Skip to content

Clip Kino: Forest 2.0

23.8.2010

Teksti Emilia Pippola

Pispalan nykytaiteen keskus Hirvitalo järjesti heinäkuun lopussa Helsingin Ptarmiganissa elokuva- ja keskusteluillan. Tapahtuma oli osa Clip Kino -sarjaa, jonka elokuvailloissa tutustutaan verkossa leviäviin videopätkiin ja dokumentteihin eri teemoihin liittyen. Ptarmiganin illan teemana oli nykyajan metsäkuvasto.

Lukemattomien muiden videoiden tavoin myös metsäaiheiset videot voivat levitä laajalle verkossa. YouTubesta löytyy videoita laidasta laitaan. Järjestöt, etunenässä Greenpeace, ovat tehneet kampanjavideoita nettiin, mutta myös amatöörit väsäävät animaatioita ja kuvaavat videopätkiä. Suorastaan oman lajityyppinsä muodostavat metsäkonekuskien dokumentit työpäivistään, joista eräs esimerkki on Aamuvuoro.

YouTube ei ole ainoa kanava videoiden levittämiseen. Esimerkiksi paikalliset verkossa toimivat uutiskanavat, kuten pääkaupunkiseudulla toimiva M2H2, vaikuttavat kiinnostavilta toimijoilta, joiden tunnettuuden ja merkittävyyden soisi kasvavan. Hieno näyte on kaupunkimetsäliikkeen ja M2H2-kanavan yhdessä tuottama dokumentti Helsingin Vuosaaren Mustavuoresta.

Kuuluin itse raatiin, joka valitsi parhaimman metsäaktivismivideon illan aikana nähtyjen joukosta. Parhaaksi valkkautui oivaltava ja yksinkertainen animaatio Nothing can replace the forest. Illan kiinnostavinta antia oli kuitenkin keskustelu, johon yleisö osallistui aktiivisesti. Kritiikkiä saivat etenkin ne videot, jotka eivät antaneet mitään vinkkejä, kuinka kukin voisi osallistua ja vaikuttaa – muutenkin kuin rahaa lahjoittamalla.

Tapahtumassa ei ehditty katsoa kuin murunen verkon sisältämästä metsävideomateriaalista, ja pitemmät videot jätettiin suosiolla katsomatta. Raatilaiset perehtyivät ennakkoon myös pitempiin dokumentteihin. Näistä vaikutuksen teki muun muassa tarinallisesti ja visuaalisesti toimiva Raha kasvaa puussa, joka kertoo metsäyhtiöiden perustamien selluplantaasien vaikutuksista Uruguayssa. Muutkin pitemmät dokumentit ovat ehdottomasti katsomisen arvoisia.

Tapahtuman jäljiltä takaraivoon jäi kytemään ajatus videoiden hyödyntämisestä metsiensuojelutyössä, ja niin niiden kuin muunkin toiminnan kautta pitäisi aiempaa paremmin välittyä viesti, kuinka meistä jokainen voi toiminnallaan vaikuttaa metsiensuojelutilanteen kohenemiseen.

Joitain linkkejä niihin videopätkiin ja dokumentteihin, joita ei tekstissä mainittu:

The 2009 Blueberry Fiasco in Sweden

Viimeinen joiku Saamenmaan metsissä

Etelä-Suomen metsäluonto on vaarassa

Taking Action for the Boreal Forest

Have a break?

Treeless Squirrel says, ”Plant trees, please.”

Linkit kaikkiin tapahtuman videoihin päivittyvät jossain vaiheessa Clip Kinon sivuille.

Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: