Are you who you need to be? 

Keskustelua luontokadosta käytiin Nuorten ilmasto- ja luontohuippukokouksessa. Kuvassa vasemmalta oikealle: juontaja Sara Nyman, Teknologiateollisuuden Helena Soimakallio, MEP Silvia Modig, Suomen pääneuvottelija Marina von Weissenberg ja Emma Sairanen. Paneeli nähtävissä edelleen: https://www.youtube.com/watch?v=MQQzsvBHm1c (Kuva: Aino Huotari)

”Who are you as a human being? As a future ancestor?” kysyi nuori Ibaloi-Kankanaey Igorot alkuperäiskansaan kuuluva Josefa Carino Tauli päättäjiltä YK:n luontokokouksessa. “And are you who you need to be?”  

Puheessaan Josefa herätteli pohtimaan rooliamme ihmisinä ja tämän päivän tekojen merkitystä tuleville sukupolville. Kysymys kolahti. Maailma tarvitsee lapsia, nuoria, aikuisia ja erityisesti päättäjiä, jotka korottavat äänensä luonnon puolesta. Jotka uskaltavat vaatia muutosta ja visioida tulevaisuutta, jossa sekä ihminen, että muu luonto voivat kukoistaa. Johtajuutta tarvitaan erityisesti nyt, kun maailman maat valmistautuvat päättämään globaaleista luontotavoitteista. 

Uudet luontotavoitteet ovat osa jo lähes 30 vuotta sitten laadittua YK:n biodiversiteettisopimusta. Sopimuksen tueksi on kerran aikaisemmin asetettu maailmanlaajuiset tavoitteet. Tavoitteita ei kuitenkaan saavutettu ja luontoa katoaa edelleen. Esimerkiksi metsiä hävitetään maailman laajuisesti reilu puolen Helsingin verran päivittäin.  

Ihmiskunta on astumassa, tai ehkäpä jo astunut, vaaravyöhykkeelle. Pölyttäjäkato ja maaperän monimuotoisuuden heikkeneminen vaarantavat ruokaturvaa maailmalla, metsäkato uhkaa niin juomaveden saatavuutta kuin ilmastotavoitteiden saavuttamista ja meret ovat kovaa vauhtia täyttymässä kalojen sijaan muovista.  

Lokakuun puolessa välissä, YK:n luontokokouksen ensimmäisessä osassa, otettiin pieniä askeleita oikeaan suuntaan. 196 neuvottelevaa maata hyväksyivät Kunmingin julistuksen, jossa mm.:  

  • tunnustetaan, että luontokato on ihmiskunnan olemassaoloa uhkaava kriisi,  
  • nimetään suojelun vahvistaminen, haitallisista tuista luopuminen ja käyttäytymisen muutoksen tukeminen toimiksi, joita tarvitaan, ja 
  • tunnistetaan alkuperäiskansojen ja paikallisten yhteisöjen rooli luonnon monimuotoisuuden varjelijoina sekä tarve vahvistaa nuorten, naisten ja tyttöjen roolia päätöksenteossa.  

Vaikka kokous pääasiassa olikin vain puhetta, kuultiin myös jotain lupauksia. Esimerkiksi EU, Iso-Britannia, Japani ja Kiina kaikki kertoivat suuntaavansa entistä enemmän rahaa luonnon monimuotoisuuden suojeluun. Positiivista energiaa oli ilmassa myös suojelun tehostamisen osalta – jo yli 70 maata, Suomi mukaan lukien, on asettunut tukemaan tavoitetta, että 30 % maapallosta suojeltaisiin.   

Josefa haastoi luontokokouksessa päättäjiä pohtimaan ovatko he johtajia, joita maailma tässä hetkessä tarvitsee. Kysymyksen voi kuitenkin yhtä lailla esittää meillä kaikille. Vaikka globaalit luontotavoitteet asetetaankin jossain kaukana, voimme kaikki olla mukana nostamassa luontokatoa tapetille ilmastonmuutoksen rinnalle ja rakentamassa globaalia yhteishenkeä luontokadon pysäyttämiseksi. 

Varaa epäonnistumiselle ei enää ole. Kun kansainväliset päätökset saadaan keväällä 2022 nuijittua läpi luontokokouksen toisessa osassa, otetaan globaalit tavoitteet omiksemme! Kasvetaan yhdessä ihmisiksi, joita maailma tarvitsee. 

Voimia syksyyn ja jokaisen omaan luontotyöhön!

Emma Sairanen, nuorten edustaja YK:n luontoneuvotteluissa ja kansallisen biodiversiteettistrategian valmistelussa

Mitä sinä voit tehdä? 

  • Omassa arjessa luontoa voi puolustaa esimerkiksi kuluttamalla vähemmän, syömällä kasvispainotteisesti ja keskustelemalla aiheesta perheen ja ystävien kanssa.  
  • Järjestöissä ja yhteisöissä taas voidaan yhteisvoimin saada paljon enemmän aikaan kuin yksin. Esimerkiksi Luonto-Liiton metsäryhmän Kaadetaan kaava, ei metsää! -kampanja on loistava esimerkki ruohonjuuritason toiminnasta lähiluonnon puolesta. @kaadetaankaava
  • Suomen valmisteilla olevaan biodiversiteettistrategiaan voi vaikuttaa esimerkiksi ottamalla yhteyttä päättäjiin tai lähtemällä mukaan perusteilla olevaan Nuoret biodiversiteettivaikuttajat -verkostoon. Lisää tietoa saa esimerkiksi ottamalla yhteyttä Instagramissa @emma_ilmastodelegaatti 
  • Kansainvälisiin neuvotteluihin taas pääsee parhaiten tuomaan ääntänsä Global Youth Biodiversity Networkin toiminnan kautta. Verkostoon voi osallistua yksityishenkilönä tai metsäryhmän kautta.  

Kirjanpainajapelkoja lietsotaan tarpeettomasti

Teksti: Riku Rinnekangas ja Lauri Kajander

On taas se aika vuodesta, kun nostatetaan uhkakuvia metsien hyönteistuhoista (KS 13.6.). Metsänomistajiin kohdistuu paine, vaikka asian ympärillä kaivattaisiin ennen muuta avointa, johdonmukaista viestintää.

Yksittäiset tuulenkaadot tai lumen taittamat puut eivät ole ongelma. Maa- ja metsätalousministeriökin vaatii poistamaan vain yli 20 puun tuoreet tuulenkaatoryhmät. Sellaisia ei löydy kovin monesta metsästä.

Kuoltuaan kuusi kiinnostaa kirjanpainajaa vain ensimmäisenä tai joskus toisena kesänä. Sitä vanhemmat lahopuut elättävät sen sijaan suurta joukkoa muita lajeja, joista monet ovat metsätalouden seuraksena taantuneet. Kuva: Lauri Kajander
Kuoltuaan kuusi voi kiinnostaa kirjanpainajaa vain ensimmäisenä tai joskus toisena kesänä. Sitä vanhemmat lahopuut, kuten kuvan kuoreton kuusenrunko, elättävät sen sijaan suurta joukkoa muita lajeja, joista monet ovat metsätalouden seuraksena taantuneet ja jopa häviämisvaarassa. Kuva: Lauri Kajander

Kirjanpainajat voivat paikallisesti yleistyä, kun tuoretta kuollutta puutavaraa on runsaasti tarjolla kumossa tai pinossa. Jos hyönteinen siirtyy pystypuihin, se menee jo valmiiksi heikentyneisiin yksilöihin. Niiden ennakoiva tunnistaminen vaatii osaamista. Helpompaa on käyttää kirjanpainajapelkoja puukaupan vauhdittamiseen, jonka seurauksena koko metsä laitetaan nurin ikään kuin varmuuden vuoksi.

Metsäammattilaiset antavat mielellään ymmärtää, että myös terveet puut ovat vaaravyöhykkeessä, mutta kuinka usein niin todella on? Vuoden 2010 Asta-myrskyn jäljiltä maastossa on yhä suuriakin korjaamattomia kuusilahopuurytöjä, joiden liepeillä ei ole havaittavissa minkäänlaisia merkkejä kirjanpainajan yleistymisestä.

Kirjanpainajaongelman voimistumisessa ilmastonmuutos on usein tarjottu selitys. Vähintään yhtä merkittävä syy on vallitseva metsänhoitotapa. Tasaikäiset, yhden puulajin harvennetut ja avohakkuin käsitellyt metsät ovat alttiita lumi- ja tuulituhoille. Hakkuuaukkojen reunapuut kuivuvat, mitä edesauttavat kesällä tehdyt hakkuut. Samaan aikaan kirjanpainajan luontaiset viholliset ovat vähissä metsäluonnon yksipuolistumisen takia.

Helposti myös unohtuu, että kuolleet kuuset kelpaavat kirjanpainajalle vain ensimmäisenä kesänä tai poikkeustapauksissa toisena. Sitä vanhemmilla kuusilahopuilla ei ole metsätuhojen kannalta minkäänlaista merkitystä, mutta luonnon monimuotoisuuden kannalta sitäkin enemmän.

Metsänomistajien kannattaakin muistaa, että kirjanpainajatuho ei ole este metsän kelpaamiselle suojeluun. Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelma METSO on edelleen käynnissä.

Riku Rinnekangas on Kymenlaakson luonnonsuojelupiirin toiminnanjohtaja ja Lauri Kajander Luonto-Liiton metsävastaava. Kirjoitus on julkaistu Kouvolan Sanomissa (KS 17.6.).

Tammikuun metsä – Järventausta Eurajoen Irjanteella

Teksti ja kuvat: Ilona Hankonen

Ostin keväällä metsäpalstan. Olin jo pitkään etsinyt metsäpalstaa lähiseudulta. Motiivini

Avainbiotoopiksi määritetty rehevä korpipainanne, jossa on riistan juomapaikka.

hankintaan olivat moninaiset. Ensinnäkin minulle oli kertynyt hieman säästöjä, jotka halusin sijoittaa turvallisesti. Toiseksi taloudessamme käytetään noin 20 mottia polttopuuta vuodessa ja se ei rankanakaan ostettuna ole aivan halpaa.  Haluan myös tietää, mistä polttopuuni tulee. Kolmanneksi, etsin palstaa, jota voisin hoitaa ja käyttää luontoarvoja vaalien ja kehittäen. Neljänneksi, taloudessamme retkeillään, marjastetaan,
sienestetään ja metsästetään. Onhan sitä komeaa harrastaa omassa metsässä.

Ensitöikseni tein hirveä ja valkohäntäpeuraa koskevan metsästysvuokrasopimuksen paikallisen hirviporukan kanssa. Ilokseni juuri huomasin, että mailleni oli nauhoitettu passipaikkoja. Ehkä joskus kaato osuu palstalleni ja saan metsästäni polttopuiden lisäksi myös kassillisen herkullisia keittoaineksia. Meillä metsästetään vain pienriistaa ja sitäkin jousella, joten saalis ei pakastinta täytä. Mieheni on toki innoissaan hankinnastani ja ensi viikonloppuna viemme palstalle metsäkauriin ruokinta-automaatin. Metsäkanalinnut saavat olla rauhassa, niitä ei Satakunnassa ole syötäväksi asti. Ilo oli suuri, kun näin kaksi nuorta metsopoikaa palstallani viimeksi käydessäni.

Aarnimetsiä etsivän luontoharrastajan näkökulmasta palstani ei ole kehuttava. Itse tykästyin eniten sen rehevyyteen: lähes koko palsta on lehtoa, loput lehtomaista kangasta tai rehevää korpea. Maaperä on diabaasia, joka aiheuttaa poikkeuksellisen rehevyyden.

Tehometsätalouden jälki on ikävää, ajatteli asiaa sitten luonnon tai järkevän metsätalouden kannalta. Paikalla on kuulemma ollut todella vanhaa, hienoa kuusimetsää, mutta loputkin siitä avohakattiin noin 10 vuotta sitten, lehdon maaperä aurattiin ja istutettiin männylle. Siellä täällä näkyy vielä jättiläiskuusien kantoja. Ne nostavat joskus palan kurkkuun. Osa metsästäni on uudistettu jo aiemmin. Märässä korvessa kasvaa 50-vuotias kuusikko, lehtorinteessä nelikymppinen oksakas räkämännikkö.

Räkämännikön alareunasta, vanhalta ajouralta löysin pari pientä metsälehmusta. Kuusama, näsiä, lehtopähkämö, metsävirna ja vuokot kukkivat metsässäni. Mietin, miltä metsä on mahtanut näyttää ennen minun syntymääni, kun se on hakattu. Onkohan lehmuksia ollut paljonkin? Metsälehmus on näin lännessä jo harvinaisuus.

Kukkiva näsiä, jota on palstalla todella paljon.

Räkämännikkö on niin harvaa, että puiden välissä pääsee ajamaan vanhalla massikallamme. Haluaisin kaataa kasvatettavaa puustoa polttopuuksi ja antaa tilaa alta luontaisesti puskevalle kuusen, haavan ja koivun taimikolle. Mielestäni kodin ja pihasaunan lämmittäminen ja ruoan valmistus ovat männyn arvolle paremmin sopivia käyttötarkoituksia kuin vessapaperi ja mainokset.

Tukkipuuta männyistäni ei tulisi kuitenkaan, koska ne kasvavat männylle vääränlaisella kasvupaikalla, hirvien kurittamina ja liian harvassa. Tämä suunnitelmani on kuitenkin lainvastainen, enkä ole varma, uskallanko toteuttaa sitä. Männikkö on harvennettu jo lakirajalle ja jos vielä poistan kelvotonta istutusmäntyä ja palstalle osuu tarkastus, voi käydä niin, että minut velvoitetaan avohakkaamaan, auraamaan ja istuttamaan lehtoni. Järkevä tapa hoitaa omaa omaisuutta ei ole sallittu, vaikka kuulemma elämme vapaassa markkinataloudessa.

Männyntaimikon taimet ovat kieroon kasvaneita, hirvien ja männynversoruosteen kurittamia puskia, jotka männylle liian lihavassa maaperässä ja harvaksi jääneessä taimikossa kasvavat enemmän paksuja valo-oksia kuin pituutta. Männyntaimikon keskellä törröttää lehtokorpipainanteen muistona komea tervaleppä.

Kymmenisen vuotta sitten hakattua lehtometsää / korpea, joka on istutettu männylle. Jättöpuina mäntyjen joukossa tervaleppää.

Paikoin uudistaminen on täysin epäonnistunut. Taimikossa on avoimia heinää kasvavia alueita. Vaikka näitä ei enää tarvitse paikata, ajattelin tehdä uhkarohkean kokeilun. Hirvien valtavasta määrästä huolimatta istutan aukkopaikkoihin pienen määrän hybridihaavan taimia, jotka kokeilen suojata nestesaippuaan kastetuilla kangassoiroilla. Vierasperäinen puulaji on tietysti hieman epäortodoksinen valinta, mutta toisaalta hybridihaapa kurottaa nopeasti hirvien ulottumattomiin. Haavasta saan tulevaa polttopuuta ja osan voin jättää aikanaan kolopesijöiden askarreltaviksi. Ja onhan toki niinkin, että näinä ilmastonmuutoksen aikoina on hiilensidonta hyveellinen harrastus. Metsäni geneettinen laatuhan on tuhottu ja ties mitä alkuperää olevilla istutusmännyillä.

Rehevää korpea ei onneksi ole kunnostusojitettu. Vanhat lapio-ojat halkovat rahkasammalikkoa. Ajouralta löydän mesimarjaa. Rehevimmän lehtokorven ojan penkalla kasvavat virmajuuret, hiirenportaat ja korpi-imarteet. Toisaalla on avovesilämpäre, jonka ympärillä maasto on heinäkorpea. Järeiden hieskoivujen reunustama lämpäre on riistan juomapaikka. Asetan paikalle videokuvaa ottavan riistakameran. Eläimiä käy juomassa jatkuvasti. Kesähelteillä pari viimevuotista hirvivasikkaa pulahtaa lammikkoon ja hyppelee riemuissaan rahkasammalikossa vilvoittavan kylvyn jälkeen.

Tämä kuvio on minun oma luonnonsuojelualueeni. Metsäkeskuksen vuonna 2005 tekemässä metsäsuunnitelmassa kuvio on määritelty ”soistuvaksi kangasmetsäksi”, vaikka turvetta on 40 cm ja kasvillisuus rehevälle korvelle tyypillistä viitakastikkaa ja kurjenjalkaa.

Tälle ihanalle paikalle suositellaan suunnitelmassa avohakkuuta ja ojitusmätästystä, jotka olisi suunnitelman mukaan pitänyt toteuttaa jo ennen viime vuotta. Kanssani paikalla käynyt metsäammattilainen määritti kuvion kuitenkin avainbiotoopiksi, jota ei saa hakata. Näin erilaisia voivat eri metsäammattilaisten suositukset ja laintulkinnat olla! Onneksi edellinen omistaja on käyttänyt järkeään. Puolen hehtaarin kuviolta olisi saatu muutama koivutukki ja kasa energiapuuta. Yhteiskunnan avokätisellä KEMERA-tuella toki tämänkin avainbiotoopin tuhoaminen olisi saatu taloudellisesti kannattavaksi.

Kauempana korpi on yksitotista talouskuusikkoa. Se on uudistettu aikoinaan alikasvoksesta ja kasvaa tiheänä ja veden vaivaamana huonosti. Jos teen siihen joskus avohakkuun, on se pakko ojittaa, jotta uudistaminen olisi mahdollista. Olen päättänyt kokeilla vaihtoehtoista strategiaa: harvennan kuusikkoa alaharsintana polttopuuksi vähin erin ja istutan syntyviin pieniin aukkoihin ja ojien varsille tervaleppää. Ehkäpä korpi joskus kehittyy näin hoidettuna kohti alkuperäistä tilaansa, rehevää tervaleppäkorpea.

Yhtä asiaa ihmettelen. Pidän itseäni melko tavallisena metsänomistajana. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion selvityksen mukaan suurin osa metsänomistajista haluaa painottaa metsissään monikäyttöä: puuntuotantoa, virkistystä, riistaa, luontoarvoja, marjoja, sieniä, kauneutta; kaikkea tätä sekaisin.

Miksi siis metsälaki näkee metsät lähtökohtaisesti teollisuuden puuntuotantoon tarkoitettuina? Miksi en saa omasta metsästäni hakata vain kuiduksi kelpaavaa mäntyä polttopuuksi miten haluan? Miksi en saa kasvattaa lehdossa vaikka raitaa, jos haluan? Miksi minun on maksettava metsänhoitomaksua palveluista, joita en tarvitse ja jotka ovat tavoitteitteni kanssa jopa ristiriidassa? Eikö metsäni olekaan minun?

Kirjoitus on osa Kuukauden metsä -juttusarjaa, jossa ihmiset esittelevät itselleen merkityksellisiä metsiä. Jos haluaisit esitellä metsäblogissa metsän, joka on tavalla tai toisella sinulle tärkeä, lue tarkemmat ohjeet täältä.