Pyhittääkö tarkoitus keinot metsäntutkimuksessa?

Teksti: Ida Korhonen

Karttimonjoki. Kuva: Kalle Hakkola

Suomussalmella Karttimonjoella metsä on luminen ja kaunis. Ikivanhojen kuusten, kilpikaarnamäntyjen, kelojen, maapuiden ja lumipyryn keskellä voi hetkeksi unohtaa hakkuuaukot, taimikot ja nuoret istutusmetsät, ja kuvitella, että ympärillä aarniometsä jatkuu kilometrien, eikä vain muutaman sadan metrin, päähän. Voimakkaasti käsiteltyä talousmetsää on Suomussalmella paljon, luonnonmetsää taas hyvin vähän. Siitä huolimatta Metsähallitus aloitti maanantaina 11.10. Karttimonjoella luonnonmetsien hakkuut. Hakattaviksi suunnitelluilta alueilta on löytynyt lukuisia uhanalaisia lajeja ja lisäksi ne ovat osa arvokasta vanhojen metsien ketjua, joka yhdistää suomalais-venäläisen Kalevala-puiston suojelualueet toisiinsa ja on aiemmin näkynyt myös Metsähallituksen omilla kartoilla ekologisena yhteytenä.

Nyt hakkuut ovat pysähdyksissä jo toista viikkoa. Paikalla on Greenpeacen, Luonto-Liiton metsäryhmän ja Elokapinan aktivisteja. Metsähallitus ei kuitenkaan ole luvannut luopua hakkuista, vaan perustelee luonnonmetsän tuhoamista, sillä että kyseessä on jatkuvan kasvatuksen tutkimuskoeala. Samaan aikaan hakkuita aiotaan toteuttaa myös kahdella muulla tutkimusalueella, Rautavaaralla ja Savukoskella.

Karttimonjoki. Kuva: Kalle Hakkola

Tapaus saa pohtimaan metsäntutkimuksen eettisyyttä. Esimerkiksi lääketiede ja -tutkimus toimii tiettyjen eettisten periaatteiden mukaan. Olisi vastuutonta kokeilla ihmisiin lääkkeitä, joiden vaikutuksia ei kunnolla tunneta tai jotka voivat aiheuttaa koehenkilölle haittaa. Myös eläinkokeiden eettisyyttä on kyseenalaistettu usein, ja niistä onkin pyritty luopumaan niiltä osin kuin se on ollut mahdollista. Metsäntutkimus sen sijaan on saanut vuosikausia rauhassa tehdä metsillemme mitä haluaa. Sen nimissä on kaadettu metsää, muokattu maata, lannoitettu, myrkytetty ja ojitettu. Tutkimus ei ole myöskään ollut täysin puolueetonta. Motiivina ei useinkaan ole ollut puhdas tieteellinen kiinnostus metsäekosysteemin toimintaa kohtaan, vaan halu maksimoida puuntuotanto. Pitkään aikaan ei edes ollut sallittua tutkia mitään muuta kuin tasa-ikärakenteista metsänkasvatusta, sillä kaikki muu kuin päätehakkuisiin tähtäävä metsänhoito oli käytännössä kiellettyä. Nykyään tästä kiellosta on luovuttu ja jatkuvaa kasvatusta saa tutkia. Hyvä että tutkitaan, mutta onko se pakko tehdä juuri arvokkaissa luonnonmetsissä?

Olen paikalla Karttimonjoella, mutta en vastusta jatkuvaa metsänkasvatusta, metsäntutkimusta tai jatkuvan metsänkasvatuksen tutkimusta. Ne ovat kaikki hyviä asioita. Vastustan luonnonmetsien hakkuita. Jatkuva kasvatus, siinä missä kaikki metsänhoito, kuuluu käsiteltyihin talousmetsiin. Siellä eri-ikäistävät hakkuut voivat jopa lisätä monimuotoisuutta. Luonnonmetsään hakkuut eivät kuitenkaan kuulu, olivat ne osa tutkimusta tai eivät.

Valitettavasti tämä ei ole ensimmäinen eikä todennäköisesti viimeinenkään kerta, kun arvokkaan luonnonmetsän hakkuita perustellaan tutkimuksella. Muun muassa tänä kesänä törmäsin aivan Evon retkeilyalueen tuntumassa UPM:n mailla tuoreeseen avohakkuuseen. Hakkuuaukon keskelle johtivat pitkospuut, joiden varrella oli kaikenlaisia kammioita ja mittalaitteita. Niiden päästä löytyi kyltti, jonka mukaan alue on osa tutkimusta, jossa selvitetään eri hakkuutapojen vaikutusta maaperän hiilenkiertoon. Tutkimusaihe on tärkeä, mutta paikka Karttimonjoen koealojen tavoin väärä. Yhä paikalla makaavista tukeista päätellen alue oli ollut järeää kuusimetsää ja tutkimuksen kontrollina toimivalta pieneltä hakkaamatta jääneeltä vanhan metsän suikaleelta löytyi nopealla läpikävelylläkin useampi silmälläpidettävä laji. UPM on todennäköisesti muistanut mainostaa, kuinka se vastuullisena toimijana kantaa huolta ilmastonmuutoksesta ja osallistuu tällaiseen tutkimukseen. Samalla se varmasti unohtaa mainita avohakanneensa vanhan kuusikon turvemaalla, muuttaneensa hiilivaraston seuraavaksi 20 vuodeksi hiilipäästöjen lähteeksi ja tuhonneensa uhanalaisten lajien elinympäristön.

Voi olla, että tutkimustulosten avulla voidaan joskus tulevaisuudessa tehdä parempia valintoja ja ilmastoystävällisempää metsänhoitoa. Kadotettua luonnonmetsää se ei kuitenkaan tuo takaisin.

Evon retkeilyalue. Kuva: Ida Korhonen

Aikoinaan on ollut täysin hyväksyttävää tehdä kokeita ihmisillä. Esimerkiksi Edward Jenner kehitti vuonna 1796 isorokkorokotteen siirtämällä kahdeksanvuotiaaseen poikaansa ensin lehmänrokon taudinaiheuttajia ja altistamalla hänet sen jälkeen isorokolle. Vaikka tarkoitus oli hyvä, pidettäisiin tällaista toimintaa nykyään erittäin epäeettisenä. Ehkä tulevaisuudessa ajattelemme metsäkokeista samoin kuin historian ihmiskokeista. Ehkä mietimme, miten on ollut mahdollista, että biodiversiteettikadosta ja ilmastonmuutoksesta huolimatta tuhosimme viimeisiä luonnonmetsiä tutkimuksen takia.

Luonnonmetsien hakkuita ei tarvitse tutkia. Niiden seuraukset tiedetään jo. Olivat tutkimuskysymykset mitä tahansa, lopputulos on aina sama: luontokato.

Greenpeacen ja Suomen luonnonsuojeluliiton tiedotteet Suomussalmen hakkuista: 

https://www.greenpeace.org/finland/tiedotteet/49305/valtio-hakkaa-luonnonmetsia-suomussalmella-greenpeace-paikalla/

https://metsat.greenpeace.fi/blog/kysymyksiae-ja-vastauksia-suomussalmen-karttimonjoen-hakkuista

https://www.sll.fi/2021/09/08/luonnonsuojeluliitto-tuomitsee-luonnonmetsia-uhkaavat-hakkuut-suomussalmella/

Evon retkeilyalue. Kuva: Ida Korhonen

Metsien Suomi -kampanja levittää virheellistä tietoa metsien suojelusta

Teksti: Lauri Kajander

Useat metsätalouden edistämisorganisaatiot ovat lyöneet jälleen hynttyyt yhteen ja tempaisseet isolla rahalla näyttävän metsäteollisuuden maineenparannus- ja menekinedistämiskampanjan. Metsien Suomi -nimellä tarjoillaan kansalle eri medioissa nätisti paketoituja ja tarkoin mietittyjä viestejä.

MetsienSuomi-suojeluväitteet kuvana 230620
Reippaita väitteitä Metsien Suomi -kampanjan nettisivuilla.

”Yli puolet Euroopan suojelumetsistä on Suomessa”

Yksi Metsien Suomi -kampanjan kärkiviesteistä kuuluu, että Euroopan suojelluista metsistä yli puolet on Suomessa. Kuulostaako uskomattomalta? No eihän se tietenkään totta olekaan.

Metsien suojelun tilastointi on monimutkainen aihe. Erilaisten suojelun toteutustapojen ja rajoitusten voimakkuuden luokittelu ja vertaaminen toisiinsa tuottaa oman päänvaivansa. Toisen suuren ongelman muodostaa metsän määritelmä.

Kitumaata Kolarissa_OMa
Kitumaata Kolarissa. Tämän kaltaiset alueet päätyvät usein koristamaan ”metsien” suojelutilastoja, mutta tarjoavat heikosti turvaa varsinaiselle metsien lajistolle. Kuva: Olli Manninen

Jo pelkästään Suomen omaa metsien suojelun tilastointia luetaan eri yhteyksissä jatkuvasti tarkoitushakuisesti väärin. Myös Metsien Suomi -kampanjan sivuilla kerrotaan, että Suomen metsistä 13 % on suojeltu. Näin suureksi suojeluprosentti saadaan vain laskemalla mukaan lähes puuttomia kitumaita, kuten soita ja tuntureita, sekä alueita, joilla harjoitetaan käytännössä normaalia avohakkuumetsätaloutta (Lisää aiheesta tässä linkissä). Todellisuudessa Suomen tuottavasta metsämaasta eli varsinaisista kunnolla puuta kasvavista metsistä on lakisääteisesti hakkuiden ulkopuolella koko maassa n. 6 %. Suurin osa suojelluista metsistä on Pohjois-Suomessa, Etelä-Suomen metsämaasta on suojeltu vaivaiset alle 3 % (Linkki Luken suojelutilastoihin).

Vaikka jossain muualla metsien suojelusta olisi huolehdittu vielä huonommin kuin Suomessa, suojellun metsän määrä ei Suomessakaan tarjoa pahemmin aihetta henkseleiden paukutteluun. Vertailun vuoksi, YK:ssa sovittujen ns. Aichi -tavoitteiden mukaan suojelun osuus pitäisi nostaa 17 %:iin kattavasti eri elinympäristöissä.

Ilomantsi Valkeajärven Natura-suojelua_OMa
Avohakkuu Valkeajärven Natura-alueella. Nämäkin alueet luetaan tilastoissa suojelualueiksi, jos mukaan otetaan Luken tilastojen luokka ”1B Muut lakisääteiset suojelualueet, varovaiset hakkuut mahdollisia”. Kuva: Olli Manninen

Kun tehdään markkinointikampanjaa, jonka ainoa tavoite on saada vastaanottaja uskomaan suomalaisen metsäteollisuuden suurta kertomusta ja häivyttää kaikki ongelmat, valikoidaan tietenkin rusinat pullasta ja ripotellaan päälle vielä tuhti kerros tomusokeria. Kas näin se käy kansainvälisten suojelutilastojen kohdalla, kolmella kikalla:

  1. Tiputetaan otsikosta yksi olennainen sana pois. Kampanjan sivuja lukemalla kyllä selviää, ettei sielläkään sentään uskota, että Euroopan metsiensuojelusta on yli puolet Suomessa. Kampanjasivuilla väitetään, että Euroopan ”tiukasta suojelusta” yli puolet on Suomessa – siis suojelusta, joka oikeasti rajaa metsät talouskäytön ulkopuolelle. Sekään ei pidä paikkaansa, mutta otsikkoon ja iskulauseekseen kampanja on tiivistänyt väitteensä vielä reippaammaksi ja väittää siis, että kaikista Euroopan tavalla tai toisella suojelluista metsistä puolet on Suomessa.
  2. Noukitaan vertailuun vain yksi luokka tilastosta, jossa eri maiden luokittelu ei ole vertailukelpoista. Metsien Suomi- kampanjassa lähteenä käytetyssä Forest Europen julkaisemassa tilastossa [pdf, s. 160] eri maat ovat itse luokitelleet omat suojelualueensa suojelun voimakkuuden mukaan eri luokkiin. Suomi on ilmoittanut valtaosan suojelupinta-alastaan tiukimpaan ”1.1. No active intervention” -luokkaan, kun taas esimerkiksi Ruotsi on käyttänyt lähinnä toiseksi tiukinta ”1.2 Minimum intervention” -luokkaa. Metsätalouden harjoittaminen on määritelmien mukaan kiellettyä näiden molempien luokkien lisäksi myös tilaston luokassa ”1.3 conservation through active management”, mutta nämä luokat 1.2 ja 1.3 Metsien Suomi -kampanja tietoisesti sivuuttaa.

    Todellisuudessa Suomen ja Ruotsin metsiensuojelutilanne on hyvin samankaltainen. Noukkimalla Euroopan tilastosta vain tiukimman suojelun luokka ja sivuuttamalla muut luokat, saadaan kuitenkin Suomen suojelutilanne näyttämään moninkertaisesti Ruotsia paremmalta. Forest Europen tilastossa luokkiin 1.1-1.3 kuuluvaa metsää, jossa siis määritelmän mukaan pitäisi metsätalouden harjoittamisen olla kiellettyä, on tarkastelualueella yhteensä 19 miljoonaa hehtaaria. Jos Suomesta käytetään ylioptimistista suojelutilastoa, jossa mukana ovat myös niukkapuustoiset kitumaat sekä sellaiset suojelualueet, joilla harjoitetaan metsätaloutta (esim. rantojensuojeluohjema), Suomessa olisi suojeltua metsä- ja kitumaata yhteensä 2,9 miljoonaa hehtaaria. Tämäkin olisi vasta noin 15 % Forest Europen tilaston 19 miljoonasta hehtaarista, ei puolet.

  3. Määritellään Eurooppa uusiksi. Suojelualueiden määrää tarkasteltaessa Venäjä on rajattu kokonaan ulos vertailusta puutteellisen datan perusteella. Eurooppaan kuuluva osa Venäjää on pinta-alaltaan yli kymmenen kertaa suurempi kuin Suomi ja Euroopan jäljellä olevista metsistä valtava osa sijaitsee Venäjällä.Pohjoisen suojelualueverkon kattavuutta on selvitetty erillisessä Barentsin aluetta koskevassa BPAN-hankkeessa. Hankkeen aluerajaus sisältää Luoteis-Venäjän, Pohjois-Suomen sekä Ruotsin ja Norjan pohjoisosat. Eri maiden suojelua on hankkeessa pyritty luokittelemaan yhteismitallisesti. Tuolla tarkastelualueella Venäjällä on tiukasti suojelluksi luokiteltua metsää noin kolmannes enemmän kuin koko Suomessa yhteensä. BPAN-hankkeen tutkimusalueen eteläpuolella Venäjällä on vielä lisää merkittäviä metsiensuojelualueita.

Forest Europe suojelukartta
Metsien Suomi -kampanja käyttää lähteenään Forest Europen julkaisemaa metsiensuojelutilastoa. Eri maiden metsien suojelualueiden luokittelu luokkiin 1.1-1.3 ei ole vertailukelpoista, mikä näkyy räikeästi Suomen ja Ruotsin diagrammeja vertaamalla. Näissä on todellisuudessa melko vastaava suojeluverkosto. Kartasta näkyy myös, mitkä osat Euroopasta eivät ole mukana tilastossa.

Metsien Suomi -kampanjan väite ”Yli puolet Euroopan suojelumetsistä on Suomessa” on siis yksiselitteisesti ja moninkertaisesti pötyä:

  • kampanja puhuu itsekin leipätekstissä vain ”tiukasta suojelusta” eli yhdestä virheellisen tilaston luokasta, mutta kärkiviesti puhuu silti kaikesta suojelusta
  • suojelutilaston luokitusta on luettu tarkoitushakuisesti väärin
  • puheena olevan ”Euroopan” pinta-alasta puuttuu kymmenen kertaa Suomen verran pinta-alaa

Mitä väliä?

Metsien Suomi -kampanjaan käytetään veronmaksajien rahaa suoraan 380 000 euroa. Kampanjaa rahoittavat valtion metsiä hallinnoiva Metsähallitus 250 000 eurolla, Suomen metsäkeskus 50 000 eurolla ja maa- ja metsätalousministeriö 80 000 eurolla. Näitä veronmaksajien osuuksia ei ole kerrottu julkisesti, mutta toimittaja Pekka Juntti selvitti ne kyselemällä rahoittajilta tässä Twitter-ketjussa.

Kampanjan suurin rahoittaja on Suomen Metsäsäätiö 310 000 euron osuudella ja muita kampanjan taustatahoja Metsäteollisuus ry, MTK, Puunjalostusinsinöörit ry, Metsämiesten Säätiö, Paperiliitto ja Teollisuusliitto. Kampanjan käytännön toteutuksesta vastaa Suomen Metsäyhdistys.

Kun Suomen metsäteollisuusyrityksistä jo pelkästään kolme suurinta tekevät vuodessa noin 0,5-1,5 miljardia euroa liikevoittoa jokainen, ja Suomen hakkuumäärät kasvavat vuosi vuodelta uusiin ennätyksiin, voisi kuvitella että ala voisi kustantaa mainoskampanjansa itse. Jos silti jostain kumman syystä veronmaksajien rahaa on markkinointiin pakko käyttää, olisi kohtuullista edes odottaa, ettei kampanjassa levitetä suoranaisia valheita.

Osattiinpa ennenkin

Moni muistaa vuodelta 2017 turvealan lobbausjärjestö Bioenergia ry:n rahoittaman mainoskampanjan, jossa haukuttiin suomalaiset maailman hölmöimmäksi kansaksi ja valehdeltiin turpeenpolton vaikutuksista ympäristöön. Kampanja nostatti aiheellisen kritiikkivyöryn ja veronmaksajien rahaa paloi senkin kampanjan rahoituksessa.
Turhainfo-vastis
Nyt kolme vuotta myöhemmin Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra esittää tuoreessa raportissaan turpeen energiakäytön lopettamista.

Mielikuvamarkkinointi ja tosiasioiden hämärtäminen ovat olleet teollisuuslobbareiden keinopaletissa aina, mutta ennemmin tai myöhemmin tosiasioilla on tapana tulla esiin. Silloin vahvoilla on se teollisuudenala, joka on ottanut aiheuttamansa ongelmat vakavasti ja pyrkinyt muuttamaan toimintaansa. Valikoitujen faktojen sumuverhon takana törttöilijältä taas saattaa lähteä verotuet ja kansalaisten hyväksyntä alta.

Todellinen Metsien Suomi

Tässä lopuksi vielä esimerkin vuoksi muutama tärkeä viesti, jotka Metsien Suomi -kampanjasta tällä kertaa unohtuivat. Toivottavasti ainakin näin merkittävällä julkisella rahoituksella tehdyissä metsäalan kampanjoissa näkyvät tulevaisuudessa myös nämä teemat. Vielä parempi olisi tietysti käyttää nekin eurot metsätalouden aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseen.

Metsätalous on merkittävin syy lajiston uhanalaisuuteen Suomessa

Kiihtyneiden hakkuiden seurauksena Suomen metsien hiilinielu romahti v. 2018 ja hiilen sitoutuminen metsiin väheni koko Suomen autoliikenteen tuottamien hiilipäästöjen verran

Metsätalouden vesistökuormitus on uuden tutkimustiedon mukaan moninkertainen aiempiin arvioihin verrattuna – 20 prosenttia vesistöjen fosforikuormituksesta ja 15 prosenttia typpikuormituksesta on peräisin metsätalouskäyttöön ojitetuilta soilta.

Suomessa yli 100-vuotiaiden metsien pinta-ala on pienentynyt edelleen 2000-luvulla 20 % eli 791 000 hehtaaria. Hävitetty vanhan metsän pinta-ala vastaa yli 80 % Uudenmaan maakunnan pinta-alasta.

Ministeri Leppä, älkää ajako metsäluontoa enää ahtaammalle

Maa- ja metsätalousministeriö nosti jälleen Metsähallituksen tulos- ja tuloutustavoitteita, eduskunnan hyväksymissä rajoissa. Päinvastaisista vakuutteluista huolimatta on riski, että nostetut euromäärät revitään kasvattamalla hakkuumääriä, kuten ennenkin.

Tilanteessa, jossa metsäluontomme monimuotoisuuden ja hiilivarastojen hupeneminen on saatava pysäytettyä ja ilmastotavoitteisiin tartuttava tosissaan, valtion maiden metsänkäyttöä pehmentämällä ja kohtuullistamalla voitaisiin helpoiten vastata kansallisen tason ilmasto- ja biodiversiteettitavoitteisiin. Lisäksi Metsähallituksen päälliköt voisi ohjata näyttämään talouskykynsä ja hankkimaan enemmän tuloja vähemmillä hakkuilla ja luonnonhäirinnällä.

IMG_4286

Joukko luontoliittolaisia kävi aamupäivällä muistuttamassa Maa- ja metsätalousministeriötä luonto- ja ilmastoasioista, etteivät ne jäisi luonnonvara-ahneuden ja teollisuuden intressien jalkoihin.

Ovatkohan muuten maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä tai Metsähallituksen ylijohtaja Pentti Hyttinen kuulleet nuorten lisääntyneestä ympäristöahdistuksesta ja toivottomuuden kokemuksesta? Tällä hetkellä herrojen toimet näyttäytyvät enemmänkin ympäristöahdistusta kuin -toivoa tuottavina. Metsäluonto köyhtyy, mutta päättäjät ajavat sitä yhä ahtaammalle sen sijaan, että näyttäisivät johtajuutta suunnanmuutokseen.

IMG_4292

 

Metsähallitus hakkaa ikimetsiä Lapissa – hakkuukohteilta tuhansia havaintoja uhanalaisista ja muista vaateliaista lajeista

Teksti: Lauri Kajander & Olli Manninen
Kuvat: Olli Manninen, Hanna Jauhiainen, Päivi Mattila ja Luonto-Liiton metsäryhmä

Maastokartoittajat löysivät elokuussa 2016 tuhansia uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien esiintymiä Metsähallituksen hakkuusuunnitelmien uhkaamista vanhoista metsistä Lapissa. Metsähallitus ei ole kertonut miten nämä upeat ikimetsät ja uhanalaiset lajit aiotaan turvata – vai aiotaanko ne lajilöydöistä piittaamatta hävittää.

Luonto-Liiton metsäryhmäläisistä ja muista vapaaehtoisista luontokartoittajista koostuva inventointiryhmä tutki elokuun 2016 aikana valtion omistamien metsien luontoarvoja Lapissa. Olli Mannisen koordinoimilla retkillä dokumentoitiin Metsähallituksen hakkuusuunnitelmien kohteita Inarin, Sodankylän, Savukosken, Muonion, Kolarin ja Kittilän kunnissa.

kuohana-annenvaara_inari
Kuohana-Annenvaara, Inari – hakkuiden uhkaamia täysin luonnontilaisia ja kevyesti poimintahakattuja metsiä, joista löytyi yli 300 uhanalaisen tai silmälläpidettävän lajin esiintymää. Kuva: Hanna Jauhiainen

Kuten oheisista kuvista näkyy, Metsähallitus hakkaa edelleen myös ilmiselviä ikimetsiä. Näitä on vuosikymmeniä jatkuneiden hakkuiden jäljiltä jäljellä vain muutama prosentti Suomen metsäpinta-alasta. Ne ovat kaikki luonnonsuojelun kannalta erittäin arvokkaita. Monia näistä kartoitetuista metsistä ei ole mahdollista kevyttä poimintahakkuuta lukuunottamatta hakattu koskaan, vaan ne ovat saaneet kehittyä luonnontilassa jääkauden jälkeen. Metsähallituksen suunnittelemien hakkuiden jälkeen paikalla ei ole enää elinmahdollisuuksia häviämisvaarassa olevalle uhanalaiselle metsälajistolle, satoja vuosia vanhojen aihkimäntyjen ja kelojen juhlallisesta rauhasta puhumattakaan.

Kartoituksen tulokset osoittavat karusti kuinka vastuutonta Metsähallituksen hakkuutoiminta on: raportoiduilla 27:llä hakattavaksi aiotulla vanhan metsän kohteella tehtiin yhteensä yli 3 000 havaintoa uhanalaisista ja silmälläpidettävistä lajeista, joukossa kymmenkunta havaintoa luonnonsuojelulailla erityisesti suojelluista lajeista. Näiden lisäksi alueilta löytyi runsaasti muita vanhaa luonnonsuojelullisesti arvokasta metsää indikoivia lajeja.

tuolpujarvet_s_inari
Tuolpujärvet, Inari – hakkuiden uhkaamia vanhoja metsiä, osin Natura2000 -alueella. Kuva: Olli Manninen

Kartoittajat kiersivät noin tuhannen hehtaarin verran hakattaviksi ilmoitettuja metsiä. Hakkuusuunnitelmia on ilmakuvien perusteella Lapin arvokkaissa vanhoissa metsissä vielä ainakin toinen mokoma lisää. Monet tutkituista kohteista ovat suurempien arvokkaiden suojelemattomien metsäkokonaisuuksien osia, monet rajautuvat olemassaoleviin suojelualueisiin ja yksi on Natura 2000 -aluetta.

Kartoitusten tulokset lajilistoineen toimitettiin Metsähallitukselle marraskuun alussa. Siis yli kolmetuhatta uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien esiintymää suunnitelluilla hakkuualueilla. Metsähallitusta pyydettiin perumaan suunnitellut hakkuut näillä ilmiselvästi huippuarvokkailla vanhan metsän luontokohteilla. Metsähallitus ei vastannut mitään yli kuukauteen.

pekantupajarvi_inari
Pekan Tupajärvi, Inari – Hakkuiden uhkaamia hienoja vanhoja metsiä, joista löydettiin yli 300 uhanalaisen ja silmälläpidettävän lajin esiintymää. Alueelta löytyi myös poikkeuksellisen runsaasti saamelaisten kulttuuriperintöön kuuluvia vanhoja petunottojälkiä tai muita vanhoja merkintöjä. Kuva: Luonto-Liiton metsäryhmä

 

Patistelemalla sähköpostitse ja Metsähallituksen Facebook -sivulla saatiin lopulta vastukseksi, että muutamia kohteita oli jo hakattu ennen lajitiedon vastaanottamista. Muiden kohteiden kohtalosta Metsähallitus ei ole vieläkään useista pyynnöistä huolimatta suostunut kertomaan.

vintilankaira_savukoski
Vintilänkaira S, Savukoski – Metsähallituksen ilmoituksen mukaan tämä metsä on hakattu syksyn 2016 aikana osittain tai kokonaan. Suoraan Vintilänkairan erämaa-alueeseen rajoittuvilla hakkuualueilla oli erittäin luonnotilaisia metsiä. Alueelta löytyi yli 250 uhanalaisen tai silmälläpidettävän lajin esiintymää, joista yksi lailla erityisesti suojeltu lutikkakääpä. Kuva: Olli Manninen

Vapaaehtoistyönä kerätty luontotieto on nykyään käytännössä ainoa tapa yrittää pelastaa jäljellä olevia suojelemattomia aarniometsiä valtion mailla. Metsähallitus ei tee itse luontoselvityksiä hakattavissa ”talousmetsissä”. Näissäkin nyt kartoitetuissa kohteissa ehdittiin tänä syksynä tehdyissä hakkuissa hävittämään ilmeisesti ainakin kaksi luonnonsuojelulailla erityisesti suojellun lajin esiintymää, muista uhanalaisista lajeista puhumattakaan.

tammukkalammet_inari
Tammukkalammet, Inari – Hakkuiden uhkaamia laadukkaita vanhoja mäntymetsiä, jotka rajautuvat suoraan Tsarmitunturin erämaahan. Kuva: Päivi Mattila

Aikaisemmin Metsähallitukselle on toimitettu tarkat koordinaattipisteet kaikista lajihavainnoista. Sen sijaan, että paljon arvokasta lajistoa sisältävät ilmiselvät arvometsät rajattaisiin riittävän suuriksi säästettäviksi luontokohteiksi, joissa lajeilla olisi tulevaisuudessakin elinmahdollisuuksia, Metsähallitus on hyvin usein näissä tapauksissa jättänyt pistemäisen lajihavainnon ympärille pienen tupsun puustoa ja hakannut kaikki metsät lajihavaintojen välistä. Tästä syystä inventointiryhmä ei ole tällä kertaa toistaiseksi toimittanut tarkkoja koordinaatteja havainnoista, vaan lajisto on ilmoitettu hakkuukohteittain. Keskustelu metsäkohteiden suojelemisesta jatkuu.

raitiojanka_sodankyla
Raitiojänkä, Sodankylä – Tietön ja laadukas vanhan metsän alue, jolla sekä kuusi- että mäntymetsien lajisto on poikkeuksellisen monipuolista. Alueella tehtiin yli 280 havaintoa peräti 29 eri uhanalaisesta tai silmälläpidettävästä lajista. Kuva: Olli Manninen

Pikaisilla maastokäynneillä havaittavat uhanalaiset ja vanhaa metsää indikoivat lajit kertovat vain pienen osan alueiden luontoarvoista. Ne tulisikin tulkita lähinnä osoituksena siitä, että alueella on erittäin todennäköisesti paljon muitakin luonnonsuojelullisesti arvokkaita lajeja ja yleensä paljon enemmän jo havaittujenkin lajien esiintymiä. Kartoitukset koskevat vain joitakin harvoja lajiryhmiä ja maastokäynnit harvoin ovat läheskään kattavia edes pienillä kohteilla. Lisäselvitykset kohteiden luontoarvoista olisivat tarpeen, jotta kohteiden luontoarvot saadaan peremmin selville.

maaimmainennuorakoskenvaara_savukoski
Maaimmainen Nuorakoskenvaara, Savukoski – Metsähallituksen ilmoituksen mukaan tämä kohde on hakattu kokonaan tai osittain syksyn 2016 aikana. Kokonaisen vaaran laen peittävä hieno vanha mäntymetsä, josta löytyi yli 260 uhanalaisen tai silmälläpidettävän lajin esiintymää. Kuva: Olli Manninen

Kuitenkin jo tiedossa olevien lajiesiintymien ja kuvalinkkien kuvistakin näkyvän metsän luontaisen rakenteen perusteella on selvää, että näiden metsien hakkaaminen on uhanalaisen metsäluonnon kannalta kestämätöntä. Metsähallituksen on syytä pikimmiten lopettaa ikimetsien hakkaaminen ja uhanalaisten lajien hävittäminen.

Lähetä palautetta Metsähallitukselle: http://www.metsa.fi/palaute

Alla esimerkkejä kartoitetuista hakkuiden uhkaamista metsistä, klikkaamalla nimeä pääset katsomaan kuvia kohteesta:

Seuraavat kohteet Metsähallitus on ilmoittanut hakanneensa osittain tai kokonaan jo ennen kuin kartoitustulokset toimitettiin MH:lle eli syksyn 2016 aikana:


Aikaisemmin, vuonna 2015, kartoitettuja hakkuusuunnitelmien uhkaamia metsiä:

 

Retkellä hakkuiden uhkaamissa Pesiöjärven saarissa

Teksti: Hanna Jauhiainen
Kuvat: Luonto-Liiton metsäryhmä

Vietimme viikonlopun Pesiöjärven maisemissa Suomussalmella helmikuun lopussa 2015. Suksi luisti ja saarten vanhojen metsien katveessa mieli tahtoi virittyä hiihtolomatunnelmiin, mutta retkellämme oli myös tarkoitus. Järven saaria uhkaavat nimittäin Metsähallituksen hakkuut, jotka voivat alkaa hetkenä minä hyvänsä.

Aamuauringon valo pilkottaa pilvien lomasta Honkasaaren takana.
Aamuauringon valo pilkottaa pilvien lomasta Honkasaaren takana.

Leuto sää tuo saarille ehkä hiukan lisäaikaa: jäätie ei vielä kanna rekkaa eikä se näillä keleillä vahvistu. Metsähallitus on kuitenkin uhonnut tuovansa puut saarista vaikka traktorilla jollei jäätietä saada kantamaan rekkaa. Toistaiseksi hakkuut eivät ole alkaneet. Kävimme paikalla protestoimassa tulevia hakkuita, tarkkailemassa tilannetta ja tutustumassa alueen luonnonarvoihin.

Luonto-Liiton metsäryhmä protestoi metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Kumpusaareen johtavan jäätien päässä.
Luonto-Liiton metsäryhmä protestoi metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Kumpusaareen johtavan jäätien päässä.

Kansallisomaisuusbandis
Luonto-Liiton metsäryhmä protestoi metsähallituksen suunnittelemia hakkuita Kumpusaareen johtavan jäätien päässä.

 

Saaret on merkitty maakuntakaavassa virkistysalueiksi. Hakkuut heikentäisivät saarten virkistysarvoja väistämättä, minkä myös Kainuun ELY-keskus on todennut muistiossaan. Ajourat ja hakkuun jäljet tulisivat näkymään saarten luonnossa vielä pitkään. Hakkuut vaikuttaisivat negatiivisesti myös maisemaan. Alueen matkailuyrittäjät tuskin ilahtuisivat maisema-arvojen heikentymisestä, sillä Kainuun matkailun tärkein vetonaula on luonto. Hakkuut ovatkin herättäneet vastustusta paikallisten keskuudessa.

Honkasaaren rannalla on virkistytty nuotion äärellä.
Honkasaaren rannalla on virkistytty nuotion äärellä.

Saarten luonto on monipuolista ja vaihtelevaa. Honka- ja Kutusaari ovat puustoltaan mäntyvaltaisia, kun taas Lehto- ja Kumpusaaressa on enemmän kuusivaltaista iäkästä sekametsää. Saarilta löytyi useita vanhan metsän ilmentäjälajeja, joista silmälläpidettäviä oli kolme (korpiluppo, kanadanluppo ja hentoneulajäkälä) sekä vaarantuneeksi luokiteltu aarninappu, joka elää vanhojen kuusten kuorella.

Lajiston tonkimista. Tältä kuusivanhukselta löytyi aarninappu.
Lajiston tonkimista. Tältä kuusivanhukselta löytyi aarninappu.

Kumpusaaren korpiluppokuusikkoa.
Kumpusaaren korpiluppokuusikkoa.

Lisäksi Lehtosaaressa epäillään esiintyvän liito-oravaa. ELY-keskus on kieltäny hakkuut Lehtosaaressa ennen kunnollisen liito-oravaselvityksen tekemistä. Tähän vuodenaikaan luotettavan liito-oravaselvityksen tekeminen on mahdotonta. Metsähallitus aikoo yhä kuitenkin hakata muissa saarissa. Paha vain, että jäätie kulkee ensin Lehtosaareen ja sen kautta muihin saariin. Tielinja on merkitty kulkemaan suoraan Lehtosaaren läpi.

Lehtosaaren monimuotoista metsää. Taka-alalla näkyvä keltainen nauha on tielinjan merkki.
Lehtosaaren monimuotoista metsää. Taka-alalla näkyvä keltainen nauha on tielinjan merkki.

Lehtosaaren metsää.
Lehtosaaren metsää.

Toivon, että vielä monet pääsevät retkeilemään Pesiöjärven rauhaisissa maisemissa siinä tilassa kuin ne ovat nyt. Metsähallituksen maat ovat meidän kaikkien yhteistä omaisuutta ja tällaisten pienten, virkistys- ja luonnonarvoiltaan merkittävien saarten parturoiminen on Metsähallitukselta, omaisuutemme vartijalta, kovin lyhytnäköistä ja piittaamatonta toimintaa.

Lisää aiheesta:

Avoin kirje: Pesiöjärven saarten hakkuuvalmistelut keskeytettävä ja saaret suojeltava

Teksti: Jaakko Junikka – kirjoittaja on biologi, Jyväskylän yliopiston jatko-opiskelija

Tämä kirjoitus on lähetetty 20.2.2015 Metsähallituksen johdolle, maa- ja metsätalousministeriölle ja ympäristöministeriölle. [blogiteksti päivitetty korjattuun versioon 2.3.2015]

Pesiöjärven Honkasaari, johon Metsähallitus suunnittelee rannasta rantaan ulottuvia harvennushakkuita. Kuva: Greenpeace
Pesiöjärven Honkasaari, johon Metsähallitus suunnittelee rannasta rantaan ulottuvia harvennushakkuita. Kuva: Greenpeace

Hyvät päättäjät

Jaan huoleni Metsähallituksen akuutista suunnitelmasta hakata Pesiönjärven saaret. Huoli ei ole pelkästään minun, vaan sen ovat esiin tuoneet muun muassa lukuisat kansalaiset, paikalliset ihmiset, ympäristöjärjestöt ja valtakunnalliset kulttuurijärjestöt Kalevala-seura ja Suomalaisen kirjallisuuden seura SKS, maakuntakaavan hakkuut kieltävät määräykset sekä ELY-keskuksen ohjeet.

On olemassa erittäin voimakkaat perusteet välittömään hakkuuvalmisteluiden keskeytyksen, ja saarien suojeluun.

Lukuisia saarten suojelua ajavia tahoja vastassa on ilmeisesti ainoastaan yhden virkamiehen, aluepäällikkö Arto Tolosen periaatteellinen halu käyttää virkamiesvaltaansa kansalaisten tahdon vastaiseen ihmiselämän ajassa peruuttamattomaan hävitykseen. Tilanteessa jossa saarten hakkaaminen ei voi olla millään perusteilla järkevää, saati välttämätöntä.

Pesiöjärven saarten arvo on huomattu jo ennenkin. Aiemmassa Kainuun seutukaavassa saaret oli osoitettu suojelualueiksi, perusteina alueen luonnon monipuolisuus, edustava näyte seudun luonnosta sekä alueen luonnonkauneus. Jostain syystä uudessa maakuntakaavassa saaret muutettiin suojelusta vain virkistysalueiksi ”muuttuneiden maankäyttö- ja virkistystavoitteiden takia”.

Maakuntakaavamääräyksen mukaan virkistysalueiden maankäyttöä suunniteltaessa tulee kiinnittää erityisesti huomiota alueen virkistyskäytön kehittämiseen sekä luonnon- ja ympäristöarvojen säilymiseen. Tästä huolimatta Metsähallituksen suunnitelmassa oli laajat saaret tuhoavat avohakkuut, kunnes runsaan palautteen ja jo nyt runsaan lehdistön kiinnostuksen vuoksi hakkuutapoja lievennettiin. Alleviivaisin maakuntakaavamääräyksen sanat kehittäminen ja säilyttäminen. On itsestään selvää, että saarien silmiinpistävät virkistys- ja monimuotoisuusarvot ovat kehittyneet juuri metsätaloustoimien olemattomuuden vuoksi. Minkäänlainen hakkaaminen suurilla metsäkoneilla ei voi tuota suuntaa kehittää, tai säilyttää, ainoastaan huonontaa ja tuhoaa.

Kainuun ELY-keskus on samoilla linjoilla, ja toteaakin muistiossaan 15.1. tarkistetuista hakkuusuunnitelmista mm. että: “Suunnitellut hakkuut tulisivat muuttamaan saarten metsät lähes kokonaisuudessaan hoidetuiksi talousmetsiksi, mikä tulisi valtaosin hävittämään saarten puuston luonnontilaisuuden ja rakenteen ja tätä kautta siihen liittyvät arvot. Se ei ole maakuntakaavan tavoitteen mukaista, kun ottaa huomioon kaavassa mainittu luonnon- ja ympäristöarvojen säilymistavoite.”

Kuitenkin Tolonen väittää Ylen uutisissa itsestään selvästä asiasta päinvastaista: ”…jos lukee kaavaselostusta, niin eivät hakkuut ole ristiriidassa sen kanssa. Tolonen on niin väärässä, että hänen täytyy tietää se itsekin.

Maakuntakaava myös toteaa, että saaret ovat merkittäviä eivät pelkästään paikallisten asukkaiden virkistyksen kannalta, vaan myös luontomatkailun kehittämisen kannalta. Helsingin Sanomien tämän päiväisen artikkelin haastatteleman paikallisen mukaan ranta-asukkaista kukaan ei kannata hakkuita. Lisäksi Luonnonsuojelupiiri kertoo saaneensa suomussalmelaisilta useita pyyntöjä reagoida asiaan.

Hyvä Metsähallituksen pääjohtaja Esa Härmälä. Tiedotteessasi sanot ”Onkin päätettävä, mitä yhteiskunta haluaa Metsähallitukselta”. Tutkimusten mukaan maisema-arvot ja virkistyskäytön edellytykset nähdään tärkeämmiksi kuin esimerkiksi puuntuotannon lisääminen (Suomen metsät ja metsäpolitiikka -tutkimusraportti, Helsingin yliopisto [pdf]). Lisäksi YLE:n nettiuutisessa kerroit tammikuussa, että Metsähallituksella on varaa puuntuotannollisten sekä suojelullisten sekä virkistyksellisten tarpeiden tyydyttämiseen nykyisessä puustotilanteessa. Pyydän ja vaadin, että olet sanojesi mittainen tässä asiassa. Hakkuut eivät palvele yhteiskunnan, paikallisten, luontomatkailun, luonnon, Suomen allekirjoittamien kansainvälisten biodiversiteettisopimusten linjauksia, Metsähallituksen oman ympäristöoppaan linjauksia, eikä varsinkaan Metsähallituksen mainetta ja luotettavuutta kansalaisten silmissä. Ympäristöjärjestöjen asiantuntijoiden, ja omankin biologin ammattitaidon perusteella jo pelkkien alueen saarten metsäkuvien perusteella voin yhtyä luonnonsuojeluasiantuntijoiden kantaan, että saarten metsät täyttävät suurelta osin ei ainoastaan boreaalisen luonnonmetsän kriteeristöt, mutta myös METSO-suojelukriteeristön parhaan suojeluarvon kriteerit kirkkaasti.

Noiden boreaalisten luonnonmetsien sekä METSO-suojelukriteeristön parhaan arvon metsien hakkaamisessa vastoin kansalaisten mielipidettä, maakuntakaavan linjauksia, järjestöjen vetoomuksia, Suomen allekirjoittamien biodiversiteetti sopimusten linjauksia, Metsähallituksen oman ympäristöoppaan linjauksia, yhden virkamiehen päätöksellä ei ole mitään järkeä.

Paikalla on nyt luonnonsuojelijoita banderolleineen. Tapaus muistuttaa suuresti Keuruun Rautovuoren hakkuita, joista Metsähallitus mielenosoituksen myötä joutui perääntymään ja sai valtavasti negatiivista julkisuutta. Silloin ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonenkin twiittasi päätöksen luopua hakkuista olleen oikea. Pesiöjärven saarihakkuiden tapauksessa hakkuista luopumiseen ja saarten luonnonsuojelulailla rauhoittamiseen luonnolle sekä virkistys- ja matkailukäyttöön on vielä paremmat perusteet.

Lisäksi on muistettava, että Metsähallitus jätti suojelematta 2 000 hehtaaria hallitusohjelman velvoittamasta suojelumäärästä. Ja suojelluista 11 000 hehtaarista 40% oli hakkuuaukkoja sekä METSO-suojelukriteeristön mittapuulla suojelukelvottomia alueita. Siis, jätettiin suojelematta se mitä hallitusohjelma tarkoitti ja nyt päinvastoin hakatataan se mitä hallitus velvoitti suojelemaan. Samaan aikaan Metsähallitus hakkaa omia METSO-suojelun parhaita metsiään ja ostaa yksityisiltä huonompia kalliilla tilalle. Ei tämän vaan pitäisi voida näin mennä…

Pyydän tällä julkisella kirjeellä että te, joilla valta ja vastuu on, estätte Pesiöjärven saarten hakkuut. Sen lisäksi tämän törkeän yksittäistapauksen lisäksi vähintä mitä pitäisi tehdä, on suojella hallituksen oman velvoitteen mukaisesti puuttuvat 2000 ha suojelunarvoisia metsiä. Kirjelmä on tarkoitus julkaista myös Luonto-Liiton metsäblogissa.

Kuvia joista ilmenee saarten nykyinen virkistysarvo löytyy täältä. On itsestään selvää, että hakkuut suurilla metsäkoneilla eivät virkistys- ja ympäristöarvoja paranna. Tässä vielä maisemakuva osasta hakkuisiin päätyvistä saarista, josta ilmenee että suunnitelmissa on hakata Suomalaista kansallismaisemaa.

Näihin Pesiöjärven saariin Metsähallitus suunnittelee hakkuita. Kuva: Hannu Huttu
Näihin Pesiöjärven saariin Metsähallitus suunnittelee hakkuita. Kuva: Hannu Huttu

 

Armeijan käytöstä vapautui harvinaislaatuista vanhaa metsää – Metsähallitus avohakkaa välittömästi

Teksti: Lauri Kajander Kuvat: Ari Aalto / SLL – Keurusseudun luonnonystävät ry

***
PÄIVITYS 17.1.2015

Mielenosoitus keskeytti Metsähallituksen vanhan metsän hakkuut Keuruulla

Lue lisää tiedotteesta tästä linkistä!

Mielenosoittajia Metsähallituksen hakkuulla Keuruulla 17.1.2015.
Mielenosoittajia Metsähallituksen hakkuulla Keuruulla 17.1.2015.

***

Metsähallitus panee sileäksi Etelä-Suomessa huippuharvinaista 150 - 220-vuotiasta metsää.
Metsähallitus panee sileäksi Etelä-Suomessa huippuharvinaista 150 – 220-vuotiasta metsää Keuruulla 16.1.2015.

Metsähallituksella on Keuruulla juuri nyt käynnissä alkaneen vuoden törkeimmät luontoarvojen hävityshakkuut. Keuruun lakkautetun varuskunnan alueella liikkuminen vapautui viime vuodenvaihteessa ensimmäistä kertaa sitten 1960-luvun. Suomen luonnonsuojeluliiton kartoittajat tutkivat välittömästi alueen luontoarvoja ja totesivat alueen olevan yksi Keski-Suomen laajimmista ja laadukkaimmista luonnonsuojelullisesti arvokkaista metsistä valtionmailla.

Metsähallitus parturoi metsää, jonka puista osa on kasvanut paikallaan Ranskan suuren vallankumouksen ajoista asti.
Metsähallitus parturoi metsää, jonka puista osa on kasvanut paikallaan Ranskan suuren vallankumouksen ajoista asti. Silloin Suomi oli osa Ruotsin kuningaskuntaa.

Luontotiedot toimitettiin viipymättä Metsähallitukselle tiedoksi ja esitettiin huippuarvokkaan kokonaisuuden suojelemista. Pyynnöt kaikuivat kuuroille korville. Liikkumisrajoitteiden poistamisesta ei mennyt kuin kaksi viikkoa, kun hakkuukoneet olivat jo maastossa. Itse asiassa Metsähallituksella oli niin kova kiire päästä hakkaamaan, että julkisia tietoja hakkuusuunnitelmista ei useista pyynnöistä huolimatta ole kolmessa päivässä vielä ehditty toimittaa luontojärjestöille.

Kun puolustusvoimilla vuosikymmeniä säilynyt vanha metsä päätyy Metsähallituksen haltuun, näky on lohduton.
Kun puolustusvoimilla vuosikymmeniä säilynyt vanha metsä päätyy Metsähallituksen haltuun, näky on lohduton.

Avohakkuuleimikoita on suunniteltu yhteensä noin 50 hehtaaria. Tänään 16.1.2015 on jo ehditty hakata useita hehtaareja metsää, jossa puusto on 150-220 vuotiasta. Tällaisia metsiä ei Suomen eteläpuoliskosta löydy juuri etsimälläkään. Itse asiassa niitä on niin vähän, ettei niiden määrää pystytä edes tilastoimaan luotettavasti valtakunnan metsien inventoinneissa, koska niitä ei osu tutkittaville koealoille. Etelä-Suomen valtionmailla niitä on vielä vähemmän. Metsähallitus ei kuitenkaan valtion metsien hoitajana keksi näille viimeisille luontohelmille muuta käyttöä kuin avohakkuun.

Metsähallitus on suunnitellut avohakkuita noin 30 hehtaarin alalle. Kartassa näkyvät mustalla suunnitellut avohakkuut ja punaisella SLL:n suojeluesityksen alustava rajaus. Rajaus on tehty puuttellisten maastotietojen pohjalta ja on mahdollista, että myös sen ulkopuolella hakkuisiin on menossa suojelullisesti arvokasta metsää. Kokonaisuudessaan suojelurajaus ja maastoraportti löytyvät tämän blogitekstin lopun linkeistä.
Metsähallitus on suunnitellut avohakkuita noin 50 hehtaarin alalle. Kartassa näkyvät mustalla suunnitellut avohakkuut ja punaisella SLL:n suojeluesityksen alustava rajaus. Rajaus on tehty puuttellisten maastotietojen pohjalta ja on mahdollista, että myös sen ulkopuolella hakkuisiin on menossa suojelullisesti arvokasta metsää. Kokonaisuudessaan suojelurajaus ja maastoraportti löytyvät tämän blogitekstin lopun linkeistä.

Tästäkin metsästä hakatut yli 200-vuotiaat puut päätyvät maailman markkinoille FSC-sertifioituun puuhun sekoitettuna ”FSC Mix” -leimalla merkittyjen tuotteiden osana. Nämä tuotteet saavat sisältää varsinaisen FSC-sertifioidun raaka-aineen lisäksi enintään 30 % muuta, ns. kontrolloitua puuta. Systeemin heikkouden takia metsäyhtiöt voivat viherpestä Metsähallituksen harrastaman tietoisen luontoarvojen hävityksen FSC-merkin alla, jonka pitäisi olla tae tuotteen ympäristöystävällisyydestä. Suomalaiset luontojärjestöt ovat mukana kehittämässä FSC-sertifiointia ja eräs turhauttavimmista porsaanrei’istä järjestelmässä on juuri tämä ”kontrolloitu puu”. Mikään vastuullinen metsäyhtiö ei ostaisi näistä hakkuista peräisin olevaa puuta, saati sitten kehtaisi myydä sitä FSC-merkin alla ”kestävästi” tuotettuna. Vuosia kestäneestä yrityksestämme huolimatta metsäteollisuus ei ole toistaiseksi suostunut järjestelmää parantamaan. Lisätietoa FSC:n ”kontrolloidun puun” ongelmista löytyy tästä Greenpeacen raportista: FSC at Risk: Finland (pdf). Itsestään selvää tietenkin on, että Suomessa vallitseva metsäsertifiontijärjestelmän irvikuva PEFC ei näe tällaisissa hakkuissa mitään ongelmaa.

Tänään 16.1. hakkuulla tehdyssä maastokatselmuksessa Metsähallituksen suunnittelupäällikkö Niklas Björkqvist totesi näiden korvaamattomien luontoarvojen avohakkaamisen olevan Metsähallituksen ympäristöoppaan mukaista. Kysymys kuuluu, mitä sellaisella ympäristöoppaalla kukaan tekee?

Pipo on mittakaavana tehtaalle lähtevien 220-vuotiaiden ikimäntyjen vieressä.
Pipo on mittakaavana tehtaalle lähtevien 220-vuotiaiden ikimäntyjen vieressä. Nämäkin jättiläiset kelpaavat metsäteollisuudelle ”kestävänä” markkinoitujen FSC Mix -tuotteiden raaka-aineeksi.

Anna palautetta Metsähallitukselle:

  • pääjohtaja Esa Härmälä: esa.harmala (ät) metsa.fi
  • metsätalouden johtaja Jussi Kumpula: jussi.kumpula (ät) metsa.fi
  • metsätalouden ympäristöpäällikkö Antti Otsamo: antti.otsamo (ät) metsa.fi
  • suunnittelupäällikkö Niklas Björkqvist: niklas.bjorkqvist (ät) metsa.fi
  • palaute (ät) metsa.fi

Lisätietoa:

Vienan reitti jälleen Metsähallituksen kynsissä

Teksti: Emilia Pippola
Valokuvat: Luonto-Liitto

Metsähallitus ei näytä saavan tarpeekseen Vienan reitin historiallisten ja luonnonsuojelullisten arvojen tuhoamisesta. Viime syksynä sen hampaissa oli Syntisenkangas, ja tänä syksynä Metsähallitus on hakannut Aittokankaan alueella. Lisäksi se on laatimassa hakkuusunnitelmia Vienan reitin päähän Pulkkisenautiolle Museoviraston ja Kainuun Museon vastustavista lausunnoista huolimatta. Lausunnossaan Museovirasto on todennut muun muassa seuraavaa:

”Viiankijärven pohjoispuolella sijaitseva Pulkkisenautionkangas on selvitetyn reitin varrella merkittävin luonnontilaisena säilynyt vanhan metsän alue. Polun alkuperäinen luonne erämaata halkovana kulkutienä on täällä edelleen koettavissa. Hakkuut muuttaisivat olennaisesti polun kokonaisilmettä ja luonnetta. Museovirasto esittääkin, että hakkuista pidättäydytään.”

Tämän viikon torstaina 2.10. Kainuun maakunnan retkeily poikkeaa myös Vienan reitin alueelle keskustelemaan Vienan reitin ja Yli-Vuokin virkistysmetsän tilanteesta. Aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita osallistumaan tilaisuuteen: kokoontuminen Rautiaisen puromyllyllä 2.10. klo 15 (ks. myllyn sijainti täältä).

Jos haluat vaikuttaa Vienan reitin tulevaisuuteen, niin anna palautetta Metsähallitukselle sähköpostitse: palaute@metsa.fi

Lisäksi huolensa voi ilmaista esimerkiksi maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpolle (petteri.orpo@eduskunta.fi / sihteeri Tiina Sahlberg-Kelly: tiina.sahlberg-kelly@mmm.fi) ja ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasoselle (sanni.grahn-laasonen@eduskunta.fi / sihteeri Kristina Tamminen: kristina.tamminen@ymparisto.fi).

Seuraavissa valokuvissa Aittokankaan alue Metsähallituksen tämänsyksyisten hakkuiden jälkeen:

Vienan reitti, Aittokankaan alue, syksy 2014
Syksyn 2014 hakkuissa Metsähallitus heikensi Vienan reitin kulttuuri- ja luontoarvoja entisestään.

Vienan reitti, Aittokankaan alue, syksy 2014
Historian siipien havina vaimenee hakkuu hakkuulta.

Vienan reitti, Aittokankaan alue, syksy 2014
Monen Aittokankaan vanhan puun tarina päättyi tänä syksynä.

Vienan reitti, Aittokankaan alue, syksy 2014
Elias Lönnrotin ajoista Vienan reitin luonne on muuttunut.

Metsähallitus hakkaa – Nyt Isosaari

Teksti ja kuvat: Leo Stranius (kirjoitus on alun perin julkaistu Leo Straniuksen henkilökohtaisessa blogissa)

Metsähallitus-IsosaariHelsingin kaupunginvaltuusto teki keskiviikkona 3.9.2014 syysretken Isosaareen ja Vallisaareen. Upeita kohteita.

Valitettavasti Isosaaressa vastassa oli irvokas näky.

Metsähallitus oli hakannut saaren keskuskuusikosta useamman hehtaarin arvokasta metsää.

Kaupunginvaltuuston retkellä oli sopivasti mukana myös Metsähallituksen luontopalveluiden henkilöstöä. Heille hakkuut tulivat yhtä suurena yllätyksenä ja järkytyksenä kuin suurelle osalle mukana olleita kaupunginvaltuutettujakin.

Meille luvattiin selvitys tilanteesta. Kyse on todennäköisesti myrskytuhoaluiden luonnonhoidon nimissä tehdyistä hakkuista. Valitettavasti mopo oli vain karannut käsistä.

Metsähallitus-Isosaari-2Isosaaren osalta on surullista, että hakkuita on tehty juuri nyt, kun saaren käyttöä pohditaan aktiivisesti. Menetys Helsingin luonto- ja virkistysarvoille on melkoinen.

Hiljattain Metsähallituksen julkaiseman selvityksen mukaan ”retkeilijä kokee saavansa yhdestä vierailusta kansallispuistoon hyvinvointia keskimäärin 208 euron arvosta. ”

Tämä reissu oli ilman muuta ja kaikesta huolimatta vähintäänkin tuon arvoinen. Kiitos hienosta retkestä valtuutettu Jarmo Niemiselle ja Metsähallituksen luontopalveluiden väelle!

Oma lukunsa koko sopassa on myös Metsähallituksen ylimitoitetut tuottovaatimukset, jotka johtavat luonnon monimuotoisuuden kannalta liian suuriin hakkuisiin.

Metsähallitus-Isosaari-3Kirjoittaja on ympäristöasiantuntija (HM), Luonto-Liiton toiminnanjohtaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu (vihr).

Suomen Latu haluaa kaataa paikallisten tukeman Teijon kansallispuiston

Teksti: Lauri Kajander

Teijon kansallispuiston perustaminen olisi ainutlaatuinen tilaisuus parantaa Etelä-Suomen metsien surkeaa suojelutilannetta. Mutta mitä tekee ulkoilijoiden keskusjärjestö Suomen Latu? Haluaa kaataa koko kansallispuistohankkeen! Suojelun sijaan Suomen Latu toivoo Teijoon mm. pienaukkohakkuita.

Teijon maisemat ovat kansallispuistotasoa. Kuva: Olli Turunen
Teijon maisemat ovat kansallispuistotasoa. Kuva: Olli Turunen

Tiedotteessaan 12.9.2013 Metsähallitus totesi näin:

”Alueen sijaintikunnassa Salossa ja eri intressiryhmien keskuudessa vallitsee varsin yhtenäinen kannatus kansallispuiston perustamiseksi, ja Varsinais-Suomen liitto on asettanut Teijon kansallispuiston perustamisen yhdeksi edunvalvonnan painopistealueekseen.” Erityisen tärkeänä kansallispuiston perustaminen nähtiin selvityksen mukaan luontomatkailun ja paikallisen matkailuyritystoiminnan kannalta sekä luonnonsuojelun, erityisesti metsien suojelun kannalta.

Metsähallitus teki selvityksen [pdf, 5Mb] kansallispuiston perustamisedellytyksistä. Kansallispuiston vaikutuksia alueen virkistyskäyttöön arvioidaan selvityksessä näin:

”Virkistyskäyttö voi jatkua kutakuinkin nykyisellä tavalla myös kansallispuistossa. Kansallispuistot toimivat paitsi luonnonsuojelualueina myös retkeilyä ja luontomatkailua varten. Kansallispuistoissa voi olla monipuolisesti erilaisia harrastusmuotoja. Perinteisen ulkoilun ja retkeilyn lisäksi esimerkiksi suunnistusta, pyöräilyä, ratsastusta, geokätköilyä, valokuvausta, hiihtoa jne. Tarpeen vaatiessa käyttömuotoja voidaan ohjata tarkemmin kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelmassa sekä järjestyssäännöllä. Alueelle voidaan esim. tarkemmin ohjata polkupyöräillyn tai ratsastukseen soveltuvia reittejä. Geokätköjen sijainnit tulee ilmoittaa Metsähallitukselle ja suunnistusrastit tulee sopia tarkemman suunnittelun yhteydessä. Myös hiihtolatujen ylläpito kansallispuistossa on mahdollista. Marjastus ja sienestys kuuluvat kansallispuistojen suosituimpiin aktiviteetteihin. Erityisen arvokkaille luontokohteille, kuten tärkeille lintujen pesimäalueille, voidaan asettaa liikkumisrajoituksia. Voimassa olevassa hoito- ja käyttösuunnitelmassa tällaisia alueita ei Teijolle kuitenkaan ole ehdotettu. Retkeilyalueella sijaitseva asuntovaunualueen nykyinen toiminta voi jatkua, mutta sitä ei tule laajentaa.”

Suojelu ei ole ristiriidassa alueiden retkeilykäytön kanssa. Suomessa on tällä hetkellä 37 kansallispuistoa ja niihin tehtiin vuonna 2012 yli kaksi miljoonaa käyntiä. Se on Metsähallituksen mukaan kaksi ja puoli kertaa enemmän kuin vuonna 2001. Harva haluaa retkeilymaisemiinsa hakkuita – tätä todistaa myös noin 2500 ihmisen allekirjoittama valtion retkeilyalueiden hakkuita vastustava adressi vuodelta 2012.

Teijon alueella on vastustuksesta huolimatta tehty voimakkaita hakkuita kansallispuistoselvityksen aloittamiseen asti. Kuva: Hannu Paunila
Teijon alueella on vastustuksesta huolimatta tehty voimakkaita hakkuita kansallispuistoselvityksen aloittamiseen asti. Kuva: Hannu Paunila

Etelä-Suomessa metsäluonnon suojelun tila on katastrofaalisen huono. Metsistä on esimerkiksi Varsinais-Suomen Metsäkeskuksen alueella suojeltu vain 2,5 prosenttia ja tässäkin luvussa ovat myös niukkapuustoiset kitumaat mukana. Kaikkein huutavin pula on laajoista yhtenäisistä metsäalueista, joita hakkuut eivät pirstoisi erillisiksi pikkumetsiköiksi.

Teijon retkeilyalue Salossa on erittäin harvinainen mahdollisuus muodostaa Lounais-Suomen hemiboreaaliselle kasvillisuusvyöhykkeelle suuri suojelualue, joka pystyisi tarjoamaan elintilaa uhanalaiselle lajistolle. Esitetyn kansallispuiston alueeseen kuuluu yli 1000 hehtaaria nykyisin hakkuukäytössä olevia metsiä, jotka kansallispuistossa saataisiin ennallistavan suojelun piiriin ja kehittymään kohti luonnontilaa.

Kuka haluaa retkeillä hakkuulla, Suomen Latu? Kuva: Hannu Paunila
Kuka haluaa retkeillä hakkuulla, Suomen Latu? Kuva: Hannu Paunila

On vaikea ymmärtää, miksi Suomen Latu haluaa asettua vastustamaan kansallispuistoa, jolla on paikallisten vahva tuki, joka ei juuri vaikuta alueen nykyiseen virkistyskäyttöön ja joka toteutuessaan olisi erittäin merkittävä parannus metsien heikkoon suojelutilanteeseen koko Etelä-Suomen mittakaavassa. Olen varma, että myös moni Suomen Ladun 77 000:sta jäsenestä ihmettelee samaa.

Kohtalon ironiaa on, että juuri tänä vuonna myös Suomen Latu on ollut mukana juhlimassa Suomen 75-vuotiasta kansallispuistoverkkoa. Juhlavuoden kunniaksi Latu voisi korjata kantaansa Teijon kansallispuiston suhteen ja antaa tukensa hankkelle, jonka merkityksen niin monet muut tahot ovat jo ymmärtäneet.

LINKKEJÄ: