Kaadetaan kaava, ei metsää!

Teksti: Ida Korhonen

Kuva: Olli Manninen

Kun heinäkuussa telttailin Stansvikinkallioilla Helsingin Laajasalossa, en uskonut, että tulisin kirjoittamaan tätä blogitekstiä. Järjestimme silloin Stansvikin kaavankaatajaisiksi kutsutun tapahtuman, jossa vastustimme alueen arvokkaan vanhan metsän tuhoamista kerrostalokorttelin tieltä. En silloin vielä uskonut, että voisimme todella vaikuttaa jo kolme kertaa korkeimmassa hallinto-oikeudessa koeteltuun kaavaan. Jos paikallisaktiivit olivat taistelleet alueen puolesta jo 18 vuotta, mitä muutama nuori metsäaktivisti voisi vielä tehdä? Koin alueen puolustamisen lähinnä symbolisena tekona, josta voisi olla hyötyä tulevaisuudessa muiden lähimetsien suojelussa.

Onneksi kampanjassa oli mukana muutama aktiivi, jotka pitivät mahdollisena sitä, mitä muut väittivät mahdottomaksi. Pian kaavankaatajaisten jälkeen sai alkunsa Kaadetaan kaava, ei metsää -kampanja, joka vaatii Helsinkiä perumaan tämänhetkiset metsiä uhkaavat kaavahankkeet ja lopettamaan arvokkaiden metsien päälle kaavoittamisen kokonaan. Kampanjan symboliksi nousi Stansvik, jossa hakkuu-uhasta tuli syyskuun alussa ajankohtainen. Helsingin kaupunki tiedotti silloin aloittavansa Stansvikintien perusparannuksen ja puiston 1. vaiheen rakentamisen. Käytännössä tämä tarkoitti vanhan metsän läpi rakennettavaa huoltotietä, jalopuulehtoon tulevaa parkkipaikkaa ja 564 puun kaatamista. Vaikka vielä ei ollutkaan kyse Stansvikinkallioiden metsän kaatamisesta ja kerrostaloista, oli tämä alku urakalle, jonka lopputuloksena alueen luonnon – metsien, lehtojen, kallioiden ja luonnontilaisten rantojen – tilalla olisi hoidettu puisto, rantabulevardi ja asuntoja 2000 ihmiselle. Päätimme, että tämä ei käy. Niin kauan kuin puut olisivat pystyssä, emme suostuisi luovuttamaan.

Minä ja toinen kampanjan aktiiveista, Aino, muutimme Stansvikiin siellä olevan mökkikylän asukkaiden ystävällisesti tarjotessa meille mökin (tai peräti neljä) käyttöömme. Tuntui, että juoksimme aikaa vastaan. Sometimme, kirjoitimme aiheesta eri medioille, tapasimme poliitikkoja ja valtuustoryhmiä sekä järjestimme säännöllisesti mielenosoituksen kaupungintalolla ja yhden Stansvikissä. Asiasta tuli henkilökohtainen, kun vietti kaiken aikansa Stansvikin metsissä ja rannoilla, ihaili aamuauringossa yli 300-vuotiaita mäntyjä, kuunteli yöllä lehtopöllön huhuilua, näki vaahteroiden pikkuhiljaa pukeutuvan ruskan sävyihin tai törmäsi iltahämärässä mäyrään. Muu maailma tuntui hyvin kaukaiselta, kun taas Stansvik oli elävä, ainutlaatuinen ja ikuinen.

Muut sanoivat, että Stansvikin pelastaminen on mahdotonta. Meille taas oli mahdotonta ajatella, että se voitaisiin menettää.

Kuva: Ville Saarinen

20.9. maanantaina heräsimme jännittyneinä. Helsinki oli tiedottanut, että puiden kaataminen aloitettaisiin sillä viikolla. Huoltotien ja parkkipaikan tieltä kaadettavat puut oli tarkoitus merkitä aamulla. Järjestimme samaan aikaan mielenosoituksen ja ylitimme uutiskynnyksen, kun Iltalehti ja Helsingin sanomat kirjoittivat tapahtumista. Jouduimme kuitenkin pettymään varsinkin Helsingin sanomien uutisointiin, sillä jutusta sai kuvan, että vastustimme vain alueen puistosuunnitelmaa, eikä siinä mainittu lainkaan kerrostalokorttelia, rantabulevardia tai muita alueen rakennussuunnitelmia. Ei sillä, ettemme olisi samalla vastustaneet myös puistosuunnitelmaa. Tuntuuhan se absurdilta, että kaupunki kutsuu hakkuita ja rakennustöitä valtaosin luonnontilaisessa lehdossa ”puiston kunnostukseksi”.

Sillä viikolla tapahtui paljon. Stansvikin kyläyhdistys ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistys tekivät hallintopakkohakemuksen ELY-keskukseen ja Aluehallintovirastoon vedoten toimenpidealueella olevien vesilain suojeleminen kluuvin ja fladan luontoarvojen heikkenemiseen. Puiden kaato saatiin jäihin siihen asti, että virastoista saataisiin päätös mahdollisesta toimenpidekiellosta alueella. Saimme hieman lisäaikaa. Sen jälkeen tapahtumat sen kun kiihtyivät. Luovutimme yhdessä kyläyhdistyksen kanssa Stansvikinkallioiden rakentamista vastustavan, nyt jo yli 5200 nimeä keränneen adressin kaupunginvaltuustolle. Samalla kuulimme, että kaksi kaupunginvaltuutettua oli toisistaan tietämättä laittanut vireille valtuustoaloitteet, joilla haluttiin avata kyseinen asemakaava vielä uudelleen käsittelyyn. Myöhemmin samana päivänä kuulimme vielä kolmannesta valtuustoaloitteesta. Lopulta Helsingin kaupunkistrategiaan kirjattiin, että Stansvikinkallioiden asemakaava otetaan uudelleen tarkasteluun, eli käytännössä puretaan. Kaava kaatui sittenkin.

Maanantaiaamuna olimme heränneet peläten puiden kaadon alkavan milloin tahansa. Saman viikon loppuun mennessä mahdoton oli tehty mahdolliseksi.

Työ ei kuitenkaan ole vielä ohi.

Kuva: Olli Manninen

Samassa kokouksessa, jossa päätettiin Stansvikin kaavan uudelleenarvioinnista, päätettiin myös muun muassa Vuosaaressa sijaitsevaan Pohjavedenpuistoon rakentamisesta. Huomenna, eli tiistaina 2.11. kaupunkiympäristölautakunta taas käsittelee mm. Karhunkaatajan ja Ramsinniemen alueiden asemakaavoja. Molemmille alueille on suunniteltu asuinrakentamista vanhan ja arvokkaan luonnonmetsän päälle. Tämä siitä huolimatta, että uudessa kaupunkistrategiassa linjattiin, ettei arvokkaimpien metsäkohteiden päälle enää rakennettaisi. Kivikonlaidassa taas aloitetaan kaupungin 28.10. julkaiseen tiedotteen mukaan marraskuun alussa kaatamaan puita maa-aineksen kierrätyskentän tieltä. Kyseessä tässäkin tapauksessa arvokas luonnonmetsä, mutta myös tärkeä virkistysalue ja osa Lahdenväylän suojaviheraluetta. Niin Kivikonlaidassa kuin Karhunkaatajan metsässä ja Ramsinniemessä on useita havaintoja uhanalaisista tai silmälläpidettävistä sekä vanhaa metsää indikoivista lajeista.  

Paljon julkisuudessa ollut Stansvik pelastui, mutta sen varjossa metsiä järjestelmällisesti tuhoava systeemi on yhä olemassa ja voi hyvin. Kaupunki otti asekeleen oikeaan suuntaan, mutta todellisuus on vielä kaukana kaupunkistrategian ylevistä tavoitteista. 

Miksi Helsingin metsien katoaminen sitten on niin suuri ongelma? Eikö olisi hyvä, jos ihmiset asuisivat tiiviisti kaupungeissa julkisen liikenteen tavoitettavissa ja luonto saisi olla rauhassa jossain siellä muualla?

Valitettavasti luonto ei Suomessa saa olla rauhassa missään. Kaupunkien ulkopuolella intensiivinen metsätalous on johtanut metsämaiseman yksipuolistumiseen, metsien nuorenemiseen ja monimuotoisuuden vähenemiseen. Vaikka kaupunkimetsät ovat pieniä ja usein myös virkistyskäytön kuluttamia, ne ovat myös monimuotoisia vanhoja metsiä, jollaisia Etelä-Suomessa ei juuri ole enää jäljellä. Samalla ne ovat viimeisiä saarekkeita monille uhanalaisille lajeille. Esimerkiksi Helsingin metsistä löytyy monia uhanalaisia tai harvinaisia kääpä- ja sammallajeja, ja Helsingissä on myös elinvoimainen, joskin kaavoittajia turhauttava liito-oravapopulaatio.

Samalla kun biodiversiteettikato ja ilmastonmuutos puhuttavat meillä ja maailmalla, tuntuu vastuuttomalta ja lyhytnäköiseltä, että Helsinki Suomen pääkaupunkina surutta kaavoittaa ja kaataa metsiään. Etelä-Suomen vanhojen metsien vähäisyyden huomioon ottaen meillä ei ole enää varaa menettää yhtäkään arvokasta metsää, oli se kuinka pieni tahansa. Sukupuuttovelkaa ei makseta vuokratuloilla takaisin.

Kuva: Ville Saarinen

Usein meiltä kysytään myös, mihin Helsinki sitten rakentaa, jos ei metsiin. Entä kohtuuhintainen asuminen ja kasvutavoitteet? Kun pyöräilen kotoani Vuosaaresta Stansvikiin ensin Roihupellon ja sitten Herttoniemen teollisuusalueiden läpi, näen hehtaaritolkulla yksikerroksisia teollisuushalleja ja puolityhjiä parkkipaikkoja. En ole kaupunkisuunnittelun asiantuntija, mutta uskallan väittää, että hallien päälle mahtuisi muutama kymmenen kerrosta lisää. Ja jossain vaiheessa tulevaisuudessa voi olla ajankohtaista kysyä, tarvitseeko todella aina rakentaa lisää.

Eräs poliitikko mainitsi, että kaupunginvaltuustossa pelätään Stansvikin alkavan toimia esimerkkinä. Eli jos Stansvikin kaava puretaan, voi se tulevaisuudessa johtaa myös muiden lainvoimaisten kaavojen purkamiseen. Tämä on ymmärrettävä pelko, sillä juuri sitähän me kampanjassa toivomme: kaikkien kaavoituksen uhkaamien metsien pelastamista, emme vain Stansvikin. 

En silti halua, että tästä tulee tapa. Ymmärrän, että valtava määrä aikaa, rahaa ja vaivaa valuu hukkaan, kun kaava ensin suunnitellaan ja sitten puretaan. Itse asiassa haluaisin, että meillä olisi kaupunki, jossa meidän kampanjaamme ei tarvittaisi. Eikö olisi kaikille mukavempaa, jos joka kaavan kohdalla ei enää tarvitsisi tapella liito-oravista ja lahokaviosammalista. Helsingin metsät ovat arvokkaita paikallisesti, valtakunnallisesti ja jopa maailmanlaajuisesti. Ne ovat kaupunkilaisille rakkaita paikkoja joihin liittyy muistoja ja tunteita. Haluan Helsingin, jossa yhtäkään kaavaa ei tarvitse kaataa, sillä yhdenkään kaavan takia ei tarvitse kaataa metsää.

Kaadetaan kaava, ei metsää -kampanjaa jatkuu Helsingissä. Tue meitä tai tule mukaan. 

