa ja katsella Suomen ”hoidettua” luontoa; ohi viliseviä loputtomia ojitettuja vanhoja nevoja, rämeitä ja metsiä. Metsiä -pusikoita, jotka väen vängällä ja kovalla työllä on tehometsätalouden ohjenuoria kumartaen pakotettu puupelloiksi. Tehometsätalouden, joka ei nimestään huolimatta ole edes tehokasta vaan tehotonta ja on monimuotoisuutta, elämää turmelevaa. Tuota rumaa ja turhaa jälkeä, jonka harvennusmotot metsään jättävät: Laikutettuja, aurattuja hakkuuaukeita ja kantokasoja, lopullisesti hävittyjä hienoja, viimeisiä luonnontilaisia, elämää kuhisevia metsiä, joissa oli sitä jotain, metsän taikaa. Vituttaa tietää suo- ja metsäojituksien vaikutukset vesistöihin ja ilmastonmuutokseen, tehometsätalouden katastrofaaliset vaikutukset eliöiden sukupuuttoon kuolemiseen.
-No mitä tuota vituttelemaan, unohda ja elä elämäsi. Mene vaikka festareille tai patiolle, ryyppää, törsää vähän, nauti ja naura kesä muiden mukana, eläkä mitään mettiä kiertele, viherpiiperrä. Kyllä niitä mettiä Suomessa ammattilaiset hoitaa ja tutkii ja niitä tuolla riittää!
Mutta silmäni, sielun peilit, ovat nykyisin auki ja niitä ei kiinni enää koskaan saa. Sillä helppohan se on sanoa, jos ei sureta. Nimittäin luonnon nykyisen surkean tilan ja sen törkeästä kohtelusta juontuvan vihaistumiseni takana on heti pinnan alla suuri suru. Ja suru juontuu luonnosta välittämisestä ja rakastamisesta. Tässä maassa kohdellaan törkeästi sellaista, mitä minä rakastan ja olen siitä vihainen! Eikä kohdella vain törkeästi: elinympäristöjä ja lajeja tuhotaan lopullisesti.
Olen vihainen luonnonsuojelija. Ennen olin luonnontuhoamisen surullinen sivustaseuraaja, joka hiukan pää kumartuen, antoi vastalauseitta tuhon tapahtua, vaikkakin olin kovasti suojeluhengessä mukana. Olen vihainen, koska rakastan elämää, ja sitä kohdellaan törkeästi. Tämä ei ole piipertämistä, olen tosissani. Mitä enemmän välitän, sitä lujemmin taistelen. Kaikista vaarallisin mies on rakastunut mies.