Tämä ei ole enää metsä

Näissä kuvissa ei ole metsää.

Nämä yli 100 vuotiaat männyt, kelot, lahopuut, varvut, pensaat ja kalliot eivät ole enää metsää. Ne ovat Kruunuvuorenrannan asuinaluetta.
Näin kaavassa lukee. Kun kaava on lainvoimainen, metsä lakkaa olemasta. Seuraa välitila, jossa alueelle jäävä elämä odottaa rakentamisen alkamista, puiden kaatoa ja kallion räjäyttämistä.


Stansvikinkallioiden kaava on lainvoimainen. Uhanalaisten lajit ja luontotyypit ovat menettäneet merkityksensä. Paikallisaktiivien 18 vuotta kestänyt, korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti edennyt taistelu metsän puolesta on hävitty.
Mutta metsä on yhä olemassa. Se elää yhä.


Istun kuvien metsässä juuri nyt, lahopuun päällä kuusen oksien varjossa.


Jossain laulaa mustarastas. Leppäkerttu kiipeä viereisessä mustikanvarvussa ja perhonen lennähtää hetkeksi käsivarrelleni. Kaikki metsän lukuisat asukkaat, ötökät, sienet, kasvit, linnut, eläimet… ne ovat yhä täällä, elossa ja olemassa.


Olen Stansvikinkalliolla, joiden rakentamispäätös hyväksyttiin valtuustossa vuonna 2018. Helsingin hallinto-oikeus kumosi vuonna 2019 päätöksen riittämättömien luontoselvitysten johdosta, mutta kaupunki valitti kumoamispäätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka hyväksyi vuonna 2020 kaupungin valituksen. Nyt alueelle on lupa rakentaa asuntoja 2000 ihmiselle.


Tähän mennessä adressin alueen säilyttämiseksi on allekirjoittanut 3447 ihmistä.


Stansvikin alue kokonaisuudessaan on mainittu yhdeksi Helsingin merkittävimmistä monimuotoisista luontokohteista ja se löytyy muun muassa luonnonsuojelujärjestöjen arvometsäesityksestä. Kaupungin omassa karttapalvelussa (kartta.hel.fi) asuinalueeksi kaavoitettu Stansvikinkallio on lähes kokonaisuudessaan merkattu arvokkaaksi metsäkohteeksi ja tärkeäksi lintualueeksi, suurelta osin tärkeäksi lepakkoalueeksi sekä monin paikoin uhanalaisen lahokaviosammaleen elinympäristöksi tai tukialueeksi. Alueelta on myös löytynyt monia vanhan metsän indikaattorilajeja, ja siellä on useampi uhanalainen luontotyyppi. Se on vanha, luonnontilainen ja monimuotoinen metsä. Juuri sellainen, jonka kaltaiset EU:n uusi biodiversiteettistrategiakin vaatii suojelemaan.


Samalla kun toisaalla kehitetään keinoja bioiversiteettikadon ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi, maailman toimivin kaupunki Helsinki toimii aktiivisesti niiden kiihdyttäjänä. Stansvikinkallioiden lisäksi rakentaminen uhkaa lukuisia muita metsäkohteita. Matokallion metsä, Honkasuo, Kivikonlaita, Karhunkaatajan metsä, Riistavuoren, Kumpulan vaahteralehto… Jos Helsingin suunnitelmat pysyvät ennallaan mitään näistä metsistä ei pian enää ole.


Suomessa tuhoutuu 19 000 hehtaaria metsää muun maankäytön, kuten pellonraivauksen ja rakentamisen tieltä. Se tarkoittaa 52 hehtaaria päivässä. Maailmassa metsää katoaa yhden jalkapallokentän (tai jäähallin, kuten Matokallion metsän tapauksessa), joka kolmas sekunti.


Vaikka kaupunkimetsät ovatkin pieniä, ne ovat sitäkin arvokkaampia monimuotoisuuskeskittymiä. Useat kaupunkimetsät ovat saaneet olla metsätalouskäytön ulkopuolella kauan ja niiden luonto on saanut kehittyä virkistyskäytöstä huolimatta varsin luonnontilaisina. Niiden säilyttäminen voi tuntua pieneltä asialta, mutta todellisuudessa ne saattavat olla usean uhanalaisen lajin viimeisiä turvapaikkoja. Samalla tuhotaan jotain ihmisille rakasta. Lapsuuden leikkipaikkoja, lenkkipolkuja, turvapaikkoja kiireen, stressin ja helteen keskellä.


Stansvikinkallioiden vanhimmat puut ovat yli 300-vuotiaita. Ne ovat vanhempia kuin kukaan kaavaa suunnittelemassa ollut virkamies, sen puolesta äänestänyt kuntapoliitikko tai yksikään uudelle asuinalueelle muuttavista ihmisistä.


Istun täällä, puun alla varjossa, piilossa katseilta ja helteeltä. Kuvittelen hetken ympärilleni asvaltoidun tien, kerrostalot, pienen puiston joka alueen keskelle aiotaan jättää kuin muistona metsästä. Kuumuus hohkaa asvaltista ja heijastuu seinistä. Ilma seisoo ja ympärillä vallitsevat harmaan eri sävyt.


Karistan ajatuksen pois ja palaan metsään.


Se on yhä täällä. Se on yhä elossa.


Metsä on olemassa, sanoi kaava mitä tahansa. Haluan, että se on olemassa vielä vuoden 2022 jälkeenkin.
Ei anneta sen kaatua.

17.-18.7. Luonto-Liiton metsäryhmäläiset järjestävät Stansvikin kaavankaatajaiset yhdessä paikallisaktiivien kanssa, telttailevat Stansvikinkallioiden alueella ja vaativat kaupungilta tämän ja muiden luontoa tuhoavien kaavahankkeiden perumista. Lisätietoa tapahtumasta löydät facebook-tapahtumasta: https://fb.me/e/1BgjK2lat
Metsäryhmäläiset jäävät yöksi telttailemaan alueelle muistutuksena siitä, etteivät hyväksy tämän, tai minkään muunkaan metsän kaatamista rakentamisen tieltä.
Kaadetaan kaava, ei metsää.

Teksti ja kuvat: Ida Korhonen

Jäähyväiset Kaitasuolle

kaitasuo 1
Kuva: Maria Kohtala

7. 4 .2019 koitti Urjalassa metsäryhmämme Emmi Liinalaakson, Anni Toikkasen ja allekirjoittaneen projektina arvokkaan avosuon, Kaitasuon, koko talven suunniteltu muistotilaisuus.

Keskustori klo 12.00.

Kokoonnuimme n. 20 ihmisen voimin torilla noustaksemme leppoisan ja mukavan kuskimme Ilkan kyytiin. Bussiin nakkasimme lämpimät mehut ja odottavat aatoksemme. Aamulehden toimittaja Matti Kuusela tarttui alkumatkasta mikrofoniin ja kertoili suhteestaan Kaitasuohon, hänelle se on ollut hyvin rakas aina ja sen tappotyömaata on halunnut seurata vihaisin, surullisin mielin. Anarkistisinkin aatoksin.

Emmi otti tottuneesti bussi-emännän roolin ja matkamme kohti tuhoa ja hävitystä sai alkaa. Bussissa jaoimme kaikille uudelleen sanoitetun ”Maamme-laulun” sanat,  Kaitasuon tilannetta mukaillen. Yhteislaulua on treenailtu talvesta saakka, mm. Keskustorin hyytävässä pakkasessa ja voipi olla, että Itsenäisyyspäivänä tulee laulettua hieman väärin ja uusin sanoin tänä vuonna. 😉

Haastattelin Kaija Hellettä viikkoa ennen tätä muistotilaisuutta huoltoaseman syläkerrassa. Tai lähinnä Annilla ja minulla oli kunnia kuunnella sujuvasti ja kommentoida väliin, kun Kaija (eräopas ja luontokartoittaja ) rautaisella ammattitaidolla, vuosien kokemuksella kertoili yleisesti suoluonnosta. Tämä tallennettiin sanelijalle ja purettiin kyytiläisten ratoksi bussimatkan ajan.

Tienpätkä, joka edesmenneelle Kaitasuolle johtaa, on lohduton näky isoina röykkiöinä kohoilevine kantokasoineen. Raiskattu, tuhottu, häväisty, menetetty. Ihmiset ovat selvästi järkyttyneitä näkemästään. Itsellänikin menevät jälleen kylmät väreet pitkin vartaloa, puistattaa. Hiljaa kävelemme, kuin unessa pitkin viimeistä suoraa jonka päässä on suo, mikä joskus väreili elämää. Nyt hiljaisuuden rikkoo kahden kurjen ylilennon äänet. Ne tulivat paikalle sanomaan hyvästit myös. Pääsivät Aamulehden sivuille; muistoihin, sydämiin, ajatuksiin kaihoisiin.

Saine Ensemblen suotanssijat tekevät improvisoiden taidetta; tanssivat turpeessa, huutavat ikäväänsä ilmoille; rakastuvat menneen suon sylissä. Yleisö katselee lumoutuneena ja vaikuttuneena näkemästään. Kirjailija Anni Kytömäki pitää pienen puheen Kaitasuohon liittyen ja me kuuntelemme hiljaa. Valokuvia otetaan, tunnelma on arvokas.

Lopuksi on laulun aika. ”Oi Kaitasuomme mennyt maa, soi sana murheinen…” laulu raikaa ja jää humisemaan ilmaan. Kolmeen kertaan mahtipontisesti, arvokkaalle suolle kunniaa tehden, joka ihmisen ahneuden tähden on nyt mennyttä. Laulun jälkeen on hiljainen hetki. Ei ennalta sovittu, mutta jokaiselta luonnostaan syntyvä. Rahanhajuinen kuolema on niittänyt tämän upean suon, riistää sen turpeen ja elinvoiman, eliöiden kodin, ihmislapsen turvaisan sylin. Kerros kerrokselta, kokkare kokkareelta.

Raportoinut: Luonto-Liiton Hämeen piirin metsäryhmän Marjaana Tammela

Kaitasuo

Millaista se onkaan
kohdata edessään yksinäinen
Kaitasuo, joka kerran
kauniina syntyi maailmaan

Niin tuhon nielemänä
kahden kurjen siipien alla
loputonna edessäni on
suomaa rakkautta vailla

Maassa pienessä lammikossa
ihmisen jälkeen syntyneessä
vedessä edelleen näen
maaäidin hellivän voiman

Unelmissani olet vehreä
aamuauringon lämmössä niin hohdat
kurkien vanhoissa muistoissa
olet edelleen suojaisa koti

Kerran kasvat ja vielä
loputonna edessäsi kohtaat
aavan värien loiston
suomaan oudon taian

Runo: Joni Mäkinen

 

kaitasuo 2
Kuva: Maria Kohtala

Hämeen piirin metsäryhmän mielenilmaus maamme soiden puolesta Urjalan Kaitasuolla 7.4.2019

IMG-20190327-WA0000
Kuva: Juho Kytömäki

Teksti: Marjaana Tammela

Tuhansia vuosia vanha suo pursuaa elinvoimaa; se tuoksuu, tuntuu, antaa kodin monille eläin- ja kasvilajeille ja ihmisille hetken hengähdyksen arkeen. Se toimii tehokkaana hiilinieluna sitoen hiiltä maaperään. Sen syli on pehmeä ja lämmin, se toivottaa vieraansa tervetulleiksi, niin marjastajat ja retkeilijät kuin taivaanrannan maalaritkin.

Näinhän sen pitäisi mennä. Ja näin oli Kaitasuolla Urjalassakin vielä 2017, kunnes korkein hallinto-oikeus myönsi turpeenottoluvan 9000 vuotta elämää sykkineelle, yhdelle Pirkanmaan arvokkaimmista avosoista.

Syksyllä 2018 perustettu metsäryhmämme päätti kantaa kortensa kekoon maamme kestämättömän ja lyhytnäköisen ilmastopolitiikan vuoksi ja järjestää mielenilmauksen jo turvetuotannolle menetetyllä Kaitasuolla keväällä 2019. Päiväksi valikoitui 7.4., koska talviaikaan paikanpäälle olisi ollut todella vaikea päästä mm. lumitilanteen vuoksi.

Ydinryhmäämme on kuulunut kolme aktiivia, allekirjoittanut sekä Emmi Liinalaakso ja Anni Toikkanen, joiden lisäksi uusiakin kiinnostuneita on tullut ryhmäämme mm. jakelemaan tapahtuman lentolehtisiä Tampereen Keskustorilla. Tammikuun lopussa kävimme pienellä mutta pippurisella porukalla treenaamassa uudelleen protestisanoitettua ”Maamme”-laulua, lähes 30 asteen pakkasessa keskellä Keskustoria.

All-focus
Lauluharjoitukset

Itse aktioon olemme saaneet mukaan kovia nimiä. Vierailevaksi oppaaksemme on lupautunut suota pitkään julkisesti puolustanut ja sen eteen kansalaisaktivistina taistellut Aamulehden toimittaja Matti Kuusela. Saine Ensemblen Suolaulu-hanke ihastuttaa performanssillaan paikalle saapuvia kansalaisia ja käytössämme on myös luontokartoittaja Kaija Helleen suotietämys suo-aiheisen esitelmän muodossa.

Iloiseksi yllätykseksemme meihin otti yhteyttä myös Totuusradio, jonka taajuudelle 98,4 Mhz pääsemme. Esiinnymme bioenergia-aiheisessa ohjelmassa ja hyödynnämme suotapahtumassa taltioitua materiaalia. Emmi saa kunnian edustaa ryhmäämme radiossa ja kertoa projektistamme.

Hienoa, että tulemme saamaan näkyvyyttä, jota ilmaston eteen tehtävä työ todellakin tarvitsee!

Retkeä Kaitasuolle tukevat bussikyytien muodossa Vastedes Ry ja Tampereen Maan Ystävät. Kiitos heille siitä, osallistujille jää maksimissaan 1,5 euron omavastuu-osuus matkoista. Bussi kohti Urjalaa starttaa Keskustorilta 7.4. klo 12.00. Toiveenamme on saada paikalle porukkaa sankoin joukoin ja täyttää Kaitasuo (mustiin pukeutuneilla) jäähyväisten jättäjillä ja tehdä tästä surullisesta tarinasta kuuluisa: herättää ihmisiä tämän tärkeän asian, yhteisen luontomme suojelun suhteen. Koska nyt on pakko.

Suomen luonnon ja koko tiimin puolesta,

Marjaana Tammela

Tapahtuman Facebook-ilmoitus löytyy täältä.

IMG-20190315-WA0017

Metsäseikkailua Jyväskylässä

Teksti ja kuvat: Miia Kokkonen, Tytti Hämäläinen ja Maiju Hiiri

Metsäpäivä_kuva1Jyväskylässä Keltinmäen metsän kätköissä kohoaa Kammarinmäen jyrkänne ja sen komea luola. Kalevalan päivänä 28. helmikuuta Keltinmäen lähimetsään johtava polku oli vilkkaassa käytössä. Yli 200 pientä ja isompaa retkeilijää osallistui koko perheen metsäpäivään, jonka järjestivät Luonto-Liiton Keski-Suomen piirin Kessu, Jyväskylän yliopiston aineenopettajaopiskelijat sekä Parasta Lapsille Ry Jyväskylä.

Kalevala-teemainen metsäpäivä järjestettiin Kessussa viime vuonna ensimmäisen kerran, jolloin se toimi Lähimetsät haltuun -kampanjan avajaistapahtumana. Jyväskylän lähimetsät ovat muutenkin ahkerassa virkistyskäytössä, ja metsäpäivinä ne ovat täyttyneet erilaisista seikkailullisista aktiviteeteista, jotka tekevät luontoa ja sen merkitystä lapsille – ja aikuisille – tutuksi.

Sopivan hurjaksi viritelty köysikiipeily tasapainotti tarinoinnin, tietovisailun ja kilpalaulannan tuomaa rauhallisuutta. Sekä lapset että aikuiset innostuivat kiipeilemisestä, saatiin paljon onnistumisen kokemuksia ja jotkut halusivat kiivetä jopa useamman kerran. Metsä ja luonto tuntuivat herättävän lapsissa intoa myös itsenäiseen leikkimiseen ja hauskanpitoon.
Sopivan hurjaksi viritelty köysikiipeily tasapainotti tarinoinnin, tietovisailun ja kilpalaulannan tuomaa rauhallisuutta. Sekä lapset että aikuiset innostuivat kiipeilemisestä, saatiin paljon onnistumisen kokemuksia ja jotkut halusivat kiivetä jopa useamman kerran. Metsä ja luonto tuntuivat herättävän lapsissa intoa myös itsenäiseen leikkimiseen ja hauskanpitoon.

Metsäpäivän keskiössä oli seikkailupolku, jonka rasteilla lapset pääsivät köysikiipeilemään, ampumaan tarkkuutta jättiritsalla, osallistumaan tietovisaan, etsimään lumiseen metsään piiloutuneita eläimiä jälkien perusteella sekä haastamaan itse Väinämöisen eläinaiheiseen runonlaulanta- tai piirustuskilpailuun. Rasteilla kuultiin myös lyhennelmiä Kalevalan alkuperäisistä kertomuksista toiminnan tueksi. Seikkailupolku yhdisti luontevasti luontotietoa, ympäristökasvatusta ja kulttuuria – tietenkään hauskanpitoa unohtamatta!

Runonlaulantarastilla Väinämöisen ei tarvinnut onneksi upottaa ketään hankeen, sen verran hienoja tuotoksia syntyi. Niin lapset kuin aikuisetkin innostuivat riimittelemään ja kuviakin kertyi paljon. Jokunen osallistuja lauloikin! Mahtavaa heittäytymistä!
Runonlaulantarastilla Väinämöisen ei tarvinnut onneksi upottaa ketään hankeen, sen verran hienoja tuotoksia syntyi. Niin lapset kuin aikuisetkin innostuivat riimittelemään ja kuviakin kertyi paljon. Jokunen osallistuja lauloikin! Mahtavaa heittäytymistä!

Metsäpäivän monipuoliset aktiviteetit kirvoittivat ilmoille monia riemunkiljahduksia, onnistumisen iloa ja yllättävää luovuutta. Rasteilla temmeltämisen jälkeen lapset pääsivät syömään eväitä nuotion ääreen ja kuuntelemaan luontosatuja tarinateltan kamiinan lämmössä. Metsäpäivässä saatiin Luonto-Liiton laumaan muutamia uusia jäseniäkin, ja moni vanhempi kyseli Kessun toiminnasta. Telttaa purkaessamme olimme yksimielisiä käytännön ympäristökasvatuksen tärkeydestä: luontotieto ja -yhteys ovat suomalaisilla vielä tallessa, kun niitä mielen sopukoista herätellään. Lapsille jo luonto itsessään on suuri seikkailu, missä leikkimisen syvin olemus tulee esille. On myös olennaista saada kaupungissa asuvia perheitä retkelle lähimetsäänkin huomaamaan luonnon moninaiset hyvät vaikutukset.

Kirjoittajista Miia on Kessun piiriaktiivi, muut kirjoittajat ovat Jyväskylän yliopiston aineenopettajaopiskelijoita.

Biotalous-battle

Teksti ja kuvat: Kaisa Illukka

Tunnelmakuva Metsämessuilta.
Tunnelmakuva Metsämessuilta.

Metsämessujen yhteydessä 6.11.2015 järjestetyn ”biotalous-battlen” keskeinen väittämä kuului: ”Metsäluonto kestää suunnitellun 15 miljoonan kuution lisäyksen talousmetsien hakkuissa.” Kaksi joukkuetta väitteli aiheesta. Kyllä kestää -joukkueen muodostivat puuntuotoksen professori Kari Mielikäinen, UPM:n yhteiskuntavastuujohtaja Petri Heinonen ja MTK:n ympäristöasiantuntija Markus Nissinen. Ei kestä -joukkuetta edustivat Jyväskylän yliopiston ekologian professorit Janne Kotiaho ja Mikko Mönkkönen sekä ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen Helsingin yliopistosta. Väittelyä tuomaroi Metsäyhdistyksen viestinnän suunnittelija Hannes Mäntyranta.

Lukijat voinevat kuvitella jo etukäteen kummankin puolen argumenttien pääsisällön: yliopistotutkijat olivat huolissaan tehometsätalouden aiheuttamasta monimuotoisuuden hupenemisesta, kansankielellä voisi kai puhua luonnon köyhtymisestä (itse puhuisin myös metsäsuhteemme yksitoikkoistumisesta). He huomauttivat, ettei ole järkevää tai kestävää paisuttaa hakkuita ”lyhytkiertoisen vessapaperiteollisuuden” tarpeisiin, jota biotalous, os. sellunkeitto, tulisi enimmäkseen olemaan. Talouden ja teollisuuden etumiehet kokivat, ettei oikeastaan ole mitään ekologista ongelmaa, korkeintaan näkemyseroja, ja hakkuita voitaisiin lisätä vieläkin enemmän. Vaikka asetelma ja moni argumentti oli ennalta arvattavissa, väittely oli silti kiintoisa, koska moni merkitys paljastui siinä melkein kuin itsestään.

Kuinka talousmetsästä tehdään luonnollisempi kuin luonnonmetsästä

leimikkolapsi
Tunnelmakuva metsämessuilta.

Oikeastaan biotalous-battle muistutti ilmastonmuutosdebatteja kymmenen vuotta sitten. Vielä silloin ns. denialisteilla (eli kieltäjillä, usein teollisuuden eturyhmien edustajilla) oli tapana kyseenalaistaa ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen väittämällä tutkimusmittareita ja -metodeja humpuukiksi. Professori Mielikäinen, joka nimitti itseään ”menneisyyden mieheksi”, huvitti yleisöä heiluttelemalla käsiään ja kutsumalla metsäekologian tutkimustuloksia ”hihastaravistelluiksi mielipiteiksi”. Varsin kiintoisaa onkin, miten pontevasti metsätalousihmiset ovat lähteneet mukaan nimenomaan ekologiadebattiin. Heillä on taloudellis-poliittinen ylivalta ja vaikutusvalta Suomessa, kaikki kanavat käytössä lobata, rahoittaa ja säätää, mutta silti ikään kuin eettinen alastatus.

Tarvitaan siis oikeuttamisen puhetapoja ja puolustushyökkäystä, on tartuttava samoihin aseisiin: numeroihin ja käsitteisiin, alettava kääntää niitä omaksi eduksi. Numero- ja tilastovyörytys (ilman että valotetaan niiden koko kuvaa, vertauskohtia, laskentamenetelmiä jne.) on keskeinen keino saada kuulijan pää pyörälle, esittää faktoja ja alistaa maailma talouspuheelle. ”Koska numerot”, muuta selitystä ei tarvitakaan. Näin tuntuivat erityisesti Mielikäinen & Heinonen ajattelevan tykittäessään kuutioita, prosentteja ja hehtaareita sarjatulella.

Toisekseen tarvitaan käsitteiden ja arvopuheen haltuunottoa, jossa sanojen aiemmat merkitykset pyritään löyhentämään ja muuttamaan itselle sopiviksi. Muiden mukana UPM ja MTK palkkaavat ”vastuujohtajia” ja ”ympäristöpäälliköitä”, jotka kiertävät valistamassa, kuinka talousmetsissä onkin eniten luontoarvoja, puunkasvu on ylin luontoarvo, metsä surkastuu ilman ihmiskäden ja koneen antamaa hoitoa ja talousmetsä on itse asiassa luonnollisempi kuin luonnontilainen metsä. Silmän- tai paremminkin mielenkääntötemppu toimii kuulijaan, vaikkapa sijoittajaan, kuluttajaan tai metsänomistajaan, joka pelkää olevansa jotenkin epäekologinen tai mikä pahinta: epäeettinen, moraalisesti kyseenalainen. Puheessa etiikasta ja yhteiskuntavastuusta ihmisille yritetään sanoa, että meidän yritystoimintamme perustuu ”hyvän tekemiseen”, ja sinäkin kuluttajana tai sijoittajana olet hyväntekijä, mikäli jaat meidän arvomme.

Tunnelmakuva Metsämessuilta.
Tunnelmakuva Metsämessuilta.

Vaikka Kyllä kestää -joukkue pyrki kiertämään ja mitätöimään koko metsäekologisen ongelman, Ei kestä -joukkueen puheenjohtaja Janne Kotiaho esitti kolme isoa metsäpoliittista keinokokonaisuutta, tiivistäen: 1. maankäyttösuunnittelu kestäväksi, 2. velvoittavat kompensaatiot, esimerkiksi haittaverotyyppinen, 3. metsätuotteiden jalostusasteen nosto, enemmän rahaa vähemmällä raaka-aineella ja pois bulkkituotannosta, johon biotalouskin tuntuu sortuvan.

Kyllä kestää -puolen pj. Mielikäinen torjui nämä ehdotukset luettelemalla koko joukon metsätaloudesta tuttuja iskusanoja: täsmäsuojelu; puu kasvaa nopeammin kuin ehditään hakata; metsänviljely istutustaimineen lisää geneettistä monimuotoisuutta, paikallismetsät ovat siis geneettisesti köyhempiä (tässä professorilta sekosivat taas metsän ja yhden puulajin monimuotoisuus). Hehkuttaessaan täsmäsuojelua UPM-Heinonen yritti kiertää ekologian alkeet eliöiden tarvitsemasta tilasta siirtyä ja laajentua uusille alueille: ”Lehtolajeille ei ole mitään iloa ympäröivästä suojellusta kangasmetsästä.” Samalla logiikalla voisi kysyä, onko minulle mitään ”iloa” (väistämätöntä tarvetta) UPM:n touhuista? Onko tällainen järkevää argumentointia? Puhutaan paljon kuvainnollisesta ”talouspuheen rutosta” tai ”markkinaistumisen loisesta”, joka nakertaa ihmisen empatiakykyä ja mielikuvitusta, ihmisyyden henkistä puolta; ihmissuhteet, terveys, luonto, taide – kaikki muuttuvat ostamisen ja myymisen, markkina-arvojen alaisiksi. Olisiko esimerkiksi Heinonen siis vielä pelastettavissa: auttaisiko tehokas ympäristökasvatus ennallistamaan hänen mielensä? Alkaisiko hän toipua, jos viettäisi vuoden vanhassa metsässä seuraten kuukkelin touhuja?

Kuinka havaita ja ymmärtää hidas muutos?

freimiMielestäni väittelyn ehkä tärkeimmän huomion esitti professori Ollikainen: Monimuotoisuus tuhoutuu huomaamatta ja pienin keinoin, vaikka vastapuoli sanoo, että nämä metsätalousvaikutukset ovat niin pieniä, ettei niillä ole merkitystä. Todellakin, kun kuuntelee itseään vanhempien ihmisten juttelua eri puolilla maata, sama kuvio toistuu kertomuksissa: ennen oli metsässä sitä ja tätä, nyt ei enää ole. Tietyt linnut ovat hävinneet, lapsuuden purot ja lähteet on kaivettu pois, salot ovat pirstoutuneet, hillasoita ei enää ole, autolla pääsee joka paikkaan, rannat on rakennettu. Voiko tällaisiin tavallisen ihmisen havaintoihin luottaa? Niitä ei kerrota mitenkään vihaisina, vaan haikeina ja ikään kuin pakkoon mukautuen. Ei haluta osoittaa ketään, koska maalla ihmissuhteet ovat kietoutuneet luonnonvaroihin hyvin konkreettisesti. Nämä ”arkikokemukset” paljastavat hyvin Ollikaisen kuvaaman kehityskulun: ”huomaamatta, pienin keinoin”. Nakerretaan sieltä täältä, ja yhtenä päivänä havahdutaan, kuinka asia on muuttunut kokonaan.

Molemmissa joukkueissa oli argumentoimaan tottuneita puhujia, yksittäisistä heitoista eniten mieleen jääneitä olivat mm. Kotiahon vertaus ”Ajatella, jos ihmiskunnalta vietäisiin 95% resursseista pois, mitä populaatiolle tapahtuisi?” Myös Nissisen ”Lisää pöhinää nuoriin metsiin!” ja muut nuorisokieliset sutkautukset huvittivat. Mielikäisen ravistelu-performanssin lisäksi kulmakarvani kohosivat, kun Petri Heinonen väitti, ettei hallitus-kepu voi huijata metsänomistajia, koska sehän olisi heille huonoa politiikkaa!

Tunnelmakuva Metsämessuilta.
Tunnelmakuva Metsämessuilta.

Lopuksi puhe kääntyi siihen, kuinka löydetään metsätalousmalli, joka minimoisi riskit ja haitat ja samalla maksimoisi hyödyt. Mielikäinen valitti, ettei monimuotoisuuden parantamiseksi ole ”mitään uusia keinoja”. Hän ei tainnut kuunnella Kotiahon ratkaisuehdotuksia alussa? Ennallistaminen, kompensaatio, jalostusarvo jne. eivät ehkä ole juuri eilen keksittyjä keinoja, mutta miksi pussillinen uusia olisi parempi kuin vanhat ja toimiviksi osoittautuneet, sen verran kuin niitä on voitu käyttää? Ehkä veron sijasta toimivampi saattaisi olla suojelukannustin koko tuotantoketjulle metsänomistajista teollisuuteen ja jalostajiin (kuten METSO-ohjelma oli kunnes hallitus leikkasi sen rahoituksen). Raha toimii parhaiten, sekä keppinä että porkkanana. (Battlessa ei asiaa sivuttu, mutta järkevintä lienee olisi aloittaa Metsähallituksesta sekä UPM:n kaltaisista suurmaanomistajista, saataisiin suurempia rauhoitettuja pinta-aloja uhattujen populaatioiden toipua ja laajentua, kuin yksityisomistajien maatilkuilla. Vaikka esteettisessä mielessä olisi mukavaa, että suojeltuja, tunnelmallisia, metsännäköisiä metsiä olisi moniaalla.)

Jäin väittelyn jälkeen miettimään, kuinka ihmisten ”inhimillinen ja henkinen jalostusarvo” saataisiin siinä mielessä korkeammaksi, että osattaisiin luoda ja ihastella muitakin työpaikkoja ja yritysmuotoja kuin yksipuolisen metsäteollisuuden massatuotanto alihankkijoineen? Tukisin verovaroilla mieluusti taitavaa puurakentajaa, metsämatkailuyrittäjää tai kuusesta lääkkeitä jalostavaa tutkijaa, ne tuovat puulle ”lisäarvoa” ja kunnioittavat sitä hienona materiaalina, suojelu voisi puolestaan tuoda monella metsälle lisää ekologista tai esteettistä arvoa. (Kuten huomata saattaa, talous- ja arvopuhetta en pysty minäkään kokonaan välttämään.) Jos Mielikäinen & co toivovat ”uusia” suojeluideoita, saanko minäkin toivoa metsätaloudelta ja -teollisuudelta uusia tuote- ja työpaikkaideoita, jotka ovat sekä ekologisesti että inhimillisesti kestävämpiä?

Keskustelu biotaloudesta jatkuu myös Debattibaarissa.

Kirjoittaja on metsäpuheen ja -merkitysten tarkkailija.

Tunnelmakuva Metsämessuilta.
Tunnelmakuva Metsämessuilta.

Kartanonmetsä haltuun – kuvareportaasi

Teksti ja kuvat: Emilia Pippola

Lauantaina 28.2.2015 käynnistyi Luonto-Liiton valtakunnallinen Lähimetsät haltuun! -kampanja. Helsingissä avajaispäivää juhlistettiin ottamalla Kartanonmetsä haltuun kaikenikäisten luontotapahtumassa. Kartanonmetsä on upea lähimetsä Malminkartanon juna-aseman päällä. Sitä, kuten monta muutakin lähimetsää, uhkaa kaavoitus. Lisää kuvia Kartanonmetsän metsäalueelta löytyy täältä. Lisätietoa metsästä löytyy Villi Stadi -sivuston kohdekuvauksesta.

Alla muutamia otoksia Kartanonmetsän tapahtumasta:

Kalevalan päivän kunniaksi itsensä pystyi kuvauttamaan avohakkuuta surevana Kullervona.
Kalevalan päivän kunniaksi itsensä pystyi kuvauttamaan avohakkuuta surevana Kullervona.

Pieni Kullervo.
Pieni Kullervo.

Eväät maistuivat metsässä.
Eväät maistuivat metsässä.

kartanonmetsa_haltuun_08

Kuuma mehu lämmitti osallistujia.
Kuuma mehu lämmitti osallistujia.

Paikalla oli monenikäisiä - aina perheiden pienimmistä lähtien.
Paikalla oli monenikäisiä – aina perheiden pienimmistä lähtien.

Puukehyksillä sai ottaa kuvia eri kohteista. Tässä omakuva.
Puukehyksillä sai ottaa kuvia eri kohteista. Tässä omakuva.

Sammal "valokuvassa".
Sammal ”valokuvassa”.

Luonto-Liiton metsävastaava Lauri Kajander avasi tapahtuman.
Luonto-Liiton metsävastaava Lauri Kajander avasi tapahtuman.

Mikko Strahlendorff Malminkartanon Asukasyhdistyksestä esitteli alueen kaavaluonnosta.
Mikko Strahlendorff Malminkartanon Asukasyhdistyksestä esitteli alueen kaavaluonnosta.

Lähimetsät ovat perheille tärkeitä ulkolu- ja leikkipaikkoja.
Lähimetsät ovat perheille tärkeitä ulkolu- ja leikkipaikkoja.

Osallistujat valmiina luonto- ja satupoluille sekä tarinankodan satuihin.
Osallistujat valmiina luonto- ja satupoluille sekä tarinankodan satuihin.

Paikalla oli yksi kampanjan suojelijoista Mikko ”Peltsi” Peltola.
Paikalla oli yksi kampanjan suojelijoista Mikko ”Peltsi” Peltola.

Kiertävän Luontokoulu Naakan Milla Tuormaa johdatti lapset luontopolulle. Matka alkoi silmät sidottuina.
Kiertävän Luontokoulu Naakan Milla Tuormaa johdatti lapset luontopolulle. Matka alkoi silmät sidottuina.

kartanonmetsa_haltuun_17

kartanonmetsa_haltuun_15
Kartanonmetsä haltuun!

Lähimetsät haltuun! -kampanja edistää lähimetsien suojelua sekä nostaa esiin lähimetsien tärkeyttä luonnon monimuotoisuudelle ja ihmisten hyvinvoinnille. Ollaan enemmän metsissä ja otetaan ne haltuun!

Lähimetsämanifesti

Teksti: Hanna Savisaari

Valta kuntien omistamia lähimetsiä koskevista päätöksistä on annettava niille, joita ne koskevat. Luonto-Liiton Lähimetsät haltuun! -kampanja vaatii aidosti avointa ja osallistavaa päätöksentekoa lähimetsiä koskeviin kysymyksiin.
Lähimetsät ovat meidän virkistäytymisen, liikkumisen ja hiljaa olemisen paikkojamme. Emme suostu luovuttamaan niitä hakkuille tai rakentamiselle.

Lähimetsien itseisarvo luonnon monimuotoisuuden ja ihmisen elämän säilyttäjinä on tunnustettava. Lähimetsiä ei saa kaventaa ja pilkkoa. Niitä ei tule kohdella hyödyntämättömänä tonttimaana tai raaka-ainevarastona rakentamisen ja näköalattoman tehometsätalouden nimissä.

Lähimetsät ovat lähellä taajamia sijaitsevia, helposti saavutettavissa olevia metsäalueita. Niillä on merkitystä paitsi seudun asukkaiden virkistäytymisen paikkoina myös metsälajien elinympäristöinä. Asutuksen puristuksessa pienetkin metsät ovat tärkeitä ulkoilualueita ja vihreitä väyliä suurempien metsäalueiden välillä.

Luonnossa liikkuminen tekee ihmisille hyvää: jo kymmenen minuuttia metsässä alentaa verenpainetta ja vähentää negatiivisia tunteita. Sosiaalinen tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus vaatii, että metsää on oltava kaikkien ulottuvilla ja saavutettavissa ilman omaa autoa.

Metsät ovat tärkeässä roolissa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä hiilen sitojina. Lisäksi ne puhdistavat ilmaa, toimivat meluesteinä ja suojavyöhykkeinä sekä sitovat sadevesiä. Puolet Suomen uhanalaisista eliölajeista tarvitsee metsää, ja niiden ahdingon syynä on metsätalous.

Vain noin kolmannes kuntien omistamista metsistä on kaavassa merkitty ulkoilu- ja virkistysalueiksi, eivätkä niistäkään kaikki ole turvassa rajuilta maiseman muutoksilta. Kasvavissa kaupungeissa lähimetsiä uhkaa eniten rakentaminen. Kun kaavoittaja hakee vapaita maa-alueita kaupungin mailta, houkutus nakertaa lähimetsien laitoja on suuri. Pienemmissä kunnissa päättäjiä vaivaa vanhakantainen talousmetsäajattelu. Kauempana taajamista sijaitsevia metsiä hoidetaan usein kuin talousmetsää, vaikka ne olisi kaavassa merkitty virkistysalueiksi. Käytännössä viheralueiden pienipiirteinen metsätalous aiheuttaa kunnalle usein enemmän menoja kuin tuloja.

Esimerkkejä uhanalaisista lähimetsistä löytyy lähes kaikista kaupungeista. Virkistysmetsää on suunniteltu tuhansien ihmisten asuinalueeksi esimerkiksi Helsingin Meri-Rastilassa ja Vartiosaaressa asukkaiden vastustuksesta huolimatta. Oulun kaupungin omistama Sanginjoen ulkoilumetsä ei ole turvassa hakkuilta, vaikka paikalliset ovat vaatineet sen suojelua vuosien ajan. Suojassa eivät ole myöskään esimerkiksi Tampereen Kauppi-Niihama, Kuopion Puijo, Jyväskylän Kortepohja, Vaasan Mustikkamaa.

Useimmiten samalla alueella on mahdollista turvata sekä virkistys- että luontoarvot. Silloin metsää ei hoideta puuntuoton nimissä. Hallitun hoitamattomuuden periaate toimisikin hyvin lähimetsissä. Ulkoilureittejä on hyvä rakentaa ja ylläpitää harkitusti niin, että metsä tulisi kaikkien ulottuville. Reittien varrelta on mahdollista kaataa yksittäisiä vaarallisina pidettyjä puita, kunhan ne jätetään metsään maalahopuiksi. Luonnoltaan arvokkaimmat alueet jätetään kokonaan koskemattomiksi ja kulkureittejä ohjataan rajatuille alueille kulumisen välttämiseksi.

Lähimetsien rahassa mittaamattomat arvot on tunnustettava suunnittelussa. Metsiä on suojeltava marjastajille, sienestäjille, ulkoilijoille, seikkailijoille, rauhoittujille ja niille lukemattomille eliölajeille ja elinympäristöille, joista elävä metsä muodostuu. Lähimetsät ovat arvokkaimpia sellaisenaan, metsinä.

Luonto-Liiton Lähimetsät haltuun! -kampanja käynnistyy lauantaina 28. helmikuuta kaavoituksen ja hakkuiden uhkaamissa lähimetsissä seitsemällä paikkakunnalla ympäri maata. Avajaisia vietetään Helsingissä Malminkartanon Kartanonmetsässä, Joensuussa Kanervalan ulkoilumetsässä, Jyväskylässä Laajavuoren Kortemäessä ja Tampereella Kaupin kansanpuiston metsässä. Oulussa hiihdetään Hietasaareen ja Vaasassa retkeillään Vaskiluodossa. Turussa nostetaan malja lähimetsille.

Lähimetsät haltuun! on Luonto-Liiton valtakunnallinen kampanja, jolla nostetaan esiin lähimetsien tärkeyttä luonnon monimuotoisuudelle ja ihmisten hyvinvoinnille sekä kannustetaan ihmisiä viettämään enemmän aikaa metsässä. Kampanjan tavoitteena on edistää kaupunkien ja kuntien omistamien lähimetsien suojelua.

lahimetsat.fi

#lahimetsat

Khibiny International Volunteering -leiri 2013

Teksti: Birthe Weijola, kuva: Mikhail Ryzhov

Seitajärven luonnonsuojelualue on Murmanskin alueen erikoisimpia luontokohteita. Alue sijaitse Lovozero-tunturien keskellä rehevässä laaksossa ja on Kuolan saamelaisten pyhä paikka, eli seita. Koko tunturialue sisältyy tulevaan Hiipinän kansallispuistoon.

kiv12 1600 004_
Viime vuoden leirillä rakennettiin siltoja.

Seitajärvellä järjestetään 2.-11.8.2013 kansainvälinen työleiri Hiipinän kansallispuiston tueksi. Työleirillä yritetään lieventää suuren kävijämäärän aiheuttamat ongelmat luonnonsuojelualueelle, muun muassa siivoamalla turistien jättämiä roskia ja rakentamalla kunnon taukopaikkoja. Leiriläiset kartoittavat myös uhanalaisten lajien kasvupaikkoja alueella ja toimivat kansallispuistohankkeen elävinä mainoksina.

Majoitus on teltoissa ja osallistujien kuntopohja on oltava kohtuullinen. Ala-ikäraja on 18 vuotta.

”Khibiny International Volunteering” -leiriä järjestetään jo neljättä vuotta peräkkäin. Sen pääjärjestäjät ovat kaksi Murmanskin alueen luontojärjestöä: Kola Biodiversity Conservation Center ja Kola Ecological Center. Kansainvälinen vapaaehtoistyö (KVT Suomi) vastaa leirin ulkomaisten osallistujien rekrytoinnista.  Myös Luonto-Liitto on mukana leirin järjestelyissä.

Lisätietoa leiristä löytyy kansainvälisen SCI:n leirihakukoneesta. Ilmoittautuminen tapahtuu KVT:n kautta. Kulkuyhteyksiä Murmanskin alueelle voi katsoa muun muassa Matkahuollon sivuilta.

Katso kuvia Seitajärven luonnonsuojelualueelta.

Katso leirin sijaintia kartalla.

Metsillä ei ole rajoja – katso video IKEA:n törkyhakkuista!

Olemme Taigataistelijat: 11 nuorta, jotka ovat kokoontuneet Metsillä ei ole rajoja – työpajan tiimoilta pohtimaan ratkaisuja pohjoisten metsien suojelemiseksi. Me kaikki tulemme erilaisista taustoista ja eri puolilta Suomea, mutta meitä kuitenkin yhdisti kiinnostus ja innostus metsiin ja niiden suojeluun. ympa?risto?toimintapa?iva?t

Ympäristötoimintapäivät ovat Luonto–Liiton ja Natur och Miljön yhdessä järjestämä viikonlopputapahtuma 16-20 vuotiaille. Se tarjoaa luonnonsuojelusta kiinnostuneille nuorille mahdollisuuden keskustella ja pohtia ajankohtaisia aiheita. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin Virroilla, nuorisokeskus Marttisessa.

Luonto–Liiton nuorten aktiivien ohjaamassa Metsillä ei ole rajoja – työpajassa tutustuimme metsien tilaan niin Suomessa, Venäjällä, kuin muuallakin maailmassa. Keskustelimme monista eri aiheista; pohdimme talousmetsien ja luonnontilaisten metsien eroja, mietimme omia mahdollisuuksiamme vaikuttaa sekä aktiivisesti että passiivisesti. Vierailimme myös paikallisessa metsässä kokeilemassa kartoitusta.

metsa?

Tutustuimme viikonlopun aikana ajankohtaiseen metsien suojelun aiheeseen: Ikean puuhakkuisiin Karjalassa. Suunnittelimme ja kuvasimme vetoomuksen Karjalan vanhojen, luonnontilaisten metsien puolesta. Video on nähtävissä täällä.

Kaiken maailmanpelastamisen lisäksi ehdimme viikonlopun aikana nauttia hyvästä ruoasta, live-musiikista sekä virkistävistä luonto- ja lumikenkäretkistä. Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan hauska ja antoisa. Sunnuntaina Virroilta lähti varmasti suuri joukko entisestään innostuneempia ja vaikutushaluisempia nuoria.

Taigataistelijat: Laura, Anni, Heidi, Veera, Ira, Emma, Jakke, Antti, Valtteri, Marja ja Milka

tt

Onegan yläaste sai oman luontopolun

Teksti ja kuva: Birthe Weijola

Luontopolku voi syntyä kouluprojektina, niin että koko luokka osallistuu. Samalla koulun lähiluonto tulee tutuksi.

Kello on neljä iltapäivällä ja edessä istuu Onegan koulun 8 B-luokka ja heidän biologian opettajansa Olga Khamova. Tuijotamme toisiamme hetken hämmentyneenä. Kun esittäydyn venäjäksi, joitakin oppilaita hymyilyttää.

Tietävätkö luokan oppilaat mikä on luontopolku? Kysymystä seuraa pitkä hiljaisuus, johon opettaja joutuu puuttumaan. Kuuluhan jo sanasta mistä on kyse – polku, joka kulkee luonnossa!

Nyt joku muistaa käyneensä luontopolulla, kansallispuistossa. Siellä on ollut kylttejä, jossa kerrotaan luonnosta ja kiinnostavista paikoista polun varrella.

Olemme Aetas-järjestön Anna Ushakovan kanssa pohjois-venäläisessä syrjäkaupungissa pitämässä luontopolkutyöpajaa. Kyseessä on kokeilu, koska pidämme työpajaa enimmäistä kertaa näin nuorelle ikäryhmälle. Olga on Annan entinen opettaja ja hän on suostunut luovuttamaan työpajalle omia biologian oppituntejaan.

Oppilaat suhtautuvat aluksi epäluuloisesti ajatukseen, että he voisivat itse tehdä luontopolun, asia joka yleensä löytyy vain kansallispuistosta. Innostus kuitenkin herää sitä mukaan, kun tehtävä selkenee ja päätetään tehdä luontopolku muille nuorille – koulun omaan käyttöön.

Luontopolku täydentämään koulun biologian opetusta

Anna kertoo mikä on luontopolkujen tyypillinen pituus ja mitkä voivat olla niiden teemat: kasvit, eläimet, metsäluonto, alueen historia, jne. Luontopolkua suunnittellessa pitää myös huomioida kävijöiden turvallisuus ja yrittää välttää herkkiä paikkoja luonnossa.

– Tulemme tässä vaiheessa tekemään vain polun sisältöä, eli rastien kuvaukset. Te voitte sen pohjalta ehdottaa kaupungille, että se tekisi polulle kylttejä, Anna tarkentaa.

Olga on kertonut, että biologian opetussuunnitelmasta puuttuu tieto oman kotiseudun luonnosta, ja luontopolku tarvitaan siihen, että koulun oppilaat oppisivat enemmän paikallisista lajeista.

Oppilaat tietävät kuitenkin monia puulajeja ja hyötykasveja, kuten marjoja ja sieniä. Kerron heille käävistä, joita löytyy paljon syksyisestä metsästä ja auttavat arvioimaan metsän luontoarvoja.

Sitten tulee vuoro valita luontopolulle sopiva sijainti. Se on helppoa, koska koulun lähellä on vain yksi isompi metsäalue. Onneksi se sattuu olemaan hieno, vanha metsä. Metsässä kiertävät talvisin kaupungin hiihtoladut, ja siellä käydään usein koulun liikuntatunneilla.

Seuraavana päivänä käymme Annan kanssa metsässä ja löydämme viihtyisän metsäpolun, joka johtaa suolammelle. Päätämme tehdä luontopolun tälle valmiille metsäpolulle, koska se helpottaa suunnistusta.

  • Koulun luontopolulla koululaiset voivat vierailla joko opettajan kanssa tai itsenäisesti. Sen pohjalta voidaan suunnitella esimerkiksi biologian oppitunteja
  • Kouluprojektina toteututtuna luontopolku voi opettaa luovuutta, ongelmaratkaisutaitoja ja tarjota yhdessä tekemisen kokemus.
  • Luontopolun avulla voidaan myös kertoa kaupungin tai kunnan päättäjille koulumetsän arvoista.
  • Luontopolun laadintaa helpottaa etukäteen valittu yksinkertainen teema (esimerkiksi monimuotoinen metsäluonto).
  • Luontopolku voi syntyä monilla eri tavoin – tässä jutussa kuvattu työpaja on vain yksi niistä. Luonto-Liitolta ja netistä löytyy vinkkejä luontopolun tekemiseen.

Tuotoksina metsärasteja ja lajinäytteitä

Lauantai-aamuna keräännymme koulun pihalle. Olga ja oppilaat ovat paikalla jo ennen meitä. On  kaunis syyskuinen päivä ja meillä on eväitä, muistinpanovälineet ja GPS-laite mukana.

Kun pääsemme metsän lipeille alkaa haastavin osuus: meidän pitää yhdessä valita polun rastit ja tehdä niistä kuvauksia. Jakaudumme kahteen ryhmään, joissa molemmissa on kahdeksan oppilasta ja kaksi aikuista.

Rastit ja kuvaukset syntyvät yllättävän nopeasti, koska nuoret ovat kärsimättömiä liikkumaan eteenpäin.  Paluumatkalla käymme rasteja läpi, kirjaamme niiden koordinaatit ja kuuntelemme toisten tekemiä  kuvauksia.

Koululaisten päivässä tekemä luontopolku kertoo muun muassa isojen puiden merkityksestä metsässä, saniaisista, käävistä ja metsän pohjakasvillisuudesta.

Päivän lopuksi osa porukasta palaa kouluun kirjoittamaan kuvaukset puhtaaksi ja huolehtimaan päivän aikana kerätyistä lajinäytteistä. Niistä tehdään näyttely koulun seinälle.

Annan tehtäväksi jää laatia luontopolun esite, johon tulee rastien kuvaukset ja koordinaatit, sekä kartta polun sijainnista. Polkua voi käyttää esitteen ja GPS-laitteen avulla. Rasteja voi haluttaessa merkitä maastoon esimerkiksi nauhalla.