Haalistuneen metsän kudelmat

Teksti ja kuvat

Kaisa Illukka

Helsingin Lasipalatsin Akkuna-näyttelytilassa on esillä 4. elokuuta asti taiteilija Hanna Kaisa Vainion näyttely Monimuodoton – ojia, kantoja, metsäautoteitä. Näyttelyn teossarja on Vainion lopputyö Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun. Valokuvien pohjalta Jacquard-tekniikalla kudotut digitekstiilit yhdistävät oivaltavalla tavalla metsätalouskriittisen teeman ja tekstiilitaiteen välineen: teoksissa elämän värien kirjo haalistuu pois avohakkuulla, metsäekosysteemin kudelman säikeet löystyvät, kaikki valjuuntuu ja haljuuntuu.

Näyttelytilan ikkunaan on rakennettu elävä metsänpohjainstallaatio (toteuttajana Mikko Sonninen/GreenHouseEffect), lisäksi Akkunan viereisessä Tovi-galleriassa on koettavissa Vainion ja taiteilija Meri Hietalan metsäretkihenkinen installaatio TON+TON.

Näyttelyn tapahtumatiedot: https://www.facebook.com/events/220053698143464/222612897887544/?notif_t=plan_mall_activity

Huippumetsää ja vapaaehtoistyön iloja Joensuussa

Kuvareportaasi: Tiina Jalkanen, Kukka Kyrö ja Juho Kytömäki

Metsäryhmän väkeä kyläili Luonto-Liiton Savo-Karjalan luontopiirin luona Joensuussa 9. – 12.5.

Loppu lasketaan hehtaareissa!

Pohjoiskarjalaista huippumetsää (Kuva: Kukka Kyrö)

Saako tämä kuusi elää ? (Kuva: Juho Kytömäki)

Raidankeuhkojäkälä (Punaisen kirjan laji, NT, kuva: JKy)

Vinhaa raportointia ja lounas (Kuva: Tiina Jalkanen)

 

Lettosammalnäyttely (Kuva: TJa)

Auta madagaskarilaisia metsäkartoittajia!

Nyt sinulla on mahdollisuus auttaa madagaskarilaisia luonnonsuojelijoita kierrättämällä tarpeettomat varusteesi. Suomen luonnonsuojeluliiton Manondroala-hankkeessa kartoitetaan Madagaskarin itäisen sademetsäalueen arvometsiä. Työtä tehdään hyvin pienillä resursseilla ja vaativissa olosuhteissa. Välineet ovat vanhoja ja heikossa kunnossa, tai niitä ei ole ollenkaan. SLL pystyy tarjoamaan joitakin GPS-laitteita, mutta kaikille paikallistiimeille ei riitä tarvittavia välineitä.

Perinteinen rahalahjoitus on aina tervetullut, mutta nyt pääsisit auttamaan heitä antamalla omia, käytettyjä, mutta hyvässä kunnossa olevia maastovälineitä ja varusteita Madagaskariin vietäviksi.

Tarvitsemme kipeästi seuraavia:

– kaikenlaiset, toimivat digikamerat

– GPS- laitteet

– sadeasut

– teltat

– makuualustat

– makuupussit

– kompassit

– reput

Lupaamme toimittaa lahjoitetut tavarat henkilökohtaisesti niitä tarvitseville ja halutessasi voimme myös kertoa yksilöidysti, kenelle lahjoituksesi päätyi. Seuraava hankematkamme alkaa huhtikuun alussa, joten jos saat toimitettua tavarat siihen mennessä Luonnonsuojeluliiton toimistolle, niin saamme heti välineet maastokäyttöön.

Tutustu hankkeeseen netissä:

– Hankkeen verkkosivu www.sll.fi/madagaskar

– Manondroala-blogi manondroala.wordpress.com/

– Hankkeen Facebook-sivu www.facebook.com/Manondroala

Yhteydenotot:

Olli Turunen

turunen (ät) sll.fi

puh. 0407553815

Luonnonsuojeluliiton toimisto sijaitsee osoitteessa Kotkankatu 9, Alppila. Kulkuyhteydet toimistolle löytyvät täältä.

Metsillä ei ole rajoja – katso video IKEA:n törkyhakkuista!

Olemme Taigataistelijat: 11 nuorta, jotka ovat kokoontuneet Metsillä ei ole rajoja – työpajan tiimoilta pohtimaan ratkaisuja pohjoisten metsien suojelemiseksi. Me kaikki tulemme erilaisista taustoista ja eri puolilta Suomea, mutta meitä kuitenkin yhdisti kiinnostus ja innostus metsiin ja niiden suojeluun. 

Ympäristötoimintapäivät ovat Luonto–Liiton ja Natur och Miljön yhdessä järjestämä viikonlopputapahtuma 16-20 vuotiaille. Se tarjoaa luonnonsuojelusta kiinnostuneille nuorille mahdollisuuden keskustella ja pohtia ajankohtaisia aiheita. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin Virroilla, nuorisokeskus Marttisessa.

Luonto–Liiton nuorten aktiivien ohjaamassa Metsillä ei ole rajoja – työpajassa tutustuimme metsien tilaan niin Suomessa, Venäjällä, kuin muuallakin maailmassa. Keskustelimme monista eri aiheista; pohdimme talousmetsien ja luonnontilaisten metsien eroja, mietimme omia mahdollisuuksiamme vaikuttaa sekä aktiivisesti että passiivisesti. Vierailimme myös paikallisessa metsässä kokeilemassa kartoitusta.

Tutustuimme viikonlopun aikana ajankohtaiseen metsien suojelun aiheeseen: Ikean puuhakkuisiin Karjalassa. Suunnittelimme ja kuvasimme vetoomuksen Karjalan vanhojen, luonnontilaisten metsien puolesta. Video on nähtävissä täällä.

Kaiken maailmanpelastamisen lisäksi ehdimme viikonlopun aikana nauttia hyvästä ruoasta, live-musiikista sekä virkistävistä luonto- ja lumikenkäretkistä. Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan hauska ja antoisa. Sunnuntaina Virroilta lähti varmasti suuri joukko entisestään innostuneempia ja vaikutushaluisempia nuoria.

Taigataistelijat: Laura, Anni, Heidi, Veera, Ira, Emma, Jakke, Antti, Valtteri, Marja ja Milka

Terveyttä metsästä

Teksti Sini Heikkilä

Olen taipuvainen uskomaan, että ihminen on pääasiassa itsekäs laji. Sen vuoksi metsiensuojelussa, kuten muussakin ympäristönsuojelussa, myös ihmislähtöiset perustelut ovat tervetulleita. Viimeaikaiset tutkimukset antavat viitteitä siitä, että monet tällaisista perusteluista liittyvät meille tärkeään asiaan, terveyteen.

Metla järjesti Helsingissä toukokuun lopulla mielenkiintoisen seminaarin Nature promoting human health, jossa esiteltiin aiheeseen liittyvää uusinta tutkimusta. Luonnossa ja etenkin metsäisessä ympäristössä liikkuminen näyttäisi vaikuttavan positiivisesti niin ihmisen psyykkiseen kuin fyysiseenkin terveyteen, alkaen positiivisen ajattelun lisääntymisestä stressin lievittymiseen ja jopa syövän ehkäisyyn!

Metsien tervehdyttävä vaikutus liittyy luultavasti siihen seikkaan, että ihminen on psyko-fyysinen kokonaisuus: täysin fysiologisiltakin vaikuttavien sairauksien taustalla on usein myös psyykkisiä tekijöitä. Itämainen lääketiede on jo kauan ymmärtänyt tämän. Esimerkiksi Japanissa ns. metsäkylpyä – metsäisessä ympäristössä kävelyä, jonka aikana mieli lepää – on pidetty ihmisen terveydelle hyvänä, ja nyt tieteellinen tutkimus on vahvistamassa tätä.

Lisätutkimusta tarvitaan vielä paljon, mutta alustavat tulokset ovat vähintäänkin mielenkiintoisia. Entä jos luonnosta erkaantumisella ja luonnossa olemisen vähentymisellä on suuri merkitys lukuisien vakavien sairauksien lisääntymiseen? Kuinka saamme ihmiset ymmärtämään, että luontomaisessa ympäristössä oleminen on perustavanlaatuista hyvinvoinnillemme?  Jos onnistumme tässä, uskon että metsiensuojelutyö saa siinä sivussa aivan uutta puhtia.

Seminaarin paneelikeskustelussa kiinnostava huomio oli, että luonnon virkistyspalveluja ei ole onnistuttu – markkinointikielellä  sanoen – brändäämään riittävän hyvin. Ehkäpä uusien tutkimustulosten myötä kannattaisi lanseerata jokin luonnon kokonaisvaltaista hyvinvointivaikutusta paremmin kuvaava käsite.

Terveysintoilu on etenkin nuorten naisten keskuudessa iso juttu, joten naistenlehtiin vaan rohkeasti rummuttamaan tästä! Luonnossa liikkuminen ja oleilu pitäisi saada itsestään selväksi osaksi terveellistä elämäntapaa, samaan tapaan kuin esimerkiksi kuntoliikunta. Myös vanhemmat on saatava ymmärtämään, että lapset kannattaa altistaa luonnolle. Tämä Luonto-Liiton taannoin järjestämässä Lapset luontoon -keskustelutilaisuudessakin esiin tullut seikka on tärkeä. Äidit ja isät haluavat olla lapsilleen hyviä vanhempia, mutta heiltä puuttuu tieto siitä, että pistävät neulaset, tahraava muta, kompastuttavat puunjuuret ja hiljainen metsä ovat juuri sitä hyvää vanhemmuutta.

Kirjoittaja on Luonto-Liiton kerhohankevastaava.

Sydämen sivistystä, herra johtava metsäasiantuntija!

Teksti Kaisa Illukka

Metsämuseo Lustossa Punkaharjulla avautui huhtikuun lopussa kolme uutta näyttelyä, jotka esittelevät moniarvoista metsäsuhdetta, metsiensuojelun ja ympäristöliikkeen vaiheita sekä luontoteemaa ikonimaalauksessa. Olin sekaantunut hieman ensiksi mainitun näyttelyn suunnitteluun, erityisesti kansanperinteen metsäsuhteen esittelyyn.

Luston henkilökunta kertoi projektin aikana, että museokävijät ovat viime vuosina alkaneet toivoa heiltä yhä useammin muutakin kuin talouden näkökulmaa metsiin: tietoa metsiensuojelusta ja elämyksiä metsämyyteistä. Lounailla juttelimmekin siitä, kuinka ajat ja asenteet ovat muuttuneet, jopa yllättäneet museoväenkin. Olin itsekin huomannut kasvavaa tilausta metsäsuhteen arkeologialle. Luin näyttelysuunnittelun taustaksi suurin piirtein kaiken, mitä pyhistä lehdoista Suomessa on kirjoitettu ja kerroin niistä tuttaville, jotka kuulumisia ja tekemisiä kyselivät. Kaiken arkisen ja tavallisen keskellä tällaiset myyttiset kertomukset ja anekdootit ovat aiheuttaneet kiinnostusta ja ihmettelyä. Mitä me olemme unohtaneet? Keitä he olivat, joille metsä merkitsi ihan muuta kuin meille? Olivatko he sivistyneempiä kuin me? Pyhittivätkö he metsiä vain peloissaan? Miksei tästä kerrota koulussa? (Tjaa, kukapa yläasteella jaksaisi kiinnostua.)

Se mikä meille on myyttistä, on esivanhemmillemme ollut kenties hyvinkin arkinen osa elämänpiiriä. Haaveilu esimodernista maailmankuvasta on myös vähintään hupsua näin modernista maailmasta käsin. Mutta en voinut olla palaamatta tähän henkisemmän metsäyhteyden unohtamiseen näyttelyavajaisten puheita kuunnellessani.

Maa- ja metsätalousministeriön johtava metsäasiantuntija käytti puheenvuoronsa pateettisen katkeriin muisteloihin yhteenotoista metsiensuojelijoitten kanssa. Kuinka ylilyöviä he olivatkaan tempauksissaan, mikään ei heille ole koskaan riittänyt, eivät edes sertifikaatit kaksin kappalein! Kröhöm! Tahditon veto herra metsäasiantuntijalta tässä yhteydessä: uusien näyttelyiden on nimenomaan tarkoitus rakentaa siltaa, antaa tunnustusta ympäristöliikkeelle, tai ainakin antaa museovieraiden itsensä vetää johtopäätöksensä, onko suojelutyö ollut tarpeellista. Tuomalla suojeluhistoria museoon laajennetaan myös virallisen Suomen metsäomakuvaa: metsähistoria ei ole yksinomaan metsätaloushistoriaa. Ilmeisesti tämä moniarvoinen metsäsuhde ei miellyttänytkään ministeriön edustajaa.

Viimeisen puheenvuoron käytti Suomen ikonimaalarien puheenjohtaja. Hän kertoi uskonnollisessa kuvataiteessa esitetystä sopusointuisesta luontosuhteesta, tunsi ikivanhoja eläinlegendoja, ja kun hän näin näytti meille kuulijoille ikonien säilyttämän kulttuuriperinnön, juuri sen mikä moderneilta ”arki-ihmisiltä” on unohtunut, kehtaisin väittää kaikkien kuunnelleen lumoutuneina, kunnioittaen. Että joku ihminen voi olla kuin aarrearkku, ja hän jakaa sen meidän kanssamme!

Tasapuolisuuden vuoksi kerrottakoon, että myös ministeriön edustaja höysti puhettaan taidemaustein. Hän siteerasi Kalevalasta Sampsa Pellervoisen runoa, jossa metsät kylvetään optimaalisten kasvupaikkojen mukaan (esi-isämme olivat siis luontaisia tehometsänhoito-neroja!). Lisäksi herra kertoi herkistyneensä Ateneumin Arjen sankarit -näyttelyssä, jossa hän näki taiteen kuvaavan hienosti köyhän kansan kamppailua armottoman luonnon kesyttämiseksi.

Ohjelman lopuksi yleisölle esiintynyt ”shamaaninainen” rummutti loitsuja, ja pyysi muun muassa herra johtavaa metsäasiantuntijaa nostamaan pussistaan kohtalonsa riimukiven. Kuinka ollakaan, herra nosti sokkona Soturin kiven.

Kirjoittaja on taiteilija ja wannabe-saniaistieteilijä.

Ympäristön psykologinen ulottuvuus

Teksti Kirsi Salonen

Olet joskus saattanut tuntea olosi alakuloiseksi tai stressaantuneeksi. Jos kielteinen olotila on jatkunut pitkään, olet ehkä joutunut pysähtymään ja miettimään syitä näille tuntemuksille. Tyypillisesti lähdemme miettimään olotilojemme alkuperää ihmissuhteista, työilmapiiristä, epäonnistumisista, psyykkisestä loukkaantumisesta tai huonommuuden tunteesta.

Nämä seikat saattavat olla prosessissa mukana, mutta oletko koskaan tullut ajatelleeksi tällaisena hetkenä, millaisessa fyysisessä ympäristössä olet näinä päivinä tai kuukausina oleskellut. Voisit esimerkiksi kysyä: missä olen viettänyt vapaa-aikani, mitä reittiä kuljen töihin, onko asuinrakennuksen vieressä metsää, olenko käynyt viime aikoina luonnossa, ja niin edelleen.

Fyysisen ympäristön merkitystä omille mielialoille tai psyykkiselle hyvinvoinnille on usein vaikea tunnistaa välittömästi. Monesti fyysisen tilan merkitykseen havahdutaan vasta ääritilanteissa, esimerkiksi mikäli huonetilasta vähenee happi, valo häikäisee, palelee, tai melu käy sietämättömäksi. Yleensä tällöinkin pääasiassa havainto koskee fysiologista vaikutusta, ei psyykkistä.

Länsimaisen psykologiatieteen tutkinnon suorittaneena myös minulle on tieteellisen tiedon ohella tarjoiltu aimoannos länsimaista ihmiskäsitystä ja arvomaailmaa. Lyhyesti ilmaistuna tähän liittyy käsitys ihmisen mielestä saarekkeena, jota arvioidaan ja hoidetaan irrallaan kehosta ja ympäristöstä. Sosiaalinen ympäristö on toki arvioinnissa mukana.

Fyysinen ympäristö mielletään tällöin viitekehykseksi, jossa psykososiaalinen ilmiö tapahtuu. Se on fyysinen välttämättömyys, mutta sillä ei katsota olevan erityistä merkitystä psyykkisen prosessin kannalta. Eko- ja ympäristöpsykologiseen viitekehykseen liittyy ajatus, että ihminen on aina ympäristössään. Ympäristön ominaisuuksilla on välitön vaikutus ihmiseen, myös psyykkiseen terveyteen ja hyvinvointiin. Tämä tarkoittaa, että fyysinen ympäristö sinänsä voi aiheuttaa myös psyykkistä pahoinvointia ja ongelmia.

Oman mahdollisen stressioireesi syntyperää miettiessäsi voitkin jatkossa ottaa huomioon psykososiaalisten tekijöiden lisäksi myös maisemalliset tekijät. Niihin liittyy visuaalisen aistikokemuksen lisäksi myös auditiivinen ja kinesteettinen: miltä maisema näyttää, houkuttaako se liikkumaan, tuottaako se tunteen tilasta tai suojasta, tekeekö maisema levottomaksi vai rauhoittaako se. Vaikutuksista on syytä tulla yhä tietoisemmaksi, jotta emme tekisi vääriä valintoja elinympäristömme suhteen.

Luontoympäristöä on tutkittu eri tieteen aloilla paljon ja tutkitaan edelleenkin. Vahvaa näyttöä on siitä, että luontoympäristöllä on myönteinen vaikutus ihmiseen. Professori Kalevi Korpela on tiivistänyt asian näin:” ”Mielipaikkatutkimuksissa on todettu, että etenkin luonnossa sijaitsevassa mielipaikassa ihminen pystyy säätelemään olotilaansa terveyttä edistävään suuntaan” (Korpela & Ylen, 2007).

Herää kysymys, miten ihminen tämän säätelyn tekee. Pystymmekö todella luonnossa säätelemään olotilaamme terveyttä edistävään suuntaan? Onko säätely tietoista vai onko prosessi täysin tiedostamaton? Ympäristöpsykologiset tutkimukset osoittavat vahvasti, että luontoympäristön myönteiset vaikutukset ovat hyvin nopeita ja osittain tiedostamattomia.

Voinko minä vaikuttaa taajamametsien suojeluun?

Teksti Mari E. Niemi

Tästä on helppo olla samaa mieltä: Luonnoltaan arvokas ja viihtyisä lähimetsä on löydyttävä jokaiselle ihmisille.

Arkipäivää ovat kuitenkin lukuisat rakennushankkeet, jotka nakertavat metsäalueita pala kerrallaan. Lisäksi hyvinkin intensiivistä metsien käsittelyä harjoitetaan myös virkistysmetsissä. Edelleen. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla, sillä jokainen meistä voi tehdä paljon tilanteen muuttamiseksi.

Viime viikkoina olen ilahtuneena huomannut tämän asian olleen esillä julkisuudessa useammassakin eri yhteydessä.

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri järjesti tovi sitten hienon seminaarin (katso esitykset!) ja julkaisi oppaan kuntametsien merkityksestä asukkaille sekä näiden metsien mahdollisuuksista metsäluonnon monimuotoisuuden suojelussa.

Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava kirjoitti uusinpaan Luonnonsuojelijaan aiheesta osuvan ja monipuolisen Lukijan kirjeen (lue sivulta 24).

Aamulehdessä julkaistiin tovi sitten edelleen ajankohtainen artikkeli, josta ilmenee hyvin metsän merkitys ihmisille. Tämä on yksi esimerkki siitä, miten metsiensuojelun tärkeyttä voisi kannustaa nostettavaksi esille eri lehdissä.

Jotkut taajamametsät ovat yksityisten omistamia, mutta kunnasta riippuen paljon metsää löytyy tietysti kuntien ja seurakuntien omistuksesta. Konkreettista apua näiden omistajatahojen omistamien arvokkaiden metsien suojelemiseen saa vaikkapa Suomen luonnonsuojeluliiton Luontohaasteesta. Siinä tarjotaan valmis konsepti, jonka avulla kuka tahansa voi haastaa kunnan suojelemaan arvokasta luontoa.

Lisää taustatukea löytyy Suomen ympäristökeskuksen ja Ympäristöministeriön kirjeestä kunnille.

Metsän suojelemiseksi tarvitaan yleensä monta yhteydenottoa ja mielellään eri tahoilta. Kannattaa siispä muistuttaa kuntia tästä viranomaiskirjeestä, haastaa kunta luontohaasteella ja koittaa aktivoida paikallismediakin asian tiimoilta. Aloitteita voisi olla hedelmällistä tehdä yhteistyössä muiden metsistä kiinnostuneiden tahojen kanssa. Näitä tahoja voisivat olla esimerkiksi partiolaiset, suunnistajat, asukasyhdistykset jne.

Monesti luontoarvot on vielä paikantamatta metsistä, joten voit ottaa käteesi tästä linkistä löytyvän opuksen ja lähteä tutkailemaan, löytyykö näitä luonnontilaisen metsän piirteitä lähimaisemistasi. Häkellyttävän usein näin käy – jopa keskellä kaupunkia!

Luonnontieteelliset seikat ovat usein keskustelun kärjessä silloin, kun jotakin metsää yritetään saada suojelluksi. Kuitenkin yhä enenevässä määrin myös muut asiat (virkistäytyminen, marjojen ja sienten keruu, metsän esteettiset arvot jne.) nousevat suojelukeskusteluun. Mukaan etenkin tähän keskusteluun on huutava tarve saada lisää puhujia ja kirjoittajia. Jokaisella on sanottavaa metsistä ja siitä, mitä ne meille ihmisille merkitsevät. Ei tarvitse olla luontoasiantuntija voidakseen vaatia jonkin metsän suojelua!

Metsiensuojelun historian tallentamiselle tukea

Teksti Mari E. Niemi

Suomen metsiensuojelussa on tehty paljon arvokasta, valtaosin julkisuuteen näkymätöntä työtä ja erityisesti viimeisten parinkymmenen vuoden aikana ollaan otettu harppauksia eteenpäin. Suojeltuja metsiä on kuitenkin edelleen hälyyttävän vähän ja näin ollen onkin erittäin tärkeää, että asiaa saadaan jatkossa esille yhä enemmän ja eri yhteyksissä.

Yksi keino tähän on koota talteen menneiden vuosien kokemuksia. Aineiston tallentaminen museon kokoelmiin mahdollistaa tutkijoille pääsyn käsiksi arvokkaaseen materiaaliin. Tutkimusten tuloksia ja kokoelmia itsessään voidaan esitellä suurelle yleisölle mm. museoiden näyttelyissä ja erinäisissä julkaisuissa ja esitelmissä.

Luonto-Liitto on tänä keväänä saanut aineiston tallennustyöhön kaksi apurahaa Kansan sivistysrahastolta ja Metsämiesten säätiöltä. Tulemme kokoamaan luonnonsuojelujärjestöjen metsiensuojelun aineistoa Metsämuseo Luston kokoelmiin yhteistyössä Luston henkilöstön kanssa. Työ on alkanut mallikkaasti jo vuoden 2010 aikana Työväenmuseo Werstaan ja siellä työskennelleen historiantutkija Harri Höltän toimesta.

Huhtikuun lopulta lähtien tämän hetkisiin tuloksiin voi lähteä tutustumaan metsiensuojelua ja samalla myös ympäristöliikkeen historiaa esittelevässä Koijärvi, Kessi ja Kuusamon kosket nimisessä näyttelyssä. Samaan aikaan Punkaharjun Lustossa avautuu myös uusi perusnäyttely Suomalaisten metsät, jossa esitellään erilaisia metsäsuhteita, -arvoja ja -käsityksiä.

Kuvareportaasi Luonto-Liiton Pohjois-Suomen metsäkartoituksista kesältä 2010

Teksti Kukka Kyrö

Metsäkartoitusten tekeminen on ehdottomasti mielenkiintoisimpia ja antoisimpia tapoja edistää luonnonsuojelua. Kartoittajana voi päästä kulkemaan paikkoihin, joissa kovinkaan moni ei ole käynyt, tai ainakin tutkimaan puunrunkoja, joita kukaan ei ole aikaisemmin lähempää tarkastellut. Kahden Lapin metsissä vietetyn viikon aikana kirjoittaja (joka oli ensimmäistä kertaa mukana Luonto-Liiton metsäkartoituksissa) pääsi ja välillä joutui kokemaan mm. tällaista:

Kilometreittäin metsäautoteitä

Paljon upeita suojelemattomia metsiä

Liian monta tuhottua metsää

Lukemattomien runkojen tutkimista

...ja niillä elävien kääpä-, sammal- ja jäkälälajien tunnistamista

Hienoja paikkoja, hetkiä ja ihmisiä