Retkellä hakkuiden uhkaamissa Pesiöjärven saarissa

Teksti: Hanna Jauhiainen
Kuvat: Luonto-Liiton metsäryhmä

Vietimme viikonlopun Pesiöjärven maisemissa Suomussalmella helmikuun lopussa 2015. Suksi luisti ja saarten vanhojen metsien katveessa mieli tahtoi virittyä hiihtolomatunnelmiin, mutta retkellämme oli myös tarkoitus. Järven saaria uhkaavat nimittäin Metsähallituksen hakkuut, jotka voivat alkaa hetkenä minä hyvänsä.

Aamuauringon valo pilkottaa pilvien lomasta Honkasaaren takana.
Aamuauringon valo pilkottaa pilvien lomasta Honkasaaren takana.

Leuto sää tuo saarille ehkä hiukan lisäaikaa: jäätie ei vielä kanna rekkaa eikä se näillä keleillä vahvistu. Metsähallitus on kuitenkin uhonnut tuovansa puut saarista vaikka traktorilla jollei jäätietä saada kantamaan rekkaa. Toistaiseksi hakkuut eivät ole alkaneet. Kävimme paikalla protestoimassa tulevia hakkuita, tarkkailemassa tilannetta ja tutustumassa alueen luonnonarvoihin.

Luonto-Liiton metsäryhmä protestoi metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Kumpusaareen johtavan jäätien päässä.
Luonto-Liiton metsäryhmä protestoi metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Kumpusaareen johtavan jäätien päässä.

Kansallisomaisuusbandis
Luonto-Liiton metsäryhmä protestoi metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Kumpusaareen johtavan jäätien päässä.

 

Saaret on merkitty maakuntakaavassa virkistysalueiksi. Hakkuut heikentäisivät saarten virkistysarvoja väistämättä, minkä myös Kainuun ELY-keskus on todennut muistiossaan. Ajourat ja hakkuun jäljet tulisivat näkymään saarten luonnossa vielä pitkään. Hakkuut vaikuttaisivat negatiivisesti myös maisemaan. Alueen matkailuyrittäjät tuskin ilahtuisivat maisema-arvojen heikentymisestä, sillä Kainuun matkailun tärkein vetonaula on luonto. Hakkuut ovatkin herättäneet vastustusta paikallisten keskuudessa.

Honkasaaren rannalla on virkistytty nuotion äärellä.
Honkasaaren rannalla on virkistytty nuotion äärellä.

Saarten luonto on monipuolista ja vaihtelevaa. Honka- ja Kutusaari ovat puustoltaan mäntyvaltaisia, kun taas Lehto- ja Kumpusaaressa on enemmän kuusivaltaista iäkästä sekametsää. Saarilta löytyi useita vanhan metsän ilmentäjälajeja, joista silmälläpidettäviä oli kolme (korpiluppo, kanadanluppo ja hentoneulajäkälä) sekä vaarantuneeksi luokiteltu aarninappu, joka elää vanhojen kuusten kuorella.

Lajiston tonkimista. Tältä kuusivanhukselta löytyi aarninappu.
Lajiston tonkimista. Tältä kuusivanhukselta löytyi aarninappu.

Kumpusaaren korpiluppokuusikkoa.
Kumpusaaren korpiluppokuusikkoa.

Lisäksi Lehtosaaressa epäillään esiintyvän liito-oravaa. ELY-keskus on kieltäny hakkuut Lehtosaaressa ennen kunnollisen liito-oravaselvityksen tekemistä. Tähän vuodenaikaan luotettavan liito-oravaselvityksen tekeminen on mahdotonta. Metsähallitus aikoo yhä kuitenkin hakata muissa saarissa. Paha vain, että jäätie kulkee ensin Lehtosaareen ja sen kautta muihin saariin. Tielinja on merkitty kulkemaan suoraan Lehtosaaren läpi.

Lehtosaaren monimuotoista metsää. Taka-alalla näkyvä keltainen nauha on tielinjan merkki.
Lehtosaaren monimuotoista metsää. Taka-alalla näkyvä keltainen nauha on tielinjan merkki.

Lehtosaaren metsää.
Lehtosaaren metsää.

