Metsien Suomi -kampanja levittää virheellistä tietoa metsien suojelusta

Teksti: Lauri Kajander

Useat metsätalouden edistämisorganisaatiot ovat lyöneet jälleen hynttyyt yhteen ja tempaisseet isolla rahalla näyttävän metsäteollisuuden maineenparannus- ja menekinedistämiskampanjan. Metsien Suomi -nimellä tarjoillaan kansalle eri medioissa nätisti paketoituja ja tarkoin mietittyjä viestejä.

MetsienSuomi-suojeluväitteet kuvana 230620
Reippaita väitteitä Metsien Suomi -kampanjan nettisivuilla.

”Yli puolet Euroopan suojelumetsistä on Suomessa”

Yksi Metsien Suomi -kampanjan kärkiviesteistä kuuluu, että Euroopan suojelluista metsistä yli puolet on Suomessa. Kuulostaako uskomattomalta? No eihän se tietenkään totta olekaan.

Metsien suojelun tilastointi on monimutkainen aihe. Erilaisten suojelun toteutustapojen ja rajoitusten voimakkuuden luokittelu ja vertaaminen toisiinsa tuottaa oman päänvaivansa. Toisen suuren ongelman muodostaa metsän määritelmä.

Kitumaata Kolarissa_OMa
Kitumaata Kolarissa. Tämän kaltaiset alueet päätyvät usein koristamaan ”metsien” suojelutilastoja, mutta tarjoavat heikosti turvaa varsinaiselle metsien lajistolle. Kuva: Olli Manninen

Jo pelkästään Suomen omaa metsien suojelun tilastointia luetaan eri yhteyksissä jatkuvasti tarkoitushakuisesti väärin. Myös Metsien Suomi -kampanjan sivuilla kerrotaan, että Suomen metsistä 13 % on suojeltu. Näin suureksi suojeluprosentti saadaan vain laskemalla mukaan lähes puuttomia kitumaita, kuten soita ja tuntureita, sekä alueita, joilla harjoitetaan käytännössä normaalia avohakkuumetsätaloutta (Lisää aiheesta tässä linkissä). Todellisuudessa Suomen tuottavasta metsämaasta eli varsinaisista kunnolla puuta kasvavista metsistä on lakisääteisesti hakkuiden ulkopuolella koko maassa n. 6 %. Suurin osa suojelluista metsistä on Pohjois-Suomessa, Etelä-Suomen metsämaasta on suojeltu vaivaiset alle 3 % (Linkki Luken suojelutilastoihin).

Vaikka jossain muualla metsien suojelusta olisi huolehdittu vielä huonommin kuin Suomessa, suojellun metsän määrä ei Suomessakaan tarjoa pahemmin aihetta henkseleiden paukutteluun. Vertailun vuoksi, YK:ssa sovittujen ns. Aichi -tavoitteiden mukaan suojelun osuus pitäisi nostaa 17 %:iin kattavasti eri elinympäristöissä.

Ilomantsi Valkeajärven Natura-suojelua_OMa
Avohakkuu Valkeajärven Natura-alueella. Nämäkin alueet luetaan tilastoissa suojelualueiksi, jos mukaan otetaan Luken tilastojen luokka ”1B Muut lakisääteiset suojelualueet, varovaiset hakkuut mahdollisia”. Kuva: Olli Manninen

Kun tehdään markkinointikampanjaa, jonka ainoa tavoite on saada vastaanottaja uskomaan suomalaisen metsäteollisuuden suurta kertomusta ja häivyttää kaikki ongelmat, valikoidaan tietenkin rusinat pullasta ja ripotellaan päälle vielä tuhti kerros tomusokeria. Kas näin se käy kansainvälisten suojelutilastojen kohdalla, kolmella kikalla:

  1. Tiputetaan otsikosta yksi olennainen sana pois. Kampanjan sivuja lukemalla kyllä selviää, ettei sielläkään sentään uskota, että Euroopan metsiensuojelusta on yli puolet Suomessa. Kampanjasivuilla väitetään, että Euroopan ”tiukasta suojelusta” yli puolet on Suomessa – siis suojelusta, joka oikeasti rajaa metsät talouskäytön ulkopuolelle. Sekään ei pidä paikkaansa, mutta otsikkoon ja iskulauseekseen kampanja on tiivistänyt väitteensä vielä reippaammaksi ja väittää siis, että kaikista Euroopan tavalla tai toisella suojelluista metsistä puolet on Suomessa.
  2. Noukitaan vertailuun vain yksi luokka tilastosta, jossa eri maiden luokittelu ei ole vertailukelpoista. Metsien Suomi- kampanjassa lähteenä käytetyssä Forest Europen julkaisemassa tilastossa [pdf, s. 160] eri maat ovat itse luokitelleet omat suojelualueensa suojelun voimakkuuden mukaan eri luokkiin. Suomi on ilmoittanut valtaosan suojelupinta-alastaan tiukimpaan ”1.1. No active intervention” -luokkaan, kun taas esimerkiksi Ruotsi on käyttänyt lähinnä toiseksi tiukinta ”1.2 Minimum intervention” -luokkaa. Metsätalouden harjoittaminen on määritelmien mukaan kiellettyä näiden molempien luokkien lisäksi myös tilaston luokassa ”1.3 conservation through active management”, mutta nämä luokat 1.2 ja 1.3 Metsien Suomi -kampanja tietoisesti sivuuttaa.

    Todellisuudessa Suomen ja Ruotsin metsiensuojelutilanne on hyvin samankaltainen. Noukkimalla Euroopan tilastosta vain tiukimman suojelun luokka ja sivuuttamalla muut luokat, saadaan kuitenkin Suomen suojelutilanne näyttämään moninkertaisesti Ruotsia paremmalta. Forest Europen tilastossa luokkiin 1.1-1.3 kuuluvaa metsää, jossa siis määritelmän mukaan pitäisi metsätalouden harjoittamisen olla kiellettyä, on tarkastelualueella yhteensä 19 miljoonaa hehtaaria. Jos Suomesta käytetään ylioptimistista suojelutilastoa, jossa mukana ovat myös niukkapuustoiset kitumaat sekä sellaiset suojelualueet, joilla harjoitetaan metsätaloutta (esim. rantojensuojeluohjema), Suomessa olisi suojeltua metsä- ja kitumaata yhteensä 2,9 miljoonaa hehtaaria. Tämäkin olisi vasta noin 15 % Forest Europen tilaston 19 miljoonasta hehtaarista, ei puolet.

  3. Määritellään Eurooppa uusiksi. Suojelualueiden määrää tarkasteltaessa Venäjä on rajattu kokonaan ulos vertailusta puutteellisen datan perusteella. Eurooppaan kuuluva osa Venäjää on pinta-alaltaan yli kymmenen kertaa suurempi kuin Suomi ja Euroopan jäljellä olevista metsistä valtava osa sijaitsee Venäjällä.Pohjoisen suojelualueverkon kattavuutta on selvitetty erillisessä Barentsin aluetta koskevassa BPAN-hankkeessa. Hankkeen aluerajaus sisältää Luoteis-Venäjän, Pohjois-Suomen sekä Ruotsin ja Norjan pohjoisosat. Eri maiden suojelua on hankkeessa pyritty luokittelemaan yhteismitallisesti. Tuolla tarkastelualueella Venäjällä on tiukasti suojelluksi luokiteltua metsää noin kolmannes enemmän kuin koko Suomessa yhteensä. BPAN-hankkeen tutkimusalueen eteläpuolella Venäjällä on vielä lisää merkittäviä metsiensuojelualueita.
Forest Europe suojelukartta
Metsien Suomi -kampanja käyttää lähteenään Forest Europen julkaisemaa metsiensuojelutilastoa. Eri maiden metsien suojelualueiden luokittelu luokkiin 1.1-1.3 ei ole vertailukelpoista, mikä näkyy räikeästi Suomen ja Ruotsin diagrammeja vertaamalla. Näissä on todellisuudessa melko vastaava suojeluverkosto. Kartasta näkyy myös, mitkä osat Euroopasta eivät ole mukana tilastossa.

Metsien Suomi -kampanjan väite ”Yli puolet Euroopan suojelumetsistä on Suomessa” on siis yksiselitteisesti ja moninkertaisesti pötyä:

  • kampanja puhuu itsekin leipätekstissä vain ”tiukasta suojelusta” eli yhdestä virheellisen tilaston luokasta, mutta kärkiviesti puhuu silti kaikesta suojelusta
  • suojelutilaston luokitusta on luettu tarkoitushakuisesti väärin
  • puheena olevan ”Euroopan” pinta-alasta puuttuu kymmenen kertaa Suomen verran pinta-alaa

Mitä väliä?

Metsien Suomi -kampanjaan käytetään veronmaksajien rahaa suoraan 380 000 euroa. Kampanjaa rahoittavat valtion metsiä hallinnoiva Metsähallitus 250 000 eurolla, Suomen metsäkeskus 50 000 eurolla ja maa- ja metsätalousministeriö 80 000 eurolla. Näitä veronmaksajien osuuksia ei ole kerrottu julkisesti, mutta toimittaja Pekka Juntti selvitti ne kyselemällä rahoittajilta tässä Twitter-ketjussa.

Kampanjan suurin rahoittaja on Suomen Metsäsäätiö 310 000 euron osuudella ja muita kampanjan taustatahoja Metsäteollisuus ry, MTK, Puunjalostusinsinöörit ry, Metsämiesten Säätiö, Paperiliitto ja Teollisuusliitto. Kampanjan käytännön toteutuksesta vastaa Suomen Metsäyhdistys.

Kun Suomen metsäteollisuusyrityksistä jo pelkästään kolme suurinta tekevät vuodessa noin 0,5-1,5 miljardia euroa liikevoittoa jokainen, ja Suomen hakkuumäärät kasvavat vuosi vuodelta uusiin ennätyksiin, voisi kuvitella että ala voisi kustantaa mainoskampanjansa itse. Jos silti jostain kumman syystä veronmaksajien rahaa on markkinointiin pakko käyttää, olisi kohtuullista edes odottaa, ettei kampanjassa levitetä suoranaisia valheita.

Osattiinpa ennenkin

Moni muistaa vuodelta 2017 turvealan lobbausjärjestö Bioenergia ry:n rahoittaman mainoskampanjan, jossa haukuttiin suomalaiset maailman hölmöimmäksi kansaksi ja valehdeltiin turpeenpolton vaikutuksista ympäristöön. Kampanja nostatti aiheellisen kritiikkivyöryn ja veronmaksajien rahaa paloi senkin kampanjan rahoituksessa.
Turhainfo-vastis
Nyt kolme vuotta myöhemmin Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra esittää tuoreessa raportissaan turpeen energiakäytön lopettamista.

Mielikuvamarkkinointi ja tosiasioiden hämärtäminen ovat olleet teollisuuslobbareiden keinopaletissa aina, mutta ennemmin tai myöhemmin tosiasioilla on tapana tulla esiin. Silloin vahvoilla on se teollisuudenala, joka on ottanut aiheuttamansa ongelmat vakavasti ja pyrkinyt muuttamaan toimintaansa. Valikoitujen faktojen sumuverhon takana törttöilijältä taas saattaa lähteä verotuet ja kansalaisten hyväksyntä alta.

Todellinen Metsien Suomi

Tässä lopuksi vielä esimerkin vuoksi muutama tärkeä viesti, jotka Metsien Suomi -kampanjasta tällä kertaa unohtuivat. Toivottavasti ainakin näin merkittävällä julkisella rahoituksella tehdyissä metsäalan kampanjoissa näkyvät tulevaisuudessa myös nämä teemat. Vielä parempi olisi tietysti käyttää nekin eurot metsätalouden aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseen.

Metsätalous on merkittävin syy lajiston uhanalaisuuteen Suomessa

Kiihtyneiden hakkuiden seurauksena Suomen metsien hiilinielu romahti v. 2018 ja hiilen sitoutuminen metsiin väheni koko Suomen autoliikenteen tuottamien hiilipäästöjen verran

Metsätalouden vesistökuormitus on uuden tutkimustiedon mukaan moninkertainen aiempiin arvioihin verrattuna – 20 prosenttia vesistöjen fosforikuormituksesta ja 15 prosenttia typpikuormituksesta on peräisin metsätalouskäyttöön ojitetuilta soilta.

Suomessa yli 100-vuotiaiden metsien pinta-ala on pienentynyt edelleen 2000-luvulla 20 % eli 791 000 hehtaaria. Hävitetty vanhan metsän pinta-ala vastaa yli 80 % Uudenmaan maakunnan pinta-alasta.

Matka Uralille ja takaisin

Teksti ja kuvat: Martti Rajamäki

Se oli pitkään harkittu päätös. Oikeastaan kavereiden rohkaisemana ja suuresta mielenkiinnosta Venäjää ja etenkin luontoa kohtaan lähdin sinne. Nimittäin noin Keski-Suomen kokoiseen Yugud-Va:n kansallispuistoon Komin tasavaltaan!

Kuullessani keväällä 2017 mahdollisuudesta lähteä Komin tasavaltaan ekologiapainottiselle vapaaehtoisleirille olin äärimmäisen iloinen, mutta samalla todella epäileväinen. En ollut ikinä matkustanut yksin missään muualla kuin kerran Ruotsissa. Venäjällä olin käynyt sentään edellisenä vuonna kahdesti ja matkustanut junallakin Kostamuksesta Pietariin. Ehkä eniten kuitenkin jännitti se, etten osannut venäjän kieltä enkä tuntenut leirille osallistujista ketään ennestään. Ennen retken alkua onneksi tutustuin Instagramin välityksellä erääseen petroskoilaiseen leirille lähtijään.

Lähdin juhannuksen jälkeen Leo Tolstoi junalla kohti Moskovaa. Halusin päivän verran nähdä Moskovan. Tavoitteena oli nähdä etenkin puistoja, mahdollisesti Kasvitieteellinen puutarha. Onnekseni minulla on sukulainen, joka tuntee Moskovan hyvin. Häneltä sain neuvoja. Kasvitieteellinen puutarha oli ehtinyt jo mennä kiinni, mutta päädyin onnekseni hienoon puistoon Vladykinon metroaseman lähellä. Jokin eteläinen sammakkolaji kenties kurnutti puiston lammessa ja nuoret hengaili piknikillä.

Matka Moskovasta Pietariin oli pitkä, mutta ei kivinen. Petroskoilainen tyyppi, johon olin Instagramin välityksellä saanut yhteyden, auttoi minua löytämään vaununi ja hyttipaikkani. Hedonistinen luonne kun aina välillä olen, ostin turvallisuuden- ja mukavuudenhaluisesti hyttipaikan välille Moskova-Inta. Junamatka oli lopulta yllättävänkin mukava, kun tutustuin vielä toisena junailupäivänä kahteen muuhun leirille menijään. Sattuipa hytissäni vielä niinkin, että tutustuin sanakirjan välityksellä erääseen rautatieopiskelijaan. Juuri ennen nukahtamista havahduin – lehtikuusia. Kyllä junan ikkunasta näkyi Siperian airut! Ainoa asia, mikä varjosti oli kevään myöhäisyys ja kysymys siitä tulviiko Kozhim -joki niin paljon, ettemme pääse ollenkaan leirille.

juttuun bussirekka
Joukkoliikennettä Uralin malliin. Bussirekalle riittää vähän kevyemminkin rakennettu tieverkko.

Leirillelähtijät kokoontuivat Intan juna-asemalla, joka sijaitsee 40 tunnin junamatkan päässä Moskovasta. Täällä minua olivat vastassa myös Uralin bussirekat, mikä ilmeisesti myös merkitsi tietoa siitä, että luultavasti pääsemme leirille. Koko Venäjän matkan ajan minulla muuten oli alitajuinen ajatus, että jokin odottamaton este saattaa ilmaantua. Intan juna-asemalta lähdimme Uralin bussirekoilla kohti Yugud-Va:n kansallispuistossa sijaitsevaa Sana-Vozhin ”perusleiriä”. Sisällä bussirekassa puhuttiin melkein pelkästään venäjää.

Kozhim-joki.JPG

Hiekkatie oli sangen monttuinen ja paikoin suorastaan katkennut. Jonkin aikaa matkustettuamme näimme Ural -vuoret. Se oli todella sävähdyttävää! Matkalla Intasta Yugud-Va:han näimme paljakkaa, lehtikuusimetsikköjä, tunturikoivikkoa, kuusikoita sekä laajan paloalueen. Pysähdyimme muutaman kerran ottamaan kuvia sekä laittamaan paikoilleen luontopolkuopasteet Kozhim joen rannalle. Kozhim joen rannalla sain ensikosketuksen itäiseen lajistoon: siperianheisiangervoa (Spiraea –sukua?), idänuunilintu sekä tuntematon sinikukkainen kasvi. Lisäksi Kozhim -joen rannalla kasvoi runsaasti tikankonttia. Matka Kozhim -joen yli kohti Sana-Vozhia tehtiin käytännössä hetken virrassa uivilla autoilla. Osaavia kuskeja!

juttuun-kuvaa leirintäalueesta.JPG
Leirialuetta.

Saavuttuamme Sana-Vozhin leiriin laitoimme kantamukset majoituspaikkoihin ja menimme syömään. Leirissä oli oma ruokala, missä keittäjät valmistivat päivittäin aamupalan, lounaan ja päivällisen. Erityisen mielenkiintoista oli se, että toinen keittäjistä oli osittain komi. Hänellä oli vanhoja perinteitäkin ilmeisesti, sillä hän silitteli havunoksia ja lausui niille jotakin kulkiessamme metsässä.

Leirillä oli kolmenlaista ohjelmaa: retkeilyä, vapaaehtoistöitä sekä luentoja ja esityksiä etenkin ympäristönsuojelusta. Läheskään kaikki leirillä eivät puhuneet englantia ja moni, joka olisi osannut puhua englantia sangen hyvin, ei sitä puhunut. Onneksi muutama hyvä tyyppi puhui englantia ja eräs syktyvkarilainen halusi harjoitella englantia ja hänellä kieli kehittyikin valtavasti. Oma englanninkielen taitoni onneksi on melko vahvaa. Suurin osa luennoistakin oli venäjäksi, mutta onneksi leirin toinen koordinaattori tulkkasi minulle kaiken englanniksi.

Kiipesimme yhtenä päivänä Sana-Vozhin viereiselle vuorelle, ilman luontopolkua ja itse asiassa melkein ilman eväitä. En tiedä, tiesikö kovin moni suunnitelman määränpäätä, mutta muutaman tunnin kävelymatkan jälkeen olimme noin 1 300 metriä korkean vuoren huipulla. Reitti oli todella kivikkoinen huipulla ja pelkäisin lähes joka askeleella, kun en ole tottunut rakassa kävelijä. Lähestulkoon kaikki muut vain juoksivat kiviä pitkin, näin hitaan hämäläisen näkökulmasta. Vuoren alarinteessä kuljimme hetken aikaa vanhassa upeassa metsässä. Tosin venäläiset kaverini hämmentyivät todella paljon kertoessani siitä, kuinka ilahtunut olen lahopuun runsaudesta. Venäjällä runsaslahopuustoisuus on monin paikoin niin tavallista. Toinen retkemme kohdistui joen varteen katsomaan harvinaisia kasveja, kivimonumentteja sekä kaunista Balbanyu ja Kozhim -jokien yhtymäkohtaa. Yugud-Va:n alueella kasvaa retkelle osallistuneen asiantuntijan Veronican mukaan 20 endeemistä kasvilajia, joista yksi on Papaver jugorica (kuva alla).

Kozhim -joki ja endeeminen kukka Papaver jugorica.

Vapaaehtoistöihin kuului Sana-Vozhin leirillä ”pihatöissä” auttaminen ja roskapönttöjen tekeminen lajittelua varten, jota Venäjällä ei oikeastaan vielä ole kuin suurimmissa kaupungeissa jollain tasolla. Kannoimme tiiliä yhden rakennuksen korjausurakkaa varten sekä siivoilimme helikopterikenttää metalliromuista.

Roskapönttöjen valmistelua.

Leirillä jokainen piti esitelmän ennakkoon sovitusta aiheesta ja lisäksi kuulimme asiantuntijoiden pitämiä esitelmiä muun muassa kansallispuistoihin ja eri tasoisiin suojelualueisiin liittyen. Pidin oman esitelmäni Karjalan alueen luonnosta. Karjalan Venäjän puoleinen luonto on todella upea ja siellä on erityisesti vanhoja metsiä sekä joitakin hienoja lettoja. Esitelmäni erittäin positiivisesta sävystä olivat todella ilahtuneita leirin petroskoilaiset osallistujat.

Leirillä tapahtui itselleni todella paljon uusia asioita – siis oikeastaanhan kaikki oli uutta. Yksi uusista asioista elämässäni oli haastattelun antaminen englanniksi leristä tehtävää videota varten. Reissun kruunasi äärimmäisen mielenkiintoinen päivä Intan kaupungissa, mistä kaksi leiriläistä oli alunperin kotoisin. Kävin intalaisen kaverini kotona, yhdessä museossa sekä illalla ennen paluumatkaa ravintolassa syömässä.

Erityisesti leiristä jäi mieleen kaikkialla näkyvät vanhat metsät, joihin ei erikseen tarvinnut lähteä, sillä niitä oli kaikkialla. Toki olisi ollut hienoa tehdä muutaman tunnin kävelyretki metsiin erikseen. Lisäksi linnuista ja kasveista kiinnostuneena katselin erityisesti lajistoa. Linnuista toiveenani oli nähdä itäisiä harvinaisuuksia kuten mustakaularastas ja taigakirvinen. Niitä ei näkynyt, mutta lapinuunilinnun ääni kuului yllättäen kaikkialla. Lisäksi havaitsin kolme piekanaa, sepeltaskun, taviokuurnan ja pikkusirkun sekä mahdollisesti hetken laulavan sinipyrstön. Kasvipuolelta Papaver jugorica:n lisäksi erityisen kiehtovaa oli nähdä koko Komin alueella yleinen siperiankärhö sekä pohjanpärskäjuuri, pari mainitakseni.

Kaiken kaikkiaan retki oli eniten silmiäni avaava reissu ikinä ja alun pelosta huolimatta äärimmäisen upea kokemus!