Arvokas itsenään

Teksti Sofia Virtanen

Tasaisin väliajoin jotkut lehtien kolumnistit ja nimettömät nettikirjoittelijat suoltavat ilmoille ajatuksia, että yhteiskunnassamme on menty luonnon ja ympäristön suojelussa liian pitkälle ja unohdettu ihmisen hyvinvointi: köyhät, sairaat, vanhukset ja niin edelleen. ”Kaiken maailman önniäisiä kyllä suojellaan, kun ihmiset kituvat” -argumentointi on yllättävän yleistä – ainakin ympäristömme todelliseen tilaan nähden.

Näin ajattelevat kenties harvoin ovat täysin pahantahtoisia alkuperäisluontoa kohtaan. Useimmat lienevät hämääntyneet luulemaan, että lähes jokaisen poliitikon, yritysjohtajan ja tv-kasvon vakuuttelu ympäristön ja luonnon suojelun suuresta merkityksestä hänelle henkilökohtaisesti tarkoittaisi, että ympäröivällä luonnolla tosiasiassa menee hyvin. Jos tätä logiikkaa soveltaa retoriikkaan ”ihmishyvinvoinnista”, ei köyhiä ja sairaita ole kai olemassakaan ja vanhuksetkin kupsahtavat keskimäärin 110-vuotiaina saappaat jalassa, jos silloinkaan. Niin paljon myös ihmisten, kaikenlaisten väestöryhmien, oikeuksia ja hyvinvointia puolustetaan julkisessa keskustelussa. Kun ihmisten hyvinvointia puolustetaan itseisarvona, kysyy moni (”luonnonsuojelumyönteinen”kin henkilö): mitä hyötyä meille on siitä, jos puhdistamme Itämeren, pelastamme tuonkin kääpälajin sukupuutolta, säilytämme osan soista luonnontilaisina?

Monissa tapauksissa, ehkä jopa useimmissa, taloudelliset, virkistykselliset yms. ihmisen edun mukaiset perustelut suojelulle voi löytää, kun katsoo riittävän pitkälle tulevaisuuteen. Silti kaiken argumentaatiohutun keskellä moni luonnonsuojelija varmaan mieluusti vastaisi hyötytiedusteluun joskus: ”Ei mitään, senkin pölvästi.” Sinulle, joka et ymmärrä juuri tämän kovakuoriaisyksilön tai käävän itiöemän kauneutta, tajua mitään näiden kauriiden sosiaalisen käytöksen ainutlaatuisuudesta tai  ihaile upeana harvinaisuutena kukan erikoista värimuunnosta, etkä halua jälkeläistesikään tulevissa sukupolvissa sitä käsittävän, tästä ei todellakaan ole mitään HYÖTYÄ. Onnea valitsemallasi tiellä kohti ihmisen mahdollisimman täydellisesti hallitsemaa, ”järjestyksessä” olevaa maailmaa, jossa pari rikkaruohoa nurmikon reunassa saa aikaan välittömän tuhovimman ja suurimmat arkipäivän elämykset koet siitä, mitä joku lajitoverisi televisiossa tai internetissä teki tai mitä typerää vaihteeksi sanoi. Säilyttämisestä ei ole sinulle mitään hyötyä, näiden eliöiden ja asioiden olemassaolo maailmassa vain on itsessään arvokasta.

Luonnonsuojelija haluaa yleensä kuitenkin pysyä väleissä eri tavoin ajattelevien kanssa; muuten mahdollisuudet tehdä oma vähäinenkin osa luonnon puolesta voisivat mennä. Diplomaattisuhteet ”änkyrämaailmaan” olisi katkaistu. Hän myös haluaisi edistää ”kaikkea hyvää”: luonnon säilymisen lisäksi uusiutuvaa energiaa ja ihmisten hyvinvointia. Itsekin toivon, että saisimme yhteiskunnan kehityksen käännettyä parempaan muissakin kuin luonnonsuojeluasioissa. Jo nyt on kuitenkin näköpiirissä mahdollisia konflikteja perinteisen luonnonsuojelun ja ympäristönsuojelun (ei enää edes ”änkyrämaailman”) välillä: fossiilisten polttoaineiden korvaaminen biomassaenergialla on tiettyyn rajaan asti hyvä asia, mutta emme herranen aika voi uhrata kaikkea asutukselta liikenevää pinta-alaa energiapuun ja -heinäkasvien viljelyyn.

Kulutuksen vähentäminen ja energiankäytön tehostaminen ei ole tärkeää vain ilmastonmuutoksen estämiseksi ja siksi, että tiettyjä resursseja on pian enää huomattavan niukasti saatavilla. Se on välttämätöntä myös alkuperäisluonnon saarekkeiden säilymiselle. Tämä vihreän liikkeen muinainen lähtökohta pitäisi kaikkien nykyisten ”ympäristömyönteisten” ihmisten muistaa. Mielellään myös arvostaa luontoa itsessään.

Nauttikaamme syksyisestä luonnosta! Vuoden kaunein hetki – juuri ennen lehtien putoamista.

Kirjoittaja on helsinkiläinen opiskelija, joka rakastaa luontoa (paitsi hirvikärpäsiä).