Hakkuut Suomussalmella Yli-Vuokissa jälleen keskeytyneet

Hakkuut Suomussalmella Yli-Vuokin virkistysmetsässä lähellä Saapaskoskea keskeytyivät tänään 28.1. kuudelta aamulla. Elokapinan Metsäkapina ja Luonto-Liiton metsäryhmä ovat paikalla ja vaativat Metsähallitusta luopumaan hakkuista alueella.

Hakkuut pysähtyivät myös viime viikon keskiviikkona. Tiedotimme aiheesta täällä.

Yli-Vuokin virkistysmetsä sijaitsee kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Vienan vesireitin varrella, eikä alueen kulttuuriarvoja tai ekologisia yhteyksiä saa hävittää lisähakkuin. Nyt toteutettavat laajat hakkuut heikentävät alueen mahdollisuuksia niin virkistäytymiselle, luontomatkailulle kuin luonnon monimuotoisuuden kehittymisellekin.
 
Vaadimme, että Metsähallitus tunnustaa näiden metsien sosiaaliset, kulttuurihistorialliset ja ekologiset arvot ja luopuu suunnitelluista, laajoista hakkuista. Vähintäänkin hakkuita ei tule jatkaa, kunnes alueelle tehdään kunnollinen luontoselvitys ja koko Vienan reitistön kattava suunnitelma Unescon maailmanperintökohteeksi valmistuu.

Suomen valtio on sitoutunut EU:n biodiversiteettistrategiaan. Vaadimme Metsähallitusta tekemään oman osansa strategian 30% suojelutavoitteen saavuttamiseen ja pyrkimään toiminnallaan kohti yhteistä tavoitetta pysäyttää luontokato vuoteen 2030 mennessä.
 
Suomessa on vain vähän vanhoja metsiä jäljellä. Yli-Vuokin verrattain vanhojen virkistysmetsien tulisi antaa rauhassa kehittyä kohti luonnontilaa luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen vuoksi ja tulevia sukupolvia varten. Vanhat ja järeät männyt kaatamalla ei saada uusia aihkipetäjiä, keloja eikä maalahopuita. Nykymenolla luontokato pysähtyy vain yhdellä tavalla: siihen, että kaikki uhanalaiset lajit ovat kadonneet. Emme saa antaa tämän tapahtua.

Yli-Vuokin metsät ovat paljon arvokkaampia pystyssä kuin pinossa.

Lisätietoja paikan päältä:

Aslak Eronen (puh. +358 400 680 876)

Aiemmat tiedotteemme Kainuun tapahtumista:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s