Toivon, että vielä monet pääsevät retkeilemään Pesiöjärven rauhaisissa maisemissa siinä tilassa kuin ne ovat nyt. Metsähallituksen maat ovat meidän kaikkien yhteistä omaisuutta ja tällaisten pienten, virkistys- ja luonnonarvoiltaan merkittävien saarten parturoiminen on Metsähallitukselta, omaisuutemme vartijalta, kovin lyhytnäköistä ja piittaamatonta toimintaa.

Lisää aiheesta:

Ensimmäisellä kartoitusreissulla

Teksti: Pihla Salminen

Kuvat: Lauri Kajander

Hanna Jauhiainen merkitsee muistiin konkelolla kasvavan punahäivekäävän, joka on vanhan metsän indikaatorilaji.
Hanna Jauhiainen (vas.) merkitsee muistiin konkelolla kasvavan punahäivekäävän, joka on vanhan metsän indikaattorilaji. Pihla Salminen valokuvaa.

Osallistuin viime syyskuussa Luonto-Liiton metsälähettiläskoulutukseen, sillä halusin alkaa tehdä jotakin hupenevien metsiemme puolesta. Antoisan koulutuspäivän jälkeen meidät toivotettiin tervetulleiksi myös Luonto-Liiton metsäryhmän kokoukseen, jossa käsiteltiin muun muassa tulevaa kartoitusretkeä Etelä-Savoon Haarikko-järven alueelle. Haarikossa kuvatun Metsän tarina –dokumentin nähneenä sukat pyörivät jaloissani, kun kuulin, että voisin lähteä mukaan kartoittamaan metsiä tuolle yhdelle kuukkelien eteläisimmistä asuinsijoista. Alueesta on tehty suojeluesitys, jota varten suuri osa alueesta ja sen luontoarvoista oli jo kartoitettu, mutta joitakin reuna-alueita oli vielä tutkimatta. Pääsisin siispä oppimaan metsien kartoitusta ja vieläpä alueelle, jonka pikainen suojelu on hyvin tärkeää.

Lokakuussa koitti tuo odotettu reissu, pakkasen ja ensimmäisten lumihiutaleiden laskeutuessa. Perillä odotti iloinen joukko metsäryhmäläisiä, jotka opastivat minut metsän kartoitukseen. Ensimmäisenä aamuna jakauduimme muutaman hengen ryhmiin ja jaoimme jokaiselle ryhmälle kartoitettavan alueen. Pääsin kahden konkarin mukaan Rakovuorille, joista osa oli jo UPM:n suunnitelmissa suojeltavina luontokohteina.

Opin ensimmäisen kartoituspäiväni aikana muutamia kääpälajeja, koetin arvioida metsän ikää, tyyppiä sekä lahopuun määrä ja räpsin kuvia. Sain lainaksi GPS-laitteen, josta kartan kanssa seurasin reittiämme ja johon merkkasin suojelun kannalta tärkeitä lajeja ja paikkoja, esimerkiksi kääpiä ja korpilaikkuja. Ja voi sitä riemun tunnetta, kun kaatuneen kuusen juurakosta löytyi vanhan metsän lajeihin kuuluva aarnisammal (Schistostega pennata)! Illalla majapaikkaamme palattuamme saimme kuulla iloisia uutisia myös toiselta ryhmältä, sillä he olivat nähneet kuukkeliparin sekä liito-oravan papanoita.

Pihla Salminen (oik.) ja Hanna Jauhiainen kirjaavat aarnisammalen GPS-koordinaatteja Rakovuorilla.
Pihla Salminen (oik.) ja Hanna Jauhiainen kirjaavat aarnisammalen GPS-koordinaatteja Rakovuorilla.

Seuraavana inventointipäivänä saimme oppaaksemme alueen läpikotaisin tuntevan luontokuvaaja Hannu Siitosen, joka on yksi Metsän tarina –dokumentin tekijöistä. Hannu näytti meille viime kesänä salamasta syttyneen metsäpaloalueen. Mustaksi palanut maa ja puunrungot olivat maagisen kauniita ja pohjantikkakin kuului jo tulleen apajille kaivamaan makupaloja palaneen puunkuoren alta.

Kuukkeli laskeutuu Hannu Siitosen kädelle.
Kuukkeli laskeutuu Hannu Siitosen kädelle.

Päätehakkuiden vertaaminen metsän luonnolliseen uudistumiseen metsäpalon kautta tuntui absurdimmalta kuin koskaan, kun kuljimme tuossa kauniissa, uutta voimaa huokuvassa metsässä. Tapasimme myös kuukkeliparin, joka uteliaana lähestyi meitä puusta toisen lennähdellen. Sinä hetkenä viimeistään päätin, että aion auttaa metsien kartoituksessa aina kun se vain on mahdollista.

Metsäpaloalueen tutkimisen jälkeen lähdimme vielä kartoittamaan kahta pienempää aluetta, mahdollista liito-orava metsikköä sekä ilmakuvien perusteella lupaavan näköistä metsälaikkua. Menin jälkimmäisen ryhmän mukana, mutta maisema ei paikan päällä ollutkaan aivan se mitä odotimme ja toivoimme. Siinä missä meidän kartoissamme oli metsää, oli nyt heinikoitunut hakkuuaukea. Näky oli surullinen, mutta vakuutti minut siitä, että metsien kartoitusta on tehtävä niin paljon kuin mahdollista, jotta sama ei toistu muualla.

Kirjoittaja on 22-vuotias luonnonmaantieteen opiskelija, Luonto-Liiton luontokerho-ohjaaja ja metsien ystävä pienestä pitäen. Kirjoitus on aiemmin julkaistu Nuorten Luonto -lehden numerossa 1/2014. Jos sinäkin haluaisit lähteä kartoittamaan metsiä, ota yhteyttä Luonto-Liiton metsävastaavaan Lauri Kajanderiin (lauri.kajander [ät] luontoliitto.fi). Tulevan kesän kartoituksia suunnitellaan jo!

ps. Luontojärjestöt tekivät äskettäin Haarikon naapurista suojeluesityksen myös Tornatorin omistamalle Saarijärven alueelle. Suojeluesitys löytyy täältä.

 

Lisää Haarikon alueesta Metsäblogissa:

 

Arkistojen aarteet – osa 9: Näin toimii Metsähallitus

Teksti Emilia Pippola, kuvat Matti Liimatainen

Olen viime viikkoina tallentanut ison läjän Luonto-Liiton metsäryhmän dioja Kantapuu-museotietokantaan. Kuvat eivät ole vielä tietokannassa julkisesti nähtävillä. Haluankin jakaa jo nyt laajemmalle yleisölle muutaman äskettäin vastaan tulleen helmen.

Jan Kunnas esittelee Metsähallituksen toimintaa Nurmeksen Uuronvaaralla 1992. Paperissa lukee: "Näin toimii Metsähallitus".
Jan Kunnas esittelee Metsähallituksen toimintaa Nurmeksen Uuronvaaralla 1992. Paperissa lukee: ”Näin toimii Metsähallitus”.

Luonto-Liiton metsäryhmä aloittelemassa aarniometsäkartoituksia Kuhmossa 1992. Kuvassa Janne Kumpulainen, Jorma Rinkinen ja Jarmo Pyykkö.
Luonto-Liiton metsäryhmä aloittelemassa aarniometsäkartoituksia Kuhmossa 1992. Kuvassa Janne Kumpulainen, Jorma Rinkinen ja Jarmo Pyykkö.

Kirjoittaja työskentelee metsiensuojelun historian tallentajana Luonto-Liiton metsäryhmässä. Tallennusta tehdään yhteistyössä Suomen metsämuseo Luston kanssa.

Sarjan aiemmat kirjoitukset ovat luettavissa täältä:

Arkistojen aarteet – osa 8: Legendaariset Talaskankaan metsätaistot ravistelivat luonnonsuojelutoimintaa ja Suomen kansaa

Teksti Emilia Pippola, kuvat Jan Kunnas

Seppo Haapalainen Talaskankaan suolla.
Seppo Haapalainen Talaskankaan suolla.

Vaikka tiedotusvälineet pauhasivat 80-luvun puolivälissä globaaleista ympäristöongelmista, Luonto-Liiton paikallistoiminta oli jähmeää. Vuosikymmenen loppupuolella toiminta alkoi virkistyä metsäkysymysten myötä: ensin syntyi erämaaliike, sitten Murhijärvi-liike, ja lopullinen päänavaus oli Talaskangas.

Talaskankaan alueen suojelu oli ollut esillä jo 70-luvulla. Vaikka Vieremän kuntakin puolsi suojelua, asia ei edennyt mihinkään. Sen sijaan Metsähallitus rakensi alueelle kattavan metsätieverkon. Vuonna 1986 paikalliset asukkaat ottivat yhteyttä muutamiin luonnonsuojelijoihin ja pyysivät apua. Janne Kumpulainen oli yksi heistä.

Janne Kumpulainen puhelimessa Talaksen taikakesän tukikohdassa.
Janne Kumpulainen puhelimessa Talaksen taikakesän tukikohdassa.

– Olen kotoisin Iisalmesta, ja sukuni kävi Talaskankaalla marjastamassa. Lukion jälkeen kaverini sanoi, että sinne suunnitellaan hakkuita. Teimmekin Talaskankaalla kahdestaan inventointeja koiravaljakolla talvella 1986. Vuonna 1987 Talaskankaalla pidettiin ensimmäinen leiri, jossa oli luontoliittolaisiakin mukana, Janne kertoo.

Neuvotteluista ja vetoomuksista huolimatta hakkuut alkoivat marraskuussa 1988. Talaksen suojelijoita, mukana myös luontoliittolaisia, kerääntyi viikonlopuksi alueelle retkeilemään ja kartoittamaan sen luontoa. Kolmisenkymmentä luonnonsuojelijaa jäi paikalle. Maanantaiaamuna he olivat metsureita vastassa. Poliisi tuli hajottamaan porukan, ja hakkuut jatkuivat. Seurasi useita mielenosoituksia, tiedotteita, vetoomuksia ja muuta toimintaa Talaskankaan puolesta, mutta Metsähallitus taipui vain muutamiin myönnytyksiin.

Avohakkuu Talaskankaan etelälaidalla.
Avohakkuu Talaskankaan etelälaidalla.

Hakkuut seis Sopenmäellä

Kuvaaja Jan Kunnas istui puussa Heinosenahon hakkuita estämässä 21.2.1989.
Kuvaaja Jan Kunnas istui puussa Heinosenahon hakkuita estämässä 21.2.1989.

Vetoomukset eivät auttaneet Vuolijoen puoleisen Sopenmäenkään kohdalla, mutta tällä kertaa luonnonsuojelijat olivat päättäneet lopettaa hakkuut väkivallattoman vastarinnan keinoin. Sopenmäen keskiosissa sijaitsevalla Heinosenaholla käytiin kiihkeimmät taistot helmikuussa 1989. Taiteilija Tuuli Luukas tuli mukaan Talaskangas-liikkeeseen aivan Heinosenahon tapahtumien alkuvaiheessa.

– Istuimme opiskelukavereitteni kanssa Taideteollisen korkeakoulun ruokalassa. Minna Punkari, nykyinen Rajala, alkoi puhua Talaksesta. Puskaradion kautta sana oli meidänkin laitokselle kulkeutunut, Tuuli muistelee.

Iltapalaa mielenosoitusten jälkeen Vuorokkaan kaivoksella.
Iltapalaa mielenosoitusten jälkeen Vuorokkaan kaivoksella.

Ympäristöasiat olivat paljon esillä myös taidekasvatuksessa, ja monet opiskelijat olivat ekologisesti tiedostavia.

– Minulla oli ollut pidempään turhautunut olo, että jotain voisi tehdä. Me mentiin sitten sinne Vuorokkaan entiselle kaivokselle, joka oli saatu paikalliselta pastorilta aktivistien hermokeskukseksi. Aamulla mentiin tielle, missä metsurit olivat odotettavissa, ja sieltähän he tulivat. Ja sitä kesti monta päivää.

Osa aktivisteista kytki itsensä kettingein metsätraktoriin, osa kiipesi puihin, jottei niitä kaadettaisi, ja taideopiskelijoilla oli aina joka päivälle erilaista performatiivista koreografiaa. Väkeä oli niin paljon, että poliisilla kesti kauan ennen kuin kaikki saatiin poistettua metsästä. Moni oli useaan kertaan Kajaanissa putkassa. TV ja radio välittivät tapahtumat kaikelle kansalle.

– Pääsimme putkasta aina illalla pois, ja sitten kävimme paikallisessa pubissa katsomassa TV:stä, missä oikein mennään, kertoo Tuuli.

Viikon rytinällä Talaskangas saatiin toimenpidekieltoon kesän tutkimusten ajaksi. Ainoastaan Heinosenahon hakkuut Metsähallitus suoritti loppuun.

Taideopiskelijoiden suunnittelema loppuperformanssi Heinosenaholla: Metsän kaatuessa kaatuu myös ihminen. Osa esitti ihmispuita, osa suojelijoita ja Tuuli Luukas (oik.) esitti metsuria. Kirvestä heilauttamalla metsuri katkaisi fiktiivisesti ihmispuun, mutta jos suojelija ehti rynnätä halaamaan puuta, metsuri jättikin sen pystyyn. Koko performanssi meni radiotoimittajan kuvailemana mediaan suorana lähetyksenä.
Taideopiskelijoiden suunnittelema loppuperformanssi Heinosenaholla: Metsän kaatuessa kaatuu myös ihminen. Osa esitti ihmispuita, osa suojelijoita ja Tuuli Luukas (oik.) esitti metsuria. Kirvestä heilauttamalla metsuri katkaisi fiktiivisesti ihmispuun, mutta jos suojelija ehti rynnätä halaamaan puuta, metsuri jättikin sen pystyyn. Koko performanssi meni radiotoimittajan kuvailemana mediaan suorana lähetyksenä.

Talaksen taikakesästä Luonto-Liiton metsäryhmään

Lastenleiri Iso-Talaksen rannalla.
Lastenleiri Iso-Talaksen rannalla.

Toimenpidekiellon astuttua voimaan Talas-aktivistit eivät jääneet toimettomiksi. He suunnittelivat kesätapahtumien sarjan, Talaksen taikakesän. Ohjelmassa oli muun muassa lastenleiri, kansainvälinen työleiri, taideleiri, valokuvanäyttely, metsäretkiä ja metsämatinea. Tarkoituksena oli selvittää alueen suojeluarvoja sekä tehdä Talaskangas tunnetuksi. Tukikohtana oli Kapeaveden entinen kansakoulu Vieremällä.

Talaskangas-rap soi radiossa, alue todettiin luontoarvoiltaan kansallispuistojen veroiseksi, ja Talaskankaan tapahtumat vaikuttivat osaltaan valtakunnallisten vanhojen metsien kartoitusten käynnistymiseen saman vuoden syksyllä. Talaskangas oli myös jonkinlainen lähtöponnistus tapahtumien ketjuun, joka lopulta johti Luonto-Liiton metsäryhmän perustamiseen vuonna 1993. Vahvemmin ryhmän syntyyn vaikuttivat myöhemmin Porkkasalon metsätaistot sekä sen jälkeiset vanhojen metsien inventoinnit Kainuussa.

Kansainvälisen työleirin osallistujia ansaitulla tauolla Kapeaveden koululla.
Kansainvälisen työleirin osallistujia ansaitulla tauolla Kapeaveden koululla.

Talaksen perintöä monella tasolla

Suonna Kononen puussa Heinosenahon hakkuita estämässä 21.2.1989.
Suonna Kononen puussa Heinosenahon hakkuita estämässä 21.2.1989.

– Paikallinen yhteistyö oli koko Talaksen erityisarvo: toimittiin yhdessä paikallisten kanssa, paikallisista suojelutarpeista. Se on yhä nykyäänkin arvokasta vieremäläisille, kiteyttää Janne.

Luonto-Liiton tasolla Talaskangas ja välittömät tapahtumat sen jälkeen vaikuttivat siihen, että Luonto-Liiton luontokerhoihin nojautunut toiminta muuttui nykyaikaisemmaksi ympäristöjärjestötoiminnaksi.

– Luonto-Liitossa syntyi toimintaryhmäajattelu. Talaskangas oli myös esimerkki siitä, kuinka metsiensuojelutoimintaa harjoitetaan. Toimintamalli jalkautui muihinkin maakuntiin, Janne kertoo.

Yleiseen metsiensuojelukeskusteluun Talaskangas toi mukaan monimuotoisuuden käsitteen.

– Metsähallitus väitti, ettei Etelä-Suomessa ole aarniometsää. Talaskankaalla alettiin monimuotoisuuteen nojautuen argumentoida, että on muutakin arvokasta kuin koskematon ympäristö ja muutakin kuin estetiikka, valottaa pitkäaikainen metsäaktivisti Matti Ikonen. Hän tempautui mukaan metsiensuojelutoimintaan hieman Talaskankaan tapahtumien jälkeen.

– Talas vaikutti käänteentekevästi koko omaan elämänhistoriaan, ja ammatillisesti meihin moniin. Se toi eri alojen ihmisiä yhteen ja loi suorastaan uusia konsepteja. Taiteiden ja tieteiden välinen yhteistyö synnyttää ennalta arvaamatonta synergiaa, havainnollistaa Tuuli.

Metsämatinea Talaskankaalla 29.7.1989. Keskellä kirjailija Aarno Kellberg.
Metsämatinea Talaskankaalla 29.7.1989. Keskellä kirjailija Aarno Kellberg.

Suojelualue Talaskankaasta tuli 1994.

Kirjoittaja työskentelee metsiensuojelun historian tallentajana yhteystyössä Luonto-Liiton metsäryhmän sekä Suomen metsämuseo Luston kanssa. Tiivistys tästä jutusta on julkaistu Nuorten Luonto -lehden tuoreimmassa numerossa 3/2013.

Sarjan aiemmat kirjoitukset ovat luettavissa täältä:

Metsätoimintaviikonloppu Nuuksiossa – kuvareportaasi

Teksti: Birthe Weijola, kuvat: Birthe Weijola, Markus Björksten

Metsätoimintaviikonloppu Nuuksiossa 5.-6.11. toi yhteen metsäryhmän ja LUP:in retkiryhmän toimijoita opettelemaan metsäkartoitusta ja suunnittelemaan tulevaa Lapinjärvi-retkeä.  Viikonlopun aikana löytyi hienoja retki- ja lahopuumetsiä Espoon kaupungin mailta,  jotka kelpaisivat suojeltavaksi.


Markus näyttää kuvia kesän Lappi-kartoituksista.

Lajikartoitusta on helpointa opetella pienryhmissä. Tässä Elina, Teemu, Emilia ja Anna lähdössä maastoon.

Punaisen listan lajeista ja vanhan metsän indikaattoreista otetaan koordinaatit.

Espoon kaupungin omistamalta Selkäkalliolta löytyi uhanalainen rusokantokääpä.

Kuvareportaasi Luonto-Liiton Pohjois-Suomen metsäkartoituksista kesältä 2010

Teksti Kukka Kyrö

Metsäkartoitusten tekeminen on ehdottomasti mielenkiintoisimpia ja antoisimpia tapoja edistää luonnonsuojelua. Kartoittajana voi päästä kulkemaan paikkoihin, joissa kovinkaan moni ei ole käynyt, tai ainakin tutkimaan puunrunkoja, joita kukaan ei ole aikaisemmin lähempää tarkastellut. Kahden Lapin metsissä vietetyn viikon aikana kirjoittaja (joka oli ensimmäistä kertaa mukana Luonto-Liiton metsäkartoituksissa) pääsi ja välillä joutui kokemaan mm. tällaista:

Kilometreittäin metsäautoteitä

Paljon upeita suojelemattomia metsiä

Liian monta tuhottua metsää

Lukemattomien runkojen tutkimista

...ja niillä elävien kääpä-, sammal- ja jäkälälajien tunnistamista

Hienoja paikkoja, hetkiä ja ihmisiä

 

Lahjoita metsiensuojelutoimintaan! Toivota metsille joulurauhaa!

Toivota metsille joulurauhaa ja anna ystävällesi lahjaksi tukea

Luonto-Liiton metsäryhmän metsiensuojelutyöhön!

Kuva: Suvi Kervinen

 

Luonto-Liiton metsäryhmä etsii arvokkaita luontoalueita ja tekee työtä niiden suojelemiseksi.

***

Lahjoitusohjeet löydät Luonto-Liiton nettisivulta. Muista laittaa rasti kohtaan ”Metsät”.

***

Metsiensuojeluvoitto Etelä-Suomeen!

Teksti Mari E. Niemi

Etelä-Suomen metsiensuojelussa otettiin eilen merkittävä askel: Metsäyhtiö Tornator (Stora Enson metsien nykyinen omistaja) ja Ympäristöministeriö sopivat noin 70 ha suojelualueen perustamisesta Etelä-Karjalaan Ruokolahdelle.

 

Viitalammin vanhassa metsässä on kaunis ja rauhaisa tunnelma. Metsästä löytyy mm. eliöstölle tarpeellista lahopuuta hyvänä jatkumona. On pientä ja suurta puuta, pidemmälle lahonnutta ja tuoreemmaltaan kuollutta.

 

Ympäristöjärjestöt ovat tehneet alueen eteen suojelutyötä noin 10 vuotta. Paikan päällä on käyty useaan otteeseen kartoittamassa metsän rakennepiirteita ja lajistoa. Rajauksia on tarkennettu ja täydennetty jokusen kerran yhtiön nakertaessa aluetta milloin miltäkin suunnalta. Maastoon on viety virkamiehiä ympäristöministeriötä myöten. On kuljettu lahopuiden keskellä Tornatorin edustajien kanssa pohtien sitä, löytäisimmekö yhteistä näkemystä metsien tulevaisuuden suhteen. Viimeisimpänä järjestöt esittivät kohteen suojelua osana laajempaa suojeluesitystä Tornatorin ja toisen ison metsäyhtiön UPM:n maille.

Suuret kiitokset kaikille metsäaktivisteille, jotka ovat sinnikkäästi jaksaneet tehdä töitä alueen suojelun edistämiseksi!

 

Metsäkartoittaja tutkailee lahopuulla elävää eliöstöä. Tässä metsässä saavat pohjanrypykät ja ruostekäävät elellä rauhassa. Vaan kyllä niitäkin auttaisi, jos saisivat lisää elintilaa ympärilleen.

 

Nyt suojeltu Viitalammin alue sijaitsee ns. metsäekologisella vyöhykkeellä, joka yhdistää Venäjän puoliset metsät Suomen puolen suojelualueisiin Etelä-Savossa. Tornatorin metsä on hyvin arvokas sekä lajistoltaan että ympäristönsä puolesta: metsä sijaitsee keskellä erämaisena säilynyttä aluetta. Näin ollen sen lajistolla on paremmat mahdollisuudet selvitä elinvoimaisina tulevaisuuteen. Nyt suojellun metsän ympärille onkin hyvä alkaa rakentamaan laajempaa metsiensuojelukokonaisuutta.

Vastaavanlainen tilanne on monella muullakin alueella ympäri Suomea. Isoilla maanomistajilla (mm. yhtiöt ja valtio) on laajat yhtenäiset metsäalueet omistuksessaan. Näiden alueiden saaminen suojelualueverkoston ytimiksi on äärimmäisen tärkeää.

Haluan kiittää myös Tornatoria ja ympäristöministeriötä hienosta suojelupäätöksestä!


Metsähallitus suunnittelee edelleen hakkaavansa arvometsiä

Teksti Mari E. Niemi

Luonto-Liiton metsäryhmä hiljeni kesän tullen kaupungeista, ja maastokauden 2010 metsäkartoitukset jatkuvat edelleen pitkälle syksyyn. Vapaaehtoiset metsäaktivistit kulkevat pitkiä päiviä etsien arvokkaita metsiä eri puolilla Suomea. Hienoja löytöjä onkin jo ehditty tehdä niin etelässä kuin pohjoisessa.

Valitettavasti löytöjen joukossa on myös kovin surullista nähtävää: metsien keskeltä löytyy tuoreita avohakkuualoja, joilla kulkiessa voi todeta paikan päällä seisseen upeaa metsää. Mittaamattoman arvokkaita metsiä on toki löytynyt pystyssäkin, mutta valitettavasti niiden joukossa on edelleen myös sellaisia, jotka uhkaavat päätyä hakkuihin. Tällaisten metsien kohdalla herää tietysti tarve toimia, ja ripeästi.

Luonto-Liiton metsäryhmän kartoittajat paikansivat esimerkiksi Kuhmosta upean metsän, jonka Metsähallitus on suunnitellut hakkaavansa. Metsän sijaintia voi katsella täältä. Sivuston oikeasta laidasta voi vaihtaa näkymään ilmakuvan. Vertailemalla ilmakuvaa ja karttakuvaa saa hyvän katsauksen maisemaan.  Alueelta löytyy ojittamattomina laajoja suoalueita sekä edustavaa ojittamattomien soiden, kangasmaiden ja pienvesien pienipiirteistä mosaiikkia. Alueella on lisäksi säilynyt näihin päiviin asti paljon (= muutamia satoja ha) vanhoja luonnontilaisen kaltaisia havumetsiä.

Hakkuusuunnitelmien muuttamiseksi tehtiin aloite, johon Metsähallitus vastasi palaavansa asiaan avainhenkilöiden palattua lomalta… Jatkoa seuraa.

 

Tältä soisi jo vältyttävän. Kuva: Jaakko Junikka