Jaa kuvia ja tarinoita uhatuista metsistä tai muista suojelemattomista lähimetsistä somessa aihetunnisteella #kaadetaankaava

Seuraa meitä instagramissa, twitterissä ja facebookissa: 

Luonto-Liiton metsäryhmä @metsaryhma 

Kaadetaan kaava, ei metsää -kampanja @kaadetaankaava   

Tule osallistumaan mielenosoitukseen kaupungintalon eteen. Seuraavat miekkarit ovat: 

3.11.

10.11.

24.11.

8.12.

Tule paikalle Stansvikiin 20.11. järjestettävässä marrasmetsä -tapahtumaan!

Asutko muualla kuin Helsingissä ja haluat puolustaa oman kuntasi lähimetsiä? Aloita oma Kaadetaan kaava, ei metsää -kampanja alueellasi. Autamme mielellämme kampanjan aloittamisessa. Ota yhteyttä kampanjaan somessa tai tämän blogin kirjoittajaan sähköpostilla: metsaryhma.pkseutu[at]luontoliitto.fi

Paikallisen kyläyhdistyksen tekemän luontopolun kyltti. Kuva: Ville Saarinen

Are you who you need to be? 

Keskustelua luontokadosta käytiin Nuorten ilmasto- ja luontohuippukokouksessa. Kuvassa vasemmalta oikealle: juontaja Sara Nyman, Teknologiateollisuuden Helena Soimakallio, MEP Silvia Modig, Suomen pääneuvottelija Marina von Weissenberg ja Emma Sairanen. Paneeli nähtävissä edelleen: https://www.youtube.com/watch?v=MQQzsvBHm1c (Kuva: Aino Huotari)

”Who are you as a human being? As a future ancestor?” kysyi nuori Ibaloi-Kankanaey Igorot alkuperäiskansaan kuuluva Josefa Carino Tauli päättäjiltä YK:n luontokokouksessa. “And are you who you need to be?”  

Puheessaan Josefa herätteli pohtimaan rooliamme ihmisinä ja tämän päivän tekojen merkitystä tuleville sukupolville. Kysymys kolahti. Maailma tarvitsee lapsia, nuoria, aikuisia ja erityisesti päättäjiä, jotka korottavat äänensä luonnon puolesta. Jotka uskaltavat vaatia muutosta ja visioida tulevaisuutta, jossa sekä ihminen, että muu luonto voivat kukoistaa. Johtajuutta tarvitaan erityisesti nyt, kun maailman maat valmistautuvat päättämään globaaleista luontotavoitteista. 

Uudet luontotavoitteet ovat osa jo lähes 30 vuotta sitten laadittua YK:n biodiversiteettisopimusta. Sopimuksen tueksi on kerran aikaisemmin asetettu maailmanlaajuiset tavoitteet. Tavoitteita ei kuitenkaan saavutettu ja luontoa katoaa edelleen. Esimerkiksi metsiä hävitetään maailman laajuisesti reilu puolen Helsingin verran päivittäin.  

Ihmiskunta on astumassa, tai ehkäpä jo astunut, vaaravyöhykkeelle. Pölyttäjäkato ja maaperän monimuotoisuuden heikkeneminen vaarantavat ruokaturvaa maailmalla, metsäkato uhkaa niin juomaveden saatavuutta kuin ilmastotavoitteiden saavuttamista ja meret ovat kovaa vauhtia täyttymässä kalojen sijaan muovista.  

Lokakuun puolessa välissä, YK:n luontokokouksen ensimmäisessä osassa, otettiin pieniä askeleita oikeaan suuntaan. 196 neuvottelevaa maata hyväksyivät Kunmingin julistuksen, jossa mm.:  

  • tunnustetaan, että luontokato on ihmiskunnan olemassaoloa uhkaava kriisi,  
  • nimetään suojelun vahvistaminen, haitallisista tuista luopuminen ja käyttäytymisen muutoksen tukeminen toimiksi, joita tarvitaan, ja 
  • tunnistetaan alkuperäiskansojen ja paikallisten yhteisöjen rooli luonnon monimuotoisuuden varjelijoina sekä tarve vahvistaa nuorten, naisten ja tyttöjen roolia päätöksenteossa.  

Vaikka kokous pääasiassa olikin vain puhetta, kuultiin myös jotain lupauksia. Esimerkiksi EU, Iso-Britannia, Japani ja Kiina kaikki kertoivat suuntaavansa entistä enemmän rahaa luonnon monimuotoisuuden suojeluun. Positiivista energiaa oli ilmassa myös suojelun tehostamisen osalta – jo yli 70 maata, Suomi mukaan lukien, on asettunut tukemaan tavoitetta, että 30 % maapallosta suojeltaisiin.   

Josefa haastoi luontokokouksessa päättäjiä pohtimaan ovatko he johtajia, joita maailma tässä hetkessä tarvitsee. Kysymyksen voi kuitenkin yhtä lailla esittää meillä kaikille. Vaikka globaalit luontotavoitteet asetetaankin jossain kaukana, voimme kaikki olla mukana nostamassa luontokatoa tapetille ilmastonmuutoksen rinnalle ja rakentamassa globaalia yhteishenkeä luontokadon pysäyttämiseksi. 

Varaa epäonnistumiselle ei enää ole. Kun kansainväliset päätökset saadaan keväällä 2022 nuijittua läpi luontokokouksen toisessa osassa, otetaan globaalit tavoitteet omiksemme! Kasvetaan yhdessä ihmisiksi, joita maailma tarvitsee. 

Voimia syksyyn ja jokaisen omaan luontotyöhön!

Emma Sairanen, nuorten edustaja YK:n luontoneuvotteluissa ja kansallisen biodiversiteettistrategian valmistelussa

Mitä sinä voit tehdä? 

  • Omassa arjessa luontoa voi puolustaa esimerkiksi kuluttamalla vähemmän, syömällä kasvispainotteisesti ja keskustelemalla aiheesta perheen ja ystävien kanssa.  
  • Järjestöissä ja yhteisöissä taas voidaan yhteisvoimin saada paljon enemmän aikaan kuin yksin. Esimerkiksi Luonto-Liiton metsäryhmän Kaadetaan kaava, ei metsää! -kampanja on loistava esimerkki ruohonjuuritason toiminnasta lähiluonnon puolesta. @kaadetaankaava
  • Suomen valmisteilla olevaan biodiversiteettistrategiaan voi vaikuttaa esimerkiksi ottamalla yhteyttä päättäjiin tai lähtemällä mukaan perusteilla olevaan Nuoret biodiversiteettivaikuttajat -verkostoon. Lisää tietoa saa esimerkiksi ottamalla yhteyttä Instagramissa @emma_ilmastodelegaatti 
  • Kansainvälisiin neuvotteluihin taas pääsee parhaiten tuomaan ääntänsä Global Youth Biodiversity Networkin toiminnan kautta. Verkostoon voi osallistua yksityishenkilönä tai metsäryhmän kautta.  

Pyhittääkö tarkoitus keinot metsäntutkimuksessa?

Teksti: Ida Korhonen

Karttimonjoki. Kuva: Kalle Hakkola

Suomussalmella Karttimonjoella metsä on luminen ja kaunis. Ikivanhojen kuusten, kilpikaarnamäntyjen, kelojen, maapuiden ja lumipyryn keskellä voi hetkeksi unohtaa hakkuuaukot, taimikot ja nuoret istutusmetsät, ja kuvitella, että ympärillä aarniometsä jatkuu kilometrien, eikä vain muutaman sadan metrin, päähän. Voimakkaasti käsiteltyä talousmetsää on Suomussalmella paljon, luonnonmetsää taas hyvin vähän. Siitä huolimatta Metsähallitus aloitti maanantaina 11.10. Karttimonjoella luonnonmetsien hakkuut. Hakattaviksi suunnitelluilta alueilta on löytynyt lukuisia uhanalaisia lajeja ja lisäksi ne ovat osa arvokasta vanhojen metsien ketjua, joka yhdistää suomalais-venäläisen Kalevala-puiston suojelualueet toisiinsa ja on aiemmin näkynyt myös Metsähallituksen omilla kartoilla ekologisena yhteytenä.

Nyt hakkuut ovat pysähdyksissä jo toista viikkoa. Paikalla on Greenpeacen, Luonto-Liiton metsäryhmän ja Elokapinan aktivisteja. Metsähallitus ei kuitenkaan ole luvannut luopua hakkuista, vaan perustelee luonnonmetsän tuhoamista, sillä että kyseessä on jatkuvan kasvatuksen tutkimuskoeala. Samaan aikaan hakkuita aiotaan toteuttaa myös kahdella muulla tutkimusalueella, Rautavaaralla ja Savukoskella.

Karttimonjoki. Kuva: Kalle Hakkola

Tapaus saa pohtimaan metsäntutkimuksen eettisyyttä. Esimerkiksi lääketiede ja -tutkimus toimii tiettyjen eettisten periaatteiden mukaan. Olisi vastuutonta kokeilla ihmisiin lääkkeitä, joiden vaikutuksia ei kunnolla tunneta tai jotka voivat aiheuttaa koehenkilölle haittaa. Myös eläinkokeiden eettisyyttä on kyseenalaistettu usein, ja niistä onkin pyritty luopumaan niiltä osin kuin se on ollut mahdollista. Metsäntutkimus sen sijaan on saanut vuosikausia rauhassa tehdä metsillemme mitä haluaa. Sen nimissä on kaadettu metsää, muokattu maata, lannoitettu, myrkytetty ja ojitettu. Tutkimus ei ole myöskään ollut täysin puolueetonta. Motiivina ei useinkaan ole ollut puhdas tieteellinen kiinnostus metsäekosysteemin toimintaa kohtaan, vaan halu maksimoida puuntuotanto. Pitkään aikaan ei edes ollut sallittua tutkia mitään muuta kuin tasa-ikärakenteista metsänkasvatusta, sillä kaikki muu kuin päätehakkuisiin tähtäävä metsänhoito oli käytännössä kiellettyä. Nykyään tästä kiellosta on luovuttu ja jatkuvaa kasvatusta saa tutkia. Hyvä että tutkitaan, mutta onko se pakko tehdä juuri arvokkaissa luonnonmetsissä?

Olen paikalla Karttimonjoella, mutta en vastusta jatkuvaa metsänkasvatusta, metsäntutkimusta tai jatkuvan metsänkasvatuksen tutkimusta. Ne ovat kaikki hyviä asioita. Vastustan luonnonmetsien hakkuita. Jatkuva kasvatus, siinä missä kaikki metsänhoito, kuuluu käsiteltyihin talousmetsiin. Siellä eri-ikäistävät hakkuut voivat jopa lisätä monimuotoisuutta. Luonnonmetsään hakkuut eivät kuitenkaan kuulu, olivat ne osa tutkimusta tai eivät.

Valitettavasti tämä ei ole ensimmäinen eikä todennäköisesti viimeinenkään kerta, kun arvokkaan luonnonmetsän hakkuita perustellaan tutkimuksella. Muun muassa tänä kesänä törmäsin aivan Evon retkeilyalueen tuntumassa UPM:n mailla tuoreeseen avohakkuuseen. Hakkuuaukon keskelle johtivat pitkospuut, joiden varrella oli kaikenlaisia kammioita ja mittalaitteita. Niiden päästä löytyi kyltti, jonka mukaan alue on osa tutkimusta, jossa selvitetään eri hakkuutapojen vaikutusta maaperän hiilenkiertoon. Tutkimusaihe on tärkeä, mutta paikka Karttimonjoen koealojen tavoin väärä. Yhä paikalla makaavista tukeista päätellen alue oli ollut järeää kuusimetsää ja tutkimuksen kontrollina toimivalta pieneltä hakkaamatta jääneeltä vanhan metsän suikaleelta löytyi nopealla läpikävelylläkin useampi silmälläpidettävä laji. UPM on todennäköisesti muistanut mainostaa, kuinka se vastuullisena toimijana kantaa huolta ilmastonmuutoksesta ja osallistuu tällaiseen tutkimukseen. Samalla se varmasti unohtaa mainita avohakanneensa vanhan kuusikon turvemaalla, muuttaneensa hiilivaraston seuraavaksi 20 vuodeksi hiilipäästöjen lähteeksi ja tuhonneensa uhanalaisten lajien elinympäristön.

Voi olla, että tutkimustulosten avulla voidaan joskus tulevaisuudessa tehdä parempia valintoja ja ilmastoystävällisempää metsänhoitoa. Kadotettua luonnonmetsää se ei kuitenkaan tuo takaisin.

Evon retkeilyalue. Kuva: Ida Korhonen

Aikoinaan on ollut täysin hyväksyttävää tehdä kokeita ihmisillä. Esimerkiksi Edward Jenner kehitti vuonna 1796 isorokkorokotteen siirtämällä kahdeksanvuotiaaseen poikaansa ensin lehmänrokon taudinaiheuttajia ja altistamalla hänet sen jälkeen isorokolle. Vaikka tarkoitus oli hyvä, pidettäisiin tällaista toimintaa nykyään erittäin epäeettisenä. Ehkä tulevaisuudessa ajattelemme metsäkokeista samoin kuin historian ihmiskokeista. Ehkä mietimme, miten on ollut mahdollista, että biodiversiteettikadosta ja ilmastonmuutoksesta huolimatta tuhosimme viimeisiä luonnonmetsiä tutkimuksen takia.

Luonnonmetsien hakkuita ei tarvitse tutkia. Niiden seuraukset tiedetään jo. Olivat tutkimuskysymykset mitä tahansa, lopputulos on aina sama: luontokato.

Greenpeacen ja Suomen luonnonsuojeluliiton tiedotteet Suomussalmen hakkuista: 

https://www.greenpeace.org/finland/tiedotteet/49305/valtio-hakkaa-luonnonmetsia-suomussalmella-greenpeace-paikalla/

https://metsat.greenpeace.fi/blog/kysymyksiae-ja-vastauksia-suomussalmen-karttimonjoen-hakkuista

https://www.sll.fi/2021/09/08/luonnonsuojeluliitto-tuomitsee-luonnonmetsia-uhkaavat-hakkuut-suomussalmella/

Evon retkeilyalue. Kuva: Ida Korhonen

Tämä ei ole enää metsä

Näissä kuvissa ei ole metsää.

Nämä yli 100 vuotiaat männyt, kelot, lahopuut, varvut, pensaat ja kalliot eivät ole enää metsää. Ne ovat Kruunuvuorenrannan asuinaluetta.
Näin kaavassa lukee. Kun kaava on lainvoimainen, metsä lakkaa olemasta. Seuraa välitila, jossa alueelle jäävä elämä odottaa rakentamisen alkamista, puiden kaatoa ja kallion räjäyttämistä.


Stansvikinkallioiden kaava on lainvoimainen. Uhanalaisten lajit ja luontotyypit ovat menettäneet merkityksensä. Paikallisaktiivien 18 vuotta kestänyt, korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti edennyt taistelu metsän puolesta on hävitty.
Mutta metsä on yhä olemassa. Se elää yhä.


Istun kuvien metsässä juuri nyt, lahopuun päällä kuusen oksien varjossa.


Jossain laulaa mustarastas. Leppäkerttu kiipeä viereisessä mustikanvarvussa ja perhonen lennähtää hetkeksi käsivarrelleni. Kaikki metsän lukuisat asukkaat, ötökät, sienet, kasvit, linnut, eläimet… ne ovat yhä täällä, elossa ja olemassa.


Olen Stansvikinkalliolla, joiden rakentamispäätös hyväksyttiin valtuustossa vuonna 2018. Helsingin hallinto-oikeus kumosi vuonna 2019 päätöksen riittämättömien luontoselvitysten johdosta, mutta kaupunki valitti kumoamispäätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka hyväksyi vuonna 2020 kaupungin valituksen. Nyt alueelle on lupa rakentaa asuntoja 2000 ihmiselle.


Tähän mennessä adressin alueen säilyttämiseksi on allekirjoittanut 3447 ihmistä.


Stansvikin alue kokonaisuudessaan on mainittu yhdeksi Helsingin merkittävimmistä monimuotoisista luontokohteista ja se löytyy muun muassa luonnonsuojelujärjestöjen arvometsäesityksestä. Kaupungin omassa karttapalvelussa (kartta.hel.fi) asuinalueeksi kaavoitettu Stansvikinkallio on lähes kokonaisuudessaan merkattu arvokkaaksi metsäkohteeksi ja tärkeäksi lintualueeksi, suurelta osin tärkeäksi lepakkoalueeksi sekä monin paikoin uhanalaisen lahokaviosammaleen elinympäristöksi tai tukialueeksi. Alueelta on myös löytynyt monia vanhan metsän indikaattorilajeja, ja siellä on useampi uhanalainen luontotyyppi. Se on vanha, luonnontilainen ja monimuotoinen metsä. Juuri sellainen, jonka kaltaiset EU:n uusi biodiversiteettistrategiakin vaatii suojelemaan.


Samalla kun toisaalla kehitetään keinoja bioiversiteettikadon ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi, maailman toimivin kaupunki Helsinki toimii aktiivisesti niiden kiihdyttäjänä. Stansvikinkallioiden lisäksi rakentaminen uhkaa lukuisia muita metsäkohteita. Matokallion metsä, Honkasuo, Kivikonlaita, Karhunkaatajan metsä, Riistavuoren, Kumpulan vaahteralehto… Jos Helsingin suunnitelmat pysyvät ennallaan mitään näistä metsistä ei pian enää ole.


Suomessa tuhoutuu 19 000 hehtaaria metsää muun maankäytön, kuten pellonraivauksen ja rakentamisen tieltä. Se tarkoittaa 52 hehtaaria päivässä. Maailmassa metsää katoaa yhden jalkapallokentän (tai jäähallin, kuten Matokallion metsän tapauksessa), joka kolmas sekunti.


Vaikka kaupunkimetsät ovatkin pieniä, ne ovat sitäkin arvokkaampia monimuotoisuuskeskittymiä. Useat kaupunkimetsät ovat saaneet olla metsätalouskäytön ulkopuolella kauan ja niiden luonto on saanut kehittyä virkistyskäytöstä huolimatta varsin luonnontilaisina. Niiden säilyttäminen voi tuntua pieneltä asialta, mutta todellisuudessa ne saattavat olla usean uhanalaisen lajin viimeisiä turvapaikkoja. Samalla tuhotaan jotain ihmisille rakasta. Lapsuuden leikkipaikkoja, lenkkipolkuja, turvapaikkoja kiireen, stressin ja helteen keskellä.


Stansvikinkallioiden vanhimmat puut ovat yli 300-vuotiaita. Ne ovat vanhempia kuin kukaan kaavaa suunnittelemassa ollut virkamies, sen puolesta äänestänyt kuntapoliitikko tai yksikään uudelle asuinalueelle muuttavista ihmisistä.


Istun täällä, puun alla varjossa, piilossa katseilta ja helteeltä. Kuvittelen hetken ympärilleni asvaltoidun tien, kerrostalot, pienen puiston joka alueen keskelle aiotaan jättää kuin muistona metsästä. Kuumuus hohkaa asvaltista ja heijastuu seinistä. Ilma seisoo ja ympärillä vallitsevat harmaan eri sävyt.


Karistan ajatuksen pois ja palaan metsään.


Se on yhä täällä. Se on yhä elossa.


Metsä on olemassa, sanoi kaava mitä tahansa. Haluan, että se on olemassa vielä vuoden 2022 jälkeenkin.
Ei anneta sen kaatua.

17.-18.7. Luonto-Liiton metsäryhmäläiset järjestävät Stansvikin kaavankaatajaiset yhdessä paikallisaktiivien kanssa, telttailevat Stansvikinkallioiden alueella ja vaativat kaupungilta tämän ja muiden luontoa tuhoavien kaavahankkeiden perumista. Lisätietoa tapahtumasta löydät facebook-tapahtumasta: https://fb.me/e/1BgjK2lat
Metsäryhmäläiset jäävät yöksi telttailemaan alueelle muistutuksena siitä, etteivät hyväksy tämän, tai minkään muunkaan metsän kaatamista rakentamisen tieltä.
Kaadetaan kaava, ei metsää.

Teksti ja kuvat: Ida Korhonen

Äänestä kuntametsien puolesta!

Lähes jokainen kunta on metsänomistaja. Määrät vaihtelevat kunnittain huomattavasti. Kuntametsien tila ja tavoitteet ovat viime vuosina nousseet keskusteluun niin asukkaiden yrityksissä säilyttää heille tärkeät lähimetsät kuin esimerkiksi Avohakkuut historiaan -kampanjan myötä. Moni kunta on ottanut metsien kannalta lupaavia askeleita: Vantaalla on määritelty, että kaupungin metsät eivät ole talousmetsiä. Myös Helsinki on hiljattain linjannut strategiassaan, että metsissä ja metsäisillä alueilla suunnitelmallinen monimuotoisuuden lisääminen on hoidon keskeisin tavoite. 

Tulevissa kuntavaaleissa yksi tärkeistä kysymyksistä on luonnon monimuotoisuus – kuinka kunnat voivat omalla toiminnallaan pysäyttää monimuotoisuuden köyhtymistä. Metsien käytön muuttaminen luonnolle ja virkistykselle paremmaksi on oleellista. Kunnilla on kuntalain mukaan erityisvastuu luonnonsuojelusta ja kestävästä kehityksestä. 

Kuntametsät ovat metsälajiston kannalta tärkeitä. 36 prosenttia uhanalaisista lajeista elää ensisijaisesti metsissä ja metsäelinympäristöistä jopa 70 prosenttia on uhanalaisia. Ulkoilemaan houkuttelevat ja saavutettavat metsät ovat välttämättömiä myös kuntalaisten hyvinvoinnille. Lähivirkistysalueiden merkitys ihmisten terveydelle on koko ajan selvempi. Jo pieni määrä metsässä vietettyä aikaa laskee stressioireita. Lisäksi metsien hiilivarastot ovat tärkeässä roolissa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.

Luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi ja virkistysalueiden säilyttämiseksi lähimetsissä tulee noudattaa niin sanottua hallitun hoitamattomuuden periaatetta. Siinä ulkoilureittejä rakennetaan ja ylläpidetään harkitusti niin, että metsä on kaikkien ulottuvilla. Reittien varrelta kaadetaan ainoastaan yksittäisiä puita, jotka jätetään metsään lahopuuksi. Luonnoltaan arvokkaimmat alueet jätetään koskemattomiksi ja kulkureittejä ohjataan rajatuille alueille. Kuntien tulee tavoitella vähintään 30% suojelualaa.

Mahdollisten metsätalouskäyttöön jäävien, kauempana taajamista sijaitsevien metsäalueiden avohakkuille on vaihtoehto. Metsien jatkuvapeitteinen kasvatus on metsänhoitoa, jossa aluetta ei hakata täysin paljaaksi, vaan metsä säilyy peitteisenä koko ajan. Maaperää ei tarvitse hakkuiden yhteydessä muokata, joten ilmakehään vapautuu vähemmän hiiltä ja vesistöihin ravinteita. Oikein toteutettuna se huomioi virkistyksen sekä ilmasto- ja luontokysymykset. Useissa kunnissa on tehty valtuustoaloitteita avohakkuuttoman metsien käytön puolesta.

Äänestämällä ehdokkaita ja puolueita, jotka ymmärtävät kuntametsien arvon luonnolle ja ihmisille voit vaikuttaa metsiemme tulevaisuuteen.

Reija Mikkola, metsävastaava, Luonto-Liitto

Paloma Hannonen, suojeluasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto

Viisi retkikohdetta Helsingissä, joissa kannattaa käydä ennen kuin on liian myöhäistä

Teksti: Ida Korhonen

Kuva: Olli Manninen

Edit. 14.4.2021 kuvakansioiden linkit korjattu!

Kevät on täydellinen aika lähteä retkeilemään lähiluontoon. Esittelen tässä viisi retkikohdevinkkiä
Helsingissä. Niitä kaikkia yhdistää yksi asia; niitä ei todennäköisesti pian enää ole.

Jyrängöntien lehto

Stansvikinkalliot

Sijainti: Kruunuvuorenranta, Laajasalo

Stansvikinkalliot on monimuotoinen merenrantakohde, josta löytyy niin kilpikaarnaisia mäntyjä, lahopuustoista kuusimetsää kuin aurinkoisia kallioita. Se on täydellinen kesäpäivän retkikohde, josta löytyy myös kyläyhdistyksen tekemä luontopolku. 

Stansvikinkallion asemakaavassa metsä- ja kallioalueelle on suunniteltu 2000 asukkaan kerrostalokortteli. Rakentamisen on määrä alkaa heti kun lainvoimainen asemakaava saadaan aikaiseksi, joten kannattaa kiiruhtaa retkelle nopeasti, jos vielä haluaa tämän yli sata vuotiaan metsän nähdä. Kaupungin omien sanojen mukaan Stansvikin kaavoitus on ollut tavanomaista haastavampaa. Syyksi kerrotaan, että asemakaava valmisteltiin kahden yleiskaavan, 2002 ja 2016 taitekohdassa ja lisäksi kaavoista on tehty useita valituksia hallinto-oikeuteen. Kun tähän lisätään vielä kaavoitusta hidastavat luontoarvot ja havainnot uhanalaisista ja vanhaa metsää indikoivista lajeista, kuten EU:n direktiivilaji lahokaviosammalesta, lähiseudun asukkaiden vastustus sekä metsäalueen säästämistä vaativa yli 2900 nimeä kerännyt adressi, on pakko myöntää kaavoittajien osoittavan Stansvikissä poikkeuksellista sitkeyttä. Heille on selvästi tärkeää että Kruunuvuorenrannassa, jossa ”meri ja luonto ovat kaikkialla läsnä”  saa pian asua 2000 ihmistä enemmän. Uudella asuinalueella luonto tuleekin olemaan kirjaimellisesti läsnä kaikkialla, saavathan ihmiset asua sen päällä. 

Kuvia kohteesta: https://photos.app.goo.gl/friJjijxb91uClJ72

Honkasuo

Sijainti: Vantaan rajan tuntumassa, Malminkartanon lähellä

Jos jossain luonto on läsnä niin Honkasuolla. Helsingin kaupunki kertoo ylpeänä, kuinka ”Honkasuon entinen metsä- ja niittyalue muuttuu 2020-luvun puoliväliin mennessä vehreäksi 2 000 asukkaan puutalojen kaupunkikyläksi.” Kaiken lisäksi uudet aseunnot tulevat olemaan energiatehokkaita ja niiden hiilijalanjälki pyritään saamaan mahdollisimman pieneksi. Suomen pääkaupungissa metsäkatokin voi olla ekoteko! 

Jos kuitenkin haluaa päästä näkemään puut mieluummin pystyssä kuin talojen seinissä, kannattaa Honkasuolle lähteä retkelle heti, sillä rakentaminen on paikoitellen jo aloitettu. Honkasuon monipuolisille metsä-, suo- ja niittyaluella elää runsaasti erilaisia perhosia ja lintuja, kuten kultarinta, pyy ja pikkukäpylintu. Hyvällä tuurilla voi törmätä jopa liito-oravaan, joka ei ole onnistunut hidastamaan kaavoittajien visiota uudesta ekologisesta kaupunginosasta. 

Kuvia kohteesta: https://photos.app.goo.gl/LyhG5KDxIjvrmTDu2

Matokallion metsä

Sijainti: Myllypurossa Ratasmyllynkujan pohjoispuolella

Matokallio on monipuolinen ja runsaslahopuustoinen korpi- ja lehtoalue, jolla tavataan useita alueellisesti uhanalaisia kasvilajeja sekä vanhaa metsää indikoivaa lajistoa. Metsä on Myllypuron asukkaiden suosittu virkistyskohde, mutta mielenkiintoinen retkikohde myös kauempaa tulevalle. Vanhat kuuset, jalot lehtipuut ja sammaloituneet puunrungot tarjoavat mahdollisuuden kurkistaa menneisyyteen, jossa kaikkia tällaisia metsiä ei vielä ollut raivattu maatalouden tai asutuksen tieltä tai muutettu yksipuolisiksi talousmetsiksi. Kuten useat kaltaisensa, myös Matokallion metsä on nyt tullut tiensä päähän. Sen kohtalo on väistyä Itä-Helsingin ”yleisen kehittämisen ja vetovoimaisuuden” tieltä.

Tämä niin oleellisesti Myllypuron vetovoimaisuutta lisäävä tekijä on Jääurheilukeskus Oy:n monitoimiliikuntakeskus. Keskus keskittyy erityisesti pika- ja taitoluisteluun ja tarjoaa mahdollisuudet lajin kansainvälisten arvokilpailujen järjestämiseen. Jostain syystä tämä Olympiakomitean kärkihanke on kuitenkin herättänyt vastustusta. 900 ihmistä on allekirjoittanut Matokallion säilyttämistä vaativan adressin vedoten virkistysarvoihin ja metsän muihin hyötyihin. Metsä on kuulema myllypurolaisille tärkeä ja tarjoaa paljon liikuntamahdollisuuksia ja muita terveyshyötyjä. Mitään muuta paikkaa hallille ei kuitenkaan kaupunginhallituksen mukaan ole. Tästä voidaankin varmaan päätellä, että jos Matokallio on Itä-Helsingin ainoa rakentamisen mahdollistava alue, ei Itä-Helsingissä tulla enää tulevaisuudessa rakentamaan mitään. 

Kuvia kohteesta: https://photos.app.goo.gl/jFSckHv5dRbHj4UF6

Riistavuorenpuisto

Sijainti: Haaga

Riistavuorenpuisto on monipuolinen, paikoitellen kallioinen vanha metsä. Se muodostaa merkittävän ekologisen yhteyden Talin ja Pohjois-Haagan metsien välille, ja on tärkeä virkistysalue, jossa retkeilevät lähiseudun asukkaiden lisäksi metsäkerholaiset, koululaisryhmät ja Riistavuoren palvelukeskuksen asiakkaat. Ihmisten lisäksi metsässä tavataan myös muita eläimiä, kuten uhanalainen liito-orava. 

Vihdintien bulevardikaupungin kaavarunkoluonnoksessa metsä esitetään rakennettavaksi lähes täyteen. Vaikka pieniä kallioisia alueita säilytetään uusien asuintalojen keskelle, liito-oravan elinympäristö, alueen metsäekologiset yhteydet sekä virkistyskäyttöön sopiva yhtenäinen ja ihmisille rakas metsä menetetään. Adressin Riistavuorenpuiston säilyttämisen puolesta on allekirjoittanut yli 1600 ihmistä.  Rakentamissuunnitelmat kuitenkin jatkuvat eli retkeille Riistavuoressa kannattaa lähteä nyt, kun se vielä on mahdollista. 

Kuvia kohteesta: https://goo.gl/photos/HerpMSdDjQzNtPgT6

Jyrängöntien lehto

Sijainti: Kumpula

Kumpulanmäen ympäristössä kasvava vaahteroiden ja muiden vanhojen puiden vyöhyke on pieni, mutta Suomen oloissa harvinainen yhtenäinen vaahterametsä. Se on erinomainen retkikohde paeta hetkeksi kaupungin melskettä mihin vuodenaikaan tahansa, mutta erityisen hieno se on syksyllä, kun vaahterat pukeutuvat ruskan väreihin. Värikkäiden lehtien seassa on helppoa pysähtyä hetkeen ja unohtaa, että suurin osa jalopuulehdoista on tehokkaasti hävitetty niin Suomesta kuin muualtakin Euroopasta. 

Vuonna 2019 päättyneen arkkitehtikilpailun tuloksen perusteella laadittiin kaavaehdotus, jossa Kumpulanmäelle suunnitellaan asuntoja, päiväkoti, toimistotiloja, lähikauppa ja muita liiketiloja. Hanketta vastustava adressi on kerännyt yli 1700 nimeä, enemmän kuin alueelle rakentamisen jälkeen mahtumaan uusia asukkaita. 

Kuvia kohteesta: https://goo.gl/photos/5qJo4GyEXn5AjFzs8

Nämä viisi kohdetta toimivat vain esimerkkeinä lukuisista Helsingin ja lähikuntien uhatuista metsistä. Niitä uhkaavat teollisuusalueet ja datakeskukset, golf-kentät ja urheiluhallit, raitiovaunureitit ja junaradat sekä asuinalueet, kerrostalot, rivitalot, omakotitalot, parkkipaikat ja leikkipuistot. 

Kestävä Helsinki -nettisivustolla kerrotaan, että ”Maailman onnellisimman maan pääkaupunki on kestävän kaupunkikehityksen eurooppalainen edelläkävijä. Helsingissä kestävät ratkaisut eivät ole vain ympäristöystävällisiä ja energiatehokkaita, vaan rakentuvat myös asukkaiden hyvinvoinnista, tasa-arvosta ja toimivasta arjesta.”

Ehkä Helsingin käsitykseen kestävästä kaupunkikehityksestä todella kuuluu metsäkato. Edelläkävijäksi se ei voi itseään kutsua, onhan metsien hävittäminen monessa Euroopan maassa jo aikoja sitten tehty.  Lisäksi kaikkien kaupunkilaisten yhteisessä käytössä olevien lähimetsien kaataminen ja korvaaminen vain tiettyjä harrasteryhmiä hyödyttävillä urheiluhalleilla tai kalliilla uudella asuinalueella on mielestäni hieman kummallinen tapa hyvinvoinnin ja tasa-arvon rakentamiseksi. Ehkä Matokallion hallihankkeen suunnitteluun käytetyt puoli miljoona euroa olisi voitu käyttää jotenkin muulla tavalla asukkaiden hyvinvoinnin lisäämiseen. Tai jos säästettäisiin sekä rahat että metsä, joka sellaisenaan on jokaiselle kaupunkilaiselle tulotasoon, ikään tai sukupuoleen katsomatta tavoitettavissa oleva liikuntapaikka. 

Ympäri Eurooppaa ja maailmaa on herätty metsäkadon ongelmiin. Moni helsinkiläinenkin on saattanut lahjoittaa rahaa Amazonin suojeluun ja kauhistella hakkuita Borneossa. Samalla Helsinki on etunenässä lisäämässä Suomen omaa metsäkatoa, joka muuten on noin 19 000 hehtaaria vuodessa aiheuttaen 3-4 miljoonan tonnin päästöt. Jos Suomi vielä saa EU:lta vaatimansa erillisjouston hyvittää maankäytön muutoksista aiheutuva hiilinielun heikkeneminen, metsät saavat tulevaisuuden Helsingissä väistyä yhtä varmasti kuin Pirkkolassa lähimetsäänsä puolustaneet mielenosoittajat monitoimikoneen tieltä.  Kannattaa siis lähteä retkelle mahdollisimman nopeasti, varsinkin jos haluaa vielä haluaa ehtiä näkemään pääkaupungin hienot vanhat metsät pystyssä. 

 Eväät reppuun, reppu selkään ja lähiluontoa tutkimaan!