Skip to content

Tammikuun metsä – Järventausta Eurajoen Irjanteella

4.1.2012

Teksti ja kuvat: Ilona Hankonen

Ostin keväällä metsäpalstan. Olin jo pitkään etsinyt metsäpalstaa lähiseudulta. Motiivini

Avainbiotoopiksi määritetty rehevä korpipainanne, jossa on riistan juomapaikka.

hankintaan olivat moninaiset. Ensinnäkin minulle oli kertynyt hieman säästöjä, jotka halusin sijoittaa turvallisesti. Toiseksi taloudessamme käytetään noin 20 mottia polttopuuta vuodessa ja se ei rankanakaan ostettuna ole aivan halpaa.  Haluan myös tietää, mistä polttopuuni tulee. Kolmanneksi, etsin palstaa, jota voisin hoitaa ja käyttää luontoarvoja vaalien ja kehittäen. Neljänneksi, taloudessamme retkeillään, marjastetaan,
sienestetään ja metsästetään. Onhan sitä komeaa harrastaa omassa metsässä.

Ensitöikseni tein hirveä ja valkohäntäpeuraa koskevan metsästysvuokrasopimuksen paikallisen hirviporukan kanssa. Ilokseni juuri huomasin, että mailleni oli nauhoitettu passipaikkoja. Ehkä joskus kaato osuu palstalleni ja saan metsästäni polttopuiden lisäksi myös kassillisen herkullisia keittoaineksia. Meillä metsästetään vain pienriistaa ja sitäkin jousella, joten saalis ei pakastinta täytä. Mieheni on toki innoissaan hankinnastani ja ensi viikonloppuna viemme palstalle metsäkauriin ruokinta-automaatin. Metsäkanalinnut saavat olla rauhassa, niitä ei Satakunnassa ole syötäväksi asti. Ilo oli suuri, kun näin kaksi nuorta metsopoikaa palstallani viimeksi käydessäni.

Aarnimetsiä etsivän luontoharrastajan näkökulmasta palstani ei ole kehuttava. Itse tykästyin eniten sen rehevyyteen: lähes koko palsta on lehtoa, loput lehtomaista kangasta tai rehevää korpea. Maaperä on diabaasia, joka aiheuttaa poikkeuksellisen rehevyyden.

Tehometsätalouden jälki on ikävää, ajatteli asiaa sitten luonnon tai järkevän metsätalouden kannalta. Paikalla on kuulemma ollut todella vanhaa, hienoa kuusimetsää, mutta loputkin siitä avohakattiin noin 10 vuotta sitten, lehdon maaperä aurattiin ja istutettiin männylle. Siellä täällä näkyy vielä jättiläiskuusien kantoja. Ne nostavat joskus palan kurkkuun. Osa metsästäni on uudistettu jo aiemmin. Märässä korvessa kasvaa 50-vuotias kuusikko, lehtorinteessä nelikymppinen oksakas räkämännikkö.

Räkämännikön alareunasta, vanhalta ajouralta löysin pari pientä metsälehmusta. Kuusama, näsiä, lehtopähkämö, metsävirna ja vuokot kukkivat metsässäni. Mietin, miltä metsä on mahtanut näyttää ennen minun syntymääni, kun se on hakattu. Onkohan lehmuksia ollut paljonkin? Metsälehmus on näin lännessä jo harvinaisuus.

Kukkiva näsiä, jota on palstalla todella paljon.

Räkämännikkö on niin harvaa, että puiden välissä pääsee ajamaan vanhalla massikallamme. Haluaisin kaataa kasvatettavaa puustoa polttopuuksi ja antaa tilaa alta luontaisesti puskevalle kuusen, haavan ja koivun taimikolle. Mielestäni kodin ja pihasaunan lämmittäminen ja ruoan valmistus ovat männyn arvolle paremmin sopivia käyttötarkoituksia kuin vessapaperi ja mainokset.

Tukkipuuta männyistäni ei tulisi kuitenkaan, koska ne kasvavat männylle vääränlaisella kasvupaikalla, hirvien kurittamina ja liian harvassa. Tämä suunnitelmani on kuitenkin lainvastainen, enkä ole varma, uskallanko toteuttaa sitä. Männikkö on harvennettu jo lakirajalle ja jos vielä poistan kelvotonta istutusmäntyä ja palstalle osuu tarkastus, voi käydä niin, että minut velvoitetaan avohakkaamaan, auraamaan ja istuttamaan lehtoni. Järkevä tapa hoitaa omaa omaisuutta ei ole sallittu, vaikka kuulemma elämme vapaassa markkinataloudessa.

Männyntaimikon taimet ovat kieroon kasvaneita, hirvien ja männynversoruosteen kurittamia puskia, jotka männylle liian lihavassa maaperässä ja harvaksi jääneessä taimikossa kasvavat enemmän paksuja valo-oksia kuin pituutta. Männyntaimikon keskellä törröttää lehtokorpipainanteen muistona komea tervaleppä.

Kymmenisen vuotta sitten hakattua lehtometsää / korpea, joka on istutettu männylle. Jättöpuina mäntyjen joukossa tervaleppää.

Paikoin uudistaminen on täysin epäonnistunut. Taimikossa on avoimia heinää kasvavia alueita. Vaikka näitä ei enää tarvitse paikata, ajattelin tehdä uhkarohkean kokeilun. Hirvien valtavasta määrästä huolimatta istutan aukkopaikkoihin pienen määrän hybridihaavan taimia, jotka kokeilen suojata nestesaippuaan kastetuilla kangassoiroilla. Vierasperäinen puulaji on tietysti hieman epäortodoksinen valinta, mutta toisaalta hybridihaapa kurottaa nopeasti hirvien ulottumattomiin. Haavasta saan tulevaa polttopuuta ja osan voin jättää aikanaan kolopesijöiden askarreltaviksi. Ja onhan toki niinkin, että näinä ilmastonmuutoksen aikoina on hiilensidonta hyveellinen harrastus. Metsäni geneettinen laatuhan on tuhottu ja ties mitä alkuperää olevilla istutusmännyillä.

Rehevää korpea ei onneksi ole kunnostusojitettu. Vanhat lapio-ojat halkovat rahkasammalikkoa. Ajouralta löydän mesimarjaa. Rehevimmän lehtokorven ojan penkalla kasvavat virmajuuret, hiirenportaat ja korpi-imarteet. Toisaalla on avovesilämpäre, jonka ympärillä maasto on heinäkorpea. Järeiden hieskoivujen reunustama lämpäre on riistan juomapaikka. Asetan paikalle videokuvaa ottavan riistakameran. Eläimiä käy juomassa jatkuvasti. Kesähelteillä pari viimevuotista hirvivasikkaa pulahtaa lammikkoon ja hyppelee riemuissaan rahkasammalikossa vilvoittavan kylvyn jälkeen.

Tämä kuvio on minun oma luonnonsuojelualueeni. Metsäkeskuksen vuonna 2005 tekemässä metsäsuunnitelmassa kuvio on määritelty ”soistuvaksi kangasmetsäksi”, vaikka turvetta on 40 cm ja kasvillisuus rehevälle korvelle tyypillistä viitakastikkaa ja kurjenjalkaa.

Tälle ihanalle paikalle suositellaan suunnitelmassa avohakkuuta ja ojitusmätästystä, jotka olisi suunnitelman mukaan pitänyt toteuttaa jo ennen viime vuotta. Kanssani paikalla käynyt metsäammattilainen määritti kuvion kuitenkin avainbiotoopiksi, jota ei saa hakata. Näin erilaisia voivat eri metsäammattilaisten suositukset ja laintulkinnat olla! Onneksi edellinen omistaja on käyttänyt järkeään. Puolen hehtaarin kuviolta olisi saatu muutama koivutukki ja kasa energiapuuta. Yhteiskunnan avokätisellä KEMERA-tuella toki tämänkin avainbiotoopin tuhoaminen olisi saatu taloudellisesti kannattavaksi.

Kauempana korpi on yksitotista talouskuusikkoa. Se on uudistettu aikoinaan alikasvoksesta ja kasvaa tiheänä ja veden vaivaamana huonosti. Jos teen siihen joskus avohakkuun, on se pakko ojittaa, jotta uudistaminen olisi mahdollista. Olen päättänyt kokeilla vaihtoehtoista strategiaa: harvennan kuusikkoa alaharsintana polttopuuksi vähin erin ja istutan syntyviin pieniin aukkoihin ja ojien varsille tervaleppää. Ehkäpä korpi joskus kehittyy näin hoidettuna kohti alkuperäistä tilaansa, rehevää tervaleppäkorpea.

Yhtä asiaa ihmettelen. Pidän itseäni melko tavallisena metsänomistajana. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion selvityksen mukaan suurin osa metsänomistajista haluaa painottaa metsissään monikäyttöä: puuntuotantoa, virkistystä, riistaa, luontoarvoja, marjoja, sieniä, kauneutta; kaikkea tätä sekaisin.

Miksi siis metsälaki näkee metsät lähtökohtaisesti teollisuuden puuntuotantoon tarkoitettuina? Miksi en saa omasta metsästäni hakata vain kuiduksi kelpaavaa mäntyä polttopuuksi miten haluan? Miksi en saa kasvattaa lehdossa vaikka raitaa, jos haluan? Miksi minun on maksettava metsänhoitomaksua palveluista, joita en tarvitse ja jotka ovat tavoitteitteni kanssa jopa ristiriidassa? Eikö metsäni olekaan minun?

Kirjoitus on osa Kuukauden metsä -juttusarjaa, jossa ihmiset esittelevät itselleen merkityksellisiä metsiä. Jos haluaisit esitellä metsäblogissa metsän, joka on tavalla tai toisella sinulle tärkeä, lue tarkemmat ohjeet täältä.

Advertisements
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: