Taajamametsien hallinta tarvitsee tietoa ja demokratiaa

Teksti: Riku Rinnekangas

Anni-Maaria Leppäsen kirjoituksessaan (Metsäblogi 12.5.2015) esille nostama asukasnäkökulma on tärkeä taajamametsiin liittyvien kamppailujen ymmärtämiseksi.

Suomen luonnonsuojeluliiton Kouvolan paikallisyhdistyksellä oli toukokuun puolivälissä taajamametsätilaisuus, jossa olivat keskustelemassa mm. Kouvolan kaupungin nykyinen sekä entinen taajamametsistä vastaava virkamies. Kuulijoita oli kourallinen.

Ilta vahvisti aiempia havaintojani siitä, millä perusteilla Kouvolan taajamametsiä hoidetaan. Sitä määrittää asukkaiden enemmistön mielipide sekä ammattilaisten metsänhoitoon ja metsätalouteen perustuvat käsitykset. Enemmistön mielipiteestä ei tosin ole selvää näyttöä. Esimerkiksi kyseisessä tilaisuudessa metsäammattilaisten ohella ei ollut varsinaisesti ketään muita, jotka olisi tätä enemmistöä edustaneet.

Kun asukkaiden enemmistön ja metsäammattilaisten käsityksiä leimaa vanhakantainen metsätalousajattelu, metsien ekologista ulottuvuutta ei ymmärretä tai edes haluta ymmärtää. Parhaimmillaankin se ymmärretään vajaasti. Tällöin taajamametsien ekologian huomiointi edellyttää asian jatkuvaa esilletuontia niiden toimesta, jotka ymmärtävät taajamametsät luontona, eivätkä ihmiselle hoitovelvoitteita asettavana rasitteena.

Hakkuita, kuten hakkuutarpeita ja -menetelmiä, kohdevalintoja, aikatauluja, jne. voidaan perustella tilanteen mukaan joko populistisilla tai asiantuntijaperusteilla. Näitä perusteluja esittää taajamametsistä vastaava virkamies, joka käyttää toimeenpanovaltaansa mm. tilaamalla metsäsuunnitelmat, muotoilemalla asukaskyselyjen kysymykset, käsittelemällä vastausaineiston, tiedottamalla hakkuista, kuulemalla asukkaita, ohjeistamalla korjuuhenkilöstön jne.

Enemmistö Kouvolan ja uskoakseni koko Suomen asukkaista hyväksyy kehäselityksen taajamametsien käsittelylle: taajamametsiä täytyy hoitaa, koska metsiä yleensä täytyy hoitaa. Näin taajamametsiin kajoaminen voidaan aina oikeuttaa demokratian mukaisena.

Anni-Maaria Leppänen peräänkuuluttaa asukkaiden näkemyksen huomioimista siinä, miten metsiä tulee käsitellä. Tämä on perusteltua kansalaisyhteiskunnan nimissä, mutta se ei tuota varmaa lopputulosta taajamametsien ekologian kannalta. Jos enemmistö on välinpitämättömiä, jotka myötäilevät muutamia äänekkäitä hakkuuintoilijoita, demokratia ja siten oikeus toteutuu.

Tilannekohtaisesti voi tietysti käydä niin, että äänekäs vähemmistö tai jopa asukkaiden enemmistö vaatii tietyn metsän säilyttämistä. Taajamametsistä päättävä virkamies voi silloinkin nojata asiantuntijuuteensa, auktoriteettiinsa tai asemaansa hallintokoneistossa ja torjua vaatimukset.

Taajamametsien hallinnasta vallitseekin usein jatkuva epäselvyys. Vaikka on olemassa kaavat ja hoitosuunnitelmat, metsien kohtalo ratkaistaan helposti tapauskohtaisesti. Kamppailu taajamametsistä on siksi pysyvä olotila. Oman ulottuvuutensa siihen luo julkisuus, perinteinen media sekä sosiaalinen media.

Leppäsen blogitekstissään mainitseman Sipilä et al.in peräänkuuluttama asukkaiden valta lähiympäristöönsä toteutuu ainakin Kouvolassa, kun on kyse siitä, että asukkaat haluavat kaupungin kaatavan esimerkiksi pihoja varjostavia puita. Kaupungin metsäammattilainen kuuntelee asukkaita rajatusti. Puita voidaan tapauskohtaisesti myös säästää ja hakkuista jopa kokonaan pidättäytyä, mutta metsäammattilainen oikeuttaa toimintansa viime kädessä suomalaiseen kulttuuriin syvärakenteeseen iskostuneen ”metsää täytyy hoitaa” -periaatteen kautta. Suojelu ja säästäminen ovat poikkeus säännöstä.

Jotta taajamametsien ympärillä vallitseva kamppailu vähenisi, tulisi puhua taajamamesien hyötyjen (kuten. maisema, virkistys, terveys, ekologia) ohella myös siitä, millaisen tiedon varassa niiden käytöstä päätetään ja millainen tuo päätösprosessi on. Toki jos henkilö ei edes ymmärrä eroa taajamametsän ja talousmetsän välillä, lähtökohta keskustelulle on hankala.

Onkin todellinen viidakko yrittää osoittaa metsäammattilaisille, kuntapäättäjille tai henkistä 50-lukua elävälle asukkaalle kuinka taajamametsien hallinnassa tarvitaan sekä demokratiaa että tietoa. Kumpikaan ei yksin riitä.

Kirjoittaja on Kymenlaakson luonnonsuojelupiirin toiminnanjohtaja.

Metsähallitus hakkaa – Nyt Isosaari

Teksti ja kuvat: Leo Stranius (kirjoitus on alun perin julkaistu Leo Straniuksen henkilökohtaisessa blogissa)

Metsähallitus-IsosaariHelsingin kaupunginvaltuusto teki keskiviikkona 3.9.2014 syysretken Isosaareen ja Vallisaareen. Upeita kohteita.

Valitettavasti Isosaaressa vastassa oli irvokas näky.

Metsähallitus oli hakannut saaren keskuskuusikosta useamman hehtaarin arvokasta metsää.

Kaupunginvaltuuston retkellä oli sopivasti mukana myös Metsähallituksen luontopalveluiden henkilöstöä. Heille hakkuut tulivat yhtä suurena yllätyksenä ja järkytyksenä kuin suurelle osalle mukana olleita kaupunginvaltuutettujakin.

Meille luvattiin selvitys tilanteesta. Kyse on todennäköisesti myrskytuhoaluiden luonnonhoidon nimissä tehdyistä hakkuista. Valitettavasti mopo oli vain karannut käsistä.

Metsähallitus-Isosaari-2Isosaaren osalta on surullista, että hakkuita on tehty juuri nyt, kun saaren käyttöä pohditaan aktiivisesti. Menetys Helsingin luonto- ja virkistysarvoille on melkoinen.

Hiljattain Metsähallituksen julkaiseman selvityksen mukaan ”retkeilijä kokee saavansa yhdestä vierailusta kansallispuistoon hyvinvointia keskimäärin 208 euron arvosta. ”

Tämä reissu oli ilman muuta ja kaikesta huolimatta vähintäänkin tuon arvoinen. Kiitos hienosta retkestä valtuutettu Jarmo Niemiselle ja Metsähallituksen luontopalveluiden väelle!

Oma lukunsa koko sopassa on myös Metsähallituksen ylimitoitetut tuottovaatimukset, jotka johtavat luonnon monimuotoisuuden kannalta liian suuriin hakkuisiin.

Metsähallitus-Isosaari-3Kirjoittaja on ympäristöasiantuntija (HM), Luonto-Liiton toiminnanjohtaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu (vihr).