Retkellä hakkuiden uhkaamissa Pesiöjärven saarissa

Teksti: Hanna Jauhiainen
Kuvat: Luonto-Liiton metsäryhmä

Vietimme viikonlopun Pesiöjärven maisemissa Suomussalmella helmikuun lopussa 2015. Suksi luisti ja saarten vanhojen metsien katveessa mieli tahtoi virittyä hiihtolomatunnelmiin, mutta retkellämme oli myös tarkoitus. Järven saaria uhkaavat nimittäin Metsähallituksen hakkuut, jotka voivat alkaa hetkenä minä hyvänsä.

Aamuauringon valo pilkottaa pilvien lomasta Honkasaaren takana.
Aamuauringon valo pilkottaa pilvien lomasta Honkasaaren takana.

Leuto sää tuo saarille ehkä hiukan lisäaikaa: jäätie ei vielä kanna rekkaa eikä se näillä keleillä vahvistu. Metsähallitus on kuitenkin uhonnut tuovansa puut saarista vaikka traktorilla jollei jäätietä saada kantamaan rekkaa. Toistaiseksi hakkuut eivät ole alkaneet. Kävimme paikalla protestoimassa tulevia hakkuita, tarkkailemassa tilannetta ja tutustumassa alueen luonnonarvoihin.

Luonto-Liiton metsäryhmä protestoi metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Kumpusaareen johtavan jäätien päässä.
Luonto-Liiton metsäryhmä protestoi metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Kumpusaareen johtavan jäätien päässä.
Kansallisomaisuusbandis
Luonto-Liiton metsäryhmä protestoi metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Kumpusaareen johtavan jäätien päässä.

 

Saaret on merkitty maakuntakaavassa virkistysalueiksi. Hakkuut heikentäisivät saarten virkistysarvoja väistämättä, minkä myös Kainuun ELY-keskus on todennut muistiossaan. Ajourat ja hakkuun jäljet tulisivat näkymään saarten luonnossa vielä pitkään. Hakkuut vaikuttaisivat negatiivisesti myös maisemaan. Alueen matkailuyrittäjät tuskin ilahtuisivat maisema-arvojen heikentymisestä, sillä Kainuun matkailun tärkein vetonaula on luonto. Hakkuut ovatkin herättäneet vastustusta paikallisten keskuudessa.

Honkasaaren rannalla on virkistytty nuotion äärellä.
Honkasaaren rannalla on virkistytty nuotion äärellä.

Saarten luonto on monipuolista ja vaihtelevaa. Honka- ja Kutusaari ovat puustoltaan mäntyvaltaisia, kun taas Lehto- ja Kumpusaaressa on enemmän kuusivaltaista iäkästä sekametsää. Saarilta löytyi useita vanhan metsän ilmentäjälajeja, joista silmälläpidettäviä oli kolme (korpiluppo, kanadanluppo ja hentoneulajäkälä) sekä vaarantuneeksi luokiteltu aarninappu, joka elää vanhojen kuusten kuorella.

Lajiston tonkimista. Tältä kuusivanhukselta löytyi aarninappu.
Lajiston tonkimista. Tältä kuusivanhukselta löytyi aarninappu.
Kumpusaaren korpiluppokuusikkoa.
Kumpusaaren korpiluppokuusikkoa.

Lisäksi Lehtosaaressa epäillään esiintyvän liito-oravaa. ELY-keskus on kieltäny hakkuut Lehtosaaressa ennen kunnollisen liito-oravaselvityksen tekemistä. Tähän vuodenaikaan luotettavan liito-oravaselvityksen tekeminen on mahdotonta. Metsähallitus aikoo yhä kuitenkin hakata muissa saarissa. Paha vain, että jäätie kulkee ensin Lehtosaareen ja sen kautta muihin saariin. Tielinja on merkitty kulkemaan suoraan Lehtosaaren läpi.

Lehtosaaren monimuotoista metsää. Taka-alalla näkyvä keltainen nauha on tielinjan merkki.
Lehtosaaren monimuotoista metsää. Taka-alalla näkyvä keltainen nauha on tielinjan merkki.
Lehtosaaren metsää.
Lehtosaaren metsää.

Toivon, että vielä monet pääsevät retkeilemään Pesiöjärven rauhaisissa maisemissa siinä tilassa kuin ne ovat nyt. Metsähallituksen maat ovat meidän kaikkien yhteistä omaisuutta ja tällaisten pienten, virkistys- ja luonnonarvoiltaan merkittävien saarten parturoiminen on Metsähallitukselta, omaisuutemme vartijalta, kovin lyhytnäköistä ja piittaamatonta toimintaa.

Lisää aiheesta:

Vienan reitti jälleen Metsähallituksen kynsissä

Teksti: Emilia Pippola
Valokuvat: Luonto-Liitto

Metsähallitus ei näytä saavan tarpeekseen Vienan reitin historiallisten ja luonnonsuojelullisten arvojen tuhoamisesta. Viime syksynä sen hampaissa oli Syntisenkangas, ja tänä syksynä Metsähallitus on hakannut Aittokankaan alueella. Lisäksi se on laatimassa hakkuusunnitelmia Vienan reitin päähän Pulkkisenautiolle Museoviraston ja Kainuun Museon vastustavista lausunnoista huolimatta. Lausunnossaan Museovirasto on todennut muun muassa seuraavaa:

”Viiankijärven pohjoispuolella sijaitseva Pulkkisenautionkangas on selvitetyn reitin varrella merkittävin luonnontilaisena säilynyt vanhan metsän alue. Polun alkuperäinen luonne erämaata halkovana kulkutienä on täällä edelleen koettavissa. Hakkuut muuttaisivat olennaisesti polun kokonaisilmettä ja luonnetta. Museovirasto esittääkin, että hakkuista pidättäydytään.”

Tämän viikon torstaina 2.10. Kainuun maakunnan retkeily poikkeaa myös Vienan reitin alueelle keskustelemaan Vienan reitin ja Yli-Vuokin virkistysmetsän tilanteesta. Aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita osallistumaan tilaisuuteen: kokoontuminen Rautiaisen puromyllyllä 2.10. klo 15 (ks. myllyn sijainti täältä).

Jos haluat vaikuttaa Vienan reitin tulevaisuuteen, niin anna palautetta Metsähallitukselle sähköpostitse: palaute@metsa.fi

Lisäksi huolensa voi ilmaista esimerkiksi maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpolle (petteri.orpo@eduskunta.fi / sihteeri Tiina Sahlberg-Kelly: tiina.sahlberg-kelly@mmm.fi) ja ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasoselle (sanni.grahn-laasonen@eduskunta.fi / sihteeri Kristina Tamminen: kristina.tamminen@ymparisto.fi).

Seuraavissa valokuvissa Aittokankaan alue Metsähallituksen tämänsyksyisten hakkuiden jälkeen:

Vienan reitti, Aittokankaan alue, syksy 2014
Syksyn 2014 hakkuissa Metsähallitus heikensi Vienan reitin kulttuuri- ja luontoarvoja entisestään.
Vienan reitti, Aittokankaan alue, syksy 2014
Historian siipien havina vaimenee hakkuu hakkuulta.
Vienan reitti, Aittokankaan alue, syksy 2014
Monen Aittokankaan vanhan puun tarina päättyi tänä syksynä.
Vienan reitti, Aittokankaan alue, syksy 2014
Elias Lönnrotin ajoista Vienan reitin luonne on muuttunut.

Metsähallitus hakkaa – Nyt Isosaari

Teksti ja kuvat: Leo Stranius (kirjoitus on alun perin julkaistu Leo Straniuksen henkilökohtaisessa blogissa)

Metsähallitus-IsosaariHelsingin kaupunginvaltuusto teki keskiviikkona 3.9.2014 syysretken Isosaareen ja Vallisaareen. Upeita kohteita.

Valitettavasti Isosaaressa vastassa oli irvokas näky.

Metsähallitus oli hakannut saaren keskuskuusikosta useamman hehtaarin arvokasta metsää.

Kaupunginvaltuuston retkellä oli sopivasti mukana myös Metsähallituksen luontopalveluiden henkilöstöä. Heille hakkuut tulivat yhtä suurena yllätyksenä ja järkytyksenä kuin suurelle osalle mukana olleita kaupunginvaltuutettujakin.

Meille luvattiin selvitys tilanteesta. Kyse on todennäköisesti myrskytuhoaluiden luonnonhoidon nimissä tehdyistä hakkuista. Valitettavasti mopo oli vain karannut käsistä.

Metsähallitus-Isosaari-2Isosaaren osalta on surullista, että hakkuita on tehty juuri nyt, kun saaren käyttöä pohditaan aktiivisesti. Menetys Helsingin luonto- ja virkistysarvoille on melkoinen.

Hiljattain Metsähallituksen julkaiseman selvityksen mukaan ”retkeilijä kokee saavansa yhdestä vierailusta kansallispuistoon hyvinvointia keskimäärin 208 euron arvosta. ”

Tämä reissu oli ilman muuta ja kaikesta huolimatta vähintäänkin tuon arvoinen. Kiitos hienosta retkestä valtuutettu Jarmo Niemiselle ja Metsähallituksen luontopalveluiden väelle!

Oma lukunsa koko sopassa on myös Metsähallituksen ylimitoitetut tuottovaatimukset, jotka johtavat luonnon monimuotoisuuden kannalta liian suuriin hakkuisiin.

Metsähallitus-Isosaari-3Kirjoittaja on ympäristöasiantuntija (HM), Luonto-Liiton toiminnanjohtaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu (vihr).

Suomen Latu haluaa kaataa paikallisten tukeman Teijon kansallispuiston

Teksti: Lauri Kajander

Teijon kansallispuiston perustaminen olisi ainutlaatuinen tilaisuus parantaa Etelä-Suomen metsien surkeaa suojelutilannetta. Mutta mitä tekee ulkoilijoiden keskusjärjestö Suomen Latu? Haluaa kaataa koko kansallispuistohankkeen! Suojelun sijaan Suomen Latu toivoo Teijoon mm. pienaukkohakkuita.

Teijon maisemat ovat kansallispuistotasoa. Kuva: Olli Turunen
Teijon maisemat ovat kansallispuistotasoa. Kuva: Olli Turunen

Tiedotteessaan 12.9.2013 Metsähallitus totesi näin:

”Alueen sijaintikunnassa Salossa ja eri intressiryhmien keskuudessa vallitsee varsin yhtenäinen kannatus kansallispuiston perustamiseksi, ja Varsinais-Suomen liitto on asettanut Teijon kansallispuiston perustamisen yhdeksi edunvalvonnan painopistealueekseen.” Erityisen tärkeänä kansallispuiston perustaminen nähtiin selvityksen mukaan luontomatkailun ja paikallisen matkailuyritystoiminnan kannalta sekä luonnonsuojelun, erityisesti metsien suojelun kannalta.

Metsähallitus teki selvityksen [pdf, 5Mb] kansallispuiston perustamisedellytyksistä. Kansallispuiston vaikutuksia alueen virkistyskäyttöön arvioidaan selvityksessä näin:

”Virkistyskäyttö voi jatkua kutakuinkin nykyisellä tavalla myös kansallispuistossa. Kansallispuistot toimivat paitsi luonnonsuojelualueina myös retkeilyä ja luontomatkailua varten. Kansallispuistoissa voi olla monipuolisesti erilaisia harrastusmuotoja. Perinteisen ulkoilun ja retkeilyn lisäksi esimerkiksi suunnistusta, pyöräilyä, ratsastusta, geokätköilyä, valokuvausta, hiihtoa jne. Tarpeen vaatiessa käyttömuotoja voidaan ohjata tarkemmin kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelmassa sekä järjestyssäännöllä. Alueelle voidaan esim. tarkemmin ohjata polkupyöräillyn tai ratsastukseen soveltuvia reittejä. Geokätköjen sijainnit tulee ilmoittaa Metsähallitukselle ja suunnistusrastit tulee sopia tarkemman suunnittelun yhteydessä. Myös hiihtolatujen ylläpito kansallispuistossa on mahdollista. Marjastus ja sienestys kuuluvat kansallispuistojen suosituimpiin aktiviteetteihin. Erityisen arvokkaille luontokohteille, kuten tärkeille lintujen pesimäalueille, voidaan asettaa liikkumisrajoituksia. Voimassa olevassa hoito- ja käyttösuunnitelmassa tällaisia alueita ei Teijolle kuitenkaan ole ehdotettu. Retkeilyalueella sijaitseva asuntovaunualueen nykyinen toiminta voi jatkua, mutta sitä ei tule laajentaa.”

Suojelu ei ole ristiriidassa alueiden retkeilykäytön kanssa. Suomessa on tällä hetkellä 37 kansallispuistoa ja niihin tehtiin vuonna 2012 yli kaksi miljoonaa käyntiä. Se on Metsähallituksen mukaan kaksi ja puoli kertaa enemmän kuin vuonna 2001. Harva haluaa retkeilymaisemiinsa hakkuita – tätä todistaa myös noin 2500 ihmisen allekirjoittama valtion retkeilyalueiden hakkuita vastustava adressi vuodelta 2012.

Teijon alueella on vastustuksesta huolimatta tehty voimakkaita hakkuita kansallispuistoselvityksen aloittamiseen asti. Kuva: Hannu Paunila
Teijon alueella on vastustuksesta huolimatta tehty voimakkaita hakkuita kansallispuistoselvityksen aloittamiseen asti. Kuva: Hannu Paunila

Etelä-Suomessa metsäluonnon suojelun tila on katastrofaalisen huono. Metsistä on esimerkiksi Varsinais-Suomen Metsäkeskuksen alueella suojeltu vain 2,5 prosenttia ja tässäkin luvussa ovat myös niukkapuustoiset kitumaat mukana. Kaikkein huutavin pula on laajoista yhtenäisistä metsäalueista, joita hakkuut eivät pirstoisi erillisiksi pikkumetsiköiksi.

Teijon retkeilyalue Salossa on erittäin harvinainen mahdollisuus muodostaa Lounais-Suomen hemiboreaaliselle kasvillisuusvyöhykkeelle suuri suojelualue, joka pystyisi tarjoamaan elintilaa uhanalaiselle lajistolle. Esitetyn kansallispuiston alueeseen kuuluu yli 1000 hehtaaria nykyisin hakkuukäytössä olevia metsiä, jotka kansallispuistossa saataisiin ennallistavan suojelun piiriin ja kehittymään kohti luonnontilaa.

Kuka haluaa retkeillä hakkuulla, Suomen Latu? Kuva: Hannu Paunila
Kuka haluaa retkeillä hakkuulla, Suomen Latu? Kuva: Hannu Paunila

On vaikea ymmärtää, miksi Suomen Latu haluaa asettua vastustamaan kansallispuistoa, jolla on paikallisten vahva tuki, joka ei juuri vaikuta alueen nykyiseen virkistyskäyttöön ja joka toteutuessaan olisi erittäin merkittävä parannus metsien heikkoon suojelutilanteeseen koko Etelä-Suomen mittakaavassa. Olen varma, että myös moni Suomen Ladun 77 000:sta jäsenestä ihmettelee samaa.

Kohtalon ironiaa on, että juuri tänä vuonna myös Suomen Latu on ollut mukana juhlimassa Suomen 75-vuotiasta kansallispuistoverkkoa. Juhlavuoden kunniaksi Latu voisi korjata kantaansa Teijon kansallispuiston suhteen ja antaa tukensa hankkelle, jonka merkityksen niin monet muut tahot ovat jo ymmärtäneet.

LINKKEJÄ:

 

 

 

Metsähallitus jatkaa syntejään Vienan reitillä

Teksti: Emilia Pippola
Valokuvat: Luonto-Liitto

Metsähallitus on jälleen hakannut historiallisen Vienan reitin varrella, tällä kertaa Suomussalmen Syntisenkankaan alueella. Lokakuun puolivälissä toteutetuista hakkuista voi lukea

Pohjanlahden ja Vienanmeren aikanaan yhdistänyt Vienan reitti ja sitä merkitsevät vanhat puut ovat muinaismuistolain suojaamia muinaisjäännöksiä. Vuodesta toiseen Metsähallitus suorittaa reitin varrella avohakkuita, eikä jälki ole kaunista katseltavaa. Kaikkialle ei jätetä suojavyöhykkeitä lainkaan, metsäkoneet ovat paikoin vaurioittaneet reittiä ja toisinaan Metsähallitus on kaatanut myös merkkipuita. Tämänsyksyisissäkin hakkuissa aukot ulottuvat osin polkuun saakka jättäen reitin paljaaksi.

Vuosien saatossa poliisille on jätetty useita rikosilmoituksia Vienan reitin hakkuista. Esimerkiksi vuonna 2010 Kainuun luonnonsuojelupiiri teki rikosilmoituksen muinaismuistolain rikkomisesta. Näistä hakkuista uutisoi muun muassa Helsingin Sanomat. Kaikesta huolimatta Metsäahallitus ei ole joutunut minkäänlaisiin seuraamuksiin kulttuurihistorian tuhoamisesta, vaan se jatkaa määrätietoisesti reitin tuhoamista. Valokuvissa näkyy Vienan reitin tila Syntisenkankaalla lokakuun 2013 hakkuiden jälkeen.

Vienan reitin hakkuut 2013 - Syntisenkangas
Vienan reitin maisemaa Syntisenkankaalla. Hakkuut ulottuvat paikoin polkuun asti.
Vienan reitin hakkuut 2013 - Syntisenkangas
Metsähallitus mitoittaa hakkuut joka kerta liian suuriksi Vienan reitin varrella.
Vienan reitin hakkuut 2013 - Syntisenkangas
Elias Lönnrot käytti Vienan reittiä runonkeruumatkoillaan 1800-luvulla. Historiallista tunnelmaa on vaikea enää aistia hakkuiden ja nuorten taimikoiden lomassa.
Vienan reitin hakkuut 2013 - Syntisenkangas
Syntisenkankaan ikivanhat puut odottamassa noutajaa.
Vienan reitin hakkuut 2013 - Syntisenkangas
Tämä oli vanhaa metsää. Nyt se on mäntytukki. PEFC-sertifioitu.
Vienan reitin hakkuut 2013 - Syntisenkangas
Onko tämä mielestäsi virkistysmetsää?
MetsŠhallitus avohakkaa historiallista Vienan reittiŠ
Seppo Leinosen pilakuva vuodelta 2005 osoittaa, ettei Metsähallituksen touhu ole vuosien saatossa muuttunut.

Kyllästyttääkö? Anna ihmeessä palautetta Metsähallitukselle, esim. metsätalouden johtajalle (Jussi Kumpula, puh. 020564 6657) ja/tai Suomussalmen tiimiesimiehelle (Heikki Juntunen, puh. 0205646417) Palautetta voi antaa myös sähköpostitse: etunimi.sukunimi@metsa.fi tai Metsähallituksen nettisivujen palautelomakkeella.

Arkistojen aarteet – osa 8: Legendaariset Talaskankaan metsätaistot ravistelivat luonnonsuojelutoimintaa ja Suomen kansaa

Teksti Emilia Pippola, kuvat Jan Kunnas

Seppo Haapalainen Talaskankaan suolla.
Seppo Haapalainen Talaskankaan suolla.

Vaikka tiedotusvälineet pauhasivat 80-luvun puolivälissä globaaleista ympäristöongelmista, Luonto-Liiton paikallistoiminta oli jähmeää. Vuosikymmenen loppupuolella toiminta alkoi virkistyä metsäkysymysten myötä: ensin syntyi erämaaliike, sitten Murhijärvi-liike, ja lopullinen päänavaus oli Talaskangas.

Talaskankaan alueen suojelu oli ollut esillä jo 70-luvulla. Vaikka Vieremän kuntakin puolsi suojelua, asia ei edennyt mihinkään. Sen sijaan Metsähallitus rakensi alueelle kattavan metsätieverkon. Vuonna 1986 paikalliset asukkaat ottivat yhteyttä muutamiin luonnonsuojelijoihin ja pyysivät apua. Janne Kumpulainen oli yksi heistä.

Janne Kumpulainen puhelimessa Talaksen taikakesän tukikohdassa.
Janne Kumpulainen puhelimessa Talaksen taikakesän tukikohdassa.

– Olen kotoisin Iisalmesta, ja sukuni kävi Talaskankaalla marjastamassa. Lukion jälkeen kaverini sanoi, että sinne suunnitellaan hakkuita. Teimmekin Talaskankaalla kahdestaan inventointeja koiravaljakolla talvella 1986. Vuonna 1987 Talaskankaalla pidettiin ensimmäinen leiri, jossa oli luontoliittolaisiakin mukana, Janne kertoo.

Neuvotteluista ja vetoomuksista huolimatta hakkuut alkoivat marraskuussa 1988. Talaksen suojelijoita, mukana myös luontoliittolaisia, kerääntyi viikonlopuksi alueelle retkeilemään ja kartoittamaan sen luontoa. Kolmisenkymmentä luonnonsuojelijaa jäi paikalle. Maanantaiaamuna he olivat metsureita vastassa. Poliisi tuli hajottamaan porukan, ja hakkuut jatkuivat. Seurasi useita mielenosoituksia, tiedotteita, vetoomuksia ja muuta toimintaa Talaskankaan puolesta, mutta Metsähallitus taipui vain muutamiin myönnytyksiin.

Avohakkuu Talaskankaan etelälaidalla.
Avohakkuu Talaskankaan etelälaidalla.

Hakkuut seis Sopenmäellä

Kuvaaja Jan Kunnas istui puussa Heinosenahon hakkuita estämässä 21.2.1989.
Kuvaaja Jan Kunnas istui puussa Heinosenahon hakkuita estämässä 21.2.1989.

Vetoomukset eivät auttaneet Vuolijoen puoleisen Sopenmäenkään kohdalla, mutta tällä kertaa luonnonsuojelijat olivat päättäneet lopettaa hakkuut väkivallattoman vastarinnan keinoin. Sopenmäen keskiosissa sijaitsevalla Heinosenaholla käytiin kiihkeimmät taistot helmikuussa 1989. Taiteilija Tuuli Luukas tuli mukaan Talaskangas-liikkeeseen aivan Heinosenahon tapahtumien alkuvaiheessa.

– Istuimme opiskelukavereitteni kanssa Taideteollisen korkeakoulun ruokalassa. Minna Punkari, nykyinen Rajala, alkoi puhua Talaksesta. Puskaradion kautta sana oli meidänkin laitokselle kulkeutunut, Tuuli muistelee.

Iltapalaa mielenosoitusten jälkeen Vuorokkaan kaivoksella.
Iltapalaa mielenosoitusten jälkeen Vuorokkaan kaivoksella.

Ympäristöasiat olivat paljon esillä myös taidekasvatuksessa, ja monet opiskelijat olivat ekologisesti tiedostavia.

– Minulla oli ollut pidempään turhautunut olo, että jotain voisi tehdä. Me mentiin sitten sinne Vuorokkaan entiselle kaivokselle, joka oli saatu paikalliselta pastorilta aktivistien hermokeskukseksi. Aamulla mentiin tielle, missä metsurit olivat odotettavissa, ja sieltähän he tulivat. Ja sitä kesti monta päivää.

Osa aktivisteista kytki itsensä kettingein metsätraktoriin, osa kiipesi puihin, jottei niitä kaadettaisi, ja taideopiskelijoilla oli aina joka päivälle erilaista performatiivista koreografiaa. Väkeä oli niin paljon, että poliisilla kesti kauan ennen kuin kaikki saatiin poistettua metsästä. Moni oli useaan kertaan Kajaanissa putkassa. TV ja radio välittivät tapahtumat kaikelle kansalle.

– Pääsimme putkasta aina illalla pois, ja sitten kävimme paikallisessa pubissa katsomassa TV:stä, missä oikein mennään, kertoo Tuuli.

Viikon rytinällä Talaskangas saatiin toimenpidekieltoon kesän tutkimusten ajaksi. Ainoastaan Heinosenahon hakkuut Metsähallitus suoritti loppuun.

Taideopiskelijoiden suunnittelema loppuperformanssi Heinosenaholla: Metsän kaatuessa kaatuu myös ihminen. Osa esitti ihmispuita, osa suojelijoita ja Tuuli Luukas (oik.) esitti metsuria. Kirvestä heilauttamalla metsuri katkaisi fiktiivisesti ihmispuun, mutta jos suojelija ehti rynnätä halaamaan puuta, metsuri jättikin sen pystyyn. Koko performanssi meni radiotoimittajan kuvailemana mediaan suorana lähetyksenä.
Taideopiskelijoiden suunnittelema loppuperformanssi Heinosenaholla: Metsän kaatuessa kaatuu myös ihminen. Osa esitti ihmispuita, osa suojelijoita ja Tuuli Luukas (oik.) esitti metsuria. Kirvestä heilauttamalla metsuri katkaisi fiktiivisesti ihmispuun, mutta jos suojelija ehti rynnätä halaamaan puuta, metsuri jättikin sen pystyyn. Koko performanssi meni radiotoimittajan kuvailemana mediaan suorana lähetyksenä.

Talaksen taikakesästä Luonto-Liiton metsäryhmään

Lastenleiri Iso-Talaksen rannalla.
Lastenleiri Iso-Talaksen rannalla.

Toimenpidekiellon astuttua voimaan Talas-aktivistit eivät jääneet toimettomiksi. He suunnittelivat kesätapahtumien sarjan, Talaksen taikakesän. Ohjelmassa oli muun muassa lastenleiri, kansainvälinen työleiri, taideleiri, valokuvanäyttely, metsäretkiä ja metsämatinea. Tarkoituksena oli selvittää alueen suojeluarvoja sekä tehdä Talaskangas tunnetuksi. Tukikohtana oli Kapeaveden entinen kansakoulu Vieremällä.

Talaskangas-rap soi radiossa, alue todettiin luontoarvoiltaan kansallispuistojen veroiseksi, ja Talaskankaan tapahtumat vaikuttivat osaltaan valtakunnallisten vanhojen metsien kartoitusten käynnistymiseen saman vuoden syksyllä. Talaskangas oli myös jonkinlainen lähtöponnistus tapahtumien ketjuun, joka lopulta johti Luonto-Liiton metsäryhmän perustamiseen vuonna 1993. Vahvemmin ryhmän syntyyn vaikuttivat myöhemmin Porkkasalon metsätaistot sekä sen jälkeiset vanhojen metsien inventoinnit Kainuussa.

Kansainvälisen työleirin osallistujia ansaitulla tauolla Kapeaveden koululla.
Kansainvälisen työleirin osallistujia ansaitulla tauolla Kapeaveden koululla.

Talaksen perintöä monella tasolla

Suonna Kononen puussa Heinosenahon hakkuita estämässä 21.2.1989.
Suonna Kononen puussa Heinosenahon hakkuita estämässä 21.2.1989.

– Paikallinen yhteistyö oli koko Talaksen erityisarvo: toimittiin yhdessä paikallisten kanssa, paikallisista suojelutarpeista. Se on yhä nykyäänkin arvokasta vieremäläisille, kiteyttää Janne.

Luonto-Liiton tasolla Talaskangas ja välittömät tapahtumat sen jälkeen vaikuttivat siihen, että Luonto-Liiton luontokerhoihin nojautunut toiminta muuttui nykyaikaisemmaksi ympäristöjärjestötoiminnaksi.

– Luonto-Liitossa syntyi toimintaryhmäajattelu. Talaskangas oli myös esimerkki siitä, kuinka metsiensuojelutoimintaa harjoitetaan. Toimintamalli jalkautui muihinkin maakuntiin, Janne kertoo.

Yleiseen metsiensuojelukeskusteluun Talaskangas toi mukaan monimuotoisuuden käsitteen.

– Metsähallitus väitti, ettei Etelä-Suomessa ole aarniometsää. Talaskankaalla alettiin monimuotoisuuteen nojautuen argumentoida, että on muutakin arvokasta kuin koskematon ympäristö ja muutakin kuin estetiikka, valottaa pitkäaikainen metsäaktivisti Matti Ikonen. Hän tempautui mukaan metsiensuojelutoimintaan hieman Talaskankaan tapahtumien jälkeen.

– Talas vaikutti käänteentekevästi koko omaan elämänhistoriaan, ja ammatillisesti meihin moniin. Se toi eri alojen ihmisiä yhteen ja loi suorastaan uusia konsepteja. Taiteiden ja tieteiden välinen yhteistyö synnyttää ennalta arvaamatonta synergiaa, havainnollistaa Tuuli.

Metsämatinea Talaskankaalla 29.7.1989. Keskellä kirjailija Aarno Kellberg.
Metsämatinea Talaskankaalla 29.7.1989. Keskellä kirjailija Aarno Kellberg.

Suojelualue Talaskankaasta tuli 1994.

Kirjoittaja työskentelee metsiensuojelun historian tallentajana yhteystyössä Luonto-Liiton metsäryhmän sekä Suomen metsämuseo Luston kanssa. Tiivistys tästä jutusta on julkaistu Nuorten Luonto -lehden tuoreimmassa numerossa 3/2013.

Sarjan aiemmat kirjoitukset ovat luettavissa täältä:

Suomussalmen Malahvian metsäalueen hakkuut keskeytettävä!

Teksti ja kuva: Emilia Pippola

Metsähallitus aloitti viime viikon perjantaina hakkuut Suomussalmen Malahvian metsäalueella. Par’aikaa metsäkone parturoi Tihisenmännikön ja Hukkalammentien eteläpuolista vanhaa korpikuusikkoa. Metsähallitus suunnittelee avohakkaavansa myös muita suojelemattomia arvometsiä Malahvian alueella, muun muassa Syvä-Äylän pohjoisrannan sekä Käyrä-Kankaan. Luonnonsuojelujärjestöt ovat esittäneet näitä ja muutamia muita suojelemattomia metsiä mukaan valmisteilla olevaan Kalevalapuiston suojelualueeseen.

Koska Metsähallitus ei ole vaatimuksista huolimatta keskeyttänyt arvometsien hakkuita Kalevalapuiston valmistelun ajaksi, Greenpeace, Luonto-Liitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto vetosivat eilen Ympäristöministeriöön:

Järjestöt pyytävät Ympäristöministeriötä puuttumaan valtion liikelaitos Metsähallituksen hakkuisiin alueella. Metsähallitus aloitti hakkuut suojelullisesti arvokkaassa metsässä viikonloppuna.

Ympäristöministeriössä on parhaillaan loppusuoralla yli kymmenen vuotta valmisteltu ns. Kalevalapuiston suojelualueiden muodostaminen. Malahvian alue on yksi laajimmista ja hienoimmista Kalevalapuistoon ehdotetuista kohteista. Sen luontoarvot on todettu valtakunnallisesti arvokkaiksi ympäristöviranomaisten selvityksissä. Keskeinen osa Malahviasta on suojeltu, mutta alueen reunoilla on edelleen suojelemattomia metsiä sekä erämaajärvien ja -lampien rantoja. Alue on tärkeä paikallisille asukkaille virkistys- ja eränkäyntialueena.

Järjestöt vetoavat ympäristöministeriöön: hakkuut on keskeytettävä Kalevalapuiston suojeluvalmistelun ajaksi ja Kalevalapuistoon on sisällytettävä kaikki aikanaan ympäristöviranomaisten tutkimuksissa ja järjestöjen esityksissä arvokkaaksi todetut alueet.

Helsingissä 9.10.2012
Matti Liimatainen, metsävastaava, Greenpeace
Lauri Kajander, metsävastaava, Luonto-Liitto
Risto Sulkava, puheenjohtaja, Suomen luonnonsuojeluliitto

Lisätiedot: Matti Liimatainen (etunimi.sukunimi@greenpeace.org)

Sinäkin voit vedota hakkuiden keskeyttämiseksi! Metsähallituksen Kainuun alueen ja Suomussalmen metsätiimin yhteystiedot löytyvät täältä ja ympäristöministerin yhteystiedot täältä.

Uutisointia aiheesta:

Metsähallitus hakkaa Tihisenmännikön eteläpuolista metsäaluetta. Vielä marraskuussa 2008 se sai olla rauhassa.

Arkistojen aarteet – osa 3: Puuta heinää

Teksti: Emilia Pippola

Hain viime viikolla Kirkkonummen Masalasta Räsäsen Lauran arkistoja lahjoitettavaksi Metsämuseo Lustoon. Räsänen oli aikanaan yksi erämaaliikkeen aktiiveista, ja nytkin mukaani sain pääasiassa materiaalia juuri erämaaliikkeeseen liittyen.

Erämaaliike syntyi 1987 vastustamaan metsähallituksen hakkuusuunnitelmia Kessin erämaassa. Liike ei toiminut minkään järjestön alla, vaan se oli yksittäisten ihmisten muodostama kansanliike. Mukana oli niin paikallisia ihmisiä kuin kaupunkilaisaktivistejakin. Erämaaliikkeen tavoitteena oli lakisääteinen, pysyvä hakkuukielto erämaa-alueilla.

Hieman myöhemmin metsiensuojelun tehokeinoksi vakiintunut suora toiminta ei ollut erämaaliikkeen toiminnassa keskeisellä sijalla. Liike korosti saamelaisten oikeuksia sekä hakkuiden vaikutuksia poro- ja paikallistalouteen sekä työllisyyteen. Myös heinäkuussa 1987 järjestetty Puuta heinää -talkooleiri perustui paljolti juuri sosiaalisiin näkökohtiin. Leirikirjettä lainatakseni:

”Kuitenkin on korostettava, että TALKOOLEIRI EI OLE RETTELÖIMISPAIKKA. Leirin järjestäjillä on selkeä kanta: metsähallituksen nykyiset toimet ovat typeryyttä, mutta leiri on tarkoitettu työn tekemiseen Kessin alueen ihmisten hyväksi.”

Poroisäntä Ahti Hänninen radiohaastattelussa Paatsjoen sillalla. Kuva: Laura Räsänen.
Tapio Ryhänen (vas.) ja Sulo Sarre kaloja perkaamassa Sarren mökillä Kessin Sammakkoniemessä. Kuva: Laura Räsänen.
Leirinuotiolla Hännisen Ahdin pihalla: Ahti (vas.), Maire Puikko (toinen vas.), Virva-Leea Lehtipuu (seisomassa), kaksi tuntematonta, Lea Turja (toinen oik.) sekä tuntematon leiriläinen (oik.). Kuva: Laura Räsänen.

Sarjan aiemmat kirjoitukset ovat luettavissa täältä:

Kirjoittaja työskentelee tänä syksynä projektityöntekijänä Luonto-Liiton metsäryhmän hankkeessa, jossa tallennetaan metsiensuojelun historiaa. Hanketta ovat tukeneet Metsämiesten Säätiö ja Kansan Sivistysrahasto, ja se toteutetaan yhteystyössä Suomen metsämuseo Luston kanssa. Hankkeesta voit lukea lisää täältä.

Kansallisomaisuuden tuottoa ei mitata vain euroissa

Teksti ja kuva Lauri Kajander

Metsähallitus on tehnyt tulosta Kivimäensalolla Etelä-Suomen arvokkaimpiin kuuluvien kääpäesiintymien naapurissa.

Metsähallitus tiedotti tuottaneensa vuonna 2010 kaikkien aikojen suurimman liikevoittonsa: 113,7 miljoonaa euroa. Mitä tästä pitäisi päätellä? Kiva, että valtion rahakirstuun sataa seteleitä?

Valtion liikelaitos Metsähallitus tekee tuloksensa käyttämällä valtionmaita, jotka me suomalaiset yhdessä omistamme. Tuloista 85 % syntyy puuta myymällä – siis avohakkaamalla ja harventamalla metsää. Muita rahanlähteitä ovat mm. soiden luovuttaminen turpeenkaivuuseen, vapaiden luonnontilaisten rantojen myyminen mökkitonteiksi ja maa-ainesten myyminen eli esimerkiksi kallioiden murskaaminen ja harjujen kaivaminen. Ennätystulos syntyy tekemällä tätä kaikkea ennätyspaljon.

Suomen metsäluonnon tila on vuosikymmeniä jatkanut heikkenemistään. Viime vuoden lopussa julkaistun uuden lajien uhanalaisuusarvion mukaan metsien talouskäytöstä johtuvat elinympäristöjen muutokset ovat edelleen tärkein lajien uhanalaistumista aiheuttava tekijä. Metsätalous on joka kolmannen eli lähes 1300 uhanalaisen tai silmälläpidettävän lajin ensisijainen tulevaisuuden uhkatekijä.

Merkittävin yritys estää tätä uhkaavaa lajikatoa muuttumasta todeksi on tällä hetkellä Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO, jossa hankitaan vapaaehtoisilta metsänomistajilta maata suojeluun täydellä markkinahinnalla. METSO-ohjelmaa laadittaessa tavoite asetettiin työryhmän ehdottaman haarukan alimman tason mukaan: metsää on tarkoitus suojella 96 000 hehtaaria vuoteen 2016 mennessä.

Viime vuonna METSO-ohjelman käytössä olleilla hieman yli 20 miljoonalla eurolla saatiin suojeltua n. 4029 hehtaaria metsää. Lisäksi kahtena aikaisempana vuonna on suojeltu yhteensä 3661 hehtaaria. Tällä vauhdilla tavoiteaikataulusta myöhästytään noin 20 vuotta. Se on pitkä aika häviämisvaarassa oleville metsälajeille.

Nyt olisi korkea aika lopettaa valtionmaiden tehotalouskäytön ennätystehtailu ja ottaa luonnon monimuotoisuuden ja metsän muiden käyttömuotojen turvaaminen vakavasti. Tässä esimerkiksi kolme käytännön toimea, joilla yhteiset maamme saataisiin paremmin palvelemaan yhteistä etuamme:

  1. valtionmailla tehtyä alimitoitettua METSO-suojelua (10 000 ha) on täydennettävä uudella suojelukierroksella. Joko laatunsa tai sijaintinsa perusteella suojelun arvoista, mutta jatkuvan hävittämisuhan alla olevaa metsää ja suota on Etelä-Suomen valtionmailla useita kymmeniä tuhansia hehtaareja
  2. valtion retkeilyalueilla (Evo, Teijo ja Ruunaa) on luovuttava kokonaan metsätaloudesta ja pyrittävä muodostamaan niistä kansallispuistoja. Tätä ovat yhteistuumin vaatineet Luonto- Liitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto viimeksi tämän vuoden alussa.
  3. valtionmaita voitaisiin hyödyntää vaihtomaina hankittaessa yksityisomistajilta arvokkaita kohteita suojeluun. Juho Kytömäki kirjoitti kuukausi sitten tästä aiheesta täällä Metsäblogissa.

Metsähallituksen oman arvion mukaan kansallispuistojen hoitoon sijoitettu euro tuottaa paikallistalouteen 20-30 kertaisen hyödyn. Tähän lukuun eivät tietenkään sisälly hellemmän metsänkäytön lukemattomat muut hyödyt, kuten luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, hiilivarastojen säilyttämisestä seuraavat ilmastohyödyt tai virkistyskäyttäjien hyvä olo.

Valtiolle eli meille veronmaksajille halvin tapa hoitaa velvollisuuttamme uhanalaisen luonnon suojelemisessa on siirtää valtionmaiden käyttötavoitteita ennätysvoittojen repimisestä yhteiskunnan kokonaisedun turvaamiseen. Nyt on oikea aika välittää tätä viestiä myös kansanedustajaehdokkaille, jotka ensi vaalikaudella valtionmaidenkin kohtalosta päättävät.

Suomen metsäluonto huutaa apua


Teksti Jaakko Junikka

Metsähallituksen ympäristöpäällikkö Petri Heinonen kehtasi väittää kaikkia faktoja vastaan mielipidekirjoituksensa (HS 28. 9.) otsikossa metsiemme olevan monimuotoisia, huolimatta tutkimuksista, jotka osoittavat asian olevan toisin: Suomen metsäisistä luontotyypeistä 75 % ja metsälajeista 50 % on uhanalaisia. Suomen metsistä on jo kuollut sukupuuttoon arviolta 100 lajia ja sukupuuttovelka on luokkaa 1000 lajia, mikä tarkoittaa, että nämä lajit tulevat lähitulevaisuudessa katoamaan, mikäli luonnontilaisen kaltaisten metsien määrä ei huomattavasti kasva nopeasti. Etelä-Suomen, eli 
poronhoitoalueen eteläpuolisen Suomen metsistä on silti suojeltu ainoastaan 1,9 %!

Tästä huolimatta Heinonen piirsi kuvan, missä Suomen metsillä menee paremmin kuin koskaan Suomen historian aikana. Lähes kaikki Heinosen esiin nostamat asiat vaativat oikaisua.

Heinonen väittää, että ”Tosiasiassa lehtipuuta on nyt Suomen metsissä enemmän kuin koskaan 1920-luvun jälkeen.” Hän perustaa väitteensä valtakunnan metsien inventointeihin (VMI), vaikka juuri niiden mukaan lehtipuiden osuus metsämaan tilavuudelta vallitsevana puustona 1920-luvulla oli 14,2 % ollen graafin mukaan vielä 1950-luvulla n. 15 % kun se nyt on 9,6 %.

Heinonen tuo esiin Suomen metsien tilavuuden kasvun ja siten metsiin sitoutuneen hiilen määrän nousun, vaikka nuorten metsien osuus on kolminkertaistunut 1920-luvulta koko maassa ja vanhojen metsien osuus vähentynyt paljon. Suomen metsien tilavuuden kasvu perustuu pitkälti suo-ojitusten aikaansaaman metsää kasvavan maa-alan lisääntymiseen. 
Suo-ojitusten aikaansaaman puuston kasvun lisääntymisen laskeminen hiilensidonnaksi on vähintään kyseenalaista, koska samaan aikaan puuston kasvaessa ojitettu suo maatuu vapauttaen hiilidioksidia, kuten viimein myös sen päällä kasvava metsä. Siten lopulta kaikki suo-ojitusalueet ovat pelkkiä hiilidioksidin lähteitä ja jäljelle jää Suomen nuoret vähän hiiltä sitovat metsät.

Heinonen antaa ymmärtää VMI -tietojen pohjalta lahopuun lisääntyneen Suomessa viime vuosisadan aikana, vaikka lahopuuta on mitattu VMI:ssa vasta 1996 lähtien. Etelä-Suomen luonnontilaisissa vanhoissa metsissä lahopuuta on 60-120 kuutiota/hehtaari, talousmetsissä keskimäärin 3,3. Ei siis ihme, että lahopuusta riippuvaiset sadat eliölajit ovat katoamassa Suomesta. Tutkimusten mukaan 20 kuutiota/hehtaari riittäisi näiden lajien säilymiseen.

Elämme YK:n kansainvälistä biodiversiteetti vuotta ja kuudetta – nyt ihmisen aikaansaamaa – maailmanlaajuista sukupuuttoaaltoa. Toivoisi että se tarkoittaisi enemmän tekoja elämän puolesta ja vähemmän moraalitonta viherpesua elämän kustannuksella.

Kirjoittaja on biologian ylioppilas ja luonnonsuojelija.