Skip to content

Metsäsuhdetta brändäämässä

8.2.2018

Teksti ja kuvat: Kaisa Illukka

Yle kirjoitti 4.2. Suomen metsämuseo Luston tiedonkeruuhankkeesta, jossa selvitellään suomalaisten metsäsuhteita ja pyritään löytämään yhteisymmärrystä erilaisten metsäasenteiden välille. Lusto ei toki ole ensimmäisenä asialla; ristiriitaistenkin metsäsuhteiden ja -näkökulmien käsitteleminen on ollut viime vuosina pinnalla sekä tutkimushankkeissa että taiteessa.

Luston näyttelypäällikkö toteaa jutussa: ”Metsäsuhde-käsite on siitä erittäin hyvä, että se saattaa eri tavoin ajattelevat yhteen, kun he hoksaavat, että mehän ollaan tässä saman asian äärellä. Että metsä on kummallekin osapuolelle tärkeä ja rakas asia, mutta sitä katsotaan vaan eri tavalla.”

Saksan mänty

Erilaisia metsäsuhteita 1: Mänty-ihmiskehosuhde. Rauhassa kasvanut lähimetsän mänty, jonka oksilla moni lapsi on harjaannuttanut motoriikkaansa, mutta jonka ikää kukaan ei tiedä. Talvi 2013.

Metsäsuhdeprojekti laittaa kaikki suhteet ja kokemukset samalle viivalle ja samanarvoisiksi niiden sisältöjä tarkemmin arvottamatta. Kunhan on joku, vaikka välillinenkin linkki metsään. Vessapaperinkuluttajalla on metsäsuhde siinä missä metsäekologillakin, erilaiset metsäsuhteet ovat rikkaus, kampanja viestittää.

Koettuja suhteita ei voi oikein osoittaa tosiksi tai epätosiksi, jokainen kokee miten kokee. Mutta entä jos kokija ei esimerkiksi ”koe” tai ei halua kokea metsän ekologisia tai kulttuurihistoriallisia piirteitä, niitä jotka eivät näyttäydy paljaalle ihmissilmälle, joita hän ei ehkä tunne tai jotka haittaavat hänen intressejään? Millaisesta ”metsäsuhteesta” silloin on kyse? Joku toinen saattaa puolestaan tuntea rakkautta metsän puunkasvua kohtaan, mutta onko silloin kyseessä metsäsuhde vai tarkemmin ajateltuna puunkasvatussuhde? Mitä metsän käsitteellä tahdotaan tarkoittaa, onhan luonnonmetsällä ja talousmetsällä kuitenkin valtavasti eroa?

Kaikki metsäsuhteet eivät ole yhtä painavia ja merkityksellisiä esimerkiksi poliittisessa päätöksenteossa tai julkisessa keskustelussa. Muiden kuin ihmisten metsäsuhteita ei välttämättä oteta huomioon politiikassa. Eikä kyllä edes kaikkien ihmisten. Kuvitellaan vaikka kolme metsäsuhdetta. Kanahaukalle metsä on elinympäristö ja -ehto, sen metsäsuhde on siis elämän ja kuoleman suhde, vaikkakin kokemustasolla ihmisymmärryksen vaikea saavuttaa. Lapsen metsäsuhde voi olla hyvin kehollinen ja mielikuvituksekas, voisi sanoa: perustavanlaatuinen. Kolmas metsäsuhde voisi olla Metsähallituksen aluepäällikön, joka haluaa täyttää maan hallituksen asettamat hakkuutavoitteet ja vähän ylikin, hänellä on paljon metsävaltaa, mutta hän vakuuttelee metsärakkauttaan (sillä kukapa kysyttäessä sanoisi vihaavansa metsää?).

On tosi mielenkiintoista kuulla lintutietäjiltä kanahaukan touhuista, ihmetellä että tällaisenkin olion kanssa saa elää samaan aikaan maapallolla ja miettiä, mitenköhän se metsänsä kokee. Vähän harmittaa, ettei haukoilla tai lapsilla ole metsävaltaa, eikä heidän metsäsuhteitaan nosteta kampanjan keskiöön. Projektin tägeihin liitetty metsäsuhteisto vaikuttaa toistaiseksi painottuvan erilaisiin metsänkäyttösuhteisiin.  Mutta mihin tällä kokemuspuheen kasaamisella pyritään? Miksi se kuulostaa ilmiönä niin tutulta?

Hulkonmäki

Erilaisia metsäsuhteita 2: Evankelis-luterilais-ekonominen metsäsuhde, Savitaipaleen seurakunta tarvitsi metsänhakkuutuloja seurakuntatalon peruskorjaukseen. Syksy 2017.

Kokemuspuheen voimistumiseen yhteiskunnassa on pureutunut Kertomuksen vaarat -tutkimusprojekti, jonka tavoitteena on ”selvittää, miksi ja miten kertomuksesta on tullut hyvinvointia ja yhteiskunnallista osallistumista määrittävä muoto, mitä riskejä tähän liittyy ja miten tutkijat voivat lisätä kriittistä ymmärrystä kertomusmuodon voimasta ja vaaroista”. Tutkimus keskittyy erityisesti kokemuksellisen puheen, tunteita herättävien ”mallikertomusten” jakamisen sekä narratiivisuuden yhteiskunnallisen ja poliittisen hyötykäytön kysymyksiin.

Kertomuksen vaarat -projektin kysymyksiä soveltaen metsäsuhdepuheen ongelmaksi muodostuu helposti se, että poliittis-yhteiskunnallisista kysymyksistä – kuten metsien käyttö – pyritään henkilökohtaisella kokemuspuheella häivyttämään niiden poliittisuus. Metsäsuhteet esitetään vilpittöminä ja subjektiivisina, vähän psyykkisinäkin tunneasioina, joissa ei ole mitään oikeaa tai väärää, vaan kaikki ovat ihan yhtä hyviä metsäsuhteita, vaikka erilaisia. Yksilökertomuksilla pyritään myös suoraan tunnesamastumiseen, ja ihminen saattaakin samastua helpommin tunteitaan heruttelevaan metsävallanpitäjään kuin metsässä mönkivään uhanalaiseen eliöön.

Metsäsuhdekampanjassa ei ole kuitenkaan kyseessä pelkkä tiedonkeruu ja metsäkonsensus, vaan Lusto ja Suomen Metsäyhdistys ovat mukana rakentamassa suomalaisten metsäsuhteesta maabrändiä ja ajavat sitä myös Unescon aineettomien maailmanperintökohteiden listalle. Matkailuelinkeinon kasvaessa saattaakin herätä ajatus, vastaavatko suomalaisten kauppaamat metsämielikuvat ja -suhteet todellisuutta? Luontomatkailuahan voisi markkinoida rehellisesti vaikka taimikonhoitokuvastolla ja brändätä se esimerkiksi weird wilderness experienceksi. Vaan uskaltaisivatko metsäsuhdebrändääjät julkaista kertomuksia vihamielisistä metsäsuhteista, salametsästyksestä tai laittomista hakkuista? Nekin ovat valitettavan tosia metsäsuhteita maassamme ja ”metsäsuhteiden erilaisuushan on rikkaus” kampanjoitsijoiden mukaan.

IMG_20170108_164304

Erilaisia metsäsuhteita 3: Taiteilijan metsäsuhde. Taidemaalari Pekka Halonen rauhoitti Halosenniemen pienen luontoalueen Tuusulassa aikana, jolloin luonnonsuojelusta ei vielä juuri puhuttu. Nyt niemellä kasvaa ihastuttava vanha sekametsikkö. Talvi 2017.

Metsäkokemusten keruuprojekti kuulostaa tietenkin somalta, vaikkakin enemmän vaikuttamisviestinnältä kuin tutkimukselta, koska  tämän metsäsuhdeprojektin taustalla vaikuttavat pääasiassa metsätaloustoimijat firmoista etujärjestöihin, eivätkä esimerkiksi tutkimuslaitokset. Keskustelun herättäminen ja sillanrakentaminen ovat ihan kivoja pyrkimyksiä, mutta millaisilla argumenteilla? Luston apulaisjohtajan mukaan ”metsäteollisuuden johtajat unohtavat ’motot ja motit’, kun heidän kanssaan alkaa avata metsäsuhdeteemaa.” Olisi kuitenkin varsin suotavaa, että luontosuhdefiilistelyn ja brändityöpajojen sijaan metsäalan edunvalvojat ja vallanpitäjät kykenisivät käymään myös ihan asia- ja tietopohjaista dialogia köyhtyvän metsäluontomme tilasta ja heidän osuudestaan asiassa. Monimuotoinen metsäluonto on kuitenkin paras maabrändi ja tarjoaa kestävimmän metsäsuhteen:

Welcome to Finland, the land that overcame its forestry greed and is now learning a more moderate, respecting and wiser forest relationship!

 

Hakamäen koivut

Erilaisia metsäsuhteita 4: Paikallishistoriaan kietoutuva metsäsuhde, sisällissodan raadollisimmat hetket nähneet vanhat koivut Savitaipaleen Hakamäen suojelupläntillä. Kevät 2017.

Mainokset
9 kommenttia leave one →
  1. Martti Sivonen permalink
    8.2.2018 19:35

    Avohakkuun jälkeen kuviolle ei enää synny uutta metsää, vaan viljelty plantaasi. Siis Suomen metsiä muutetaan järjestelmällisesti plantaaseiksi; useimmiten ne ovat kuusiplantaaseja. Olennaista eroa Etelä-Amerikan eukalyptusplantaaseihin ei ole, paitsi että sikäläisiä plantaaseja nimitetään rehellisesti plantaaseiksi eikä orwellilaisittain metsiksi kuten meillä.

    • kaisaillukka permalink*
      9.2.2018 16:35

      Edesmennyt akateemikko ja ekologi Ilkka Hanski pohti, että voisi olla syytä erottaa toisistaan metsän ja talousmetsän käsitteet, tai kehittää jopa aivan uudet nimikkeet, koska ne saattavat poiketa ekologialtaan toisistaan niin paljon, että kyseessä on jo eri asiat. Toki raja omalakisen ja ihmisen muokkaaman metsän välillä ei aina ole aina niin kirkas, tehdään esimerkiksi poimintahakkuita joitten jälkeen metsä vielä näyttää ja tuntuu monipuolisemmalta metsältä kuin oikein tasaikäinen ja -rakenteinen puunkasvatusalue (esim. geometrisen suorat koivikot , joita näkee tosi paljon, harvoin enää näkee oikeita, villimpiä koivikkoja). Samoin kotimaakunnassani Etelä-Karjalassa kulkiessani ajattelen aina kulkevani talousmetsissä enkä metsissä, koska ne tuntuvat niin hallituilta ja ihmiskäden ohjaamilta, vähälajisiltakin, verrattuna vaikkapa kansallispuistojen metsiin, joissa on rikkaammat ja paremminvoivat elinympäristöt ja ekosysteemit.

  2. 9.2.2018 13:42

    Kiitos tärkeästä ja kiinnostavasta avauksestasi, Kaisa!

    Suomen Metsämuseo Lustolle metsäsuhdeajattelu ei ole ”projekti” tai ”kampanja”, vaan museon tutkimuksellista perustyötä ja tarkoitus. Luston tehtävä yhteiskunnassa on tallentaa, tutkia ja tuoda esiin metsäkulttuuria eli yksilöiden ja yhteisöjen metsään liittyvissä sosiaalisissa yhteyksissä jakamia toimintatapoja, käytäntöjä, käsityksiä, merkityksiä ja arvoja. Keskiössämme on siis ihminen suhteessa metsään. Metsäkulttuuri on jatkuva prosessi, jossa ovat läsnä menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Emme ole historiattomia, vaikka joskus metsäkeskustelussakin siltä vaikuttaa. Kulttuuriseen näkökulmaan sisältyy siis merkittävä mahdollisuus muutokseen. Se edellyttää rakentavaa kanssakäymistä, keskustelua ja ymmärryksen lisäämistä yhteiskunnassa – siksi keinot kommunikaation edistämiseen ovat tervetulleita.

    Museoilla on myös yhteiskunnallinen velvoite vaikuttaa. Lusto haluaa olla tuomassa kaikkien toimijoiden metsäkeskusteluun metsäkulttuurista näkökulmaa ja metsäsuhdeajattelua laajentaakseen näkökulmia eri arvoihin, eri toimijoihin ja ajallisiin ulottuvuuksiin, menneisyydestä tulevaisuuteen. Olemme saaneet vuosien varrella tehdä hedelmällistä yhteistyötä varsin laajan kentän kanssa tallentaen, tutkien ja tuoden esiin metsäkulttuurista monimuotoisuutta. Näihin teemoihin ovat mahtuneet niin metsien suojelu kuin metsäteollisuus, tavallisten ihmisten arki kuin organisaatioiden toiminta.

    Metsäsuhdeajattelun keskeinen tavoite on mahdollistaa laajempaa, moniäänisempää ja demokraattisempaa keskustelua, mutta se edellyttää kunkin omien näkökulmien ja arvojen syvällisempää avaamista. Vasta yhteisen keskustelun kautta jotakin voi tapahtua. Metsäsuhteista puhuminen ei mielestämme voi lähtökohtaisesti tähdätä konsensukseen, sillä yksimielisyys harvoin synnyttää uutta ajattelua.

    Olemme tehneet viime vuosina paljon metsäsuhdetyötä erilaisissa yhteistyöverkostoissa. Vuodesta 2014 lähtien olemme esimerkiksi olleet yhtenä asiantuntijana määrittelemässä Unescon aineettoman kulttuuriperinnön sopimuksen kaikille avoimessa luontoringissä metsiin liittyvän aineettoman kulttuuriperinnön ilmiöitä. Yhden yksittäisen ilmiön sijaan nostimme esiin moniulotteisen metsäsuhteen, joka sisältää koko suomalaisen metsäkulttuurin kirjon. Tämän luetteloimme elävän perinnön wikiin ja haimme sille kansallisen statuksen. Hakijoiksi liittyi mukaan useita metsätoimijoita – mukaan sai ja saa edelleen tulla kuka tahansa ja esittää myös täydennyksiä ilmiön luettelointitekstiin. Elävän perinnön tulee olla yhteisölle tärkeää ja arjessa läsnä olevaa, jotakin jota yhteisö haluaa vaalia ja siirtää tuleville sukupolville. On tärkeää, että meillä tulevaisuudessa on monimuotoisia metsiä, joihin voi solmia monimuotoisia suhteita. Metsäsuhde täyttää selkeästi Unescon kriteerit: keskustelun perusteella se on kaikkien aikojen eläväisintä perintöä!

    Olemme myös vuodesta 2016 olleet tuomassa kansalliseen metsästrategiaan metsäkulttuurista näkökulmaa ja metsäsuhdeajattelua, koska niiden nähdään laajentavan, monipuolistavan, syventävän ja edistävän metsistä käytävää keskustelua. Muun muassa siinä yhteydessä olemme tuoneet esille metsänkäyttö-termin ongelmallisuuden. Metsätoimijoiden parissa se useimmiten määritellään laajasti niin, että metsien käyttöä on myös metsien käyttämättä jättäminen, toisin sanoen (ihmisen näkökulmasta) myös suojelu on käyttöä. Todellisuudessa käsite ohjaa usein ajattelemaan jotakin konkreettista käyttämistä, esimerkiksi hakkuita. Metsäsuhteista puhuminen voisi ainakin jossain määrin selkiyttää tätäkin: metsäsuhde ei edellytä metsän ”käyttämistä” tai edes sinne menemistä.

    Metsäsuhteita on vuosien ja vuosikymmentenkin varrella tutkittu monin tavoin. Etenkin lasten metsäsuhde on kiinnostanut monia. Aina ei kuitenkaan ole käytetty metsäsuhde-käsitettä tai se on jätetty tarkemmin määrittelemättä. Lustossa tarkoitamme metsäsuhteella yksilön tai yhteisön suoraa tai välillistä elävää suhdetta metsään, yksilön ja metsän vuorovaikutteista kokonaisuutta. Se on osa yksilön henkilökohtaista laajempaa ympäristösuhdetta ja identiteettiä, joka muotoutuu osana ihmisen elämänvaiheita ja voi ilmetä eri tavoin eri rooleissa tai ympäristöissä.

    Metsäsuhteisiin liittyvää tutkimusta on tehty myös Lustossa ja Luston yhteistyöverkostoissa. Yksi näistä on pian julkaistava ja kaikkien käyttöön tuleva laaja ja läpileikkaava kysely siitä, miten suomalaiset suhtautuvat metsään. Sen pohjalta edistämme laajempia monitieteisiä tutkimushankkeita. Metsäsuhteiden tutkimus herättää paljon huomiota ja mielipiteitä. Se on yleensä merkki siitä, että asiasta kannattaa keskustella. Olemme kiinnostuneita kaikenlaisista metsäsuhteista ja niiden tallentamisesta. Haluamme ymmärtää miten ne rakentuvat ja myös välittää tätä ymmärrystä laajemminkin yhteiskuntaan, jotta metsiä koskeva poliittinen päätöksenteko voisi olla entistä viisaampaa.

    Ulkoministeriö valitsi vuoden 2018 maakuvan yhdeksi teemaksi metsäsuhteen. Maakuvan tavoitteena on jakaa ulkomailla tietoa metsien merkityksestä Suomelle ja suomalaisille. Toivomme, että Suomi näyttäytyy metsäsuhteiden maana, joka ei ole ristiriidaton, jossa moniääninen keskustelu vie ajatusta eteenpäin ja jossa metsät ovat kaikille äärettömän tärkeitä.

    Yksilön metsäsuhteen avaamisen tarkoitus on mielestämme myös tehdä ihmiset tietoisemmiksi siitä, mistä arvoista, tekijöistä ja minkälaisessa prosessissa oma metsäsuhde rakentuu ja muuttuu, ja mitkä tekijät vaikuttavat esimerkiksi ammatissa, työssä ja päätöksenteossa. Päättäjälläkin on arvonsa, tunteensa ja kokemuksensa – organisaationsa antaman tehtävän lisäksi. Oman ja toisen metsäsuhteen pohtimisen toivomme auttavan erilaisten arvojen ymmärtämisessä ja siten parempien päätösten tekemisessä.

    Reetta Karhunkorva
    FM, näyttelypäällikkö, Lusto

    Leena Paaskoski
    FT, dos., kokoelmapäällikkö, Lusto

    • kaisaillukka permalink*
      9.2.2018 17:46

      Metsäsuhteen vieminen Unescon luetteloon ja osaksi maabrändiä kuulostaa kyllä ”projektilta” ja ”myönteisen mielikuvan tavoitteleminen metsäsuhteen avulla” puolestaan tavoitteelliselta kampanjalta, harvemmin akateemisilla tutkimuksilla on tuonkaltaista tavoitetta. Laajemmalti kyseessä on varmasti myös kysely- ja tallennustutkimus, eli ajatellaan sitten kampanjaa ja tutkimusta erikseen. 🙂

      Toisekseen pohdin, miksi metsäsuhdeajattteluksi kutsuttua asiaa promotoivat UM:n brändityöryhmän lisäksi etupäässä metsäalan toimijat, eikä monimuotoisempi joukko sidosryhmiä, mikäli kyseessä on kansallinen hanke/tutkimus (vai onko kyseessä trademark-käsite? Siinä tapauksessa ymmärrän.): ”Elävän perinnön kansalliseen luetteloon sitä ovat Luston kanssa viemässä Suomen Metsäyhdistys, Suomen metsäkeskus, Metsämiesten Säätiö, MTK, Metsäteollisuus ry ja Suomen Partiolaiset. Sitä tukevat myös UPM, Stora Enso, Metsä Group ja Metsäteho.” Tällainen taustayhteisö ei tietenkään vaikuta tutkimusaineistoon eli haastattelutuloksiin tai aineiston tallennustyöhön. Mutta tietty painotus saattaa olla nähtävillä vaikkapa jo tutkimuksen ennakkoasenteessa, eli, kuka tässä haastattelussa on huolestunut ja miksi: ”On jopa huolestuttavaa, miten metsien talousmerkitys yleisessä arvostuksessa on vähentynyt.” https://www.sttinfo.fi/tiedote/metsasuhteella-luodaan-myonteista-suomi-kuvaa?publisherId=4627873&releaseId=65815510 Metsäteollisuuskontekstissa tuosta voi varmaankin olla huolissaan, mutta tutkimuksessa? Lisäksi kuten edellä ja kirjoituksessani pohdin, miten julkilausuttu ennakkotavoite, että ”metsäsuhteilla luodaan myönteistä mielikuvaa” vaikuttaa tutkimukseen? Siis avohakkuukriittisilläkin metsäsuhteilla luodaan myönteistä mielikuvaa? No, minun mielestäni kyllä, koska uskon kriittiseen kansalaisuuteen. Mutta mitä sanovat esimerkiksi Metsähallitus, Metsä Group tai SMY avohakkuukriittisistä metsäsuhteista?

      Osallistuin itse Luonnonvarakeskuksen virkistys-, metsäsuhde- ja luontoarvotutkimukseen, jossa ihan oikeasti, kehollis-kokonaisvaltaisesti oltiin erilaisissa metsissä, odotan niitäkin tuloksia mielenkiinnolla. Ja kannattaa ehdottomasti tutustua myös tuohon linkkaamaani Kertomuksen vaarat -projektiin, erittäin aiheellista ajateltavaa kaikille. Myös kovassa nosteessa oleva ”kasvineurologian” tutkimus on tutustumisen arvoista kaikille metsätoimijoille, se voi mullistaa välineellisempää ja ihmiskeskeisempää metsä- ja metsäsuhdeajattelua aika tavalla.

      Toivotaan lopuksi, että metsäsuhdetutkimuksesta poikii jotain kautta ihan oikeaa hyötyä myös metsäelinympäristöillemme ja -lajistollemme, joita emme valitettavasti ihmispuheella ja -tunteilla kykene tuosta vaan luomaan, vaikka asia miten esitettäisiin ja brändättäisiin. Ymmärrän, että Lustoakin voi ärsyttää viittaamiseni metsäluonnon tilaan, mikäli koette olevanne enemmänkin yhteiskunnallis-kulttuurinen toimija ja kokevanne, etteivät hankalat ekologiset kysymykset kuulu metsäsuhdetutkimukseen kuin yhtenä osasena suhteiden kirjossa. Metsä kuitenkin on suhteistamme riippumatta olemassaoleva ilmiö, ja olen sen tilasta ja metsäsivistyksestä ja -kunnioituksesta vilpittömästi enemmän huolissani kuin metsätalousarvostuksen vähenemisestä tai maakuvastamme.

  3. 13.2.2018 12:02

    Vielä muutama tarkennus. ”Myönteisen mielikuvan tavoitteleminen metsäsuhteen avulla” ei ole tavoitteemme. Se on toimittajan valitsema otsikko ja näkökulma juttuunsa, ei Luston ajattelua. Ihmisen suhde metsään on Luston toiminnan ja tarkastelun ytimessä, joten se on meille keskeisin elävän – ja kaiken kaikkiaan mitä eläväisimmän – perinnön muoto. Unescon aineettoman kulttuuriperinnön työhön osallistuminen on myös luonteva ja itsestään selvä osa museotyötämme, olemmehan nimenomaan kulttuuriperintötoimija, jonka lakisääteisiin tehtäviin kuuluu tuoda esiin suomalaista monimuotoista ja -äänistä kulttuuriperintöä. Maakuvasta ja maakuvatyöstä puolestaan vastaa ulkoministeriö.

    Me toivomme, että mahdollisimman moni (eriääninen) metsästä kiinnostunut toimija tulisi mukaan kaikkeen siihen mitä museona teemme. Myös elävän perinnön työhön. Elävän perinnön wikiin voi viedä mitä tahansa yhteisöille tärkeää perintöä tai tulla mukaan jo olemassa olevien ilmiöiden taakse laajentamaan näkökulmaa suomalaisesta kulttuuriperinnöstä. Wikistä voi hakea kohteita kansalliseen luetteloon, jonne on jo valittu metsäsuhteen lisäksi muitakin luontoon liittyviä ilmiöitä. Luontorinkiin kannattaa tulla mukaan.

    Ovet ovat auki myös Lustossa ja keskustelun haluamme pitää tasavertaisena ja avoimena. Haluaisitko kirjoittaa metsäsuhteestasi Metsäsuhteita-sivustomme blogiin? Se toimii haaste-periaatteella, eli voit haastaa puolestasi jonkun muun mukaan. Tämä on yksi keino saada ääni kuuluviin.

    Terv. Leena ja Reetta
    P.S. Olisi myös mukava tavata ja jutella lisää 🙂

  4. Tuulikki Halla permalink
    13.2.2018 12:20

    Luin mielenkiinnolla blogia ja siitä virinnyttä antoisaa keskustelua – ja harppaan nyt mukaan muutamalla aprikoinnilla.

    Kaisa Illukka kysyy blogissaan, mikä on metsä, mitä metsän käsitteellä tahdotaan tarkoittaa. Kysymys on tärkeä, ja kuuluu oleellisesti metsäsuhteen pohtimiseen. Siihen kuuluu myös paljon muuta, kuten mikä on kokemus, mitä kokemuksella ja kokemisella tarkoitetaan; mitä on identiteetti, mitä ovat merkitykset, arvot jne.

    Leena Paaskoski ja Reetta Karhunkorva avaavat puheenvuorossaan Metsämuseo Luston määrittelyä käsitteestä. Se on mainio lähtökohta entistä syvällisempään käsitemäärittelyyn. Määrittely on tärkeää monestakin syystä, esimerkiksi antoisan keskustelun käymisessä on hyvä selkeyttää keskustelun peruskiviä eli niitä avainkäsitteitä, joilla keskustellaan.

    Ajatellaan vaikkapa kokemusta: Millaisia ovat kokemukset, joista metsäsuhteeni rakentuu? Miten kokemukset vaikuttavat minuun, muokkaavat tapaani nähdä ja ymmärtää maailmaa – ja itseäni? Onko jokin kokemus ”oikeampi” kuin jokin toinen? Pitäisikö minun kokea jotain tiettyä? Voinko vaikuttaa kokemuksiini?

    Ja jos esimerkiksi ajatellaan, että koettuja suhteita ei voida osoittaa tosiksi tai epätosiksi tai että suhteita tai kokemuksia ei arvoteta vaan ne laitetaan kaikki ”samalle viivalle”, niin jään miettimään onko tarpeen osoittaa suhteen ”totuutta” tai ”epätotuutta”? Voidaanko sellaista ylipäänsä osoittaa? Kenellä voisi olla sellainen mandaatti? Voidaanko sen sijaan ajatella, että minun metsäsuhteeni voi olla vaikkapa sekoitus kansansatuja ja mielikuvitushahmoja – se on syntynyt paitsi fyysisten metsässä tapahtuneiden leikkien mutta myös lapsena kuulemieni satujen ja tarinoiden avulla – koen metsässä mörrimöykkyjä ja keijukaisia. Samalla saatan hakea polttopuita, sieniä ja marjoja; hahmottaa ekologisia verkostoja ja kulttuurihistoriallisia kohteita; suojella puronvarren; hakata rinteen reunan; shoppailla puupöydän; nauttia työmatkapyöräilystä haavikon halki; makustella syksyn ensimmäistä hirvipaistia; pelätä iltapimeällä puistossa; inhota tylsää maisemaa hiihtoreissulla ja kuitenkin nähdä jättiläisen varjoja hangella; ahdistua vihreästä; haluta tulla haudatuksi kuusen juurelle – ovatko nämä metsäsuhteeni elementit: toiveet, haaveet, havainnot, pelot, kokemukset, totta vai epätotta? Ja mikä tarkoitus niiden totuudella tai epätotuudella voisi olla?

