Skip to content

Metsälähettiläskoulutus Tampereella 28.9.2014

12.11.2014

Teksti: Iiris Kallajoki

Helsingin metsälähettiläskoulutus pidettiin Pauligin huvilalla 5.10.2014. Kuva: Sanjaana Gavalas.

Helsingin metsälähettiläskoulutus pidettiin Pauligin huvilalla 5.10.2014. Kuva: Sanjaana Gavalas.

Kauniina syksyisenä sunnuntaina reilu kuukausi sitten, kun lehdet olivat vielä puissa, kokoontui kymmenkunta ihmistä vanhaan tiilirakennukseen Tammerkosken rantaan. Heitä yhdisti rakkaus hämyisiä, valoisia ja linnunlaululla silattuja metsiä kohtaan, ja tänään heillä kaikilla oli yhteinen päämäärä. He olivat saapuneet Tampereelle oppiakseen Luonto-Liiton metsälähettiläiksi ja viedäkseen metsien ilo- ja hätäsanomaa eteenpäin yläkoulujen nuorille.

Nyt vedämme villasukat jalkaan, otamme teetä lämmikkeeksi ja keskitymme itse asiaan. Aloittakaamme tutustumalla hieman koulutuksen järjestäjään ja blogin ylläpitäjään, Luonto-Liittoon. Luonto-Liitolla on ilmasto-, metsä-, peto- ja itämerilähettiläitä, jotka kiertävät kouluissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa tukemassa ympäristökasvatusta, herättelemässä oppilaiden kiinnostusta ympäristöasioita kohtaan ja rohkaisemassa oppilaita osallistumaan lähiympäristöään koskevaan keskusteluun. Vierailut ovat kouluille täysin maksuttomia, ja lähettiläät saavat Luonto-Liitolta korvauksen pitämistään tunneista.

Metsälähettiläät herättelevät koululaisten metsäsuhdetta joko perinteisen luentomaisesti tai uudemman draamavierailun keinoin. Tammerkosken voimalan vanhassa ja vilpoisessa hallintahuoneessa tutustumme ensin luentopohjaiseen kouluvierailuun. Vaikka tunti on luentopohjainen, ei lähettilään pitämän tunnin ole tarkoitus muistuttaa tavallista oppituntia. Oppilaat voivat ehkä astua luokkahuoneeseen, jossa pulpetit on työnnetty sivuun, lattialla on syksyn lehtiä ja taustalta kuuluu linnunlaulua. Tunnin aikana olisi tarkoitus saada nuoret keskustelemaan, kiinnostumaan ja ajattelemaan itse. Faktaa tulee toki myös. Mitä olikaan biodiversiteetti, ja miksi luonnonsuojelijoiden ja metsätalouden luvut Suomen suojellusta metsäpinta-alasta eroavat toisistaan niin suuresti? Kotiin pyritään antamaan konkreettisia vinkkejä, joilla jokainen voi edistää metsien suojelua. ”Korvaa, kuluta vähemmän, käytä uudelleen, kierrätä” jää muistuttamaan ekologisemmasta elämästä myös oman korvan taakse.

Maittavan lounastauon jälkeen sukellamme draamavierailun saloihin. Draaman ideana on herkistää ja koskettaa arjen keskellä, antaa mahdollisuus irrotella luovasti ja kohottaa itsetuntoa. Jokainen osallistuu ja voi draaman turvin olla hetken joku muu kuin oma itsensä. Pienten draamatarinoiden kautta koemme yhdessä rakasta lähimetsää uhkaavan tilanteen ja käsittelemme metsien suojeluun liittyviä asioita ja näkökulmia konkreettisesti monelta eri kantilta. Koulutuksen loppukeskustelun perusteella jäi monelle tulevalle metsälähettiläälle ehkä parhaiten mieleen puiden avuttomuus metsurin edessä, draaman keinoin koettuna. Saimme tehtäväksemme muodostaa metsän ja luoda sen äänimaailman. Yhtäkkiä saapui puiden keskelle metsuri moottorisahoineen, ja puut hiljenivät yksi toisensa jälkeen kykenemättä vastarintaan. Avohakkuun jäljiltä seisomaan jääneet lakisääteiset puut suhisivat hiljaa ja yksinään siinä missä aiempi metsä oli humissut ja livertänyt. Metsällä ei ole omaa ääntä, joten meidän pitää puhua metsien puolesta.

Itse en vielä ole kouluvierailuille ehtinyt. Luulen, että minulle suurin haaste on muistaa että nuorten ei tarvitse olla metsiensuojelun kannalla, vaan heillä on oikeus omaan mielipiteeseensä. Että jätän tilaa nuorten omalle ajattelulle, enkä kaada heidän päähänsä omia näkemyksiäni. Jännittää, saanko nuoret mukaan keskusteluun tai heittäytymään draaman vietäväksi. Olisi kuitenkin hienoa, jos edes yksi nuori alkaisi ajatella ja kiinnostuisi metsistä hiukan lisää. Hänhän voisi olla tulevaisuuden metsiensuojelija. Koulutuksen päätyttyä lähti Tammerkosken rantamilta joukko innostuneita lähettiläitä viemään metsän ääntä kukin omalle taholleen.

Uudet ja vanhat metsälähettiläät kiertävät yläkouluissa vielä loppuvuoden ajan. Ensi vuoden rahoitus metsälähettilästoiminnalle ei ole varmistunut. Toivottavasti rahaa löytyy, jotta koulut saisivat jatkossakin tilata ilmaisia ja inspiroivia tunteja Luonto-Liitolta. Lisää metsälähettiläistä ja muista Luonto-Liiton kouluvierailuista täällä.

Kirjoittaja on kaupungista maalle muuttanut biologin alku, joka edistää metsien suojelua Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin metsäjaoksessa.

Päivän laji: kuusenpiilojäkälä – korpikuusten vaarantunut kauneuspilkku

11.11.2014

Teksti ja kuvat: Olli Manninen

Kuusenpiilojäkälä (Arthonia leucopellaea) on erinomainen arvokkaiden vanhapuustoisten korpien indikaattori. Korpien ohella lajia voi löytää puronvarsimetsistä sekä joskus rämeiltä. Lajin levinneisyys on Suomessa eteläinen ja se on kärsinyt paljon ojituksista ja hakkuista. Kuusenpiilojäkälä kasvaa vanhoilla elävillä kuusilla tai joskus muillakin puilla, hyvin usein samoilla rungoilla kuin kuusenhärmäjäkälä (Lecanactis abietina). Aluksi esiintymät tulevat kuoren uloimmille palasille, josta se voi levitä laajemmallekin.

Kuusenpiilojäkälä on erinomainen arvokkaiden vanhapuustoisten korpien indikaattori. Kuva: Olli Manninen

Kuusenpiilojäkälä on erinomainen arvokkaiden vanhapuustoisten korpien indikaattori. Kuva: Olli Manninen

Tämä rupijäkälälaji on poikkeuksellisen vaihteleva väritykseltään. Sekovarsi voi olla kellertävä, punertava, vihertävä tai jopa valkoinen! Itiäpesäkkeet ovat mustia, epäselvärajaisia ja vanhemmiten reunaltaan mutkittelevia. Ruotsalaisten mielestä nämä muistuttavat kissantassuja, tästä ruotsinkielinen nimikin (kattfotslav).

Uhanalaisuudeltaan uusenpiilojäkälä on luokiteltu vaarantuneeksi (VU). Uhanalaisuuden aiheuttajia ovat metsätaloustoimien aiheuttamat vanhojen metsien ja kookkaiden puiden väheneminen sekä korpien ojitukset. Lajin tulevaisuuden turvaamiseksi korpien suojelua tulee lisätä eteläisessä Suomessa. Myös ennallistamistoimet ojitetuilla esiintymispaikoilla saattavat auttaa lajia selviytymään. Korpien suojelutilanteen parantaminen on yksi uuden soidensuojelun täydennysohjelman päätavoitteista. Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) keskeytti pitkään valmistellun soidensuojelun täydennysohjelman juuri ennen maanomistajakuulemisten alkamista.

Luonto-Liiton metsäryhmän kartoittajat löysivät kuusenpiilojäkälää UPM:n omistamasta Viilijaakonkorvesta. Korpi on osa Sammalisenvuorten aluetta, jonka suojelua luontojärjestöt ovat esittäneet jo vuonna 2008. Kuva: Olli Manninen
Luonto-Liiton metsäryhmän kartoittajat löysivät kuusenpiilojäkälää tästä UPM:n omistamasta komeasta korvesta. Viili-Jaakonkorpi on osa Lammin Sammalisenvuorten aluetta, jonka suojelua luontojärjestöt ovat esittäneet jo vuonna 2008 [katso linkki]. Aluetta ei ole suojeltu. Kuva: Olli Manninen
***
Päivän laji -sarjassamme julkaistu:

***

Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) keskeytti pitkään valmistellun soidensuojelun täydennysohjelman juuri ennen maanomistajakuulemisten alkamista.

Suojellaansuot

Suomalainen suolla – suon kulttuurisista ja symbolisista merkityksistä

3.11.2014

Teksti: Kati Tiitola

Kuumana käyvän suokeskustelun innoittamana päätin laatia blogikirjoituksen soiden merkityksestä suomalaisessa kansanperinteessä. Maamme on yksi maailman soisimmista maista, joten suolla on luonnollisesti ollut suuri merkitys suomalaisille kautta aikojen. Siitä kertoo jo rikas suosanastomme.

Patvinsuo. Kuva: Kati Tiitola.

Patvinsuo. Kuva: Kati Tiitola.

Yksi vaikuttavimmista ja mieleenpainuvimmista luontokokemuksistani on suolammessa uiminen lämpimänä toukokuisena päivänä. Suopursulta tuoksuva tumma vesi ja sinne laskeutuminen pehmeältä sammalmättäältä tuntuu laskeutumiselta tuntemattoman syliin, pohjaa ei ole näkyvissä, tuntuu siltä kuin tumman veden sisällä voisi olla mitä vain. Suo on otettava vastaan kaikilla aisteilla. Se symboloi porttia tuntemattomaan, salaperäiseen, tuonpuoleiseen unien alitajuiseen maailmaan. Kaikista luonnonvesistä hoitavin on mielestäni nimenomaan tumma, suopursulta tuoksuva humuspitoinen suolammen vesi. Sinne laskeutuessaan ei voi olla välinpitämätön tai omissa ajatuksissaan: suolampi vaikuttavuudessaan ja aistirikkaudessaan herkistää aistit ja mielen kokemaan, olemaan läsnä.

Miettiessäni suon merkityksiä kansanperinteessämme, ensimmäisenä mieleeni nousevat kuolema ja tuonpuoleinen ja toisaalta rikkaudet ja suuri onni, jota suo voi rohkealle kulkijalleen tarjota. Suohon liittyy ratkaisemattomia arvoituksia. Isokyrön Leväluhdasta löydettiin tuhat vuotta sitten sinne upotettujen pienikokoisten ihmisten kallot. Soista on ympäri Eurooppaa löydetty hyvin säilyneitä muinaisten ihmisten ruumiita, jotka kertovat uskomuksista, joissa suota on pidetty porttina tämän- ja tuonpuoleisen välillä. Suo on näytellyt osaansa myös lähihistoriaan sijoittuneissa ratkaisemattomissa arvoituksissa, näistä tunnetuimpana Kyllikki Saaren suohauta ja ratkaisematon murhamysteeri 1950 -luvulla.

Aarteet ja rikkaudet liittyvät suohon salaperäisten aarnivalkeiden muodossa. Aarnivalkeat eli virvatulet näyttivät onnekkaalle kulkijalle usein suolle haudatun aarteen paikan. Aarretta vartioi henkiolento Aarni tai Kratti, josta valon uskottiin olevan lähtöisin. Toki suo on tarjonnut aarteitaan myös ravitsemuksellisesti tärkeiden hillan ja karpalon muodossa.

Akseli Gallen-Kallela: Joukahaisen kosto. Kuva: Wikimedia Commons.

Akseli Gallen-Kallela: Joukahaisen kosto. Kuva: Wikimedia Commons.

Kalevalaisessa kansanrunoudessa suo mainitaan usein. Ehkäpä tunnetuimpana suo-kuvastona suomalaisten mieleen on iskostunut Väinämöinen laulamassa Joukahaista suohon. Muinaiselle suomalaiselle oli tärkeää olla tietoinen asioiden syntyperistä. Raudan synty -runossa raudan kerrotaan ensimmäisen kerran löydetyn suolta suden käpälänpainanteista, josta Seppo Ilmarinen sen keräsi ja ryhtyi työstämään sitä pajassaan. Suolla on osuutensa myös esimerkiksi suden synnyssä. Suolla viihtyvistä kasveista muun muassa suopursua on käytetty monipuolisesti esimerkiksi hengitysteiden avaamiseen, reuman ja ihotautien hoitoon, koin ja syöpäläisten karkottamiseen sekä kasvivärjäykseen.

Kahlitsematon ja ojittamaton luonnontilainen suo haastaa ihmisen: sitä ei voi hallita, sitä täytyy lähestyä herkästi tunnustellen ja kunnioittaen. Se ei edusta suoraviivaisuutta ja ennalta-arvattavuutta vaan haastaa tehokkuusajattelun läpäisemän nykyihmisen astumaan alueelle, jota ei voi ennakoida, joka pakottaa olemaan läsnä ja tiedostamaan jokaisen askeleen. Jos lähtee kiirehtimään, voi käydä huonosti. Suolla ihminen on pieni. Suo on täynnä yllätyksiä ja sen tarjoamat voimakkaat aistielämykset herättävät nukkuvan mielikuvituksemme. Suo aktivoi alitajuista kollektiivista muistiamme: sitä, josta kumpusivat myös esivanhempiemme tarinat ja myytit. Suolla voimme huomata olevamme edelleen osa tätä ketjua, tarinat eivät ole hävinneet minnekään. Retki suolle avoimin aistein varustettuna voi parhaimmillaan tarjota meille mahdollisuuden tutustua syvemmin itseemme ja alitajuntaamme.

Toivottavasti myös tulevaisuudessa Etelä-Suomessa on mahdollisuus kulkea luonnontilaisilla soilla, jotka herättävät meissä pienuuden ja kunnioituksen tunteen ja johdattavat meidät yhteyteen ikivanhan perimätiedon kanssa.

Kirjoittaja on kulttuurintutkija, joka löysi tiensä Luonto-Liittoon ja metsäryhmän toimintaan vuonna 2011. Metsissä kulkeminen inspiroi pohtimaan kulttuurista luontosuhdetta, etenkin kansaperinteen näkökulmasta.

Päivän laji: aarninappu

31.10.2014
Teksti ja kuva: Olli Manninen 
Aarninappu (Pseudographis pinicola) on vanhojen, hitaasti kasvaneiden kuusten kuorella elävä kotelosieni. Isäntäpuut ovat usein kitukasvuisia eivätkä kovin järeitä. Otollisimmat paikat lajille ovat soiden laitamien kitukuusikot, korvet ja muut pienilmastoltaan kosteat vanhoja, mielellään hieman vinoon kasvavia kuusia sisältävät metsät ja suot. Aarninappu on uhanalaisuusarvioinnissa luokiteltu vaarantuneeksi (VU).
Aarninapun otollisimpia kasvupaikkoja ovat soiden laitamien kitukuusikot, korvet ja muut pienilmastoltaan kosteat vanhoja, mielellään hieman vinoon kasvavia kuusia sisältävät metsät ja suot. Kuva: Olli Manninen

Aarninappu on helpointa tunnistaa kosteana vaikkapa sateen jälkeen. Silloin keskustan keltaoranssi väri tulee esiin ja kotelomaljat voivat turvota lähes pyöreiksi. Kuivana ne käpristyvät laidoiltaan kokoon muistuttaen pikkuriikkistä kahvipapua. Kuva: Olli Manninen

Tämä vain 1-2mm leveitä kotelomaljoja tekevä laji olisi vaikea löytää, ellei sillä olisi niin selkeät vaatimukset kasvupaikalleen. Otollisten paikkojen kuusten kuorta tutkien sen voi kyllä löytää paljainkin silmin. Helpointa laji on tunnistaa kosteana vaikkapa sateen jälkeen. Silloin keskustan keltaoranssi väri tulee esiin ja kotelomaljat voivat turvota lähes pyöreiksi. Kuivana ne käpristyvät laidoiltaan kokoon muistuttaen pikkuriikkistä kahvipapua.

Aarninapun otollisimpia kasvupaikkoja ovat soiden laitamien kitukuusikot, korvet ja muut pienilmastoltaan kosteat vanhoja, mielellään hieman vinoon kasvavia kuusia sisältävät metsät ja suot. Kuva: Olli Manninen

Aarninapun otollisimpia kasvupaikkoja ovat soiden laitamien kitukuusikot, korvet ja muut pienilmastoltaan kosteat vanhoja, mielellään hieman vinoon kasvavia kuusia sisältävät metsät ja suot. Kuva: Olli Manninen

Levinneisyydeltään laji on pohjoinen: Lapin ojittamattomien soiden laiteiden kuusilta sitä löytyy melko usein. Kenties eteläisin löytö Suomesta on Vesijaon alueelta, suojelemattomasta korvesta Luonto-Liiton inventoijien löytämä esiintymä. Laji oli vielä muutama vuosi sitten Suomessa hyvin huonosti tunnettu. Luonto-Liiton Pohjois-Ruotsissa maastoinventointeja tehneet aktiivit tutustuivat lajiin, jota Ruotsissa käytetään vanhojen, suojelunarvoisten metsien indikaattorina. Suomesta ei tuolloin ollut kuin muutama löytö tästä lajista eikä sillä vielä ollut suomenkielistä nimeäkään!
***
Päivän laji -sarjassamme aiemmin julkaistu:

***

Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) keskeytti pitkään valmistellun soidensuojelun täydennysohjelman juuri ennen maanomistajakuulemisten alkamista.

Suojellaansuot

Päivän laji: nevamesisieni

25.10.2014

Teksti: Martti Rajamäki ja Tea von Bonsdorff
Kuva: Tapio Kekki

Uhanalainen nevamesisieni on taantunut soiden ojitusten seurauksena. Kuva: Tapio Kekki

Uhanalainen nevamesisieni on taantunut soiden ojitusten seurauksena. Kuva: Tapio Kekki

”Kappas, renkaaton mesisieni avosuolla… Mikä ihme tämä on! Hmm… ai niin sellainen kuin nevamesisienihän on olemassa.” Näin voisi luonnehtia törmäämistä tähän etupäässä avosoilla viihtyvään vaarantuneeseen (VU) sieneen. Nevamesisieni (Armillaria ectypa) on yksi harvoista avosoilla viihtyvistä kookkaista suursienilajeista.

Nevamesisieni viihtyy märillä ohutturpeisilla keskiravinteisilla nevoilla ja letoilla, luhtarannoilla ja kalliosoistumissa. Nevamesisienen itiöemän löytää järviruoko- ja sarakasvustoista, mutta myös rahkasammalikosta. Itiöemä nousee usein pullosaran lahoavista tyviosista.

Nevamesisieni on harvinaisehko ja taantunut, vaarantuneeksi arvioitu sienilaji. Sille on koitunut kohtaloksi samat tekijät kuin muillekin soiden lajeille eli ennen kaikkea ojittaminen ja turpeenkaivuu. Laji on vahvasti pohjoispainotteinen, eniten esiintymiä on aapasoilla ja sieni harvinaistuu selvästi etelää kohti tultaessa.

***

Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) keskeytti pitkään valmistellun soidensuojelun täydennysohjelman juuri ennen maanomistajakuulemisten alkamista.

Suojellaansuot

Päivän laji: riekko – soiden kuukkeli

23.10.2014

Teksti: Kukka Kyrö
Kuva: Teemu Saloriutta

Riekko katosi soiden mukana Etelä-Suomesta. Kuva: Teemu Saloriutta

Riekko katosi soiden mukana Etelä-Suomesta. Kuva: Teemu Saloriutta

Monet luulevat riekon olevan vain pohjoisten metsien ja tuntureiden laji. Kuitenkin vielä 1900-luvun alkupuolella riekko oli yleinen Etelä-Suomessakin. Sitten alkoivat soiden ojitukset ja turpeenkaivuu.

Siinä missä vanhojen metsien hakkuut veivät kuukkelit, koitui soiden hävittäminen riekon kohtaloksi Etelä-Suomessa. Etelässä riekko on nimittäin varsinainen suospesialisti ja paikkalintuna se on erityisen haavoittuvainen elinympäristönsä katoamiselle. Suo on riekolle koti, soidinpaikka ja valmiiksi katettu ruokapöytä. Soiden reunametsät taas tarjoavat riekoille tärkeitä suoja- ja pesäpaikkoja. Riekko on tärkeä soiden indikaattorilaji, jonka löytyminen viittaa lähes aina suon korkeisiin luontoarvoihin.

Riekko on luokiteltu koko Suomessa silmälläpidettäväksi (NT) ja Lapin eteläpuolella alueellisesti uhanalaiseksi (RT). Hemiboreaaliselta vyöhykkeeltä riekko on hävinnyt (RE).

***

Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) keskeytti pitkään valmistellun soidensuojelun täydennysohjelman juuri ennen maanomistajakuulemisten alkamista.

Suojellaansuot

Suojellaan suot -kampanja käynnistyi

17.10.2014

Luonto-Liiton metsäryhmä käynnisti #suojellaansuot -kampanjan.

Suojellaansuot

Emme hyväksy uhanalaisen suoluonnon käyttämistä poliittisena pelinappulana.

Vaadimme, että ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen huolehtii soidensuojelun täydennysohjelman toteutuksesta hallitusohjelmassa sovitulla tavalla, vuosia kestäneen asiantuntijavalmistelun mukaisesti. Jos olet samaa mieltä, sano se ääneen!

Jaa oheista ja Luonto-Liiton Facebook-sivulta löytyvää kuvaa Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa hashtageilla #suojellaansuot #sannigrahnlaasonen #suotsanninvastuulla #soidensuojelu

Twitterissä muista myös @sannigrahn

Voit myös ottaa viikonlopun suoretkellä oman selfien tai muun kuvan ja jakaa napakat terveisesi somessa. Muista #suojellaansuot

Haasta kaverisi mukaan!

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: