Skip to content

Mitä metsä merkitsee minulle?

20.12.2010

teksti Riku Rinnekangas

Luin eilen yhdeltä istumalta kouvolalaisen luontokuvaaja Mika Honkalinnan kirjan ”Metsäpäiviä”. Kirja liikutti minua syvästi. Kyyneliä olisi tullut paljon enemmänkin, ellen olisi jossain vaiheessa pistänyt niille stopin.

Mika kertoo kirjassaan olostaan metsissä ja soilla vuosikymmenten varrella. Pääosassa ei ole silti kymenlaaksolainen metsä tai suo, ei edes metsäluonto yleensä. Ei myöskään Mika itse, vaan… niin mikä? Luonto mielentilana? Ihmisen olemassaolo?

Jostain tuollaisesta Mika kertoo kuvissa ja tekstissä, niiden lomassa ja takana. Kuinka ihminen on osa kaikkeutta, vailla alkua ja loppua.

Luonto ja ihminen ovat perimmiltään arvoituksia, eikä tällä väitteellä tarvitse sen kummemmin repostella. Asiantilan voi vain epäsuorasti päätellä kuten Mika, täynnä syksyn kaihoa ja surua, mutta myös syvää onnea, talven seesteistä rauhaa.

Ihminen elää elämäänsä, valuu kuin sadepisara vuorenrinteeltä, etsien oman reittinsä matkalla takaisin alkuun, äärettömän mereen…

Eikä tuossa ole lopulta mitään kummallista. Nykyinen tiede tavoittaa ilmiön jopa suhteellisen tarkasti. Kuinka yksilö kadottaa minätietoisuutensa ja sulautuu johonkin suurempaan, yliaikaiseen…

Jotain tällaista Mikankin tekstistä löytää. Kuten myös toisesta kymenlaaksolaisesta ajattelijasta, Tapio Kaitaharjusta.

Auttaisiko Honkalinnan ja Kaitaharjun luokittelu ”luontomystikoiksi”? Vai veisikö se oivalluksen vain loitommalle, kiinnittämällä sen muutamien omaisuudeksi?

Entä löytääkö viisauden luonnosta an sich? Epäilen, että Mikakin on höystänyt minän liudentumisen kokemustaan kirjojen äärellä. Ainakin olen häneltä omin korvin kuullut, kuinka hän tietää ja tuntee Yrjö Kallisensa.

Luonto ei anna vastauksia, mutta rohkaisee kysymään. Siinä kai se mitä tekemistä luonnolla ja elämän perusasioilla on keskenään. On helppo kysyä, koska metsä ei kerro vastauksia.

Toki mielemme tarjoilee, yhdistelee, lainaa, muokkaa ja kehittää vaikka mitä hyviä selityksiä, joita luonnolle, ihmiselle ja elämälle on läpi aikojen annettu. Mutta mitä niillä lopulta tarkoitetaan?

Koemme sisällämme jatkuvasti erilaisia jäsentymättömiä tuntemuksia, jotka peitämme kaikella sillä minkä kulttuuri meille tarjoaa. Mutta luonnossa tätä turvaverkkoa ole. Silloin paljastuu kuinka harhaista käsitteenvarainen elomme on.

Entä otsikon kysymys… En osaa vastata siihen! Asia nousi vastikään esille Kaarinassa metsiensuojelijoiden tapaamisessa. Jo silloin tiesin, että vastaukseni ei ole se, minkä olisin voinut antaa.

Mikan kirjaa lukiessa se alkoi kenties hahmottua.

Tämä ei tarkoita että vastaus olisi jokin juhlallinen, suuri mysteeri. Epämääräisyys johtuu paremminkin vastauksen luonteesta. Kyse on matkasta, jatkumosta, prosessista, joka hahmottuu pala palalta. Itse on sen sisällä, itse on osa sitä ja kaikki mitä tekee lukeutuu siihen. Asia tunnetaan myös nimellä ’elämä’.

Metsä on vain osa elämääni. Siksi en voi löytää sieltä vastauksia kaikkeen, vaikka elämän peruskysymykset tulevatkin metsässä helposti eteen. Kenties tästä kumpuaa oletus luonnosta jotenkin erityislaatuisena viisauden lähteenä.

On kuitenkin oltava tarkkana mitkä ajatukset ovat omia, mitkä lainattuja. Kuten Mika kirjassaan toteaa ettei ole koskaan ymmärtänyt pohdintaa elämän tarkoituksesta. Kaikessa banaaliudessaan elämän tarkoituksen kysyminen on malliesimerkki sivistyksen aikaansaamasta harhasta.

Ehkä kysymys metsän merkityksestä kuuluu samaan sarjaan.

Kirjoittaja toimii Kymenlaaksossa metsien- ja soidensuojelun parissa.

Advertisements
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: