Skip to content

Katson maalaismaisemaa ja…

4.4.2016

Teksti ja kuvat: Kaisa Illukka

Valtatie 13 välillä Savitaipale-Mikkeli (72 km) on sukusijojeni vuoksi oikein tuttu. Tienvarsilla näkee hyvinkin somaa kulttuuri-, maalais- ja metsämaisemaa. Silmäänsä lepuuttaa mielellään tummissa havumetsissä ja avarilla järvenselillä, nostalgiahermoon iskevät kesäisin parilla pellolla laiduntavat lehmät. Kunnes viime syksyn ja talven aikana havahduin, että jokin pisti kovasti silmään, ja maisema oli ihan erilainen kuin ennen.

Pääsiäisenvietosta palatessani aloin ihan mielenkiinnosta laskea linja-auton ikkunasta näkemäni hakkuut. Istumapaikkani vuoksi siis tien itäpuoliset hakkuut (länsipuolella saattoi avautua vielä totaalisempi tuho!). Jossain kohtaa ryhdyin myös ottamaan kuvia, joten laskelmani sekosivat hetkeksi, mutta avohakkuiden kokonaissaldo oli kuitenkin yli 30. Tuollaisella tienpätkällä määrä tuntuu erityisen rajulta. Alle kymmenvuotiaita taimikoita oli saman verran, ja myös kovalla kädellä suoritettuja harvennushakkuita runsaasti. Hakkuualat olivat erikokoisia metsäpalstojen mukaan, silti tehokkaasti maiseman pirstovia.

20160329_161420

Katsoin siis maalaismaisemaa ja ymmärsin, kuinka onnekas olin ollut: nuo arviolta sotien jälkeen istutetut (tai vanhemmat) metsät olivat saaneet kasvaa tähänastisen elämäni ajan, ja minä olin saanut kasvaa kiinni niihin, tottua tähän maisemaan ja luonnonjärjestykseen. Luultavasti nämä metsät, ja puupellot, olivat kuitenkin koko ajan olleet sarake jonkun metsäomaisuuskansiossa, odottamassa ”hakkuukypsäksi” varttumistaan.

Omistajilla on juridinen oikeus hakata metsänsä, tiedän toki. Kun metsät ovat suhteellisen tasaikäisiä, äkillinen iso maisemanmuutos samanaikaisten hakkuiden vuoksi on siis todennäköinen. Alueelta kesämökkiä etsinyt tuttavaperhe kertoi, etteivät uskalla ostaa mökkiä minkään komean metsän luota, koska tietävät paikan arvon romahtavan mahdollisten hakkuiden myötä. Ja koko mökkeilyinnon.

Seuraavan kerran, kun minä näen noilla paikoilla metsän, siis varttuneita puita, olen 9-kymppinen vanhus. Sitä odotellessa voin alkaa kulkea tietä ottamassa itsestäni taimikkoselfieitä, kuten metsänhoitaja kirjassa Metsäviestintä.nyt suosittelee: ne kuulemma tekevät metsätalouden imagosta sosiaalisessa mediassa inhimillisemmän ja sympaattisemman. Bussimatkustajana en siis katso enää ikkunasta maisemia, vaan kännykästä taimikkoselfieitä, ja jo tuntuu paremmalta? Henkilöautoilija voi painaa kaasun pohjaan ja ajaa nopeasti pois.

20160329_162508

20160329_163150

20160329_163702

20160329_164053

20160329_164359

20160329_164628

Kuvanlaatu vauhdin mukainen.

Ps. Mikkeli-Kouvola-rautatien väliset avohakkuut (radan itäpuoli): ”vain” 13 kpl!

Advertisements
3 kommenttia leave one →
  1. Varpunen permalink
    4.4.2016 19:57

    Tällaiset tarinat laittavat itkemään – mutta on hyvä, että näitä kuitenkin kirjoitetaan ja julkaistaan. Ehkä maailma joskus muuttuu.

  2. Eeva Karttunen permalink
    13.5.2016 05:29

    Kauhistelun sijaan toivoisin Luonto-Liitolta neuvoja uuden metsälain suomaan mahdollisuuteen eri-ikäiskasvatuksesta. Niitä neuvoja lähdin etsimään liiton sivuilta. Viralliset metsänhoidon neuvontatahot suhtautuvat nihkeästi tähän luontoarvoja kunnioittavaan tapaan hoitaa talousmetsää ja po tavan edistäminen on tällä hetkellä nähdäkseni harvojen metsänomistajien oman kiinnostuksen varassa. Olen kiinnostunut hoitamaan omaa pientä metsätilaani lempeillä uudistamistavoilla, mutta monta kysymystä on mielessä. Niihin tarvitsen asiaan enemmän perehtyneiden neuvoja. En näe, että luonnon kunnioittaminen ja taloustavoitteeni metsän hoitamisessa ja uudistamisessa tarvitsevat olla keskenään ristiriidassa. Siispä – musta-valkoisen vastakkain asettelun sijaan neuvoja ja opastusta!
    Ystävällisin terveisin,
    Eeva Karttunen

    • kaisaillukka permalink*
      18.5.2016 18:06

      Hei ja kiitos kommentistasi!
      On hienoa ja kannustettavaa, että metsänomistajillakin on kiinnostusta lempeämpään metsänhoitoon päätehakkuiden asemesta.
      Oma kritiikkini pohjautui ensisijaisesti tavallisen (metsää omistamattoman ja siis ”metsävallattoman”) kansalaisen harmitukseen ja myös ihmettelyyn metsänhoidon aggressiivisuudesta, mitä tulee maiseman esteettisiin arvoihin. Ikäänkuin: kenellä on oikeus sanoa mitään maisemasta, joka on samaan aikaan yksityisesti omistettu ja julkisesti jaettu. Hankala tilanne, myös intressien yhteensovittaminen saattaa olla vaikeaa, jos vastakkain on hyvin erilaiset kauneusarvonäkemykset. Toisten mielestä nuori istutustaimikko on ihan yhtä kaunis kuin ikääntyvä, vankkapuustoinen ja monilajinen metsä. Metsänhoitoyhdistyksissäkin tuntuu olevan suurta vaihtelua osaamisessa ja myös asenteissa vaihtoehtoisiin ja ekologisempiin metsänhoitotapoihin liittyen.

      Mitä tulee jatkuvaan kasvatukseen ja muihin monimuotoisuutta ja -käyttöisyyttä tukeviin metsänhoitotapoihin, Suomen luonnonsuojeluliiton sivuilla on joitakin hyviä vinkkejä, esim. tuo Innofor Oy sekä Erkki Lähteen kirjat aiheeseen liittyen. Linkki sivulle tässä: http://www.sll.fi/mita-me-teemme/metsat/luonnonmukainen-metsanhoito.

      Kevätterveisin,
      Kaisa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: