Skip to content

Päivän laji: aarninappu

31.10.2014
Teksti ja kuva: Olli Manninen 
Aarninappu (Pseudographis pinicola) on vanhojen, hitaasti kasvaneiden kuusten kuorella elävä kotelosieni. Isäntäpuut ovat usein kitukasvuisia eivätkä kovin järeitä. Otollisimmat paikat lajille ovat soiden laitamien kitukuusikot, korvet ja muut pienilmastoltaan kosteat vanhoja, mielellään hieman vinoon kasvavia kuusia sisältävät metsät ja suot. Aarninappu on uhanalaisuusarvioinnissa luokiteltu vaarantuneeksi (VU).
Aarninapun otollisimpia kasvupaikkoja ovat soiden laitamien kitukuusikot, korvet ja muut pienilmastoltaan kosteat vanhoja, mielellään hieman vinoon kasvavia kuusia sisältävät metsät ja suot. Kuva: Olli Manninen

Aarninappu on helpointa tunnistaa kosteana vaikkapa sateen jälkeen. Silloin keskustan keltaoranssi väri tulee esiin ja kotelomaljat voivat turvota lähes pyöreiksi. Kuivana ne käpristyvät laidoiltaan kokoon muistuttaen pikkuriikkistä kahvipapua. Kuva: Olli Manninen

Tämä vain 1-2mm leveitä kotelomaljoja tekevä laji olisi vaikea löytää, ellei sillä olisi niin selkeät vaatimukset kasvupaikalleen. Otollisten paikkojen kuusten kuorta tutkien sen voi kyllä löytää paljainkin silmin. Helpointa laji on tunnistaa kosteana vaikkapa sateen jälkeen. Silloin keskustan keltaoranssi väri tulee esiin ja kotelomaljat voivat turvota lähes pyöreiksi. Kuivana ne käpristyvät laidoiltaan kokoon muistuttaen pikkuriikkistä kahvipapua.

Aarninapun otollisimpia kasvupaikkoja ovat soiden laitamien kitukuusikot, korvet ja muut pienilmastoltaan kosteat vanhoja, mielellään hieman vinoon kasvavia kuusia sisältävät metsät ja suot. Kuva: Olli Manninen

Aarninapun otollisimpia kasvupaikkoja ovat soiden laitamien kitukuusikot, korvet ja muut pienilmastoltaan kosteat vanhoja, mielellään hieman vinoon kasvavia kuusia sisältävät metsät ja suot. Kuva: Olli Manninen

Levinneisyydeltään laji on pohjoinen: Lapin ojittamattomien soiden laiteiden kuusilta sitä löytyy melko usein. Kenties eteläisin löytö Suomesta on Vesijaon alueelta, suojelemattomasta korvesta Luonto-Liiton inventoijien löytämä esiintymä. Laji oli vielä muutama vuosi sitten Suomessa hyvin huonosti tunnettu. Luonto-Liiton Pohjois-Ruotsissa maastoinventointeja tehneet aktiivit tutustuivat lajiin, jota Ruotsissa käytetään vanhojen, suojelunarvoisten metsien indikaattorina. Suomesta ei tuolloin ollut kuin muutama löytö tästä lajista eikä sillä vielä ollut suomenkielistä nimeäkään!
***
Päivän laji -sarjassamme aiemmin julkaistu:

***

Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) keskeytti pitkään valmistellun soidensuojelun täydennysohjelman juuri ennen maanomistajakuulemisten alkamista.

Suojellaansuot

Päivän laji: nevamesisieni

25.10.2014

Teksti: Martti Rajamäki ja Tea von Bonsdorff
Kuva: Tapio Kekki

Uhanalainen nevamesisieni on taantunut soiden ojitusten seurauksena. Kuva: Tapio Kekki

Uhanalainen nevamesisieni on taantunut soiden ojitusten seurauksena. Kuva: Tapio Kekki

”Kappas, renkaaton mesisieni avosuolla… Mikä ihme tämä on! Hmm… ai niin sellainen kuin nevamesisienihän on olemassa.” Näin voisi luonnehtia törmäämistä tähän etupäässä avosoilla viihtyvään vaarantuneeseen (VU) sieneen. Nevamesisieni (Armillaria ectypa) on yksi harvoista avosoilla viihtyvistä kookkaista suursienilajeista.

Nevamesisieni viihtyy märillä ohutturpeisilla keskiravinteisilla nevoilla ja letoilla, luhtarannoilla ja kalliosoistumissa. Nevamesisienen itiöemän löytää järviruoko- ja sarakasvustoista, mutta myös rahkasammalikosta. Itiöemä nousee usein pullosaran lahoavista tyviosista.

Nevamesisieni on harvinaisehko ja taantunut, vaarantuneeksi arvioitu sienilaji. Sille on koitunut kohtaloksi samat tekijät kuin muillekin soiden lajeille eli ennen kaikkea ojittaminen ja turpeenkaivuu. Laji on vahvasti pohjoispainotteinen, eniten esiintymiä on aapasoilla ja sieni harvinaistuu selvästi etelää kohti tultaessa.

***

Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) keskeytti pitkään valmistellun soidensuojelun täydennysohjelman juuri ennen maanomistajakuulemisten alkamista.

Suojellaansuot

Päivän laji: riekko – soiden kuukkeli

23.10.2014

Teksti: Kukka Kyrö
Kuva: Teemu Saloriutta

Riekko katosi soiden mukana Etelä-Suomesta. Kuva: Teemu Saloriutta

Riekko katosi soiden mukana Etelä-Suomesta. Kuva: Teemu Saloriutta

Monet luulevat riekon olevan vain pohjoisten metsien ja tuntureiden laji. Kuitenkin vielä 1900-luvun alkupuolella riekko oli yleinen Etelä-Suomessakin. Sitten alkoivat soiden ojitukset ja turpeenkaivuu.

Siinä missä vanhojen metsien hakkuut veivät kuukkelit, koitui soiden hävittäminen riekon kohtaloksi Etelä-Suomessa. Etelässä riekko on nimittäin varsinainen suospesialisti ja paikkalintuna se on erityisen haavoittuvainen elinympäristönsä katoamiselle. Suo on riekolle koti, soidinpaikka ja valmiiksi katettu ruokapöytä. Soiden reunametsät taas tarjoavat riekoille tärkeitä suoja- ja pesäpaikkoja. Riekko on tärkeä soiden indikaattorilaji, jonka löytyminen viittaa lähes aina suon korkeisiin luontoarvoihin.

Riekko on luokiteltu koko Suomessa silmälläpidettäväksi (NT) ja Lapin eteläpuolella alueellisesti uhanalaiseksi (RT). Hemiboreaaliselta vyöhykkeeltä riekko on hävinnyt (RE).

***

Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) keskeytti pitkään valmistellun soidensuojelun täydennysohjelman juuri ennen maanomistajakuulemisten alkamista.

Suojellaansuot

Suojellaan suot -kampanja käynnistyi

17.10.2014

Luonto-Liiton metsäryhmä käynnisti #suojellaansuot -kampanjan.

Suojellaansuot

Emme hyväksy uhanalaisen suoluonnon käyttämistä poliittisena pelinappulana.

Vaadimme, että ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen huolehtii soidensuojelun täydennysohjelman toteutuksesta hallitusohjelmassa sovitulla tavalla, vuosia kestäneen asiantuntijavalmistelun mukaisesti. Jos olet samaa mieltä, sano se ääneen!

Jaa oheista ja Luonto-Liiton Facebook-sivulta löytyvää kuvaa Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa hashtageilla #suojellaansuot #sannigrahnlaasonen #suotsanninvastuulla #soidensuojelu

Twitterissä muista myös @sannigrahn

Voit myös ottaa viikonlopun suoretkellä oman selfien tai muun kuvan ja jakaa napakat terveisesi somessa. Muista #suojellaansuot

Haasta kaverisi mukaan!

Vienan reitti jälleen Metsähallituksen kynsissä

29.9.2014

Teksti: Emilia Pippola
Valokuvat: Luonto-Liitto

Metsähallitus ei näytä saavan tarpeekseen Vienan reitin historiallisten ja luonnonsuojelullisten arvojen tuhoamisesta. Viime syksynä sen hampaissa oli Syntisenkangas, ja tänä syksynä Metsähallitus on hakannut Aittokankaan alueella. Lisäksi se on laatimassa hakkuusunnitelmia Vienan reitin päähän Pulkkisenautiolle Museoviraston ja Kainuun Museon vastustavista lausunnoista huolimatta. Lausunnossaan Museovirasto on todennut muun muassa seuraavaa:

”Viiankijärven pohjoispuolella sijaitseva Pulkkisenautionkangas on selvitetyn reitin varrella merkittävin luonnontilaisena säilynyt vanhan metsän alue. Polun alkuperäinen luonne erämaata halkovana kulkutienä on täällä edelleen koettavissa. Hakkuut muuttaisivat olennaisesti polun kokonaisilmettä ja luonnetta. Museovirasto esittääkin, että hakkuista pidättäydytään.”

Tämän viikon torstaina 2.10. Kainuun maakunnan retkeily poikkeaa myös Vienan reitin alueelle keskustelemaan Vienan reitin ja Yli-Vuokin virkistysmetsän tilanteesta. Aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita osallistumaan tilaisuuteen: kokoontuminen Rautiaisen puromyllyllä 2.10. klo 15 (ks. myllyn sijainti täältä).

Jos haluat vaikuttaa Vienan reitin tulevaisuuteen, niin anna palautetta Metsähallitukselle sähköpostitse: palaute@metsa.fi

Lisäksi huolensa voi ilmaista esimerkiksi maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpolle (petteri.orpo@eduskunta.fi / sihteeri Tiina Sahlberg-Kelly: tiina.sahlberg-kelly@mmm.fi) ja ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasoselle (sanni.grahn-laasonen@eduskunta.fi / sihteeri Kristina Tamminen: kristina.tamminen@ymparisto.fi).

Seuraavissa valokuvissa Aittokankaan alue Metsähallituksen tämänsyksyisten hakkuiden jälkeen:

Vienan reitti, Aittokankaan alue, syksy 2014

Syksyn 2014 hakkuissa Metsähallitus heikensi Vienan reitin kulttuuri- ja luontoarvoja entisestään.

Vienan reitti, Aittokankaan alue, syksy 2014

Historian siipien havina vaimenee hakkuu hakkuulta.

Vienan reitti, Aittokankaan alue, syksy 2014

Monen Aittokankaan vanhan puun tarina päättyi tänä syksynä.

Vienan reitti, Aittokankaan alue, syksy 2014

Elias Lönnrotin ajoista Vienan reitin luonne on muuttunut.

Retkitunnelmia elokuisesta Koilliskairasta

23.9.2014

Teksti ja kuvat: Sonja Martikainen

Harmaat pilvet nousevat yllemme heti, kun astumme ulos bussista. Edessä on viikko kuljettavaa Kiilopäältä halki UKK-puiston, kohti Itäkairaa. Sadevarusteet joutuvat heti testiin.

20140817_1341-44_001

Vaellamme yleensä poluttomassa maastossa, suosittuja reittejä karttaen. Onneksi masentavan leveä  mönkijäura vaihtuu pian pieniksi poluiksi. Puut muodostavat portin ja kutsuvat sisälle metsään.

20140821_1735-23_018

20140817_2055-17_003

Jyrkimmät rinteet ovat säästyneet metsätaloudelta kenties satoja vuosia. Kilpikaarnaisten mäntyjen ja hopearunkoisten kelojen näkeminen ilahduttaa. Ihmisen jälki ulottuu myös Pohjoisen metsiin, erämaa-alueet ovat vain pieniä rippeitä kaiken keskellä.

20140818_1959-22_008

20140818_2004-34_115

20140820_1515-43_013

Koemme kylmän veden sateen lisäksi kahlatessamme jokien yli. Pystysuorat nousut ja laskut ottavat voimille, mutta jokilaaksojen vehreys saa hetkeksi unohtamaan kärsimykset. Ajattelen mielessäni, ettei luonto tahallaan nouse vaikeakulkuiseksi kulkijan edessä. On vain löydettävä reittinsä määränpäähän louhikoista ja tuulenkaadoista huolimatta.

20140818_1029-25_005

Elokuinen metsä tarjoaa jo luonnonantimia retkiruokia kruunaamaan. Puolukat ja herkkutatit odottavat poimijoita, vaan taitavat säilyä metsän eläinten ilona.

20140821_1659-57_017

Koilliskairan maisemiin mahtuu monenlaista metsää. Tunturikoivikkoa, nuorta männikköä, puronvarsien pajukkoa ja upeaa vanhaa metsää.

20140819_1150-28_011

Erään suopuron reunamilla kohtaamme riekon, joka pitkään luottaa suojaväriinsä ja kuvaaja pääsee rauhassa lähestymään kohdettaan. Lopulta riekko ottaa jalat alleen ja häviää kanervan varpujen sekaan.

20140818_1913-04_007

Ennen retkeä olemme lukeneet, että Jaurujoen pohjoispuolelta löytyisi laajan metsäpalon jäljet, kesällä 2013 iskeneen salaman seurauksena. 30 hehtaarin kokoinen luonnonkulo kuulostaa valtavalta, muttemme ole varmoja sen tarkasta sijainnista. Onneksi autiotuvalta lähtevä polku johdattaa meidät aivan kulon äärelle.

20140821_0848-24_015

Näky on vaikuttava. Hiiltyneet puut ja tulen kaatamat kelot muistuttavat siitä, että metsä uudistuu ilman ihmisen toimiakin. Tälle paikalle on vielä joskus palattava uudestaan.

20140821_1612-40_016

Reitti kulkee osittain vanhaa poroaitaa seuraillen. Suon yli kulkevat pitkospuut ovat alkaneet vajota rahkasammalten alle. Luonto ottaa omat puunsa takaisin.

20140822_0954-20_019

Vaeltaminen ottaa voimille, mutta myös antaa voimaa. Kun mukana on vain se, minkä jaksaa kantaa, on helppoa kuvitella itsensä erämaiden rajakyliin, elämään luonnon ehdoilla. Hiljaisuus, metsät ja niiden taltioiminen kuviin ovat minulle tärkeä keino rentoutua. Siinä samalla tulee pohdittua, mitä itse on valmis tekemään metsien hyväksi.

20140818_2205-40_153

Auringonlasku Luirojärvellä.

Kirjoittaja on valokuvausta ja retkeilyä harrastava luontoliittolainen aktiivi Helsingistä. Sonja julkaisee Metsäblogissa vaelluskirjoituksiaan ja pohtii samalla Suomen metsien tilaa.

Metsähallitus hakkaa – Nyt Isosaari

5.9.2014

Teksti ja kuvat: Leo Stranius (kirjoitus on alun perin julkaistu Leo Straniuksen henkilökohtaisessa blogissa)

Metsähallitus-IsosaariHelsingin kaupunginvaltuusto teki keskiviikkona 3.9.2014 syysretken Isosaareen ja Vallisaareen. Upeita kohteita.

Valitettavasti Isosaaressa vastassa oli irvokas näky.

Metsähallitus oli hakannut saaren keskuskuusikosta useamman hehtaarin arvokasta metsää.

Kaupunginvaltuuston retkellä oli sopivasti mukana myös Metsähallituksen luontopalveluiden henkilöstöä. Heille hakkuut tulivat yhtä suurena yllätyksenä ja järkytyksenä kuin suurelle osalle mukana olleita kaupunginvaltuutettujakin.

Meille luvattiin selvitys tilanteesta. Kyse on todennäköisesti myrskytuhoaluiden luonnonhoidon nimissä tehdyistä hakkuista. Valitettavasti mopo oli vain karannut käsistä.

Metsähallitus-Isosaari-2Isosaaren osalta on surullista, että hakkuita on tehty juuri nyt, kun saaren käyttöä pohditaan aktiivisesti. Menetys Helsingin luonto- ja virkistysarvoille on melkoinen.

Hiljattain Metsähallituksen julkaiseman selvityksen mukaan ”retkeilijä kokee saavansa yhdestä vierailusta kansallispuistoon hyvinvointia keskimäärin 208 euron arvosta. ”

Tämä reissu oli ilman muuta ja kaikesta huolimatta vähintäänkin tuon arvoinen. Kiitos hienosta retkestä valtuutettu Jarmo Niemiselle ja Metsähallituksen luontopalveluiden väelle!

Oma lukunsa koko sopassa on myös Metsähallituksen ylimitoitetut tuottovaatimukset, jotka johtavat luonnon monimuotoisuuden kannalta liian suuriin hakkuisiin.

Metsähallitus-Isosaari-3Kirjoittaja on ympäristöasiantuntija (HM), Luonto-Liiton toiminnanjohtaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu (vihr).

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: