Metsähallitus hakkaa ikimetsiä Lapissa – hakkuukohteilta tuhansia havaintoja uhanalaisista ja muista vaateliaista lajeista

Teksti: Lauri Kajander & Olli Manninen
Kuvat: Olli Manninen, Hanna Jauhiainen, Päivi Mattila ja Luonto-Liiton metsäryhmä

Maastokartoittajat löysivät elokuussa 2016 tuhansia uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien esiintymiä Metsähallituksen hakkuusuunnitelmien uhkaamista vanhoista metsistä Lapissa. Metsähallitus ei ole kertonut miten nämä upeat ikimetsät ja uhanalaiset lajit aiotaan turvata – vai aiotaanko ne lajilöydöistä piittaamatta hävittää.

Luonto-Liiton metsäryhmäläisistä ja muista vapaaehtoisista luontokartoittajista koostuva inventointiryhmä tutki elokuun 2016 aikana valtion omistamien metsien luontoarvoja Lapissa. Olli Mannisen koordinoimilla retkillä dokumentoitiin Metsähallituksen hakkuusuunnitelmien kohteita Inarin, Sodankylän, Savukosken, Muonion, Kolarin ja Kittilän kunnissa.

Kuohana-Annenvaara, Inari – hakkuiden uhkaamia täysin luonnontilaisia ja kevyesti poimintahakattuja metsiä, joista löytyi yli 300 uhanalaisen tai silmälläpidettävän lajin esiintymää. Kuva: Hanna Jauhiainen

Kuten oheisista kuvista näkyy, Metsähallitus hakkaa edelleen myös ilmiselviä ikimetsiä. Näitä on vuosikymmeniä jatkuneiden hakkuiden jäljiltä jäljellä vain muutama prosentti Suomen metsäpinta-alasta. Ne ovat kaikki luonnonsuojelun kannalta erittäin arvokkaita. Monia näistä kartoitetuista metsistä ei ole mahdollista kevyttä poimintahakkuuta lukuunottamatta hakattu koskaan, vaan ne ovat saaneet kehittyä luonnontilassa jääkauden jälkeen. Metsähallituksen suunnittelemien hakkuiden jälkeen paikalla ei ole enää elinmahdollisuuksia häviämisvaarassa olevalle uhanalaiselle metsälajistolle, satoja vuosia vanhojen aihkimäntyjen ja kelojen juhlallisesta rauhasta puhumattakaan.

Kartoituksen tulokset osoittavat karusti kuinka vastuutonta Metsähallituksen hakkuutoiminta on: raportoiduilla 27:llä hakattavaksi aiotulla vanhan metsän kohteella tehtiin yhteensä yli 3 000 havaintoa uhanalaisista ja silmälläpidettävistä lajeista, joukossa kymmenkunta havaintoa luonnonsuojelulailla erityisesti suojelluista lajeista. Näiden lisäksi alueilta löytyi runsaasti muita vanhaa luonnonsuojelullisesti arvokasta metsää indikoivia lajeja.

Tuolpujärvet, Inari – hakkuiden uhkaamia vanhoja metsiä, osin Natura2000 -alueella. Kuva: Olli Manninen

Kartoittajat kiersivät noin tuhannen hehtaarin verran hakattaviksi ilmoitettuja metsiä. Hakkuusuunnitelmia on ilmakuvien perusteella Lapin arvokkaissa vanhoissa metsissä vielä ainakin toinen mokoma lisää. Monet tutkituista kohteista ovat suurempien arvokkaiden suojelemattomien metsäkokonaisuuksien osia, monet rajautuvat olemassaoleviin suojelualueisiin ja yksi on Natura 2000 -aluetta.

Kartoitusten tulokset lajilistoineen toimitettiin Metsähallitukselle marraskuun alussa. Siis yli kolmetuhatta uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien esiintymää suunnitelluilla hakkuualueilla. Metsähallitusta pyydettiin perumaan suunnitellut hakkuut näillä ilmiselvästi huippuarvokkailla vanhan metsän luontokohteilla. Metsähallitus ei vastannut mitään yli kuukauteen.

Pekan Tupajärvi, Inari – Hakkuiden uhkaamia hienoja vanhoja metsiä, joista löydettiin yli 300 uhanalaisen ja silmälläpidettävän lajin esiintymää. Alueelta löytyi myös poikkeuksellisen runsaasti saamelaisten kulttuuriperintöön kuuluvia vanhoja petunottojälkiä tai muita vanhoja merkintöjä. Kuva: Luonto-Liiton metsäryhmä

 

Patistelemalla sähköpostitse ja Metsähallituksen Facebook -sivulla saatiin lopulta vastukseksi, että muutamia kohteita oli jo hakattu ennen lajitiedon vastaanottamista. Muiden kohteiden kohtalosta Metsähallitus ei ole vieläkään useista pyynnöistä huolimatta suostunut kertomaan.

Vintilänkaira S, Savukoski – Metsähallituksen ilmoituksen mukaan tämä metsä on hakattu syksyn 2016 aikana osittain tai kokonaan. Suoraan Vintilänkairan erämaa-alueeseen rajoittuvilla hakkuualueilla oli erittäin luonnotilaisia metsiä. Alueelta löytyi yli 250 uhanalaisen tai silmälläpidettävän lajin esiintymää, joista yksi lailla erityisesti suojeltu lutikkakääpä. Kuva: Olli Manninen

Vapaaehtoistyönä kerätty luontotieto on nykyään käytännössä ainoa tapa yrittää pelastaa jäljellä olevia suojelemattomia aarniometsiä valtion mailla. Metsähallitus ei tee itse luontoselvityksiä hakattavissa ”talousmetsissä”. Näissäkin nyt kartoitetuissa kohteissa ehdittiin tänä syksynä tehdyissä hakkuissa hävittämään ilmeisesti ainakin kaksi luonnonsuojelulailla erityisesti suojellun lajin esiintymää, muista uhanalaisista lajeista puhumattakaan.

Tammukkalammet, Inari – Hakkuiden uhkaamia laadukkaita vanhoja mäntymetsiä, jotka rajautuvat suoraan Tsarmitunturin erämaahan. Kuva: Päivi Mattila

Aikaisemmin Metsähallitukselle on toimitettu tarkat koordinaattipisteet kaikista lajihavainnoista. Sen sijaan, että paljon arvokasta lajistoa sisältävät ilmiselvät arvometsät rajattaisiin riittävän suuriksi säästettäviksi luontokohteiksi, joissa lajeilla olisi tulevaisuudessakin elinmahdollisuuksia, Metsähallitus on hyvin usein näissä tapauksissa jättänyt pistemäisen lajihavainnon ympärille pienen tupsun puustoa ja hakannut kaikki metsät lajihavaintojen välistä. Tästä syystä inventointiryhmä ei ole tällä kertaa toistaiseksi toimittanut tarkkoja koordinaatteja havainnoista, vaan lajisto on ilmoitettu hakkuukohteittain. Keskustelu metsäkohteiden suojelemisesta jatkuu.

Raitiojänkä, Sodankylä – Tietön ja laadukas vanhan metsän alue, jolla sekä kuusi- että mäntymetsien lajisto on poikkeuksellisen monipuolista. Alueella tehtiin yli 280 havaintoa peräti 29 eri uhanalaisesta tai silmälläpidettävästä lajista. Kuva: Olli Manninen

Pikaisilla maastokäynneillä havaittavat uhanalaiset ja vanhaa metsää indikoivat lajit kertovat vain pienen osan alueiden luontoarvoista. Ne tulisikin tulkita lähinnä osoituksena siitä, että alueella on erittäin todennäköisesti paljon muitakin luonnonsuojelullisesti arvokkaita lajeja ja yleensä paljon enemmän jo havaittujenkin lajien esiintymiä. Kartoitukset koskevat vain joitakin harvoja lajiryhmiä ja maastokäynnit harvoin ovat läheskään kattavia edes pienillä kohteilla. Lisäselvitykset kohteiden luontoarvoista olisivat tarpeen, jotta kohteiden luontoarvot saadaan peremmin selville.

Maaimmainen Nuorakoskenvaara, Savukoski – Metsähallituksen ilmoituksen mukaan tämä kohde on hakattu kokonaan tai osittain syksyn 2016 aikana. Kokonaisen vaaran laen peittävä hieno vanha mäntymetsä, josta löytyi yli 260 uhanalaisen tai silmälläpidettävän lajin esiintymää. Kuva: Olli Manninen

Kuitenkin jo tiedossa olevien lajiesiintymien ja kuvalinkkien kuvistakin näkyvän metsän luontaisen rakenteen perusteella on selvää, että näiden metsien hakkaaminen on uhanalaisen metsäluonnon kannalta kestämätöntä. Metsähallituksen on syytä pikimmiten lopettaa ikimetsien hakkaaminen ja uhanalaisten lajien hävittäminen.

Lähetä palautetta Metsähallitukselle: http://www.metsa.fi/palaute

Alla esimerkkejä kartoitetuista hakkuiden uhkaamista metsistä, klikkaamalla nimeä pääset katsomaan kuvia kohteesta:

• Heinikkoaapa, Kittilä
• Torkoseljänpäät, Inari

• Torkoselkä, Inari
• Tuolpujärvet S (Siekajärvi), Inari
  • Tuolpujärvet E (samaa kohdetta kuin ylempi linkki, mutta nämä on kartoitettu 2015)
• Pekan Tupajärvi, Inari
• Kuohana-Annenvaara, Inari
• Tammukkalammet, Inari
• Märsikkö, Sodankylä
• Raitiojänkä, Sodankylä

Seuraavat kohteet Metsähallitus on ilmoittanut hakanneensa osittain tai kokonaan jo ennen kuin kartoitustulokset toimitettiin MH:lle eli syksyn 2016 aikana:

• Pailakainen S, Kittilä
• Vintilänkaira S, Savukoski
• Maaimmainen Nuorakoskenvaara, Savukoski
• Iso Pahtalaki, Kolari

---

Aikaisemmin, vuonna 2015, kartoitettuja hakkuusuunnitelmien uhkaamia metsiä:

• Piernakansarvi, Kittilä
• Kuusilampi, Rovaniemi
• Nuolivuoma, Kittilä
• Paljukka NE, Kittilä
• Siengalaiskuusikko, Kittilä
• Karhurommas E, Ylitornio

 

Kartoittaja sammaltaa – osa II: suot

Teksti: Laura Vuoksenmaa

Soiden kohdalla sammalien merkitys ympäristönsä ja sen ominaisuuksien ilmentäjinä tulee vielä selkeämmin esiin kuin metsissä. Kääpien ja suuren osan jäkälistä puuttuessa sammalet ovat putkilokasvien ohella se lajiryhmä, johon avoimempia soita inventoitaessa huomio kiinnittyy. Suon ravinteisuustaso ja se, vallitseeko siellä rimpi-, väli- vai mätäspinta ovat sammalien lajikoostumukseen eniten vaikuttavia tekijöitä.

Monet koko maassa uhanalaiset tai silmälläpidettävät suolajit ovat sen verran harvinaisia tai vaikeasti tunnistettavia, että ympäristöministeriön sammaltyöryhmän koostamat luontoarvolajit ovat etenkin vähemmän kokeneelle suonkävijälle sammalista helpommin lähestyttäviä ja kertovat kuitenkin hyvin elinympäristönsä ominaisuuksista ja luonnon tilasta. Metsien lajeihin verrattuna soiden sammallajeissa on kenties vähemmän vaihtelua luonnontilaisilla soilla maan etelä- ja pohjoisosien välillä, mutta lähekkäin sijaitsevilla eri ravinteisuustasojen ja puustojen soilla erot voivat olla suuretkin. Soiden mosaiikkimainen, usein eri suotyyppejä sisältävä luonne voi tosin yhdistää pienelle alalle niin tavanomaisia metsälajeja kuin vaateliaita kalkinsuosijoitakin. Erityisesti lettorämeille ja –korville on tyypillistä pienialainen kasvillisuustyyppien vaihtelu.

Vaikka aivan pohjoisimmassa ja karuimmassa Lapissa metsiä inventoitaessa indikaattorisammalia ei juurikaan tapaa, samojen leveyksien soilla sammalet kyllä elelevät ja peilaavat olosuhteitaan siinä missä eteläisemmässäkin Suomessa.

Uskaltaisin pitää monia suolajeja metsälajeihin verrattuna hieman selkeämpinä ja helpompina määrittäjälle, jolla ei ole mikroskooppia käytössään. Moni sammal on habitukseltaan selkeästi ”itsensä näköinen” ja tuntomerkit ovat muutenkin usein makroskooppisia.

Suosammaltajalle hyödyllisiä julkaisuja ovat metsäsammalkirjoituksessa esiteltyjen Nationalnyckeleiden ja BBS Field Guiden lisäksi Eurolan ynnä muiden Oulanka reports -sarjassa ilmestynyt Suokasvillisuusopas, jossa on laajasti eri suotyyppien sammalia (ja putkilokasveja) yleisistä uhanalaisiin. Piirroskuvat, jotka valitettavasti monista ”yleisteoksista” puuttuvat, ovat selkeitä, mutta monilla lajeilla on vielä vanhaa nimistöä. Oulangan suokasvillisuusopasta on näkynyt ainakin yliopistojen kirjastoissa, parhaiten saatavuustiedot saanee ottamalla yhteyttä Oulangan tutkimusasemaan. Keväällä 2016 ilmestynyt Laineen ynnä muiden Sammalten kirjo -kirja (Sata sammalta -kirjan pohjalta mm. maksasammalilla laajennettu) on kohtalaisen hyvä katsaus soiden sammallajistoon sisältäen rahkasammalia, ns. ruskosammalia, soiden maksasammalia ja lähteiden lajeja. Kirja on jaoteltu elinympäristöjen mukaan, mikä voi olla kätevä ominaisuus maastossa. Rahkasammaliin on mahdollista perehtyä syvemmin Laineen ynnä muiden The Intricate Beauty of Sphagnum Mosses -kirjan avulla. 40 rahkasammallajin esittelyn lisäksi jokaisesta lajista on hyvin kattavat mikroskooppituntomerkit ja –kuvat.

Valitsemillani sammallajit ovat ympäristöministeriön sammaltyöryhmän (2013) mukaan luontoarvolajeja, joiden indikaattoriarvo on hyvä. (Rassisammal ja punasirppisammal indikaattoriarvoltaan heikompia pohjoisimmalla kasvillisuusvyöhykkeellä 4.)

IUCN-uhanalaisuusluokat:

• NT, silmälläpidettävä
• VU, vaarantunut
• EN, erittäin uhanalainen
• CR, äärimmäisen uhanalainen
• RT, alueellisesti uhanalainen

 

---

Kultasammal. Kuva: Tuomo Kuitunen

Kultasammal (Tomentypnum nitens) RT

Kultasammalen pitkät, teräväkärkiset lehdet saavat aikaan sinne ominaisen, kiiltävän tupsumaisen olemuksen (”neidon kultatukka”), joka erottuu usein selkeästi rahkasammalmaton seasta. Noin 5-10 cm pitkät, kellanvihreät versot ovat löyhän sulkahaaraisia ja varren alaosasta ruskeamman sävyisiä. Lehdet ovat pitkittäispoimuiset ja keskisuoni ulottuu noin lehden puoleenväliin.

Kultasammal on lettojen väli- ja mätäspintojen laji koko maassa ja sen tapaakin usein samoilta kasvupaikoilta kuin esimerkiksi rassisammalen. Toisinaan sitä voi tavata myös tunturien soistuneilla kohdilla. Pohjois-Suomen letoilla kultasammal on melko yleinen, mutta etelässä taantunut ja alueellisesti uhanalainen.

---

Rassisammal. Kuva: Tuomo Kuitunen

Rassisammal (Paludella squarrosa) RT

Rassisammalen piippurassimaisesta, pötkömäisestä olemuksesta on hankala erehtyä. Omintakeinen muoto johtuu vahvasti taakäänteisistä, selkeissä riveissä olevista lehdistä. Rassisammalen verso on haaraton ja useimmiten noin 2-5 cm pitkä, yläosastaan kellanvihreä ja alaosastaan juurtumahapsinen ja ruskea. Useimmiten rassisammal kasvaa muiden sammalien, kuten heterahkasammalen, seassa, mutta toisinaan voi törmätä lähes pelkästä rassisammalestakin koostuviin laikkuihin.

Rassisammal esiintyy lettoisilla paikoilla koko maassa. Pohjoisemmassa se on yleinen ravinteisemmilla kasvupaikoilla, mutta Etelä-Suomessa rassisammal on alueellisesti uhanalainen ja harvinaisempi.

---

Mustapääsammal. Kuva: Laura Vuoksenmaa

Mustapääsammal (Catoscopium nigritum) RT

Mustapääsammal on pieni lettojen lehtisammal, jonka tunnistaa parhaiten verson selkeästä värirajasta ja tumman punaruskeasta, golfmailamaisesta itiöpesäkkeestä pitkine perineen. Pesäkkeitä on yleensä melko runsaasti. Verso on yleensä noin 2-5 cm pitkä, yläosastaan vaaleanvihreä, alaosastaan tumma ja huovastoinen. Mustapääsammalen harittavat lehdet ovat ehytlaitaiset ja teräväkärkiset, keskisuoni näkyy selkeästi.

Vaateliaimpiin lettolajeihin kuuluva sammal kasvaa tuppaina runsasravinteisten, kalkkivaikutteisten lettojen väli- ja rimpipinnoilla. Mustapääsammal on yleisin Pohjois-Suomen kalkkialueilla, etelässä harvinainen ja alueellisesti uhanalainen laji.

---

Sirppihuurresammal. Kuvat: Laura Vuoksenmaa

Sirppihuurresammal (Palustriella falcata) NT, RT

Sirppihuurresammalkasvuston kullankiiltoinen sävy erottuu usein jo kauas. 5-10 senttimetriä pitkä verso on melko vankka ja epäsäännöllisehkön sulkahaarainen, joskin kärkiosa on yleensä haaraton. Sirppimäisen muotoisissa lehdissä on selkeät pitkittäispoimut ja vahva keskisuoni. Varren juurtumahapset saavat verson näyttämään himmeältä, mistä huurresammalet ovat saaneet nimensäkin. Omien havaintojeni perusteella sirppihuurresammal on muita huurresammalia selkeämmin kullanhohtoinen ja epämääräisemmin haaroittunut, vaikka huurresammalien tuntomerkit kannattaa silti tarkistaa hyvin. Huurresammallajien erottaminen toisistaan voi toisinaan olla hankalaa, mutta olen ottanut tämän lajin silti mukaan osoittamaan huurresammallähteitä luontotyyppinä.

Eutrofinen sirppihuurresammal kasvaa lähteiköissä ja tihkupinnoilla, usein lähdepurojen läheisyydessä. Sirppihuurresammalta esiintyy koko Suomessa, mutta eniten sitä on Pohjois-Suomen kalkkialueilla. Huurresammallähteiköt kuuluvat EU:n luontodirektiivin ensisijaisesti suojeltaviin luontotyyppeihin.

---

Pallopäärahkasammal. Kuvat: Tuomo Kuitunen

Pallopäärahkasammal (Sphagnum wulfianum)

Pallopäärahkasammalen huomaa maastossa pampulamaisesta latvastaan ja usein punaisen- ja vihreänkirjavasta väristään. Sammalen verso on pötkömäinen, helposti yli 10 cm pitkä ja haarat etenkin yläosassa melko tiheässä. Tummaa vartta ei juuri näy sitä vasten olevien alaspäin osoittavien haarojen välistä. Verson tuntuma on hyvin vankka, lähes jäykkä. Varsilehden muoto on pyöristynyt tasasivuinen kolmio.

Pallopäärahkasammalen voi löytää korpien mätäspinnoilta ja kangasmetsien soistumakohdista. Lähes koko Suomessa pohjoisinta Lappia lukuunottamatta esiintyvä pallopäärahkasammal on luonnontilaisen korven ilmentäjä. Pallopäärahkasammal on kansainvälinen vastuulaji.

---

Punasirppisammal. Kuva: Laura Vuoksenmaa

Punasirppisammal (Sarmentypnum sarmentosum) RT

Punasirppisammal on melko kookas, olemukseltaan särmikäs, mustanpuhuvan vihreä-tummanpunainen sammal. Piikkimäisinä harottavien, hieman lusikkamaisten lehtien kärjet ovat tylpät, eikä keskisuoni ulotu aivan kärkeen asti. Verso on 5-10 cm pitkä ja roteva, haaroo epäsäännöllisesti ja niuhahkosti.

Meso-eutrofinen punasirppisammal viihtyy letoilla, tihkupinnoilla ja lähteiden reunamilla. Pohjoisessa Suomessa punasirppisammal on yleisehkö, etelässä harvinainen ja taantunut.

 

---

Lähteet omien maastohavaintojen lisäksi:

• Laine, J., Sallantaus, T., Syrjänen, K., & Vasander, H. (2016). Sammalten kirjo. Metsäkustannus.
• Ulvinen, T., & Juutinen, R. (2015). Suomen sammalten levinneisyys eliömaakunnissa 6
• http://www.ymparisto.fi/download/noname/%7B565EFA99-4AAF-4AC0-BD0D-D61BE33492DC%7D/97366
• http://laji.fi/?locale=fi
• http://www.luopioistenkasvisto.fi/Sivut/sammalet/lajit.html

---

Kirjoittaja on Luonto-Liiton metsäjaoston jäsen, Pohjois-Suomen piirin metsävastaava sekä sammalharrastaja, jota kiehtovat myös muut indikaattorilajiryhmät.

Kartoittaja sammaltaa – osa I: metsät

Teksti: Laura Vuoksenmaa

Monien muiden lajiryhmien ohella myös sammalilla on runsaasti annettavaa arvokkaiden metsä- ja suoalueiden kartoittajalle. Metsissä suotuisa ja tasainen pienilmasto on sammalille erityisen tärkeä, soilla sammalet ovat olennaisia elinympäristönsä olosuhteiden ilmentäjiä ja herkempiä muutoksille kuin monet putkilokasvit. Karuimmissa metsätyypeissä sammalien varaan ei tosin voi laskea, vaan esimerkiksi kääväkkäillä ja jäkälillä on suurempi merkitys. Tässä kirjoituksessa esitellään kuusi metsän suojeluarvoa ilmentävää ja suhteellisen helposti tunnistettavaa sammallajia.

Luonto-Liiton maastokartoittajat kirjaavat aarnisammalen esiintymän UPM:n hakkuiden uhkaamalla Haarikon aluella. Kuva: Lauri Kajander

Sammalet voivat vaikuttaa aluksi epämääräiseltä vihreältä nöyhdältä, mutta niihin tutustuessa silmä ja luppikäsi harjaantuvat melko nopeasti ja lahorunkojen ja lähteiden maailma aukenee jo aivan uudella tavalla. Sammalien etsintä ja tutkailu on mahdollista käytännössä koko lumettoman ajan suurimman osan näyttäessä samalta läpi vuoden, varsinaista ”sammalsesonkia” kun ei esimerkiksi kääpien tai kukkivien kasvien tapaan ole. Sammalnäytteet eivät myöskään juuri vanhene tai pilaannu, vaan useimmiten kostutettuina näyttävät taas samankaltaisilta kuin maastossa kasvaessaan. Monen sammalen arvo indikaattorina pysyy samankaltaisena eri osissa Suomea ja usein esiintymisalue kattaa suuren osan maasta. Harvinaisempien lajien lisäksi myös tutummista lajeista voi päätellä luonnon tilaa – esimerkiksi sulkasammal (Ptilium crista-castrensis) on tavallisista metsäsammalistamme jo jonkinlaista vakautta ympäristöltään vaativa. Sulkasammalta harvinaisempi, mutta silti korpisissa paikoissa melko usein tavattava pallopäärahkasammal (Sphagnum wulfianum) on Suomen kansainvälinen vastuulaji.

Maastossa luppi kymmenkertaisella suurennoksella on sammaltajalle olennainen apuväline, pienemmät yksityiskohdat vaativat 20-kertaisen suurennoksen. Pienimpien lajien tuntomerkkeihin pääsee käsiksi preparointi- tai valomikroskoopilla, mutta sellaisia lajeja en ole tähän koosteeseen ottanut lukuun.

Kattavia suomenkielisiä teoksia ei sammalista valitettavasti tällä hetkellä juuri ole, joten tiedon ja määritysohjeet joutuu kokoamaan useista eri teoksista ja netistä. Suomenkielisellä materiaalilla pääsee kuitenkin kohtalaisen sujuvasti alkuun luovasti yhdistellen. Yleisiä (ja joitakin harvinaisempia) lehtisammalia esittelee Jukka Laineen ynnä muiden Sata sammalta -kirja. Osin saman kattauksen muutamalla maksasammalmausteella tarjoaa Jouko Rikkisen Jäkälät ja sammalet Suomen luonnossa. Luopioisten kasviston sammalsivu (http://luopioistenkasvisto.fi/Sivut/sammalet/lajit.html) on ollut itselleni ja monelle muulle sammalista kiinnostuneelle verraton apu niin maastossa kuin mikroskoopinkin ääressä. Ruotsinkielisiä, yleisempiä sammalkirjoja ovat Nationalnyckelit (3 osaa tällä hetkellä), Tomas Hallingbäckin ja Ingmar Holmåsenin Mossor ja myös indikaattorikääväkkäitä ja –jäkäliä sisältävä Signalarter. Britannian sammalseuran British Bryological Societyn BBS Field Guide -julkaisussa on kattava määrityskaava sekä maksa- että lehtisammalille (http://www.bbsfieldguide.org.uk/sites/default/files/pdfs/otherpdfs/%20BBS%20Field%20Guide%20Field%20Key.pdf) ja melko suuri osa myös Suomessa tavattavista lajeista. BBS:n sivuille päätyykin helposti, jos laittaa lajin tieteellisen nimen Googleen – opas kun löytyy pdf-muotoisena, joskin pilkottuna, netistä.
Lajien ajan tasalla olevat uhanalaisuusstatukset löytyvät kätevimmin Suomen lajitietokeskuksen (http://www.laji.fi) sivuilta. Suomen uhanalaiset sammalet-kirjasta löytyy kattavasti sammalia uhanalaisuusluokasta VU eteenpäin.

IUCN-uhanalaisuusluokat:

• NT = silmälläpidettävä
• VU = vaarantunut
• EN = erittäin uhanalainen
• CR = äärimmäisen uhanalainen
• RT = alueellisesti uhanalainen

 

---

 

Aarnisammal. Kuva: Laura Vuoksenmaa

Aarnisammal. Kuva: Tuomo Kuitunen

Aarnisammal (Schistostega pennata) NT

Mystisen oloinen aarnisammal on lopulta yllättävän helppo löytää, kun sen jäljille on kerran päässyt. Vaalean sinivihreä ja kaksiulotteisen oloinen, vajaan senttimetrin korkuinen, lehtisuoneton sammal tulee vastaan todennäköisimmin hieman viileänkosteissa korpinotkoissa ja hämyisillä puronvarsilla, joita voi yrittää silmäillä jo kartalta. Aarnisammal kasvaa vanhojen tuulenkaatojen juurakoilla ja kallionkoloissa, mutta esiintyy toisinaan ihmisvaikutteisemmillakin paikoilla, kuten vanhojen juoksuhautojen seinämillä. Valoa heijastava alkeisrihma on ominaisuus, josta aarnisammal useimmiten tunnetaan, mutta kokemukseni mukaan kiilurihmastoa harvemmin löytyy. Ilmeisesti kallioilla hohto on todennäköisempää kuin tuulenkaatojen sammalilla. Aarnisammal on melko helppo tunnistaa, ja poikkeuksellisesti havainnosta ilmoitettaessa riittää näytteen sijaan laadukas valokuva. Esiintyy pohjoisinta Lappia lukuunottamatta koko Suomessa.

 

---

 

Kantoraippasammal. Kuva: Laura Vuoksenmaa

Kantoraippasammal (Anastrophyllum hellerianum) NT, RT

Kantoraippasammal on yksi selkeimmin tunnistettavista lahomaapuiden sammalista pienestä koostaan huolimatta. Versot kaksiliuskaisine lehtineen ovat korkeintaan millimetrin levyisiä ja alle 1 cm pituisia, nyörimäisinä suikertavia. Tunnusomaisen kantoraippasammalesta tekevät versojen hieman toukkamaisina kohenevat päät, joissa on tumman punaruskeita itujyväsiä. Kantoraippasammalen löytää keskikokoisilta ja järeiltä havumaapuilta, joiden kaarnasta yleensä suurin osa on jo pudonnut pois. (Jossakin vaiheessa mahdolliset kantoraipparungot alkaa tunnistaa jo kauempaa). Useimmiten kantoraippasammal vaatii kosteahkoa pienilmastoa, mutta toisinaan siihen törmää hieman kuivemmillakin mäntykankailla. Lahopuujatkumo on kantoraippasammalelle kuitenkin tarpeen. Esiintyy pohjoisinta Lappia lukuunottamatta koko Suomessa.

 

---

 

Lahokaviosammal. Kuva: Olli Manninen

Lahokaviosammal (Buxbaumia viridis) CR

Lahokaviosammalen tunnistaa sen suhteessa kokoonsa suurista, tunnusomaisen muotoisista itiöpesäkkeistä, eikä se ole pesäkkeettömänä käytännössä havaittavissa. Itiöpesäkkeet ovat selkeän vihreitä (vanhempana ruskettuvat) ja pesäke perineen on noin 1-2 cm pitkä. Lahokaviosammal kasvaa lehtomaisissa paikoissa pitkälle lahonneella havumaapuulla ja vaatii lahopuujatkimon. Esiintyy hyvin harvinaisena Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueella.

 

---

 

Haapariippusammal. Kuva: Olli Manninen

Haapariippusammal (Neckera pennata) VU

Muista tässä esitellyistä lajeista poiketen haapariippusammal kasvaa lahopuun sijaan elävillä vanhoilla puilla, enimmäkseen haavoilla. Myös jalopuilla ja ravinteisilla kallioilla on tavattu haapariippusammalesiintymiä – sammal vaatii emäksisen kasvualustan. Kuusivaltaiset metsät ovat haapariippusammalen pääelinympäristöä, joskin sen voi löytää myös lehdoista. Sammalen olemus on lippamaisen räystäsmäinen ja on havaittavissa toisinaan jo kauempaa (onpa tätä yritetty kiikaroidakin). Yleensä 5-10 cm pituinen verso on lähempää tarkasteltuna sulkamaisesti-viuhkamaisesti haaroittuva ja litteä, vihreissä lehdissä on aaltopoimuisuutta. Haapariippusammalta esiintyy enimmäkseen Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta havaintoja on Oulun Pohjanmaalle asti. Sammal on kansainvälinen vastuulaji.

 

---

 

Rakkosammal. Kuva: Tuomo Kuitunen

Rakkosammal (Nowellia curvifolia) NT, RT

Eteläisessä Suomessa vanhojen metsien havumaapuilla, usein kosteampien maastonkohtien lähellä suikertaa kauempaa palmikkomaiselta näyttävä rakkosammal. Kasvutapa ja lehtien vettä keräävä asento ovat melko itsensä näköisiä. Rakkosammalen 1-2 cm pituisten, parin millin levyisten versojen väri vaihtelee vaaleanvihreästä kellertävän kautta ruosteenpunertavaan. Lehdet ovat kaksiliuskaiset ja kuperasti vartta ja kasvualustaa kohti taipuneet. Kukkamaiset itiöpesäkkeet sijaitsevat pitkien, läpikuultavien perien päissä. Rakkosammal esiintyy harvinaisena Ahvenanmaalta Etelä-Hämeeseen asti painottuen rannikolle.

 

---

 

Pikkuliuskasammal. Kuva: Laura Vuoksenmaa

Pikkuliuskasammal (ja muita lajeja). Kuva: Tuomo Kuitunen

Pikkuliuskasammal (Riccardia palmata) NT, RT

Korpisilla, kosteilla paikoilla olevalla lahopuulla kasvaa sinertävänvihreä pikkuliuskasammal. Sammalen sekovarren liuskojen käpälämäinen olemus ja monista muista lahopuusammalista erottuva väri jäävät helposti mieleen. Yksittäiset liuskat ovat korkeintaan millimetrin levyisiä ja usein melko tasakokoisia, mikä aiheuttaa räpylämäisen vaikutelman, koko räpylä on noin puoli senttimetriä leveä. Yleisemmällä kantoliuskasammalella (Riccardia latifrons) haarat ovat isommat ja ”levämäisesti” epäsäännöllisemmät. Olen havainnut pikkuliuskasammalen viihtyvän erityisesti maapuiden varjoon jäävillä alaosilla mieluiten puun kylki kosteaan suuntaan, runkojen päältä sitä tuskin löytää. Lähteiset kohdat ja pienten purojen ja norojen lähistöt ovat erityisen suotuisia paikkoja pikkuliuskasammalelle. Sammalta tavataan pohjoisinta Lappia ja kuivia alueita lukuunottamatta koko Suomessa.

 

---

Lähteet omien maastohavaintojen lisäksi:

• Atherton, I., Bosanquet, S. D., & Lawley, M. (Eds.). (2010). Mosses and liverworts of Britain and Ireland: a field guide (pp. 312-4). Plymouth: British Bryological Society.
• Laaka-Lindberg, S., Anttila, S., & Syrjänen, K. (2009). Suomen uhanalaiset sammalet. Suomen ympäristökeskus.
• Ulvinen, T., & Juutinen, R. (2015). Suomen sammalten levinneisyys eliömaakunnissa 6
• http://www.ymparisto.fi/download/noname/%7B565EFA99-4AAF-4AC0-BD0D-D61BE33492DC%7D/97366
• http://laji.fi/?locale=fi
• http://www.luopioistenkasvisto.fi/Sivut/sammalet/lajit.html

Retkellä hakkuiden uhkaamissa Pesiöjärven saarissa

Teksti: Hanna Jauhiainen
Kuvat: Luonto-Liiton metsäryhmä

Vietimme viikonlopun Pesiöjärven maisemissa Suomussalmella helmikuun lopussa 2015. Suksi luisti ja saarten vanhojen metsien katveessa mieli tahtoi virittyä hiihtolomatunnelmiin, mutta retkellämme oli myös tarkoitus. Järven saaria uhkaavat nimittäin Metsähallituksen hakkuut, jotka voivat alkaa hetkenä minä hyvänsä.

Aamuauringon valo pilkottaa pilvien lomasta Honkasaaren takana.

Leuto sää tuo saarille ehkä hiukan lisäaikaa: jäätie ei vielä kanna rekkaa eikä se näillä keleillä vahvistu. Metsähallitus on kuitenkin uhonnut tuovansa puut saarista vaikka traktorilla jollei jäätietä saada kantamaan rekkaa. Toistaiseksi hakkuut eivät ole alkaneet. Kävimme paikalla protestoimassa tulevia hakkuita, tarkkailemassa tilannetta ja tutustumassa alueen luonnonarvoihin.

Luonto-Liiton metsäryhmä protestoi metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Kumpusaareen johtavan jäätien päässä.

Luonto-Liiton metsäryhmä protestoi metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Kumpusaareen johtavan jäätien päässä.

 

Saaret on merkitty maakuntakaavassa virkistysalueiksi. Hakkuut heikentäisivät saarten virkistysarvoja väistämättä, minkä myös Kainuun ELY-keskus on todennut muistiossaan. Ajourat ja hakkuun jäljet tulisivat näkymään saarten luonnossa vielä pitkään. Hakkuut vaikuttaisivat negatiivisesti myös maisemaan. Alueen matkailuyrittäjät tuskin ilahtuisivat maisema-arvojen heikentymisestä, sillä Kainuun matkailun tärkein vetonaula on luonto. Hakkuut ovatkin herättäneet vastustusta paikallisten keskuudessa.

Honkasaaren rannalla on virkistytty nuotion äärellä.

Saarten luonto on monipuolista ja vaihtelevaa. Honka- ja Kutusaari ovat puustoltaan mäntyvaltaisia, kun taas Lehto- ja Kumpusaaressa on enemmän kuusivaltaista iäkästä sekametsää. Saarilta löytyi useita vanhan metsän ilmentäjälajeja, joista silmälläpidettäviä oli kolme (korpiluppo, kanadanluppo ja hentoneulajäkälä) sekä vaarantuneeksi luokiteltu aarninappu, joka elää vanhojen kuusten kuorella.

Lajiston tonkimista. Tältä kuusivanhukselta löytyi aarninappu.

Kumpusaaren korpiluppokuusikkoa.

Lisäksi Lehtosaaressa epäillään esiintyvän liito-oravaa. ELY-keskus on kieltäny hakkuut Lehtosaaressa ennen kunnollisen liito-oravaselvityksen tekemistä. Tähän vuodenaikaan luotettavan liito-oravaselvityksen tekeminen on mahdotonta. Metsähallitus aikoo yhä kuitenkin hakata muissa saarissa. Paha vain, että jäätie kulkee ensin Lehtosaareen ja sen kautta muihin saariin. Tielinja on merkitty kulkemaan suoraan Lehtosaaren läpi.

Lehtosaaren monimuotoista metsää. Taka-alalla näkyvä keltainen nauha on tielinjan merkki.

Lehtosaaren metsää.

Toivon, että vielä monet pääsevät retkeilemään Pesiöjärven rauhaisissa maisemissa siinä tilassa kuin ne ovat nyt. Metsähallituksen maat ovat meidän kaikkien yhteistä omaisuutta ja tällaisten pienten, virkistys- ja luonnonarvoiltaan merkittävien saarten parturoiminen on Metsähallitukselta, omaisuutemme vartijalta, kovin lyhytnäköistä ja piittaamatonta toimintaa.

Lisää aiheesta:

• Luonto-Liiton tiedote 20.2.2015: Luonto-Liiton aktivistit protestoivat Metsähallituksen saarihakkuita Kainuussa – Pesiöjärveltä löytyi lisää uhanalaisia lajeja
• YLE Uutiset 20.2.2015: Luonto-Liitto Suomussalmella vastustamassa hakkuita
• Avoin kirje: Pesiöjärven saarten hakkuuvalmistelut keskeytettävä ja saaret suojeltava
• Lisää kuvia hakattavaksi suunnitelluista saarista

Ensimmäisellä kartoitusreissulla

Teksti: Pihla Salminen

Kuvat: Lauri Kajander

Hanna Jauhiainen (vas.) merkitsee muistiin konkelolla kasvavan punahäivekäävän, joka on vanhan metsän indikaattorilaji. Pihla Salminen valokuvaa.

Osallistuin viime syyskuussa Luonto-Liiton metsälähettiläskoulutukseen, sillä halusin alkaa tehdä jotakin hupenevien metsiemme puolesta. Antoisan koulutuspäivän jälkeen meidät toivotettiin tervetulleiksi myös Luonto-Liiton metsäryhmän kokoukseen, jossa käsiteltiin muun muassa tulevaa kartoitusretkeä Etelä-Savoon Haarikko-järven alueelle. Haarikossa kuvatun Metsän tarina –dokumentin nähneenä sukat pyörivät jaloissani, kun kuulin, että voisin lähteä mukaan kartoittamaan metsiä tuolle yhdelle kuukkelien eteläisimmistä asuinsijoista. Alueesta on tehty suojeluesitys, jota varten suuri osa alueesta ja sen luontoarvoista oli jo kartoitettu, mutta joitakin reuna-alueita oli vielä tutkimatta. Pääsisin siispä oppimaan metsien kartoitusta ja vieläpä alueelle, jonka pikainen suojelu on hyvin tärkeää.

Lokakuussa koitti tuo odotettu reissu, pakkasen ja ensimmäisten lumihiutaleiden laskeutuessa. Perillä odotti iloinen joukko metsäryhmäläisiä, jotka opastivat minut metsän kartoitukseen. Ensimmäisenä aamuna jakauduimme muutaman hengen ryhmiin ja jaoimme jokaiselle ryhmälle kartoitettavan alueen. Pääsin kahden konkarin mukaan Rakovuorille, joista osa oli jo UPM:n suunnitelmissa suojeltavina luontokohteina.

Opin ensimmäisen kartoituspäiväni aikana muutamia kääpälajeja, koetin arvioida metsän ikää, tyyppiä sekä lahopuun määrä ja räpsin kuvia. Sain lainaksi GPS-laitteen, josta kartan kanssa seurasin reittiämme ja johon merkkasin suojelun kannalta tärkeitä lajeja ja paikkoja, esimerkiksi kääpiä ja korpilaikkuja. Ja voi sitä riemun tunnetta, kun kaatuneen kuusen juurakosta löytyi vanhan metsän lajeihin kuuluva aarnisammal (Schistostega pennata)! Illalla majapaikkaamme palattuamme saimme kuulla iloisia uutisia myös toiselta ryhmältä, sillä he olivat nähneet kuukkeliparin sekä liito-oravan papanoita.

Pihla Salminen (oik.) ja Hanna Jauhiainen kirjaavat aarnisammalen GPS-koordinaatteja Rakovuorilla.

Seuraavana inventointipäivänä saimme oppaaksemme alueen läpikotaisin tuntevan luontokuvaaja Hannu Siitosen, joka on yksi Metsän tarina –dokumentin tekijöistä. Hannu näytti meille viime kesänä salamasta syttyneen metsäpaloalueen. Mustaksi palanut maa ja puunrungot olivat maagisen kauniita ja pohjantikkakin kuului jo tulleen apajille kaivamaan makupaloja palaneen puunkuoren alta.

Kuukkeli laskeutuu Hannu Siitosen kädelle.

Päätehakkuiden vertaaminen metsän luonnolliseen uudistumiseen metsäpalon kautta tuntui absurdimmalta kuin koskaan, kun kuljimme tuossa kauniissa, uutta voimaa huokuvassa metsässä. Tapasimme myös kuukkeliparin, joka uteliaana lähestyi meitä puusta toisen lennähdellen. Sinä hetkenä viimeistään päätin, että aion auttaa metsien kartoituksessa aina kun se vain on mahdollista.

Metsäpaloalueen tutkimisen jälkeen lähdimme vielä kartoittamaan kahta pienempää aluetta, mahdollista liito-orava metsikköä sekä ilmakuvien perusteella lupaavan näköistä metsälaikkua. Menin jälkimmäisen ryhmän mukana, mutta maisema ei paikan päällä ollutkaan aivan se mitä odotimme ja toivoimme. Siinä missä meidän kartoissamme oli metsää, oli nyt heinikoitunut hakkuuaukea. Näky oli surullinen, mutta vakuutti minut siitä, että metsien kartoitusta on tehtävä niin paljon kuin mahdollista, jotta sama ei toistu muualla.

Kirjoittaja on 22-vuotias luonnonmaantieteen opiskelija, Luonto-Liiton luontokerho-ohjaaja ja metsien ystävä pienestä pitäen. Kirjoitus on aiemmin julkaistu Nuorten Luonto -lehden numerossa 1/2014. Jos sinäkin haluaisit lähteä kartoittamaan metsiä, ota yhteyttä Luonto-Liiton metsävastaavaan Lauri Kajanderiin (lauri.kajander [ät] luontoliitto.fi). Tulevan kesän kartoituksia suunnitellaan jo!

ps. Luontojärjestöt tekivät äskettäin Haarikon naapurista suojeluesityksen myös Tornatorin omistamalle Saarijärven alueelle. Suojeluesitys löytyy täältä.

 

Lisää Haarikon alueesta Metsäblogissa:

• 28.3.2013 UPM taipui neuvottelemaan Haarikosta – lisäaikaa kaakkurille ja kuukkelille
• 20.1.2013 Metsän tarina päättymässä UPM:n ahneuteen

 

• Luonto-Liiton, Suomen luonnonsuojeluliiton ja Greenpeacen suojeluesitys Haarikon alueesta

Arkistojen aarteet – osa 9: Näin toimii Metsähallitus

Teksti Emilia Pippola, kuvat Matti Liimatainen

Olen viime viikkoina tallentanut ison läjän Luonto-Liiton metsäryhmän dioja Kantapuu-museotietokantaan. Kuvat eivät ole vielä tietokannassa julkisesti nähtävillä. Haluankin jakaa jo nyt laajemmalle yleisölle muutaman äskettäin vastaan tulleen helmen.

Jan Kunnas esittelee Metsähallituksen toimintaa Nurmeksen Uuronvaaralla 1992. Paperissa lukee: ”Näin toimii Metsähallitus”.

Luonto-Liiton metsäryhmä aloittelemassa aarniometsäkartoituksia Kuhmossa 1992. Kuvassa Janne Kumpulainen, Jorma Rinkinen ja Jarmo Pyykkö.

Kirjoittaja työskentelee metsiensuojelun historian tallentajana Luonto-Liiton metsäryhmässä. Tallennusta tehdään yhteistyössä Suomen metsämuseo Luston kanssa.

Sarjan aiemmat kirjoitukset ovat luettavissa täältä:

• Osa 1: Kuusamon metsäsissit
• Osa 2: Ilmakuvia
• Osa 3: Puuta heinää
• Osa 4: Metsäsotien syttyessä
• Osa 5: Tunteet kuumina Jerisjärven tiellä
• Osa 6: 20 vuotta Porkkasalon taistelusta
• Osa 7: Laplandskij les
• Osa 8: Legendaariset Talaskankaan metsätaistot

Arkistojen aarteet – osa 7: Laplandskij les

Teksti ja kuvat Aulikki Laine

Laplandskij lesin tunturimaisemaa.

Lähdin vuonna 1998 Laplandskij lesiin Metsähallituksen työntekijänä Dennis Smirnovin ja Mishan kanssa kartoittamaan alueen metsiä. Laplandskij les sijaitsee Kuolan niemimaalla, rajoittuen UKK-puistoon länsilaidaltaan. Laplandskij les oli silloin täysin suojelematon, mutta upea satojen tuhansien hehtaareiden suuruinen metsäerämaa. Sen länsiosat ovat pitkälti männikköjä ja itäosat kuusivaltaisia. Männiköitä hakattiin koko ajan kovaa vauhtia ja siellä oli laajoja avohakkuita sekä metsätyöläisten leirejä.

Metallivaunu metsätyöläisten leirillä.

Venäläiset tutut heittivät meidät metsään. Osan matkasta kuljimme peltisellä veneellä, jossa oli yhden hevosvoiman moottori. Kuljimme ensin Mishan kanssa, ja Dennis tuli mukaamme viimeiseksi kahdeksi viikoksi. Jokien ylityksiin oli keksittävä tekniikoita siltojen puuttuessa: jos niitä ei pystynyt kahlaamaan, kiipesimme puita pitkin.

Misha ylittää joen.

Suurimman osan ruoasta kuljetimme itse mukanamme, mutta keräsimme lisäksi punikkitatteja, joita paistoimme trangian pannulla. Telttasaunankin pojat onnistuivat rakentamaan erään lammen rannalle. He keräsivät laajalta alueelta kiviä kasaksi, lämmittivät kivikasaa ja laittoivat monta tuntia lämmenneen kasan päälle tukien varaan pressun. Löylyt olivat leppoisat, mutta saunominen keskellä erämaata oli hyvin ylellistä.

Minä tein kartoituksesta raportin Metsähallitukselle. Misha ja Dennis veivät omat kartoitustuloksensa venäläisten ympäristöjärjestöjen sekä viranomaisten käyttöön. Vuosien jälkeen Laplandskij lesin itäosa suojeltiin.

Telttasaunan kiuas.

Misha ja Dennis saunan lämmityksessä.

Dennis suolla.

Dennis puussa.

Kahluu joen yli.

Misha ja Dennis tunturissa.

Kirjoittaja toimi Luonto-Liitossa Venäjän metsäasioiden parissa 1996-1999. Vuonna 2003 hän valmistui Helsingin yliopistosta pääaineenaan systemaattis-ekologinen kasvitiede. Sen jälkeen hän työskenteli biologian ja maantieteen opettajana. Nykyisin Aulikki toimii ympäristökasvattajana Luontokoulu Tikankontissa ja Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitossa. Tämän reportaasin kuvat ovat päätyneet myös Suomen metsämuseo Luston kokoelmiin Luonto-Liiton metsiensuojeluaineiston tallennushankkeen myötä.

Sarjan aiemmat kirjoitukset ovat luettavissa täältä:

• Osa 1: Kuusamon metsäsissit
• Osa 2: Ilmakuvia
• Osa 3: Puuta heinää
• Osa 4: Metsäsotien syttyessä
• Osa 5: Tunteet kuumina Jerisjärven tiellä
• Osa 6: 20 vuotta Porkkasalon taistelusta

Khibiny International Volunteering -leiri 2013

Teksti: Birthe Weijola, kuva: Mikhail Ryzhov

Seitajärven luonnonsuojelualue on Murmanskin alueen erikoisimpia luontokohteita. Alue sijaitse Lovozero-tunturien keskellä rehevässä laaksossa ja on Kuolan saamelaisten pyhä paikka, eli seita. Koko tunturialue sisältyy tulevaan Hiipinän kansallispuistoon.

Viime vuoden leirillä rakennettiin siltoja.

Seitajärvellä järjestetään 2.-11.8.2013 kansainvälinen työleiri Hiipinän kansallispuiston tueksi. Työleirillä yritetään lieventää suuren kävijämäärän aiheuttamat ongelmat luonnonsuojelualueelle, muun muassa siivoamalla turistien jättämiä roskia ja rakentamalla kunnon taukopaikkoja. Leiriläiset kartoittavat myös uhanalaisten lajien kasvupaikkoja alueella ja toimivat kansallispuistohankkeen elävinä mainoksina.

Majoitus on teltoissa ja osallistujien kuntopohja on oltava kohtuullinen. Ala-ikäraja on 18 vuotta.

”Khibiny International Volunteering” -leiriä järjestetään jo neljättä vuotta peräkkäin. Sen pääjärjestäjät ovat kaksi Murmanskin alueen luontojärjestöä: Kola Biodiversity Conservation Center ja Kola Ecological Center. Kansainvälinen vapaaehtoistyö (KVT Suomi) vastaa leirin ulkomaisten osallistujien rekrytoinnista.  Myös Luonto-Liitto on mukana leirin järjestelyissä.

Lisätietoa leiristä löytyy kansainvälisen SCI:n leirihakukoneesta. Ilmoittautuminen tapahtuu KVT:n kautta. Kulkuyhteyksiä Murmanskin alueelle voi katsoa muun muassa Matkahuollon sivuilta.

Katso kuvia Seitajärven luonnonsuojelualueelta.

Katso leirin sijaintia kartalla.

Auta madagaskarilaisia metsäkartoittajia!

Nyt sinulla on mahdollisuus auttaa madagaskarilaisia luonnonsuojelijoita kierrättämällä tarpeettomat varusteesi. Suomen luonnonsuojeluliiton Manondroala-hankkeessa kartoitetaan Madagaskarin itäisen sademetsäalueen arvometsiä. Työtä tehdään hyvin pienillä resursseilla ja vaativissa olosuhteissa. Välineet ovat vanhoja ja heikossa kunnossa, tai niitä ei ole ollenkaan. SLL pystyy tarjoamaan joitakin GPS-laitteita, mutta kaikille paikallistiimeille ei riitä tarvittavia välineitä.

Perinteinen rahalahjoitus on aina tervetullut, mutta nyt pääsisit auttamaan heitä antamalla omia, käytettyjä, mutta hyvässä kunnossa olevia maastovälineitä ja varusteita Madagaskariin vietäviksi.

Tarvitsemme kipeästi seuraavia:

– kaikenlaiset, toimivat digikamerat

– GPS- laitteet

– sadeasut

– teltat

– makuualustat

– makuupussit

– kompassit

– reput

Lupaamme toimittaa lahjoitetut tavarat henkilökohtaisesti niitä tarvitseville ja halutessasi voimme myös kertoa yksilöidysti, kenelle lahjoituksesi päätyi. Seuraava hankematkamme alkaa huhtikuun alussa, joten jos saat toimitettua tavarat siihen mennessä Luonnonsuojeluliiton toimistolle, niin saamme heti välineet maastokäyttöön.

Tutustu hankkeeseen netissä:

– Hankkeen verkkosivu www.sll.fi/madagaskar

– Manondroala-blogi manondroala.wordpress.com/

– Hankkeen Facebook-sivu www.facebook.com/Manondroala

Yhteydenotot:

Olli Turunen

turunen (ät) sll.fi

puh. 0407553815

Luonnonsuojeluliiton toimisto sijaitsee osoitteessa Kotkankatu 9, Alppila. Kulkuyhteydet toimistolle löytyvät täältä.