Jäähyväiset Kaitasuolle

kaitasuo 1
Kuva: Maria Kohtala
7. 4 .2019 koitti Urjalassa metsäryhmämme Emmi Liinalaakson, Anni Toikkasen ja allekirjoittaneen projektina arvokkaan avosuon, Kaitasuon, koko talven suunniteltu muistotilaisuus.

Keskustori klo 12.00.

Kokoonnuimme n. 20 ihmisen voimin torilla noustaksemme leppoisan ja mukavan kuskimme Ilkan kyytiin. Bussiin nakkasimme lämpimät mehut ja odottavat aatoksemme. Aamulehden toimittaja Matti Kuusela tarttui alkumatkasta mikrofoniin ja kertoili suhteestaan Kaitasuohon, hänelle se on ollut hyvin rakas aina ja sen tappotyömaata on halunnut seurata vihaisin, surullisin mielin. Anarkistisinkin aatoksin.

Emmi otti tottuneesti bussi-emännän roolin ja matkamme kohti tuhoa ja hävitystä sai alkaa. Bussissa jaoimme kaikille uudelleen sanoitetun ”Maamme-laulun” sanat,  Kaitasuon tilannetta mukaillen. Yhteislaulua on treenailtu talvesta saakka, mm. Keskustorin hyytävässä pakkasessa ja voipi olla, että Itsenäisyyspäivänä tulee laulettua hieman väärin ja uusin sanoin tänä vuonna. 😉

Haastattelin Kaija Hellettä viikkoa ennen tätä muistotilaisuutta huoltoaseman syläkerrassa. Tai lähinnä Annilla ja minulla oli kunnia kuunnella sujuvasti ja kommentoida väliin, kun Kaija (eräopas ja luontokartoittaja ) rautaisella ammattitaidolla, vuosien kokemuksella kertoili yleisesti suoluonnosta. Tämä tallennettiin sanelijalle ja purettiin kyytiläisten ratoksi bussimatkan ajan.

Tienpätkä, joka edesmenneelle Kaitasuolle johtaa, on lohduton näky isoina röykkiöinä kohoilevine kantokasoineen. Raiskattu, tuhottu, häväisty, menetetty. Ihmiset ovat selvästi järkyttyneitä näkemästään. Itsellänikin menevät jälleen kylmät väreet pitkin vartaloa, puistattaa. Hiljaa kävelemme, kuin unessa pitkin viimeistä suoraa jonka päässä on suo, mikä joskus väreili elämää. Nyt hiljaisuuden rikkoo kahden kurjen ylilennon äänet. Ne tulivat paikalle sanomaan hyvästit myös. Pääsivät Aamulehden sivuille; muistoihin, sydämiin, ajatuksiin kaihoisiin.

Saine Ensemblen suotanssijat tekevät improvisoiden taidetta; tanssivat turpeessa, huutavat ikäväänsä ilmoille; rakastuvat menneen suon sylissä. Yleisö katselee lumoutuneena ja vaikuttuneena näkemästään. Kirjailija Anni Kytömäki pitää pienen puheen Kaitasuohon liittyen ja me kuuntelemme hiljaa. Valokuvia otetaan, tunnelma on arvokas.

Lopuksi on laulun aika. ”Oi Kaitasuomme mennyt maa, soi sana murheinen…” laulu raikaa ja jää humisemaan ilmaan. Kolmeen kertaan mahtipontisesti, arvokkaalle suolle kunniaa tehden, joka ihmisen ahneuden tähden on nyt mennyttä. Laulun jälkeen on hiljainen hetki. Ei ennalta sovittu, mutta jokaiselta luonnostaan syntyvä. Rahanhajuinen kuolema on niittänyt tämän upean suon, riistää sen turpeen ja elinvoiman, eliöiden kodin, ihmislapsen turvaisan sylin. Kerros kerrokselta, kokkare kokkareelta.

Raportoinut: Luonto-Liiton Hämeen piirin metsäryhmän Marjaana Tammela

Kaitasuo

Millaista se onkaan
kohdata edessään yksinäinen
Kaitasuo, joka kerran
kauniina syntyi maailmaan

Niin tuhon nielemänä
kahden kurjen siipien alla
loputonna edessäni on
suomaa rakkautta vailla

Maassa pienessä lammikossa
ihmisen jälkeen syntyneessä
vedessä edelleen näen
maaäidin hellivän voiman

Unelmissani olet vehreä
aamuauringon lämmössä niin hohdat
kurkien vanhoissa muistoissa
olet edelleen suojaisa koti

Kerran kasvat ja vielä
loputonna edessäsi kohtaat
aavan värien loiston
suomaan oudon taian

Runo: Joni Mäkinen

 

kaitasuo 2
Kuva: Maria Kohtala

Hämeen piirin metsäryhmän mielenilmaus maamme soiden puolesta Urjalan Kaitasuolla 7.4.2019

IMG-20190327-WA0000
Kuva: Juho Kytömäki

Teksti: Marjaana Tammela

Tuhansia vuosia vanha suo pursuaa elinvoimaa; se tuoksuu, tuntuu, antaa kodin monille eläin- ja kasvilajeille ja ihmisille hetken hengähdyksen arkeen. Se toimii tehokkaana hiilinieluna sitoen hiiltä maaperään. Sen syli on pehmeä ja lämmin, se toivottaa vieraansa tervetulleiksi, niin marjastajat ja retkeilijät kuin taivaanrannan maalaritkin.

Näinhän sen pitäisi mennä. Ja näin oli Kaitasuolla Urjalassakin vielä 2017, kunnes korkein hallinto-oikeus myönsi turpeenottoluvan 9000 vuotta elämää sykkineelle, yhdelle Pirkanmaan arvokkaimmista avosoista.

Syksyllä 2018 perustettu metsäryhmämme päätti kantaa kortensa kekoon maamme kestämättömän ja lyhytnäköisen ilmastopolitiikan vuoksi ja järjestää mielenilmauksen jo turvetuotannolle menetetyllä Kaitasuolla keväällä 2019. Päiväksi valikoitui 7.4., koska talviaikaan paikanpäälle olisi ollut todella vaikea päästä mm. lumitilanteen vuoksi.

Ydinryhmäämme on kuulunut kolme aktiivia, allekirjoittanut sekä Emmi Liinalaakso ja Anni Toikkanen, joiden lisäksi uusiakin kiinnostuneita on tullut ryhmäämme mm. jakelemaan tapahtuman lentolehtisiä Tampereen Keskustorilla. Tammikuun lopussa kävimme pienellä mutta pippurisella porukalla treenaamassa uudelleen protestisanoitettua ”Maamme”-laulua, lähes 30 asteen pakkasessa keskellä Keskustoria.

All-focus
Lauluharjoitukset

Itse aktioon olemme saaneet mukaan kovia nimiä. Vierailevaksi oppaaksemme on lupautunut suota pitkään julkisesti puolustanut ja sen eteen kansalaisaktivistina taistellut Aamulehden toimittaja Matti Kuusela. Saine Ensemblen Suolaulu-hanke ihastuttaa performanssillaan paikalle saapuvia kansalaisia ja käytössämme on myös luontokartoittaja Kaija Helleen suotietämys suo-aiheisen esitelmän muodossa.

Iloiseksi yllätykseksemme meihin otti yhteyttä myös Totuusradio, jonka taajuudelle 98,4 Mhz pääsemme. Esiinnymme bioenergia-aiheisessa ohjelmassa ja hyödynnämme suotapahtumassa taltioitua materiaalia. Emmi saa kunnian edustaa ryhmäämme radiossa ja kertoa projektistamme.

Hienoa, että tulemme saamaan näkyvyyttä, jota ilmaston eteen tehtävä työ todellakin tarvitsee!

Retkeä Kaitasuolle tukevat bussikyytien muodossa Vastedes Ry ja Tampereen Maan Ystävät. Kiitos heille siitä, osallistujille jää maksimissaan 1,5 euron omavastuu-osuus matkoista. Bussi kohti Urjalaa starttaa Keskustorilta 7.4. klo 12.00. Toiveenamme on saada paikalle porukkaa sankoin joukoin ja täyttää Kaitasuo (mustiin pukeutuneilla) jäähyväisten jättäjillä ja tehdä tästä surullisesta tarinasta kuuluisa: herättää ihmisiä tämän tärkeän asian, yhteisen luontomme suojelun suhteen. Koska nyt on pakko.

Suomen luonnon ja koko tiimin puolesta,

Marjaana Tammela

Tapahtuman Facebook-ilmoitus löytyy täältä.

IMG-20190315-WA0017

Kartoittaja sammaltaa – osa II: suot

Teksti: Laura Vuoksenmaa

Soiden kohdalla sammalien merkitys ympäristönsä ja sen ominaisuuksien ilmentäjinä tulee vielä selkeämmin esiin kuin metsissä. Kääpien ja suuren osan jäkälistä puuttuessa sammalet ovat putkilokasvien ohella se lajiryhmä, johon avoimempia soita inventoitaessa huomio kiinnittyy. Suon ravinteisuustaso ja se, vallitseeko siellä rimpi-, väli- vai mätäspinta ovat sammalien lajikoostumukseen eniten vaikuttavia tekijöitä.

Monet koko maassa uhanalaiset tai silmälläpidettävät suolajit ovat sen verran harvinaisia tai vaikeasti tunnistettavia, että ympäristöministeriön sammaltyöryhmän koostamat luontoarvolajit ovat etenkin vähemmän kokeneelle suonkävijälle sammalista helpommin lähestyttäviä ja kertovat kuitenkin hyvin elinympäristönsä ominaisuuksista ja luonnon tilasta. Metsien lajeihin verrattuna soiden sammallajeissa on kenties vähemmän vaihtelua luonnontilaisilla soilla maan etelä- ja pohjoisosien välillä, mutta lähekkäin sijaitsevilla eri ravinteisuustasojen ja puustojen soilla erot voivat olla suuretkin. Soiden mosaiikkimainen, usein eri suotyyppejä sisältävä luonne voi tosin yhdistää pienelle alalle niin tavanomaisia metsälajeja kuin vaateliaita kalkinsuosijoitakin. Erityisesti lettorämeille ja –korville on tyypillistä pienialainen kasvillisuustyyppien vaihtelu.

Vaikka aivan pohjoisimmassa ja karuimmassa Lapissa metsiä inventoitaessa indikaattorisammalia ei juurikaan tapaa, samojen leveyksien soilla sammalet kyllä elelevät ja peilaavat olosuhteitaan siinä missä eteläisemmässäkin Suomessa.

Uskaltaisin pitää monia suolajeja metsälajeihin verrattuna hieman selkeämpinä ja helpompina määrittäjälle, jolla ei ole mikroskooppia käytössään. Moni sammal on habitukseltaan selkeästi ”itsensä näköinen” ja tuntomerkit ovat muutenkin usein makroskooppisia.

Suosammaltajalle hyödyllisiä julkaisuja ovat metsäsammalkirjoituksessa esiteltyjen Nationalnyckeleiden ja BBS Field Guiden lisäksi Eurolan ynnä muiden Oulanka reports -sarjassa ilmestynyt Suokasvillisuusopas, jossa on laajasti eri suotyyppien sammalia (ja putkilokasveja) yleisistä uhanalaisiin. Piirroskuvat, jotka valitettavasti monista ”yleisteoksista” puuttuvat, ovat selkeitä, mutta monilla lajeilla on vielä vanhaa nimistöä. Oulangan suokasvillisuusopasta on näkynyt ainakin yliopistojen kirjastoissa, parhaiten saatavuustiedot saanee ottamalla yhteyttä Oulangan tutkimusasemaan. Keväällä 2016 ilmestynyt Laineen ynnä muiden Sammalten kirjo -kirja (Sata sammalta -kirjan pohjalta mm. maksasammalilla laajennettu) on kohtalaisen hyvä katsaus soiden sammallajistoon sisältäen rahkasammalia, ns. ruskosammalia, soiden maksasammalia ja lähteiden lajeja. Kirja on jaoteltu elinympäristöjen mukaan, mikä voi olla kätevä ominaisuus maastossa. Rahkasammaliin on mahdollista perehtyä syvemmin Laineen ynnä muiden The Intricate Beauty of Sphagnum Mosses -kirjan avulla. 40 rahkasammallajin esittelyn lisäksi jokaisesta lajista on hyvin kattavat mikroskooppituntomerkit ja –kuvat.

Valitsemillani sammallajit ovat ympäristöministeriön sammaltyöryhmän (2013) mukaan luontoarvolajeja, joiden indikaattoriarvo on hyvä. (Rassisammal ja punasirppisammal indikaattoriarvoltaan heikompia pohjoisimmalla kasvillisuusvyöhykkeellä 4.)

IUCN-uhanalaisuusluokat:

  • NT, silmälläpidettävä
  • VU, vaarantunut
  • EN, erittäin uhanalainen
  • CR, äärimmäisen uhanalainen
  • RT, alueellisesti uhanalainen

 


Kultasammal. Kuva: Tuomo Kuitunen
Kultasammal. Kuva: Tuomo Kuitunen

Kultasammal (Tomentypnum nitens) RT

Kultasammalen pitkät, teräväkärkiset lehdet saavat aikaan sinne ominaisen, kiiltävän tupsumaisen olemuksen (”neidon kultatukka”), joka erottuu usein selkeästi rahkasammalmaton seasta. Noin 5-10 cm pitkät, kellanvihreät versot ovat löyhän sulkahaaraisia ja varren alaosasta ruskeamman sävyisiä. Lehdet ovat pitkittäispoimuiset ja keskisuoni ulottuu noin lehden puoleenväliin.

Kultasammal on lettojen väli- ja mätäspintojen laji koko maassa ja sen tapaakin usein samoilta kasvupaikoilta kuin esimerkiksi rassisammalen. Toisinaan sitä voi tavata myös tunturien soistuneilla kohdilla. Pohjois-Suomen letoilla kultasammal on melko yleinen, mutta etelässä taantunut ja alueellisesti uhanalainen.


Rassisammal. Kuva: Tuomo Kuitunen
Rassisammal. Kuva: Tuomo Kuitunen

Rassisammal (Paludella squarrosa) RT

Rassisammalen piippurassimaisesta, pötkömäisestä olemuksesta on hankala erehtyä. Omintakeinen muoto johtuu vahvasti taakäänteisistä, selkeissä riveissä olevista lehdistä. Rassisammalen verso on haaraton ja useimmiten noin 2-5 cm pitkä, yläosastaan kellanvihreä ja alaosastaan juurtumahapsinen ja ruskea. Useimmiten rassisammal kasvaa muiden sammalien, kuten heterahkasammalen, seassa, mutta toisinaan voi törmätä lähes pelkästä rassisammalestakin koostuviin laikkuihin.

Rassisammal esiintyy lettoisilla paikoilla koko maassa. Pohjoisemmassa se on yleinen ravinteisemmilla kasvupaikoilla, mutta Etelä-Suomessa rassisammal on alueellisesti uhanalainen ja harvinaisempi.


Mustapääsammal. Kuva: Laura Vuoksenmaa
Mustapääsammal. Kuva: Laura Vuoksenmaa

Mustapääsammal (Catoscopium nigritum) RT

Mustapääsammal on pieni lettojen lehtisammal, jonka tunnistaa parhaiten verson selkeästä värirajasta ja tumman punaruskeasta, golfmailamaisesta itiöpesäkkeestä pitkine perineen. Pesäkkeitä on yleensä melko runsaasti. Verso on yleensä noin 2-5 cm pitkä, yläosastaan vaaleanvihreä, alaosastaan tumma ja huovastoinen. Mustapääsammalen harittavat lehdet ovat ehytlaitaiset ja teräväkärkiset, keskisuoni näkyy selkeästi.

Vaateliaimpiin lettolajeihin kuuluva sammal kasvaa tuppaina runsasravinteisten, kalkkivaikutteisten lettojen väli- ja rimpipinnoilla. Mustapääsammal on yleisin Pohjois-Suomen kalkkialueilla, etelässä harvinainen ja alueellisesti uhanalainen laji.


Sirppihuurresammal

Sirppihuurresammal. Kuva: Laura Vuoksenmaa
Sirppihuurresammal. Kuvat: Laura Vuoksenmaa

Sirppihuurresammal (Palustriella falcata) NT, RT

Sirppihuurresammalkasvuston kullankiiltoinen sävy erottuu usein jo kauas. 5-10 senttimetriä pitkä verso on melko vankka ja epäsäännöllisehkön sulkahaarainen, joskin kärkiosa on yleensä haaraton. Sirppimäisen muotoisissa lehdissä on selkeät pitkittäispoimut ja vahva keskisuoni. Varren juurtumahapset saavat verson näyttämään himmeältä, mistä huurresammalet ovat saaneet nimensäkin. Omien havaintojeni perusteella sirppihuurresammal on muita huurresammalia selkeämmin kullanhohtoinen ja epämääräisemmin haaroittunut, vaikka huurresammalien tuntomerkit kannattaa silti tarkistaa hyvin. Huurresammallajien erottaminen toisistaan voi toisinaan olla hankalaa, mutta olen ottanut tämän lajin silti mukaan osoittamaan huurresammallähteitä luontotyyppinä.

Eutrofinen sirppihuurresammal kasvaa lähteiköissä ja tihkupinnoilla, usein lähdepurojen läheisyydessä. Sirppihuurresammalta esiintyy koko Suomessa, mutta eniten sitä on Pohjois-Suomen kalkkialueilla. Huurresammallähteiköt kuuluvat EU:n luontodirektiivin ensisijaisesti suojeltaviin luontotyyppeihin.


Pallopäärahkasammal2

Pallopäärahkasammal. Kuvat: Tuomo Kuitunen
Pallopäärahkasammal. Kuvat: Tuomo Kuitunen

Pallopäärahkasammal (Sphagnum wulfianum)

Pallopäärahkasammalen huomaa maastossa pampulamaisesta latvastaan ja usein punaisen- ja vihreänkirjavasta väristään. Sammalen verso on pötkömäinen, helposti yli 10 cm pitkä ja haarat etenkin yläosassa melko tiheässä. Tummaa vartta ei juuri näy sitä vasten olevien alaspäin osoittavien haarojen välistä. Verson tuntuma on hyvin vankka, lähes jäykkä. Varsilehden muoto on pyöristynyt tasasivuinen kolmio.

Pallopäärahkasammalen voi löytää korpien mätäspinnoilta ja kangasmetsien soistumakohdista. Lähes koko Suomessa pohjoisinta Lappia lukuunottamatta esiintyvä pallopäärahkasammal on luonnontilaisen korven ilmentäjä. Pallopäärahkasammal on kansainvälinen vastuulaji.


Punasirppisammal. Kuva: Laura Vuoksenmaa
Punasirppisammal. Kuva: Laura Vuoksenmaa

Punasirppisammal (Sarmentypnum sarmentosum) RT

Punasirppisammal on melko kookas, olemukseltaan särmikäs, mustanpuhuvan vihreä-tummanpunainen sammal. Piikkimäisinä harottavien, hieman lusikkamaisten lehtien kärjet ovat tylpät, eikä keskisuoni ulotu aivan kärkeen asti. Verso on 5-10 cm pitkä ja roteva, haaroo epäsäännöllisesti ja niuhahkosti.

Meso-eutrofinen punasirppisammal viihtyy letoilla, tihkupinnoilla ja lähteiden reunamilla. Pohjoisessa Suomessa punasirppisammal on yleisehkö, etelässä harvinainen ja taantunut.

 


Lähteet omien maastohavaintojen lisäksi:


Kirjoittaja on Luonto-Liiton metsäjaoston jäsen, Pohjois-Suomen piirin metsävastaava sekä sammalharrastaja, jota kiehtovat myös muut indikaattorilajiryhmät.

Päivän laji: kuusenpiilojäkälä – korpikuusten vaarantunut kauneuspilkku

Teksti ja kuvat: Olli Manninen

Kuusenpiilojäkälä (Arthonia leucopellaea) on erinomainen arvokkaiden vanhapuustoisten korpien indikaattori. Korpien ohella lajia voi löytää puronvarsimetsistä sekä joskus rämeiltä. Lajin levinneisyys on Suomessa eteläinen ja se on kärsinyt paljon ojituksista ja hakkuista. Kuusenpiilojäkälä kasvaa vanhoilla elävillä kuusilla tai joskus muillakin puilla, hyvin usein samoilla rungoilla kuin kuusenhärmäjäkälä (Lecanactis abietina). Aluksi esiintymät tulevat kuoren uloimmille palasille, josta se voi levitä laajemmallekin.

Kuusenpiilojäkälä on erinomainen arvokkaiden vanhapuustoisten korpien indikaattori. Kuva: Olli Manninen
Kuusenpiilojäkälä on erinomainen arvokkaiden vanhapuustoisten korpien indikaattori. Kuva: Olli Manninen

Tämä rupijäkälälaji on poikkeuksellisen vaihteleva väritykseltään. Sekovarsi voi olla kellertävä, punertava, vihertävä tai jopa valkoinen! Itiäpesäkkeet ovat mustia, epäselvärajaisia ja vanhemmiten reunaltaan mutkittelevia. Ruotsalaisten mielestä nämä muistuttavat kissantassuja, tästä ruotsinkielinen nimikin (kattfotslav).

Uhanalaisuudeltaan uusenpiilojäkälä on luokiteltu vaarantuneeksi (VU). Uhanalaisuuden aiheuttajia ovat metsätaloustoimien aiheuttamat vanhojen metsien ja kookkaiden puiden väheneminen sekä korpien ojitukset. Lajin tulevaisuuden turvaamiseksi korpien suojelua tulee lisätä eteläisessä Suomessa. Myös ennallistamistoimet ojitetuilla esiintymispaikoilla saattavat auttaa lajia selviytymään. Korpien suojelutilanteen parantaminen on yksi uuden soidensuojelun täydennysohjelman päätavoitteista. Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) keskeytti pitkään valmistellun soidensuojelun täydennysohjelman juuri ennen maanomistajakuulemisten alkamista.

Luonto-Liiton metsäryhmän kartoittajat löysivät kuusenpiilojäkälää UPM:n omistamasta Viilijaakonkorvesta. Korpi on osa Sammalisenvuorten aluetta, jonka suojelua luontojärjestöt ovat esittäneet jo vuonna 2008. Kuva: Olli Manninen
Luonto-Liiton metsäryhmän kartoittajat löysivät kuusenpiilojäkälää tästä UPM:n omistamasta komeasta korvesta. Viili-Jaakonkorpi on osa Lammin Sammalisenvuorten aluetta, jonka suojelua luontojärjestöt ovat esittäneet jo vuonna 2008 [katso linkki]. Aluetta ei ole suojeltu. Kuva: Olli Manninen
***
Päivän laji -sarjassamme julkaistu:

Suomalainen suolla – suon kulttuurisista ja symbolisista merkityksistä

Teksti: Kati Tiitola

Kuumana käyvän suokeskustelun innoittamana päätin laatia blogikirjoituksen soiden merkityksestä suomalaisessa kansanperinteessä. Maamme on yksi maailman soisimmista maista, joten suolla on luonnollisesti ollut suuri merkitys suomalaisille kautta aikojen. Siitä kertoo jo rikas suosanastomme.

Patvinsuo. Kuva: Kati Tiitola.
Patvinsuo. Kuva: Kati Tiitola.

Yksi vaikuttavimmista ja mieleenpainuvimmista luontokokemuksistani on suolammessa uiminen lämpimänä toukokuisena päivänä. Suopursulta tuoksuva tumma vesi ja sinne laskeutuminen pehmeältä sammalmättäältä tuntuu laskeutumiselta tuntemattoman syliin, pohjaa ei ole näkyvissä, tuntuu siltä kuin tumman veden sisällä voisi olla mitä vain. Suo on otettava vastaan kaikilla aisteilla. Se symboloi porttia tuntemattomaan, salaperäiseen, tuonpuoleiseen unien alitajuiseen maailmaan. Kaikista luonnonvesistä hoitavin on mielestäni nimenomaan tumma, suopursulta tuoksuva humuspitoinen suolammen vesi. Sinne laskeutuessaan ei voi olla välinpitämätön tai omissa ajatuksissaan: suolampi vaikuttavuudessaan ja aistirikkaudessaan herkistää aistit ja mielen kokemaan, olemaan läsnä.

Miettiessäni suon merkityksiä kansanperinteessämme, ensimmäisenä mieleeni nousevat kuolema ja tuonpuoleinen ja toisaalta rikkaudet ja suuri onni, jota suo voi rohkealle kulkijalleen tarjota. Suohon liittyy ratkaisemattomia arvoituksia. Isokyrön Leväluhdasta löydettiin tuhat vuotta sitten sinne upotettujen pienikokoisten ihmisten kallot. Soista on ympäri Eurooppaa löydetty hyvin säilyneitä muinaisten ihmisten ruumiita, jotka kertovat uskomuksista, joissa suota on pidetty porttina tämän- ja tuonpuoleisen välillä. Suo on näytellyt osaansa myös lähihistoriaan sijoittuneissa ratkaisemattomissa arvoituksissa, näistä tunnetuimpana Kyllikki Saaren suohauta ja ratkaisematon murhamysteeri 1950 -luvulla.

Aarteet ja rikkaudet liittyvät suohon salaperäisten aarnivalkeiden muodossa. Aarnivalkeat eli virvatulet näyttivät onnekkaalle kulkijalle usein suolle haudatun aarteen paikan. Aarretta vartioi henkiolento Aarni tai Kratti, josta valon uskottiin olevan lähtöisin. Toki suo on tarjonnut aarteitaan myös ravitsemuksellisesti tärkeiden hillan ja karpalon muodossa.

Akseli Gallen-Kallela: Joukahaisen kosto. Kuva: Wikimedia Commons.
Akseli Gallen-Kallela: Joukahaisen kosto. Kuva: Wikimedia Commons.

Kalevalaisessa kansanrunoudessa suo mainitaan usein. Ehkäpä tunnetuimpana suo-kuvastona suomalaisten mieleen on iskostunut Väinämöinen laulamassa Joukahaista suohon. Muinaiselle suomalaiselle oli tärkeää olla tietoinen asioiden syntyperistä. Raudan synty -runossa raudan kerrotaan ensimmäisen kerran löydetyn suolta suden käpälänpainanteista, josta Seppo Ilmarinen sen keräsi ja ryhtyi työstämään sitä pajassaan. Suolla on osuutensa myös esimerkiksi suden synnyssä. Suolla viihtyvistä kasveista muun muassa suopursua on käytetty monipuolisesti esimerkiksi hengitysteiden avaamiseen, reuman ja ihotautien hoitoon, koin ja syöpäläisten karkottamiseen sekä kasvivärjäykseen.

Kahlitsematon ja ojittamaton luonnontilainen suo haastaa ihmisen: sitä ei voi hallita, sitä täytyy lähestyä herkästi tunnustellen ja kunnioittaen. Se ei edusta suoraviivaisuutta ja ennalta-arvattavuutta vaan haastaa tehokkuusajattelun läpäisemän nykyihmisen astumaan alueelle, jota ei voi ennakoida, joka pakottaa olemaan läsnä ja tiedostamaan jokaisen askeleen. Jos lähtee kiirehtimään, voi käydä huonosti. Suolla ihminen on pieni. Suo on täynnä yllätyksiä ja sen tarjoamat voimakkaat aistielämykset herättävät nukkuvan mielikuvituksemme. Suo aktivoi alitajuista kollektiivista muistiamme: sitä, josta kumpusivat myös esivanhempiemme tarinat ja myytit. Suolla voimme huomata olevamme edelleen osa tätä ketjua, tarinat eivät ole hävinneet minnekään. Retki suolle avoimin aistein varustettuna voi parhaimmillaan tarjota meille mahdollisuuden tutustua syvemmin itseemme ja alitajuntaamme.

Toivottavasti myös tulevaisuudessa Etelä-Suomessa on mahdollisuus kulkea luonnontilaisilla soilla, jotka herättävät meissä pienuuden ja kunnioituksen tunteen ja johdattavat meidät yhteyteen ikivanhan perimätiedon kanssa.

Kirjoittaja on kulttuurintutkija, joka löysi tiensä Luonto-Liittoon ja metsäryhmän toimintaan vuonna 2011. Metsissä kulkeminen inspiroi pohtimaan kulttuurista luontosuhdetta, etenkin kansaperinteen näkökulmasta.

Päivän laji: aarninappu

Teksti ja kuva: Olli Manninen 
Aarninappu (Pseudographis pinicola) on vanhojen, hitaasti kasvaneiden kuusten kuorella elävä kotelosieni. Isäntäpuut ovat usein kitukasvuisia eivätkä kovin järeitä. Otollisimmat paikat lajille ovat soiden laitamien kitukuusikot, korvet ja muut pienilmastoltaan kosteat vanhoja, mielellään hieman vinoon kasvavia kuusia sisältävät metsät ja suot. Aarninappu on uhanalaisuusarvioinnissa luokiteltu vaarantuneeksi (VU).
Aarninapun otollisimpia kasvupaikkoja ovat soiden laitamien kitukuusikot, korvet ja muut pienilmastoltaan kosteat vanhoja, mielellään hieman vinoon kasvavia kuusia sisältävät metsät ja suot. Kuva: Olli Manninen
Aarninappu on helpointa tunnistaa kosteana vaikkapa sateen jälkeen. Silloin keskustan keltaoranssi väri tulee esiin ja kotelomaljat voivat turvota lähes pyöreiksi. Kuivana ne käpristyvät laidoiltaan kokoon muistuttaen pikkuriikkistä kahvipapua. Kuva: Olli Manninen

Tämä vain 1-2mm leveitä kotelomaljoja tekevä laji olisi vaikea löytää, ellei sillä olisi niin selkeät vaatimukset kasvupaikalleen. Otollisten paikkojen kuusten kuorta tutkien sen voi kyllä löytää paljainkin silmin. Helpointa laji on tunnistaa kosteana vaikkapa sateen jälkeen. Silloin keskustan keltaoranssi väri tulee esiin ja kotelomaljat voivat turvota lähes pyöreiksi. Kuivana ne käpristyvät laidoiltaan kokoon muistuttaen pikkuriikkistä kahvipapua.

Aarninapun otollisimpia kasvupaikkoja ovat soiden laitamien kitukuusikot, korvet ja muut pienilmastoltaan kosteat vanhoja, mielellään hieman vinoon kasvavia kuusia sisältävät metsät ja suot. Kuva: Olli Manninen
Aarninapun otollisimpia kasvupaikkoja ovat soiden laitamien kitukuusikot, korvet ja muut pienilmastoltaan kosteat vanhoja, mielellään hieman vinoon kasvavia kuusia sisältävät metsät ja suot. Kuva: Olli Manninen
Levinneisyydeltään laji on pohjoinen: Lapin ojittamattomien soiden laiteiden kuusilta sitä löytyy melko usein. Kenties eteläisin löytö Suomesta on Vesijaon alueelta, suojelemattomasta korvesta Luonto-Liiton inventoijien löytämä esiintymä. Laji oli vielä muutama vuosi sitten Suomessa hyvin huonosti tunnettu. Luonto-Liiton Pohjois-Ruotsissa maastoinventointeja tehneet aktiivit tutustuivat lajiin, jota Ruotsissa käytetään vanhojen, suojelunarvoisten metsien indikaattorina. Suomesta ei tuolloin ollut kuin muutama löytö tästä lajista eikä sillä vielä ollut suomenkielistä nimeäkään!
***
Päivän laji -sarjassamme aiemmin julkaistu:

Päivän laji: nevamesisieni

Teksti: Martti Rajamäki ja Tea von Bonsdorff
Kuva: Tapio Kekki

Uhanalainen nevamesisieni on taantunut soiden ojitusten seurauksena. Kuva: Tapio Kekki
Uhanalainen nevamesisieni on taantunut soiden ojitusten seurauksena. Kuva: Tapio Kekki

”Kappas, renkaaton mesisieni avosuolla… Mikä ihme tämä on! Hmm… ai niin sellainen kuin nevamesisienihän on olemassa.” Näin voisi luonnehtia törmäämistä tähän etupäässä avosoilla viihtyvään vaarantuneeseen (VU) sieneen. Nevamesisieni (Armillaria ectypa) on yksi harvoista avosoilla viihtyvistä kookkaista suursienilajeista.

Nevamesisieni viihtyy märillä ohutturpeisilla keskiravinteisilla nevoilla ja letoilla, luhtarannoilla ja kalliosoistumissa. Nevamesisienen itiöemän löytää järviruoko- ja sarakasvustoista, mutta myös rahkasammalikosta. Itiöemä nousee usein pullosaran lahoavista tyviosista.

Nevamesisieni on harvinaisehko ja taantunut, vaarantuneeksi arvioitu sienilaji. Sille on koitunut kohtaloksi samat tekijät kuin muillekin soiden lajeille eli ennen kaikkea ojittaminen ja turpeenkaivuu. Laji on vahvasti pohjoispainotteinen, eniten esiintymiä on aapasoilla ja sieni harvinaistuu selvästi etelää kohti tultaessa.

***

Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) keskeytti pitkään valmistellun soidensuojelun täydennysohjelman juuri ennen maanomistajakuulemisten alkamista.

Suojellaansuot

Päivän laji: riekko – soiden kuukkeli

Teksti: Kukka Kyrö
Kuva: Teemu Saloriutta

Riekko katosi soiden mukana Etelä-Suomesta. Kuva: Teemu Saloriutta
Riekko katosi soiden mukana Etelä-Suomesta. Kuva: Teemu Saloriutta

Monet luulevat riekon olevan vain pohjoisten metsien ja tuntureiden laji. Kuitenkin vielä 1900-luvun alkupuolella riekko oli yleinen Etelä-Suomessakin. Sitten alkoivat soiden ojitukset ja turpeenkaivuu.

Siinä missä vanhojen metsien hakkuut veivät kuukkelit, koitui soiden hävittäminen riekon kohtaloksi Etelä-Suomessa. Etelässä riekko on nimittäin varsinainen suospesialisti ja paikkalintuna se on erityisen haavoittuvainen elinympäristönsä katoamiselle. Suo on riekolle koti, soidinpaikka ja valmiiksi katettu ruokapöytä. Soiden reunametsät taas tarjoavat riekoille tärkeitä suoja- ja pesäpaikkoja. Riekko on tärkeä soiden indikaattorilaji, jonka löytyminen viittaa lähes aina suon korkeisiin luontoarvoihin.

Riekko on luokiteltu koko Suomessa silmälläpidettäväksi (NT) ja Lapin eteläpuolella alueellisesti uhanalaiseksi (RT). Hemiboreaaliselta vyöhykkeeltä riekko on hävinnyt (RE).

***

Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) keskeytti pitkään valmistellun soidensuojelun täydennysohjelman juuri ennen maanomistajakuulemisten alkamista.

Suojellaansuot

Suojellaan suot -kampanja käynnistyi

Luonto-Liiton metsäryhmä käynnisti #suojellaansuot -kampanjan.

Suojellaansuot

Emme hyväksy uhanalaisen suoluonnon käyttämistä poliittisena pelinappulana.

Vaadimme, että ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen huolehtii soidensuojelun täydennysohjelman toteutuksesta hallitusohjelmassa sovitulla tavalla, vuosia kestäneen asiantuntijavalmistelun mukaisesti. Jos olet samaa mieltä, sano se ääneen!

Jaa oheista ja Luonto-Liiton Facebook-sivulta löytyvää kuvaa Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa hashtageilla #suojellaansuot #sannigrahnlaasonen #suotsanninvastuulla #soidensuojelu

Twitterissä muista myös @sannigrahn

Voit myös ottaa viikonlopun suoretkellä oman selfien tai muun kuvan ja jakaa napakat terveisesi somessa. Muista #suojellaansuot

Haasta kaverisi mukaan!

Viime hetken joululahjavinkit metsien ystäville

Kuva: Suvi Kervinen
Kuva: Suvi Kervinen

1) Lahjoitus metsien suojeluun

Toivota läheisellesi sekä metsille rauhallista joulua tukemalla Luonto-Liiton metsäryhmän metsiensuojelutyötä. Lahjan saajalle voit tulostaa joko värillisen tai mustavalkoisen lahjakirjan. Värillinen lahjakirja on ladattavissa pdf-tiedostona täältä ja mustavalkoinen lahjakirja täältä.

Maksa haluamasi lahjoitussumma Luonto-Liitto ry:n tilille:
IBAN: FI62 1574 3007 1006 37
BIC: NDEAFIHH

Merkitse tilisiirron viestikenttään ”lahjoitus metsätoimintaan”.

Rahankeräyslupa * Keräysluvan saaja: Luonto-Liitto ry * Keräysluvan myöntäjä: Poliisihallitus * Keräysluvan numero: 2020/2013/1235 * Myöntämisajankohta: 3.6.2013 * Toimeenpanoaika: 1.7.2013–30.6.2015 * Toimeenpanoalue: koko maa Ahvenanmaata lukuunottamatta * Kerättävien varojen käyttötarkoitus: Kerätyt varat käytetään lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristötoiminnan, kerho- ja leiritoiminnan toteuttamiseen sekä koulujen kerho-, oppilaskunta- ja opintotoiminnan tukemiseksi. Kerätyillä varoilla tuotetaan materiaaleja sekä järjestetään koulutusta, leirejä, kursseja, retkiä ja luentoja.

Kuva: Emilia Pippola
Kuva: Emilia Pippola

2) Metsäretki

Anna sukulaisellesi tai ystävällesi lahjaksi retki metsään tai suolle. Askartele lahjan saajalle lahjakortti. Retki voi suuntautua pieneen lähimetsään tai suureen metsään kauemmas ja retki voi olla lyhyt tai pitkä. Vinkkejä retkikohteista voit etsiä esimerkiksi luonnonsuojelujärjestöjen Kansallisomaisuus turvaan -suojeluesityksestä, johon on koottu suojelemattomia, arvokkaita metsäalueita valtion mailta.