Metsäseikkailua Jyväskylässä

Teksti ja kuvat: Miia Kokkonen, Tytti Hämäläinen ja Maiju Hiiri

Metsäpäivä_kuva1Jyväskylässä Keltinmäen metsän kätköissä kohoaa Kammarinmäen jyrkänne ja sen komea luola. Kalevalan päivänä 28. helmikuuta Keltinmäen lähimetsään johtava polku oli vilkkaassa käytössä. Yli 200 pientä ja isompaa retkeilijää osallistui koko perheen metsäpäivään, jonka järjestivät Luonto-Liiton Keski-Suomen piirin Kessu, Jyväskylän yliopiston aineenopettajaopiskelijat sekä Parasta Lapsille Ry Jyväskylä.

Kalevala-teemainen metsäpäivä järjestettiin Kessussa viime vuonna ensimmäisen kerran, jolloin se toimi Lähimetsät haltuun -kampanjan avajaistapahtumana. Jyväskylän lähimetsät ovat muutenkin ahkerassa virkistyskäytössä, ja metsäpäivinä ne ovat täyttyneet erilaisista seikkailullisista aktiviteeteista, jotka tekevät luontoa ja sen merkitystä lapsille – ja aikuisille – tutuksi.

Sopivan hurjaksi viritelty köysikiipeily tasapainotti tarinoinnin, tietovisailun ja kilpalaulannan tuomaa rauhallisuutta. Sekä lapset että aikuiset innostuivat kiipeilemisestä, saatiin paljon onnistumisen kokemuksia ja jotkut halusivat kiivetä jopa useamman kerran. Metsä ja luonto tuntuivat herättävän lapsissa intoa myös itsenäiseen leikkimiseen ja hauskanpitoon.
Sopivan hurjaksi viritelty köysikiipeily tasapainotti tarinoinnin, tietovisailun ja kilpalaulannan tuomaa rauhallisuutta. Sekä lapset että aikuiset innostuivat kiipeilemisestä, saatiin paljon onnistumisen kokemuksia ja jotkut halusivat kiivetä jopa useamman kerran. Metsä ja luonto tuntuivat herättävän lapsissa intoa myös itsenäiseen leikkimiseen ja hauskanpitoon.

Metsäpäivän keskiössä oli seikkailupolku, jonka rasteilla lapset pääsivät köysikiipeilemään, ampumaan tarkkuutta jättiritsalla, osallistumaan tietovisaan, etsimään lumiseen metsään piiloutuneita eläimiä jälkien perusteella sekä haastamaan itse Väinämöisen eläinaiheiseen runonlaulanta- tai piirustuskilpailuun. Rasteilla kuultiin myös lyhennelmiä Kalevalan alkuperäisistä kertomuksista toiminnan tueksi. Seikkailupolku yhdisti luontevasti luontotietoa, ympäristökasvatusta ja kulttuuria – tietenkään hauskanpitoa unohtamatta!

Runonlaulantarastilla Väinämöisen ei tarvinnut onneksi upottaa ketään hankeen, sen verran hienoja tuotoksia syntyi. Niin lapset kuin aikuisetkin innostuivat riimittelemään ja kuviakin kertyi paljon. Jokunen osallistuja lauloikin! Mahtavaa heittäytymistä!
Runonlaulantarastilla Väinämöisen ei tarvinnut onneksi upottaa ketään hankeen, sen verran hienoja tuotoksia syntyi. Niin lapset kuin aikuisetkin innostuivat riimittelemään ja kuviakin kertyi paljon. Jokunen osallistuja lauloikin! Mahtavaa heittäytymistä!

Metsäpäivän monipuoliset aktiviteetit kirvoittivat ilmoille monia riemunkiljahduksia, onnistumisen iloa ja yllättävää luovuutta. Rasteilla temmeltämisen jälkeen lapset pääsivät syömään eväitä nuotion ääreen ja kuuntelemaan luontosatuja tarinateltan kamiinan lämmössä. Metsäpäivässä saatiin Luonto-Liiton laumaan muutamia uusia jäseniäkin, ja moni vanhempi kyseli Kessun toiminnasta. Telttaa purkaessamme olimme yksimielisiä käytännön ympäristökasvatuksen tärkeydestä: luontotieto ja -yhteys ovat suomalaisilla vielä tallessa, kun niitä mielen sopukoista herätellään. Lapsille jo luonto itsessään on suuri seikkailu, missä leikkimisen syvin olemus tulee esille. On myös olennaista saada kaupungissa asuvia perheitä retkelle lähimetsäänkin huomaamaan luonnon moninaiset hyvät vaikutukset.

Kirjoittajista Miia on Kessun piiriaktiivi, muut kirjoittajat ovat Jyväskylän yliopiston aineenopettajaopiskelijoita.

Suomalainen suolla – suon kulttuurisista ja symbolisista merkityksistä

Teksti: Kati Tiitola

Kuumana käyvän suokeskustelun innoittamana päätin laatia blogikirjoituksen soiden merkityksestä suomalaisessa kansanperinteessä. Maamme on yksi maailman soisimmista maista, joten suolla on luonnollisesti ollut suuri merkitys suomalaisille kautta aikojen. Siitä kertoo jo rikas suosanastomme.

Patvinsuo. Kuva: Kati Tiitola.
Patvinsuo. Kuva: Kati Tiitola.

Yksi vaikuttavimmista ja mieleenpainuvimmista luontokokemuksistani on suolammessa uiminen lämpimänä toukokuisena päivänä. Suopursulta tuoksuva tumma vesi ja sinne laskeutuminen pehmeältä sammalmättäältä tuntuu laskeutumiselta tuntemattoman syliin, pohjaa ei ole näkyvissä, tuntuu siltä kuin tumman veden sisällä voisi olla mitä vain. Suo on otettava vastaan kaikilla aisteilla. Se symboloi porttia tuntemattomaan, salaperäiseen, tuonpuoleiseen unien alitajuiseen maailmaan. Kaikista luonnonvesistä hoitavin on mielestäni nimenomaan tumma, suopursulta tuoksuva humuspitoinen suolammen vesi. Sinne laskeutuessaan ei voi olla välinpitämätön tai omissa ajatuksissaan: suolampi vaikuttavuudessaan ja aistirikkaudessaan herkistää aistit ja mielen kokemaan, olemaan läsnä.

Miettiessäni suon merkityksiä kansanperinteessämme, ensimmäisenä mieleeni nousevat kuolema ja tuonpuoleinen ja toisaalta rikkaudet ja suuri onni, jota suo voi rohkealle kulkijalleen tarjota. Suohon liittyy ratkaisemattomia arvoituksia. Isokyrön Leväluhdasta löydettiin tuhat vuotta sitten sinne upotettujen pienikokoisten ihmisten kallot. Soista on ympäri Eurooppaa löydetty hyvin säilyneitä muinaisten ihmisten ruumiita, jotka kertovat uskomuksista, joissa suota on pidetty porttina tämän- ja tuonpuoleisen välillä. Suo on näytellyt osaansa myös lähihistoriaan sijoittuneissa ratkaisemattomissa arvoituksissa, näistä tunnetuimpana Kyllikki Saaren suohauta ja ratkaisematon murhamysteeri 1950 -luvulla.

Aarteet ja rikkaudet liittyvät suohon salaperäisten aarnivalkeiden muodossa. Aarnivalkeat eli virvatulet näyttivät onnekkaalle kulkijalle usein suolle haudatun aarteen paikan. Aarretta vartioi henkiolento Aarni tai Kratti, josta valon uskottiin olevan lähtöisin. Toki suo on tarjonnut aarteitaan myös ravitsemuksellisesti tärkeiden hillan ja karpalon muodossa.

Akseli Gallen-Kallela: Joukahaisen kosto. Kuva: Wikimedia Commons.
Akseli Gallen-Kallela: Joukahaisen kosto. Kuva: Wikimedia Commons.

Kalevalaisessa kansanrunoudessa suo mainitaan usein. Ehkäpä tunnetuimpana suo-kuvastona suomalaisten mieleen on iskostunut Väinämöinen laulamassa Joukahaista suohon. Muinaiselle suomalaiselle oli tärkeää olla tietoinen asioiden syntyperistä. Raudan synty -runossa raudan kerrotaan ensimmäisen kerran löydetyn suolta suden käpälänpainanteista, josta Seppo Ilmarinen sen keräsi ja ryhtyi työstämään sitä pajassaan. Suolla on osuutensa myös esimerkiksi suden synnyssä. Suolla viihtyvistä kasveista muun muassa suopursua on käytetty monipuolisesti esimerkiksi hengitysteiden avaamiseen, reuman ja ihotautien hoitoon, koin ja syöpäläisten karkottamiseen sekä kasvivärjäykseen.

Kahlitsematon ja ojittamaton luonnontilainen suo haastaa ihmisen: sitä ei voi hallita, sitä täytyy lähestyä herkästi tunnustellen ja kunnioittaen. Se ei edusta suoraviivaisuutta ja ennalta-arvattavuutta vaan haastaa tehokkuusajattelun läpäisemän nykyihmisen astumaan alueelle, jota ei voi ennakoida, joka pakottaa olemaan läsnä ja tiedostamaan jokaisen askeleen. Jos lähtee kiirehtimään, voi käydä huonosti. Suolla ihminen on pieni. Suo on täynnä yllätyksiä ja sen tarjoamat voimakkaat aistielämykset herättävät nukkuvan mielikuvituksemme. Suo aktivoi alitajuista kollektiivista muistiamme: sitä, josta kumpusivat myös esivanhempiemme tarinat ja myytit. Suolla voimme huomata olevamme edelleen osa tätä ketjua, tarinat eivät ole hävinneet minnekään. Retki suolle avoimin aistein varustettuna voi parhaimmillaan tarjota meille mahdollisuuden tutustua syvemmin itseemme ja alitajuntaamme.

Toivottavasti myös tulevaisuudessa Etelä-Suomessa on mahdollisuus kulkea luonnontilaisilla soilla, jotka herättävät meissä pienuuden ja kunnioituksen tunteen ja johdattavat meidät yhteyteen ikivanhan perimätiedon kanssa.

Kirjoittaja on kulttuurintutkija, joka löysi tiensä Luonto-Liittoon ja metsäryhmän toimintaan vuonna 2011. Metsissä kulkeminen inspiroi pohtimaan kulttuurista luontosuhdetta, etenkin kansaperinteen näkökulmasta.