    Me liitämme kokemuksiimme erilaisia merkityksiä, ja suhteitamme vaikkapa luontoon voidaan jaotella erilaisiin asenteisiin. Luokittelu on toisinaan toimiva työkalu, mutta on vaikea ajatella että meitä ketään voisi survoa teoreettisesti selkeään mutta käytännössä haasteelliseen jakoon vaikkapa tuotanto-, ihmis- ja luontokeskeisistä asenteista. Suhteet voivat sisältää useita asenteita, ne eivät koskaan ole joko-tai-asetelmia, vaan rakentuvat lukuisista eri merkityksistä ja muotoutuvat historiallisessa vuorovaikutuksessa monien toimijoiden kanssa. Luokittelujen sijasta olisikin hedelmällisempää tutkia, mistä merkitykset – ja arvot – syntyvät; mitkä asiat presentoivat itsensä niissä ja siten vaikkapa suhteessa metsään. Yksilöiden samoilta näyttävien asenteiden taustalla voi olla erilaisia arvoja.

    Salametsästäjän metsäsuhde voi olla erilainen kuin luonnonsuojelijan metsäsuhde. Salametsästäjä ja luonnonsuojelija ovat rooleja, joiden rinnalla samalla henkilöllä voi olla muitakin rooleja. Salametsästäjä voi olla myös isä, vapaaehtoistyöntekijä, kunnanvaltuutettu, harrastusaktiivi tms. ja kaikissa näissä rooleissa hänen metsäsuhteellaan voi olla merkityksiä ja vaikutuksia ja se voi ilmetä niissä erilaisin painotuksin. Kulttuurisesti yksi näkökulma on se, ettei näitä suhteita arvoteta jonkun kolmannen näkökulmasta, esimerkiksi kulttuuria tallentavan tai tutkivan näkökulmasta. Mielenkiintoista on sen sijaan se, miten suhteet syntyvät, millaisia merkityksiä niihin sisältyy ja mitä arvoja suhteen kantaja toteuttaa – ja mitä se kaikki kertoo meistä, yhteiskunnastamme, kulttuuristamme ja ajastamme.

    Otan esimerkin etiikasta. Deskriptiivinen etiikka tutkii moraalia, moraalinormeja ja siihen liittyviä ilmiöitä, mutta ei ota kantaa siihen, ovatko moraalinormit oikeita. Se puolestaan on normatiivisen etiikan alaa. Nyt samalla tavalla voisimme ajatella metsäsuhteiden metatasoa, jossa deskriptiivinen metsäsuhdetutkimus on kiinnostunut kaikista metsäsuhteista, riippumatta siitä ovatko ne jonkun toimijan mielestä ”oikeita” tai ”vääriä”, ”hyviä” tai ”huonoja”, ”tosia” vai ”epätosia”. Metsäsuhteet ilmentävät meille sitä, miten metsiin on eri aikoina suhtauduttu ja suhtaudutaan; miten nämä suhteet muodostuvat ja millainen vaikutus niillä on ihmisiin, yhteisöihin, yhteiskuntaan. Tutkimusnäkökulmaa vaihtamalla voimme saada erilaista ja uutta tietoa näistä suhteista. Deskriptiivisestä näkökulmasta jokaisen ihmiset kokemukset ja niihin liittyvät merkitykset ovat yhtä tärkeitä. Näkökulman tavoite ei ole asettaa suhteita arvojärjestykseen. Vessapaperinkuluttajan metsäsuhde on yhtä mielenkiintoinen ja tärkeä kuin metsäekologinkin – ja joskushan nämä voivat yhdistyä yhdessä ja samassa henkilössä.

    Poliittisessa analyysissa voidaan sitten puolestaan tarkastella esimerkiksi sitä, miten erilaiset metsäsuhteet näkyvät vaikkapa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa; miten yksilöt erilaisten yhteisöjen ja organisaatioiden jäseninä tuottavat metsäsuhteita ja millaisia valta-asetelmia niiden välille syntyy ja miten ne vaikuttavat päätöksentekoon. Tässä keskustelussa hyöty on keskeinen käsite, ja on tärkeä tutkia sitä, mitä hyödyillä tarkoitetaan ja mitä ne kenellekin merkitsevät.

    Se, mitä nostamme tai uskallamme nostaa metsäsuhteestamme – tai ylipäänsä kokemuksistamme ja ajattelustamme – julkisesti esiin, tai edes kertoa sille läheisimmälle, riippuu paljon siitä, millaisia diskursseja yhteiskunnassa ja kulttuurissa käydään. Mitkä ovat valtadiskursseja, kenellä tai keillä on hegemonia ja ketkä vaikenevat, koska kokevat itsensä valtadiskurssin ulkopuolisiksi. Tätä kaikkea on tärkeä tehdä näkyväksi.

    Kaikenikäisten metsäsuhde on siis mielenkiintoinen ja tutkimisen arvoinen. Monen metsäsuhde alkaa lapsuudesta, elää ja muotoutuu eri elämänvaiheissa. Eri ikäryhmien tutkiminen ja pitkittäistutkimukset tuottavat varmasti näistä paljon lisää tietoa. Mutta entä ne muut lajit? Filosofisesti on haasteellista ajatella, että voisimme täysin ymmärtää muiden lajien suhteita, etenkin jos niiden ajatellaan rakentuvan kulttuurisesti. Tässäkin suhteessa metsäsuhteiden tutkimuskenttä on haastava ja avara. Kasvineurologia – ja muu tutkimus – voi tuottaa mielenkiintoista tietoa kanssalajeistamme. Vaarana on lipsahtaa aina jonkinlaiseen antropomorfismiin, inhimillistämiseen, koska ihmisenä olemisesta me emme voi irtautua.

    Metsäsuhde kulttuurisena ominaispiirteenä on mielestäni arvokas ja vaalittava asia. Olisin kovin ylpeä, jos suomalaisten metsäsuhteiden moniääninen, ristiriitainen, rakas, inhottava, pelottava, voimauttava, pyhä, taloudellinen, suojeleva ja koko muu suhdekirjo olisi osa Unescon aineetonta kulttuuriperintöä. Ilman sitäkin se on ainakin lisännyt tuntemusta, ymmärrystä ja uteliaisuutta sekä omaan että muiden metsäsuhteisiin. Monta vuotta Metsähallituksessa jo työskennelleenä koen, että jokainen organisaatio ja yhteisö sisältää monimuotoisia ja -arvoisia metsäsuhteita, jotka ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa sidosryhmien ja muiden toimijoiden metsäsuhteiden kanssa. Metsäsuhde-käsitteen yksi hienous onkin mielestäni siinä, että meillä on käsite, jolla voimme sanallistaa ja kuvata sekä omaa että toisen merkityksellistä suhdetta metsään, ja ehkä ymmärtää aavistuksen enemmän mitä metsä meille kaikille merkitsee ja miksi toimimme niin kuin toimimme.

    • kaisaillukka permalink*
      14.2.2018 00:24

      Kiitos paneutuneesta osallistumisestasi keskusteluun, Tuulikki!

      Kuten blogissa kirjoitinkin, jokainen kokee mitä kokee, ei ole tosia tai epätosia kokemuksia, lainsäädäntö saattaa tosin rajoittaa joittenkin kokemusten käytäntöönpanoa. Pohdiskelin kuitenkin eteenpäin kuviteltua tilannetta, jossa henkilö X ei koe osoitettaessakaan, että leimikolla on uhanalaisen eliön elinympäristö, arvokas muinaismuisto tai muita hänen kokemuksensa/arvostuksensa ulkopuolisia ilmiöitä. Leimikon ekologisilla ja kulttuurihistoriallisilla ominaisuuksilla – jotka eivät kuulu tämän X:n täysin toteen kokemukseen – on kuitenkin muille olioille tai ihmisille suurta merkitystä. Mitä tällaisessa tilanteessa voisi ajatella? ”Juridiikka ratkaiskoon”? ”Subjektiivinen kokemus on mikä on, piste”? ”Mitä tekemistä tällä on suomalaisten kestävän metsäsuhteen tai kuvailevan tutkimuksen kanssa”?

      En itse kykene kokemaan tai kuvittelemaan moniakaan asioita. Toisaalta on paljon sellaista, joihin en tajua olevani suhteessa, mutta kuitenkin olen. Jos vain luomme (arvovapaata? normatiivista?) ”moninaiset metsäkokemukset ja -suhteet ovat rikkaus” -puhetta, kuinka se jalkautuu seuraavankaltaisessa tilanteessa (toistan itseäni, mutta asetelma on kiinnostava): Jos samaan tiettyyn leimikkoon liittyy monta ristiriitaista metsäsuhdetta, vaikkapa päiväkodin leikki- ja satusuhde, vanhusten historiallinen ja virkistäytymissuhde, omistajan talousintressisuhde, kanahaukan elinympäristösuhde, miten nämä suhteet sovitetaan yhteen? Onko näitten suhteitten välillä hierarkiaa tai valta-asetelmaa? (Kaikilla em. toimijoilla voi olla muitakin metsäsuhteita, erityisiä, yleisiä tai kuviteltua, mutta oletetaan että nämä merkkaavat eniten tässä erityisessä tilanteessa.) Jos asiasta nousee keskustelu, epäilen että lopputuloksena omistajan metsäsuhde kuitenkin voittaa, koska lainsäädäntö on hänen metsäsuhteensa puolella. Sanotaanko lapsille tai kanahaukalle, että teidän metsäsuhteenne tuohon paikkaan ovat ihan yhtä tärkeitä kuin omistajan, joka sen suhteen puitteet teiltä nyt kuitenkin vei?

      Edelläkuvatun kaltaisiin metsäsuhteiden käytännölliseen ristiriitatilanteeseen (ja voisi myös sanoa yleisten ja erityisten metsäsuhteiden väliseen eroon) törmää usein sekä kaupungeissa että maaseudulla. Mielestäni on siis hankalaa ajatella, että suhteet olisivat käytännössä tasavertaisia tai että niihin ei liittyisi poliittisia tai valtamerkityksiä lähes poikkeuksetta. Ne voivat näyttäytyä sellaisina paperilla tai maabrändikampanjassa. Yksi sanoo: ”Mitä poliittista on sienestyksessä? Minä vain kuvailen poimivani sieniä. Miksi yrität politisoida sienisuhdettani!?” Toinen vastaa: ”Tattimetsäsi oli hakattu ja maa möyritty, naapurikylän sieniyrittäjäkin menetti raaka-ainemaastonsa.” Ensimmäinen: ”Jäihin minulle vielä yleinen, käsitteelinen sienestyssuhteeni!” Blogikirjoitukseni keskeinen kriittinen näkökulma liittyykin juuri tähän. Tutkija voi sanoa: ei kuulu minulle, toimin vain aineiston kuvailijana. Toisaalta tutkija sanoo toisaalla ryhtyneensä yhteiskunnallisemmaksi keskustelijaksi ja haluavansa vaikuttaa metsäsuhteiden oletettuun vastakkaisuuteen. Ollaanko tässä enää täysin ”deskriptiivisiä”, vaikkei aivan normatiivisiksikaan olisi ryhdytty? Onko ”kestävä metsäsuhde” kuvaileva vai normatiivinen? Omasta mielestänihän asian mehevin osa liittyisi juuri metsäsuhteitten muodostumiseen (haastava tutkittava tosin) sekä epätasa-arvoon lainsäädännön ja vallan yhteydessä.

      Vallan lisäksi metsäsuhteisiin voisi lisätä kielen, miten metsäsuhteita sanallistetaan, kuinka sanoilla vaikutetaan ja kuten mainitsit, ketkä vaikenevat valtadiskursseissa. Ylipäänsä voi kysyä, kuka kykenee osallistumaan vaikkapa hiilinielukeskusteluihin (ja pitäisikö?).

      Oli hyvä, että otit esille hyödyn käsitteen, ajattelen ”hyötynä” myös sitä, että metsän ekosysteemipalvelut toimivat, esimerkiksi metsien vaikutus hyvään vesitalouteen. Edelleen, hömötiaisesta ei ole minulle suoranaista hyötyä (jollei esteettistä mielihyvää lasketa, mutta varmaan sekin tulisi toimeen ilman tinttiä), mutta tietäessäni sen kehittyneen aikojen saatossa osaksi pohjoista havumetsää, uskon sen olevan hyödyllinen metsäekosysteemille, minun tunteistani riippumatta. Vaikka olenkin metsille kiitollinen siitä, että olen päässyt (ilman niiltä kysyttyä lupaa, koska sellainen on maailman laki) niistä sekä henkisesti että materiaalisesti hyötymään, pidän ajatuksesta, että olisi metsiä tai muita luonnonympäristöjä, jotka olisi jätetty vain niille itselleen, olkoot siellä miten lystäävät, ilman ihmisen intressejä tai moralisoivia nimittelyjä museoitumisesta tai ryteköitymisestä. Tästä tuleekin mieleeni taiteilijaduo IC-98:n hieno teos ”Kronoksen talo”, jossa talo tontteineen annettiin Ajan jumalan asuinpaikaksi, kasvit ja eläimet vallatkoot sen tai mitä ikinä ajankulku paikalle tulee tekemäänkään. Ihminen ei kuitenkaan tule paikkaan puuttumaan, niin kauan kuin tieto teoksesta välittyy eteenpäin. Tuumin: olisi aika hienoa, jos voitaisiin perustaa myös Kronoksen metsiä tämän kaiken metsänkäyttöhingun keskellä. Rauhan paikkoja metsäekosysteemille itselleen, pyhättöjä ilman ihmistä, ilman hänen loputonta puhetta omista kokemuksistaan. ”Metsiä ilman ihmisen kokemuksia tai suhteita.”

      Tuohon antropomorfismin vaaraan on viime vuosina tartuttu pohdinnoilla, ajattelemmeko suhdettamme ei-inhimilliseen kuinka paljon eron/toiseuden ja kuinka paljon samuuden/sukulaisuuden kautta. Lisäksi olen itsekin osallistunut projekteihin, jossa pohditaan empatiaa eräänlaisena mahdollisena siltana suhteessamme ei-inhimilliseen. Empatiaa varten meidän ei välttämättä tarvitse kokea juuri sitä mitä toinen kokee tai edes samastua siihen. Ymmärtääkseni on myös tutkittu ihmisen ”empatian sfäärejä”, ts. evolutiivisesti luontainen empatiamme alkaa jälkeläisistämme ja laajenee sukulaisuuksista kohti (vaihtelevissa järjestyksissä) kotieläimiä, vertaisiksi koettuja lajitovereita jne. Tämän päivän kysymys kuuluisikin: millä menetelmillä voisimme laajentaa empatiakykyämme, tässä tapauksessa metsän näkymättömiä olioita tai voimia kohtaan? Metsäsuhde ja empatia – yksi tutkimusaihe lisää! 🙂 (Metsäkeskustelussa on peräänkuulutettu myötätuntoa ensisijaisesti ihmisten työllistämis/työttömyysnäkökulmasta, mikä kyllä herättääkin empatiaa koneellistumis-tehostumisen paineessa.)

      Lopuksi, se mistä keskustelisin nykyisissä metsäsuhteissamme enemmän, on kohtuullisuuden käsite. Millainen on kohtuullinen metsäsuhde? Nykyisin puhutaan kestävästä metsäsuhteesta, mutta mielestäni kohtuullinen ja kunnioittava olisivat parempia käsitteitä. Ne pysyvät edelleen käsitteellisesti hämärällä alueella eli niistä riittäisi keskusteltavaa. ”Kestävä” ja ”vastuullinen” ovat vähän pilaantuneet, koska ne nykyään yhdistetään ihan mihin tahansa toimintaan. Esimerkki kohtuullisuudesta: kotimaakuntani Etelä-Karjalan metsämaasta on suojeltu laskutavasta riippuen 1,1-1,5 prosenttia ja maakunnan metsiä hakataan eniten maassamme. Sen sijaan, että aina puhutaan suojeluprosenteista voitaisiin kysymys kääntää toisinpäin: onko 98 prosenttia metsätalouden mielestä kohtuullista? Valtakunnallisesti voi miettiä, onko 90 prosenttia metsätalouskäytössä kohtuullinen määrä metsäpinta-alaa, noin periaatteessa?

      Kohtuullisiin ja kunnioittaviin metsätunnelmiin,
      t. Kaisa

      Ps. Kuriositeettina: 90-luvun metsäkiistojen aikaan lähetin maakuntalehteen teini-ikäisen huolestuneen mielipidekirjoituksen. Se julkaistiin, mutta taloustoimittajaherra soitti kotiini ja pahoitteli, etten nuorena tyttönä nyt ihan ymmärrä, mikä metsä on, enkä Suomen kansallista etua metsämielipiteissäni. Liikaa tunteilua. Olin vähän hölmistynyt. Itselläni oli ja on varmasti kymmeniä jollei satoja metsäsuhteita, yleisiä ja erityisiä, selvästi perittyjä (olen maa- ja metsätaloussuvusta ja -perheestä ja siis osin puukaupan elättämä) ja enemmän itse muodostettuja, materiaalisia ja henkisiä, kokemuksia taimikonhoidosta, marjastushulluudesta, sellon soinnin ihailusta, sellunkeiton keskeisyydestä yläasteen OPO-tunneilla, tutuksi tulleitten metsälajien selvästä vähenemisestä jne. Tikulla silmään joka vanhoja syntejä muistelee! Mutta ovatko ne vanhoja puhetapoja? Europarlamentaarikko Nils Torvalds valitteli viime vuonna, ettei EU:ssa ymmärretä, mikä metsä on. Torvaldsin kuvailema metsä kuulosti minusta enemmänkin 20-40-vuotiaalta puunkasvattamolta. Hänellä on valtaa esitellä metsäkäsitettään, minulla aika vähän, voin sentään kirjoittaa pienen blogin. ”Kansallisen edun metsä” vrt. metsäsuhteilla rakennettavan maabrändin tuottama taloudellis-poliittisen menestys, hmm, olisiko jotain yhdennäköisyyttä havaittavissa… 🙂

  5. Tuulikki Halla permalink
    18.2.2018 19:18

    Kiitos antoisasta ajatustenvaihdosta, Kaisa! Pohdin vastauksesi innoittamana vielä hieman lisää.

    Ajattelen kuvailevan tutkimuksen roolin tärkeänä siksi, että sen avulla voimme tehdä näkyväksi sinun ja minun ja mahdollisimman monen muun metsäsuhteita sellaisina kuin ne ovat. (Siksi myös kannustan Luston Leenan ja Reettan tapaan kirjoittamaan ja puhumaan siitä, muuten on vaarana että liian paljon metsäsuhteiden kirjosta jää piiloon, vaietuksi.) Se on ikään kuin perustutkimusta, joka antaa meille tietoa ja ymmärrystä tutkia ja keskustella lisää – ja vaikkapa arvottaa ja määritellä -millaisia suhteiden ehkä pitäisi olla; mikä voisi tehdä metsäsuhteesta kestävän tai onko esimerkiksi metsiin liittyvä päätöksenteko tasapuolista vai paljastuuko sieltä valta-asetelmia, millaisia ne ovat ja miksi tai miten ne ovat syntyneet.

    Leimikkoesimerkkisi on minulle tuttu, jopa rakas opiskeluajoilta – ja kiinnostava! Mutta ennen kuin pohdimme sitä, miten suhteita voitaisiin sovittaa yhteen kuten kirjoitat, olisi hyvä antaa jokaisen kertoa ja kuvailla omaa metsäsuhdettaan. Onko vanhuksilla historiallinen suhde? Ja jos on, millainen se on, mitä he tarkoittavat historiallisella suhteella? Millainen on metsänomistajan suhde (erilaisista metsänomistajuuksista on tuoreehko mielenkiintoinen artikkeli: https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0743016717300529)? Voiko joku toimia kanahaukan, tai muiden lajien, ”puolestapuhujana” – ja millaisilla valtuuksilla?

    Kukin leimikon ääressä seisova varmasti tarkastelee kohdetta omien lasiensa läpi. (Laseilla tarkoitan niitä arvostuksia, kokemuksia, uskomuksia ja käsityksiä, joita kukin haluaa liittää ja liittää metsään ja kanssakatsojiin, ks. esim. Laine & Kuhmonen 1998.) Heillä on tietty esiymmärrys kohteesta ja toisistaan, mutta tämä esiymmärrys rakentuu? Tarkoitan tällä sitä, että minulla saattaa olla hyvin kliseinen ajatus vaikkapa vanhuksista tai lapsista – tai metsästä -, ja tulkitsen tässä tilanteessa olevia lapsia ja vanhuksia – ja metsää – omien ajatusteni pohjalta, en sen pohjalta mitä he todellisuudessa ovat. Nyt jos antaisin heidän kertoa ajatuksistaan, kokemuksistaan, merkityksistään – ja kuuntelisin ja yrittäisin ymmärtää heidän näkökulmaansa ja sanomaansa, voisin huomata että he eroavatkin omista tulkinnoistani, saattaisivatpa osoittautua aivan vastakkaisiksi. Pyrkimys toisen kuunteluun ja ymmärtämiseen voi auttaa myös minua havainnoimaan omaa suhdettani uusin silmin, näkemään ja oivaltamaan itsessäni sellaista mihin ei ole aiemmin kiinnittänyt huomiota. Esimerkiksi tuo nuoruutesi toimittaja, joka ehkä saattaisi huomata, millaisen (valta)diskurssin on omaksunut.

    Tällaisessa keskustelussa, dialogissa, jossa toisen annetaan tulla kuulluksi ja ymmärretyksi sellaisena kuin on, voisikin löytyä yhteisiä rajapintoja yhteensovittamiselle. Ajattelen tuon mainitsemasi empatian lähinnä ehkä yhteyttä etsivän, toista kunnioittavan ja ymmärrystä hakevan vuorovaikutuksen merkityksessä, josta Martin Buber on kirjoittanut. Sellaisen kommunikaatiotavan oppiminen ja opettelu olisi tärkeää, ei pelkästään metsäsuhteiden, vaan kaikenlaisten suhteiden näkökulmasta.

    Lainsäädäntöhän heijastelee sitä arvomaailmaa, joka yhteiskunnassa vallitsee. Lait suojaavat sitä, mikä on meille arvokasta. Metsäsuhteiden näkyväksi tekeminen, niistä keskustelu ja niiden ymmärtäminen voi siten olla yksi tapa käydä arvokeskustelua – ja ehkä siten vaikuttaa toimintatapoihin ja jopa lainsäädäntöön, siihen millainen voisi olla kestävä tai kohtuullinen metsäsuhde. Se on myös tapa paljastaa niitä poliittisia, tiedollisia tai uskomuksellisia valta-asetelmia, joita metsiin ja niiden käyttöön ja niistä puhumiseen liittyy – ja joita edustavat yksittäiset ihmiset, eri alojen asiantuntijat, mielipidevaikuttajat, instituutiot, järjestöt ja organisaatiot.

    En ajattelekaan, että suhteet olisivat arvoneutraaleja tai tasavertaisia. Ajattelen sitä, että metsäsuhteita on hyvä yrittää tarkastella ja hahmottaa tutkijamaisen arvoneutraalisti – niin hyvin kuin pystymme irrottautumaan omista ”arvolaseistamme” 😊 – jotta voimme tuottaa selkeää ja tieteellisesti luotettavaa tietoa myös niihin liittyvistä valtasuhteista ja -merkityksistä. Tämä on mehevä tutkimuksen ala, kuten mainitsetkin. (Aiemmin viittaamaani metsänomistajuutta on myös tutkittu tästä näkökulmasta: https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0743016716306374)

    Nuo kohtuullisuuden, kunnioittamisen ja hyödyn käsitteet ovat myös mielenkiintoisia pohdittavia, ja kiteytyvät osin myös oikeuksiin. Mitä oikeuksilla tarkoitetaan? Kenellä tai millä voi olla oikeuksia? Mikä on esimerkiksi metsänomistajan oikeus verrattuna käyttäjän oikeuteen? Tai jonkun muun lajin ”oikeuteen” (lainausmerkit siksi että on laajan keskustelun paikka sekin, mitä oikeudet ovat ja ketkä tai mitkä voivat olla oikeussubjekteja tai oikeuden haltijoita). Mitä kohtuus merkitsee eri toimijoille? Entä kunnioittaminen? Voihan ajatella, että taloudellisesti metsiään hyödyntävä kokee toiminnallaan kunnioittavansa metsää. Tai hyödyntävänsä sitä kohtuullisesti. Voisiko keskustelu avartaa hänen näkökulmaansa vaikkapa maantieteellisistä kokonaisuuksista – ja hän olisikin kiinnostunut aloittamaan 10 % -liikkeen, jolla hän haastaisi metsänomistajanaapurinsa suojelemaan kymmenesosan metsästään…

    Tähän oikeusnäkökulmaan liittyy myös tuo ihastuttava ajatuksesi Kronoksen metsästä. Miten se suhteutuisi esimerkiksi jokamiehenoikeuksiin? Voisiko se taideteoksena asettua vapaan kulkemisen perinteen ulkopuolelle? Eikö siihen silti olisi suhde, vaikka siellä ei koskaan fyysisesti kävisi? Suhde rakentuisi tiedosta, että tällainen paikka on olemassa ja kaikista siihen liittyvistä mielikuvista.

    Parhaimmillaan – näin toivon vihreäsilmäisesti 😊 – vilkas, monimielinen keskustelu metsistä ja metsäsuhteista voisi olla huikea innovaatioalusta entistä parempaan, ekologisempaan, kestävämpään tulevaisuuteen, jossa tiivis, rikas ja monimuotoinen metsäsuhde syntyisi myös tuleville sukupolville. Jossa metsä olisi meille monin tavoin tärkeä ja arvokas, ja sen arvoja ja siihen liittyviä arvoja voitaisiin ajatella, vaalia ja toteuttaa monipuolisesti.

  6. Tuulikki Halla permalink
    16.3.2018 14:48

    Hei, nyt Suomalaisten metsäsuhteiden tila -selvityksen tulokset on julkaistu ja niihin voi tutustua esimerkiksi täällä: http://metsasuhteita.fi/wp-content/uploads/Suomalaisten_metsssuhteiden_tila_14.3.2018.pdf

    Tuloksista koottu tiedote voi olla hyvä orientaatio aineiston tutustumiseen: http://metsasuhteita.fi/wp-content/uploads/Suomalaisten_metsssuhteiden_tila_14.3.2018.pdf

    Antoisia lukuhetkiä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: