Skip to content

Mikä korvaa korvaamattoman?

21.5.2010

Teksti Milka Kalmanlehto

Vanhan kotini takametsässä Loviisan Isnäsissä oli mielenkiintoinen kohta. Siinä kohtasi kolmen eri metsänomistajan metsät, Tornatorin ja kahden yksityisen. Kääntymällä oman akselinsa ympärillä saattoi yhdellä vilkaisulla erottaa räikeän selvästi metsänhoidolliset eroavuudet: Tornatorin metsä oli juuri harvennettu, maa myllätty ja vaikeakulkuinen risujätteineen. Toinen yksityisistä metsistä oli kuin olemassaolosta unohdettu ja kasvoi läpipääsemättömän tiheää vesakkoa, mutta kolmas kutsui kulkemaan: kuusenrungot kohosivat korkeuksiin ja pohja kumpuili vihreän ja pehmeän sammalen peitossa, kuin suppilovahveroiden satumaa.

 

Tätä metsää oli vuosikaudet hoidettu rakkaudella. Moottorisaha, traktori ja risusavottaa talkoovoimin. Talvella 2009 omistajat eivät jaksaneet ryhtyä harvennustyöhön, vaan päättivät antaa sen toimeksiantona paikalliselle metsänhoitoyhdistykselle.
Metsänomistaja ja metsänhoitoyhdistyksen edustaja kulkivat yhdessä metsässä käyden läpi työnantoa. Sovittiin, että kaadetaan varovasti sieltä täältä ja haapaa saa jäädä pystyyn runsaasti. Jalopuita ei kaadettaisi ollenkaan, mutta ei niitä tarvinnut merkitäkään, kun kyllä kuulemma metsuriammattilainen ne tunnistaa.
Suullisen keskustelun ja sopimuksen jälkeen tehtiin virallinen sopimus, johon merkittiin mm. käsiteltävät lohkot. Ja vielä viimeinen tarkennus oli, että harvennusta ei sovi aloittaa omistajan Kolumbian matkan aikana, vaan omistaja haluaa olla paikalla seuraamassa työn etenemistä.
Alkutalvi oli leuto ja metsätöitä haittasi maan pehmeys. Sattuikin niin, että pakkaset alkoivat juuri Kolumbian matkan aikana ja sillä verukkeella myös hakkuut. Yhteydenotto metsänomistajaan kuitenkin unohtui tai työt aloitettiin vaikka yhteyttä ei saatu.
Kolumbiasta kotiin palaavia odotti valtava järkytys. Metsä oli pistetty huolella matalaksi. Hakkuita oli tehty myös lohkoilla, joista ei ollut alunperin sovittu. Haavat ja jalopuut olivat kaikki nekin menneet ja muutama metri vielä, niin olisi mennyt myös lähde. Yksinäinen laiha koivu seisoi ainoana todistajana keskellä hävitystä.
Kuinka tässä näin kävi? Vastaukset reviirille esitettyihin kysymyksiin olivat tylyjä. Sitä että olisi tapahtunut virhe, ei myönnetty. Ironista on, että Metsänhoitoyhdistyksen tarkoitus on olla metsänomistajalle neuvoa antava taho. Surun murtama metsänomistaja soimasi välillä itseään kun oli niin luottanut ihmisiin ja mietti missä kohtaa oli ymmärtänyt väärin, mutta jaksoi kuitenkin tarttua taistoon, joka ei ollut mitenkään helppo. Laki tuntuu puoltavan Metsähoitoyhdistyksiä sokeasti kuin koira. Seurasi vuoden epätoivoiselta vaikuttava kädenvääntö ja useita tiukkasanaisia keskusteluyrityksiä vailla vastakaikua. Sopuun pyrkimisen sijaan metsäjänomistajan niskaan syljettiin suorastaan tylyjä solvauksia.
Lopulta kaikki päättyi toiminnanjohtajan yllättäävään eläkkeelle siirtymiseen, juuri ennen metsänomistajan ja hänen asianajajansa asettamaa takarajaa, jonka jälkeen tapahtuma olisi viety oikeuteen. Uusi toiminnanjohtaja sopi mitä pikimmiten 13,500€ korvauksista ja kahdestasadasta istutetusta taimesta. Omistaja tyytyi tähän, vaikka mikään ei ikinä korvaakaan menetettyä metsää ihmisille, joille sen merkitys on syvällä sydämmessä ja paljon paljon enemmän kuin vain taloudellinen tulonlähde. Mielenvirkistysretkille he ovat joutuneet etsimään uudet reitit ja kipeää muistoa välttääkseen yrittävät olla katsomatta hävitetyn metsän suuntaan.
Kirjoittaja on äitiyslomaileva opiskelija, yrittäjä ja aktivisti.
Mainokset
No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: