Siirry sisältöön

Kansallisromantiikkaa, isänmaallista talouspolitiikkaa ja maakuvabrändäystä – Suomalainen metsäasennemuokkaus ennen ja nyt Osa 2/2

14.11.2018

uutela

Suomalainen asenne metsää kohtaan

Suomalaisen metsäsuhde perustuu sekä kansallisromanttisille mielikuville että talonpoikaiselle mentaliteetille. Siinä yhdistyvät ja kietoutuvat toisiinsa kansanperinteen mystinen luontosuhde, positivismin kiihdyttämä luontoa taloudellisesti hyödyntävä ajattelu ja romanttishumanistinen näkemys luonnosta ihmisen jalostajana. Se saattaa olla ristiriitainen sekä ajatuksen että toiminnan tasolla, sillä siinä voidaan havaita useita erilaisia asennoitumistapoja metsään tilana, entiteettinä ja hyödykkeenä. Pietarinen (1987) erottaa ihmisen suhteessa metsään neljä perusasennetta, joista hän käyttää nimityksiä utilismi, humanismi, mystismi ja primitivismi.

Utilismi perustuu hyötyajatteluun, joka toteutuu tuotantoa jatkuvasti lisäämällä ja tehostamalla saavutettavaan aineellisesti mitattavaan hyvinvointiin. Tässä ajattelumallissa luonto arvo nähdään sen tarjoamassa energia- ja raaka- ainevarannossa, jota ihmisellä on oikeus käyttää hyvinvointinsa lisäämiseen.
Humanismin tavoitteena on ihmisen täydellistyminen niin yksilöllisellä kuin yhteiskunnallisellakin tasolla. Luonto nähdään sekä mahdollisuutena henkiseen, esteettiseen ja eettiseen kehitykseen että kehityskohteena, joka tarvitsee ihmisen apua täydellistyäkseen ja tasapainon löytääkseen.

Mystismi pyrkii pyhyyden ja äärettömyyden kokemukseen olemalla yhtä luonnon kanssa. Luonto nähdään henkisenä kokonaisuutena, jota ei pidä turmella tieteen tai tekniikan keinoin.
Primitivismi pohjaa luonnon itseisarvon eettiseen kunnioittamiseen monimuotoisen ja runsaan ekojärjestelmän turvaamisen avulla. Ihmisellä ei ole erioikeuksia toisten lajien hyödyntämiseen, joten primitivistinen luontoihanne toteutuu vain, jos ihminen luopuu erityisasemastaan eli hyvinvointinsa tavoittelusta luontoa hyväksikäyttämällä.

Suomalaisen yhteiskunnan vallitseva asenne on utilismi – kuten lähes kaikissa muissakin yhteiskunnissa, huomauttaa Pietarinen. Se perustuu paitsi moderniin luonnontieteeseen ja positivistiseen kehitysuskoon, myös possessiivis-individualistiseen ihmiskuvaan eli omistamiseen tähtäävään yksilökeskeisyyteen. Luonto edustaa tässä näkökulmassa hyödykettä, joka mahdollistaa yksilölle omistamisen ja siten oman hyvinvoinnin kasvattamisen mahdollisuuden. Humanistinen asenne on henkisissä pyrkimyksissään ylevämpi, mutta näkee luonnon ensisijaisen arvon välineellisenä ihmisen kehityksen tukijana ja mahdollistajana. Kansallisromanttisen ajan metsä oli nimen omaan humanistisesti nähty metsä: kappale luontoa, joka tarjosi henkisen yhteyden kansallisiin juuriin. Taiteen kautta metsäsuhde vivahti paikoin mystismiin, mutta sen keskiössä pysyi yleensä humanistisen perinteen mukaisesti ihminen ja hänen kokemuksensa. Primitivismiä edustaa Suomessa lähinnä Pentti Linkola, jonka ekofasistiset kannanotot eivät ole omiaan kannustamaan ihmisiä tuotannon ja kulutuksen hillitsemiseen. Primitivistinen näkökulma on kuitenkin luonnontieteellisesti perustelluin: sen korostama luonnon itseisarvo ja monipuolinen biodiversiteetti ovat ainoita lähtökohtia, jotka takaavat luonnontilaisen metsän jatkuvuuden edellytykset.

Metsäsuhde kansallisena projektina

Suomi on eittämättä metsien maa. Kertomus suomalaisten erityisen tiiviistä metsäsuhteesta on kuitenkin suurelta osin maakuvatyötä, jota on tehty 1800-luvulta lähtien. Myös muualla maailmassa romantiikan ajan metsäihanteet jalostuivat kansallisiksi projekteiksi. Esimerkiksi Ruotsissa, jossa kansanomainen suhtautuminen metsään oli yhtä pragmaattista kuin Suomessa, oli käynnissä samaan aikaan vastaava romantisoiva prosessi, jossa metsiin liitettiin voimakkaita kansallistunteita. Ruotsalainen mänty- ja koivumaisema kansallistui ja muuntui luokkarajat ylittäväksi hartaan kunnioituksen kohteeksi.

Myös saksalaiset kokevat olevansa metsäkansa, jonka kansallinen essenssi lepää Saksan metsissä – saksalaisuutta symboloiva puu on jykevä tammi. 1800-luvun lopun Saksassa laajojen metsien koettiin yhdistävän vast’ikään, vuonna 1871, yhdeksi kansakunnaksi yhdistynyttä maata ja tarjoavan pohjan kollektiiviselle identiteetille, johon kaikki voisivat samaistua. Kansallispuistojen perustamisen myötä luonnossa vaeltelusta tuli keskiluokan mieliharrastus, jonka isänmaallisuutta korostettiin. Metsistä tuli saksalaisuuden maisema, symboli ja kansallinen muisti. Kuten suomalaisessa, myös saksalaisessa metsäromantiikassa metsä lisää yksilön ja yhteisön hyvinvointia. Saksan kielestä löytyy jopa (vaikeasti käännettävä) ilmaisu Waldeinsamkeit, kirjaimellisesti metsäyksinäisyys, jolla kuvataan luonnon keskellä saavutettavaa mielenrauhaa.

Suomessa kansallisen identiteetin pohjan rakentavaa, poikkeuksellisen merkitykselliseksi kuvailtua metsäsuhdetta ylläpidetään määrätietoisesti. Ulkoministeriön maakuvayksikkö on nostanut metsäsuhteen erääksi Suomen maakuvan pääteemoista vuonna 2018. Marraskuussa 2017 Museovirasto esitti Opetus- ja kulttuuriministeriölle elävän perinnön kansalliseen luetteloon 52 kohdetta, jotka oli valikoitu yhteisöhaulla suoritetun keräyksen tuloksista asiantuntijaryhmän suosituksen mukaisesti. Yksi valituista kohteista oli suomalainen metsäsuhde, joka maääriteltiin näin:

”Suomalaisten metsäsuhde kattaa laajan kirjon erilaisia toimintoja ja suhtautumistapoja, jotka ovat usein jopa toisilleen vastakkaisia. Kaikilla suomalaisilla on metsäsuhde. Monet yhteisöt tai ryhmät jakavat ja ylläpitävät tietynlaista metsäsuhdetta. Näitä ovat esimerkiksi metsäammattilaiset, luontoyrittäjät, ympäristökasvattajat, retkeilijät, partiolaiset, marjastajat, metsästäjät, kesämökkeilijät. Käsitystä metsien merkityksestä rakennetaan yhä kulttuurin, kasvatuksen ja koulutuksen keinoin. Perheillä ja kotikasvatuksella on iso merkitys metsissä liikkumisen ja metsien käytön perinteiden välittämisessä ja elävänä pitämisessä.” (Kostet ja Hamari 2017.)

 

toukola

Suomalaisen metsäsuhteen suojelua ja asemaa osana aineetonta kulttuuriperintöä haki kahdeksan yhteisöä: Lusto – Suomen Metsämuseo, Suomen Metsäyhdistys, Metsäkeskus, Metsämiesten Säätiö, MTK, Metsäteollisuus ry, Suomen Partiolaiset ja Metsähallitus. Asetelma, jossa metsään ilmeisen utilistisesti asennoituvat tahot, kuten metsäteollisuuden toimijat, haluavat profiloitua julkisesti metsien puolestapuhujina ja metsän aineettoman arvon tuntijoina, kertoo vallankäytöstä. Poikkitieteellisen poliittisen ekologian tutkimuksen mukaan ne, jotka hallitsevat ympäristönarratiiveja, hallitsevat myös maan ja luonnonvarojen käyttöä. Ympäristönarratiiveilla selitetään ympäristön tilaa ja siinä tapahtuvia muutoksia sekä määritetään millainen on ihmisen oikeanlainen suhde luontoon. Narratiivi ei viittaa epätoteen vaan selittämisen tapaan: ympäristönarratiiveja ovat sekä tieteeseen perustuvat eroosio, väestöräjähdys ja ilmastonmuutos että luonnonuskoinen magia ja loitsuperinne. Tieteellisiä ja luonnonsuojelullisia narratiiveja on esimerkiksi hyödynnetty rajoitettaessa alkuperäiskansojen oikeuksia luonnonvarojen käyttöön. Suomen julkisessa keskustelussa hallitsevan ympäristönarratiivin tarjoavat Metsähallitus ja metsäyhtiöt, jotka kuvailevat metsiä kansallisomaisuudeksi ja lupaavat uusiutuvan metsäteollisuuden luovan yhteiskunnalle menestystä biotalouden kautta.

Valtioneuvoston hyväksymä kansallinen metsästrategia 2025 listaa metsäalan tärkeimmiksi tavoitteiksi ”edistää metsäalan kilpailukykyä, uudistumista ja kasvua sekä metsien aktiivista, kestävää ja monipuolista hyödyntämistä”. Metsätunnelmoinnin tavoite on selvä: metsäteollisuuden promotoimat mielikuvat tähtäävät samaan kuin ulkoministeriön maakuvatyö, joka on ”vaikuttamis- ja viestintätyötä, jolla vaikutetaan kohderyhmien tietoon, mielipiteeseen ja lopulta päätöksiin” (Ulkoministeriö. Maakuvatyö). 

Metsää ihannoiva ja jopa mystifioiva kuvasto on ollut 1900-luvun alusta lähtien osa suomalaisuuden hegemonista diskurssia. Sen yhteydet valtaan ovat lujat: metsäkuvaston suojissa vallanpitäjä on esittänyt itsensä koko kansan mielenilmausten edustajana. Metsiin, kansallisomaisuuteen, kohdistuvia toimenpiteitä kutsutaan hoidoksi, jonka toteuttamiseen valtion omistama metsätalouden kehittämiskeskus Tapio antaa metsänomistajille suunnatuissa Metsäkustannuksen julkaisuissaan yksityiskohtaisia ohjeita (ks. esim. Lehmonen 2014).

Englannissa metsänhoidosta käytetään sanaa silviculture, joka konnotoituu sanan culture toiseen merkitykseen, kulttuuriin. Tapion julkaisemassa Merkityksellinen metsäkulttuuri -selvityksessä metsiin liittyviä kulttuurisia ilmauksia kutsutaan metsäkulttuuriksi. Selvityksen mukaan ”kun jollakin metsään liittyvällä ilmauksella koetaan olevan erityistä kulttuuriarvoa, se määritellään säilyttämisen arvoiseksi ja seuraaville sukupolville siirrettäväksi metsäkulttuuriperinnöksi”. (Karhunkorva et al., 2016.) Metsäteollisuus profiloituukin mielellään kulttuuriorientoituneeksi hoitoalan toimijaksi, jonka tärkeä tavoite on pitää Suomen metsät elinvoimaisina ja varjella niitä henkisen hyvinvoinnin keskuksena – sekä aineellisena omaisuutena.

Kulttuurin ja teollisuuden yhteenkietouttaminen kielen ja käsitteen tasolla liittyy aktiiviseen mielikuvatyöhön. Julkusen ja Kuusamon (1987) mukaan julkisuudessa ylläpidetyt metsämielikuvat voidaan asettaa binääriselle jatkumolle, jonka toisessa päässä on sakraali ”kansallisten arvojen metsä” ja toisessa profaani ”raaka-ainemetsä”. Jatkumon yhdistävänä elementtinä toimii ”suomalaisuus”, joka konnotatiivisena kenttänä antaa merkityksen molemmille ääripäille. Käyttöyhteys ratkaisee erityismerkityksen: talousmetsä saatetaan esittää tunnearvokkaana kansallisaarteena. Näin profaani metsäteollisuus representoidaan sakraalin suomalaisuuden kielellä.

Teksti ja kuvat: FM, MA Juulia Juutilainen

Perustuu Juutilaisen Aalto-yliopiston maisterinopinnäytteeseen Understory.

Lähteet:
Julkunen, E. ja Kuusamo, A. (1987) ”Kansallis/omaisuus. Metsän mielikuvat isänmaallisissa lauluissa ja metsämainoksissa”. Teoksessa: Reunala, A. ja Virtanen, P. (toim.): Metsä suomalaisten elämässä = Forest as a Finnish Cultural Entity.

Karhunkorva, R., Paaskoski, L., Matila, A. ja Arnkil, N. (2016) Merkityksellinen metsäkulttuuri.

Keto-Tokoi, P. (2011) ”Suomen symboli”. Teoksessa: Keto-Tokoi, P. ja Kuuluvainen, T.: Suomalainen aarniometsä.

Kostet, J. ja Hamari, P. (2017) Museoviraston esitys elävän perinnön kansalliseen luetteloon hyväksyttävistä kohteista opetus- ja kulttuuriministeriölle [verkkoaineisto]. Saatavissa: http:// http://www.aineetonkulttuuriperinto.fi/fi/File/3367/esitys-kansalliseksi-luetteloksi-2.pdf.

Laukkanen, M. (2018) Metsäsuhteella luodaan myönteistä Suomi-kuvaa [verkkoaineisto].  Saatavissa: https://www.sttinfo.fi/tiedote/metsasuhteella-luodaan-myonteista-suomi-kuvaa?publisherId=4627873&releaseId=65815510.

Lehmonen, H. (2014) ”Metsäsuunnitelma ja puuston arviointi”. Teoksessa: Rantala, S. (toim.): Metsäkoulu.

Maa- ja metsätalousministeriö. Kansallinen metsästrategia 2025 [verkkoaineisto]. Saatavissa: http://mmm.fi/kms.

Metsäteollisuus. Visio 2025 [verkkoaineisto]. Saatavissa: https://www.metsateollisuus.fi/visio2025/.

Pietarinen, J. (1987) ”Ihminen ja metsä: neljä perusasennetta”. Teoksessa: Reunala, A. ja Virtanen, P. (toim.): Metsä suomalaisten elämässä = Forest as a Finnish Cultural Entity.

Schwartz, K. (2006) Nature and National Identity after Communism. Globalizing the Ethnoscape.

Ulkoministeriö. Maakuvatyö [verkkoaineisto]. Saatavissa: http:// formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=49631.

Virtanen, L. (1994) ”Suomen kansa on aina vihannut metsiään”. Teoksessa: Metsä ja metsänviljaa.

Wilson, J. K. (2012) The German Forest. Nature, Identity, and the Contestation of a National Symbol, 1871–1914.

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: