Skip to content

Itäkairan lumiset maisemat lumoavat kaamosvaelluksella

20.11.2015

Teksti ja kuvat: Sonja Martikainen

Ajatus kaamosvaelluksesta oli kytenyt retkiporukassamme jo pari vuotta. Edellisten vuosien loskakelit olivat saaneet haaveilemaan kunnon pakkasista ja ajaneet meidät lopulta etsimään oikeaa talvea Itäkairasta.

Retkelle uskaltautui mukaan myös talviretkeilyn ensikertalaisia, joille viikon hiihtovaellus kuulosti sopivalta seikkailulta! Yöpyminen tapahtuisi lämpimissä autiotuvissa ja päivämatkat suunniteltaisiin kohtuullisiksi. Ryhmän kokeneempien osallistujien seurassa olo olisi turvallinen.

Ilta alkaa jo hämärtyä, kun joukkomme rinkkoineen ja ahkioineen nytkähtää liikkeelle Kemihaaran Loman pihasta. Kuutamo valaisee lumisen maiseman, avoimessa maastossa ei tarvitse vielä otsalamppua. Hiihdän joukkomme ensimmäisenä, kun yhtäkkiä metsän pimeydestä katsovat silmät. Ilves? Susi? Hahmo vilkaisee vielä kerran kohti ja jatkaa sitten matkaansa. En saa selvää pehmeään pakkaslumeen jääneistä jäljistä. Lumoutuneena jatkan matkaa kohti ensimmäistä autiotupaa, Naltiojokea.

 

Kultainen valo kaamoksen keskellä

Heräämme pilkkopimeässä valmistamaan aamupuuroa. Ensimmäisenä päivänä ei vielä muista, että retkikeittimen kahvaa ei kannattaisi pakkasessa käsitellä paljain käsin tai sormet tarttuvat kiinni kylmään metalliin.

Aamuhämärässä lähdemme liikkeelle, kaikki valoisa aika on hyödynnettävä. Olemme varautuneet kaamokseen ylimääräisillä otsalampuilla ja varaparistoilla, mutta perillä meitä odottaa yllätys. Aamun sininen hämärä vaihtuu vähitellen päiväksi, jonka valoa kimmeltävä lumipeite heijastaa. Kaamoksen valoisuus yllättää meidät kaikki.

Yli-Vieriaavan avoimessa suomaisemassa ihailemme metsän ylle muodostuvia helmiäispilviä. Suon läpi kiemurtaa valkoisen lumipeitteen saanut joki, jonka rannoilla kaartuvat kuuran kuorruttamat koivut. Kauempana siintävät Korvatunturin terävät huiput, niillekin on vielä joskus kiivettävä.

Seuraavien päivien aikana hiihtelemme hiljaisissa metsissä, joiden puista lumi on tehnyt kaariportteja, eläinhahmoja ja maahisia. Autiotuvilla ajan täyttävät monet askareet: on hakattava puita, lämmitettävä tupaa, ja jäätyneen vesipaikan takia sulatettava lunta.

Lämpötila nousee plussan puolelle juuri sinä päivänä, kun edessä on pisin päivämatka. Painavaksi muuttunut lumi tumpsahtelee alas tykkypuiden latvoista. Taipuneiden runkojen alitse hiihtäessään on varottava saamasta lumikuormaa niskaansa. Suksen päällä on joka askeleella useiden kilojen lisäpaino, eteneminen on sulavan sivakoinnin sijasta vain hidasta kävelyä.

Neljän tunnin taivaltamisen jälkeen joudumme nöyrinä kääntymään takaisin omille jäljillemme ja palaamaan muutaman kilometrin päässä odottavalle tuvalle. Reittisuunnitelma muuttuu. Tästä eteenpäin palaamme kohti lähtöpistettämme tuttu autiotupa kerrallaan.

Onneksemme lauha sää jää vain yhden päivän mittaiseksi ja pääsemme nauttimaan kunnon talvesta. Vuoden vaihdetta vietämme Mantoselän autiotuvalla. Reissun ensimmäiset revontulet saavat joukkomme kuvaajiin vipinää!

 

Loppuhuipennus kuin tilauksesta

Aurinko maalaa taivaalle vaaleanpunaisen ja violetin sävyjä, kun suljemme Naltiojoen autiotuvan oven takanamme. Reissusta on jäljellä seitsemän kilometrin paluuhiihto Kemihaaraan. Kiristynyt pakkanen pakottaa suojaamaan kasvoja villahuivilla, hengitys tiivistyy huurteeksi neuloksen pintaan.

Kynttiläkuuset ojentelevat kapeita latvojaan kohti punertavaa taivasta. Sauvojen pyöreät jäljet reunustavat jonossa suksien ja ahkioiden painamaa uraa. Seuraava lumisade peittäisi merkit käynnistämme tunturien maassa. Matka taittuu nopeasti, kun tiedossa on sauna ja paikka valmiissa pöydässä.


Muutamia tunteja myöhemmin istumme pöydän ääressä kylläisinä päivällisestä, kun majapaikkamme isäntä heittää kuin ohimennen tiedon ulkona loimuavista revontulista. Juoksujalkaa haemme kameravarusteemme, vihreän nauhan tanssiessa kirkkaana pihapiirin yllä.

Juuri kun astumme Kemihaaran sillalle, syttyy suoraan yläpuolellemme monivärinen revontulikorona! Vihreän, valkoisen ja violetin sävyissä leiskuva taivas on hienoin kuviteltavissa oleva päätös ensimmäiselle kaamosvaellukselle.

 

Houkuttaako talviretkeily? LUP eli Luonto-Liiton Uudenmaan piiri järjestää 27.12.2015-3.1.2016 Sydäntalven hiihtoretken Kuusamon Närängänvaaralle. Tykkykuusikoiden peittämät vaarametsät, kaamoshankien kimallus ja vanhan erämaatilan tunnelma tarjoavat ainutlaatuiset puitteet talvisesta luonnosta nauttimiseen. Noin 15-29-vuotiaille suunnatulla retkellä on vielä tilaa omin kyydein saapuville. Tiedustelut: martikainen.sonja(ät)gmail.com

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: