Helmikuun metsä: Takapihametsä Seinäjoen Kivistössä

Teksti: Emilia Pippola

Minä (keskellä) leikkimässä metsässä naapurin Annan ja Jaakon kanssa vuoden 1990 paikkeilla. Kuva: Lauri Pippola.

Metsä, jossa olen viettänyt ehkä eniten aikaa, sijaitsee lapsuudenkotini takapihalla Seinäjoen Kivistön omakotitalolähiössä. Se on kapea kaitale lähitalojen ja teiden välissä.

Lapsena en miettinyt metsää sen tarkemmin, mutta merkityksellinen se oli. Monet parhaimmista ulkoleikeistä sijoittuivat juuri metsään. Se oli näyttämönä muun muassa Tarzan-aiheisissa leikeissä, ja sieltä löytyi hyviä piilopaikkoja purkkikseen. Metsän läpi oli myös kiva oikaista, kun halusi käydä lähikaupassa tai leikkipuistossa. Ja sieltä poimittiin lähes poikkeuksetta marjat satokauden ensimmäiseen mustikkapiirakkaan!

Nykyään katson metsää eri silmin. Harmittelen, kun sitä niin ahkerasti harvennetaan, mutta lahopuita ei jätetä. Sen läpi kulkee myös turhan paljon polkuja, ja ”valtaväylä” on laajentunut viime vuosina lähes tien levyiseksi.

Puutteistaan huolimatta metsä on vieläkin tärkeä. Sinne on mukava tuijotella keittiön ikkunasta. Katsoa lumihiutaleiden putoilevan tai oravan kiipeilevän. Monesti olen ikkunasta asti nähnyt muurahaiskeossa kevään ensimmäiset muurahaiset. Ja metsän kautta oikaisen mielelläni nykyäänkin, vaikka tiedän osaltani leventävän polkuja.

Metsä on nykyisin minulle myös muistutus siitä, miten tärkeitä pienet – ja jopa varsin yksitoikkoiset – metsät voivat olla. Lapsille ne ovat lyömättömiä leikkipaikkoja, ja aikuisille ne tarjoavat ainakin levollisuutta asuinympäristöön. Voi kunpa mahdollisimman monella olisi kotinsa lähellä ”oma” metsä!

Levein metsän läpi kulkevista poluista marraskuussa 2012. Kuva: Emilia Pippola.

Kirjoitus on osa Kuukauden metsä -juttusarjaa, jossa ihmiset esittelevät itselleen merkityksellisiä metsiä. Jos haluaisit esitellä metsäblogissa metsän, joka on tavalla tai toisella sinulle tärkeä, lue tarkemmat ohjeet täältä.