Retkellä hakkuiden uhkaamissa Pesiöjärven saarissa

Teksti: Hanna Jauhiainen
Kuvat: Luonto-Liiton metsäryhmä

Vietimme viikonlopun Pesiöjärven maisemissa Suomussalmella helmikuun lopussa 2015. Suksi luisti ja saarten vanhojen metsien katveessa mieli tahtoi virittyä hiihtolomatunnelmiin, mutta retkellämme oli myös tarkoitus. Järven saaria uhkaavat nimittäin Metsähallituksen hakkuut, jotka voivat alkaa hetkenä minä hyvänsä.

Aamuauringon valo pilkottaa pilvien lomasta Honkasaaren takana.
Aamuauringon valo pilkottaa pilvien lomasta Honkasaaren takana.

Leuto sää tuo saarille ehkä hiukan lisäaikaa: jäätie ei vielä kanna rekkaa eikä se näillä keleillä vahvistu. Metsähallitus on kuitenkin uhonnut tuovansa puut saarista vaikka traktorilla jollei jäätietä saada kantamaan rekkaa. Toistaiseksi hakkuut eivät ole alkaneet. Kävimme paikalla protestoimassa tulevia hakkuita, tarkkailemassa tilannetta ja tutustumassa alueen luonnonarvoihin.

Luonto-Liiton metsäryhmä protestoi metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Kumpusaareen johtavan jäätien päässä.
Luonto-Liiton metsäryhmä protestoi metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Kumpusaareen johtavan jäätien päässä.

Kansallisomaisuusbandis
Luonto-Liiton metsäryhmä protestoi metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Kumpusaareen johtavan jäätien päässä.

 

Saaret on merkitty maakuntakaavassa virkistysalueiksi. Hakkuut heikentäisivät saarten virkistysarvoja väistämättä, minkä myös Kainuun ELY-keskus on todennut muistiossaan. Ajourat ja hakkuun jäljet tulisivat näkymään saarten luonnossa vielä pitkään. Hakkuut vaikuttaisivat negatiivisesti myös maisemaan. Alueen matkailuyrittäjät tuskin ilahtuisivat maisema-arvojen heikentymisestä, sillä Kainuun matkailun tärkein vetonaula on luonto. Hakkuut ovatkin herättäneet vastustusta paikallisten keskuudessa.

Honkasaaren rannalla on virkistytty nuotion äärellä.
Honkasaaren rannalla on virkistytty nuotion äärellä.

Saarten luonto on monipuolista ja vaihtelevaa. Honka- ja Kutusaari ovat puustoltaan mäntyvaltaisia, kun taas Lehto- ja Kumpusaaressa on enemmän kuusivaltaista iäkästä sekametsää. Saarilta löytyi useita vanhan metsän ilmentäjälajeja, joista silmälläpidettäviä oli kolme (korpiluppo, kanadanluppo ja hentoneulajäkälä) sekä vaarantuneeksi luokiteltu aarninappu, joka elää vanhojen kuusten kuorella.

Lajiston tonkimista. Tältä kuusivanhukselta löytyi aarninappu.
Lajiston tonkimista. Tältä kuusivanhukselta löytyi aarninappu.

Kumpusaaren korpiluppokuusikkoa.
Kumpusaaren korpiluppokuusikkoa.

Lisäksi Lehtosaaressa epäillään esiintyvän liito-oravaa. ELY-keskus on kieltäny hakkuut Lehtosaaressa ennen kunnollisen liito-oravaselvityksen tekemistä. Tähän vuodenaikaan luotettavan liito-oravaselvityksen tekeminen on mahdotonta. Metsähallitus aikoo yhä kuitenkin hakata muissa saarissa. Paha vain, että jäätie kulkee ensin Lehtosaareen ja sen kautta muihin saariin. Tielinja on merkitty kulkemaan suoraan Lehtosaaren läpi.

Lehtosaaren monimuotoista metsää. Taka-alalla näkyvä keltainen nauha on tielinjan merkki.
Lehtosaaren monimuotoista metsää. Taka-alalla näkyvä keltainen nauha on tielinjan merkki.

Lehtosaaren metsää.
Lehtosaaren metsää.

Toivon, että vielä monet pääsevät retkeilemään Pesiöjärven rauhaisissa maisemissa siinä tilassa kuin ne ovat nyt. Metsähallituksen maat ovat meidän kaikkien yhteistä omaisuutta ja tällaisten pienten, virkistys- ja luonnonarvoiltaan merkittävien saarten parturoiminen on Metsähallitukselta, omaisuutemme vartijalta, kovin lyhytnäköistä ja piittaamatonta toimintaa.

Lisää aiheesta:

Alkuperäiskansat ja metsä: Batwa -kulttuurin myötä on katoamassa valtavasti arvokasta tietoa metsistä

Teksti ja kuvat Kati Tiitola

Maisemaa Mgahingan kansallispuistosta.

Vierailin Ugandassa turkulaisen Etnia ry:n ja Radio Robin Hoodin kehitysyhteistyöhankkeen tiimoilta heinäkuussa 2010. Matkasimme pieneen Kisoron kaupunkiin tutustumaan paikallisen alkuperäiskansan, batwojen, asemaan ja elinoloihin sekä tapaamaan alkuperäiskansan asemaa kohentamaan pyrkivän batwa-toimiston työntekijöitä. Mieleenpainuva matka herätti paljon ajatuksia alkuperäiskansoihin ja luonnonsuojeluun liittyvästä tematiikasta. Batwojen kohtalo on surullinen esimerkki siitä, miten vuosituhansia vanhan kulttuurin myötä on vaarassa kadota valtava määrä tietoa ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta.

”Metsän ihmiset”

Matkalla pääkaupungista Kampalasta Kisoroon maiseman hallitsevin elementti ei jää epäselväksi; metsää on raivattu urakalla maanviljelyn tarpeisiin. Tasainen peltojen ja pienten kylien värittämä maisema muuttuu metsäisemmäksi vasta matkattuamme kymmenisen tuntia ja saavuttuamme Lounais-Ugandan vuoristoalueelle lähellä Kongon demokraattisen tasavallan ja Ruandan rajaa. Täällä sijaitsevat harvat säästyneet metsäalueet, jotka tarjoavat kodin muun muassa erittäin uhanalaisille vuorigorilloille. Näissä metsissä on kehittynyt myös ikivanha kulttuuri, jolle metsä on merkinnyt kaikkea. Batwojen kulttuuri on yksi maailman vanhimmista: heidän arvellaan asettuneen Keski-Afrikan vuoristojen metsiin jopa 60 000 vuotta sitten. Batwat ovat näin ollen olleet alueen ensimmäisiä ihmisasukkaita. Batwat kutsuvat itseään nimellä ”metsän ihmiset”.

Batwoilla on perinteisesti ollut hyvin voimakas ja läheinen suhde metsään, joka on luonut pohjan heidän metsästykseen ja keräilyyn pohjautuvalle elinkeinoilleen ja koko kulttuurilleen. Metsä on merkinnyt batwoille kaikkea sekä aineellisessa että henkisessä mielessä. Antropologi Colin Turnbullin mukaan läheinen yhteys metsään kattaa koko batwojen henkisen, sosiaalisen ja kulttuurisen maailman (Turnbull 1961: The Forest People). Keskisen Afrikan metsissä on kehittynyt vuosituhansien saatossa kulttuuri, jonka elinehtona on ollut elinympäristön kunnioittaminen: batwa-yhteisöissä luonnonvaroja ei koskaan ole kulutettu kestämättömällä tavalla. Esimerkiksi metsästämistä yli välttämättömän tarpeen on batwa-yhteisössä pidetty suurena rikkomuksena.

Juuriltaan revitty kulttuuri

Batwojen elämäntapa jatkui Luonais-Ugandan metsissä katkeamattomana 1930-luvulle saakka, jolloin heidän pääsyään metsiin alettiin ensimmäisen kerran rajoittaa hallituksen toimesta. Lopullisesti batwat karkoitettiin asuinalueiltaan kansallispuistojen tieltä 1990-luvun alussa. Heidän tuhansia vuosia asuttamiensa metsien alueilla sijaitsevat nykyään Bwindin ja Mgahingan kansallispuistot sekä Echuyan metsiensuojelualue. Alueet suojeltiin, jotta arvokkaat luontokohteet oltaisiin säästetty ihmisten aiheuttamalta tuholta ja uhanalaiset gorillat pelastettu sukupuutolta. Valitettavasti tässä prosessissa jätettiin täysin vaille oikeuksia alueen alkuperäinen väestö, joka ei missään vaiheessa ole ollut osallinen kestämättömään luonnonvarojen hyödyntämiseen tai metsien tuhoamiseen.

Nykyään batwoilla ei ole lainkaan pääsyä kotimetsiinsä, ja vuosituhansia vanha kulttuuri on revitty juuriltaan. Batwojen siirryttyä metsistä pelloille ja esikaupungin kurjiin slummeihin on häviämässä myös valtava määrä tietoa metsistä, sen eläimistöstä ja esimerkiksi lääkekasveista, joiden hyödyntämistä koskeva tieto on batwoilla ollut omaa luokkaansa. Batwojen siirryttyä metsistä ympäröiviin kyliin myös uskonto on vaihtunut kristinuskoksi. Batwojen luonnonuskonnon pyhät paikat, kuten pyhät puut, ovat jääneet vanhoille asuinseuduille ja koko henkisen kulttuurin pohja metsien myötä hävinnyt. Perimätieto ei siirry eteen päin nuoremmille sukupolville, koska vanha tieto ei enää auta uusia sukupolvia selviytymään elämässä.

Ugandan hallitus ei ole korvannut batwoille heidän menettämiään alueita: heidän ei ole katsottu omistaneen maata, sillä käsitys maan omistamisesta on batwoille kuten muillekin metsästäjä-keräilijäkansoille ollut vieras. He yrittävät elättää itsensä kerjäämällä, satunnaisilla töillä sekä turisteille tarkoitetuilla tanssinäytöksillä ja kylävierailuilla, joiden yhteydessä he joutuvat usein alueen valtaväestön hyväksikäyttämiksi. Turistien maksama palkkio menee usein vierailujen järjestäjien taskuun sen sijaan, että batwat itse hyötyisivät turismista.

Batwat ovat Ugandan köyhin ja syrjityin etninen vähemmistö ja heidän terveydellinen tilanteensa on surkea: odotettavissa oleva elinikä on hyvin matala ja lapsikuolleisuus korkealla. Perinteisesti batwa-yhteisöt ovat metsästäjä-keräilijäkulttuurien tapaan olleet sekä sosiaalisesti että sukupuolisesti hyvin tasa-arvoisia. Uuden tilanteen myötä naiset ja tytöt ovat ajautuneet erittäin haavoittuvaiseen asemaan.

Batwa-lapsia ja-naisia Kisorossa.

Batwa-kulttuurin ja metsien tulevaisuus kulkevat käsi kädessä

Ugandan luonnonsuojelualueista vastaava Ugandan Wildlife Authority on tehnyt aikanaan lyhytnäköisen päätöksen sortaessaan räikeästi alueen alkuperäiskansaa, joka ei missään vaiheessa ole ollut osallinen luonnonvarojen liialliseen kuluttamiseen. Pientä valon pilkahdusta on havaittavissa UWA:n ja Batwa-toimiston uudessa hankkeessa, Batwa Trailissa, jossa batwat osallistuvat kansallispuistoon kohdistuvaan turismiin omilla ehdoillaan. Batwa Trail on vaelluspolku Mgahinghan kansallispuistossa, jossa batwat esittelevät kulttuuriperintöään, esimerkiksi lääkekasvien käyttöä ja metsästystekniikoita turisteille ja samalla siirtävät perimätietoa eteen päin yhteisön nuorille jäsenille. Batwa Trailin tuotto menee kokonaisuudessaan Batwa-yhteisön elinolojen parantamiseen.

Ugandan batwojen kohtalo on surullinen esimerkki siitä, miten luonnonsuojelullisia toimenpiteitä voidaan toteuttaa katastrofaalisin keinoin. Vierailu Kisorossa osoitti kuitenkin pientä toivoa siitä, että myös Ugandan luonnonsuojeluviranomaiset olisivat alkaneet ymmärtää, että batwa-kulttuurin säilyminen ja alueen metsien tulevaisuus kulkevat käsi kädessä. Ehkä eniten asiaan voisivat vaikuttaa Ugandalle taloudellisesti tärkeät gorilla- ja luontoturistit, joiden soisi tulevan enenevissä määrin tietoisiksi batwojen tilanteesta ja vaativan viranomaisia toimimaan niin, että batwojen sortaminen turismin varjolla loppuisi, ja heille suotaisiin oikeus oman kulttuurinsa harjoittamiseen ja ylläpitämiseen.

Kirjoittaja on koulutukseltaan kulttuurintutkija ja toimii tällä hetkellä harjoittelijana Luonto-Liitossa.

Viiden aistin luontopolun ympäristö rauhoitettujen metsien joukossa

Teksti Birthe Weijola

Rovavaaralla Inarissa sijaitsee Suomen ensimmäinen GPS-pohjainen luontopolku.

Ilahduttava uutinen 80 000 hehtaarin metsämaiden rauhoittamisesta Inarissa koskee myös Luonto-Liiton leirillä kesällä 2009 perustettua Viiden aistin luontopolkua Rovavaaralla. Polun ympäristö sijaitsee paliskuntien ja Greenpeacen vuonna 2003 tehdyllä rajauksella Inarin retkeilyalueella. Valtaosa Inarin retkeilyalueen vanhoista metsistä saatiin tällä suojelupäätöksellä rauhaan 20 vuodeksi. Kiitos siitä Greenpeacelle ja poronhoitajille, jotka ovat käyneet kovan taistelun asian puolesta!

”Nykyinen metsämaisema on luotaantyöntävän näköinen”

VIERASKYNÄ

Helsingin Sanomat 21.9.2010

Suomen metsiä hoidetaan liian yksipuolisesti

Metsälain uudistamisen yhteydessä on varmistettava, ettei laissa keskitytä vain teollisuuden raaka-aineen saannin turvaamiseen.

Mari E. Niemi

Suomen metsämaisemaa on muutettu dramaattisesti viime vuosisadan puolivälistä lähtien. Tämä on saattanut uhanalaiseksi ison osan metsälajeista ja metsäisistä elinympäristöistä. Tulevina vuosikymmeninä tärkeintä olisikin palauttaa metsäluonnon tila vakaaksi.

Metsiä on kaikkialla maassamme uudistettu avohakkuilla, joissa on poistettu lähes kaikki puu. Nykysuunnitelmien mukaisesti metsistä poistetaan tulevaisuudessa puunrunkojen lisäksi myös valtaosa oksista, latvuksista ja kannoista. Avohakkuun jälkeen metsä lähtee uuteen kasvuun, jonka aikana joitakin metsiä lannoitetaan ja ojitetaan kasvun tehostamiseksi.

Ennen seuraavaa avohakkuuta metsää harvennetaan, jotta jäljelle jäävillä puilla olisi enemmän kasvutilaa. Tässä järjestelmässä yksittäisen metsikön kiertoaika on niin lyhyt, ettei metsästä tule luonnontilaisen kaltaista.

Näin luodaan maisemaa, jossa vuorottelevat aukeat ja eri-ikäiset harvennetut metsiköt, joissa usein kasvaa vain kuusta tai mäntyä. Vanhoja puita ei juuri näy.

Luonnossa tapahtuu paljon muutoksia, joista osa on kaikkien nähtävissä. Vesistöt saastuvat lannoitusten ja ojitusten seurauksena. Monet eliöt menettävät kasvualustansa, kun kuollut puu siivotaan metsistä. Silmin havaitsemattomia vaikutuksia ovat maaperäeliöstön elinolojen heikkeneminen sekä maaperään ja vanhaan puustoon varastoituneen hiilen väheneminen.

Nykyinen metsämaisema on myös luotaantyöntävän näköinen. Maisemaa muutetaan jatkuvasti, eivätkä ihmiset ehdi enää kiintyä tiettyyn metsään. Vain kansallispuistoissa he voivat luottaa siihen, ettei luontoa tuhota seuraavassa hetkessä. Jokaisella pitäisi kuitenkin olla viihtyisiä virkistäytymismetsiä myös lähellä kotiaan.

Suomen metsäluonnon köyhtyminen huolestuttaa onneksi monia tahoja. Parhaillaan keskustellaan siitä, tulisiko metsien käsittelykäytäntöjä muuttaa. Maa- ja metsätalousministeriö keräsi kesällä aiheesta mielipiteitä ja asetti työryhmän selvittämään eri vaihtoehtoja. Tavoitteena on muun muassa muuttaa metsänhoitosuosituksia ja luoda uudenlaisia puitteita metsäneuvonnalle. Myös metsälaki, joka ohjaa metsien käsittelyä, uudistetaan lähiaikoina.

Vaikka metsänhoitosuosituksissa onkin viime vuosikymmeninä alettu ottaa huomioon myös muita asioita kuin puuntuoton tehostaminen, niissä on edelleen parannettavaa. Hakkuissa metsiin jätetään yhä liian vähän lahopuuta. Harvennuksissa lehtipuita poistetaan turhaan. Hakkuita ja maanmuokkauksia tehdään liian lähellä vesistöjä, ja metsiä käsitellään aivan luonnonsuojelualueiden rajalle asti.

Metsäneuvonnassa avainasemassa ovat metsänhoitoyhdistykset ja metsäkeskukset. Nykyjärjestelmässä ne eivät kuitenkaan voi uudistaa metsien käsittelyä, koska niillä ole riittävästi resursseja tai aitoa halua muuttaa metsissä harjoitettua toimintaa.

Metsäalalla työskentelevien tehtäviin on toki lisätty luonnon monimuotoisuuden huomiointia, mutta siihen ei ole tarpeeksi aikaa, eikä näitä asioita aina myöskään oteta järin vakavasti.

Metsiä koskeva suunnittelu ja metsien käsittelyyn vaikuttaminen ovat nykyisin lähes yksinomaan metsänhoitoyhdistysten ja metsäkeskusten käsissä, vaikka metsiin liittyviä intressejä ja osaamista on muuallakin. Ympäristöviranomaisten vaikuttamismahdollisuudet ovat tarkoin säädeltyjä ja valitettavan vähäisiä. Toimintakentälle kaivataan myös uusia metsäneuvontaa antavia yrityksiä, jotka auttaisivat metsänomistajia löytämään metsilleen muutakin käyttöä kuin sellupuun tuottamisen.

Metsien käyttöä ohjaavat lait säätelevät sitä, mitä metsissä voi tehdä. Metsälain uudistamisen yhteydessä on varmistettava, ettei laissa keskitytä vain teollisuuden raakaaineen saannin turvaamiseen.

Vastikään tarkistetussa kansallisessa metsäohjelmassa 2015 on esitetty hakkuumäärien tuntuvaa lisäämistä. Ohjelman valmistelijat korostavat kaikessa toiminnassa luonnon arvostamisen tärkeyttä. Tämän arvon soisi ulottuvan myös metsien käyttöön.

Kirjoittaja on Luonto-Liiton metsävastaava.

Metsiensuojelusta saatavia rahavirtoja voidaan lisätä

Helsingin Sanomat 13.9.2010

Mielipide

Metsiensuojelusta saatavia rahavirtoja voidaan lisätä

Mari E. Niemi

Jouko Ylä-Liedenpohja peräänkuulutti metsien suojelusta saatavia vuosittaisia rahavirtoja, joita nyt saadaan harvennus- ja päätehakkuista (HS Mielipide 8. 9.). Hän kummasteli, missä ovat suojelualueiden sisäänpääsymaksut, joiden avulla katettaisiin hakkuutulojen menetys.

Metsiensuojelu tuo rahatuloja jo nyt, ja halutessamme tulevaisuudessa yhä enemmän.

Suojelualueet, etenkin kansallispuistot ovat suosittuja virkistäytymis- ja luontomatkailukohteita. Tutkimusten mukaan niissä kävijät tuovat paikallistalouteen tuloja käyttämällä erilaisia palveluja. Valtaosa luonnonsuojelusta saatavista rahavirroista muodostuu Pohjois-Suomessa, missä suurin osa suojelualueista sijaitsee. Kuitenkin väestöstä suurin osa asuu Etelä-Suomessa, mihin myös tarvitaan metsätuloja.

Rahatulot luonnonsuojelusta eivät kasva itsestään, vaan meidän on aktiivisesti kehitettävä metsiemme käyttöä siihen suuntaan, että huomioimme myös muut metsien käyttömuodot kuin puiden poistamisen metsistä.

Meidän onkin luotava laajoja yhtenäisiä suojeltuja metsäalueita Etelä-Suomeen. Lisäksi suojelemattomien metsien käsittely on muutettava avohakkuutaloudesta maiseman peitteisenä säilyttävään metsätalouteen. Näin luontomatkailulla on edellytykset kehittyä laajemmilla alueilla myös suojelualueiden ulkopuolella.

Mikäli emme rakenna luontomatkailulle kunnollisia ja houkuttelevia puitteita, elinkeino ei voi kehittyä siinä määrin kuin siihen muutoin olisi edellytyksiä. Harva yrittäjä haluaa sijoittaa johonkin, minkä tulevaisuudesta ei ole minkäänlaista varmuutta.

Ihmiset haluavat liikkua maisemassa, jota joku toinen ei äkisti muuta esimerkiksi avohakkaamalla. On ensiarvoisen tärkeää, että luomme alueita, joilla on huomioitu alueen metsämaiseman säilyminen pitkällä aikavälillä.

Nyt on hyvä ajankohta edistää tätä asiaa, sillä maa- ja metsätalousministeriö selvittää parhaillaan avohakkuulle vaihtoehtoisten metsien käsittelymenetelmien käyttöön ottamista.

maa- ja metsätaloustieteiden maisteri

metsänhoitaja

Luonto-Liiton metsävastaava